Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sain tietää, että työkaveri on miljonääri. En oikein pääse tästä yli. Ihan tavallinen nainen, en olisi ikinä uskonut.
14.08.2021 |
Tekisi mieli kertoa sata asiaa, jota nyt tiedän työkaveristani, mutten voi, etten paljastu.
Siis niin tavallinen nainen kuin ikinä voi kuvitella kenenkään olevan. Ei erotu millään tavalla. Käyttää ihan tavallisia, hillittyjä, keski-ikäisen naisen vaatteita. Paitsi että nyt sitten kuulin (ja tietysti googlasin), että ovatkin ihan ökykalliita. Yli tonnin neuleita, monen tonnin kelloja, kengät monta sataa euroa pari jne.
En jotenkin osaa enää suhtautua siihen tän tiedon jälkeen. Miten voi olla niin tavallinen ja kiva ja mukava kaikille ja niin vaatimaton, vaikka on rahaa kuin meillä pölyä?
Kommentit (461)
Etkö silmillä erota tonnin neuletta halpisrievusta?¨Kelloa, laukkua jne.
Työkaverini peri asunnon jonka möi, jäi kuulemma voittoa verojen jälkeen vielä lähes 50.000 euroa. Ei siis mikään miljonääri, mutta omistaa pienen asuntonsa 100% ja käy töissä varmaan hieman yli keskipalkka. Ei käytä kalliita vaatteita, kelloja, ei omista autoa. Mutta kyllä se pikku hiljaa on alkanut tuhlaamaan. Jos somea seuraa ja tietää. Esim kalliissa ravintoloissa usein ja suunnittelee matkustamista. Mistään sijoitussuunitelmista ei ole kertonut. Hänen kämppänsä on hirveä, eikä sijaitse edes kalliilla alueella. Minä kyllä ostaisin noilla rahoillani mukavammat asuinolot, tai ottaisin töistä vapaata tms. Mutta kukin tyylillään.
Eräs tuttava on myös tehnyt uskomattoman asuntosijoituksen ja hänkin asuu pienessä boksissa, ei niin hienolla alueella. Jos hän menisi kirjoille sijoitusasuntoon ja möisi sen, saisi varmaan 100.000 e voittoa verotta. Pohtii tätä.
Itse olen huomannut, että elämä on eräänlaista lottoa. Kenelle tulee mitäkin milloin. Tai menettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että elämä on eräänlaista lottoa. Kenelle tulee mitäkin milloin. Tai menettää.
Paitsi että tähän lottoon voi itse omilla valinnoillaan vaikuttaa todella suuresti. Suurin osa ihmisistä ei vain viitsi.
Jokainen perusduunari voi säästää vaikka indeksirahastoihin 10% tuloistaan, se on valintakysymys. 5-10 vuoden päästä olisi kasassa 50-100k rahasto/osakesalkku eikä todellakaan tarvitse mitään ihmeellisiä tuloja. Tupakoitsijat voisivat harjoituksena tehdä pienen laskutoimituksen paljonko olisi tienannut sijoittamalla röökirahat vaikka ihan osakerahastoihin. Muttakun ei viitsi.
Kenenkään lapsiperheen elämä ei myöskään jää satasesta kiinni (jos jää niin kannattaa ehkä harkita muutoksia elämään) - lapsilisät sijoittamalla saisi lapselleen varovaisellakin tuotolla rahastoihin sijoittamalla 30 000-40 000e potin elämän rakentamiseen. Muttakun ei viitsi.
Suurin osa näistä kateuden kohteista ei ole mitään lottovoittajia, perintöprinsessoja tai muutenkaan millään tavalla "etuoikeutettuja" henkilöitä, vaan yksinkertaisesti yksilöitä jotka ovat tajunneet sijoittaa tuloista riippumatta osan tuloistaan pitkäjänteisesti. Ihan työttömyyskorvauksestakin voi sijoittaa 50e/kk. Muttakun ei viitsi.
Olen miljonääri, sanotaan että lähempänä kymmentä kuin yhtä miljoonaa. Sitä ei tiedä juuri kukaan, ja hyvä niin. Erilaisiin rahanlainailijoihin tutustuin tarpeeksi jo ollessani köyhä.
