Lue keskustelun säännöt.
Minulla ja lapsellani ei ole ketään kavereita.
yksinäisyys periytyy/tarttuu?
17.08.2021 |
Aikaisemmin tämä oli ok. ja meillä oli keskenään ihan kivaa.
Poika meni kuitenkin nyt jo kolmannelle luokalle, eikä hänellä edelleenkään ole ketään kavereita.
Eskarissa oli yksi kaveri, mutta hän meni eri kouluun ja on nyt niin paljon muita kavereita, ettei ehdi ja halua nähdä. Omalta luokalta ollaan synttäreille kutsuttu jo kaksi kertaa kaikki pojat. Tulevat kyllä kun on juhlat ja ohjelmaa ja tarjoilua, mutta eivät sitten muuten. Ei ole kuulemma välitunnillakaan ketään, joskus johonkin koko luokan hippaleikkiin pääsee mukaan, mutta sitten kun yrittää mennä juttelemaan parille tyypille, niin lähtevät keskenään pois.
Minä olen itse sairastellut ja työtön jo 5v ja ne vähäisetkin pari kaveria ovat kaikonneet. Soittelin ensin itse, mutta sitten havahduin, että kumpikaan heistä ei ole minulle itse soittanut tai viestitellyt moneen vuoteen. Kukaan ei käy kylässä. Olen yrittänyt ystävystyä pojan luokkakavereiden vanhenpien kanssa ja kutsua kylään. Kerran yksi kävi, mutta oli kyllä väkinäistä.
Joskus minua itkettää oma yksinäisyyteni, mutta ennen kaikkea tuntuu pahalta pojan puolesta. Hänellä on kaksi harrastusta, mutta niistäkään ei ole saanut ystäviä.
Kommentit (57)
Onko ongelma lapsissa, vai ovatko pojan luokkakavereiden vanhemmat sitä tyyppiä, että sinun sosiaalinen asemasi vaikuttaa niin, etteivät luokkakaverit saa olla poikasi kanssa? Itse koin tällaista lapsuudessa, vanhemmillani oli kyllä työt, mutta asuttiin vuokralla ja faija dokasi, en ollut tervetullut luokkakavereitteni bileisiin ym.
Tilanne on kurja, eikä lapsen tai sinunkaan syytäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole onneksi päihdeongelmia ja taloudellinen tilanne on ihan ok.
Pystyn ostamaan lapselle hyvät vaatteet ja samanlaisia tavaroita ja harrastusvälineitä kuin muillakin lapsilla, siinä mielessä ei koe huonommuutta.
Noin kerran kuussa poika on mummolassa viikonlopun ja isovanhemmat ja kummisetä retkeilevät, hiihtävät, kalastavat yms. pojan kanssa. Harmillisesti sielläkään ei ole lapsikavereita.
Naurettavia nuo ehdotukset perhetyöstä. Älä vaan ap siihen ala. Teillä harrastuksia jo ja asutte omistusasunnossa. Perhetyö ei taatusti yksinäisyyttä poista! Meillä samantyylinen tilanne, asumme tosin pk seudulla. Olen itse opiskelija ja mies hyväpalkkainen, lapsella harrastukset jne muttei vain ole kavereita löytänyt. Meillä taustalla vuosikymmenen asuminen ulkomailla joten Suomessa ei ole ystäviä ja sukulaisia ei ole.
Sinänsä se yksinäisyys periytyy kun lapsi ei näe mallia että joku käy kylässä jne,meilläkään ei ole käynyt kuin mummo kylässä koko lapsen elinaikana. Asumme hyvällä alueella huonokuntoisesta asunnossa joten emme kehtaa pyytää lapsen kavereita kylään. Omaan ei ole ikinä varaa ulkomailla asumisen takia, vuokralla ei saa omaan asuntoon säästettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä muistan kun mä pidin synttärit, joihin kutsuin kaikki luokalla olevani ja kukaan ei tullut synttäreilleni. Olin silloin neljännellä luokalla ja käsin rustasin kaikille kutsu kortit.
Siitä on jo 17 vuotta, mutta silti muistan ikävästi tuon tapahtuman.
Miksi et kutsunut sun oikeita kavereita luokan ulkopuolelta? Meillä ei kukaan kutsunut luokkalaisia synttäreille, paitsi ne jotka oli kavereita keskenään. Olisi ollut ihan outoa saada kutsu sillä perusteella, että olen vain samalla luokalla. Ei se tee lapsista kavereita, että ollaan samalla luokalla. En itsekään kutsunut luokaltani ketään mun synttäreille, paitsi ne jotka oli muutoinkin mun kavereita koulun ulkopuolella.
Ihan kuin minulla sellaisia olisi ollut. Ja itse olin pienellä luokalla. Ihan kavereita oltiin luokalla, mutta synttäreilleni ei tultu. Eli en missään suur-luokalla ollut jossa olisi 20 oppilasta. Mun luokalla oli silloin jotain 10 ihmistä.
