Onko hyvän parisuhteen edellytys kiihkeä vetovoima suhteen alussa?

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti sovitut avioliitot ovat onnelisempia kuin vapaasti solmitut, etenkin naisten mielestä. Ja kestää pitempään. Tätä tulosta ei normi-länsimaalainen tietenkään hyväksy, joten se pitää aina unohtaa kun keskustellaan liitoista ja onnellisuudesta.

Niillä sovitussa avioliitossa olevillahan on kokemusta siitä, millaista on elää yhteiskunnassa, jossa naisilla on samat vapaudet kuin miehillä eikä yhteisön kunnian tai painostuksen takia ole pakko avioitua valitun kumppanin kanssa. Saa olla sinkku, saa rakastua, saa erotakin.

Ai ei ole? No vähintään heillä on varmaan ihan samanlainen näkemys onnellisuudesta ja siitä, mitä onnelliseen elämään kuuluu? Sama käsitys yhteisön vs yksilön onnellisuuden merkityksestä?

Ai ei ole?

Miten siis voidaan väittää, että puhuttaisiin edes samasta asiasta, kun puhutaan sovitussa avioliitossa vs. "länsimaisessa" liitossa olevien onnellisuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Samson kirjoitti:

Voin sanoa, että tuo on täysin ihmiskohtasta ja vanhemmiten se ei vaan tunnu enää samalta kuin sillon 20 vuotiaana, kun kaikki oli uutta ja jännää. Sitä fiilistä ei saa enää koskaan takaisin, vähän sama juttu ku ekat kännit. Moni tälläinen plus 45v odottaa, että se tunne mikä iski silloin joskus nuorena, iskisi vielä uudestaan, no ei iske, tai ei ainakaan ei mun tapauksessa kun kaikki on jo nähty ja koettu.

Älä yleistä.

Itse koin elämäni suurimman rakkauden liki viiskymppisenä. Olin ollut aviossakin ja seurustellut, etten ollut mikään kokematon.

Kyllä saattaa tuntua aivan samalta kuin nuorenakin, jopa enemmänkin kun osaa arvostaa toista ihmistä enemmän.

Oli kiihkeyttä ja vetovoimaa on vieläkin vuosien päästä.

Kuten sanoinkin tuossa alussa, ihmiskohtasta ja jos on kokenut sen elämänsä rakkauden jo kerran nuorempana, niin ei sitä vastaavaa koe enää koskaan.

No ei sekään yksin sitä ole vaikka toki sitäkin pitää olla, koska mistään puolilämpöisestä ei vaan tule muuta kuin typerää tahkoamista olla vaiko eikö.

Kaikista tärkeintä hyvälle parisuhteelle on ihan alusta asti löytyvä rento varmuus ja luottamus siihen, että kumpikin on mukana täysillä eikä kummallakaan ole enää haku päällä paremman suhteen vaan se just oikea ja tarpeeksi hyvä kaikin tavoin on tässä. 

Omasta kokemuksesta sanon, että kiinnostus/ihastus/rakkaus on kaikkinensa niin hauras juttu, että siihen ei pidä tieten tahtoen rikkoa säröjä edes alussa. Sellainen "vaikeuksien kautta voittoon"-tyyppinen eestaas veivaaminen ja kaikenlainen säätö kuuluu korkeintaan hollywood-leffoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti sovitut avioliitot ovat onnelisempia kuin vapaasti solmitut, etenkin naisten mielestä. Ja kestää pitempään. Tätä tulosta ei normi-länsimaalainen tietenkään hyväksy, joten se pitää aina unohtaa kun keskustellaan liitoista ja onnellisuudesta.

Niillä sovitussa avioliitossa olevillahan on kokemusta siitä, millaista on elää yhteiskunnassa, jossa naisilla on samat vapaudet kuin miehillä eikä yhteisön kunnian tai painostuksen takia ole pakko avioitua valitun kumppanin kanssa. Saa olla sinkku, saa rakastua, saa erotakin.

