Lue keskustelun säännöt.
Onko hyvän parisuhteen edellytys kiihkeä vetovoima suhteen alussa?
01.08.2021 |
Oletteko te tunteneet sellaista alussa miehenne/naisenne kanssa, vai onko intohimo tullut vasta suhteen edetessä?
Kommentit (52)
Samanlainen intohimo on kuin 14 vuotta sitten höystettynä hyvällä huumorilla. Ja keskinäinen luottamus ja yhteenpuhaltaminen ylä-ja alamäissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samson kirjoitti:
Voin sanoa, että tuo on täysin ihmiskohtasta ja vanhemmiten se ei vaan tunnu enää samalta kuin sillon 20 vuotiaana, kun kaikki oli uutta ja jännää. Sitä fiilistä ei saa enää koskaan takaisin, vähän sama juttu ku ekat kännit. Moni tälläinen plus 45v odottaa, että se tunne mikä iski silloin joskus nuorena, iskisi vielä uudestaan, no ei iske, tai ei ainakaan ei mun tapauksessa kun kaikki on jo nähty ja koettu.
Älä yleistä.
Itse koin elämäni suurimman rakkauden liki viiskymppisenä. Olin ollut aviossakin ja seurustellut, etten ollut mikään kokematon.
Kyllä saattaa tuntua aivan samalta kuin nuorenakin, jopa enemmänkin kun osaa arvostaa toista ihmistä enemmän.
Oli kiihkeyttä ja vetovoimaa on vieläkin vuosien päästä.
Ei ole kuulemma mahdollista, koska miehet haluavat vain parikymppisiä. Joten olet vain kuvitellut kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan samat arvot, huumorintaju ja ystävyys. Intohimo ei pidä yhtään suhdetta kasassa.
Olin tälläisessä suhteessa viisi vuotta. Miehellä oli intohimoa minua kohtaan, mutta itselläni ei sitä ollut. Ajattelin, että ajan kuluessa suhteeni mieheen syvenisi, mutta näin ei käynyt ja lopulta tein johtopäätökseni ja päätin lopettaa suhteen. Mies oli kaikin puolin mukava, mutta suhteesta puuttui “se jokin”.
Vuosi tämän suhteen jälkeen tapasin tulevan aviomieheni. Suhteemme alkoi rakkaudella ensisilmäyksellä. Hänen kohdallaan jaamme samat arvot ja huumorintajun sekä olemme toistemme pathaita ystäviä. Vielä 15 vuoden jälkeenkin meillä on intohimoa.
Oman kokemukseni perusteella väittäisin, että suhd voi toimia ilman kiihkeää vetovoimaakin, mutta silloin tavallaan “tyydytään” siihen toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon.
Sinä ehkä tyydyt, mutta älä puhu muiden puolesta.
Miten se kiihkeä vetovoima sitten määritellään? Pitäisikö koko ajan olla jotenkin kiihottunut ja haluta seksiä? Ajatus tuntuu mielestäni epämiellyttävältä, se tekisi elämän hankalaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samson kirjoitti:
Voin sanoa, että tuo on täysin ihmiskohtasta ja vanhemmiten se ei vaan tunnu enää samalta kuin sillon 20 vuotiaana, kun kaikki oli uutta ja jännää. Sitä fiilistä ei saa enää koskaan takaisin, vähän sama juttu ku ekat kännit. Moni tälläinen plus 45v odottaa, että se tunne mikä iski silloin joskus nuorena, iskisi vielä uudestaan, no ei iske, tai ei ainakaan ei mun tapauksessa kun kaikki on jo nähty ja koettu.
Älä yleistä.
Itse koin elämäni suurimman rakkauden liki viiskymppisenä. Olin ollut aviossakin ja seurustellut, etten ollut mikään kokematon.
Kyllä saattaa tuntua aivan samalta kuin nuorenakin, jopa enemmänkin kun osaa arvostaa toista ihmistä enemmän.
Oli kiihkeyttä ja vetovoimaa on vieläkin vuosien päästä.Ei ole kuulemma mahdollista, koska miehet haluavat vain parikymppisiä. Joten olet vain kuvitellut kaiken.
Miehet? Mistä tiedät että hän on mies ja että se rakkauden kohde oli samanikäinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei tietenkään ole. Ihan tyhmä kysymyskin.
Samson kirjoitti:
Voin sanoa, että tuo on täysin ihmiskohtasta ja vanhemmiten se ei vaan tunnu enää samalta kuin sillon 20 vuotiaana, kun kaikki oli uutta ja jännää. Sitä fiilistä ei saa enää koskaan takaisin, vähän sama juttu ku ekat kännit. Moni tälläinen plus 45v odottaa, että se tunne mikä iski silloin joskus nuorena, iskisi vielä uudestaan, no ei iske, tai ei ainakaan ei mun tapauksessa kun kaikki on jo nähty ja koettu.
