Lue keskustelun säännöt.
Oudosta valehtelusta/keksittyjen juttujen kertomisesta (ov)
15.08.2014 |
Eli minun mieheni tekee ja on aina tehnyt tuollaista. Aina olen myös ihmetellyt. Eli kyse EI ole
- Valkoisista valheista (paljonko tuo kalliin näköinen paita maksoi? Sain puoleen hintaan tarjoukseta viidellä kympillä, todellisuudessa olisi maksanut 70 €)
- Itseään kohottavista valheista (Pomo kehui minua ihan kamalasti töissä. Todellisuudessa näin ei ole tapahtunut)
- Pettuuruudesta (vehtailua naisten kanssa, outoa rahan käyttöä jne.)
VAAN
- kerrotaan joku juttu, jolla ei ole mitään merkitystä omaan elämään. Kyse saattaa olla omien luulojen sekoittumisesta todellisuuteen, jolloin ikään kuin luullaan (kertoja luulee) asian olevan totta tai se kerrotaan siten kuin se olisi totta. Esimerkki: Mieheni sanoi että hänen opettajansa osallistuu maratonille/puolikkkaalle (pidetään samassa kaupungissa). Minä kysyin "mistä tiedät". Mies: "ku hän juoksi viime vuonnakin". Minä katsoin netistä tuloksista oliko juossut ja EI ollut juossut. Sanoin miehelleni tästä ja mies sanoi; "kun näin ihan saman näköisen tyypin siellä". Sitten mieheni väitti, että minä olin taas ymmärtänyt väärin. Sanoin, että itsehän sanoit, että se juoksee etkä sanonut "opettaja varmaan menee juoksemaan maratonille, kun harrastaa niin paljon juoksemista".
Sitten myöhemmin muistin, että JO viime vuonna mieheni väitti, että olisi nähnyt opettajansa siellä juoksevan JA minä katsoin sen tuloksista EIKÄ sitä siellä ollut. Sanoin sen myös SILLOIN miehelleni. Eli aika jännä, että mies ei rekisteröinyt totuutta vaan eli edelleen oman mielikuvansa varassa.
Mies ei ole mitenkään pahantahtoinen, kontrolloiva, on ihan hyvä isä, hyvin ystävällinen (tekee paljon minua auttaakseen). Suuttuu aika paljon, kun minä syytän valehtelusta. Kysyin sitten tänään, että tekeekö hän tuota vahingossa vai minua kiusatakseen. Mies sanoi, että minähän en sellainen ihminen ole, että toisia kiusaan.
Tärkein kysymys teille olisikin, että tunnetteko ketään tuollaista ihmistä tai onko jopa läheinenkin? Muutenhan tuolla ei ole väliä, mutta saa minun epäilemään kaikkea mitä mies kertoo, mitkä ei siis liity käytännön asioihin, omiin oloihinsa tai tunteisiinsa. Itseni kanssa minulla on hankaluuksia, jos joudutaan tuollaiseen tilanteeseen. Kelailen, että miten ne sanomiset menikään (etenkin, jos saan myöhemmin jossain muussa tilanteessa vahingossa selville, että mieshän oli puhunut paskaa). Miten itse tuohon suhtaudutte?
Sitten vielä, jos itse olette tuollaisia niin kerrotteko että mikä on mekanismi takana? Miten juttu lipsahtaa suusta ja ajatteletteko mitä seurauksia siitä on toisille ihmisille? Miten läheisenne suhtautuu.
Kommentit (149)
Mun mies on myös tuollainen, ihan kiva huomata ettei kuitenkaan ole ainoa laatuaan.
Mä en itse valehtele, enkä hyväksy valehtelua, mutta kaikkien muiden ihmisten kohdalla olen ymmärtänyt sen. Aina on ollut joku syy valehdella, esim peittää omaa mokaansa, ylentää itseään tai estää toista loukkaantumasta. Aina on ollut joku syy, ja vaikka valehtelu onkin väärin, olen aina ymmärtänyt miksi ihmiset sitä tekee. Miehen kanssa siinä taas ei ole mitään järkeä. Ei ole mitään syytä valehdella. Jos kysyn saman asian 10 kertaa, saan 10 täysin erilaista tarinaa samasta asiasta, vaikka kysyisin ihan peräjälkeen. Jos on pakko valehdella, niin viitsisi edes muistaa minuutin päästä mitä sanoi. Itse ei myönnä valehtelevansa, ja tästä asiasta riidellään meillä paljon. Monta kertaa olen sanonut, että nyt olen kuullut 10 toisistaan täysin poikkeavaa versiota, ja ainakin 9 niistä on väkisinkin valetta. Silti ei myönnä. Haluaa kääntää kaiken niin, että minä olen ymmärtänyt väärin.
