Lue keskustelun säännöt.
Mikä on se valinta/teko josta olet kiitollinen itsellesi koko loppuelämäsi ajan?
Aloitan:
Olen syvästi kiitollinen itselleni ( ja miehelleni, että oli samaa mieltä) siitä, että päätin olla tekemättä lapsia tähän maailmaan.
Kommentit (224)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätin aloittaa tupakoinnin. Olen koko elämäni ollut ylipainoinen kunnes 28 vuotiaana tupakoinnin aloittamisen jälkeen laihduin puolessa vuodessa 30kg ja lopulta pääsin normaalipainoon. Ei yksin tupakan ansiota mutta se oli ratkaiseva apu.
Ööh..? En nyt ihan ymmärrä. Miksi ajattelet, että tupakoinnin aiheuttamaan sairauteen on yhtään sen mukavampi kuolla kuin ylipainon aiheuttamaan sairauteen?
Ööh..? En nyt ihan ymmärrä että missä kohtaa näet tekstin jossa kirjoittaja kertoo että tupakoinnin aiheuttamaan sairauteen on mukavampi kuolla?
Hän haluaa elää elämäänsä normaalipainoisena, ja se on hänelle tärkeämpi asia kuin mihin joskus tulee kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti lapsien hankkiminen. Vieläkin päivittäin on sydän pakahtua rakkaudesta! 😍😍❤️❤️
Vierailija kirjoitti:
Olen tyytyväinen päätökseeni ostaa asunto maaseudulta, koska sain sen huomattavan edullisesti verrattuna esimerkiksi kaupunki asuntojen hintoihin. Maksoin sen vuodessa ja kun jäin koronan takia työttömäksi, ei se haittaa, koska olen velaton.
Raha ei siis todellakaan tee onnelliseksi vaan kyse on siitä että mulla ei ole paineita töiden suhteen.
Ja oletko muutenkin kuin vain tuon velan suhteen tyytyväinen valintaasi eli onko maalla mukavaa?
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa.
Velat taas kailottamassa lapsettomuuttaan. Jos olisitte oikeasti onnellisia lapsettomina niin ette joka tuutissa huutelisia valinnoistanne. Tuntuu, että haluatte vakuutella itsellenne jotain koko ajan. Tulee mieleen joku sairas kultti.
Hei, älä sä puutu muiden ratkaisuihin. Lapsettomilla on oikeus sanoa, että eivät ole halunneet lapsia. Se on ihan sallittu ratkaisu - samoin kuin lapsellisilla on hankkia lapsia. Keskity vaan siihen omaan peliisi.
Muutin pois Järvenpäästä. Kiusaajien kylä. Kaikkialla muualla Suomessa on mennyt hyvin. En edes tankkaa Jörvenpäässä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskalsin mennä iskemään sitä eleganttia naista jota nykyään kutsun vaimokseni, elämänkumppanikseni ja lasteni äidiksi ❤
Olen onnellinen edelleenkin siitä, että 17- vuotiaana päätin, että tähän maailmaan en halua lasta itselleni. Joo, en ole katunut, joten turha kysellä ja olen jo 63- vuotias, joten varmasti tiedän, että en kadu päätöstäni. Olen matkustellut paljon ja tehnyt työtä nuoresta asti.
Nyt vain haluan mahdollisimman nopeasti muuttaa helsingistä pois, jonnekin sinne, missä tämä monikulttuurisuus ei hyppää silmille.
Haluan elää loppuelämäni ilman, että tarvitsee pelätä liikkuessaan illalla ulkona.
Elämä on hyvää ja elämä kyllä kantaa.
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä on monia.
Se, että tein kaksi lasta. He ovat absoluuttisesti parasta elämässäni.
Se, että asuin ulkomailla pari vuotta. On kiva osata sitä kieltä hyvin.
Se, että olen liikkunut aina säännöllisesti ja pitänyt painon kurissa.
Se, että opiskelin lukioaikana niin ahkerasti ja pääsin opiskelemaan. Valmistuin myös, vaikka välillä meni vähän huonommin.
Se, että menin +20-v. kahden vuoden psykoterapiaan, joka paransi mieltäni emotionaalisesti lapsellisten vanhempieni kasvatustyön jäljiltä.
Erosin nelikymppisenä pitkästä nuorena aloitetusta ihmissuhteesta joka oli kuivahtanut lapsen vuorohoitopaikaksi. Mies sulkeutui, tissutteli jatkuvasti. Sen jälkeen on ollut useita ihmissuhteita jotka päättyivät eroon mutta rikastuttivat elämää, suuria tunteita ja monia upeita kokemuksia.
Tällä hetkellä vierellä on mies jonka kanssa toivomme että saamme vanheta yhdessä 😍
Vaisuun elämään ei kannata tyytyä, ellet sitä rakasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kiitollinen siitä, että uskalsin aloittaa suhteen vielä kerran. Olin kahdessa aikasemmassa suhteessa väkivaltaisen miehen kanssa. Molemmat löi ja kontrolloi ja olin seota. Kun elin 5v yksin ja päätin etten ota enää koskaan miestä elämääni, niin tapasin nykyisen. Epäilin häntä, koska olin kuullut samat jutut ennenkin jo. Sanoin hänelle, että todella varoivaisesti tapaillaan jne. Kun olin hänen kanssaan, niin rupesin ymmärtämään, että tämä ihminen todella tekee mitä sanoo. Ei ollut tyhjiä lupauksia ikinä.