Ai ei ole? No vähintään heillä on varmaan ihan samanlainen näkemys onnellisuudesta ja siitä, mitä onnelliseen elämään kuuluu? Sama käsitys yhteisön vs yksilön onnellisuuden merkityksestä?

Ai ei ole?

Miten siis voidaan väittää, että puhuttaisiin edes samasta asiasta, kun puhutaan sovitussa avioliitossa vs. "länsimaisessa" liitossa olevien onnellisuudesta?

Tietämättömyytesi on vähän turhan paljon näkyvillä. Länsimaissakin sovitaan avioliittoja, samat trendit pätevät niissä. Lisäksi naisen rooli tai oikeudet eivät ole kaikkialla länsimaiden ulkopuolella niin kapeat tai olemattomat kuin sinä uskot. Somalia ja esimerkiksi Intia eroavat aika lailla toisistaan, ihan fyi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti sovitut avioliitot ovat onnelisempia kuin vapaasti solmitut, etenkin naisten mielestä. Ja kestää pitempään. Tätä tulosta ei normi-länsimaalainen tietenkään hyväksy, joten se pitää aina unohtaa kun keskustellaan liitoista ja onnellisuudesta.

Niillä sovitussa avioliitossa olevillahan on kokemusta siitä, millaista on elää yhteiskunnassa, jossa naisilla on samat vapaudet kuin miehillä eikä yhteisön kunnian tai painostuksen takia ole pakko avioitua valitun kumppanin kanssa. Saa olla sinkku, saa rakastua, saa erotakin.

Ai ei ole? No vähintään heillä on varmaan ihan samanlainen näkemys onnellisuudesta ja siitä, mitä onnelliseen elämään kuuluu? Sama käsitys yhteisön vs yksilön onnellisuuden merkityksestä?

Ai ei ole?

Miten siis voidaan väittää, että puhuttaisiin edes samasta asiasta, kun puhutaan sovitussa avioliitossa vs. "länsimaisessa" liitossa olevien onnellisuudesta?

Tietämättömyytesi on vähän turhan paljon näkyvillä. Länsimaissakin sovitaan avioliittoja, samat trendit pätevät niissä. Lisäksi naisen rooli tai oikeudet eivät ole kaikkialla länsimaiden ulkopuolella niin kapeat tai olemattomat kuin sinä uskot. Somalia ja esimerkiksi Intia eroavat aika lailla toisistaan, ihan fyi. 

Jos uskoo olevansa onnellisempi sovitussa avioliitossa, silloin pitää varmaan valita sovittu avioliitto. Itse olisin mieluummin sinkku kuin parisuhteessa muusta kuin rakkaudesta ja intohimosta.

Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, vaan samat arvot, huumorintaju ja ystävyys. Intohimo ei pidä yhtään suhdetta kasassa.

Parisuhde ilman intohimoa on kämppiksensä oloa. Ei kiitos minulle

Tietämättömien höpöjuttuja.

Kai se riippuu ihmisistä. Olin aivan hulluna yhteen mieheen. Tunsin aivan järjetöntä halua häntä kohtaan, mutta suhde oli aivan mahdoton ja onneton. Tunnen vetoa nykyistä miestäni kohtaan, mutta en mitään älytöntä. Seksiä on paljon ja se on hyvää. Olen todella onnellinen mieheni kanssa, vaikka en ole mitään suurta pakahduttavaa himoa koskaan tuntenut. En ikinä vaihtaisi tätä suhdetta mihinkään intohimon tuuliin.