Mies sanoo samaa kun moni täällä, mitä väliä? Kyllä sillä vaan on mulle väliä. Jos mun täytyy olettaa että 99% miehen suusta tulevasta on paskaa, enkä voi luottaa siihen että mies kykenisi kertomaan edes roskien viennistä rehellisesti, miten ihmeessä voisin luottaa että on rehellinen niissä isoissa tärkeissä asioissa?
Meillä oli hyvin vaikea alku, mies valehteli ihan kaiken iästä, siviilisäädystä, syntymäpaikasta ja nimestä lähtien. Meidän juttu alkoi yhden yön juttuna, ja ajattelin että noi vsljeet vielä ymmärrän, ei kaikki halua yhden yön panolle kertoa oikeaa henkilöllisyyttään. Myöhemmin mies rikkoi luottamuksen ihan pillunpäreiksi pitämällä pitkää salaisuhdetta, ja siitä kun nyt on vuosia yritetty toipua ja yritetty rakentaa luottamusta, Se tuntuu ihan mahdottomalta kun mies valehtelee noosta pienistä turhista asioista. Jotta tämä luottamus paranisi, mun Pitäis voida luottaa kaikkeen mitä mies sanoo.
Tähän loppuun pitää vielä sanoa, että mies on käynyt nyt psykologilla juttelemasssa muutaman kuukauden. En tiedä miksi meni, enkä tiedä mitä asioita siellä käsittelevät, en ole kysynyt ja mies on sanonut vaan että haluaa käsitellä joitain ongelmiaan. Mutta tässä muutamassa kuukaudessa on tapahtunut miehen käytöksessä ihan selvä muutos. Mies on jotenkin oppinut ajattelemaan ennen kuin tekee tai sanoo, ja vaiheet ovat vähentyneet huomattavasti. Nykyään mies on oppinut sanomaan, että ei muista jotain asiaa varmaksi, tai ettei mielellään halua puhua kys asiasta jne. En tosiaan tiedä ovatko käsitelleet nimenomaan tätä ongelmaa siellä, vai onko tämä vain jonkin muun keskustelun sivutuote, mutta toistaiseksi olen tyytyväinen parannukseen. Aikaa on kulunut vasta vähän, joten saa nähdä pysyykö muutos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:40"]
[/quote]
Se valitettavasti kestää kaueamman kuin sekunnin sadasosan ja on psyykkisesti kuormittavaa.
[/quote]
Psyykkisesti kuormittavaa = pääset aina helpommalla livauttamalla valheen
Onpa kiinnostava aihe. Ja mielenkiintoista että tänne on yksi krooninen valehtelijakin uskaltautunut kertomaan ajatusmaailmastaan, vaikka onkin joutunut aika pressiin - toivottavasti uskaltautuu muitakin, sillä tästä asiasta ei normaalisti pysty keskustelemaan asianomaisten kanssa kun ne joko suuttuvat tai alkavat selitellä (tai sitten ei itse vain kehtaa ottaa puheeksi).
On helppo ymmärtää niitä jotka valehtelevat joko saadakseen jotain hyötyä (ollakseen hauskempia, näyttääkseen fiksummilta tai suojellakseen itseään tms.), mutta aivan erityisesti mua hämmentävät ne ihmiset jotka valehtelevat niin että niiden pitäisi itsensäkin tajuta että muut tietävät heidän valehtelevan - ja siis asioissa joilla ei ole edes väliä!
