Kokemuksia abortista?

Omalla kohdallani taisin käydä sen omansalaisen surutyön viikonlopun aikana. Tein plussatestin perjantai-iltana ja samantien oli varmaa ettemme halua lasta pitää. Viikonloppu meni itkiessä. Pääsin polille tiistaina ja koska viikot olivat niin varhaiset, sain lääkkeellisen keskeytyksen. Lääkäri ja hoitaja olivat hyvin ammattitaitoisia, sain riittävät kipulääkkeet ja loppuviikon sairauslomaa. Sairausloma tuli ihan tarpeeseen, vuoto oli pari päivää valtavaa ja niinä parina päivänä oli myös kovia kipuja. 

Jälkitarkastuksessa lääkäri kysyi henkistäkin hyvinvointia, mulla oli kaikki hyvin. Olin keskeytyspäätöksestä hyvin varma ja niin oli mun miehenikin. Noin puoli vuotta keskeytyksen jälkeen mies pääsi vasektomiaan ja ehkäisyhuolet hävisivät kokonaan.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 20:46"]

En ole ap ja ehkä tyhmä kysymys, mutta pitääkö alkio siis ihan "synnyttää"?

[/quote]

Alkiota ei tarvitse synnyttää, alkio on niin pieni möykky ettei sitä yleensä veren ja limakalvojen klimppien joukosta erota.

Minulle tehtiin abortti varhaisessa vaiheessa parikymmentä vuotta sitten. Silloin ei tehty lääkkeellisiä keskeytyksiä, joten ainoa seuraus oli nukutuksesta johtuva päänsärky. Hetkeäkään en miettinyt teenkö abortin vai en ja hetkeäkään en ole katunut. Joten seuraukset keskeytyksestä olivat siis kohtalainen päänsärky ja pari päivää kestänyt vähäinen vuoto sekä helpotus tietenkin, kun kiusallinen homma oli ohi.

Kyllä olette tekopyhiä! Oulun vauvasurmaajaa kauhisteltiin täälläkin oikein urakalla. Kuitenkin olette lähes kaikki valmiita tekemään saman omille vauvoillenne, moni on jo tehnytkin. Mitä merkitystä on viranomaisten luvilla tai lääketieteellisellä avulla tai niiden puuttumisella tai edes sikiön iällä, lopputulos on joka tapauksessa sama: oman äidin murhaama vauva. Viatonta verta vuodatatte. Jos et vielä ole tuota hirvittävää tekoa tehnyt, niin jätä hyvä ihminen tekemättä.

Lääkärit ja hoitajat olivat asiallisia, enkä muuta odottanutkaan. Alkuhaastattelu, lääke naamaan, kipulääkkeitä mukaan ja kotiin. Runsaahkoa vuotoa noin päivän, ei sen suurempia kipuja kuin esim. kuukautistenkaan aikaan. Mitään henkisiä tuskia en kokenut abortin aikaan, enkä ole kokenut sen jälkeenkään. Näille "viattoman veren vuodattaja" -kiihkoilijoille pyöritän silmiäni.

Ei varsinaisesti kaduta tein reilu viikko sitten. Asiallista kohtelua alusta loppuun, kivut yllätti ja se vuodon määrä! Sain sitten lievän kohtutulehduksen. Pelästyin sitä vähän, pakko kai tottua ajatukseen että en voi lasten saantia ikuisesti lykätä. Toki nyt olen vasta 21v ei ole kiire ja ehkäsyä aijon käyttää vielä vuosia mutta jos parin vuoden päästä taas ehkäisy pettää en ehkä tekisi enää keskeytystä, sitten se olisi jo tarkoitettu. Nyt opiskelut vasta alkamassa ja epävarma tulevaisuuden tilanne, tiedän että päätös oli nyt oikea.

