Miten te muut sinkut jaksatte. Mielestäni sinkkuna eläminen on uskomattoman raskasta

Vierailija kirjoitti:

Olin aikanaan 13 vuotta yksinhuoltajana eron jälkeen, nyt on lapset olleet jo pitkään omillaan ja saan olla yksin. Ihanaa. Mitään suhteita ei ole ollut sitten eron, enkä niitä kaipaakaan. Minulla on vihdoinkin lupa ajatella ihan vaan omaa etuani ja järjestää päiväni kuten haluan. Mitä elämässäsi on sellaista, ettet kykenisi yksin tekemään? Olisiko vaikka pyykkääminen tai tiskaaminen jotenkin siedettävämpää, jos joku olisi siinä vieressä höpöttämässä? Itselläni menisi hermot.

Minä asun eroni jälkeen yksin/-huoltajana 25 vuotta. Eli ensin 13 vuotta yh:na ja sen jälkeen 12 vuotta yksin. Seurustelusuhteita oli, pisin reilut neljä vuotta, mutta ei sellaista mikä olisi johtanut saman katon alle.

Tunnistan siis ap:n kaipuun. Toisaalta jos puolisoni olisi asunut samassa kaupungissa kuin minä niin, että olisimme voineet viettää aikaa yhdessä ilman toiselle paikkakunnalle reissaamisen tarvetta, olisin ehkä halunnut jatkaa erillään asuen. Hyvä meidän on olla avoliitossakin, ja olen ihan yhtä vapaa menemään ja tekemään asioita kuin olisin yksin asuessa (oikeastaan vapaampikin, koska puoliso huolehtii koirastamme poissa ollessani), mutta välillä kaipaisin jälleen ihan omaa kotia. Sitä, että saisin itse päättää ihan kaikesta ja tehdä ihan kaiken omalla tavallani.

Sinkkuna on helppoa. Voi että. Harrastan liikuntaa,Tik tok on kivaa ajanvietettä,siellä voi jutella erimaalaisten kanssa. Kuluu illat rattoisasti. No jos seksiä ajatellaan,en edes halua usein. Onhan mulla omat kädet ja joskus kesällä sitten irtonumeroita. Joskus oli vakipanoja.

Kun olin naimisissa kadehdin sinkkuja. Sitten otin eron ja voi että tämä vapaus onkin ihanaa. En halua enää kahleita.

En kelpaa naisille pakko tyytyä omaan käteen

Vierailija kirjoitti:

Päin vastoin. Parisuhteessa eläminen on raskasta.

Totta! 

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna on helppoa. Voi että. Harrastan liikuntaa,Tik tok on kivaa ajanvietettä,siellä voi jutella erimaalaisten kanssa. Kuluu illat rattoisasti. No jos seksiä ajatellaan,en edes halua usein. Onhan mulla omat kädet ja joskus kesällä sitten irtonumeroita. Joskus oli vakipanoja.

Ihanaa! Olet onnellisessa asemassa.

Se on vaan pakko jaksaa. Lapset asuvat vuoroviikoin vielä muutaman vuoden luonani enkä tähän siksi halua naista vielä ottaa. Enkä tietysti kelpaakaan vielä. On tämä jumalattoman yksinäistä joskus, vaikka introvertti olenkin. Kumppanin puute on vain jotain sellaista mihin ei totu, vaikka silloinkin viihdyn paljon yksin, kun se kumppani on.

Naisystävän haluaisin tähän saumaan ja on niitä välillä ollut, mutta eivät he kauaa katsele minua, kun elämäntilanne on vielä mikä on, enkä tosiaan lasteni elämään häntä toisi. Vielä ei ole varaakaan moniin parisuhde asioihin, kuten matkustelu ja ravintolaillalliset.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin naimisissa kadehdin sinkkuja. Sitten otin eron ja voi että tämä vapaus onkin ihanaa. En halua enää kahleita.

Haaveilen itsekin. Tilanne kuitenkin sellainen, että mahdotonta toteuttaa.

Vierailija kirjoitti:

AP ota sugardaddy!

Liian vanha. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päin vastoin. Parisuhteessa eläminen on raskasta.

 

Parisuhteessa on se toinen osapuoli joka voi tehdä puolet arjen askareista. Sinkkuna teet kaiken itse halusit tai et

 

Sä et ole näköjään koskaan ollut parisuhteessa miehen kanssa...Töiden määrä parisuhteessa ei puolitu, se tuplaantuu!

 

Hankkikaa parempia miehiä. Mun mies tuo sunnuntaisin aamupalan sänkyyn, imuroi, käy kaupassa, huoltaa auton, on jatkuvasti hellimässä ja suukottelemassa. Olisi kamalaa jos joutuisin nyt takaisin elämään yksinäistä sinkkuelämääni.

 

Mä kanssa mietin, että älkää suostuko passaamaan noita luusereita. Tuo käytöshän jatkuu koska te sallitte sen j

En todellakaan suostuisi passaamaan kaltaistasi luuseria.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuus on niin rentoa ja mukavaa, erityisesti kun on ollut parisuhteessa. Kaiken pitää tehdä itse parisuhteessakin, koska naiselta on turha odottaa mitään osallistmista vaikeisiin hommiin ja ne perinteiset kotityöt menee joka tapauksessa puoliksi. On niin paljon vähempää kaikkea turhaa mitä pitää tehdä.

Toki onhan parisuhteessa etujakin, mutta täydellistä olisi parisuhde, jossa eletään eri osoitteissa. Yleensä nainen pysyy tosi mukavana joko hääpäivään asti tai siihen asti että muutetaan yhteen.

