Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaisi lapsen vaikka meistä ei ole vanhemmiksi
01.08.2021 |
Minua ahdistaa todella paljon tämä asia. Miten saan miehen ymmärtämään että näillä pystymisillä meillä ei ole mitään asiaa yrittää lasta.
Taustaa:
Molemmat lähestytään neljääkymppiä. Minä olen sairaseläkeläinen, jolla sairauden takia pystyminen vähäistä ja toimintakyky alentunut. Mies tekee urakkatyyppisiä hommia pitkää päivää. On arkisin pois kotoa 10-13 tuntia joka ikinen päivä. Joskus viikonloppuisinkin on jotain pakollista tehtävää. Miehen toiveesta meillä on koiria. Asutaan omakotitalossa.
Mies on töistä aina puhki. Minä olen sairauden takia sellaisessa kunnossa että voimavaroja on vähän. Kuvailisin asiaa niin että saadaan just ja just itsemme ja koirat hoidettua joten kuten. Talo on sekainen, jopa likainen, koska kummallakaan ei ole voimia siivota kuin ajoittain. Välillä jos mahdollista mies ottaa koirat työkohteisiin mukaansa kun tietää etteivät ne täällä kummoistakaan hoitoa saa. Välillä jaksan päivälenkittää, usein en. Välillä muistan antaa ruokaa, välillä en. Välillä jaksan antaa huomiota, usein en.
Me syödään pelkkiä valmisruokia, kauppojen tiskiruokia, noutoruokaa. Minulla ei ole voimia kokata. Eikä miehellä. Kotiruokaa syödään ehkä kerran kuussa jos sitäkään.
Minulla elämänhallinta aika vituillaan. Molemmilla jäätävä ylipaino (näillä läskeillä en tulisi varmaan edes raskaaksi kun menkat tulee ja menee miten sattuu).
En ymmärrä missä ton muuten niin järkevän ihmisen järki tässä asiassa on. Kenen se luulee sen lapsiparan hoitavan?
Kuka herää monta kertaa yössä syöttämään, kuka vaihtaa monta kertaa päivässä vaipat, kuka pesee pyykit, pukee, vaihtaa lakanat, pesee yrjötautipyykit ja hoitaa sairasta lasta, kuka lukee sadut, leikkii, opettaa potalle, käyttää neuvoloissa, kylvettää, huomioi, juttelee, kuka valmistaa ja passaa lapselle ruuat eteen kunnes se osaa 8-10-vuotiaana itse tehdä voileipänsä ja lämmittää eineksensä.
Hyvä jumala sentään miksi mies ei ymmärrä että jos meillä olisi lapsi niin se pikku raukka kuuluisi ottaa huostaan.
Ja sitten jos yritän tätä asiaa tuoda esiin, että kuka sen raukan hoitaa, mies vastaa että kyllä me pärjätään. Jos yhä penään että niin, miten me pärjätään ja listaan että kuka tekee tän ja tän ja ton ja ton _joka ikinen päivä_ niin mies lähtee pois tilanteesta ja menee autotalliin itkemään. Siis se ihan oikeasti itkee siellä salaa.
Tää on ihan kamala tilanne. Olen tosi neuvoton.
Ja kun ikääkin on näin paljon niin se lapsi pitäis olla jo. Ei tässä oo aikaa odottaa enää yhtään että josko meistä tulis jaksavampia (ei tuu, ollaan oltu tällasia aina).
En jaksa kantaa tätä ahdistusta siitä että mies elättelee toiveita asiasta joka ei ole mahdollista.
Jos meillä olis jaksamista olla vanhempia niin oltais hyviä vanhempia. Eletään hyvin tavallista, rauhallista kotielämää, ei käytetä alkoholia tai käydä viihteellä, ollaan lempeitä ja rakastavia ja hassuttelevia. Mies olis tosi ihana isä luonteensa puolesta, mutta kun se lapsi pitäis myös hoitaa.
Kommentit (64)
Hyvä kun tiedostat tilanteen.Pidä siitä kiinni.Jos mies ei ymmärrä,sille ei voi mitään.Onneksi sinulla on todellisuuden tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jaksat hoitaa koiria, jaksat hoitaa vauvankin! Se on paljon helpompaa, kuin koirien hoitaminen.
Ensimmäiset 3 vuotta lapselle riittää yksi hoitaja. Sinä, kun kerran olet kotona.
Ongelma on siis se, että mies elättelee mahdotonta toivetta. Ratkaisu: sano asia niin selvästi, että toiveiden elättely ei enää ole mahdollista.
EI, RAKAS, ME EMME HANKI LASTA! EI NYT EI KOSKAAN! SE EI KÄY, KOSKA MINÄ EN SUOSTU! LAKKAA JANKUTTAMASTA, OLE HYVÄ!
Tätä toistamalla vaikka päivittäin, tiukka katsekontakti, riittävä äänenvoimakkuus.
Ja sitten kun hän tämän uskoo, voitte käydä sen keskustelun, että jos hänelle jälkikasvu on jotenkin elämää määrittävä asia, miten hän aikoo sen hoitaa JONKUN TOISEN KANSSA.