Esim. yksi nuoruudenkaveri, joka vaikkapa niiden ihmisten kuullen joiden kanssa oli viettänyt koko päivän valehteli yhteisille tuttaville siitä mitä oli päivän tehnyt. Miksi?! Ei edes keksinyt mitään hurjaa tai hassunhauskaa, vaan tyyliin että jos oltiin oikeasti oltu kirppiksellä ja sen jälkeen kämpillä juttelemassa ja haukkaamassa jotain, sanoi että oltiin oltu lenkillä ja sitten terassilla. Eikä mitenkään selittänyt meille joiden kanssa oli ollut että miksi väitti niin kuin väitti. Emme koskaan ottaneet asiaa puheeksi kun se ei oikeastaan vaikuttanut mihinkään, mutta vieläkin ihmetyttää että mikä se motiivi oikein oli.
Toinen jota olen ihmetellyt vuosikausia on työkaveri joka kertoo jatkuvasti samalle yleisölle (siis meille työkavereille) samoja juttuja eri tavalla. Se on oikein mukava ihminen enkä halua pahoittaa sen mieltä haukkumalla valehtelijaksi, mutta pakkoko sen on oikeasti kertoa mulle 10 vuoden aikana samaa tarinaa 20 kertaa niin että se joka kerta päättyy eri tavalla? Kai se nyt itsekin tajuaa ettei yleisö kaikilta osin vaihdu, olemme kuitenkin aika läheinen tiimi? Eikö valehteluun pitäisi liittyä se että haluaisi toisten uskovan että se mitä sanotaan on totta? Ja näitä tarinoita on siis paljon erilaisia ja alati muuttuvia.
Yksi näistä tuntemistani "julkivalehtelijoista" kyllä pyrkii saamaan itselleen hyötyä valheillaan, mutta edelleen mä en ymmärrä miten sitä ei vaivaa se että se valehtelee jatkuvasti lukuisien sellaisten ihmisten kuullen jotka ovat olleet paikalla näkemässä miten asia oikeasti meni, tai miten hän itse sen edellisellä kerralla esitti. Jos olisi jotenkin epätoivoinen niin kai sitten voisi ajatella että hätä ei lue lakia, mutta kun nekin asiat voivat olla suht triviaaleja. Enemmän haittaa hänelle siitä on että valehtelee kaikkien kuullen kuin siitä mitä alun perin pyrkii piilottelemaan.
Pystyykö kukaan avaamaan tätä "tilanteen todistajille valehtelun" tarvetta/tapaa?
Minustaki n 22 vaikuttaa vilpittömältä kuvatessaan taipumustaan ja analysoi itseään kohtuullisen hyvin. Jankkaajalla on jotain omia selvittämättömiä juttuja sen sijaan, huhhuh. Minusta on tosi onnekasta, että 22 on löytänyt miehen, joka hyväksyy tuon taipumuksen ja on jopa löytänyt siitä niinkin hienoja ominaisuuksia kuten luovuutta ja älykkyyttä. Uskon, että siinä on totuuttakin mukana - ei ainakaan kovin mielenkiintoisia juttuja pystyisi keksimään, jos ei sitä luovuutta löytyisi! Mikä ei tee tietenkään valehtelusta mitenkään enemmän toivottavaa. Mietin sitä 22, että käytkö psykologilla puhumassa ja haluaisitko "parantua" vaivastasi vai annatko mennä vaan nyt kun kotonakin taipumuksesi hyväksytään? Vaikka onkin mahtavaa, että olet löytänyt sallivan puolison, niin se, että saat kotioloissa niin vapaasti valehdella, voi lisätäkin sitä töissä ja muualla elämässä tarvittavan sensuurin määrää. Kun tottuu, että valehtelu on jossain ok, niin luulisi että aivot kuormittuvat vielä enemmän muualla vaadittavasta sensuurista. Toisaalta hyvä että jossain edes voi olla oma itsensä.
Itselläni on se tilanne, että mies valehteli alussa kaikesta pienestä mitättömästä. Olen itse ap;n tavoin erittäin tarkka havainnoimaan ympäristöäni ja minulla on hyvä muisti. Mieheni on ihan päinvastainen: elää omissa maailmoissaan ja on todella hajamielinen. Monta yhteenottoa tässä on ollut, mutta jollain lailla täydennetään toisiamme kuitenkin. Nykyään mies on tarkempi ettei sano jotain olettamiaan juttujaan totena, kun tietää etten pidä siitä ettei pysytä totuudessa. En siis pystyisi 22:n puolison rooliin... jollain tasolla ymmärrän häntä kuitenkin. Maratonijutun voisin hyvin kuvitella tapahtuvan meillä. Mies tulkitsee ympäristöään vaan jotenkin ihan omalla tavallaan.