Meillä on hyvin samankaltainen tilanne 6-luokkalaisen lapsen kanssa.
Ei ole tullut kavereita koko kouluaikana. Satunnaisesti saa jonkun kaverin ja on kivaa ja luvataan olla toistekin, mutta siihen toiseen kertaa menee helposti pari-kolmekin kuukautta.
Meillä myös pieni kyläkoulu. Yleensä näitä pieniä kouluja kehutaan yhteisöllisyyden vuoksi ja että kiusaamiseen on helppo puuttua jne. Tämä toinen puoli onkin se ongelma, mikä jätetään mainitsematta: Jos jäät ulkopuolelle, niin siellä pysyt koko alakoulun ajan.
Meidän perheessä odotetaan yläkoulua kuin kuuta nousevaa, sinne yhdityy useamman koulun oppilaat ja mahdollisuus löytää kavereita on ihan toisenlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa mennä ihmisten ilmoille ja alkaa harrastamaan jotain, ei kukaan kotoa hae. Some on täynnä kaikenlaisia retki ja seuranhaku ryhmiä. Työväenopistossa kursseja, joihin voi mennä lapsen kanssa. Paljon on omasta aktiivisuudesta kiinni. Erilaiset järjestöt järjestävät yksinhuoltajille leirejä ja lomia.
Kuinka lapsi voisi oppia sosiaaliseksi, jos äiti istuu vaan kotona? Missä hänen isä ja muu suku on?
Asutte siis pienellä paikkakunnalla? Huh ei ihme, itse kasvoin sellaisessa ja olin aina vähän yksinäinen. Kun on niin pienet piirit eikä pääse pakoon eikä missään tutustu uusiin ihmisiin. Omat lapseni aion kasvattaa kaupungissa ja hyvällä viihtyisällä alueella. Pitää paikkansa että huonolla alueella on paljon ilkeitä ihmisiä, tarkoitan siis ongelmia ja katkeruutta ja kiusaamista. Aivan varmasti niitä voi olla paremmallakin alueella, mutta siellä on enemmän mukavia ihmisiä, enemmän vaihtoehtoja, optimistisempia tuttavia ja motivoituneita lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä ihmisten ilmoille ja alkaa harrastamaan jotain, ei kukaan kotoa hae. Some on täynnä kaikenlaisia retki ja seuranhaku ryhmiä. Työväenopistossa kursseja, joihin voi mennä lapsen kanssa. Paljon on omasta aktiivisuudesta kiinni. Erilaiset järjestöt järjestävät yksinhuoltajille leirejä ja lomia.
Kuinka lapsi voisi oppia sosiaaliseksi, jos äiti istuu vaan kotona? Missä hänen isä ja muu suku on?
Kävin minäkin parissa harrastuksessa ennen koronaa. En sieltä kavereita saanut, siellä paikanpäällä juteltiin, mutta ei esim. niin , että oltaisiin kaupassa jääty juttelemaan.
Näitä harrastuksia ei ole nyt koronan vuoksi ollut puoleentoista vuoteen. Toinen jatkuu tänä syksynä, olen sinne ilmottautunut, mutta sairauksieni vuoksi en tiedä pääsenkö useinkaan osallistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä ihmisten ilmoille ja alkaa harrastamaan jotain, ei kukaan kotoa hae. Some on täynnä kaikenlaisia retki ja seuranhaku ryhmiä. Työväenopistossa kursseja, joihin voi mennä lapsen kanssa. Paljon on omasta aktiivisuudesta kiinni. Erilaiset järjestöt järjestävät yksinhuoltajille leirejä ja lomia.
Kuinka lapsi voisi oppia sosiaaliseksi, jos äiti istuu vaan kotona? Missä hänen isä ja muu suku on?
Kävin minäkin parissa harrastuksessa ennen koronaa. En sieltä kavereita saanut, siellä paikanpäällä juteltiin, mutta ei esim. niin , että oltaisiin kaupassa jääty juttelemaan.
Näitä harrastuksia ei ole nyt koronan vuoksi ollut puoleentoista vuoteen. Toinen jatkuu tänä syksynä, olen sinne ilmottautunut, mutta sairauksieni vuoksi en tiedä pääsenkö useinkaan osallistumaan.
Itsekin, kun oon käynyt harrastuksissa niin siellä ennestään kaverit ovat kavereita keskenään ja yksin olijat jää ulkopuolelle, kuten esim minä.
Kaikissa harrastuksissa sama juttu.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä muistan kun mä pidin synttärit, joihin kutsuin kaikki luokalla olevani ja kukaan ei tullut synttäreilleni. Olin silloin neljännellä luokalla ja käsin rustasin kaikille kutsu kortit.
