Lue keskustelun säännöt.
Minulla ja lapsellani ei ole ketään kavereita.
yksinäisyys periytyy/tarttuu?
17.08.2021 |
Aikaisemmin tämä oli ok. ja meillä oli keskenään ihan kivaa.
Poika meni kuitenkin nyt jo kolmannelle luokalle, eikä hänellä edelleenkään ole ketään kavereita.
Eskarissa oli yksi kaveri, mutta hän meni eri kouluun ja on nyt niin paljon muita kavereita, ettei ehdi ja halua nähdä. Omalta luokalta ollaan synttäreille kutsuttu jo kaksi kertaa kaikki pojat. Tulevat kyllä kun on juhlat ja ohjelmaa ja tarjoilua, mutta eivät sitten muuten. Ei ole kuulemma välitunnillakaan ketään, joskus johonkin koko luokan hippaleikkiin pääsee mukaan, mutta sitten kun yrittää mennä juttelemaan parille tyypille, niin lähtevät keskenään pois.
Minä olen itse sairastellut ja työtön jo 5v ja ne vähäisetkin pari kaveria ovat kaikonneet. Soittelin ensin itse, mutta sitten havahduin, että kumpikaan heistä ei ole minulle itse soittanut tai viestitellyt moneen vuoteen. Kukaan ei käy kylässä. Olen yrittänyt ystävystyä pojan luokkakavereiden vanhenpien kanssa ja kutsua kylään. Kerran yksi kävi, mutta oli kyllä väkinäistä.
Joskus minua itkettää oma yksinäisyyteni, mutta ennen kaikkea tuntuu pahalta pojan puolesta. Hänellä on kaksi harrastusta, mutta niistäkään ei ole saanut ystäviä.
Kommentit (57)
Pienillä paikkakunnilla asuu just ne maalaisjuntit/maalaistollot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystytkö kuskaamaan lapsesi toiselle paikkakunnalle kouluun? Tuo on kyllä paha tilanne kun pienellä paikkakunnalla on vain yksi koulu. Kannattaa ottaa asia puheeksi opettajan, kuraattorin/koulupsykologin kanssa.
Pitkän päälle yksinäisyys alkaa käydä lapsen mielenterveyden päälle. Outoa ettei opettajatkaan ole puuttuneet tilanteeseen, onhan heidän tarvinnut nähdä että lapsi on välitunnit yksin.
Kärsiikö poikasi kuinka tilanteesta?
Jos kärsii niin ottaisin yhteyttä opettajaan. Vasta kolmannella ovat ja opettaja kyllä pystyy ainakim vähän tekemään kaverisuhteiden eteen. Laittamalla vaikka ryhmätyöhön jonkun porukan jolla ajattelee synkkaavan jne.
Vapaalla tietenkin eri mutta että edes koulussa olisi kavereita.
Itse olen huono pitämään yhteyttä. Olen introvertti ja siinä varmaan syy?
Lisäksi ajattelen että muutkin ihmiset rasittuu vieraista. Itse kyllä ilahdun yhteydenotoista ja olen sosiaalinen mutta on vaikea tehdä aloitteita. Onneksi lähipiirissäni on ihmisiä jotka ottavat yhteyttä usein.
Ajattelen että voithan pistää viestiä vanhoille tutuillesi ja kysyä kuulumisia? Itse ilahdun jos saan vanhalta tutulta viestin! Voihan olla että sinunkin vanhat ystävät ilahtuu!
Olet siis itsekin jollain tasolla syrjäytynyt, kun olet ollut työttömänä, sekä todennäkösesti huonossa asemassa taloudellisestikin. Ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä. Sosiaaliseen elämään kun tarvitaan kuitenkin jonkinlaisia suhteita sekä rahaa, mitä teillä ei liiemmin taida olla. Tuollainen valitettavasti periytyy, joten jotain kannattaisi nyt tehdä. Miten olisi muutto >> uusi koulu, uusi ympäristö >> uusi mahdollisuus teille molemmille?
Vierailija kirjoitti:
Mä muistan kun mä pidin synttärit, joihin kutsuin kaikki luokalla olevani ja kukaan ei tullut synttäreilleni. Olin silloin neljännellä luokalla ja käsin rustasin kaikille kutsu kortit.
