Ystäväni suuttui kun en palkannut häntä:(
Olen yrittäjä ja kyseessä on tosi hyvä ystäväni joka irtisanottiin työstään keväällä.
Jostain kautta hän sai tietää että haen yritykseeni työntekijää koska haluan itse jäädä vuodeksi kotiin kun lapseni aloitti ekaluokan ja yrityksen taloudellinen tilanne on sellainen että pystyn nostamaan palkaa jvaikka en tekisi muutakuin vähäiset paperihommat kotona.
Syitä miksi en palkannut ystävääni (mutta en kehtaa hänelle sanoa)
- 3 lasta, jää pienemmästäkin flunssasta ktoiin hoitamaan lasta ja mies ei suostu koskaan jäämään kotiin.
- tiedän että on huijannut viimeistä työnantajaansa turhilla saikkupäivillä, on esim aina syyslomat jne, saikulla kun ei saa lapsille hoitajaa eikä halua palkata.
- Yrittävät 4 lasta
- Olettaa saavansa saman palkan kuin minä (tulee siis minun tilalle, tekemään samat työt) mikä ei ole mahdollista.
Jouduin tänään ilmoittamaan hänelle että olen jo luvannut työpaikan eräälle miehelle, jolloin alkoi arvostelemaan minua:( Haukkui mm. ahneeksi ja syrjin kuulemma naisia jne.. Sinne meni sitten se ystävyys.
Olisitko sinä ymmärtänyt valintaani? Mulla ei siis ole mikään miljardi yritys, vaan 10 työntekijää joilla tes:sin mukainen palkka, ja tällä hetkellä maksan itselleni 4000e palkkaa koska osingoistakin joutuu nykyäään maksaan verot:(
Kommentit (199)
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:47"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:38"]
Bonusjärjestelmä on kyllä ihan laillinen.
[/quote]
Ai yhdelle, vaan siksi ettei lintsaisi töissä. Joo toki. ;)
[/quote] Ei vaan hyvin tehdystä työstä kuten olen jo moneen kertaan sanonut. Ei vaan osata lukea.
[/quote]
Tässä on nyt koko ajan puhuttu bonuksesta joka liittyy terveyden tilaan eli siitä että jos ei ole poissaoloja niin saisi bonusta. Ja sellaisesta on laitonta maksaa bonusta koska ihminen ei itse pysty vaikuttamaan terveyden tilaansa. miksi helvetissä sun pitää koko ajan inttää???

eli puhut palkankorotuksesta? Eikö voi käyttää oikeaa nimeä?? Vai miten määrittelet hyvin tehdyn työn?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:52"]

[/quote] Huoh, olis kai heti pitänyt selventää mitä tarkoitin eikä olettaa että noin päivänselvän asian tajuaa muutkin. Selvensin sen kyllä heti toiseen viestiin, mutta kun intetään ja intetään.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:47"]
--
Ei vaan hyvin tehdystä työstä kuten olen jo moneen kertaan sanonut. Ei vaan osata lukea.
[/quote]
Ei kyse ole siitä, etteikö osattaisi lukea, vaan siitä että ajatustasi ei ole viety ihan loppuun asti. :)
Josko lukisit itse ketjun ja ne perusteet, miksi ei ole perusteltua maksaa bonusta siitä, että tulee sopimuksen mukaan töihin ja työskentelee sopimuksen mukaisen ajan.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:54"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:47"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:38"]
Bonusjärjestelmä on kyllä ihan laillinen.
[/quote]
Ai yhdelle, vaan siksi ettei lintsaisi töissä. Joo toki. ;)
[/quote] Ei vaan hyvin tehdystä työstä kuten olen jo moneen kertaan sanonut. Ei vaan osata lukea.
[/quote]
eli puhut palkankorotuksesta? Eikö voi käyttää oikeaa nimeä?? Vai miten määrittelet hyvin tehdyn työn?
[/quote] En vaan bonuksesta. Sen voi ap päättää mikä on hyvin tehty työ, mutta sisältää varmaan turhan saikutteluvapaan kuukauden, eikö.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:19"]
Olen yrittäjä ja kyseessä on tosi hyvä ystäväni joka irtisanottiin työstään keväällä.
