Voiko anopin jättää elämästään?

Kerro anoppi, mitä olen tehnyt, että hän käyttäytyy noin? Olin alusta asti hänelle ystävällinen. VAsta kun masennuin, sanoin takaisin, että halua häneltä ikäviä kommentteja. Mikä aiheuttaa sen, että anoppi sanoo rumasti?

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:47"]

Jos tilanne on tuollainen, miksi menisit sitä lisää sotkemaan. Anoppi näkee lastaan ja lapsenlapsiaan, tuskin hän sinua sinne kaipaa,vai antaako miehesi kautta ymmärtää, että toivoo sinua kylään?

Menisin vain suuriin juhliin kohteliaisuuttani, muuten jättäisin anopin rauhaan. Hän nauttii seurastasi yhtä paljon, kuin sinä hänen. t. anoppi

[/quote]

Hän on välillä kysellyt, miksi en käy. Mieheni on sanonut, että olen pahoittanut mieleni. Hän on sanonut, että "hän nyt vain on tällainen suorasukainen ihminen", johon mieheni on sanonut, että "sitten kannattaa ymmärtää, etteivät kaikki jaksa sellaista tai että jossakin vaiheessa metsä saattaa alkaa vastata niin kuin sinne huudetaan". Mieheni uskoo, ettei hänen äitinsä voi muuttua. Että siinäkin mielessä taitaa olla turhaa enää edes miettiä, että tapaisin häntä. Se voisi päättyä taas samalla tavalla kuin ennenkin. 

Kun olin raskaana, hän huomautteli jatkuvasti, miten paljon olin hänen mielestään lihonut ja vahti suupalojani, ja kyseli, että "taasko sinä syöt"...se oli myös loukkaavaa ja raskasta. 

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:47"]

Jos tilanne on tuollainen, miksi menisit sitä lisää sotkemaan. Anoppi näkee lastaan ja lapsenlapsiaan, tuskin hän sinua sinne kaipaa,vai antaako miehesi kautta ymmärtää, että toivoo sinua kylään?

Menisin vain suuriin juhliin kohteliaisuuttani, muuten jättäisin anopin rauhaan. Hän nauttii seurastasi yhtä paljon, kuin sinä hänen. t. anoppi

[/quote]

Hah, tuttu sitaatti "minä olen vaan tällainen suorasukainen ihminen" ja sen jälkeen tulee joku tosi henkilökohtainen loukkaus, heh heh. MIKSI? Ei suorasukaisuudella voi peitellä suoranaista törkeyttä.

Jos teillä on noin pahoja anoppeja niin kuinka kummassa te siedätte niiden poikiakaan? Onhan ne juurikin näiden naisten kasvattamia ja niiden tavat, tottumukset ja arvostukset on usein hyvin suuresti äideiltä opittuja.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:01"]

Jos teillä on noin pahoja anoppeja niin kuinka kummassa te siedätte niiden poikiakaan? Onhan ne juurikin näiden naisten kasvattamia ja niiden tavat, tottumukset ja arvostukset on usein hyvin suuresti äideiltä opittuja.

[/quote]

Mun mies on niin ihana ja kultainen, että ihmettelen usein miten anoppi voi olla niin hirveä ja on silti osannut tuollaisen pojan kasvattaa. Toisaalta appi on myös tosi mukava, olisikohan enemmän periytynyt sieltä puolelta. Mutta kieltämättä olen nykyään alkanut ärsyyntyä miehen niistä tavoista ja asenteista, jotka ovat selvästi tulleet hänen äidiltään :( t. 11

Sama minulla eli mies on fiksu ja empaattinen. En ymmärrä, miten hän voi olla niin kultainen ihminen, vaikka on kasvanut tuollaisen ihmisen lähellä. Ainoa, mikä hänessä joskus on anopista johtuvaa on se, että hän ei meinaa jaksaa lasten ns. turhaa valitusta, sillä se muistuttaa häntä äidistään, joka valittaa aina kaikesta ja jonka valitusta hän kuunteli koko lapsuutensa. Kysyin joskus psykologilta tästä ja hän sanoi, että "totta kai pojan on ollut tultava erilaiseksi, sillä hänhän olisi tuhoutunut henkisesti, jos olisi ollut samanlainen kuin äitinsä."

