--- TAMMENTERHOJEN TIISTAI ---
Kommentit (45)
Moi taas. Enpä ole aikoihin käynyt täällä. Olen ollut vähän laiska ja flunssainen ja meillä on ollut nettikaapeli poikki..Samperin kaivurit kun eivät katso mistä kaivavat...!
[color=magenta] Bien: Ei huolta ientulehduksesta. Mulla oli viime viikolla reilun viikon kestänyt tosi kipee tulehdus yläikenissä. En pystynyt kunnolla ees syömään. Luin sitten jostain että ientulehdus voi aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen vaaran, ja soitinkin paniikissa hammaslääkäriin ( kahteen eri paikkaan ). Sieltä rauhoittelivat että vaiva on hyvin yleinen odottajilla. Nyt vaan ahkerasti harjausta ja hammaslankaa.. Välillä olin aika epätoivoinen, mutta nyt suu on jo kuosissa!
[color=blue] Ariella: Me näköjään päästään moikkaamaan Brunoa peräkkäisinä päivinä! Meillä on nimittäin se 4d-ultra 18.9. Tulehan sitten tänne kertomaan ultrakuulumisia.
[color=red] Yhdessäologallup: Ollaan oltu yhdessä reilut 5 vuotta, joista kihloissa vajaat 5 vuotta. Esikoinen on nyt 3v.
Meillä Nasu on ollut viime aikoina tosi aktiivinen ja myllää kovasti. Esikoinenkin on kehitellyt jo sellaisen leikin että pitää kättä masulla ja Nasu potkasee siihen. Sitten esikko siirtää kättä ja taas tulee potkua. Ja totahan pitäis sitten leikkiä joka ilta :) On se ihanaa kun tietää että Nasulla on asiat kondiksessa kun se niin reippaasti monottaa :)
Hankintojakin on tehty. Ostettiin turvakaukalo. Merkki on Carena. Lisäksi vaunut on nyt varattu ( joskei kokonaan maksettu vielä ) ja ne ovat mallia Jovi Nature pehmeellä kopalla. Lisäksi saatiin uusi vuokrakämppä, tällä kertaa kolmio kerrostalosta. Muutto olis edessä kuukauden päästä. Nyt asutaan rivarikaksiossa niin totuttelua varmasti vaatii muuttaa kerrostaloon. Mutta tilaa tarvitaan lisää ja esikoinenkin saa oman huoneen.
Täytyy jatkaa hommia.
RV 20+0 ( Jee! Vihdoinkin puolivälissä )
Tulin justiinsa uimasta ja voi totta jukelin tähäre ku teki ropalle hyvää!! Mä oon aivan taivaissa. Alkukesällä kävin viimeksi uimassa, mutta sitten väsy vei voiton ja sitten tuli vuoto. Nyt en tohtinut uida kuin puolet tavanomaisesta matkasta ja senkin uin ihanaisen rauhallisesti nautiskellen. Kropassa tuntui hyvältä: masussa ei pahalta, mutta jotenkin kummalta. Niin kuin olisi lihakset ja kannattimet venyneet ja paukkuneet. Joka tapauksessa, nyt olo on kuin enkelillä. Pakko päästä tällä tällä viikollla uudestaan.
Hurjan pitkä pino oli jo tähän aikaan päivästä, oikein piti lukea ajan kanssa. Eilen oli parisuhdegallupia. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 6 vuotta, joista pian 5 kihloissa ja eilen tasan 2 vuotta naimisissa. Hääpäivän kunniaksi istutin multaan hääkimpussa olleen muratin oksan. On menestynyt tähän asti hienosti vedessä, toivotaan että saan sen elämään mullassa. Peukut ja varpaat pystyyn, sillä on tunnearvoa. On tuossa vielä muutama oksa vedessä, mikäli tuolle käy huonosti.
Painogallupiin totean, että n. 3kg on tullut painoa tässä 18 vkon aikana. Nyt on kyllä ruvennut taas ruoka maistumaan, nälättää kuin sutta! Että nousussa on..
Mukavia uutisia oli terhoilla eilen: Nenn sai koiransa ehjänä takaisin ja Emman masukas on kunnossa ja jotain muutakin oli.