Riippuu ihan naisesta, osallistuuko "vaikeisiin" hommiin.

Ihmetyttää miksi tuo kommentoimasi viesti on poistettu, kun vastaavanlaisia kommentteja on ketju täynnä sukupuolet toisin päin.

Omat kokemukseni tukevat tuota kommenttia täysin, vaikka on minulla toki toisenkinlaisia naisia ollut. En ymmärrä poistatusta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki halvempaa kun ei tarvitse elättää toista

Jep, paitsi jos ehdit tehdä lapsia. Sitten elätät ex-vaimoa vielä lasten täysikäistymiseen asti.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna on helpompaa.

Kun elin naisen kanssa, töitä oli valtavasti enemmän. Eikä naisystäväni edes ollut laiska siipeilijä, vaatimustaso kaiken suhteen vain oli niin paljon kovempi. Moderni kämppä kalliilta alueelta ja totta kai läheltä kaupungin keskustaa. Siivota piti jatkuvasti, pieninkin vika kämpässä häiritsi, ruuan piti olla maistuvaa, matkoilla piti säätää sitä ja tätä ja olla kaikkea pientä luksusta ja mukavuutta ja hemmottelua, kissanristiäisiä ja tuntikausien miettimistä mitä laitetaan päälle ja mitä ostetaan lahjaksi kun Birgittakin osti hienon lahjan ja miten kämppää järjestellään, jne jne jne.

Sinkkuna on vähemmän töitä ja jää enemmän rahaa kun sitä ei uppoa turhuuksiin ja siihen ettei vain näytettäisi huonommalta kuin muut.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Olin aikanaan 13 vuotta yksinhuoltajana eron jälkeen, nyt on lapset olleet jo pitkään omillaan ja saan olla yksin. Ihanaa. Mitään suhteita ei ole ollut sitten eron, enkä niitä kaipaakaan. Minulla on vihdoinkin lupa ajatella ihan vaan omaa etuani ja järjestää päiväni kuten haluan. Mitä elämässäsi on sellaista, ettet kykenisi yksin tekemään? Olisiko vaikka pyykkääminen tai tiskaaminen jotenkin siedettävämpää, jos joku olisi siinä vieressä höpöttämässä? Itselläni menisi hermot.

Aika laillla samoilla linjoilla. Nautin kyllä elämästä lasten kanssa yhdessä ja ensimmäinen vuosi oli vaikea kun  myös tyttö lähti kotoa opiskelupaikkakunnalle, poika ol ijo lähtenyt aikaisemmin.  Kun totuin siihen että ketään ei enää tarvitse ottaa huomioon eikä miettiä alkoi elämässä uusi ja uskomattoman hieno aikakausi.

Siitä lähtein kun erosin, en yhteenkään mieheen päin vilkaissutkaan, tarpeekseni olin saanut sitä "hyvää". Samalla tavalla olen jatkanut lasten lähdettyä.. En millään keinolla ota enää ketään riesakseni, ja riesana pidän sitä että joku muu kaivelee kaappejani, siirtelee tavaroitani, sekaantuu päätöksiini, kyselee mihin menen ja mistä tulen jne.

Ja se että joku muu nukkuisi samassa huoneessa saati samassa sängyssä  on minulle tukahduttavaa.  Tarvitsen paljon omaa tilaa ympärilleni ja omaa aikaa. Kun haluan seuraa tapaan ystäviä tai juttelen lasteni kanssa tai tapaan heitä. Voin mennä ulos ja vaikka kahvilaan seuraamaan maailman menoa. Voin mennä mihin tahansa!

Viihdyn todella hyvin itseksieni ja nautin kun koti on hiljainen ja rauhallinen.  Työskenetelen sairaalassa joten työelämä on melkoisen hektistä. Vastapainoksi hiljainen koti tai vaikka kuljeskelu metsässä tai rannalla yksin on todellista lepoa. 

Rakastan olla sinkku!

Miksi ottaa koko lehmän kun voi ottaa litran kerrallaan.se on sinkun elämää niinkauan kun voi nauttia sinkkuudesta.

no naapuri vittuilee seinän läpi. 

Vierailija kirjoitti:

Oon ollut 7 vuotta sinkku. Täytän 30 lokakuussa. Tääl kökitään pienes yksiössä, ja elämä on aika seesteistä. Oli mulla paljon tapailuja mut viimisen vuoden oon ollut kokonaan yksin. Välillä on kauhee ikävä kosketusta ja sellasta hellyyttä, ja jakamista..

Välillä taas nautin vapaudesta ja itsekeskesestä elämästä (sen helppoudesta!).

Oli aikoja kun itkin paljon enemmänkin kumppanin puutetta. Nyt suhde itseen parempi ja kokonaisempi, enkä enää niin murehdi asiaa. Ei vaan voi mitään. Ihmisiä on miljoonia, pikeaa tyyppiä on vaikea löytää enkä tyydy mihinkään kädenlämpöiseen enää..

Minä olen ollut sinkkuna 20 vuotta. Siinä ei ole ollut mitään tapailuja, kosketteluja, halailuja, ihastumisia ymv. Minulle tämä sopii enkä koe sitä mitenkään rasitteeksi tai taakaksi, mutta minä taidankin olla autisti (oikeasti). Jos sopiva mies tulee vastaan, en pistä asiaa pahakseni, mutta jos koko elämä menee yksin, niin sitten menee.

N42, ei lapsia

Vauvapalsta helpottaa yksinäisyyttäni.

haaveilun avulla jaksaa. Haaveilen että asun kauniissa Italiassa ja puolison kanssa vietetään ihanaa aikaa.