Kokemuksia abortista?

Itselläni ei ole kokemusta mutta hyvällä ystävällä on. Oli henkisesti kova paikka vaikka tiesi että se on oikea ratkaisu. Saikkua pari päivää. Kukaan ei tuominnut.

Oli ihan hirveetä :( Masennuin ja kadun loppuelämäni. En ole saanut enää lapsia. Henkilökunta ja toimenpide olivat kokemus jota en soisi kellekään :( Kunpa en olisi taipunut painostukseen vaan olisin ollut vahvempi.

Olo oli erittäin helpottunut,kohtelu tosi asiallista.

tehtiin nukutuksessa.

Toimenpide oli helppo, hoitohenkilökunta lämmin ja ymmärtäväinen. Ensimmäist puoli vuotta oli henkisesti rankkaa, katumusta ja itsesyytöksiä. Sitten pikkuhiljaa hyväksyin asian, sitä helpotti se että huomasin päätöksen olleen oikean, koska elämäntilanne oli niin vaikea että uusi lapsi siihen sotkun keskelle olisi ollut väärin sekä olemassaolevaa perhettä että mahdollista uutta lasta kohtaan. Nykyään sekä minut että mies on steriloitu ettei jouduttaisi enää samaan tilanteeseen.

Kohtelu oli erittäin asiallista alusta loppuun, henkinen ja fyysinen tila palautuivat normaaleiksi pian, lähinnä jälkivuoto ja raskaudesta aiheutunut ahdistus vaikeuttivat elämää hetken.

Henkisesti mulle oli todella raskasta, fyysisesti oli helpompaa. Masennuin aika tavalla kuitenkin jaksaen pakolliset kuviot suorittaa. 3 vuotta soimasin itseäni, nyt olen antanut itselleni anteeksi. Kannattaa puhua asiasta jollekin luotettavalle ihmiselle, minä en puhunut ja se varmasti pitkitti kriisiä. Voimia sinulle kovasti!

Minulle se oli pahinta, kun alkio kahden päivän päästä kivuliaasta keskytyksestä tipahti alushousuihini ja jouduin paketoimaan sen vessapaperiin ja viemään roskiin. Tuli pakottava tarve lausua muutama sana sille kun jätin sen kylmään roskakatokseen. 

Asia ei vaivannut moneen vuoteen, mutta kun sain ensimmäisen toivotun lapseni, asia palasi mieleen kummittelemaan ja tunnen yhä syyllisyyttä ja surua, vaikka silloisessa elämäntilanteessani abortti oli kaiketi hyvä ratkaisu. 

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 20:02"]Oli ihan hirveetä :( Masennuin ja kadun loppuelämäni. En ole saanut enää lapsia. Henkilökunta ja toimenpide olivat kokemus jota en soisi kellekään :( Kunpa en olisi taipunut painostukseen vaan olisin ollut vahvempi.

[/quote] Ap, tuo ei varmasti ole totta. Jos on huono elämäntilanne niin keskeytys on paras vaihtoehto.

Minulla ei abortti ollut kova paikka ollenkaan. Jos olisin pitänyt "lapsen", niin elämäni olisi mennyt pilalle, oli yo-kokeet ym tulossa! En todellakaan edes ajatellut, että sisälläni olisi "lapsi", vaan ajattelin vaan, että sattui vahinko (jota se tosiaan oli!!) ja siitä pitää päästä eroon. Kun saan lapsia, haluan olla hyvä äiti ja lasten isän pitää myös olla hyvä. Abortin jälkeen menin pizzalle - se on jäänyt mieleen. En ole ajatellut koko asiaa, olin niin varma siitä mitä teen.

Oli mulle ihan normaali toimenpide. Pari päivää saikulla. Ei aiheuttanut mietteitä tai pohdintaa. Tilanne hoidettiin sairaalassa ihan hyvin

Mulla ei kokemusta, mutta hyvä ystävä teki abortin. Oli järkyttynyt, kun sikiö tuli ulos. Näytti kuulemma jo ihan vauvalta. Nyt on saanut kesällä vauvan ja sanoi näkevänsä unia vaalea tukkaisesta lapsesta. Vauvansa on tumma tukkainen. Sanoi, että kai se abortoitu lapsi kummittelee... Minä en siis vastusta aborttia! Ystävä vaan tuntuu paljon katuvan. Varmasti raskas kokemus oli syy mikä tahansa.

