Lue keskustelun säännöt.
Minulla ja lapsellani ei ole ketään kavereita.
yksinäisyys periytyy/tarttuu?
17.08.2021 |
Aikaisemmin tämä oli ok. ja meillä oli keskenään ihan kivaa.
Poika meni kuitenkin nyt jo kolmannelle luokalle, eikä hänellä edelleenkään ole ketään kavereita.
Eskarissa oli yksi kaveri, mutta hän meni eri kouluun ja on nyt niin paljon muita kavereita, ettei ehdi ja halua nähdä. Omalta luokalta ollaan synttäreille kutsuttu jo kaksi kertaa kaikki pojat. Tulevat kyllä kun on juhlat ja ohjelmaa ja tarjoilua, mutta eivät sitten muuten. Ei ole kuulemma välitunnillakaan ketään, joskus johonkin koko luokan hippaleikkiin pääsee mukaan, mutta sitten kun yrittää mennä juttelemaan parille tyypille, niin lähtevät keskenään pois.
Minä olen itse sairastellut ja työtön jo 5v ja ne vähäisetkin pari kaveria ovat kaikonneet. Soittelin ensin itse, mutta sitten havahduin, että kumpikaan heistä ei ole minulle itse soittanut tai viestitellyt moneen vuoteen. Kukaan ei käy kylässä. Olen yrittänyt ystävystyä pojan luokkakavereiden vanhenpien kanssa ja kutsua kylään. Kerran yksi kävi, mutta oli kyllä väkinäistä.
Joskus minua itkettää oma yksinäisyyteni, mutta ennen kaikkea tuntuu pahalta pojan puolesta. Hänellä on kaksi harrastusta, mutta niistäkään ei ole saanut ystäviä.
Kommentit (57)
Luepa Karla Niemisen Olet hyvä tyyppi - kirja. Siitä löytyy hyviä vinkkejä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuttakaa pois huonolta asuinalueelta.
Huonoilla asuinalueilla asuu ilkeitä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa pois huonolta asuinalueelta.
Tätä kannattaa oikeasti harkita. Uudessa ympäristössä poikasikin voi kukoistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolasta apua?
No ei sieltä kavereita tuu.
Ei tämä ole huono asuinalue, tämä on pieni kylä ja meilläkin on oma pieni omakotitalo.
Tunnesyistä ei tee mieli muuttaa pois, kun tämä on perintötalo.
Pienellä paikkakunnalla luulisi, että kaikki on toistensa kavereita. Vaan eipä ole.
Meillä kun ei ole naapureitakaan lähellä, kuin kaksi ja he ovat ihan eri elämäntilanteessa.
Nyt jo lukioikäisiä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä muistan kun mä pidin synttärit, joihin kutsuin kaikki luokalla olevani ja kukaan ei tullut synttäreilleni. Olin silloin neljännellä luokalla ja käsin rustasin kaikille kutsu kortit.
Siitä on jo 17 vuotta, mutta silti muistan ikävästi tuon tapahtuman.
Vaihtakaa koulua niin voi löytyä ystävällisiä ihmisiä.. Ei sinne kannata jäädä. Kannattaa lähteä etsimään ystäviä muualta. Kokemuksesta tiedän että koulun vaihto ja asuinalueen vaihto oli paras asia. Ei ole kivaa viettää montaa kouluvuotta yksin masentua ja syrjäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla myöhäistä sosiaalistaa lapsi toimimaan toisten lapsien kanssa. Jos on ollut tähän mennessä enimmäkseen äitinsä kanssa, niin ei osaa käyttäytyä samalla tavalla kuin muut lapset ja näyttää siksi omituiselta muiden lasten silmissä.
Ei ole helppo tilanne, mutta kannattanee koittaa järjestää mahdollisimman paljon kontakteja muihin lapsiin, jos se siitä lähtisi.
Sosiaalinen aktiivisuus on osin perittyä ja osin opittua. Se, kuinka pahana yksinäisyyden sitten kokee riippuu hyvin paljon yksilöstä.
Reippaasti vain ihmisten ilmoille! Ei sieltä kotoa kukaan tule hakemaan. Lisäksi opeta pojallesi käytöstapoja ym. sosiaalista puolta, jotta elämä olisi tulevaisuudessa helpompaa eikä tarvitsisi kärsiä helpostikin periytyvästä yksinäisyydestä. Lapsuudessa nämä mallit jo kuitenkin opitaan - sieltä kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap, ymmärrän mistä puhut. Oma lapseni on kärsinyt yksinäisyydestä ja vaikka välillä on ollutkin pari kaveria on joutunut pelkäämään milloin taas hylkäävät.