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:06"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:01"]

Jos teillä on noin pahoja anoppeja niin kuinka kummassa te siedätte niiden poikiakaan? Onhan ne juurikin näiden naisten kasvattamia ja niiden tavat, tottumukset ja arvostukset on usein hyvin suuresti äideiltä opittuja.

[/quote]

Mun mies on niin ihana ja kultainen, että ihmettelen usein miten anoppi voi olla niin hirveä ja on silti osannut tuollaisen pojan kasvattaa. Toisaalta appi on myös tosi mukava, olisikohan enemmän periytynyt sieltä puolelta. Mutta kieltämättä olen nykyään alkanut ärsyyntyä miehen niistä tavoista ja asenteista, jotka ovat selvästi tulleet hänen äidiltään :( t. 11

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:44"]

Olenko mielestänne kohtuuton, kun en halua tavata anoppiani?

Hän on arvostellut minua jokaisella tapaamiskerralla. Olen hänestä liian hidas puhdistamaan marjoja, en osaa hoitaa lapsia oikealla tavalla, käytän valmisruokia tai en tee tietyllä tavalla ruokaa, minulla on liikaa kenkiä ja vaatteita (jotka olen ostanut täysin omilla palkkatuloillani), olen kuulemma lihottanut kissamme (joka on täysin normaalipainoinen), olen liikaa töissä (teen töitä 9-17, hän on itse ollut aina kotona), sisustan kotia väärillä väreillä, takapihamme ei ole riittävän hyvin hoidettu...jne., jne.) Jokaisella tapaamiskerralla tulee jotakin puukkoa tai hän valittaa "sairauksistaan" eli kaikenlaisista kolotuksista, vaikka mitään diagnosoitua sairautta ei ole ja hän on hyväkuntoinen.

Kestin arvostelua aikani, kunnes elämässäni tapahtui muitakin raskaita asioita ja masennuin. Sen jälkeen en enää vain voinut mennä häntä tapaamaan enkä jaksanut ottaa häntä vastaan. Viimeisin kerta, kun tapasimme, päättyi siihen, että sanoin hänelle suhteellisen suoraan vastaan kaikkeen arvosteluun ja hän loukkaantui.

Mies on ollut ymmärtäväinen minua kohtaan, toisaalta yrittää sanoa, että äitinsä on mikä on, ettei hän tarkoita pahaa, mutta hänellä on huono itsetunto ja hän on kouluttamaton ja yksinkertaisempi kuin minä ym. Minulle on aivan sama, mikä ihmisen koulutustausta tai älykkyys on - tärkeintä hänellä on hyvä sydän ja tahto toisia kohtaan. En halua enkä enää jaksa töiden lisäksi olla vapaa-ajallani tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka syövät energiaani ja saavat pahan mielen.

Mies käy äitinsä luona lasten kanssa entiseen tapaan eli lapset eivät ole joutuneet vähentämään mummin tapaamista. 

Mietin tässä vain, että pitäisikö minun vielä jotenkin yrittää tulla toimeen ja antaa mahdollisuus uuteen kohtaamiseen vai onko niin, ettei meidän kannata olla tekemisissä?

[/quote]

eli olet näitä ikäviä miniöitä/kälyjä, joista yhdessä ketjussa oli puhe. kuulostat aika ylimieliseltä rahoinesi ja koulutuksienesi. sääli miehen perhettä ja äitään kohtaan.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:50"]

Tässä muutamia suoria sitaatteja:

Miehelle: "Ehei tuo näytä sujuvan X:llä [minulla] ollenkaan. Vieläkö sulla on kesken se marjanperkaus. Hidas rouva sulla." 

Anoppi: "Sinä se vaan teet töitä etkä lapsia ehdi hoitaa ollenkaan". 

Anoppi: "Mitenpä sinä osaisit tehdä ruokaa, kun olet aina töissä." 