Beijaflor: mun istukan paikka selvis, kun ultralla etsittiin syytä vuodolle. Aikaisemmissa raskauksissa en muista tietäneeni istukan paikkaa. Etkä sinäkään sillä tiedolla kai mitään tee paitsi jos istukan sijainti aiheuttais ongelmia, just esim. vuotoa. Ja vaikka se nyt olis kohdun suulla, tod. näk. siirtyy siitä turvalliseen paikkaan raskauden edetessä. Näin kätilö kertoi mulle.
Zatu: Töiden saaminen on mulla tällä hetkellä kiinni omasta aktiivisuudesta, mutta kuten sanottu, tahtoisin jotain ihan muuta. Toivottavasti suunnitelmat selkiytyy tässä seuraavan vuoden aikana.
Mulla oli myös tuollaista pissatustuntemusta pari viikkoa sitten. Ultrassahan sitten totesivat istukan olevan etuseinämässä ja ajattelin sen olevan syy noihin tuntemuksiin. Olo katosi tuossa pakkolevon aikana, kun masu otti kasvupyrähdyksen. Edelleen ihmettelen sitä, etten käy yön aikana vessassa kertaakaan, vaikka joisin litran vettä illalla viimeiseksi. Jano on kyllä tätä nykyä aivan älytön. Kerralla saatan kiskaista puoli litraa vettä. Taitaa mennä lapsivesiaineiksi, kun ei tarvi vessassa rampata.
Kummallista tämä odotusaika, kun normaalisti niin intiimeistä asioista tulee täysin normaaleja. En ole aikaisemmin selitellyt vieraille ihmisille yöllisistä pissarituaaleistani :D saatika muista vuodoista..
Bien: muistan lukeneeni, että raskausaikana lisääntyneen verekkyyden takia ikenet saattaa vuotaa verta tavallista herkemmin eli kyseessä ei välttämättä ole tulehdus. Mutta tietääkö kukaan, miksi raskaana olevien hammashoitoa korostetaan?
Ariellalle tervetuloa porukkaan :) Kiva kun muitakin loppukuun eräpäiväisiä. Tuntuu, että muilla on viikkoja jo niiin paljon enemmän kuin mulla (mulla tänään tasan 18).
Ardisia: Huhuu, miten lepo sujuu? Mikä on vointi?
Mistä ihmeestä Zatu ja Maria79 ja muutkin saa noita värillisiä tekstejä ja vaikka mitä?? Jos nyt tietäisin, mun teksti olis nyt kateudesta vihreetä ;)
(.) Ihana ihana ihana. Tuossa pyöristyy ja on jo mukava siliteltävä. Tytötkin esittelivät massuun päin eilen itseään. Nuorempi huusi oikein virallisesti koko nimensä :))
Onko kenelläkään kiinnostusta vaihtaa mese/sähköpostiosoitteita tai oletteko kenties tehneet sen jo aikaisemmin?
Tälläistä tiistaita. Nyt siivoilemaan, kun virtaa on pakkolevon jäljiltä. Jos maailmas olis krivat, niin kääntäisin ympäri!
Hyviä vointeja terhoille!
L, tasan 18
[color= blue] niin saat sinistä eli kirjota yhteen (=merkin jälkeen ei väliä kuten esimerkissä. Ja mitähän niitä kaikkia värejä on . . . red, cyan, purple, maroon, violet, brown jne jos kirjotat lightblue tulee v.sin ja darkblue niin tumma ja tätä rataa. Kun klikkaat tuota alue valikkoa niin sieltä sitä sun tätä osasta saitista sanottua jne on ohjeita :)
Nyt hakeen akkaa kotio ja sit palaan tänne, ku piti kommentoia jotain. .
Lydi@ kyseli väreistä. Osaankohan selittää.
Eli tarvitset tällaiset [color=? ] sulkumerkit ja kirjoitat sinne niiden sisään color=esim. red
Ja sitten vaan tekstiä perään.
[color=magenta] Ja sitten vaan kokeilemaan.