Siitä on jo 17 vuotta, mutta silti muistan ikävästi tuon tapahtuman.
Voi miten kurjaa! Ihan tuli itku puolestasi! Elämä on niin raadollista, voin vain kuvitella sen tunteen, minkä olet joutunut kokemaan. Halaus sinulle.
Meillä tosiaan synttärit on saatu järjestettyä vieraineen ja kuullosti vieläpä siltä, että kaikilla oli kivaa. Siitä innostuneena poika koetti kutsua monet kerrat kavereita kylään, vaan eivätpä tule koskaan.
Pari kertaa on itse päässyt synttäreille, mutta ei sitten kuitenkaan koskaan muuten leikkimään.
Joskus olen koettanut järjestää jotain Hoploppia lähikaupunkiin tai uimarantakäyntiä tms. mutta niihinkään ei ole koskaan kukaan kaveri lähtenyt mukaan.
Maanantait ovat pojalle raskaita, kun koulussa kysellään mitä kukanenkin teki viikonloppuna ja muut ovat olleet kavereidensa luona yötäkin ja ylipäätään touhuneet kavereiden kanssa.
Minä koetan kannustaa, että kavereita pitää rohjeta itse kysyä ja niin poika sitten joskus soittelee vuoronperään kaikille, mutta kaikilla on omat puuhansa muiden kavereiden kanssa. Toisinaan pojalla on vaikka mitä ideoita, mitä voisi kaverin kanssa tehdä, mutta kun kukaan ei tule, niin se torjutuksi tuleminen on kauheaa.
Äidin sydäntä raastaa nähdä se lapsen pettymys ja suru. Lapsi on kertonut, että usein on helpompaa vain keskittyä sitten johonkin omaan leikkiin, eikä edes yrittää, ettei tule taas pettymystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile Facebookissa siellä on lapselle ja aikuiselle ryhmiä missä etsitään ystäviä, puskaradio ryhmät toimivat myös.
Mainitset lähikaupungin, voisiko poika käydä siellä koulua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ei ole saanut harrastuksesta kavereita?
Vierailija kirjoitti:
Mainitset lähikaupungin, voisiko poika käydä siellä koulua?
No on sinne 46 km, että aika hankala järjestää päivittäin kyyti ja äkkiseltään olisi iso muutos johonkin tuhannen lapsen kouluun.
Poika itse sinänsä tykkää pienestä koulustaan, alle 100 oppilasta kaikkiaan, joten siksikin luulisi, että kaikki olisivat kaikkien kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksinäisyys periytyy/tarttuu? kirjoitti:
Ei tämä ole huono asuinalue, tämä on pieni kylä ja meilläkin on oma pieni omakotitalo.
Tunnesyistä ei tee mieli muuttaa pois, kun tämä on perintötalo.
Pienellä paikkakunnalla luulisi, että kaikki on toistensa kavereita. Vaan eipä ole.
Meillä kun ei ole naapureitakaan lähellä, kuin kaksi ja he ovat ihan eri elämäntilanteessa.
Nyt jo lukioikäisiä lapsia.
Onhan tämä aloitus ihan keksitty, mutta selvää on, jos muuttaisitte isommalle paikkakunnalle, jossa teillä olisi naapureita, isommat luokat ja harrastusmahdollisuuksia, niin aivan varmasti löytyisi kavereita, jos vähän yrittää. Sama työpaikan kanssa, olisi edes niitä työkavereita, vaikka ystäviä ei heti löytyisi. Itse olet teidän kurjuuden valinnut.
Omalla pojallani oli alakoulun alkuvuosina vaikea löytää ystäviä. Muutimme ( ei hänen takiaan) ja uudessa koulussa klikkasi paremmin kavereiden kanssa joita on siitä saakka ollut hänellä ( nyt on lukiossa). Itse kertoi jotenkin vain tajunneensa miten muiden kanssa jutellaan, että sitä ei tarvitse jännittää ja mitkä jutut oli in.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksinäisyys periytyy/tarttuu? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mainitset lähikaupungin, voisiko poika käydä siellä koulua?
No on sinne 46 km, että aika hankala järjestää päivittäin kyyti ja äkkiseltään olisi iso muutos johonkin tuhannen lapsen kouluun.