Tunsin kerran tytön, nykyään jo aikuinen naisen mutta selitteli että hänen äiti silloin joskus seukkas suomen huumepoliisinpomon kanssa, ja hänen äiti käytti takavarikoituja huumeita sen pomon kanssa?! Lenteli samalla yksityskoneella millä pressakin lenteli? Oli joskus nähnyt salaisia asiakirjoja (väitti että oli valokuvamuisti ja siksi vaarassa) ja venäläiset mafiamiehet olisivat olleet hänen perässä. Kahdesti olisi joku sivullinen jopa pelastanut, mm kaatanut ojaan kun punainen laaseri oli tähdännyt suoraan häneen päin?!
Siis jos joku mafia olisi mukamas ollu perässä, ei siitä tyypistä mitään ollut jäljellä edes ensimmäiselläkään kerralla..
Myös että hänen sukunsa olisi ollut erittäin rikas, joku pitkään jatkunut työ, mutta totuushan oli että isovanhemmilla oli joskus K-Kenkä kauppa ja sekin meni nurin.
Syytteli niitäkin vähäisiä ystäviään varkaiksi kun hävitti omia rihkama koruja.
Hän oli jo silloin niin tuuliajoilla. Ties miten ajoilla vuosienkin jälkeen. Suhteet hänellä meni sylistä syliin, rikkinäinen sielu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono muisti voi selittää myös valehtelua, hajamielisyys. Jokainen varmaan joskus vahingossa muistaa jonkun asian väärin, mutta pataloginen valehtelu on eriasia.
Mun mieheni ei tietääkseni valehtele mitenkään koko ajan, mutta se mikä sen valehtelemisesta tekee minusta outoa on se ettei mies myönnä valheitaan silloin kun jää niistä kiinni - ja on todella, todella vakuuttava. Aivan pöyristynyt ja järkyttynyt siitä että häntä syytetään valehtelijaksi, vaikka hänhän ei jumalauta valehtele. Mitään pahempaa ei hänelle voisi sanoa kuin että kyseenalaistettaisiin hänen rehellisyytensä, miehen sana on hänen kunniansa ja hänen sanaansahan voi piruvie luottaa.
Mä en ihan oikeasti ole varma ymmärtääkö se valehtelevansa. Se raivo valehtelemisesta syyttämisestä on jotenkin ihan ylimitoitettu itse valheeseen nähden. Ne ovat sellaisia arkipäiväisiä omaneduntavoitteluja, ei mitään koko suhteen perustaa ravistelevia petoksia, jotenkin tuntuisi että olisi luontevampaa ruveta selittelemään ja ehkä pyytää anteeksi kuin lähteä väittämään ettei mitään valetta ole ollutkaan.
Esim. mies sanoo että mä en pääse johonkin omaan iltamenooni koska hänellä on tärkeä työjuttu (meillä siis pienet lapset, joudumme koordinoimaan menomme), ja käykin jälkikäteen ilmi että oikeasti se työjuttu vei kymmenen minuuttia (esim. piti hakea joku paperi työpaikalta) ja loput 5 tuntia hän oli täysin vapaaehtoisissa harrastusmenoissaan. Kun tämä selviää minulle, mies ei valitse puolustella harrastusmenoaan tai tosiaan pyytää anteeksi, vaan keskittyy sen hokemiseen että "väitätkö sä mua valehtelijaksi, ihanko oikeesti sä väität että mä olen keksinyt sen työasian omasta päästäni?? Tuossa se paperi on, väitätkö sä vakavalla naamalla että mä en hakenut sitä? Mä en voi uskoa että olen naimisissa ihmisen kanssa joka pitää mua valehtelijana." jne. Enkä mä tietenkään ole väittänyt että sitä paperia ei ole olemassa, mutta kylläkin on täysin selvää että syy miksi en päässyt iltamenooni ei ollut oikeasti se paperi vaan se miehen oma kiva, aikaavievä harrastusmeno. Mutta siihen keskusteluun ei päästä tältä "minähän en valehtele" -paatokselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:40"]
[/quote]
Se valitettavasti kestää kaueamman kuin sekunnin sadasosan ja on psyykkisesti kuormittavaa.