Elämme hiljaiselämää aidatulla asuinalueella (ei Suomessa). Talossa on riittävästi neliöitä, 10-metrinen uima-allas ja muurit ympärillä. Puutarhuri ja uima-altaanhoitaja käyvät muutaman kerran viikossa. Siivoojaa ei koronan vuoksi juuri nyt ole, mutta on ihan mukavaa tiskata välillä astioita itsekin.
Vaurautta ei ole tarkoitus eikä tarvetta esitellä. Mitä hyvää siitä seuraisi? Ryöstö, asuntomurto tai tekaistuja oikeusjuttuja? Rahani ovat sijoituksissa tuottamassa, eivät turhissa kulutustavaroissa.
Pukeudun arjessa varsin huolettomasti. Eipä tässä tarvi tehdä vaikutusta kehenkään. Minulla on nimekkään räätälin tekemiä mittatilauspukuja, mutta niille on harvoin käyttöä. Ykkösluokassakin lentävät puku päällä vain toimitusjohtajatason työläiset, muilla on college-housut.
Autoa ostaessa meillä oli yhtenä valintakriteerinä, ettei se kiinnitä liikaa huomiota suuntaan eikä toiseen. Ei siis Ferraria tai Lamborghinia, mutta ei mitään saavuavaa kotteroakaan. Ostettiin siisti, vähän käytetty viitosbemari, joka sulautuu naapurustoon hyvin.
Kerään kelloja. Nekin ovat lähinnä omaksi iloksi, ja suurin osa on pankin holvissa. Ruokakauppaan tai baariin ei laiteta timantteja. Yleensä ranteessa on enintään perustason Rolex tai vielä halvempi.
Vierailija kirjoitti:
Yksi työkaverini tienasi pari vuotta sitten jotain 2-miljoonaa euroa, kun möi osuutensa perimästään firmasta. Oli iso juttu paikallislehdessä. Töitä jatkaa ihan kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Meilläkin on miehen firman myytyänsä pari miljoonaa. Ei se mikään älytön raha ole, aikomus eläköityä aikaisin ja sen pitää riittää siihen ja lasten autteluun. Ihan tavallisesti töissä käydään ja varsinkin minä olen sellainen rönttä että kukaan ei ikinä uskoisi.
Kaikilla ei vaan ole tarvetta NÄYTTÄÄ rikkaalta.
Vaikka olisivatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rikkaus ole mikään leima otsassa.
Esim. mun siskolla on todella hyvät tulot ja ostaa kalliita vaatteita, mutta ei ne mitään bling-bling-timanttivaatteita ole.
Mulla ei esim. ole varaa tähän, joka päällä mun sisko tuli meidän mökille kesällä. Siis mökkimekko sille. https://www.marimekko.com/fi_fi/yhdessa-musta-tamma-mekko-musta-beige-s…
Karsea! Sopii kuosiltaan ja leikkaukseltaan todellakin vain mökkimekoksi.
Kyllä. Vain Suomessa jokin noin tanttamaisen ruma sököstys voi olla noin kallis, semminkin kun on vielä Made in China 🙄
PS. Eikö kukaan ole vielä kiinnittänyt huomiota siihen, miten rodullistettu ruskea tyttö Lola on laitettu mainostamaan Musta tamma -kuosista mekkoa 🙈🙊🙊 Miisa Nuorgamin & kumppaneiden yhteydenottoa odotellessa...
Itsekin olen aikaste varakas- perittävä omaisuuskin tulee olemaan jotain pari miljoonaa tms, ehkä enemmän?
Silti normaalisti teen duunia, ei tuo oma varakkuus oikein näy missään, muuta kuin kahdessa isossa talossa, joista toinen on ulkomailla- hieman peittelen, etten tuo asiaa julki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko tässä takana se, että olet naiivisti uskonut, että elämässä ei voi saada kaikkea? Että varakkailla on rahaa, mutta ei ne ole "oikeasti" onnellisia. Tai rikkaasta tulee väistämättä ylpeä ja mauton rahojensa esittelijä.