Ajattelinkin, että jossain on varmaan ohjeet. Mutta olen luonteeltani tälläinen insinööri: ensin käytetään ja sitten luetaan käyttöohjeet :)
Mä kävin rakenneultrassa jo viikoilla 19+4. Poikaa meille veikattiin ja itsekin näin aivan selvästi " vehkeet" jalkovälissä. Ensimmäinen poika olis tulossa meidän perheeseen. Ennestään on 2 tyttöä, (3v4kk ja 1,5v).
Sykkeistä: Vaikka onkin poika tulossa, niin silti sykkeet on aika korkeat, (ainakin tässä vaiheessa)150-154 on ollut. Tyttöistä oli 160 paikkeilla.
beijaflor: Istukka mulla on etuseinässä. Sekin varmistui rakenneultrassa ja itsekin uumoilin sitä, koska liikkeet (tuntui)/tuntuu sivulla, alhaalla ja ylhäällä(harvemmin), muttei koskaan keskeltä mahaa. Oletko käynyt rakenneultrassa?
bien: Mulla on joka raskaudessa vuotanut ikenet jonkin verran. Pitäis vaan ahkerammin käyttää tuota hammaslankaa tms. Molemmissa raskauksissa kävin hamppilääkärissä tarkastuksessa. Yks reikä tais löytyä kuopusta odottaessa, mut se paikattiin. En muista nyt että mitä vahinkoa se aiheuttaa sikiölle... olikohan se keskenmenoa alkuraskaudessa??muistaako kukaan, mä nyt en muista, voin olla ihan väärässä. Terveitä tyttöjä ovat.
Meidän ei tarvi tehdä isompia hankintoja, tarkoitan vaunuja ja kaukaloa. Ne löytyy jo ennestään ja ovat hyvässä kunnossa. Ainoastaan koko vaatevarasto täytyy uusia, sillä vauvan vaatteista suurin osa on hempeitä tytönvaatteita. Ihanaa, pääsee shoppaileen!
Käytiin eilen pankissa ja tullaan saamaan lainaa (lainalupaus). Yks uusi omakotitalo ois tiedossa ja mennään katsoon sitä torstaina. Oltais haluttu tälle tai huomiselle, mutta välittäjällä oli kalenteri täynnä esittelyjä. Toivottavasti se talo ei mene sitä ennen! :) Jos se vastaa sisältä toiveitamme (ulkoapäin ollaa käyty katsomassa jo), niin voipi olla että asumme jo ens kuussa omassa (/pankin) talossa. Ois se unelmiemme täyttymys!
Nooh näkee sitten.. *jännityksellä odottaen*
mellum ja peukaloinen 22+2
[color=blue]Tau [color=violet herttasia nuo taaperot, ku ne oottaa pikkusisaria. Me ostettiin akan kans lauantaina yhessä pikkutossut vauvalle :) akka oottaa jo kovasti leikkikaveria.
[color=blue]Ceciliah [color=maroon]kuulostaa kasvukivuilta. Mulla tänään tuntu jotenki omituisesti repäsyä, sellasta ei oo tainnu tuntua ku ihan alussa. Mut se oli niin ohimenevää, ett kai kuuluu asiaan.
[color=blue]Maria-79 [color=violet]tuo Lumiukko on ihan ehoton mikä pitää kattoo Jouluaattona. Meilläkin on se nauhalla :) Pitäähän lasten Lordi tietää. Akka tanssi kovasti, ku kateltiin Lordin esiintymistä Hesassa.
[color=blue]Bien [color=maroon]ei kai ientulehduksesta järkyttäviä vaaroja oo, mut hampaat on alttiimpia hammaspeikoille, joten kalustosta kannattaa pitää erityinen huoli. Mulla onki parin viikon päästä paikkausaika. Sellanen purukalusto, ett sama vaikka tuupin päivässä söis tahnaa niin aika ajoin tulee vikoja :/
[color=blue]Monttu [color=violet]eilettäin mietin etteipä oo tullu yhtään mieleen viel, ett keksis nimiä tulevalle vauvalle. Akalle oli heti varmaan kohta nimet valmiina, ku sai tietää odottavansa. Jos tuota rakenneultran jälkeen uskaltaa jo miettiä tulevaa. .
