Kolhaisin autoa parkkipailalla ja pakenin :(
Menin paniikkiin. Kädet tärisi, sydän hakkasi, ihme kun uskalsin ajaa kotiin enkä halua ajaa enää ikinä. Saako yhteystiedot vakuutusyhtiöstä, otin vastapuolen auton tiedot ylös mutta puhelinnumeroa en saanut rekkarin perusteella :(
Kommentit (75)
Minäkin kolhaisin kerran työpaikan parkkiksella toista autoa. Oli sysipimeää ja kuului kaamea pamaus. Katuvalot eivät kantaneet kohdalle kovin hyvin, mutta mielestäni kumpaankaan autoon ei tullut mitään. Otin kuitenkin sen toisen auton rekkarin ylös ja selvitin etisessäni autorekisterikeskuksesta auton omistajan. No, se oli eräs leasing-firma, joten kyselin sitten kovasti töissä "Tietääkö kukaan kenellä firmassa on musta farmari-Volvo?". Selvisi sitten, että se omistaja olikin mun hyvä työtuttu ja kerroin hänelle asiasta reilusti itse (menin tapaamaan). Hän vaan nauroi ja kiitti rehellisyydestä, ei ollut huomannut mitään. Käytiin sitten yhdessä ihmettelemässä asiaa, eikä autossa näkynytkään mitään eli puskurit oli vain kolisseet. Jäi hyvä mieli itselle, etten vaan "paennut" vaikka tuhoa ei tullutkaan.
Itselle on kaupan parkkiksella jäänyt pahat kolhut joskus, eikä tekijä jättänyt tietojaan. Silloin se harmitti kyllä, koska tietää aina rahanmenoa.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:47"]
Onneksi minulla on yli 50 000 euron auto
[/quote]
Onneksi minulla on sen verran älliä etten laita 50 000 euroa peltilootaan jolla pääsee paikasta toiseen.
[/quote]
Ei ole sinulta poi! Onneksi minulla on sen verran rahaa että voisin ostaa toisen ja kolmannenkin samanlaisen, ja annan vielä rahaa hyväntekeväisyyteen :)
[/quote]
Lisää hymiöitä!
Itse kolhaisin parkkipaikalla myös uuden karheaa autoa, ja ensin menin paniikkiin, mutten paennut paikalta. Siinä sitten etsin kynää ja paperia, jätin oman autoni tiedot ja vakuutusyhtiön, ja kerroin tekeväni vahinkoilmoituksen heti kun kotiinpääsen. Harmi vain että siinä paniikissa unohdin ottaa auton rekkarin ylös.. Tein vahinkoilmoituksen siltikin ja toivon että vastapuoli huomaa soitella vakuutusyhtiölle korvausten perään, jotta saadaan auton puskuri korvattua. Ei ollut mikään pieni lommo, ja itseä ainakin vituttaisi jos joutuisin omasta vakuutuksestani korjauksen maksamaan ja menettämään vielä bonukset toisen törttöilyn vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:26"]
....joka maksaa tuhansia euroja ja se kolhittu auto saattaa olla vähävaraisen perheen suurhankinta. Toivottavasti saavat korvauksensa.
[/quote]au
Niinpä niin, jos kolhittu auto on kovin vanha, voi sen omistajalle käydä ohraisesti siitäkin huolimatta, että sinun vakuutuksesi korvaisi kolhut. Vanhoja autoja ei enää kovin herkästi lähdetä korjaamaan ja autosta voidaan korvata lunastusta tai kertakorvausta, jolloin auto jää omistajalleen ja korvauksella tämä saa sitten itse korjauttaa autonsa tai jättää korjaamatta. Monesti vanhan auton käyttöarvo on omistajalleen moninkertainen verrattuna sen rahalliseen arvoon. Käyttöarvoa ei korvata mistään vakuutuksesta.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 13:52"]

Täydentäisin tätä vielä niin, että mikäli auton korjauskulut ylittävät sen arvon, vakuutusyhtiö lunastaa auton tai tarjoaa kertakorvausta. Näin käy usein vanhempien autojen kohdalla ja nykyisin yhä uudempienkin autojen osalta. Korjaaminen on niin törkeän kallista.
Minä peruutin pari vuotta sitten parkkipaikalla viereisen auton kylkeen. Silminnäkijöitä oli toljottamassa. Otin hanskalokerosta paperia, nousin autosta ja kirjoitin siihen: kolhaisin autoasi ja olen pahoillani. Nuo apinat toljottavat ja luulevat, että kirjoitan tähän yhteystietoni. Tällä tavalla vältin korvauksen :D
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:47"]
Onneksi minulla on yli 50 000 euron auto jossa valvontakamerat jotka kuvaa auton sisällä ja ulkopuolella :D Jos huomaisin jonkun kolhaisseen autoani, niin katson tallenteet ja menen poliisin puheille todistusaineisto mukanani, siinä nauhalla näkyy sitten kolhinut auto ja henkilön naama joka sitä autoa kuljettanut, turha siinä olisi enää väittää ettei ole ollut paikalla :D
Eli muistakaa että nämä kamerat yleistyvät, joten ei kannata pelleillä toisten autojen läheisyydessä.
