Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.
Ja myös anoppikokelaalle.
En voi sille mitään etten halua lapsia. Syitä on monia, pääasiallisesti koen että liikakansoitukseen osallistuminen on yksinkertaisesti liian itsekäs teko. Haluaisin haluta lapsia, haluaisin olla sellainen tyyppi joka ei tälläisiä asioita mieti.
Äitini on odottanut lisääntymistäni kuin kuuta nousevaa jo vuosia. Hänellä on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma se ei ole sama kuin tyttären lapset. Olen kyllä kertonut hänelle ettemme miehen kanssa aio niitä hankkia, mutta viesti ei tunnu menevän jakeluun.
Tiedän ettei lapsettomuus ole kenenkään muun asia kuin minun ja mieheni, mutta silti poden oudolla tavalla huonoa omatuntoa siitä etten halua jälkeläisiä. 100% siksi, että se on äidilleni niin suuri asia. Myös miehen äiti odottaa lapsenlapsia, ja tuntuu pitävän minua syypäänä lapsettomuusajatukseen. Tosiasiassa poikansa haluaa lapsia yhtä vähän kuin minäkin.
Oli pakko päästä purkamaan tätä johonkin. Miten te muut velat, onko ollut jotain tuntemuksia siitä miten omat vanhemmat suhtautuvat päätökseen?
Kommentit (468)
Kyllä minäkin olisin pettynyt, jos tyttäreni ei tekisi lapsia. On ihan luonnollista haluta olla mummo joten älä sinä myöskään syyllistä äitiäsi.
Paska homma mut minkäs teet
Vierailija kirjoitti:
Miksi aikuisen ihmisen pitäisi puhua se##ielämästään vanhempiensa tai appivanhempiensa kanssa? Sairasta! Aikuisen ihmisen se##ielämä on täysin hänen oma, henkilökohtaien asiansa. Ja se ei todellakaan kuulu äidille, isälle, anopille tai appiukolle! Urkitteko vastaavasti tietoa omien vanhempienne tai appivanhempienne sänkypuuhista, että heiluuko vanhuksilla peitto vielä sängyssä?
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä40453 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä40453 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysy äidiltäsi miksi häntä kiinnostaa sinun seksielämäsi. Kysy että luuleeko hän että harrastatte anaaliseksiä/suuseksiä/runkkaatte toisianne pelkästään vai eikö ymmärrä ehkäisyä ja sen tarkoitusta.
Täh? :D Äiti kyllä tietää ehkäisyasiani. On itse käyttänyt eri metodeja, joten soitan äidilleni jos ehkäisyyn liittyvät asiat mietityttävät.
Ap
Silloin kun udellaan lapsista udellaan oikeasti seksielämästä ja ehkäisystä
Jjjjuuuu ei. :D
Ap
Itseasiassa kyllä vaikka et sitä halua myöntää
. Seksillähän ne kakarat yleensä alkunsa saavatNäinhän se on. Normaalille ihmiselle kyllä tulee lastensaannista mieleen muutakin kuin petipuuhat.
Me puhutaan äidin kanssa seksistä ihan erikseen. Ei hänen tarvitse siitä yrittää udella kiertoreittejä pitkin.
Ap
Ei pidä tietää. Ei ole mikään pakko tietää. Eikä meistä kumpikaan äidin kanssa ole näissä asioissa mitenkään utelias.
Koen kuitenkin hyvin luonnolliseksi sen, että kaksi aikuista naista voi välillä keskustella myös seksiin liittyvistä asioista keskenään. On kyseessä sitten kaksi ystävystä tai vaikka äiti ja tytär. Meille kummallekaan seksi ei ole millään lailla tabu, joten ihan hyvin voidaan puhua myös siitä muiden asioiden lomassa. Seksi on monelle ihmiselle iso osa olemista ja ihmisyyttä, ja äiti on ihminen johon luotan täysin. Uskon että hän tuntee samoin.