[color=blue]Sinda [color=maroon]kerpeles olin heittäny Oulun eteläisen menemään, joten ei hajuakaan mikä liike siellä ois. Harvon tulee käytyä siellä ostoksilla. Tais olla talvee ku viimeks käytiin. Pitääpä muistaa ottaa selvää.
[color=blue]Äityli [color=violet]oispa hyvä, jos nuo rahat nousis bd. Mulla ei siis mitään tietoo. .
[color=maroon]Teretulemast [color=blue]Ariella :)
[color=blue]Beijaflor [color=violet]np-ultrassa mie ainaki sain tietää istukan sijainnin. Tietääkseni se kuuluu siellä ottaa selväksi. Lekuri sanoi tosin, että vielä se saattaa siirtyä.
[color=blue]Lydi@ [color=maroon]mun tietääkseni ei oo mailiosotteita vaiheltu. Ainakaa mie en oo nyt ilmotellu omaani. Viime vuonna ilmottelin eri porukassa, ku lähin näiltä keskustelusivuilta lätkimään pimentoon. :) Mie voin kyllä antaa oman, jos joku haluaa kirjotella muutenki. Tykkään naputella pieniä " tarinoita" :)
[color=blue]Mellumille [color=violet]onnea mökinvaltaukseen ;)
[color=darkviolet]Kiva vapaapäivä ollu. Tein pari piirakkaa: mokkaneliöitä :b Fiksuna tein pari pellillistä, ett jää pakkaseenki :D Sitten kävin kaverin kans päiväkaakaolla/sumpilla. Hassua oottaa jonku kaverin kans lähes samoilla ajoilla.
Mitään muuta mainittavaa ei oo tänään tapahtunu. Huomenna sitten, ku on se neuvola.
Poistun takavasemmalle. .
[color=blue]Täytyy minunkin kokeilla nyt heti näitä värejä, kun niiden ohjeen Zatu ja Kataya laittoi. Kiitos! Minäkin olen miettinyt kuinka tää toimii.
Täällä on jälleen yövuorot tehty ja edessä pari ihanaa päivää vapaata. Ensi viikonlopuksi taas menen töihin (blääh, jo kolmas työviikonloppu putkeen).
[color=green]Yhdessäologallupista: Meillä tuntuu olevan yksi tuoreimmista suhteista Tammenterhoissa. Ollaan nimittäin oltu yhdessä vasta 2,5 vuotta, joista 1,5 vuotta kihloissa. Naimisiinmenoa suunniteltiin ensi vuodelle, mutta kun raskaus tärppäsi odotettua nopeammin (yhden täyden kierron jälkeen pillereiden lopettamisesta), niin päätettiin suosiolla siirtää häitä.
[color=lightblue]Beijaflor: Jos istukka olisi kohdunsuun päällä, olisi se sinulle sanottu ultrassa. Se nimittäin lisää vuotoriskiä ja vaatii kontrolliultria. Neuvolakortissa on kohta " istukan paikka" siellä samassa paikassa, johon on merkitty UÄ tuloksia. Katso onko sinne kirjoitettu, missä istukkasi sijaitsee. Minulla siellä lukee " etus."
[color=blue]Baby Blues -sarjakuva on aivan mainio, niinkuin joku jo mainosti. Itse olen sitä lueskellut jo joskus aiemmin joltain ystävältäni, mutta viime viikolla ostin sen ensimmäisen osan " Kovempaa kuin kuvitelmat" miehelle. Laitan lehden sitten isyyspakettiin, jos sellaista jaksan väsätä. Ellen jaksa, annan sen muuten vain vaikka lukemiseksi synnytyssalin keikalle, jos aika käy pitkäksi ;)
[color=green](.) Kaikki kunnossa edelleen. Maha kasvaa kovaa vauhtia ja Papu potkii päivittäin. Ostin Lindexiltä viikonloppuna ensimmäiset äitiyshousut, farkut tarjouksessa 19,90. Ne on vielä kaapissa odottamassa, sillä omat stretch-farkut menee vielä hetken.
[color=lightblue]Mut nyt valmistautumaan ruoanlaittoon, ku mies tulee töistä reilun puolen tunnin päästä.
Ai juu, aivan mainiota nenn, että koiruus löytyi ja Emma, et masussa kaikki kunnossa!
