Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten tukea lapsia tässä tilanteessa, olisiko huoleen aihetta?

Vierailija
01.08.2021 |

Minulla on siis kaksi siskonpoikaa, joiden äiti, siis siskoni, on kuollut heidän ollessa pieniä. Tapaus oli äkillinen ja yllättävä, minkä vuoksi ja seurauksena me sisarukset ja vanhempani olemme olleet hyvin paljon mukana näiden lasten arjessa varsinkin silloin, kun molemmat olivat alle kouluikäisiä ja luonnollisesti esimerkiksi tarvetta lastenhoitoavulle oli enemmän. Pari vuotta sitten lasten isä löysi elämäänsä uuden kumppanin ja he ovat asuneet yhdessä kohta vuoden.

Yleisesti ajatus siitä, että lasten elämässä ja kotona on toinenkin aikuinen on ihana, ja aluksi kaikki sujuikin tosi hyvin, myös lapset olivat sujut asian kanssa. Kuitenkin jonkin ajan kuluttua alkoi tulla tilanteita, joissa lasten isän uusi kumppani niin sanotusti otti ohjat omiin käsiinsä ja alkoi eri tavoin puuttua esimerkiksi meidän sisarusten ja vanhempiemme sekä siskonpoikien väleihin. Milloin piti perua aiemmin sovitut kyläilyt, milloin lapsen synttärijuhlaan jäi kutsu saapumatta vanhemmilleni. Myöhemmin kävi ilmi, että heidät oli kyllä alunperin kutsuttu, mutta tämän kumppanin toiminnan ansiosta kutsu ei heille saapunut, mistä lapsi itse ja lasten isä olivat hyvin pahoillaan. Hän myös esimerkiksi yritti puuttua vanhempieni ja lasten väliseen yhteydenpitoon omissa ja lasten isän nimissä, lasten isän siitä kuitenkaan mitään tietämättä. No, nämäkin selvitettiin ja sovittiin, ja lasten isän siunauksella mm. yhteydenpito jatkui kuten aiemminkin.

Nyt kevään ja kesän myötä vanhempani ja me sisarusket olemme viettäneet taas enemmän aikaa lasten kanssa, kun koulusta on lomaa ja lasten isä kuten kumppaninsakin ovat molemmat töissä suurimman osan kesää. Kesän aikana vanhempi lapsista on alkanut kysellä enemmän äidistään, koska alkaa olla jo sen ikäinenkin, että asia alkaa kiinnostaa. Hän ei muista äidistään juuri mitään, vaan kaikki perustuu lähinnä hänelle kerrottuihin asioihin. On katsottu valokuvia ja vanhoja muistokirjoja, sekä puhuttu. Lasten isä on alusta asti suhtautunut positiivisesti siihen, että lapsille kerrotaan äidistään heidän omien tarpeidensa ja ikätason mukaan. Lasten isälle itselleen siskon kuolema oli todella paha paikka ja ilmeisesti muistelu on vieläkin raskasta, joten häneltä on saanut aina vain kiitosta siitä, että myös me muut tehdään sitä. Lasten isän kumppanille sen sijaan lasten äidistä puhuminen taitaa olla toisella tavalla herkkä paikka, ainakin mitä on itse kuullut ja nähnyt hänen käytöksestään ja mitä on lapsen omia puheita uskominen. Lapsen mukaan tämä nainen ei yhtään tykkää siitä, jos lapsi puhuu kotonaan äidistään. Ilmeisesti tilanteissa, missä lasten isä ei ole ollut paikalla. Tätä juttua tukee se, kun tämä kumppani on ollut hakemassa lapsia kotiin, niin lasten innoissaan selittäessä esimerkiksi jotain juttua äidistään, tämän ilme ja asenne muuttuu huomattavasti nuivemmaksi ja sitten patistaa lasta hakemaan reppua ja lähtemään kotiin.

jatkuu...

Kommentit (201)

Vierailija
21/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Noh, se on sen moehen asia huolehtia siitä, että uusi puoliso oppii suhtautumaan lasten äitiin hahmona, josta saa puhua. Hämmentävämpää lpsille on, jos sukulaiset määrittelevät uuden perheen asioita. Eli, te puhutte lasten kanssa heidän äidistään silloin, kun he sitä haluavat ja annatte heille tilaa perheenä käsitellä asian omalla laillaan. Jos lasten isä ei osaa puolisonsa pahaa oloa käsitellä, toki se lapsille välittyy, mutta ette te sukulaiset asialle mitään voi.

Toki, mutta omaa tuntemusta se ei silti poista. Itselle ainakin oli aika jäätävä kokemus, kun lapsi sanoi ensimmäisen kerran, ettei *isän kumppanin nimi* oikein tykkää, että äidistä puhutaan kotona. Ei siinä heti osannut sanoa oikein mitään järkevää, kun ei tiennyt vielä sen enempää.

Tämän ketjun yhtenä kysymyksenä olikin pohtia, että olisiko tässä tilanteessa aihetta huoleen ja miten asiassa voisi edetä omalta osaltaan. Lasten isän kanssa puhuminen lienee hyvä vaihtoehto.