Poika itse sinänsä tykkää pienestä koulustaan, alle 100 oppilasta kaikkiaan, joten siksikin luulisi, että kaikki olisivat kaikkien kavereita.
Mutta kun ei ole ja isommassa koulussa enemmän mahdollisuuksia löytää kavereita kun on enemmän lapsiakin. Toivottavasti löydätte kavereita.
Aina kannattaa hakea huonosta tilanteesta muutosta radikaaleillakin keinoilla eikä jäädä tuleen makaamaan. Etsivä löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole yhtään ystävää, mutta lapsellani on niitä paljon. Ei se yksinäisyys ap periydy, jos opettaa lapsen eri lailla.
Se on lapsen luonteesta myös paljon kiinni. Meillä tyttö on tosi sosiaalinen ja hänellä on ollut aina paljon ystäviä. Poika on ujompi. Muutama hyvä kaveri löytynyt, mutta sitten ovat muuttaneet kauas ja pikkuhiljaa kaverisuhde hiipunut. Harrastuksesta löysi sitten yhden kaverin. Harrastus loppunut, mutta näkevät harvakseltaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten ei ole saanut harrastuksesta kavereita?
Sitä mietin itsekin, mutta ovat eri koulusta ja eri ikäisiä, lisäksi harrastus on sen luonteinen, että jokainen toimii siinä yksilönä, ei tule sellaista ryhmähenkeä. Meillä on tällä kylällä kolme koulua, joihin kuitenkin on välimatkaa, kun eri asunalueita. Omalla koululla olisi joukkuelajiharrastus pari kertaa viikossa, mutta siitä poika ei ole kiinnostunut.
Kannattaa nopeasti hakea lapsiperheiden palveluista perhetyötä, vielä ehdit vaikuttaa siihen ettei poikasi syrjäytyisi. Perhetyön kautta voit saada lapsellesi tukihenkilön jonka kanssa paitsi tehdä asioita ja saada erilaiselta aikuiselta vuorovaikutusta(ja -taitoja) myös mahdollisesti tutustua uusiin ihmisiin.
Palveluista voi myös saada nuorisotyön tukemia harrastuksia eli panostusta nimenomaan vuorovaikutussuhteisiin ja joukkuehengen luomiseen.
Pohdin vielä, että jos lapsellasl onkin esim as-piirteitä mikä selittäisi toistuvan ryhmien ulkopuolelle jäämisen, on myös siihen tukea tarjolla mutta tuen piiriin olisi ensin päästävä.
yksinäisyys periytyy/tarttuu? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mainitset lähikaupungin, voisiko poika käydä siellä koulua?
No on sinne 46 km, että aika hankala järjestää päivittäin kyyti ja äkkiseltään olisi iso muutos johonkin tuhannen lapsen kouluun.
Poika itse sinänsä tykkää pienestä koulustaan, alle 100 oppilasta kaikkiaan, joten siksikin luulisi, että kaikki olisivat kaikkien kavereita.
Voi ei! Tulee ihan pahamieli. Pienet koulut ei ole niitä parhaita. Tai on niille joilla on hyvä status. Valinnan varaa kaverin löytymiseen ei paljon ole, 6-10 poikaa luokalla. Itse kärsin läpi pienessä koulussa 4 luokkaa. Tavallaan oli kavereita, mutta oikeat ystävät löytyi myöhemmin. Pienessä yhteisössä syrjiminen ja kiusaaminen tuntui aivan hirveältä.
Isommassa koulussa ei elo ole välttämättä auvoinen, mutta mahdollisuus kaverin löytymiseen on parempi. Välttämättä ei tarvitse olla ongelmaa sosiaalisissa taidoissa. Minun luokan tytöistä olin ainut kenen perheessä ei ollut alkoholiongelmaa tai pitkäaikaista työttömyyttä. Jälkeenpäin kuulin, että monet oli minulle kateellisia ja siksi syrjittiin ja kiusattiin, silloin kun kotona oli asiat huonosti.
yksinäisyys periytyy/tarttuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä muistan kun mä pidin synttärit, joihin kutsuin kaikki luokalla olevani ja kukaan ei tullut synttäreilleni. Olin silloin neljännellä luokalla ja käsin rustasin kaikille kutsu kortit.