Riippuu ihmisestä, mutta sanoisin että alussa olisi hyvä olla edes tietyn verran vetovoimaa, ei välttämättä jotain tajunnanräjäyttävää menoa mutta edes jonkun verran. Ainakin itseni olisi vaikea ajatella että rupeaisin suhteeseen jonkun kanssa joka tuntuu vain kaverilta. Mutta ihmisten pitäisi myös jo tähän mennessä tajuta että se kiihkeys ei kestä ikuisesti missään liitossa. Joten se ei ole joku katastrofi ja eron paikka heti kun tunteet tasoittuu ja arki tulee vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti sovitut avioliitot ovat onnelisempia kuin vapaasti solmitut, etenkin naisten mielestä. Ja kestää pitempään. Tätä tulosta ei normi-länsimaalainen tietenkään hyväksy, joten se pitää aina unohtaa kun keskustellaan liitoista ja onnellisuudesta.

Joskus kuulin intialaisen sanonnan: Länsimaalaiset laittavat kuuman kattilan kylmälle liedelle, mutta he laittavat kylmän kattilan kuumalle liedelle.

Ja en, en kannata pakkoavioliittoja.

Nettideittailu muuttaa näitä kuvioita melkoisesti. Meillä oli niin paljon välimatkaa, että ennen kuin mitään vetovoimaa tai intohimoa pystyi edes näkemään, tunsimme toisemme läpikotaisin. Viesteistä olisi saanut kirjoitettua paksun kirjan. Homma olisi toki voinut päättyä valtavaan pettymykseenkin, mutta joskus pitää luottaa omaan intuitioon.

Riippuu siitä, mitä tarkoitetaan kiihkeällä vetovoimalla. Jos vetovoima on "tajunnanräjäyttävää" heti ensisilmäykseltä, niin todennäköisesti menee mönkään niin pahasti että molemmille tulee elinikäiset arvet. Nimim. Nähnyt näitä sivusta useita. 

Toisaalta en kyllä seurusteli ns. "kaverin" kanssa. Antaisin kuitenkin neuvon naisille, että näe sitä miestä ainakin 3 kertaa ennen kuin päätät, että "kemia puuttuu" jos muut asiat mätsäävät. Monet naiset lämpeävät miehelle hitaasti. Itse en ainakaan voi kuvitella ihastuvani mieheen, jos en pidä tämän persoonasta (ja sitä ei voi ensitapaamisen perusteella tietää). 

Ei kyllä minulla, olemme olleet miehen kanssa yhdessä lähemmäs 20 vuotta. Menimme yhteen jo alle 20 vuotiaina ja pari kertaa on jo oltu erossakin. Muutamien muiden miehien kanssa on ollut kova vetovoima heti alusta, mutta järki on loistanut poissaolollaan ja eihän niistä suhteista ole mitään tullut.

Puolisoni kanssa on erilaista. Muut suhteet olen sössinyt, mutta en tätä.

Vierailija kirjoitti:

Suhde ilman intohimoa olis kuin sisko ja veli. Ei kiitos mulle!

Vaikka olisi korviaan myöten rakastunut, niin silti se on kuin siskon ja veljen suhde, jos ei ole intohimoa?

Sanoisin, että se ei ole hyvän parisuhteen edellytys, ainakaan minulle, mutta tietysti eri ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, mikä on hyvä parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Ei, vaan samat arvot, huumorintaju ja ystävyys. Intohimo ei pidä yhtään suhdetta kasassa.

Olin tälläisessä suhteessa viisi vuotta. Miehellä oli intohimoa minua kohtaan, mutta itselläni ei sitä ollut. Ajattelin, että ajan kuluessa suhteeni mieheen syvenisi, mutta näin ei käynyt ja lopulta tein johtopäätökseni ja päätin lopettaa suhteen. Mies oli kaikin puolin mukava, mutta suhteesta puuttui “se jokin”.

Vuosi tämän suhteen jälkeen tapasin tulevan aviomieheni. Suhteemme alkoi rakkaudella ensisilmäyksellä. Hänen kohdallaan jaamme samat arvot ja huumorintajun sekä olemme toistemme pathaita ystäviä. Vielä 15 vuoden jälkeenkin meillä on intohimoa.