Valitettavasti näin ei ole. Varakkaat ovat usein fiksuja, empaattisia, sivisteneitä ja onnellisia. Köyhyys ei tarkoita surkeaa elämää, mutta jatkuva taloudellisten asioiden kanssa kamppailu syö voimavaroja ja vie valitettavan monelta elämänilon.
Tajuatko itsekään miten naurettavalta kuulostat:D. Miksi raha tekisi kenestäkään fiksua, empaattista, sivistynyttä tai onnellista??? Täh? Eihän rahalla voi ostaa mitään näistä, korkeintaan onnea sen verran että täysin rutiköyhään verrattuna on varaa ruokaan ja lääkärilaskuihin. Tiedän todella rikkaan ja tunnetun miehen, jonka lapsella on paha anoreksia. Rikkaus ei suojele mt-ongelmilta tai syövältä. Raha ei tuo sivistystä.
On myös keskituloisia ja keskiluokkaisia, tiedoksesi.
Kiitos, ei ollut varsinaisesti uutinen, olen itsekin keskiluokkainen ja keskituloinen. Ja keskionnellinen. =D
Yritin kysyä aplta, onko hän ollut siinä luulossa, että rikkaus aina väistämättä näkyy päälle jonkinlaisena ikävänä piirteenä. Että rikas ei voi olla onnellinen tai vaatimaton.
Sitä en lainkaan kiellä, että rikas ei voisi olla onneton. Mutta USEIN, ei siis aina, varakas ihminen on fiksu, mukava, perhekeskeinen ja huomaavainen, eivät ne ominaisuudet katoa, vaikka varallisuutta karttuu.
Siinä tapauksessa kannattaa kirjoittaa, että voi olla, ei automaattisesti ole.
Tä
Aloitukseen kommenttina: ehkä kyse ei ole siitä että työkaverisi varallisuudella olisi lopulta merkitystä, vaan omat väärät ennakkoluulosi ovat kuin märkä rätti kasvoille ja aiheuttavat sisäistä ristiriitaa. Ihan kuin olisit tullut "harhaanjohdetuksi" tai yllätetyksi, vaikka kaikki on lähtöisin omista oletuksista. Piristävä oppitunti, jos siitä on kykyä ottaa vaarin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten voit tietää että neule ja kello monen tonnin arvoisia? Ihan mielenkiinnosta kyselen, harvoinpa neuleissa merkki on kovin esillä? Ja kelloista täytyy tietää aika paljon, että pystyy arvon tuosta vaan päättelemään.
Mä en tunne kalliita vaatemerkkejä, enkä varsinkaan kellomerkkejä. Mutta satuin kysymään juurikin neuleesta ja kellosta yksi päivä. Kello oli Omegan kello (yhtäkään Omegan kelloa ei saa alle tonnilla) ja neule tämä: https://www.valentino.com/en-id/cardigans_cod10163292708818985.html#dep…
ap
Tähän en enää usko. Ettei yhtään ensin kiinnosta vaatemerkit ja merkkikellot, mutta sitten saa vaan jonkun hepulin ja alkaa niistä yhtäkkiä kyselemään, että mikä kello ja mikä neule? Ja sitten vielä perään googlailemaan. Joohöpöhöpö.
En ymmärrä näitä kommunisteja, jotka ovat sosialisoimassa kaikkien varakkaiden ihmisten omaisuudet köyhille. Sellainen kun ei varsinaisesti motivoi tekemään mitään hyödyllistä. Suomessa on esim. useita pienistä perheyrityksistä syntyneitä nykyään isoja firmoja, jotka työllistävät satoja ihmisiä ja tuottavat huomattavia verotuloja valtiolle. Yritysten perustajat tuskin ovat firmojaan perustaneet pelkästään rahan takia, mutta jos ovat onnistuneet luomaan jotain sellaista, josta heille itselleenkin on karttunut vuosien varrella miljoonaomaisuus, niin en ymmärrä miksi siitä pitäisi olla kateellinen. Ja miksi näiden ihmisten pitäisi muka lopettaa työnteko siinä vaiheessa kun omaisuuden arvo ylittää jonkin rajan? Monet näistä omalla työllään vaurastuneista on sellaisia, että se työ on vähän kuin oma harrastus, josta nyt vaan sattuu saamaan rahaa. Ja työskentelyn lopettaminen voi olla näille ihmisille ihan oikeasti kova paikka.