Mukavaa päivänjatkoa kaikille Terhoille!
Sulina + Papu rv 22+5
HUH!
Tänään sitten vihdoin ja viimein tein sen! Nimittäin itsenäisen teon ja irtisanoin itseni harrastuksestani, joka on tähän asti ollut mielestäni liiankin velvoittava....
Olen nimittäin toiminut viime joulusta saakka tanssimaikkani tuurarina, mikä oli sinänsä ihan ok, kun hän oikeasti sairasteli jne. Mutta kevään edetessä maikalla tuntui olevan jatkuva tuurarin tarve, mikä sai sekä osan oppilaista että itsenikin hieman ärtyneeksi. Kesätauon jälkeen ajattelin, että tytöllä olisi hiukan menovaihde rauhoittunut - ja vielä mitä. Mun olisi pitänyt olla jo heti ekan tunnin jälkeen tuuraamassa sekä vasta-alkaneiden että jatkajien ryhmää. Eka oma tuntikin oli ihan täyttä työtä tämän pallomahan kanssa ja vielä kesäruosteisena, joten ei musta vaan ole siihen. Mielenkiinnolla odotan, menikö herne nenään...elämä on! Pakko tässä on oikeesti kuunnella omaa kehoaan ja harrastaa sen mukaan.
BIEN:
Noista ikenistä...Olen mielestäni lukenut joskus jostain, että vuotavat ikenet johtuis limakalvojen kiihtyneestä verenkierrosta ja turvotuksesta...Mullakin tulee nykyisin aina hiukan verta lavuaariin, kun pesen hampaita. Ikenet eivät kuitenkaan tunnu tulehtuneilta eikä kipeiltä.
MONTTU:
Tuosta sukupuolifiiliksestä, mulla oli ihan sama juttu esikoisesta. Olin 100-varma, että poika tulee. Ja synnytyssalissa huusin kovaan ääneen: " SE ON TYTTÖ!" , kun se pylly edellä sieltä pullahti esiin...Tyttö nimivaihtoehtoja olisi tälle kierrokselle valmiina, mutta jotenkin tää maha vaan näyttää pojalta, en tiedä. Jännää! Saa nähdä, miten käy. Viimeksi olisi ollut pojan nimi valmiiksi mietitty ja kun tyttö tuli, niin alkoikin pähkäily nimen suhteen oikein urakalla ;)
Äitee + " Aatu" 19+1
Aika hauska, jos ois oltu menossa Brunolle samana päivänä! Sitä ultraa odottaa kyllä tosi malttamattomana, jännittää ihan sikana...
Semmoista piti kysyä, et onko kellään kokemusta Pilateksesta? Ilmoittauduin kansalaisopiston kurssille, alkaa maanantaina. Tarkoitus ois käydä ihan loppuraskauteen saakka ja jatkaa sitten piakkoin synnytyksen jälkeen. Kuulostaako ihan hullulta suunnitelmalta? Äitiysjoogaan oon menossa, mutta pääsen vasta äitiysloman alettua eli en tiedä ehdinkö sitten montaa kertaa käydä. On vaan niin tyhmään aikaan keskellä päivää, että turha työssäkäyvän sinne yrittää.
Fyysistä kuntoa kannattaa kyllä ylläpitää, helpottaa kummasti synnytystä. Esikoisen synnytys kesti vain reilut 4 h ja uskon, että hyvällä kunnolla oli siinä merkitystä. Nyt ei kyllä ole mahdollisuutta niin timminä olla, kun ei tuon esikoisen kanssa niin vaan harrasteta mitään. Kun on pitkän päivän töissä ja hoidossa, niin ei tulis mieleenkään karata heti illaksi omiin rientoihin :(
Siitä tuli vielä mieleen painogallup eli 3,8 kg tullut tähän mennessä (rv 18), toivottavasti tahti ei kiihdy!
ariella
Soitin äsken sinne arvauskeskukseen ja hyvät uutiset olivat ne että streptokokki-tulehdus oli poissa! Ja muutenkin puhdas näyte.