Kun kerran alkuaikoina pyysin häntä ulos drinkille, niin sanoi, että ei käytä alkoholia ollenkaan, koska nähny lapsuudessa sitä tarpeeksi vanhempien takia ja sanoi, että ymmärtää jos hänen juomattomuus ongelma minulle ja jos meen ulos ilman häntä. Olin ihmeissäni, mutta helpottunut. Sanoin ei minun ole pakko mennä tai meidän ei ole ja voidaan ennemmin tehdä muuta todellakin. Minun takiani tutustuttiin hiljaa ja juteltiiin myös oikeastaan minun tahtiin. Koska en luottanut. En vaan uskonut. Oltiin aina vaan enemmän yhdessä. Aina mitä sanoi, niin tapahtui. Se oli outoa, koska minulle on sanottu kaikenlaista eikä mikää asia tapahdu vaan nyrkkiä jos kysyn mites on ne lupaukset.
Oltiin 4kk nähty säännöllisen epäsäännöllisesti ja tajusin ettei mies ole seksiäkään kinunu kertaakaan. Minä tein aloitteen seksiin. Kun oli minun luona ja pyysin makkariin ekaa keertaa, niin hän kysyi oletko varma. älä tee enää elämässä mitään sellaista mitä et halua tai miellytät toista jos et tahdo. Sillon tajusin tämä se on. Ja niin on. Ollaan oltu 4v yhdessä eikä ole ikinä haukkunut, ollut uhkaava. Uskallan olla oma itseni hänen kanssa. Tietenkin on ollut riitaa, mutta en ole ikinä pelännyt. Mieheni on lottovoitto minulle kaiken kokemani jälkeen.
Kaikkea hyvää sinulle, tätä oli ihana lukea.
Myös minä olen itselleni ikuisesti kiitollinen, että jätin alkoholistin. Ja myös, että uskalsin varovasti alkaa tavata tuollaista hyvää miestä. Myös minä olin yhä uudelleen hämmästynyt, että minkä hän sanoi, sen hän myös teki. Olen niin vapautunut ja onnellinen, ja hän on niin turvallinen ja luotettava. Jo kuusi vuotta.
Kun sain tulla uskoon 1986, elämä on elämisen arvoista, joka kestää ikuisuuden. Kiito Jeesus. Joh. 3:16🙏😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin onnellinen, että uskalsin tehdä lapsen. Elämäni vaikein mutta paras päätös. Urat ja suhteet ja rahat ja muut muuten tärkeät saavutukset tuntuu tyhjältä sen rinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että en ole päästänyt itseäni lihoamaan.
Pieniä annoksia,siinä salaisuus.Ihmettelen että tätä on alapeukutettu.
Miksi?
Jaa-a. Ehkä sitä ei oikein pidetä minään saavutuksena/valintatekona, josta voisi olla niin Loppuelämän kiitollinen.
Minusta kyllä tuo on nimenomaan valintateko, ja siitä voi olla ylpeä.
Vie²railija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tyytyväinen päätökseeni ostaa asunto maaseudulta, koska sain sen huomattavan edullisesti verrattuna esimerkiksi kaupunki asuntojen hintoihin. Maksoin sen vuodessa ja kun jäin koronan takia työttömäksi, ei se haittaa, koska olen velaton.
Raha ei siis todellakaan tee onnelliseksi vaan kyse on siitä että mulla ei ole paineita töiden suhteen.Ja oletko muutenkin kuin vain tuon velan suhteen tyytyväinen valintaasi eli onko maalla mukavaa?
Tämä on mun lapsuuden kylä. Kyllä mun on henkisesti helpoin asua täällä.
Se että olin molempien lasteni kanssa kotona monta vuotta. Niin mahtavaa ja stressitöntä aikaa, onnellisia muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti lapsien hankkiminen. Vieläkin päivittäin on sydän pakahtua rakkaudesta! 😍😍❤️❤️
Samat sanat. :) 🤗
Että päätimme perheen kanssa asettua vähän kauemmaksi taajamasta asumaan.
Joo, kyllä, ajamista on riittänyt. Mutta asuminen järven rannalla OK-talossa, oma iso tontti, rantasauna ja oma kellari, aidattu piha. Elintarvikkeita on varastossa. Vettä saa järvestä. Viljelyä ollaan opeteltu tämä kesä. Polttopuita riittää kun vaan käy metsästä.
Hankin vielä lisää pyssyjä ja miinoitan tien, jos haluan olla vielä rauhemmassa.
Kiitollinen siitä että sain ja valitsin hyvän miehen, että hoidin opiskelut (KM) kunnolla, olen säästänyt ja sijoittanut ja siitä, että olen pitänyt kehosta hyvää huomta urheilemalla ja syömällä terveellisesti.
Olen kiitollinen että en 16-vuotiaana lopettanut elämääni vaan uskalsit hakea apua ja pääsin osastolle. Tein sen ilman oikeastaan minkäänlaista tukiverkkoa ja olen rohkeudestani ylpeä. Elämä ei vieläkään 10 vuotta myöhemmin ole kovinkaan hyvää ja minulla on edelleen paljon ongelmia, mutta olen tyytyväinen että edelleen jaksan yrittää ja teen parhaani. Sen lisäksi olen kiitollinen että löysin hyvän miehen itselleni 9 vuotta sitten. Olisin voinut niin rikkinäisestä perheestä tulleena ajautua vaikka mihin seuraan, sortua h uumeisiin ja vaikka mitä. Mieheni on myös rikkinäisestä kodista mutta siitä huolimatta loputtoman kärsivällinen, hellä ja kiltti. Se on ollut varmasti minun pelastukseni.