[/quote]
Psyykkisesti kuormittavaa = pääset aina helpommalla livauttamalla valheen
[/quote]
Peesi. Miksi 22 ei voi sanoa ettei ole varma tai pitää hetki miettiä? Miksi ainoa vaihtoehto on alkaa keksimään tarinoita? Luulisi aikuisen ihmisen tajuavan ettei voi aamusta iltaan keksiä tarinoita koska se on psyykkisesti hepompaa.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:26"]
......Olen tässä halunnut kertoa oman tarinani lähinnä yrittääkseni sanoa, että mytomaani ei välttämättä ole pahantahtoinen ja joka asiassa epäluotettava. Ja lisäksi annan isot julkiset propsit miehelleni, jonka suhtautuminen taipumukseeni on minusta uskomattoman hienoa ja vapauttavaa. Voin tosiaan elää omassa kodissani täysin vapaana sellaisena outolintuna kuin olen, ilman että minua ahdistellaan viastani, joka monelle muulle olisi hyvin vaikea hyväksyä ja jatkuvien ristiriitojen lähde.
t. 22
[/quote]
En ole se jolle vastasit. Mielenkiinnolla olen lukenut tätä ketjua ja heräsi yksi valtavan suuri kysymys. Kerroit ettei mytomaani välttämättä ole joka asiassa epäluotettava. Ei varmasti, mutta mistä toinen ihminen voi tietää puhutko tällä kertaa totta vai taas paskaa kun olet aiemminkin keksinyt "kivoja pikku tarinoita"? Kerropa se.
[/quote]
Niin, tai miksi kenenkään pitäisi sietää niin epäluotettavan ihmisen seuraa, ystävänä tai kumppanina?
Ettekö te valehtelijat tajua, että teille nauretaan selän takana? Harva vaan viitsii esim. kahvipöydässä ihan päinnaamaa nolata teitä, mutta onhan se todella noloa, että aikuinen ihminen häpäisee itseään puhumalla puuta heinää ja vielä kuvittelee, että muut uskovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla taas on se ongelma, että ihmiset ei usko mua. Mulle on tapahtunut elämässä kaikenlaista. Olen matkustellut paljon, muuttanut useasti ja tehnyt töitä vaikka missä ulkomaita myöten.
Tottakai mulla on kokemuksia sellaisista asioista, mistä muilla ei ole.
Oikeasti mulla on sukeltajan kortti, vaikka olenkin nykyisin kahden lapsen kotiäiti. Olen oikeasti jutellut jonkun teityn julkkiksen kanssa, vaikka nykyisin asun maalla, missä julkkiksia nähdään vain telkkarissa.
Ihmiset ei vaan usko näitä juttuja, kun kuvittelevat, että olen aina ollut se maalla asuva kotiäiti :D
Noh en ole! Mullakin on ollut joskus villi ja värikäs nuoruus. :DD
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 08:54"]Minusta on kummallista että miehiä pidetään suoraselkäisinä ja totuuden puhujina, asia on just päinvastoin! Pahimmat juttujen värittäjät, vihjailijat ja suoranaiset valehtelijat löytyy miehistä. Naiset ovat yleisesti ottaen paljon rehdimpiä ja selkeämpiä ilmaisussaan, varsinkin äidit.
[/quote]
No olen tuntenut jo kauan yhden äidin joka liioittelee ja värittää asioita ja myös valehtelee ihan suoraan välillä. Joskus se harmitti mut nyt on jo tottunut ottamaan aina puolet pois siitä mitä hän selittää:-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos hyvästä ketjusta, ja kiitos 22 kun tulit avautumaan. Ymmärränkö oikein, että juttusi on sellaisia, jotka voisivat olla mahdollisia? Ja vielä sekoittuuko ne jotenkin totuuteen?