Vierailija
22/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulta kuoli isä kun olin lapsi. Elämä on. Sen pitää jatkua. Ei niitä lapsiakaan voi kapseloida muistelemaan kuollutta äitiään päätoimisesti. Aina ja jatkuvasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, se on sen moehen asia huolehtia siitä, että uusi puoliso oppii suhtautumaan lasten äitiin hahmona, josta saa puhua. Hämmentävämpää lpsille on, jos sukulaiset määrittelevät uuden perheen asioita. Eli, te puhutte lasten kanssa heidän äidistään silloin, kun he sitä haluavat ja annatte heille tilaa perheenä käsitellä asian omalla laillaan. Jos lasten isä ei osaa puolisonsa pahaa oloa käsitellä, toki se lapsille välittyy, mutta ette te sukulaiset asialle mitään voi.

Toki, mutta omaa tuntemusta se ei silti poista. Itselle ainakin oli aika jäätävä kokemus, kun lapsi sanoi ensimmäisen kerran, ettei *isän kumppanin nimi* oikein tykkää, että äidistä puhutaan kotona. Ei siinä heti osannut sanoa oikein mitään järkevää, kun ei tiennyt vielä sen enempää.

Tämän ketjun yhtenä kysymyksenä olikin pohtia, että olisiko tässä tilanteessa aihetta huoleen ja miten asiassa voisi edetä omalta osaltaan. Lasten isän kanssa puhuminen lienee hyvä vaihtoehto.

Ei ole. Edelleenkään asia ei kuulu sinulle.

Onko sulla työ, perhe, oma elämä, lapsia, harrastuksia?

Vierailija
24/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi pakottaa tätä uutta naisystävää puhumaan lasten äidistä lasten kanssa. Ei ole välttämättä hänelle mikään kiinnostava keskustelunaihe. Te voitte puhua ihan rauhassa tietysti kun lapsia näette.

En tietenkään, eikä se ole missään nimessä tarkoituskaan.

Sen sijaan lapsille tuollainen tilanne voi olla hyvin hämmentävää, mikä onkin tässä se pohdinnan ydin. Siis että miten lapsi kokee sen tilanteen, lapsikin kun todennäköisesti vaistoaa sen toisen ihmisen suhtautumisen aiheeseen. Millaista se on lapselle, jos lapsi kokee, että ei voi kotonaan jonkun kuullen puhua äidistään siksi, kun tämä toinen ei tykkää aiheesta?

Jos lapsilla on selkeä hyvä yhteys äitivainajansa sukuun, se riittää.

Sinun tunkemisesi on oikeasti ahdistavaa jopa lukea. Saati kokea.

Onko muka ihan ok, että lapsi ei voi vapaasti puhua kotonaan omasta äidistään? Enkä nyt tarkoita isänsä uuden naisen kanssa, vaan esimerkiksi sisaruksensa tai jonkun muun kanssa.

Minä puhun nyt siitä että sinä sekaannut liikaa perheen asioihin. Sinulle ei kuulu mitä siellä puhutana tai ei puhuta. Tai että meneekö uusi nainen jotenkin metkan näköiseksi kanssasi (mistäs tiedät vaikka kokisi vain sinut epämiellyttäväksi) ja misät se mahtaa johtua tai että missä on vanhempiesi (ei edes sinun vaan ihan muiden) kutsu vai onko se jne.

HANKI OMA ELÄMÄ. Mene eteenpäin. Anna sen perheen hakea oma mallinsa. Jätä se rauhaa. Älä pohdi, puntaroi, tarkkaile, ihmettele, pällistele, märehdi, kehitä päässäsi jne.

Katson sillä tavalla kuuluvan, että osaltani vastaan lasten hyvinvoinnista hoitovuoroillani. Ja nuo aikaisemmat kokemukset huomioon ottaen huoleni alkaa olla mielestäni ihan aiheellinen, mitä tässä asian kirjallisessa muodossakin näkee.

Vierailija
25/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä sun pitäisi mennä itsesi jonnekin terapeutille, koska voi olla kyse on siitä että sinä koet nyt mustasukkaisuutta. Oma asemasi lasten elämässä muuttuu, kun oletkin enää vain sen kuolleen äidin sukulainen ja muita ihmisiä tulee mukaan lasten elämään.

Vierailija
26/201 |

Jaaha. Eli kun tarpeeksi vatvot ja vatkaat ja suurentelet ja koet jäätäviä kokemuksia, asia paisuu ja paisuu ja paisuu...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun pitäisi mennä itsesi jonnekin terapeutille, koska voi olla kyse on siitä että sinä koet nyt mustasukkaisuutta. Oma asemasi lasten elämässä muuttuu, kun oletkin enää vain sen kuolleen äidin sukulainen ja muita ihmisiä tulee mukaan lasten elämään.

Tämä.

Vierailija
28/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua ihmetyttää eniten se, miksei äitipuoli kestä kuulla lasten puhuvan äidistään?