Itse olen ihan tyypillinen keskiluokkainen ja keskipalkkainen työntekijä. Olen vaativassa asiantuntija-ammatissa ja meillä on alan asiantuntijoista tälläkin hetkellä pulaa. Vaikka voittaisin lotossa miljoonapotin, jatkaisin työntekoa kuten ennenkin. En siksi, että korvaavaa henkilöä on erittäin vaikea löytää, vaan siksi, että teen juuri sellaista työtä kuin haluan. Nautin työnteosta. Toki miljonäärinä voisi nykyistä helpommin pitää vaikka palkatontakin lomaa, jos olisi joku hyvä syy. Toistaiseksi sellaista syytä ei kuitenkaan ole, varsinkaan kun vanhoja lomiakaan ei ehdi pitää ja saldoja ja ylityövapaita on kertynyt niin paljon, että niilläkin voisi olla puoli vuotta poissa. En vaan haluaisi kaataa omia töitäni jo ennestään ylityöllistettyjen työkavereiden niskaan, kun niitä osaavia ja motivoituneita tekijöitä ei vaan tänne tunnu mistään löytyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin tunnen parikin todella rikasta ihmistä. Heitä yhdistää juuri tuo, että eivät mitenkään vaikuta päällepäin miljonääreiltä, vaan ihan normaalia keskiluokkaista elämää elävät. Jos vertaa näihin todellisuudessa ulosotossa oleviin wannabe rikkaisiin, kuten Stefan, Niko, Sofia jne niin juuri tuo logoilla, tavaralla jne pröystäily on se, mistä usein erottaa oikeasti rikkaan vs wannabe-rikkaan nousukkaan, jolla ei oikeasti ole merkittävää omaisuutta, vaikka yrittävät kovasti siltä näyttää ulospäin.
Mutta kun tuskin nuo Sofiat ja mitkä lie instababet välittävät siitä, mitä me ajatellaan. Heillä on hauskaa nousukkaana ja mukava kuvailla tuota kaikkea nettiin. Kukin tyylillään. Rahaa on ja kohta ei ehkä ole, mutta hauskaa oli. Tarkoitan sitä, että miksi pitäisi haluta olla kuin todellarikasvillapaitatyyppi, jos se ei tunnu omalta tyyliltä? Silloinhan he vasta olisivatkin wannabeitä.
Ei ole ja on äärimmäisen noloa pröystäillä tavaralla netissä, yhtä noloa kuin esitellä fotosopattua kroppaa. Jos "oma tyyli" on esitellä luksuskrääsää internetissä niin silloin on vikaa korvien välissä.
Miksi Herlinin tai Nallen poika ei hillu instassa luis vuittonin kalsareissa Ferrarin konepellin päällä? Koska tajuaa sellaisen olevan äärimmäisen noloa ja vievän uskottavuuden koko suvulta.
Jollain rikkailla ei ole aikaa kuin olla töissä.
Ihminenhän hänkin on siinä missä muutkin. Koita nyt jotenkin elää sen tiedon kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen rikas mutta teen kaikkeni salatakseni sen - only in Finland.
En tule ikinä ymmärtämään tätä suomalaisten intoa salata varallisuuteensa. Juu, ymmärrän kyllä ettei sillä tarvitse prameilla mutta miksi rahasta on tehty sellainen mörkö että sitä täytyy pitää kaapissa niin kuin seksuaalista suuntautumista parikymmentä vuotta sitten?
Minusta tämä kuvastaa hyvin suomalaista asennetta, mitä varakkaat täällä kertovat: oikeasti varakkaat haluavat elää mukavasti, mutta eivät näyttää ulospäin rikkailta tai lesoilla rahoillaan. Mitä hyötyä siitä olisi, lisää vain riskiä tulla ryöstetyksi ja suututtaa ympärillä olevat ihmiset.
Kyllä nämä somessa luxuselämänsä esittelevät Sofiat, Stefanit jne ulosottokuningattaret/-kuninkaat tuppaavat olemaan vain feikkirikkaita, joilla ei todellisuudessa mitään merkittävää varallisuutta ole, vaikka yrittävät kovasti niin vakuutella.
