Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaisi lapsen vaikka meistä ei ole vanhemmiksi
01.08.2021 |
Minua ahdistaa todella paljon tämä asia. Miten saan miehen ymmärtämään että näillä pystymisillä meillä ei ole mitään asiaa yrittää lasta.
Taustaa:
Molemmat lähestytään neljääkymppiä. Minä olen sairaseläkeläinen, jolla sairauden takia pystyminen vähäistä ja toimintakyky alentunut. Mies tekee urakkatyyppisiä hommia pitkää päivää. On arkisin pois kotoa 10-13 tuntia joka ikinen päivä. Joskus viikonloppuisinkin on jotain pakollista tehtävää. Miehen toiveesta meillä on koiria. Asutaan omakotitalossa.
Mies on töistä aina puhki. Minä olen sairauden takia sellaisessa kunnossa että voimavaroja on vähän. Kuvailisin asiaa niin että saadaan just ja just itsemme ja koirat hoidettua joten kuten. Talo on sekainen, jopa likainen, koska kummallakaan ei ole voimia siivota kuin ajoittain. Välillä jos mahdollista mies ottaa koirat työkohteisiin mukaansa kun tietää etteivät ne täällä kummoistakaan hoitoa saa. Välillä jaksan päivälenkittää, usein en. Välillä muistan antaa ruokaa, välillä en. Välillä jaksan antaa huomiota, usein en.
Me syödään pelkkiä valmisruokia, kauppojen tiskiruokia, noutoruokaa. Minulla ei ole voimia kokata. Eikä miehellä. Kotiruokaa syödään ehkä kerran kuussa jos sitäkään.
Minulla elämänhallinta aika vituillaan. Molemmilla jäätävä ylipaino (näillä läskeillä en tulisi varmaan edes raskaaksi kun menkat tulee ja menee miten sattuu).
En ymmärrä missä ton muuten niin järkevän ihmisen järki tässä asiassa on. Kenen se luulee sen lapsiparan hoitavan?
Kuka herää monta kertaa yössä syöttämään, kuka vaihtaa monta kertaa päivässä vaipat, kuka pesee pyykit, pukee, vaihtaa lakanat, pesee yrjötautipyykit ja hoitaa sairasta lasta, kuka lukee sadut, leikkii, opettaa potalle, käyttää neuvoloissa, kylvettää, huomioi, juttelee, kuka valmistaa ja passaa lapselle ruuat eteen kunnes se osaa 8-10-vuotiaana itse tehdä voileipänsä ja lämmittää eineksensä.
Hyvä jumala sentään miksi mies ei ymmärrä että jos meillä olisi lapsi niin se pikku raukka kuuluisi ottaa huostaan.
Ja sitten jos yritän tätä asiaa tuoda esiin, että kuka sen raukan hoitaa, mies vastaa että kyllä me pärjätään. Jos yhä penään että niin, miten me pärjätään ja listaan että kuka tekee tän ja tän ja ton ja ton _joka ikinen päivä_ niin mies lähtee pois tilanteesta ja menee autotalliin itkemään. Siis se ihan oikeasti itkee siellä salaa.
Tää on ihan kamala tilanne. Olen tosi neuvoton.
Ja kun ikääkin on näin paljon niin se lapsi pitäis olla jo. Ei tässä oo aikaa odottaa enää yhtään että josko meistä tulis jaksavampia (ei tuu, ollaan oltu tällasia aina).
En jaksa kantaa tätä ahdistusta siitä että mies elättelee toiveita asiasta joka ei ole mahdollista.
Jos meillä olis jaksamista olla vanhempia niin oltais hyviä vanhempia. Eletään hyvin tavallista, rauhallista kotielämää, ei käytetä alkoholia tai käydä viihteellä, ollaan lempeitä ja rakastavia ja hassuttelevia. Mies olis tosi ihana isä luonteensa puolesta, mutta kun se lapsi pitäis myös hoitaa.