Itselläni melkein päinvastoin: nyt aikuisempana minulle tulee nuo voimakkaampana kuin nuorempana. Olen siis itsekin 40+, ja nelikymppisenä kun ihastuin ja rakastuin, se oli paljon, paljon kiihkeämpi ja voimakkaampi tunne kuin nuoruuden ihastukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhun nyt vain omasta parisuhteesta ja ymmärrän että ihmisillä on erilaisia preferenssejä. Mutta omasta kokemuksesta voisin sanoa, että ei ole edellytys.
Minulla ja miehellä lähti TODELLA hitaasti koko juttu liikkeelle ja en usko että kumpikaan oli alussa kovin kiinnostunut toisesta. Pikkuhiljaa välit alkoivat lämmetä ja huomattiin että toisen seurassa on hyvä olla, mutta missään vaiheessa ei ole ollut mitään sellaista elokuvamaista palavaa rakastumista. Nyt takana on 20 vuotta yhteistä taivalta ja meillä on kaksi lasta. Meillä ei ole ollut suurempia ongelmia, seksi toimii ja arki toimii, mutta edelleenkään emme ole "elokuvamaisesti" rakastuneita.
Jos mies päätyisi vaikka pettämään, niin en usko että olisin hirveän harmistunut. Se ei silti tarkoita, ettenkö rakastaisi häntä ja pitäisi elämäämme hyvänä symbioosina. Emme kumpikaan vaan ole mitään mustasukkaista ja kiihkeää tyyppiä vaan enemmän tällaista rauhallista yhteiseloa viettävä keski-ikäinen pariskunta.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu siitä, mitä tarkoitetaan kiihkeällä vetovoimalla. Jos vetovoima on "tajunnanräjäyttävää" heti ensisilmäykseltä, niin todennäköisesti menee mönkään niin pahasti että molemmille tulee elinikäiset arvet. Nimim. Nähnyt näitä sivusta useita.
Toisaalta en kyllä seurusteli ns. "kaverin" kanssa. Antaisin kuitenkin neuvon naisille, että näe sitä miestä ainakin 3 kertaa ennen kuin päätät, että "kemia puuttuu" jos muut asiat mätsäävät. Monet naiset lämpeävät miehelle hitaasti. Itse en ainakaan voi kuvitella ihastuvani mieheen, jos en pidä tämän persoonasta (ja sitä ei voi ensitapaamisen perusteella tietää).
Täällä ”tajunnanräjäyttävän” kokenut ja allekirjoitan täysin kommenttisi. Mönkään menee pitkässä juoksussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa kuvittelee niin. Pettymys on karvas. :D
Missä vaiheessa ja miksi?
Tässä kysyttiin, onko kiihkeä vetovoima edellytys suhteen alussa. Ei, että onko kiihkeä vetovoima varma merkki siitä, että suhde kestää. Itse jo edellä vastasin, että aikanaan se kiihkeä vetovoima kyllä heikkenee ja toisesta oppii tuntemaan myös ne muut ominaisuudet. Joskus siinä kohtaa huomaa, että suhde ei toimi, ja silloin erotaan. Ja joskus erotaan jo, kun on sitä kiihkeää vetovoimaa, kun jotain muuta puuttuu tai ei sovita toisilleen.
Mutta en osaa ajatella itseäni parisuhteessa miehen kanssa, jota kohtaan tuntisin samoin kuin ystäviäni kohtaan enkä mitään muuta.
En ymmärrä tätä ajatusta, että jos ei vetovoimaa ole, niin silloin tunteet ovat samoja kuin ystäviä kohtaan. Eikö kumppania tavallisesti rakasteta suunnattoman paljon enemmän kuin ystäviä?
Vierailija kirjoitti:
Tutkitusti sovitut avioliitot ovat onnelisempia kuin vapaasti solmitut, etenkin naisten mielestä. Ja kestää pitempään. Tätä tulosta ei normi-länsimaalainen tietenkään hyväksy, joten se pitää aina unohtaa kun keskustellaan liitoista ja onnellisuudesta.
Olisko linkkiä tällaiseen tutkimukseen tai lehtiartikkeliin aiheesta? Mitä näissä on tutkittu, millä lailla onnellisuutta ja tyytyväisyyttä on mitattu? Miksi suhteen kesto on yksi onnellisuuden mittari, kun samaan aikaan sovitut eli järjestetyt avioliitot todennäköisesti ovat maissa, joissa avioero on joko kielletty, voimakkaasti paheksuttu, tai naiselle taloudellisesti ja/tai sosiaalisesti mahdoton (ja usein vielä kaikkia näitä)?
Kyse ei ole uskosta, vaan tilastoista.