Ap
En usko hankkivani koskaan lapsia. Äitini sanoo, ettei lapsia kannata tehdä sellaiseen maailmaan millianen se nykyään on, mutta painottaa päätöksen olevan omani. Äitini sukulinja jatkuu veljenpoikani kautta, ja isäni serkkujeni kautta. Olen 31-vuotias. Äitini sai minut ollessaan lähes 40, eli on minulla vielä aikaa miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sairas ketju, jonka kirjoittajat kuolevat sukupuuttoon alle 100 vuodessa. Ette ole ymmärtäneet elämästä mitään.
Tuleeko edes alapeukkuennätys?
Vapaaehtoisesti lapsettomat eivät kuole sukupuuttoon koskaan, sillä kyseessä ei ole periytyvä ominaisuus.
Sinäkin voit synnyttää tai olla isä velalle. Ajatella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin olisin pettynyt, jos tyttäreni ei tekisi lapsia. On ihan luonnollista haluta olla mummo joten älä sinä myöskään syyllistä äitiäsi.
Paska homma mut minkäs teet
En syyllistä äitiäni vaan tunnen häntä kohtaan empatiaa.
Äitini tosin on jo mummo. Todennäköisesti lisääkin lapsenlapsia tulossa, mutta ei minulta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Entäs, jos mielesi muuttuu 4-kymppisenä ja on jo myöhäistä hankkia lapsia?
Vau, hei! En olekaan koskaan kuullut tätä.
Taidanpa mennä ens viikonloppuna hankkiutumaan raskaaksi ihan vaan siltä varalta, ettei harmita sitten.
Mutta mitä jos en rakastukaan silmittömästi siihen tuhnuttelevaan kääröön?
Tuletko sitten hakemaan sen pois, jotta voin jatkaa elämääni juuri sillä tavalla kuin olin alunperin suunnitellut?

Noihin kyselyihin ainut vastaus on se joka on jo ketjussa useastikin mainittu.
"Kannattaako sun oikeasti hankkia lapsia, mitä jos kadut nelikymppisenä?"
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sä oot päätöksesi tehnyt, elä sen kanssa.
Mistä idi*otti päättelet, että ap EI eläisi sen kanssa?
Nythän on kyse ap:n äidistä, jolla on ongelmia elää ap:n päätöksen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta. Ovat lähestymässä kolmeakymppiä, eikä kenelläkään ole lapsia. Yksi haluaa ehdottomasti lapsia - sitten kun on puoliso ja asettunut aloilleen. Yksi on pohtinut, ettei halua omia lapsia, vaan adoptoida. Yksi on sanonut, ettei missään nimessä koskaan aio hankkia lapsia.
Minulle lapset ovat elämäni sisältö. En ole koskaan mistään työstä tai harrastuksesta - edes unelmapuolisostani - saanut yhtä merkityksellistä sisältöä elämääni. En pysty kuvittelemaan elämääni ilman lapsia. Ajattelen myöskin, että ilman lapsenlapsia tuleva elämäni näyttäisi köyhältä. Toivoisin aivan järjettömän paljon omia lapsenlapsia, joille voisin olla mummo.
Kaikki toivoni on tuossa yhdessä lapsessa, joka haluaisi omia lapsia. En tiedä, osaisinko olla samalla tavalla mummo adoptoiduille lapsille. En siis tiedä. Tuntuu kaukaiselta, sillä en tunne ainuttakaan perhettä, jossa olisi adoptiolapsia. Se yksi lapsi, joka ei lapsenlapsia halua, saa toki olla lapsia haluamatta, mutta sisälläni olen pettynyt.
Tsemppiä sulle!
Mäkin toivon lapsenlapsia. Myönnän myös, että hyvin itsekkäistä syistä. Jos en niitä saa niin se tarkoittaa, että mä olen äitinä epäonnistunut kun lapseni eivät halua omia lapsia.
Olen ollut niin p ska ja surkea mutsi ja lapsillani huono lapsuus, etteivät ole kasvaneet oman vanhemmuuden ajatukseen ollenkaan.
Koko mun elämä ja vaivannäköni ja yrittämiseni on mennyt ihan hukkaan. Jos niin käy, niin se on tosi kurjaa. Mä kuitenkin työttömänä panostin äitiyteen tosi paljon kun työelämä ei vienyt kaikkea energiaani.
Mutta vielä en tiedä miten käy. Voihan maailmanloppukin tulla.