Mutta se TOINEN koe valmistuu vasta parin päivän päästä... Mä olin ihan pihalla ja kysyin että mikä hiton toinen koe..no se KLAMYDIA-koe, vastaa laborantti. Mulla loksahti suu auki ja kysyin ihan hölmistyneenä että pilaileeko hän mun kustannuksella? Ei kuulemma. Lääkärin määräyksellä. Siihen mä sitten tylysti vastasin että kun se lääkäri ei mulle sanonut sanaakaan tollasesta. Voi hitto kun noloa! Siis klamydia koe! Mistähän se lääkäri senkin repäisi? Mua ihan hävettää että joudun soittelemaan vielä jonkun hiton klamydiakokeen tuloksia.
Pitää kai surffata vähän ja kattoa liittyykö klamydia jotenkin virtsatientulehduksiin tai jotain sellaista. Mä en käsitä. Olisiko mulla ollut se sitten 13 vuotta? Tai joo, ehkä mies on käynyt vieraissa =)
No itse tiedän kyllä sen kokeen vastauksen, mutta ottaa päähän että taas käy niin että potilas tietää viimeisenä. ja syytä en kyllä ymmärrä. On nää lääkärit hassuja.
Piti vaan tulla vaahtoamaan...
ja joo, maria79 taisi olla lokakuiset jotka innostuivat kissatappeluun!
**mutisee vielä itsekseen pitkän ajan*****
[color=maroon]Heti alussa otettavat verikokeet niin niissähän selvitetään erinäisiä sukupuolitauteja myös mukaan luettuna klamydia. Ihan pöllö lekurihan se on, ku on halunnu otattaa tuon erikseen :O
Pitäähän sitä tieten kaikki mahdolliset pois sulkea, mut. . Jos näät sitä kyseistä lekuria vielä niin kovistele sitä vähän ;)
ja rauhoitu....ettei supparit ala.
Omalla paikkakunnallani tuo Klamydia testi tehdään nykyisin KAIKILLE odottaville äideille virtsanäytteestä ja se asia kerrotaan heti ekalla nla-käynnillä ja purkki annetaan mukaan. Tämä tehdään siis kaikille myös aiemmin synnyttäneille -, sinku-, parisuhteessa miehen tai naisen kanssa eläville äideille - ts. siis kaikille raskaana oleville. Ihmettelin kanssa asiaa ja vastattiin, että klamydia altistaa ennenaikaisille synnytyksille, joten lääkäri ei tod. näk. pidä sinua mitenkään kevytmielisenä tai miestäsi häntäheikkinä. Tosin lekuri oli kyllä tosi DORKA, jollei tätä sinulle selittänyt, kun näytteenottoon sinut passitti. tylsä juttu :( Mutta siis oikeesti sulla ei pitäs olla hätää. Haluavat sulkea vaan pois mahdollisen synnytyksen käynnistäjän...
Ymmärrän kuitenkin hämmennyksesi ja kiukkusi.
Äitee + " Aatu" 19+1
Nenn: Epäilin alkuraskaudesta itse bakteeritulehdusta tai hiivaa ja multa otettiin sit kaikki mahdolliset näytteet, tuo klamydiakin ihan. Minäkin ihmettelin, mutta otetaan kuulemma kaikilta ihan rutiinilla...
Monttu: Meilläkin enempi kyllä niin päin, että minä olisin se Wagner ja mies Viivi, heh! On tullut monta osuvaa strippiä leikattua päivän lehdistä talteen.
Ariella: Tervetuloa joukkoomme iloiseen!
Bien: Mulla kanssa välillä ikenet vuotaa, varsinkin alkuraskaudessa oli vaivana. Täällä on niin huono tilanne, että kunnalliseen hammaslääkäriin ei pääse edes jonoon tällä hetkellä. Poikaa oottaessa pääsin sentään jonon ohi ja reikiä paikattiin. Suuhygienistille kyllä pääsin ja ei onneks ollut paikkaamistarvetta. Kovin painotti, että nyt on syytä pitää entistä parempaa huolta purukalustosta, kun on raskaana. Purkkaa jauhaa, langata ja harjata.
Yahoon listasta: Mulle riittää nyt ihan tämä vauvapalsta, vaikuttaa mukavalta.