Jostain kautta hän sai tietää että haen yritykseeni työntekijää koska haluan itse jäädä vuodeksi kotiin kun lapseni aloitti ekaluokan ja yrityksen taloudellinen tilanne on sellainen että pystyn nostamaan palkaa jvaikka en tekisi muutakuin vähäiset paperihommat kotona.
Syitä miksi en palkannut ystävääni (mutta en kehtaa hänelle sanoa)
- 3 lasta, jää pienemmästäkin flunssasta ktoiin hoitamaan lasta ja mies ei suostu koskaan jäämään kotiin.
- tiedän että on huijannut viimeistä työnantajaansa turhilla saikkupäivillä, on esim aina syyslomat jne, saikulla kun ei saa lapsille hoitajaa eikä halua palkata.
- Yrittävät 4 lasta
- Olettaa saavansa saman palkan kuin minä (tulee siis minun tilalle, tekemään samat työt) mikä ei ole mahdollista.
Jouduin tänään ilmoittamaan hänelle että olen jo luvannut työpaikan eräälle miehelle, jolloin alkoi arvostelemaan minua:( Haukkui mm. ahneeksi ja syrjin kuulemma naisia jne.. Sinne meni sitten se ystävyys.
Olisitko sinä ymmärtänyt valintaani? Mulla ei siis ole mikään miljardi yritys, vaan 10 työntekijää joilla tes:sin mukainen palkka, ja tällä hetkellä maksan itselleni 4000e palkkaa koska osingoistakin joutuu nykyäään maksaan verot:(
[/quote]
Kurjaa jos välit nyt menivät kokonaan,mutta jos "ystäväsi" on tuollainen urpo,et ole paljon menettänyt.Tietenkin työnantaja palkkaa työhän sen,joka hoitaa työn parhaiten.Ei varmaan firma menestyisi kovinkaan hyvin,jos otettaisiin töihin ystäviä ja sukulaisia,riippumatta siitä sopivatko hee hommaan :) Jos tämä työtävieroksuva entinen ystäväsi ei tätä ymmärrä,se on hänen ongelmansa,toimit ihan oikein!
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 15:16"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 15:02"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 14:46"]
48, jep. Varsinkaan kun ap:lla ei tuntunut nyt olevankaan muuta syytä kuin ärsytys poissaoloihin.
[/quote]
Ja sua ei ärsyttäisi tehdä ilman palkkaa töitä kun oikea työntekijä feikkaa saikkua? Wau!
[/quote]
Sen takia oli tarkoitus tehdä pelisäännöt selväksi.
[/quote]
Millaisia "pelisääntöjä" ehdotat? Terv. ap
[/quote]
Ensinnäkin ystävälle voi sanoa suoraan että mikä hiertää.
Sitten jos olet ajatellut maksaa hälle vaikka Y euroa palkkaa, niin voit sanoa, että maksat bonusta poissaolottomilta kuukausilta, jolloin alunperinkin vähennät Y-bonus = X (jonka maksat hänelle normaalisti).
[/quote]
Eli ap:n pitäisi siis maksaa työntekijälleen oikein bonusta siitä, että tämä tosiaan suostuu tekemään työt, joita varten hänet on palkattukin, sen sijaan, että saikuttaisi milloin milläkin tekosyyllä. Kuulostaa ihan reilulta meiningiltä! ;)
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 18:00"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:47"]
--
Ei vaan hyvin tehdystä työstä kuten olen jo moneen kertaan sanonut. Ei vaan osata lukea.
[/quote]
Ei kyse ole siitä, etteikö osattaisi lukea, vaan siitä että ajatustasi ei ole viety ihan loppuun asti. :)
Josko lukisit itse ketjun ja ne perusteet, miksi ei ole perusteltua maksaa bonusta siitä, että tulee sopimuksen mukaan töihin ja työskentelee sopimuksen mukaisen ajan.
[/quote] Kyse olikin kai juuri siitä, että ei työskentele. Homma siis ok, jos ongelmaa ei ollutkaan :-)
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 18:04"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 15:16"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 15:02"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 14:46"]
48, jep. Varsinkaan kun ap:lla ei tuntunut nyt olevankaan muuta syytä kuin ärsytys poissaoloihin.
[/quote]
Ja sua ei ärsyttäisi tehdä ilman palkkaa töitä kun oikea työntekijä feikkaa saikkua? Wau!