...ja sitten havahduin vanhassa paskaisesa Fiatinromussani, pyyhin kuolan suupielestä ja lähdin ajamaan kohti Lidliä.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:50"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:34"]
Hhahah jäävää vaan urpot makselemaan. Minä en ole niin tyhmä että jään paikalle. Terveisin pari kertaa kolhinut.
Vitun tyhmät
[/quote]
Se vitun tyhmä pärstä jää silti auton ja vielä parkkihallin tai parkkipaikankin valvontakameraan! :DDD
Suurimmassa osasa parkkipaikkoja ei ole valvontakameroita, vitun tyhmä apina.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 13:02"][quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:52"]
Minä kolhaisin kerran vahingossa autoa ja jätin yhteystiedot. Mitä siitä sain? Todella epäkohteliaan, töykeän, väkivallalla uhkailevan kusipään riesakseni. Vaikka maksoin vahingon, tämä sika piinasi minua vuosia puhelimitse. Tästä opin, että seuraavalla kerralla pakenen paikalta.
[/quote]
Oliskos kannattanut jossain vaiheessa vihjaista poliisille tästä kaverista?
[/quote]
Vihaisin mutta minkäs poliisi mahtaa sille, jos heppu soittaa uhkaavia puheluja päiväsaikaan eikä todisteita rikoksesta ole? Ei poliisi tappouhkauksen takia ketään lähde kuulustelemaan.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:22"]Minä peruutin pari vuotta sitten parkkipaikalla viereisen auton kylkeen. Silminnäkijöitä oli toljottamassa. Otin hanskalokerosta paperia, nousin autosta ja kirjoitin siihen: kolhaisin autoasi ja olen pahoillani. Nuo apinat toljottavat ja luulevat, että kirjoitan tähän yhteystietoni. Tällä tavalla vältin korvauksen :D
[/quote]
kusipää!
Ottakaa vastuu teoistanne, tuo on vain raukkamaista.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 13:33"]Olin kärsivänä osapuolena maanantaina 11.8 (Hgissä Sörnäisten rantatiellä sijaitseva parkkipaikka). Tulin töistä, jolloin huomasin, että pelkääjän puolen renkaan yläpuolella oli reilu lommo ja naarmuja. Korjausarvio 1000 euroa, mikä tarkoittaa, että vakuutuksesta otettuna homma maksaa minulle n. 600 euroa (omavastuu ja alentuneiden bonusten vaikutus). Kiitos vain tämänkin ketjun aloittajan kaltaisille kyvyttömille ja selkärangattomille autoilijoille.
[/quote]
Ap:han on etsimässä tuota auton omistajaa käsiinsä ja korvaamassa aiheuttamansa vahingon! Eli ei todellakaan mitään selkärangatonta toimintaa! Taidat itse olla tuon yhden vastaajan kuvailema kusipää, joka vahingonaiheuttajan yhteydenoton ja korvaamisen jälkeen alkoi haukkumaan ja kiusaamaan...
Entäs sitten kun oli tapaus jossa autoilija kolhi toisen vanhaa 20 vuotiasta koslaa ja kolhittu ili autossaan. No, kolhija otti yhteystiedot ja päinvastoin. Kolhittu sanoi, että ei jää selvittämään tilanbetta EIKÄ esittänyt mitään korvausvaatimusta. Ei halunnut poliisiakaan paikalle. Parin päivän päästä alkoi puhelinsoitot että päitäsi maksaa hänelle satoja euroja pienestä kolhusta hänen jo naarmuiseen ikivanhaan autoon. Soitot muuttuivat uhkaaviksi. No, tietenkään tommoselle mulkulle ei makseta penniäkään.
Aloittaja mitään korvaa. Kunhan esittää, kun huomasi, että täältä ei heru sympatiota paikalta pakenijoille.
Itellä kans kävi kerran niin että peruuttaessa tunsin miten auto melkein pysähtyneenä tuppasi vähän takana olevaa autoa.
Ajattelin että 15 vuotta vanhassa toyotan romussa jossa on muovipuskurit, ei voinut tapahtua mitään merkittävää vauriota niin pienellä tönäisyllä.