Nyt sallit julmasti hänen elätellä hullua toivetta. Semmoinen ei ole rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos jaksat hoitaa koiria, jaksat hoitaa vauvankin! Se on paljon helpompaa, kuin koirien hoitaminen.
Justhan ap sanoi ettei jaksa aina edes lenkittää tai ruokkia koiria.
Sinä raskautta kokevana ja synnyttäjänä olet AINOA päättäjä. Siis, huolehdi ehkäisystä itse ja tee se myös tarkasti.
Itse kuvailet hyvin tilannettanne.
Jos siihen tulisi vauva, uusi ihminen. Teidän tulisi ottaa hänestä vastuu ainakin 18 vuotta, todennäköisesti enemmänkin. Ja todella 24 tuntia vuorokaudessa joka ikinen päivä.
Entäpä jos kysyisit myös siltä kuvitteelliselta vauvalta, haluaisiko hän syntyä sellaiseen arkeen ja perheeseen, jota te olette.
Nyt ap, järki käteen, niinkuin sinulla jo on, mutta pidä kiinni siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiset 3 vuotta lapselle riittää yksi hoitaja. Sinä, kun kerran olet kotona.
Häh? Justiinsahan ap kuvaili seikkaperäisesti, että EI JAKSA. Kun ei jaksa niin ei jaksa. Ap on fiksu kun ymmärtää rajoitteensa.
Vierailija kirjoitti:
Jos jaksat hoitaa koiria, jaksat hoitaa vauvankin! Se on paljon helpompaa, kuin koirien hoitaminen.
Ja katin kontit (sic).
Älä ap usko näitä potaskan puhujia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies itse asiassa taitaa hyvin käsittää realiteetit. Että lapsen tulo on teille kertakaikkinen mahdottomuus.
Sitä hän käy siellä autotallissa itkemässä.
Sympatiat ja paljon jaksamista teille molemmille. Muistakaa, että teillä on jo todella paljon, kun teillä on toisenne, paljon rakkautta ja koti, jossa elää.
Et kerro tarkemmin sairaudestasi, tai miten se olisi hoidettavissa. Jos todella haluaisitte yrittää lasta, teidän pitäisi haluta sitten niin paljon että laittaisitte oman elämänne ensin kuntoon lasta varten. Eli laihdutus ja terveet elämäntavat tavoitteeksi. Et kerro minkälaisesta sairaudesta kohdallasi on kyse, mutta todennäköisesti siihenkin auttaisi ainakin jossain määrin terveet riokailutottumukset, selkeä vuorokausirytmi, liikunta ja noiden myötä laihtuminen. Lisäksi parisuhteellenne olisi eduksi kun toteuttaisitte ”uutta elämää” yhdessä ja etsisitte vaikka jonkin yhteisen harrastuksen. Miehesi pitää miettiä työkuvionsa uusiksi. Lapsen pitäisi mennä töiden edelle. Ehkä työpaikkaa on vaihdettava niin että normaali päivätyö mahdollistuu, tai jos nykyinen työmäärä johtuu ylitöistä, niistä on sitten luovuttava. Itse tiedätte parhaiten minkä kaiken on elämässänne muututtava, ja miten pystytte niitä muutoksia tavoittelemaan. Mutta on tosi hyvä että tiedostat tilanteen. Lapsi ei todellakaan tulisi kysymykseen kuvaamassasi tilanteessa. Se ei olisi reilua lapselle, eikä myöskään teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä raskautta kokevana ja synnyttäjänä olet AINOA päättäjä. Siis, huolehdi ehkäisystä itse ja tee se myös tarkasti.
Itse kuvailet hyvin tilannettanne.
Jos siihen tulisi vauva, uusi ihminen. Teidän tulisi ottaa hänestä vastuu ainakin 18 vuotta, todennäköisesti enemmänkin. Ja todella 24 tuntia vuorokaudessa joka ikinen päivä.
Entäpä jos kysyisit myös siltä kuvitteelliselta vauvalta, haluaisiko hän syntyä sellaiseen arkeen ja perheeseen, jota te olette.
Nyt ap, järki käteen, niinkuin sinulla jo on, mutta pidä kiinni siitä!
Onhan tuo sydäntä särkevä tilanne. Varmaan mieskin järkitasolla ymmärtää tilanteen, mutta unelma ja tunne on tosi voimakas. Iso surutyö siinä on edessä.
Hyvä että ap on asian tasalla ja järki edellä.