Mieheni siis valehtelee sellaisia valheita, jotka voisivat olla totta. Ja on siis puhunut paljon sellaista mikä on totta.
Osittain asia voi johtua myös kertomistavasta. Mies puhuu kaiken aika sujuvasti, itse taas öö öö öö öö sitä ja tätä tapahtu, tämä sanoi tuota ja tuo tuota. Mies saattaa puhua jonkun asian ja sitten, jos siihen liittyy jotain mitä miehen mielestä olisi pitänyt tapahtua niin hän sanoo sen totena.
Esim. perjantaina hän kertoi uudesta opettajasta, jonka mukana vain harva pysyy. Niin mies sanoi silloin siitä asiasta, että "kukaan ei uskalla sanoa asiasta mitään". Ja muistelen, että hän sanoi hän itse on sanonut kahden kesken opettajalle ko. asiasta TAI aikoo sanoa. Mies sanoi myös, että hän oli saanut kolme tehtävää kahdeksasta (en muista tarkkaan) tehtyä.
Mutta tänään hän kertoi taas saman pointin "kukaan ei pysy mukana" tuosta opettajasta, mutta sanoikin että hän oli viitannut ja sanonut, että hän ei pysy mukana ja sen jälkeen pari tyttöä oli viitannut ettei pysy mukana. Sitten hän lisäsi, että aikoo kahden kesken sanoa opettajalle.
Itse en tietenkään voi muistaa, että väittikö hän perjantaina jo sanoneen kahden kesken. Ihmettelen myös miksei hän perjantaina sanonut sanallakaan omasta viittaamisestaan, kun itse olisin sanonut. Itse olen varmaan niin pilkun tarkka, että mulle tuo "kaksi tyttöä oli sanonut" tarkoittaa, että olihan joku uskaltanut sanoa opettajalle. Kun miehelle tuo tilanne tarkoittaa (mikäli siis oli totta), että kun hän oli sanonut niin muutkin uskaltavat, mutta eihän ne oikein uskalla mitään sanoa. :)
Tossa voi olla siis esim. tuo open opetustapa ja miehen kolme tehtävä totta ja muut valhetta ja muu sen takia, että tarina käy vakuuttavammaksi JA sen takia, että miehen mielestä opettajalle olisi pitänyt sanoa. Tai sitten kaikki totta.
plääh, ap
On kokemusta kahdentyyppisestä valehtelusta. Ex-mies on sellainen värittelijä, suurentelija, kaunistelija. Mutta koska tunnen hänet todella hyvin, ts. olen kuunnellut hänen valheitaan ja välillä mennyt vipuunkin, pystyn aika hyvin päättelemään sen, milloin puhuu totta ja milloin taas laittaa omiaan. Häneen pystyy jopa tietyissä asioissa hyvin luottamaankin, koska tavallaan tietää koska valehtelee ja koska taas puhuu totta.
Sitten on ystävä, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö (vähintään). Hänellä ilmeisesti taudinkuvaankin kuuluu jonkinnäköinen valehtelu. Se ei johdu ilkeydestä tai pahantahtoisuudesta. Välillä tuntuu, että hän valehtelee itselleenkin ja todella itsekin pitää kertomaansa ihan täytenä totena. Joskus huomaa, ettei hän edes muista omia valheitaan, vaan "tarina" saattaa muuttua matkan varrella. Jos puhutaan vaikeista asioista hän pyrkii myös kiertämään asian eräänlaisella hämäystaktiikalla. Alkaa selittämään jotain aivan puuta heinää, joka ei liity tilanteeseen ollenkaan viedäkseen huomion pois kipupisteestä. Hänenkin kanssaan tulee kuitenkin toimeen. Oli tietysti pieni kriisi huomata, että ystävä ei ollutkaan sellainen, miksi häntä kuvitteli: luettava ja totuudessa pysyvä. Mutta kun siitä pääsi yli, hyväksyn hänet juuri sellaisena kuin hän on.
Valehtelijoiden kanssa tulee toimeen, kun vain muistaa, että heillä on tuo pieni reunaehto, joka on otettava huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 18:16"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 18:06"]
119, meillä ei onneksi noin pimeetä.