Ja sitten uutta muksua tekemään. Ainahan voi tehdä jälkiehkäisynä abortin. Minusta muusta kuin lääketieteellisistä syistä abortin tehneiden oikeus tehdä uusia lapsia pitäis mitätöidä tekemällä ko. yksilöt samalla hedelmättömäksi. Ehkä sitä ei silloin tehtäisi niin kevein perustein.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 08:31"]Ja sitten uutta muksua tekemään. Ainahan voi tehdä jälkiehkäisynä abortin. Minusta muusta kuin lääketieteellisistä syistä abortin tehneiden oikeus tehdä uusia lapsia pitäis mitätöidä tekemällä ko. yksilöt samalla hedelmättömäksi. Ehkä sitä ei silloin tehtäisi niin kevein perustein.
[/quote]

Mun on vaikea ymmärtää tällaisia kommentteja. Oikeastiko mistään syystä abortti ei olisi hyväksyttävä? Annan esimerkin. Itsetuhoinen alaikäinen tyttö pamahtaa paksuksi, vanhemmat ei elätä, asuu poikaystävän asunnossa. Ei halua tehdä aborttia, mutta ei näe muuta vaihtoehtoa, koska mieli ei kestäisi lapsen saantia eikä synnytystä. Itsemurha-alttiin nuoren tytönkö pitäisi olla tekemättä abortti, sillä uhalla että ahdistuisi raskaudesta niin paljon että tappaisi itsensä ja samalla lapsen? Karu esimerkki mutta joo, oletko silti sitä mieltä että lapsi pitäisi pitää, oli tilanne MIKÄ tahansa?

Asia hoidettiin erittäin ammattitaitoisesti. Sairauslomalla olin kolme-neljä viikkoa ja vuosilomat päälle. Oli kamalaa luopua toivotusta ja odotetusta vauvasta. Mutta se oli ainoa inhimillinen ratkaisu. Lapsi oli niin pahasti sairas, ettei olisi pitkään elänyt jos olisikin ajallaan ja elävänä syntynyt.

tapatte sikiön rv 10 yli :( kuvittele sinäkin tappaja rv 14+6 olihan se jo vauvan näköinen ja jotkut ei saa lapsia enää ikinä

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 06:25"] tapatte sikiön rv 10 yli :( kuvittele sinäkin tappaja rv 14+6 olihan se jo vauvan näköinen ja jotkut ei saa lapsia enää ikinä
[/quote]

Juu kyllä minullakin sikiö oli vauva jo, kun häntä hyvästelin. Rv 20+3. Mutta muut mahdollliset vaihtoehdot olisivat olleet lapselle pahempaa kärsimystä.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:32"]

Kyllä olette tekopyhiä! Oulun vauvasurmaajaa kauhisteltiin täälläkin oikein urakalla. Kuitenkin olette lähes kaikki valmiita tekemään saman omille vauvoillenne, moni on jo tehnytkin. Mitä merkitystä on viranomaisten luvilla tai lääketieteellisellä avulla tai niiden puuttumisella tai edes sikiön iällä, lopputulos on joka tapauksessa sama: oman äidin murhaama vauva. Viatonta verta vuodatatte. Jos et vielä ole tuota hirvittävää tekoa tehnyt, niin jätä hyvä ihminen tekemättä.

[/quote]

Äitisi olisi pitänyt tehdä abortti. Uskonnollisilla fanaatikoilla ei ole mitään arvoa.

Minulle tehtiin nukutuksessa kaavinta rv 12.

Toimenpide oli helppo ja tokenin nukutuksesta tolpilleni melko nopeasti, menin vielä samana iltana eräälle kurssillekin vaikka oli vähän pöhnäolo ja suu oli todella kuiva ja kurkku karheana.

Heräämössä hoitajien käytös oli kylmää mutta asiallista. Luulisin että se johtui vain kaavinnasta joka kai yleensä tehdään tahallisen keskeytyksen takia. Käytös muuttui lämpimämmäksi kun tihrustelin hiljaista itkua ja kyselin että milloin saa alkaa yrittämään uudestaan ja onko todennäköistä että seuraavakin raskaus päättyy yhtä ikävästi keskeytyneeseen keskenmenoon. Yritystä oli ollut jo pitkään ja tuloksena oli vain verta ja kyyneliä.