Siitä on jo 17 vuotta, mutta silti muistan ikävästi tuon tapahtuman.
Voi miten kurjaa! Ihan tuli itku puolestasi! Elämä on niin raadollista, voin vain kuvitella sen tunteen, minkä olet joutunut kokemaan. Halaus sinulle.
Meillä tosiaan synttärit on saatu järjestettyä vieraineen ja kuullosti vieläpä siltä, että kaikilla oli kivaa. Siitä innostuneena poika koetti kutsua monet kerrat kavereita kylään, vaan eivätpä tule koskaan.
Pari kertaa on itse päässyt synttäreille, mutta ei sitten kuitenkaan koskaan muuten leikkimään.
Joskus olen koettanut järjestää jotain Hoploppia lähikaupunkiin tai uimarantakäyntiä tms. mutta niihinkään ei ole koskaan kukaan kaveri lähtenyt mukaan.
Maanantait ovat pojalle raskaita, kun koulussa kysellään mitä kukanenkin teki viikonloppuna ja muut ovat olleet kavereidensa luona yötäkin ja ylipäätään touhuneet kavereiden kanssa.
Minä koetan kannustaa, että kavereita pitää rohjeta itse kysyä ja niin poika sitten joskus soittelee vuoronperään kaikille, mutta kaikilla on omat puuhansa muiden kavereiden kanssa. Toisinaan pojalla on vaikka mitä ideoita, mitä voisi kaverin kanssa tehdä, mutta kun kukaan ei tule, niin se torjutuksi tuleminen on kauheaa.
Äidin sydäntä raastaa nähdä se lapsen pettymys ja suru. Lapsi on kertonut, että usein on helpompaa vain keskittyä sitten johonkin omaan leikkiin, eikä edes yrittää, ettei tule taas pettymystä.
Halaus❤️..itku tuli tätäkin luettaessa. Meillä omien lasten kohdalla kaikki ok. Voin vain kuvitella miten meidän sijoitetun lapsen käy. Häntä ei voi edes päästää kylään, koska ei ole itsesäätelyä. Pelko koko ajan, että joutuu leimatuksi. Tehdään koko ajan kovasti töitä ja kannustetaan. On mennyt tosi paljon eteenpäin, ja kehittyy hyvää vauhtia. Hän ei itse ymmärrä, että ei voida noin vain päästää kavereille kylään. Se leima pelottaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä muistan kun mä pidin synttärit, joihin kutsuin kaikki luokalla olevani ja kukaan ei tullut synttäreilleni. Olin silloin neljännellä luokalla ja käsin rustasin kaikille kutsu kortit.
Siitä on jo 17 vuotta, mutta silti muistan ikävästi tuon tapahtuman.
Miksi et kutsunut sun oikeita kavereita luokan ulkopuolelta? Meillä ei kukaan kutsunut luokkalaisia synttäreille, paitsi ne jotka oli kavereita keskenään. Olisi ollut ihan outoa saada kutsu sillä perusteella, että olen vain samalla luokalla. Ei se tee lapsista kavereita, että ollaan samalla luokalla. En itsekään kutsunut luokaltani ketään mun synttäreille, paitsi ne jotka oli muutoinkin mun kavereita koulun ulkopuolella.
Mun lapsella on takana koulukiusaamista. Muutettiin pois ja aloitettiin uusi elämä uudessa ympäristössä. Kavereita alkoi löytymään. Kiusaamistakin on ollut, mutta saatu heti loppumaan. Lapseni on herkkä ja herkkyyttä lisää kiusatuksi joutuminen. Puhuu asioista avoimesti ja pääsee jaloilleen. Viimeisimmän kiusaamisen jälkeen esti kiusaajat. Nyt koulun alettua, kiusaajat pyysivät anteeksi ja ovat taas kavereita.
Itselläni on tyhjä olo, kaikki jäi muuton yhteydessä. Työ, sosiaalinen elämä. Teen itsenäistä työtä, puoliso on töissä, joten päivät tylsiä.
Voisin uskoa, että muutto toisi teille paljon hyvää ja saisitte ystäviä ja kavereita. Minulla työ estää normaalin sosiaalisen elämän.