Koko elämäsi olet elänyt vain sitä toivetta varten, että joskus saat lapsenlapsia?
Huh. Varmasti kamala paikka lapsillesi, jos eivät itsestään riippumattomasta syystä voi saada lapsia ja näin ollen pettävät mammelin suurimman toiveen.
Mikä tämän aloituksen pointti on? Ensin on paha mieli (syystäkin) mutta kun ongelma/syy osoitetaan, ap puolustelee äitinsä tapaa manipuloida ap:ta emotionaalisesti eikä näe jutussa mitään vinoa?
Käytkö ap töissä ollenkaan, kun näyt olevan av:lla koko ajan, myös ihan keskellä päivää?

Pointti oli purkaa ajatuksiani ja kysellä vastaavia kokemuksia muilta. Olisi ehkä sinullekin auennut kun oikein olisit keskittynyt luetunymmärtämiseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Käytkö ap töissä ollenkaan, kun näyt olevan av:lla koko ajan, myös ihan keskellä päivää?
Jep, päivystysluonteinen kolmivuorotyö. Ikävä kyllä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syitä on monia, pääasiallisesti koen että liikakansoitukseen osallistuminen on yksinkertaisesti liian itsekäs teko.
Saan varmasti paljon alapeukkuja etkä tätä kysynyt mutta kerron kuitenkin. Edes kaksi lasta pariskuntaa kohden ei vielä kasvata populaatiota. Eli kokemasi syy ei ole järkevä laskennallisesti eikä muutenkaan, kukin voi pohtia onko maailman tulevaisuus paremmissa käsissä jos jäljellä on vain väestöräjähdykseen osallistuvia kansoja vai myös meitä hillitymmän väkimäärän koulutetumpia kansoja?
Ei sillä ole väliä kasvattaako se populaatiota (mitä se tietysti tekee, ei lapsi katoa syntyessään mihinkään tyhjiöön). Jokainen tänne syntyvä ihminen osallistuu luonnon tuhoamiseen, se on se ongelma.
Hauskin argumentti länkkärien lisääntymisen puolesta on juuri tuo, että täytyy meidän täällä lisääntyä jotta saadaan lisää koulutettuja joista joku sitten pelastaa maailman. Eli maapallon liikakansoitusta korjaamaan tehdään lisää kansaa, joista muutama EHKÄ tulevaisuudessa voisi keksiä ratkaisun liikakansoitukseen.
Se ratkaisu on jo keksitty. Ei lisäännytä.
Ap
Yleensä vanhemmat kuolevat ennen jälkeläisiään joten jos kaksi vanhempaa tuottaa kaksi jälkeläistä niin populaatio ei kasva pitkällä aikavälillä. Eikä varsinaisesti lyhyelläkään kun joukossa on vanhuksiakin joiden poistuma tasoittaa syntymiä. Itseasiassa, jos pystyt tekemään kokeen jossa alussa on x paria ja estät naaraita saamasta usempaa kuin kahta jälkeläistä edes kumppania vaihtamalla lopulta kyseinen populaatio kuolee pois. Tämä on tieteellinen fakta, mutten laita lähteitä vaan sanon kun tällä palstalla on tapana, googlaa. Ihmisten kohdalla lääketieteen, ravinnon jne. kehittyminen pidentää sukupolvien elinikää ja voinee siten hidastaa prosessia mutta lopputulos on silti sama.
Ja toiseen pointtiisi, jos fiksummat kansat ei auta lisääntyviä kansoja tajuamaan ettei määrätön lisääntyminen kannata niin lopputulos on huono.
Paljon puhuttu ilmastonmuutos antaa hyvän esimerkin. Jos Afrikan väestö vaikkapa tuplautuu kuten on käymässä liian nopeasti niin luuletko että a) hakkaavat metsänsä saadakseen lisää viljelyalaa vai b) saavatko enemmän satoa nykyisistä pelloistaaan? Jos valitsit A, niin mitä luulet vaikuttavan ilmastonmuutokseen, nopeuttaa vai hidastaa?