Anoppi: "Tulepa tänne mummin syliin, kun ei se tuo äiti osaa sinua edes hoitaa kunnolla. Onko sinua kukaan kuunnellut ja pitänyt sylissäkään. Onko se äiti vain ollut pois ja ollut äkäisenä."

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:37"]

Meillä on vain sun tulkinta anopin sanomisista. Onko hän todella sanonut niin, että olet hidas, vai että kannattaa tehdä näin, niin sujuu nopeammin? Eli käännätkö puheet omista kokemuksista ja hyvää tarkoittavista neuvoista henkilökohtaiseksi arvosteluksi? 

[/quote]

 Okei, nuo olivat havainnollisia esimerkkejä. :)  Sulla on totisesti anoppi, jonka sanastoon ei hienotunteisuus kuulu. Minä en antaisi periksi, vaan sanoisin takaisin (asiallisesti tosin) ja pitäisin puoleni, enkä todellakaan vetäytyisi passiivisesti syrjään. Jos sinusta tuntuu, että et jaksa, varmaan kannattaa olla anopin kanssa tekemisissä vain minimin verran. Hyvä, jos olet pystynyt miehesi kanssa asiasta keskustelemaan ja hän tietää, millaisia kommentteja äitinsä sinulle heittelee, ja ymmärtää sinua.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:58"]

Hah, tuttu sitaatti "minä olen vaan tällainen suorasukainen ihminen" ja sen jälkeen tulee joku tosi henkilökohtainen loukkaus, heh heh. MIKSI? Ei suorasukaisuudella voi peitellä suoranaista törkeyttä.

[/quote]

meillä taas käly/miniä oli tuollainen suorasukainen ja selitti että se nyt on vaan tämmönen. että joo. kaksi puolta asioissa aina.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:51"]

Kerro anoppi, mitä olen tehnyt, että hän käyttäytyy noin? Olin alusta asti hänelle ystävällinen. VAsta kun masennuin, sanoin takaisin, että halua häneltä ikäviä kommentteja. Mikä aiheuttaa sen, että anoppi sanoo rumasti?

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:47"]

Jos tilanne on tuollainen, miksi menisit sitä lisää sotkemaan. Anoppi näkee lastaan ja lapsenlapsiaan, tuskin hän sinua sinne kaipaa,vai antaako miehesi kautta ymmärtää, että toivoo sinua kylään?

Menisin vain suuriin juhliin kohteliaisuuttani, muuten jättäisin anopin rauhaan. Hän nauttii seurastasi yhtä paljon, kuin sinä hänen. t. anoppi

[/quote]

[/quote]

Hei ap, en ole sinun anoppisi, enkä ole luoja paratkoon, tuollainen anoppi. En osaa yhtään sanoa, miksi anoppisi on noin asiaton. Ehkä hän vain ei halua luopua pojastaan, eli kukaan nainen ei olisi tarpeeksi hyvä.

Viestini tarkoitus oli vaan avata silmäsi sen suhteen, että eivät vanhat, tai vanhemmat, ihmiset ole seniilejä oman huonon käytöksensä suhteen. Ei hän selvästikään sinua toivo luokseen. Jos se ei sinua haittaa, että muu perheesi menee anoppilaan ilman sinua, niin pysyttäydy tässä järjestelyssä.

Teet fiksusti, kun et arvostele mummia lapsille. Mummi ei ole yhtä fiksu, mutta se kostautuu vain mummille. 

Voit myös ottaa asian puheeksi, ettei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa. Voit sanoa joko miehellesi tai anopille, että ilkeät kommentit saavat sinut tuntemaan olosi epätervetulleeksi, onko parempi, ettet enää tule. Anopin on silloin pakko valita; joko hän muuttaa käytöstään tai myöntää, ettei toivo sinua luokseen. Jos sama meno silti jatkuu, voit miehesi kautta ilmoittaa, että olit oikeassa; et ole tervetullut.

Anoppi käyttäytyy lapsellisesti, koska hänellä on siihen tilaa.

