Miksi vielä 80-luvulla oltiin hoikkia, vaikka silloin ei terveydestä ja ruoasta tiedetty niin paljon kuin nykyään?
Vanhat rantakuvat 80-luku vs. 2021: Solakoiden naisten tilalle on tullut rantanorsuja ja urheilullisten miesten tilalle veteliä pallomahoja.
Nykyään lapsetkin ovat lihavia.
Kommentit (479)
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan 1980-luvulla vielä ollut ainakin parempi ruokailurytmi kuin tänä päivänä ja hyvällisten napostelu vähempää eikä silloin taidettu juoda vielä energiajuomiakaan. Meillä oli ainakin kotona selkeä ruokailurytmi eli kaikki kokoontuivat päivän pääaterialle n. klo 16-17.00, aamulla syötiin kotona aamupala, koulussa syötiin lounaalla mitä syötiin (silloikin kyllä ronklattiin kouluruuasta) ja koulun jälkeen kotona syötiin voikkareita tai muuta välipalaa ja jotain iltapalaakin kotona oli aina tarjolla. Meillä ei ostettu kovin paljon limppareita eikä karkkejakaan, kahvileivät ja osan ruokaleivistäkin äiti taisi itse leipoa. 1980-luvulla myös liikuttiin paljon, kouluun ja harrastuksiin lapset kulkivat pääasiassa omin avuin kävellen tai polkupyrällä ja äitikin taittoi työmatkansa polkupyörällä.
Olin hoikka, söin karkkia, suklaata ja limsa sekä jäätelö maistui. Äiti leipoi kaiken itse. Silloin liikuttiin niin pitkät ku lyhyetkin matkat jalan tai pyörällä. Kouluruoka maistui aina. Ruokarytmi on ollut nykyäänkin tuo 5xpäivä. Ikää on, mutta hoikka edelleen ja sutjakkaasti sopii vaatteet myös lapsillemme.
Vierailija kirjoitti:
Kaupat olivat auki vain arkisin 9-16. Työssäkäyvä ehti käymään ehkä kerran viikossa. Jäi napostelu vähiin.
Kyllä meillä kaupat oli kasarilla arkisin kahdeksaan ja lauantaina kahteen asti auki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä 80-luvullakin pelailtiin ja istuttiin kotimikrolla, aika paljonkin. Mutta virtuaalisesti ei kavereita nähty, vaan ihan kasvokkain. Leikit olivat aika liikunnallisia. Kun pienellä paikkakunnalla asuin, joka paikkaan mentiin joko kävellen tai pyörällä. Ei puhettakaan, että olisi saanut jalkapallopeleihin tms. autokyydin vanhemmiltani.
Karkkeja, sipsejä, limsaa ja jäätelöä ei joka päivä syöty. Ehkä max kerran viikossa ja määrät olivat pieniä. Kukaan ei siihen aikaan juonut sokerittomia limsoja, tosin ei niitä tainnut juurikaan kaupoissa edes olla.
Kouluruokailuun osallistuivat kaikki. Tarjolla oli usein perunaa ja kylkeen erilaisia kastikkeita, jauheliha, tilliliha,kanaviillokki. Salaattiakin oli, kaalia, lantturaastetta, porkkanaraastetta jne. Keittoina nakkikeitto,jauhelihakeitto,kesäkeitto jne. Minun mielestä ihan kohtuullisen monipuolista. Toki, verilätyt ja pinaattiohukaiset olivat jo tuolloin monen inhokkia. Mut pakko oli syödä, kun ei muutakaan tarjolla. Nykynuoriso jättää kouluruan väliin, kun ei nappaa. Se energiavaje täytetään sitten karkeilla ja energiajuomilla.
Nykyään istutaan kotona ja tilataan valmisruokaa woltilla...Aika monihan tuolla tavalla lihoaa, jos ei mitään liikunnallista harrasta...
Tosiaan. Pinaattiletut ja pinaattikeitto olivat ainoat ei-liharuuat jotka muistan kouluajoilta. Sen pinaattikeitonkin kanssa sai kyllä kananmunanpuolikkaan tai pari.
Puurot, kesäkeitto tulee myös mieleen
80-luvulla elettiin terveellisesti. Nykyään ollaan tietävinään. Höpötetään kaikenlaista terveellisestä sapuskasta mutta syödään rasvaa ja sokeria. Ollaan ostavinaan terveellisiä elintarvikkeita mutta turvotaan koko ajan isommiksi. Syödään itsetuhoisesti holtittomia määriä.
Lihavuus on hyväksyttävää koska enemmistö on lihavia. Pitää olla kehopositiivinen. Läskejä ei saa moittia mutta hoikkia saa. Ei voi laihtua koska lohtusyöminen iskee, elimistö menee säästöliekille ja muita tekosyitä.