:D :D :D, vai sellainen! Ei sulla työt näyttäisi painavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin lukemisen "iikakansoitukseen osallistuminen on yksinkertaisesti liian itsekäs teko". Ehkä ihan oikeasti on parempi, jos pysyt lapsettomana.. Edellinen ei ole syy vaan tekosyy (tai oikean syyn vältteleminen).
Voisitko miettiä, että mitä jos vaikka Intian kaikki ihmiset rikastuu ja mitä sitten tulee tapahtumaan maapollelle? Mieti vain sitä kuluttamista. Toistaiseksi on ympäristö teko tehdä lapsia "länsimaihin".
Voitko vähän perustella että miksi koet sen olevan tekosyy?
Miten lisääntyminen eniten luonnonvaroja tuhlaavassa maailmankolkassa voisi millään logiikalla olla ympäristöteko? Kiinnostaa oikeasti.
Sinulla on omat syysi siihen että lisäännyt tai et lisäänny. Se ei tee muiden syistä tekosyitä.
Ap
Ehkä oma maailmankuva on praagmaattisen pessimistinen. En omissa ajatuksissa pysty järkeilemään kivaa tai kaikille mieluisaa ratkaisua liikakansoittumiseen. Omissa ajatuksissa se ratkeaa joko maailmanlaajuiseen katstrofiin tai sitten tiede keksii ratkaisun, ja se tieteen ratkaisu ei ole mitenkään 10 tai 20 tai edes 50 vuoden päässä. Puhutaan luokkaa avaruus ratkaisu.
Minä mielellään toivoisin tiede ratkaisua ja siksi pidän "ympäristötekona" lisääntumistä länsimaissa. Länsimainen yhteiskunta on vuosia edellä maita, jossa on oikeita ongelmia liikakansoittumisen kanssa..
En usko että on olemassa kivaa tai kaikille mieluisaa ratkaisua liikakansoittumiseen. Kivointa olisi jos voitaisiin kaikki jatkaa porsastelua ja talouskasvua hamaan tappiin asti. Ikävä kyllä se ei tule onnistumaan.
Tuo tiederatkaisun odotteleminen länsimaiden lisääntymistä tukien on aikamoinen oksymoroni. Mitään takeita tieteellisestä ratkaisusta ei ole, vaikka sen eteen tehdään paraikaa töitä ympäri maailman. Ts. vaikka länkkärit lisääntyisivät seuraavat 30 vuotta kuin kanit, ratkaisua ei välttämättä tulisi.
Sitäpaitsi aika iso osa tutkijoista on peräisin niistä maista, joita sinä pidät liikakansoittumisen pesäkkeinä. Kerropas mielenkiinnosta arviosi; kuinka monta suomalaista on 100 vuoden kuluttua siinä hypoteettisessa ryhmässä, joka ratkaisee liikakansoitusongelman? Entäs kuinka monta intialaista tai vaikka kiinalaista? Vaikka suhteuttaisit määrän kunkin maan väkilukuun, vastaus on että suomalaisen lisääntyjän on aika turha perustella asiaansa sillä, että synnyttää todennäköisesti Nobel-tutkijan.
Ap
Ootko 16v? Liikakansoitus ja talouskasvu..
Mitä ihmettä sä oikein kyselet? Kuinka monta suomalaista vs intialiasta/kiinalaista. Jos ne maat toimisi kuin Suomi niin nolla suomalaista, koska 2,5miljardi vs 5,5miljoonaa.. Ehkä noista maista kertoo jos jotain yliopistojen paremuus listaus. Suomesta on top500 listalla kuusi yliopistoa ja esim. intiasta seitsemän, joka taas minulle kertoo, että Suomessa (tai noin vastaavassa länkkäri maassa) on varmasti paremmat mahdollisuudet kehittyä Nobellistiksi kuin vaikka Intiassa tai Kiinassa.

No ei luojan kiitos vapaa-aikana sentään. :D

Voi luoja. Maailman ongelma on siis se, että täällä on liikaa ihmisiä. Määrä pitää saada laskemaan. Millä logiikalla lisääntyminen vähentää väkimäärää? Ei siinä auta se että vanhat ihmiset kuolevat.

Jännä että kiinalaisia ja intialaisia Nobel-voittajia on silti helvetisti enemmän kuin suomalaisia. :D