Jos minusta tulee joskus anoppi, niin luultavasti en panisi pahakseni vaikkei miniä joka kerta tulisikaan. Enitenhän kuitenkin haluan tavata poikaani ja sitten toiseksi eniten hänen lapsiaan. Miniästä ei niin väliä ; )

Joten ei kai se mitään haittaa vaikket ap niin usein anoppiasi tapaakaan.

Olen anoppi. Miniäni on hyvä ystäväni, siis erittäin hyvä, ja tunne on molemminpuolinen. Olen hyvin onnellinen, että poikani on löytänyt itselleen vaimon, joka selvästi häntä rakastaa, on rakastava äiti lapsilleen ja muutenkin ns. hyvä ihminen. Minulle on ihan sama, millaista ruokaa syövät tai kuinka hoitavat huusholliaan. Tärkein asia minulle on se, että he ovat onnelliset perheenä ja voivat hyvin.. Suurta iloa minulle tuottaa, että haluavat, kaikesta päätellen mielellään, olla kanssani tekemisissä, useinkin. 

Olen kyllä eläissäni nähnyt toisenlaisiakin välejä anopin ja miniän välillä. Siinä oli klassisesti kyse siitä, että äiti ei halunnut päästää pojastaan irti. Kukaan ei todennäköisesti olisi ollut riittävän hyvä poikansa vaimoksi. Vikaa oli kyllä miniässäkin, hieman hemmoteltu, itsekäs ja äkkipikainen tapaus, joten ei ihme, että heidän välinsä tulehtuivat. Minun kävi sääliksi tämän anopin poikaa, hän oli ikävässä välikädessä. Sääliksi kävi myös appiukkoa, joka myös oli jotenkin "pudotettu" pois kaikesta.

Minä uskon kuitenkin rehelliseen, positiiviseen vuoropuheluun, joten voisitko ap ajatella ottavasi tämän asian puheeksi anoppisi kanssa? Kertoisit, kuinka paljon hänen poikaansa rakastat ja kuinka toivot anopin olevan jatkossakin mummona lapsillenne. Kertoisit myös, että tämä on teidän elämäämme, johon mummo on tervetullut, kunhan ymmärtää, että elätte omalla tavallanne ja pyytäisit myös häntä olemaan arvostelematta, koska se aiheuttaa sinulle pahan mielen ja vaikuttaa sitä kautta myös parisuhteeseen ja jopa suhteisiin lapsiin (näinhän meidän ihmisten mieli toimii). Ystävällisesti, mutta jämäkästi. Anna myös anopillesi aikaa tällaisen keskustelun jälkeen ajatella asiaa, kenties hän ymmärtääkin, jonkin ajan kuluttua, olleensa huonokäytöksinen. 

Hienoa sinulta ap, että olet säilyttänyt malttisi, etkä moiti mummoa lapsille. Uskoakseni sinun ei kannata moittia anoppia myöskään miehellesi, koska lapsille (ovat he minkä ikäisiä tahansa) useimmiten omat vanhemmat ovat tärkeitä ja rakkaita. Toivon sinulle malttia ja onnistumista yrityksessäsi rakentaa toimivampaa suhdetta anoppiisi.

Meillä aluksi oli hyvät välit anopin kanssa, mutta ne muuttuivat, kun anoppi alkoi ilkeilemään ja piilovittuilemaan. Vähensin anopin luona käymistä kerran viikossa vierailusta kerran kahdessa kuussa vierailuksi. Ei mitään muutosta anopin käytöksessä. Nyt olen päättänyt etten aio käydä siellä enää. Mies suuttui hieman päätöksestäni, mutta olen koettanut selittää että näin on parempi.

Tulevat anopit täällä kirjoittelee... ;) Mistähän johtuu että tämä sama meno jatkuu sukupolvesta toiseen?