Istukasta: Np-ultrassa ne kai mainitsee asiasta, jos on mainittavaa. Mulle oli merkitty neuvolakorttiin " etus" . Edellisessä oli " takas" =)
Lydian kyseli mese/s-postiosoitteiden vaihdosta. Mulla oli joskus aiemmin oma osoite jossain pinossa ja yhdeltä terholta olen saanut postia. Voin kyllä laittaa vaikka uudestaankin, jos joku sen haluaa. Kyllä sitä välillä ehtii kirjotella.
Isyyspaketista oli jotain mainintaa... Aikooko täällä moni väsätä ISYYSPAKKAUKSEN?
Ite tein silloin esikoista odottaessa, niin en nyt tee, mutta tuolle esikoiselle olis kiva jotain keksiä. Vaikka joku lahja, joka olis tavallaan sitten vauvalta, kun vauva syntyy.
Mulle tuli joku siivousvimma tossa aamulla. Joku energiapiikki taas pitkästä aikaa. Höyrypesurilla pesin nuo meidän lapsiperheeseen niin huonot kangaspäällysteiset keittiön tuolit. (Mies oli ostanut ne just ennen kuin alettiin seurustella) Keittiön kaappeineen ym pintoineen puunasin kunnolla puhtaaksi. Vaihdoin verhot ja pöytäliinan. Imuroitu on koko kämppä, enää vessa pitäis siivota =) Kyllä on hieno fiilis, kun on saanut jotain aikaiseksi!
Välillä tekis mieli vaihtaa järjestystä, mutta siihen hommaan en kyllä yksin jaksa ryhtyä. Täytyy odottaa miehen lomaa. Ja voi miten odotan vuoden vaihdetta, että pääsee laittamaan vauvan tarvikkeita paikalleen, pesemään pikkuvaatteita jne!
Kohta ois päiväkahvin aikakin, kiva kun taas maistuu. Ja kauppareissu odottaa. Pitäis käydä tekemässä taas " täydennysostokset" . Joka kuukaus ostetaan kerralla kuivatuotteita, pakasteita, pesuaineet jne. Ois sopivasti tarvetta talouspaperillekin, niin jos ostais nyt sitä terhopaperia =)
Ei vaan juttua tulis hirmusti, mutta täytyy se lopetella, ennen kuin mut heitetään täältä! =D
-tau-
Heh, tosta Taun viestistä sain idean, että vois esikoisellekin tehdä oman pienen " äitiyspakkauksen" , koska hänkin " odottaa" vauvaa. Jotain nuken hoitotarvikkeita sinne, koska epäilen että neiti saa uuden vauvanuken kun meidän Nasu syntyy. Voidaan sitten yhdessä hoivailla vauvojamme.
[color=8B7355]Oon varmaan joskus selittänytkin tän jutun mutta uudestaan: Mullehan paukautti edellisen jälkitarkistukses sijaisena ollu hoitsu,että kun mulla oli vielä outoa vuotoa(ja luki vielä vanhan tiedon että sain joskus papasta 2)että otetaan se papa uusiksi,niin saadaan sulle lääkitys tuohon KLAMYDIAAN!! Mä olin niin ulalla etten saanu sanaa suusta...no ,eipä sitä sitten ollu..hah! tai on mulla,useampi levy klamydiaa cd-hyllys!! ;D[/color]
[color=EE2C2C][b]Väreistä: tässä linkki karttaan josta mä kopsin väri koodit. avaan aina tuon toiseen ikkunaan ja kopioin sen numero koodin sieltä,EI siis koko litaniaa ja jos on häkki numeron edes ,kopioin värin nimen...[/b][/color]
http://www.saunalahti.fi/wpoet/fin/colorhuge.htm
[color=CD661D]Olikos muuta...?ei taas muista,no ,myöhemmin ,jos tulee mieleen :)[/color]
[b]Maria ja himpula 20+2[/b]
Se ryökäleen syysflunssa tavoitti sitten meidänkin perheen. Olen ollut kipeä lauantaista asti (en ole ees tietokoneelle jaksanut jumittua ;) kova kuume ja lihaskipuja. Pojat vaikuttaa päässeen vähän vähemmällä.