Minulle tehtiin abortti 16. viikolla. Pari päivää aikaisemmin sain istukan verenkierron lopettavan lääkityksen, sitten synnytyslaitoksella synnytys käynnistettiin. Olin yksin neljän hengen huoneessa, sillä yksityishuoneita ei ollut vapaana. Sain syötävää ja juotavaa, join varmaan litran Jaffaa. :D Ponnistusvaiheessa sattui eniten. Sen jälkeen nousi lämpö, joten olin varmuuden vuoksi yön sairaalassa. Pahinta oli varmaan Se avautumis- ja ponnistusvaiheen kipu oli varmaan pahinta, henkisesti en katunut tai ajatellut tehneeni väärin. En koskaan ole ajatellut niin.

On varmaan ihan luonnollista katua, ihan sama miten oikea päätös se on. Itseäni kadutti, mutta ei enää. Kaikki meni hyvin ja kipulääkkeillä selvisi. Ainoa asia mikä jäi negatiivisena mieleen oli kun ystävä totesi että miten se on niin vaikeaa kun itse tiedän että se on oikea päätös!!

Minulle tehtiin lääkkeellinen abortti, pääsin alkuiltapäivästä yksin kotiin. Olin varma, että päätöksemme oli oikea, joten henkisesti se ei ollut kauhean rankkaa. Tulihan siinä mietittyä yhtä sun toista ja parempi niin, mutta koska tiesin, että abortti on paras ratkaisu kaikille, ei se ole jälkeenpäinkään pohdituttanut.

Kohtelu sairaalassa oli ystävällistä. Kävin ensin nielaisemassa istukan verenkierron lopettavan lääkkeen, ja parin päivän jälkeen menin sovitusti  sairaalaan "synnyttämään". Kivut olivat kovat, mutta lääkitys auttoi. En tarvinut sairaslomaa, mitä nyt hieman tiputtelin viikon verran.

Monelle abortti on helpottava ja lopulta myönteinen asia.

Lue esim. http://www.thanksabortion.com/

Itse olen ainakin tavattoman kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus raskauden keskeyttämiseen, jos tulen raskaaksi ehkäisystä huolimatta.

En ole ap ja ehkä tyhmä kysymys, mutta pitääkö alkio siis ihan "synnyttää"?

Oma kokemukseni oli ihan ok. Olin opiskelija ja suhde silloiseen poikaystävään oli jo pitkään ollut loppumassa. Tunsin rinnoissa kipua ensimmäistä kertaa sitten murrosiän, joten tein testin joka osottautui positiiviseksi. Heti seuraavana päivänä menin opiskelijaterveydenhuoltoon ja sain asian vietyä eteenpäin. 1-2 viikon kuluttua oli edessä kaavinta (sain itse valita miten abortti tehdään). Sain jotain esilääkitystä ja vessassa käydessä meinasi jalat pettää alta ja kävelin seiniä päin. Inhottavinta oli kun sairaanhoitaja tyrkkäsi jonkun pillerin alakertaani melko kovakouraisesti epäystävällisellä asenteella saatettuna. Viimein pääsin leikkaussaliin ja nukahdin. Heräsin ja oksensin vähän. Makailin. Lääkäri tuli kertomaan, että toiminpide oli ollut melko helppo ja mitä jatkossa on luvassa (sain jotain lääkkeitä ja kehoituksen varata jälkitarkastus). Muutamien tuntien jälkeen sain syödä ja saattaja haki minut kotiin. Lepäilin pari päivää, aluksi olo oli aika heikko (osaksi varmaan psyykkisistä syistä). En kadu tekoani, se oli ainoa vaihtoehto sillä hetkellä. Olen tyytyväinen, että abortti tehtiin aika aikaisessa vaiheessa (5-6vkon kohdalla). Abortista tulee kuluneeksi pian 10 vuotta ja vasta nyt vakavasti harkitsen lapsen tekoa. Enemmän surin syntymättömän lapseni kohtaloa ennen kuin pääsin itse toimenpiteeseen kuin sen jälkeen. 

Kyllä siitä selviää. Kivut on siedettävät ja sairaalassa osataan suhtautua. Kunhan ei tarvitse olla yksin :)

Varmaan kipuasteet vaihtelee ihmisen ja viikkojen mukaan? Hurjia tarinoita. Kiitos kun jaoitte.

Mulle on tehty kaksi kertaa abortti, nukutuksessa molemmat, 90-luvulla. Silloin toisella kerralla olisi ollut jo se lääkkeellinen olemassa, ja sai valita, en ottanut, menin mielummin nukutukseen. Siitä kyllä selvisi, vaikka henkisesti se oli kamalaa, mutta en ole koskaan katunut koska päätös oli oikea, sekä minulle että lapsilleni. Keskenmeno oli paljon kamalampi, silloinkin tehtiin kaavinta, mutta verta tuli ihan hirveästi kotona, se oli traumaattista kun lapsi oli toivottu.

En ymmärrä että voiko olla totta että joku vauvannäköinen sikiö vaan putoaa housuihin?