Todellisuudessa ei edes haluta olla hoikkia koska laihtumisen eteen ei tehdä mitään. Kuitenkin siitä höpötetään. Olisitte oikeasti kehopositiivisia koska ette halua laihtua. Voisitte lopettaa jutut terveellisestä sapuskasta ja elintavoista. Lihava ei ole syönyt ja elänyt terveellisesti, se on fakta.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Mun vanhemmat ja isovanhemmat oli sillon hirveitä läskejä. Ja oikeastaan kaikki, jotka asui maalla. Kaupungeissa taas oltiin hoikkia, koska liikkuminen helpompaa.
Jaahas että kaupungissa liikkuminen on helpompaa kuin maalla jossa joka paikkaan on 10km eikä julkista liikennettä.
Kyllä suurin ero on siinä että vielä kasarilla kaikki tämä rasvassa uiva etnomättö, perunalastut ja limpparit olivat melkoisen kallista ja harvoin nautittua herkkua eivätkä muodostaneet 3/4 ravintoympyrästä kuten nykyään. Se viimeinen 1/4 on tietenkin energiajuomaa ja proteiinivanukkaita
Ketjussa unohtunut: voileivät
80-luvulla syötiin aina voileipiä. Aamiaiseksi, iltapalaksi, välipalaksi. Voita tai margariinia ja leikkeleitä. Lauantaimakkaraa. Juustoa. Tomaattia, kurkkua.
Myös näkkileipää syötiin koko ajan. Koulussa varsinkin. Koulun välipalana saatiin näkkileipää, jääkaappikovaa voita ja jäisen kylmää maitoa. Brrr.
Muuta naposteltavaa ei oikein ollut. Joskus kovia rinkeleitä tai kanelikorppuja. Meillä oli herkkuja vain jouluna ja synttäreillä.
Herkkuja sai vain kun itse teki. Pizzaa, pullaa, piirakoita.
Estrella-sipsit tulivat 80-luvun puolessavälissä. Ne olivat tosi hyviä. Ennen oli vain Taffelia.
Kirjoitin yo-kirjoitukset Estrella-sipsien voimalla. Öisin opiskelin ja söin sipsejä. Kuuntelin musiikkia.
Oli ainoa herkku, olin tosi hoikka.
Pohdittiin tätä ihan vakavasti vaimon kanssa. Mentiin naimisiin -85, nyt aloitellaan eläkevuosia. Paino on kummallakin suunnilleen kilon tarkkuudella sama kuin hääkuvassa, myös nyt jo keski-ikäiset lapset pysyneet varsin hoikkina.
Meidän elintapamme eivät ole muuttuneet. On aina varottu rasvaa ja sokeria. Eineksiä aika vähän. Tavallista kotiruokaa, kokolihaa. Paljon hedelmiä ja vihanneksia. Alkoholia kohtuudella.
Mutta meidän näkökulmastamme tarjonta on muuttunut. Sipsi- ja karkkihyllyt täyttävät puolet marketista, makeita juomia hyllymetreittäin. TV-mainonta keskittyy pizzaaa, kaljaan, makkaraan ja jäätelöön.
Pelkkä painoindeksi ei myöskään kerro koko totuutta. Vielä 80-luvulla kuivansitkeitä ihmisiä kuoli viisikymppisinä sydänsairauksiin, kun sepelvaltimot oli muurattu kiinni voilla, silavalla ja tupakalla. Raskaskaan ruumiillinen työ ei pelastanut kohtalolta. Siinä suhteessa asiat ovat toki nyt paremmin.
Silloin syötiin elääkseen ei eletty syödäkseen.
Vuoden sisällä olen itsekin herännyt siihen kuinka hälyttävästi suomalaisten lihavuus on lisääntynyt. Aiemminkin osa oli lihavia mutta nykyään näkee useita arviolta 110-150-kiloisia jokaisella kauppareissulla . Asun suurehkossa kaupungissa.
Elämä oli aktiivisempaa ja monenlaista hyötyliikuntaa. Perheenäidit kantoivat kauppakassit kävellen kotiin, ihmiset kävivät kaupungilla asioilla kävellen, piti käydä paikanpäällä pankissa maksamassa kaikki laskut ja nostamassa rahaa, hoitamassa virastoissa asioita, ja pankeissa, virastoissa ja vaikkapa Alkossa usein seistiin jonottamassa omaa vuoroa.
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla elettiin terveellisesti. Nykyään ollaan tietävinään. Höpötetään kaikenlaista terveellisestä sapuskasta mutta syödään rasvaa ja sokeria. Ollaan ostavinaan terveellisiä elintarvikkeita mutta turvotaan koko ajan isommiksi. Syödään itsetuhoisesti holtittomia määriä.