Miksi mua näin koetellaan?!?! Koko raskausaika mennyt jotakin potemassa :( Supistukset on onneksi helpottaneet. Olen jo oikeastaan ihan normaalisti viettänyt päiväni, en nyt kovemmin siivoillut jne, mutta en vaan sängyssäkään maannut. Tylsää. Aion kyllä ottaa rauhallisemmin heti jos masussa alkaa tuntumaan jotain erityisempiä...
Sain huomiselle mäkin neuvola-ajan (aika ois ollu vasta 14.9), ja kun en ole sitä mun neuvolantätiä nähnyt sitten toukokuun ja tässä on ollut näitä onkhelmia niin tahdoin ihan perustarkastukseen (pissat ja hempat ja sydänäänet jne.). Ihan kivaa!
Tigger: Mäkin aloitin kutomaan pikkuiselle villatakkia! Meillä pojat on myöhäiskevään lapsia, ei pahemmin tuota villavaatetta ole. Saa nähdä, saanko tämän tuotokseni saatettua loppuun. Siis villatakkia meinaan, en lasta ;)
Tau: Meilläkin pojat oottelee jo vauvaa. Pienempi (2v3kk) taputtelee " vauvaa" ja katselee vauvalehtiä, esikoinen miettii nimiä pikkuveikalle ;)
Maria: Lordi on meilläkin lasten mielestä poppis ;) Pienempi vaatii saada kuulla " Hurjaa" aina automatkoilla ja osaa laulaa kertasäkeistön (ja äiti ei ole ylpeä...). Esikoinen näki Lordin kesällä ihan livenä esiintymässä, mummo vei rock- konserttiin. Oli kuulema hyvä. No jaa ;)
Lydi@: Onnea eilisen hääpäivän johdosta sekä muratin jatkolle :) Mikä olo sulla on? Vuodot ymmärtääkseni ihan loppu? Mullakin on kaipuu töihin.. Vaikka tietää että siellä ei rauhassa voi ottaa, saa nähdä mitä lääkäri sanoo kun saikku päättyy, saanko palata töihin vai en (mulla ei ole kuin lokakuu töitä, marraskuun voin ottaa ulos viimeiset lomapäivät ja jäädä sitten varhennetulle.) Meillä ei ikinä kukaan ole jaksanut töissä viimeistä kahta kuukautta, ihan vakio et aloitetaan mammaloma 8vko ennen la).
Mua ainakin kiinnostaa vaihtaa sposti- ja meseosoitteita! Kun kotona on, niin on aikaa ja muutenkin.. Mukava saada kirjoitella suomeksi ja tutustua enemminkin uusiin ihmisiin ;)
Mellum: Onnea talon hankintaprojektiin! Tuoreessa muistissa vielä meidän talon osto, voi sitä onnea ja epävarmuutta ennen kuin lopulliset ostopaperit oli kädessä =)
YhdessäoloG: Me tavattiin reilut 4v sitten. Kihloihin mentiin oikeestaan heti (2kk myöhemmin) ja samalla muutettiin kimppaan. Naimisiin mentiin uutenavuotena 2003. Toista (biologista) yhteistä lasta ootellaan, perheessä myös minun esikoispoika vm. 2001 edellisestä suhteesta.
Olikohan muuta kommentoitavaa... Äh, en muista.. Palaan kuitenkin palstalle vielä myöhemmin tänään, aivan varmasti ;)
Ardisia ja luukas 19+2
Nyt kun on ollut viime aikoina autoista ja semmosesta puhe,niin tässä ÄRSYTTÄVÄ linkki:
http://go-red.co.uk/game/cargame_v8_red.swf
Meillä kerrottiin istukan sijainti, kun käytiin ultrassa silloin viikolla 12 (kauan, kauan sitten... ;)).
Noista sarjakuvista tuli mieleen, kun joku (olikohan se nenn) kehui Kamuja, niitä meilläkin luetaan ahkeraan kun on kaksi kissaa. Sen sarjiksen kissa on kyllä hassu. Viivi ja Wagnereita löytyy meidänkin jääkaapin ovesta. Meillä vaan on vähän käänteiset roolit; mie oon Wagner ja mies enemmän Viivi. Mitähän se sitten kertoo meistä... ? ;D