En ole aborttia vastaan enkä paheksu sen tehneitäkään mutta itse en vain omalle kohdalleni sitä pystynyt ottamaan. Siinä vaiheessa meillä oli jo 2 lasta, surkea parisuhde, ei rahaa/säästöjä, liian pieni epäkäytännöllinen kämppä josta mies ei halunnut luopua, mies työttömänä, minulla epävarma osa-aikatyö matalapalkka-alalla, ainut tukiverkkohenkilö vakavasti sairaana... Tuossa karmeassa tilanteessa raskauduin aidosti vahingossa (joojoo, aina kun bylsitään niin aina voi käydä niin...). Mies antoi tasan 2 vaihtoehtoa: abortti tai byebye. Vaikka tunnetasolla tiesin että en voisi elää aborttiinpakottavan miehen kanssa joka ei varmasti ikimaailmassa tarjoaisi olkapäätään kyyneleilleni vaan sanoisi jotain siihen tyyliin että "hyvä kun päästiin siitä riesasta" niin järkitasolla kävin silti vaihtoehdot läpi. Jos tekisin abortin niin saisin pitää miehen. Minulle jäisi siis diktaattorimies joka ei huomioi muita. Lisäksi kantaisin asiaa sisälläni huomattavasti pitempään kuin 9kk... Jos tekisin lapsen niin menettäisin miehen mutta minulle jäisi varmasti rakas lapsi. Tosin muu tilanne on toivoton. Pidin lapsen ja hengissä olemme edelleen enkä ainakaan heti suostunut poistumaan asunnosta. Nyt on kuitenkin ero väistämätön mutta minulle jää edelleen 3 ihanaa lasta joista en luopuisi ikinä enkä ole päivääkään heitä katunut vaikka välillä elämä potkiikin päähän urakalla.

Helppoahan se on siinä nukutettuna pötköttää kun ei tarvitse nähdä verisiä irronneita pienenpieniä käsiä ja jalkoja yms. eikä tiedostaa että tällä toimenpiteellä pienokaisen elämä loppuu.

Haluaisin kertoa oman kokemukseni lääkkeellisestä keskeytyksestä joka ei mennyt ihan kaavan mukaan...

Sain alussa normaalisti mifegynen polilla ja parin päivän päästä osastolle koska ajattelin jos kivut ovat kovat tai jotakin sattuisi eikä minulla olisi ollut ketään kuka olisi ollut minua "vahtimassa" kotona keskeytyksen aikana.

Osastolle siis ja sain 3 cytotecia emättimen kautta koska vuotoa ei ollut. Parin tunnin päästä alkoi tavaraa tulla ulos, hyytymiä pääasiassa. 5 tuntia eteen päin ja lääkäri ultrasi, ei ollut tullu kaikki ulos. Uusi annos cytotecia (2 tablettia) suun kautta. Mitään ei tule, vähän vuoti vain verta. Taas odotettiin noin 3-4 tuntia ja uusi annostus suun kautta, ei mitään.

Päädyttiin että kotiin yöksi ja aamulla isommalla annostuksella uudestaan.

Aamulla menin osastolle ja annettiin suun kautta 3 tablettia ja kipulääkkeitä. Alkoi tulla taas tavaraa ulos mutta vain hyytymiä. Lääkäri ultrasi ja taas uudet tabletit emättimen kautta vaikka vuotoa oli vähäsen. Mitään ei tule eikä vuoda....vain helvetilliset kivut.

Sikiöpussi oli pikkuhiljaa tuloillaan koko ajan mutta aina vaan jäi matkalle eikä halunnut tulla pois. Taas annetaan tabletit mutta ei edes vuotoa tule. Tällä kertaa jäin osastolle yöksi koska alkoi aivan järkyttävät kivut ja sain kipupiikkiäkin kun ei perus särkylääkkeet toimineet. Yötä vasten vielä cytotecit koska oli todella kovat supistukset.