Lihavuus on hyväksyttävää koska enemmistö on lihavia. Pitää olla kehopositiivinen. Läskejä ei saa moittia mutta hoikkia saa. Ei voi laihtua koska lohtusyöminen iskee, elimistö menee säästöliekille ja muita tekosyitä.
Todellisuudessa ei edes haluta olla hoikkia koska laihtumisen eteen ei tehdä mitään. Kuitenkin siitä höpötetään. Olisitte oikeasti kehopositiivisia koska ette halua laihtua. Voisitte lopettaa jutut terveellisestä sapuskasta ja elintavoista. Lihava ei ole syönyt ja elänyt terveellisesti, se on fakta.
Näinhän se on, läski on laiska.
Pyöräiltiin, käveltiin, kuljettiin muutenkin jalan (esim. baarireissulla) enempi. Monet asiat piti hoitaa kasvotusten paikanpäällä. Oli se sitten laskujen maksaminen tai huonekalun ostaminen. Tavattiin ihmisiä niin että soitettiin ja kuljettiin toisen kotiin tai sovittuun paikkaan.
Ruokakulttuuri oli erilaista. Arvotkin sitä määritteli. Kunnollinen ihminen osaa tehdä ruokansa, kokata ja leipoa vieraille alusta loppuun. Joku pakasteesta ostettava kakku olisi ollut ihan hepreaa. Kaupoissa valikoima oli suppea eikä kaikenmaailman pikavippejä yms. ollut, joilla olisi voinut ostella mielin määrin kaikkea turhaa sontaa kaapit pullolleen. Lainaa toki sai yrittää hakea pankista, mutta sekin vaati useamman käynnin pankin konttorissa, lippusten täyttelyä ja jonossa seisomista.
Vierailija kirjoitti:
Mihinkähän ne meidän iso-isovanhemmat kuoli? Sydän ja verisuonisairauksiin 60 vuotiaina. Myytti että ennen olisi oltu terveempiä. Silloin syötiin hemmetin epäterveellistä kotiruokaa, lähinnä perunaa ja rasvaa.
Elinikää lyhensi aiemmin hoitamattomat sairaudet kuten hoitamaton verenpaine
Olin lapsi 80-luvulla. Yhteiskunnassa moni asia tuki normaalipainoa:
-tv-kanavia oli vain 2 -> ei jatkuvaa ruudun ääressä kyhjöttämistä
-kaupat olivat kiinni sunnuntaisin ja auki lauantaisin max. Klo 18 asti
-ruoka oli kallista
-valmisruokaa ja prosessoitua ruokaa oli vähän saatavilla ja ruoka tehtiin itse
-pakkauskoot epäterveellisissä ruuissa pienempiä esim. sipsipussi oli 130g- ei 300g kuten nykyisin
-kaupat olivat pienempiä-ei siis isoja herkkuvalikoimia
-ravintoloissa käytiin harvoin.
-eka mcDonalds tuli Suomeen vasta 1984-pikaruoka oli harvinaista, ehkä makkaraperunat kioskilla
-ei sähköskuutteja ei sähköpyöriä. Pyörällä joka paikkaan.
-liikuntaa koulussa 2-3 tuntia viikossa
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän. Ei ollut niin paljon valinnanvaraa kaupassa, oltiin köyhempiä ja elämäntyyli oli aktiivisempaa. Harrastuksiin mentiin polkupyörällä tai kävellen, leikittiin enemmän pihalla, ei katottu passiivisena telkkaria tai kännykkää kaikki vapaa-aika.
80 - luku oli menestystä ja oikeaa kulutusjuhlaa. Ihmiset olivat terveitä ja liikunnallisia ja hoikkia. Iloisia ja onnellisia. Tulevaisuuden suhteen toiveikkaita. Toisin on nyt. Ihmisillä ei ole varaa syödä terveellisesti enää.
Kyllä 1980 - luvulla jo tiedettiin mikä on terveellistä ravintoa ja mitkä ovat terveelliset elämäntavat.
Liikunnallisuus ja rusketus olivat muotia.
Aina liikuttiin. Pelailtiin ulkona, hypittiin ruutua, twistiä ja hyppynarua, leikittiin kirkonrottaa, kymmentä tikkua laudalla, piilosta, peiliä, väriä, kuka pelkää mustaa miestä. Pyöräiltiin tai käveltiin kaverille sen sijaan että roikutaan luurilla. Ei syöty koko ajan. Kotona oli ruoka-ajat. Karkkipäivä oli kerran viikossa. Karkkiaski ja suklaapatukka.
Nykyään lapset ostaa koulun jälkeen 2kg irtokarkkipussin, sipsejä ja limsaa. Koko ajan mätetään jotain.
Ei pidä paikkaansa. Mun vanhemmat ja isovanhemmat oli sillon hirveitä läskejä. Ja oikeastaan kaikki, jotka asui maalla. Kaupungeissa taas oltiin hoikkia, koska liikkuminen helpompaa.