Kotona tarkastin oman auton puskurin, eikä maalatussa puskurissa näkynyt muuta kuin että yhdestä kohtaa oli pölyt pois. No eipä mennyt kuin vartti niin soi puhelin ja miesääni kysyy että olinko vasta parkkihallissa. Joku oli nähnyt ja anatanut autoni rekristerinumeron hänelle. Vastasin että olin ja että saattoi olla auto hipaisi johonkin ja sovittiin heti tapaaminen että voidaan vaihtaa ytheystietoja.
Autossa oli ruttuja pitkin puskurin alareunaa, eli oli osunut aika monesti aikaisemminkin jo johonkin. Sovittiin että kaveri käyttää autonsa pajalla ja katsovat onko mitään rikki, päälle päin näkyi naarmu joka näin jälkikäteen ajatellen oli takuulla vanha, autojen pusu oli kohtisuora, ei siitä voinut tulla naarmuja.
Seuraavana päivänä kaveri sitten soitti ja sanoi että kävi tuuri ja siellä pajalla oli käytettynä puskurin kiinnikkeet ja ottavat korjauksesta 150€, maksoin tilille ja homma oli sillä selvä. Huijatuksihan minä siinä tulin, mitä lie vanhoja vaurioita korjasivat, jos edes mitään korjasivat. Mutta jos olisin kiistänyt ja tähän olisi sotekettu poliisi, niin sakonhan minä siitä tuuppasusta olisin saanut, vaikka vaurio olisi jäänyt kiistanalaiseksi.
Saman tien pistin trafille yhtystietojen luovutuskiellon, seuraavalla kerralla ottakoon yhteyttä poliisin kautta jos on asiaa.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:30"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:22"]Minä peruutin pari vuotta sitten parkkipaikalla viereisen auton kylkeen. Silminnäkijöitä oli toljottamassa. Otin hanskalokerosta paperia, nousin autosta ja kirjoitin siihen: kolhaisin autoasi ja olen pahoillani. Nuo apinat toljottavat ja luulevat, että kirjoitan tähän yhteystietoni. Tällä tavalla vältin korvauksen :D
[/quote]
kusipää!
Ottakaa vastuu teoistanne, tuo on vain raukkamaista.
[/quote]Älä ota niin tosissaan, tuo on iänvanha vitsi, tais olla Reinikaisessa yli 30 vuotta sitten.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:27"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 13:02"][quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:52"]
Minä kolhaisin kerran vahingossa autoa ja jätin yhteystiedot. Mitä siitä sain? Todella epäkohteliaan, töykeän, väkivallalla uhkailevan kusipään riesakseni. Vaikka maksoin vahingon, tämä sika piinasi minua vuosia puhelimitse. Tästä opin, että seuraavalla kerralla pakenen paikalta.
[/quote]
Oliskos kannattanut jossain vaiheessa vihjaista poliisille tästä kaverista?
[/quote]
Vihaisin mutta minkäs poliisi mahtaa sille, jos heppu soittaa uhkaavia puheluja päiväsaikaan eikä todisteita rikoksesta ole? Ei poliisi tappouhkauksen takia ketään lähde kuulustelemaan.
[/quote]Etkö nauhoita puheluitasi?!?
Kyllä ottaa kupoliin idiootit, jotka kolhivat ja rikkovat toisen omaisuutta ja lähtevät pois. Miksi? Sinun moka ja sun vakuutusyhtiö maksaa, miksi siis lähdet pois? Ei mitään tuhansien laskua ole tulossa, vaan nykyään vakuutus hoitaa koko jutun. Max. 100€ lasku mutta samalla omakin auto korjataan.
Juuri tämän takia jätänkin autoni parkkialueen kaukaisimpaan nurkkaan, jossa ei varmasti ole 20m säteellä yhtään autoa :) koska idiootteja on liikkeellä liikaa.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:27"]
Ei poliisi tappouhkauksen takia ketään lähde kuulustelemaan.
[/quote]
Ihan varmasti lähtee jos on pikkusenkin uskottava juttu. Jotain känniläisten grillillä huutamia "mä tapan sut" juttuja ei toki tutki.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:53"]
Menin paniikkiin. Kädet tärisi, sydän hakkasi, ihme kun uskalsin ajaa kotiin enkä halua ajaa enää ikinä. Saako yhteystiedot vakuutusyhtiöstä, otin vastapuolen auton tiedot ylös mutta puhelinnumeroa en saanut rekkarin perusteella :(
[/quote]
Saat asian hoidettua rekkarin perusteella. Mulle kävi joskus noin ja ajoin korttelin ympäri eka paniikissa. Sitten etsin omistajan ja kaikki hoitu.
[/quote]
Tähän lisättävä, että pakollinen vakuutus hoitaa vastapuolen kulut. Kun törmää, niin yleensä puskuri osuu, eli vahinko omassa autossa ei useimmiten ole suuri.