Oman kokemukseni perusteella väittäisin, että suhd voi toimia ilman kiihkeää vetovoimaakin, mutta silloin tavallaan “tyydytään” siihen toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon.

Minulla on kaksi hyvää avioliittoa. Ensimmäinen ei ollut kovin kiihkeä, tämä jälkimmäinen vei jalat alta.

Todettakoon, että ensimmäisessä, tuossa vähäkiihkoisessa, oli aina enemmän seksiä kuin tässä toisessa. Vetovoimaa oli silti vähemmän.

Ensimmäinen kesti 20 v, tämä toinen pystyssä 10. Vuotta.

Eli molempi parempi.

Samson kirjoitti:

Voin sanoa, että tuo on täysin ihmiskohtasta ja vanhemmiten se ei vaan tunnu enää samalta kuin sillon 20 vuotiaana, kun kaikki oli uutta ja jännää. Sitä fiilistä ei saa enää koskaan takaisin, vähän sama juttu ku ekat kännit. Moni tälläinen plus 45v odottaa, että se tunne mikä iski silloin joskus nuorena, iskisi vielä uudestaan, no ei iske, tai ei ainakaan ei mun tapauksessa kun kaikki on jo nähty ja koettu.

Kyllä se tuntuu, jos ei ole turruttanut mieltänsä irtosuhteilla. Mies joka pitää irtosuhteista, ei koskaan enää palaa yksiavioiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Samson kirjoitti:

Voin sanoa, että tuo on täysin ihmiskohtasta ja vanhemmiten se ei vaan tunnu enää samalta kuin sillon 20 vuotiaana, kun kaikki oli uutta ja jännää. Sitä fiilistä ei saa enää koskaan takaisin, vähän sama juttu ku ekat kännit. Moni tälläinen plus 45v odottaa, että se tunne mikä iski silloin joskus nuorena, iskisi vielä uudestaan, no ei iske, tai ei ainakaan ei mun tapauksessa kun kaikki on jo nähty ja koettu.

Älä yleistä.

Itse koin elämäni suurimman rakkauden liki viiskymppisenä. Olin ollut aviossakin ja seurustellut, etten ollut mikään kokematon.

Kyllä saattaa tuntua aivan samalta kuin nuorenakin, jopa enemmänkin kun osaa arvostaa toista ihmistä enemmän.

Oli kiihkeyttä ja vetovoimaa on vieläkin vuosien päästä.

Sama täällä. Se vetovoima, jonka koin 45 v oli jotain, mitä en koskaan ollut aiemmin kokenut. En, vaikka aviossakin olin ollut.

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea kuvitella tilannetta, jossa olisi vahva seksuaalinen puoleensavetävyys mutta ei vetovoimaa, ja vielä vaikeampi kuvitella parisuhdetta, jossa ei olisi vahvaa seksuaalista puoleensavetävyyttä, eli kyllä minulle hyvän parisuhteen edellytys on kiihkeä vetovoima suhteen alussa. Se kyllä aikanaan tasaantuu ja toisesta oppii tuntemaan myös ne muut ominaisuudet, mutta muisto siitä alun kiihkeästä vetovoimasta on tärkeä sitten, kun joidenkin vuosien kuluttua suhde alkaa maistua puulta.

Meillä taas vetovoima on lisääntynyt jatkuvasti. Alussa sitä oli myös, toki, mutta koska olimme ensin pari vuotta kavereita vain, niin intohimokin syttyi vasta kun huomasimme miten hyvin sovimme toisillemme. Nyt ollaan oltu 7v yhdessä, ja tämäkin sunnuntaipäivä on mennyt pitkälti vaakatasossa <3

Silloin kun on tullut jalat-alta-ihastus, niin sen laimeneminen on ollut kestämätöntä. Näin päin on ollut paljon parempi.