Itselläni oli lapsena myös äitipuoli, hän ei koskaan olisi suhtautunut kuvaillulla tavalla minun äitiini tai siihen että puhuin hänestä. Siksi en olisi voinut kuvitellakaan että hän olisi kieltänyt puhumasta äidistä kotona tai missa tahansa paikassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/201 |

Tai sitä etät hänen pitää nyt yrittää saada se roolinsa perheessä jossa sen kuolleen vaimon suku aggressiivisesti puolustaa tonttiaan...

Vierailija
30/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika sairasta on kyllä jos aikuinen ihminen kieltää lasta puhumasta omasta rakkaasta äidistään. Vai onko lasten isä lemppaamassa muijaa juuri tämän takia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/201 |

Meillähän on tässä vain ap:n väritetty versio asiasta. Emme tieäd onko mitään tapahtunut tai jos on niin millaisessa yhteydessä.

Vierailija
32/201 |

Ehkä kysymyksen pitäisi kuulua, miksei hän handlaa rooliaan jo, jos on kerran jo melkein vuosi asuttukin yhdessä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/201 |

Tilanne on voinut olla esimerkiksi se että uusi vaimo kieltää tai komentaa jotain ja lapsi vastaa ettei äitikään jne jolloin vaimo sanoo että nyt totellaan häntä silti.

Vierailija
34/201 |

Varmaankin siksi että siellä kotona kummittelee se entinen vaimo ja massiivinen aggressiivinen täysin vieras suku.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika sairasta on kyllä jos aikuinen ihminen kieltää lasta puhumasta omasta rakkaasta äidistään. Vai onko lasten isä lemppaamassa muijaa juuri tämän takia?

Meillähän on tässä vain ap:n väritetty versio asiasta. Emme tieäd onko mitään tapahtunut tai jos on niin millaisessa yhteydessä.

Tilanne on voinut olla esimerkiksi se että uusi vaimo kieltää tai komentaa jotain ja lapsi vastaa ettei äitikään jne jolloin vaimo sanoo että nyt totellaan häntä silti.

Ei kai se ole lapsen äidin perheen syytä, jos äitipuoli ei saa otetta kasvatukseen?

Vierailija
36/201 |

Millä lailla ei saa?

Ap kitisee vain siitä että hän ei saa määrätä mitä perheessä tapahtuu.

Vierailija
37/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sulle, ap, ole tullut mieleen että ystävällisesti yrittäisit tutustua tähän uuteen vaimoon, jutella, tukea, kannustaa ja olla ystävällinen ja asiallinen?

Sen sijaan että kyttäät ja kyräilet ja tarkkailet. Erittäin negatiivisesti.

Vierailija
38/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää eniten se, miksei äitipuoli kestä kuulla lasten puhuvan äidistään?

Itselläni oli lapsena myös äitipuoli, hän ei koskaan olisi suhtautunut kuvaillulla tavalla minun äitiini tai siihen että puhuin hänestä. Siksi en olisi voinut kuvitellakaan että hän olisi kieltänyt puhumasta äidistä kotona tai missa tahansa paikassa.

Tämä.

Mitähän kukaan luulee saavuttavansa esim. tekemällä puheenaiheesta kielletyn tai kieltämällä koko asian olemassaolon? Tuskin ainakaan hyviä ja luottamuksellisia välejä lapsiin. Enkä nyt väitä tietenkään, että aihe olisi mikään helppo ja ihana sille äitipuolelle, mutta elämä ei useinkaan ole. Kun on lähtenyt tuohon karavaaniin, niin kai on tiennyt, että lapset äitineen kuuluu mukaan kuvioon. Eri asia sitten, miten on valmistautunit siihen tai miettinyt asiaa käytännössä

Vierailija
39/201 |

Meillä on koko asiasta vain ap:n versio. Me emme tiedä mitä on tapahtunut, jos on tapahtunut.

Vierailija
40/201 |
01.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää eniten se, miksei äitipuoli kestä kuulla lasten puhuvan äidistään?

Itselläni oli lapsena myös äitipuoli, hän ei koskaan olisi suhtautunut kuvaillulla tavalla minun äitiini tai siihen että puhuin hänestä. Siksi en olisi voinut kuvitellakaan että hän olisi kieltänyt puhumasta äidistä kotona tai missa tahansa paikassa.

Tämä.

Mitähän kukaan luulee saavuttavansa esim. tekemällä puheenaiheesta kielletyn tai kieltämällä koko asian olemassaolon? Tuskin ainakaan hyviä ja luottamuksellisia välejä lapsiin. Enkä nyt väitä tietenkään, että aihe olisi mikään helppo ja ihana sille äitipuolelle, mutta elämä ei useinkaan ole. Kun on lähtenyt tuohon karavaaniin, niin kai on tiennyt, että lapset äitineen kuuluu mukaan kuvioon. Eri asia sitten, miten on valmistautunit siihen tai miettinyt asiaa käytännössä

Lapset äitineen niin, mutta ehkä tämä äidin suku on ollut pommi.