Olen itse ollut se "miljönääri" duunarin hommissa.
Armeija aikanani perhettämme kohtasi onnenkantamoinen lauantai-iltana, joka jaettiin tasan perheen kanssa. (tietäjät tietää).
Opiskelu motivaationi lopahti täysin siinä vaiheessa kun tajusi, että tämä rahan riittää loppuelämäkseni ( sen aikaisen ajatusmaailman mukaan). Että vietän kivaa elämää hengaillen ja kaikkee kivaa harrastellen. Onneksi vanhempani osasivat esittää selkein luvuin mitä se elämä maksaa mitä tavoittelen ja kuinka kauan se raha riittäisi. Että jos ei opiskelu kiinnosta, niin menet töihin. Hieman siinä oli nieleskelemistä, kun ei ollut mitään motivaatiota. Parissa paikassa tulikin pyörähdettyä polttamassa siltoja ennen, kun keksin sen jutun mikä oli mulle se juttu. Osasin yhdistää sen ainoan jutun mikä kiinnosti ihan kympillä ja koulutukseni. Siinä sitten muutama vuosi meni hammotellessa elämän kalleutta ja mitä se eläminen maksaa. 20 vuotta tein duunarin hommia ja ainut motivaatio mikä ajoi eteenpäin oli se, että pystyin tekemään firman koneilla harrastukseeni sopivia juttuja.
Ennen koronaa jäin sitten "eläkkeelle" nelikympisenä. En ihan kokonaan jäänyt neppailemaan kiviä sohvalle vaan muutaman päivänä viikossa käyn tmi kautta tekemässä.
Kyllähän töissä rahasta puhuttiin ja moni valitti ettei ole varaa mihinkää ja riistäjäkapitalisti riipii viimeisetkin kaistaleet selkänahasta ja nauraa matkalla pankkiin. Olin vaan mukana myötäilemässä juttua. Osasin sen verta varovasti näyttää varakkuuttani, ettei se herättänyt mielenkiintoa. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, että asuin uudessa omakotitalossa ( normi 1.5 kerroksinen puutalo, ei mikään 400m² kivilinna) jossa on suurempi autotalli kuin talo. Se antoi paljon anteeksi, kun sen oikeasti olin omin kätösin rakentanut. Sitähän kukaan ei tiennyt että se on velaton. ( Paitsi perheeni) Jos joku kommentoi joskus jostain varakkuuteeni liittyvästä, vitsaillen vastasin että vanhemmilla on ja sillä tässä mällätään.
Enkä mitenkään näytä sitä pukeutumisellani tai kelloilla (rippilahjaksi saatu Leijona on) puhelimenikin on 300€ perus älypuhelin. Enkä juurikaa käy kalliissa ravintoloissa illalallisilla. Ajan vuoden 2006 pakulla ja toinen auto on 2003 farkku, joka on muutettu kaasukäyttöiseksi . Tallissa on 2 vanhaa klassikko harraste autoa 60-70 luvuilta. Pari omavalmiste moottoripyörää. Ja itse rakennettu matkakailuauto ( siis paku sisustettu matkailuautoksi) Autotallissa tosin löytyy työstökoneita jotka ei nyt ihan joka kymmenenkään autotalli puuhastelijan valikomaan sisälly.
Ulkomaanmatkoilla käytiin pari kertaa vuodessa (ei mitään kaukomatkoja). Tässä viime aikoina vähän vähempi mitä nyt ollaan retkeilty ympäri suomen maata.
En pidä itseäni rikkaana enkä edes hyvin toimeen tuleva vaan taloudellisesti osittain töistä riippumattomana. Minua paremmin taloudellisesti toimeen tulevia on ihan keskituloisissa. Pohjalaaseen tyyliin vois toreta että mul on kaikkee muuta paitti velekaa.
Ja miksi tämä kaikki täytyy salata?
Se on väärin että toisilla on ja mulla ei - menttaliteetti. Helpommalla pääsee kun menee sen harmaan massa mukana ja eikä erotu. Ei tarvii kuunnella niitä kitisijöitä ja nillittäjiä.
En tajua miten se voi aloittajalle olla ongelma, jos työkaveri on varakas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että elämä on eräänlaista lottoa. Kenelle tulee mitäkin milloin. Tai menettää.