Kommentit (64)
Voisitko luvata yrittää muistaa edes ruokkia ne koirat?
Kovin kylmästi toteat, että välillä et muista, mutta kuitenkin tajuat ja muistat, että et muista.
Ainakin minä, jos kerrankin huomaisin unohtavani ruokkia kourat, niin antaisin itselleni sellaiset moitteet, että vastaisuudessa muistaisin.
Laittaisin vaikka isoja muistilappuja: ruoki koirat.
Sitten kirjoittaisin kellonajan lappuun milloin olen ruokaa antanut.
Tällä hetkellä lastenhankintaa tärkeämpi ja ensisijainen projekti on koirien kunnollinen hoito ja liikunta.
Lapsenteon voitte unohtaa ja laittaa tämän kuntoon.
Milloin se mies koiria lenkittää kun on aina töissä?
Sinä et jaksa antaa huomiota ja mies ei ehdi, koiraparat.
Lisäksi mirs on väsynyt ja liikkuminen vaikeaa lihavuuden vuoksi. En usko kovin pitkiä lenkkejä tekevän. Montako niitä koiria oikeasti on? Ovatko häkissä vai miten?
Toivottavasti et kaunistele tai uskottele itsellesi, että kyllä ne koirat kuitenkin jotenkin tulee hoidetuksi.
Mies halusi koiria, otitte niitä, vaikka hoitajaa ei niille ole.
Mies haluaa lapsen, vaikka hoitajaa lapselle ei olisi.
Ei tunnu kovin järkevältä mieheltä ja sinä olisit myös hyvin voinut kieltäytyä koirista vedoten terveydentilaasi ja miehen työaikoihin.
Nyt olet tiukkana, ei lasta missään nimessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ikävää jos mies toivoo kovasti lasta mutta ei voi sellaista saada tuollaisten olosuhteiden vuoksi. Pystyisitkö, ap, hakemaan jotain konkreettista apua elämänhallintaan ja terveyteesi? Mies kuitenkin vaikuttaa normaalimmalta, koska käy töissäkin. Tietysti lapsen saamisen jälkeen pitäisi vähentää työntekoa.
Ainahan ne miehet toivoo, mutra ovatko valmiita kantamaan tätden vastuun? Ehkä alle 5% miehistä on. Ei ole oikein hankkia lasta noihin olosuhteisiin.
Hei ap, kuulostat näiden perusteella oikeasti älykkäältä ja ihanalta ihmiseltä, sellaiselta jonka haluaisin omaankin elämääni. En tiedä millainen sairaus sulla on, mutta näin mt-ongelmien kanssa pyristelevänä ymmärrän, millaista on kun jaksaminen on oikeasti nollassa tai pikemminkin miinuksella. Varsinaisessa ongelmassa mä en osaa auttaa, mutta toivon teille voimia.
Silti - tai ehkä just siksi - tuo koirien kohtalo ja kohtelu pisti silmään ihan erityisesti. Ovatko ne esim. aidatulla pihalla, jossa on kuitenkin mahdollisuus liikkua? Se, että koirat joutuvat usein värjöttämään vaikka vuorokauden ahtaassa häkissä - ilman mitään ruokaa ja liikuntaa - menee jo eläinrääkkäyksen puolelle.
Jos unohtelu on ongelma, niin sen estämiseksi voisi toimia mm. puhelimen hälytys, se että mies soittaa töistä ja muistuttaa, muistilaput monessa paikassa ja niin edelleen. Jos ongelma on jossain muualla ja oot ihan varma että et jatkossakaan pysty hoitamaan koiria, kannattaa harkita niiden antamista pois. Varmasti raskas päätös, mutta ehkä tässäkin pitää osata päästää irti, jotta kaikki osapuolet voivat voida hyvin.
Jos mies löytäisi vaikka jonkun muun tekemään lapsia kanssaan.