Siitä on jo 17 vuotta, mutta silti muistan ikävästi tuon tapahtuman.
Voi ei. :( Mä olisin tullut.
Ennen lapsilla oli kirjeenvaihtopalsta ja muita väyliä tutustumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä tuli mieleeni parin vuoden takainen ilmoitus paikallislehdessä, jolla isä etsi lapselleen ystävää.
Kannatan myös yhteydenottoa perhetyöhön, yksinäinen vanhempi voi siten estää yksinäisyyden/syrjäytymisen periytymisen seuraavalle polvelle. Mutta jos odotat vielä pari vuotta, alkaa olla liian myöhäistä.
Poikien syrjäytyminen on tosi iso ongelma yhteiskunnassa ja heitä on hirveän vaikeaa auttaa jos ongelmat kehittyvät liian pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksinäisyys periytyy/tarttuu? kirjoitti:
Ei tämä ole huono asuinalue, tämä on pieni kylä ja meilläkin on oma pieni omakotitalo.
Tunnesyistä ei tee mieli muuttaa pois, kun tämä on perintötalo.
Pienellä paikkakunnalla luulisi, että kaikki on toistensa kavereita. Vaan eipä ole.
Meillä kun ei ole naapureitakaan lähellä, kuin kaksi ja he ovat ihan eri elämäntilanteessa.
Nyt jo lukioikäisiä lapsia.
Eli olet ihan omila valinnoillasi vaikuttanut siihen että sekä sinä että lapsesi olette yksinäisiä.
Ympäristönvaihdos tekis sullekin hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole yhtään ystävää, mutta lapsellani on niitä paljon. Ei se yksinäisyys ap periydy, jos opettaa lapsen eri lailla.
Mitä sä olet tarkalleen tehnyt, että olet saanut lapsesi opetettua sosiaaliseksi? Itse olen ihan tosi huolissani sillä mulla on huonot sosiaaliset taidot eikä ystäviä. Lapsena en osannut tutustua muihin lapsiin osittain huonojen kasvuolojen takia. Tekisin mitä tahansa, että onnettomat sosiaaliset taitoni ja yksinäisyyteni eivät periytyisi lapselle. Yritän kannustaa häntä muiden seuraan ja sopia leikkitreffejä, mutta silti on jo alkanut näkyä viitteitä syrjään vetäytyvyydestä. Esim. Muut suunnilleen saman ikäiset alkavat touhuilla rinnakkain/yhdessä, niin lapsi jää etäämmälle katsomaan tai alkaa puuhata omiaan. Yleensä kuitenkin jää vähän matkan päähän katsomaan. Muuten kuin sosiaalisesti on kyllä rohkea ja toimelias. Ihan kamalaa jos aiheutan lapsilleni yhtä yksinäisen elämän kuin itselläni on ollut :(
Mun on pakko sanoa myös että harkitse muuttoa. Se voisi tuoda teille molemmille hyvän uuden alun. Pienellä paikkakunnalla on tosi vaikeaa saada kerran muotoutuneita sosiaalisia dynamiikkoja muutettua. Itse asuin lapsuuden tuppukylällä. Olin herkkä ja arka lapsi ja harrastin kaikkea "nössöä" kuten klassista musiikkia. Ala-asteen olin yksin, yläasteella olin osa eräänlaista sosiaalista jämäporukkaa mutta ei esim. Kesälomilla nähty, mikä oli musta aivan kamalaa. Ei siis oltu oikeita ystäviä vaan pelkästään porukka koulussa ettei tarvinnut olla yksin. Vasta kenttäni isomman kaupungin isoon lukioon sain oikeita ystäviä. Toki siinä vaiheessa sosiaaliset taidot oli aika hukassa. Löysin niitä samoista muka nössöistä asioista kuten musiikista ja kirjoista kiinnostuneita kavereita. Heillä oli ollut jo yläasteella omat porukat ja se oli ollut heille coolia. Oli ropet ja kaikki. Niin se vain on, pienellä paikkakunnalla yhtään erilainen jää helposti yksin. Pois sieltä homehtumasta! Lapsesi tulevaisuus ja onnellisuus ovat paljon tärkeämpiä kuin jokin talo, olipa se kuinka tärkeä tahansa. Itsekin toivon, että olisi päässyt pois sieltä junttilasta jo lapsena. Nyt nämä luokan "coolit " ovat max. Amiskoulutettuja, iso osa päihdeongelmaisia, työttömiä jne.
Moni saanut kavereita harrastuksista, joita harrastetaan joukkueena. Se kun matkustetaan joukkueena, yövytään jossain patjoilla. Siinä sitä tutustuu. Olen huomannut, ettei välttämättä tutustu ihmisiin, jos pukuhuoneessa vain nopeasti moikataan. Mutta tietty ei voi väkisin aloittaa jos ei ole kiinnostusta.