Paitsi että tähän lottoon voi itse omilla valinnoillaan vaikuttaa todella suuresti. Suurin osa ihmisistä ei vain viitsi.
Jokainen perusduunari voi säästää vaikka indeksirahastoihin 10% tuloistaan, se on valintakysymys. 5-10 vuoden päästä olisi kasassa 50-100k rahasto/osakesalkku eikä todellakaan tarvitse mitään ihmeellisiä tuloja. Tupakoitsijat voisivat harjoituksena tehdä pienen laskutoimituksen paljonko olisi tienannut sijoittamalla röökirahat vaikka ihan osakerahastoihin. Muttakun ei viitsi.
Kenenkään lapsiperheen elämä ei myöskään jää satasesta kiinni (jos jää niin kannattaa ehkä harkita muutoksia elämään) - lapsilisät sijoittamalla saisi lapselleen varovaisellakin tuotolla rahastoihin sijoittamalla 30 000-40 000e potin elämän rakentamiseen. Muttakun ei viitsi.
Suurin osa näistä kateuden kohteista ei ole mitään lottovoittajia, perintöprinsessoja tai muutenkaan millään tavalla "etuoikeutettuja" henkilöitä, vaan yksinkertaisesti yksilöitä jotka ovat tajunneet sijoittaa tuloista riippumatta osan tuloistaan pitkäjänteisesti. Ihan työttömyyskorvauksestakin voi sijoittaa 50e/kk. Muttakun ei viitsi.
Kuinka vieraantunut voi joku olla pienituloisen elämästä ja todellisista mahdollisuuksista sijoittaa ja säästää? Huh huh. Ei se todellakaan ole aina "viitsimisestä" tai ymmärryksestä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että elämä on eräänlaista lottoa. Kenelle tulee mitäkin milloin. Tai menettää.
Paitsi että tähän lottoon voi itse omilla valinnoillaan vaikuttaa todella suuresti. Suurin osa ihmisistä ei vain viitsi.
Jokainen perusduunari voi säästää vaikka indeksirahastoihin 10% tuloistaan, se on valintakysymys. 5-10 vuoden päästä olisi kasassa 50-100k rahasto/osakesalkku eikä todellakaan tarvitse mitään ihmeellisiä tuloja. Tupakoitsijat voisivat harjoituksena tehdä pienen laskutoimituksen paljonko olisi tienannut sijoittamalla röökirahat vaikka ihan osakerahastoihin. Muttakun ei viitsi.
Kenenkään lapsiperheen elämä ei myöskään jää satasesta kiinni (jos jää niin kannattaa ehkä harkita muutoksia elämään) - lapsilisät sijoittamalla saisi lapselleen varovaisellakin tuotolla rahastoihin sijoittamalla 30 000-40 000e potin elämän rakentamiseen. Muttakun ei viitsi.
Suurin osa näistä kateuden kohteista ei ole mitään lottovoittajia, perintöprinsessoja tai muutenkaan millään tavalla "etuoikeutettuja" henkilöitä, vaan yksinkertaisesti yksilöitä jotka ovat tajunneet sijoittaa tuloista riippumatta osan tuloistaan pitkäjänteisesti. Ihan työttömyyskorvauksestakin voi sijoittaa 50e/kk. Muttakun ei viitsi.
Kuinka vieraantunut voi joku olla pienituloisen elämästä ja todellisista mahdollisuuksista sijoittaa ja säästää? Huh huh. Ei se todellakaan ole aina "viitsimisestä" tai ymmärryksestä kiinni.
On aika usein se on kyllä juurikin viitsimisestä ja ymmärryksestä kiinni. Ei tietenkään aina.
Ajatellaan ettei pienituloisen kannata sijoittaa, koska summat ovat pieniä. Että sijoittaminen on vaikeaa, vaativaa ja riskit on liian suuret. Että parempi vaan elää hetkessä, nauttia ja kuluttaa satanen yhteen kosteaan ja savuiseen iltaan kuin säästää raha ja miettiä tylsiä numeroita.
Alue: Aihe vapaa
Lue lainattu teksti. Ei koske onnea vaan vaatteiden laatua.