[/quote]
Keneltä tää tuli? :)
[/quote]
ap laittoi. Sori kun oli niin lyhyt viesti (kirjoitin kännykällä). Tarkoitin siis lähinnä arkielämää haittaavaa valehtelua. Miehen takia ei arjen asiat mene sekaisin.
Useimmat ihmiset eivät ole faktuaalisesti tarkkoja. Ihmisillä on luultavasti vain huono muisti suurelta osin. Valkoisilla valheilla silotellaan vähän mutkia. Ehkä joku luova harrastus olisi miehellesi hyväksi?
up, nostelen kiinnostavaa aihetta kun omakin mieheni valehtelee
Olen tuntenut ihmisen joka valehteli sellaisissa asioissa joissa ei ollut järkeä valehdella. Ei nyt aivan noin, mutta kummallisesti. Hänen käytöksessään oli outoja juttuja. Hän ei tunnsitanut ihmisen ilmeitä eli jos toinen itki hän sanoi, että tämä nauroi.
Ei ole siis asemiaansakaan parantavaa valehtelua. Itse en voi ymmärtää tuollaista, kun olen niin tarkka. Havainnoin kaiken hyvin tarkasti.
Tuo kyllä käy myös mielenterveyteni päälle. Ihmettelen kuitenkin. Siksi avasin ketjun, jos jollain tavalla voisi ymmärtää. Outoahan tuo tuollainen joka tapauksessa on.
ap
Mun äitini puhuu ihmissuhdejutuissa ihan härskisti paskaa. Muutoin on kyllä ihan realiteeteissa kiinni oleva ihminen: hoitaa työnsä menestyksekkäästi (olisi jo päässyt eläkkeelle), tuntuu olevan arvostettu ja pidetty työssään, hoitaa jämptisti kotityöt ja raha-asiat jne.
Äitini kertoo hyvinkin seikkaperäisiä epätosia juttuja minun onnellisesta lapsuudestani (oikeasti se oli perhehelvetti), omasta ihanasta ja hyvinsuoritetusta äitiydestään (oikeasti minua ei kasvatettu ja olin heitteillä), sisaruksilleen leuhkimishengessä tarinoita tuttavistaan, rakkaasta miehestään, minusta ja miehensä lapsista sekä omaisuudestaan. Äitini on myös lukuisia kertoja valehdellut jonkun tuttavansa erityisesti kutsuneet minut perhejuhliinsa, ja painostanut tähän toistuvasti (tulethan sinä varmasti, ethän nyt pilaa x:n mieltä, tee x onnelliseksi, et voi suunnitella muuta sille viikonlopulle). Kiusallisia tilanteita tulee sitten, kun tämä x hädin tuskin tuntee minua saati kutsuisi joihinkin juhliin. Tämän jälkeenkin äitini vain väittää, että minulle ei vain ole lähetetty kutsukorttia (koska y) ja minä jo ilmoitin että tulet. Kerran olisi pitänyt lähteä 700 km päähän viikonlopuksi häihin kuokkavieraaksi. :D Ja tämän vaivan hän näkisi ihan vain siksi, että itsellään olisi läheistä seuraa...
Jotenkin äitini varmaan mieltää läheisensä jotenkin sellaisiksi, että emme ole erillisiä ihmisiä vaan tavallaan osa häntä. Äitini ei ole koskaan esimerkiksi voinut ymmärtää, mikseivät minun tavarani ole yhtä lailla hänen tavaroitaan. Jo kouluaikana äitini oli samaa mieltä siskojensa vaatteista, totta kai hän voi käyttää niitä jos vain puhtaana ovat. Nykyäänkin äitini minun luona vieraillessaan pyytää minua antamaan itselleen kaikki ne vaatteet ja kengät, joihin hän silmänsä iskee. Kieltäytyessäni hän kertoo jonkun säälittävän nyyhkytarinan siitä, miksi hän ei voi itse kauppaan mennä ja netti on liian vaikea käyttää. Äitini myös kärsii huonosta näöstä ja silmälasit jäivät kotiin -syndroomasta aina silloin kun sen katsoo olevan itselleen hyödyllistä. Vanha jalkavamma taas estää kätevästi ikävien velvoitteiden suorittamisen, mutta onnekkaasti sallii kaikki mukavat asiat.