Olen itse yhtäaikaa sekä miniä että anoppi. Minulla on ollut niin raskas anoppisuhde, että teen kaikkeni, ettei omasta miniäsuhteestani tulisi edes vähääkään jännitteinen. En tosin ole ihminen, jota toisten tekemiset erityisesti kiinnostaa, siis miten joku siivoaa tai puhdistaa jotkut marjat. En edes mieti tuollaisia asioita. Minusta meidän naisten pitäisi keskittyä olennaisiin aisoihin elämässä, koska johan menee elämä kapeaksi ja naurettavaksi, jos jotkut tuollaiset asiat ovat elämänsisältönä naiselle. Mielummin puhukaamme vaikka päivän uutisaiheista.

No tämä ei sinua auta. Sanoisin, että elä omaa elämääsi ja tee miltä tuntuu. Älä pakota itseäsi läheiseen kanssakäymiseen tuollaisen anopin kanssa. Kaikki ihmissuhteet täytyy ansaita. Anopit eivät voi olettaa, että pelkästään olemalla pojan äiti on vapaakortti sanoa ja tehdä mitä vain. Minusta anopin tehtävä on ymmärtää nuorempaa, elämänsä alussa olevaa naista omalla elämänviisaudellaan, ja sitä viisautta pitäisi olla, muuten ei ole mitään matkaan tarttunut!

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:01"]Jos teillä on noin pahoja anoppeja niin kuinka kummassa te siedätte niiden poikiakaan? Onhan ne juurikin näiden naisten kasvattamia ja niiden tavat, tottumukset ja arvostukset on usein hyvin suuresti äideiltä opittuja.
[/quote]

Voi miehet olla kunnollisia, vaikka niiden äidit olisi ihan karmeita.

Siis miten usein te olette anoppienne kanssa tekemisissä? Mun anoppi asuu 20 kilometrin päässä ja nähdään ehkä kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja äitienpäivänä. Tänä vuonna on nähty kaksi kertaa ja luulen että seuraavaksi nähdään jouluna, hyvä jos pari tuntia kerrallaan. Yleensä muitakin sukulaisia paikalla, niin ei oikein ehdi koskaan edes jutella kunnolla. En ole ikinä keskustellu anoppini kanssa kahden kesken, tunnettu on kohta 10 vuotta. Ihan niitä näitä jutellaan, kuten kenen tahansa puolitutun kanssa.

Minä en ole tavannut anoppiani yli kuuteen vuoteen. Laitoin välit täysin poikki. Yksi elämäni parhaita päätöksiä.

Up

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 08:20"]

Tulevat anopit täällä kirjoittelee... ;) Mistähän johtuu että tämä sama meno jatkuu sukupolvesta toiseen?

[/quote]

No ei välttämättä jatku saman henkilön kohdalla aina. Yksilöitähän me olemme. Itse esim. tulin exän äidin kanssa loistavasti toimeen. Tai oikeastaan olimme läheisiä, ystäviä. Nykyisen kanssa ei ollut sama ollenkaan. Anoppi haukkui toistakin miniää ja päinvastoin, jo ensi tapaamisessa aihe nro 1 oli toinen miniä. Jopa mieheni haukkui toista miniää, mikä olikin ärsyttävä piirre hänessä, ja myöhemmin sen lopetti koska ilmoitin ettei kiinnosta kuunnella. Laitoin mieheni tajuamaan sen, että itse asiassa suvun miehet piileskelevät omia ristiriitojaan naisten selkien takana, näitä haukkuen. Ja naiset siinä mukana toisiaan haukkuen. Joten vetäydyin. Aluksi sitä ei tietenkään suvaittu. Mutta aina kun syntipukit vetäytyvät, jäljellejääneet joutuvat ikäänkuin kohtaamaan toinen toisensa. Ja lapset, joutuvat ottamaan kantaa heidän asioihin aidosti, ilman että saavat miniästä tai toisesta kälystä harjoitusvastuksen.

Omassa suvussani olen joutunut näkemään, miten pahimmillaan voi oman aikuisen lapsen kanssa käydä. Minulla ei ole muutenkaan mielenkiintoa lillukanvarsiin. Joten jos lapset hoitavat asiansa ja ovat terveitä niin kaikki on hyvin. Olisko niin että jos ei ole suvussa tapahtunut tarpeeksi traagisia menetyksiä, takerrutaan pikkuasioihin.