Aamulla taas cytotecia ja alkoi taas kohtu tyhjenemään. Odoteltiin taas se 3-4 tuntia ja ultraus. Ei tullut kaikki pois. Tällä kertaa sikiöpussi oli tullut jo kohdunkaulan kanavaan mutta ei tullut edes pinnistämällä ulos. Lääkäri yritti ilman puudutusta "napata" sen kaiken maailman instrumenteillä ulos mutta sattui niin paljon että lopetti. Nyt ei enään cytotecia annettu vaan odotettiin kaavintaan pääsyä.

Supistelut olivat aivan järkyttävät ja epätoivo iski. Itkin, itkin ja itkin kivuissani ja hoitaja antoi taas todella vahvaa kipupiikkiä.

Seuraavana päivänä (en vieläkään ollut päässyt kaavintaan ruuhkan takia, koska enhän minä ollut akuutti tapaus) lääkäri pyysi tutkituttavaksi ja mitään muutosta ei ollut tapahtunut. Sikiöpussi edelleen kohdunkaulassa. Tällä kertaa lääkäri sanoi että nyt se otetaan pois. Puuduttivat emättimen ja pihdeillä veti sikiöpussin pois. Voin sanoa, että sattui aivan älyttömästi puudutuksesta huolimatta. Mutta sitten se oli ohi. Itkin, mutta en tiedä oliko se helpotuksesta vaiko surusta.

Koko tämän ajan (reilu 3 pvä) olin ravinnotta ja kaksi yötä osastolla. Laskeskelinkin että minulle annettiin suunilleen ehkä noin 20 cytotecia ja kipulääkkeet päälle koko sen 3 päivän aikana. Lääkäri ei vaan halunnut mielellään tehdä kaavintaa koska raskausviikkoja oli niin vähän (n 7+0 muistaakseni) ja olisi todennäköisesti vaurioittanut kohtuani pahasti. Sillä tämä prosessi niin pitkä.

Enään ikinä en halua tätä kokea, enkä halua kenenkään muunkaan kokevan tätä samanlaista keskeytystä kuin minulla. Hoitajat ja lääkärit olivat aivan uskomattoman ihania ja tukena minulle tässä vaikeassa prosessissa. Suuri kiitos heille.

Kotiutettiin ja niukkaa vuotoa vain. Ei ole tarvinnut kipulääkkeitä ottaa laisinkaan.

Mutta tälläinen kokemus minulla..

Ensimmäinen on aina vaikein. Siihenkin tottuu.

Itselleni tehty kaksi aborttia. Molempia kadun lähes joka päivä. Ikävöin lapsiani ja olen masentunut. Käyn terapiassa.

Ihmetyttää se empatian puute, joka täällä on meitä, aborttia katuvia kohtaan. Jos kukaan ei sitä katuisi, ei Suomessa olisi valtion tukemaa vertaistukea ym hoitomuotoja abortin läpikäyneille (esim itu).

Lukekaa kirja "Kuljin kanssasi pienen matkan". Kirjassa useampi suomalainen abortin kokenut kertoo asiasta.

Itu-projektin työntekijä Outi Papunen kertoo, että on kohdannut todella paljon aborttia katuneita. Hän ei halua kuitenkaan tuomita minkäänlaisia päätöksiä ja kokijoita. Abortin katuminen tuntuu olevan tabu.

Viesteistä kumpuava viha kertoo paljon. Aivan kuin ei uskallettaisi kohdata totuutta vaan juostaan sitä karkuun aggression ja itsemääräämisoikeuden avulla. Tämä on toki vain oma näkemykseni.

En halua todellakaan tuomita ketään, joka ei aborttiaan kadu (ole tyytyväinen, ettet joudu tätä taakkaa kantamaan!) , mutta peräänkuulutan ymmärrystä myös toisin kokeville.

On outoa, että jotkut äiditkään eivät ymmärrä sitä, miten abortti voi satuttaa todella syvältä.

Harkitaan tarkoin, mitä tehdään ja mihin ikinä päädytään, vaaditaan tarvittaessa tukea ammattilaisilta. Katumustaan ei tarvitse hävetä.

Voimia kaikille aborttiasian kanssa kamppaileville!