Vierailija kirjoitti:
Et kerro tarkemmin sairaudestasi, tai miten se olisi hoidettavissa. Jos todella haluaisitte yrittää lasta, teidän pitäisi haluta sitten niin paljon että laittaisitte oman elämänne ensin kuntoon lasta varten. Eli laihdutus ja terveet elämäntavat tavoitteeksi. Et kerro minkälaisesta sairaudesta kohdallasi on kyse, mutta todennäköisesti siihenkin auttaisi ainakin jossain määrin terveet riokailutottumukset, selkeä vuorokausirytmi, liikunta ja noiden myötä laihtuminen. Lisäksi parisuhteellenne olisi eduksi kun toteuttaisitte ”uutta elämää” yhdessä ja etsisitte vaikka jonkin yhteisen harrastuksen. Miehesi pitää miettiä työkuvionsa uusiksi. Lapsen pitäisi mennä töiden edelle. Ehkä työpaikkaa on vaihdettava niin että normaali päivätyö mahdollistuu, tai jos nykyinen työmäärä johtuu ylitöistä, niistä on sitten luovuttava. Itse tiedätte parhaiten minkä kaiken on elämässänne muututtava, ja miten pystytte niitä muutoksia tavoittelemaan. Mutta on tosi hyvä että tiedostat tilanteen. Lapsi ei todellakaan tulisi kysymykseen kuvaamassasi tilanteessa. Se ei olisi reilua lapselle, eikä myöskään teille.
Ne on nelikymppisiä. Nyt on kuule myöhäistä, koska tuohan on monen vuoden projekti muuttaa elämä noin voimakkaasti. Plus se sairaus tuskin yhtään nopeuttaa muutosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiset 3 vuotta lapselle riittää yksi hoitaja. Sinä, kun kerran olet kotona.
Häh? Justiinsahan ap kuvaili seikkaperäisesti, että EI JAKSA. Kun ei jaksa niin ei jaksa. Ap on fiksu kun ymmärtää rajoitteensa.
Hän höpöttää miehen menoista, vaikka itse kotona olevana hoitaisi lapsen. Ja jaksaa kyllä hoitaa koiria, eli jaksaisi hoitaa lapsenkin. Mies vaihtaa hänet, jos vain lasikottelee.
Ehdottomasti ei lasta tähän tilanteeseen, eikä teidän tilanne tuosta paremmkaksi muutu kun ikää tulee ja olet muutenkin sairas eläkkeellä, se kertoo kyllä toimintakyvystäsi. Normaalipainoisena ja toimintakykyisenäkin lapsen hoitaminen on todella raskasta, älä siis lähde siihen.
Ei ole iästä kiinni, vaan laiskuudesta. Koirat pois, ja järjestystä elämään.
Ymmärrän sua ap ja oot tosi fiksu kun ennakoit. Kun tulin raskaaksi ajattelin että jaksan olla kyllä vanhempi ja saisin apua myös lapsen isältä. Oli vakityö ja voimia. Nyt oon työkyvytön yh jolla ei ole voimia edes siivota jne. En jaksa ihmisiä, edes terapeutteja tai mitään. Rukoilen vaan aina voimia jostain ja yksin kannan vastuun kaikesta.
"voitte käydä sen keskustelun, että jos hänelle jälkikasvu on jotenkin elämää määrittävä asia, miten hän aikoo sen hoitaa JONKUN TOISEN KANSSA."
Kiitos tästä. Tämmöistä voisin ihan oikeasti ehdottaakin. Olen itsekseni miettinyt että meille parempi vaihtoehto olisi olla esim. tukiperhe ja lapsi tulisi vaikka viikoksi kuukaudessa. Siitä selvittäisiin kyllä.
Mutta ilmeisesti mies haluaisi että lapsi olisi oma ja tuttu eikä joku ajoittainen kyläilijä jonka aikana ei osaisi olla kuin kotonaan.
Mutta jos jostain löytyisi yksinäinen nainen joka haluaisi lasta, niin sellainen jaettu vanhemmuus voisi olla oikeasti aika hyvä ratkaisu tähän. Että lapsi olisi puoliksi äidin ja puoliksi meidän hoidossa.
Minä en ole mustasukkaista tyyppiä eikä minusta tuntuisi vaikealta rakastaa lasta joka ei olisi biologisesti minulle sukua, meillä on suvussa yksi adoptiolapsi ja olen täti sisarpuolieni lapsille.
Olisi huojentava ajatus ettei oltaisi yksin lapsen kanssa vaan jaettaisi vastuu siitä jonkun muun kanssa. Isovanhemmista kun ei ole paljon apua. Toisen vanhemmat asuu kaukana ja toisen ovat jo vanhuksia.
Tämä antoi oikeastaan toivonkipinän, että tällä lailla me ehkä voitaisi olla vanhempia mekin. Vielä kun osaisin ottaa puheeksi tämän asian miehen kanssa.
T: ap
Moni mies on tuolla tavalla tietämätön lapsen saamisen realiteeteista ja onnistuu houkuttelemaan jonkun hyväuskoisen naisen hommaan mukaan, ja sitten juurikin lipeää vastuusta vaikka työhön paeten. Hyvin ymmärrät ap tilanteen, lapsen kanssa onkin todella raskasta (joskin tietysti myös antoisaa), tosiaan harva ymmärtää sitä täysin etukäteen jos kukaan.
Hyvin analysoit tilannettanne. Onko miehellä tai sinulla lapsia entisistä liitoista, vai oletteko molemmat lapsettomia?