Kyllä se lapsen yksinäisyys raastaa äidin sydäntä. Ja siihen päälle oma syrjäytyneisyys ja yksinäisyys. Silti pahinta on nähdä kuinka lapsi kärsii.
Itsekin paraikaa mietin mistä niitä uusia ystäviä lapselle saisi. Mitään viisastenkiveä en ole tässä asiassa löytänyt. Mutta en luovuta, älä sinäkään ap!
yksinäisyys periytyy/tarttuu? kirjoitti:
Ei tämä ole huono asuinalue, tämä on pieni kylä ja meilläkin on oma pieni omakotitalo.
Tunnesyistä ei tee mieli muuttaa pois, kun tämä on perintötalo.
Pienellä paikkakunnalla luulisi, että kaikki on toistensa kavereita. Vaan eipä ole.
Meillä kun ei ole naapureitakaan lähellä, kuin kaksi ja he ovat ihan eri elämäntilanteessa.
Nyt jo lukioikäisiä lapsia.
Tuo varmaankin se syy ettette ole kavereita löytäneet entisten tilalle. Eihän niitä mistään tule jos lähellä ei asu ketään sopivia. Mulla oli lapsena sama tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis pidättekö te näin koronaikaan normaalisti noita synttäreitä, ja luokan kaikki pojat kutsuttu? Me ollaan kyllä tiukasti rajattu myös kaverikyläilyjä.
Mulla ei ole yhtään ystävää, mutta lapsellani on niitä paljon. Ei se yksinäisyys ap periydy, jos opettaa lapsen eri lailla.
yksinäisyys periytyy/tarttuu? kirjoitti:
Ei tämä ole huono asuinalue, tämä on pieni kylä ja meilläkin on oma pieni omakotitalo.
Tunnesyistä ei tee mieli muuttaa pois, kun tämä on perintötalo.
Pienellä paikkakunnalla luulisi, että kaikki on toistensa kavereita. Vaan eipä ole.
Meillä kun ei ole naapureitakaan lähellä, kuin kaksi ja he ovat ihan eri elämäntilanteessa.
Nyt jo lukioikäisiä lapsia.
Sitten ei auta kuin kärsiä monia vuosia ja sen tiedän että se ei hyvää tee.. jos ette halua lähteä tavoittelemaan parempaa jostain muualta.
Vierailija kirjoitti:
yksinäisyys periytyy/tarttuu? kirjoitti:
Ei tämä ole huono asuinalue, tämä on pieni kylä ja meilläkin on oma pieni omakotitalo.
Tunnesyistä ei tee mieli muuttaa pois, kun tämä on perintötalo.
Pienellä paikkakunnalla luulisi, että kaikki on toistensa kavereita. Vaan eipä ole.
Meillä kun ei ole naapureitakaan lähellä, kuin kaksi ja he ovat ihan eri elämäntilanteessa.
Nyt jo lukioikäisiä lapsia.
Tuo varmaankin se syy ettette ole kavereita löytäneet entisten tilalle. Eihän niitä mistään tule jos lähellä ei asu ketään sopivia. Mulla oli lapsena sama tilanne.
Asiaan varmaan auttaa se että ette valita tilannetta julkisesti ettekä osoita olevanne asiasta suruissanne vaan menette vain mukaan harrastuksiin, yhteisiin tilanteisiin ja juttelette ihmisten kanssa. Yksinäisyys kun tahtoo lisätä yksinäisyyttä mutta kun pitää itsensä mukana edes jollain lailla niin pysyy edes joukoissa mukana vaikkei sitä läheistä ystävää löytyisikään. Joskus se henkiystävä saattaa yllättäen löytyäkin. Terv. tuo edellinen kommentoija, jolla myöskin koko elämän ajan ollut vaikeuksia löytää läheistä ystävää.
Voittehan te katsoa kauanko mielenterveytenne kestää ilkeilyä, yksinäisyyttä ja syrjimistä. Ja mitä se saa aikaan vuosien päästä teissä.
No lapsella on kaksi harrastusta ja synttäreillekin tullaan kun kutsutaan, tämähän on jo hyvä.
Jos kyseessä on pieni kylä, hyviä kavereita ei välttää löydäkään. Ei kannata jäädä vellomaan kuitenkaan tähän tietoon.
Miten tuo somepuoli, eikö tuon ikäiset harrasta jo nettipelejä? Eihän se toki korvaa välituntiseuraa.
Niinpä. Semmoista se on tavallisila ihmisillä.