[/quote]
Sen takia oli tarkoitus tehdä pelisäännöt selväksi.
[/quote]
Millaisia "pelisääntöjä" ehdotat? Terv. ap
[/quote]
Ensinnäkin ystävälle voi sanoa suoraan että mikä hiertää.
Sitten jos olet ajatellut maksaa hälle vaikka Y euroa palkkaa, niin voit sanoa, että maksat bonusta poissaolottomilta kuukausilta, jolloin alunperinkin vähennät Y-bonus = X (jonka maksat hänelle normaalisti).
[/quote]
Eli ap:n pitäisi siis maksaa työntekijälleen oikein bonusta siitä, että tämä tosiaan suostuu tekemään työt, joita varten hänet on palkattukin, sen sijaan, että saikuttaisi milloin milläkin tekosyyllä. Kuulostaa ihan reilulta meiningiltä! ;)
[/quote] Niin eli maksaisi sen palkan jota alunperin meinasikin, kukaan ei häviä :-)
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:47"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 17:38"]
Bonusjärjestelmä on kyllä ihan laillinen.
[/quote]
Ai yhdelle, vaan siksi ettei lintsaisi töissä. Joo toki. ;)
[/quote] Ei vaan hyvin tehdystä työstä kuten olen jo moneen kertaan sanonut. Ei vaan osata lukea.
[/quote]
Hyvin tehtyä työtä ei ole se, että vain vaivautuu paikalle. Luultavasti ne 10 aikaisempaa tekevät työnsä paremmin.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 18:56"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 18:50"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 18:48"]
Toivottavasti uusi äijä katkaisee koipensa ja joutuu kuukausien sairauslomalle.
[/quote]
Mikä helvetti suakin vaivaa kun toivot toiselle tuolaista?
Sinä palkkaisit sen hommaan sopimattoman vain hyvää hyvyyttäsi? Yritykset ei toimi niin. Pitää ottaa töihin se joka siihen soveltuu vähimmällä vaivalla.
[/quote] Olisi hyvä opetus AP:lle että aina ei voi kaikkea laskelmoida.
[/quote]
Ap:n ystävähän tässä yrittää laskelmoida. Arvelee, että kyllä kamu ottaa töihin, vaikka ei niin kunnolla töitä tekisikään. Eikä sitten tarvitsisi potkujakaan pelätä, kun eihän kaveria pistetä pois vaikka vähän lusmuilisi. Kyllähän isolla firmalla on yksi pieni työntekijä varaa pitää, ihan ystävyydellä.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 19:18"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 19:13"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 19:11"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 19:04"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 19:02"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 19:00"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 18:56"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 18:50"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 18:48"]
Toivottavasti uusi äijä katkaisee koipensa ja joutuu kuukausien sairauslomalle.
[/quote]
Mikä helvetti suakin vaivaa kun toivot toiselle tuolaista?
Sinä palkkaisit sen hommaan sopimattoman vain hyvää hyvyyttäsi? Yritykset ei toimi niin. Pitää ottaa töihin se joka siihen soveltuu vähimmällä vaivalla.
[/quote] Olisi hyvä opetus AP:lle että aina ei voi kaikkea laskelmoida.
[/quote]
Mihinhän sä oletat että yrityksien pyörittäminen näin yleensä perustuu? Kyllä, yrittäminen on nimenomaan laskelmointia, kaikessa.
Oiskohan oikea onnettomuuskin vähän eri asia, kuin että apn kaveri olisi huvikseen saikulla.
[/quote] Se lähti tuosta vauvan teon pelosta, eihän kaveri kuukausitolkulla saikutellut.
[/quote]
Eikä lähtenyt, vaan siitä että kaveri ottaa saikkua turhaan, on pienestäkin nuhasta heti kotona jne. Sen LISÄKSI yrittää lasta.
[/quote] Kai mä sen nyt itse tiedän mitä ajattelin kun kirjoitin tuon viestin. :-) eipä ollut eka sokea lukija tässä ketjussa.
[/quote]
Siis mitä sää selität? :D
[/quote] Jätän sut illaksi miettimään :-)
[/quote]
Tää kyllä vaatii ihan huomisenkin ihmettelyä.
Opetelkaa hyvät väittelijät poistamaan lainaamastanne viestiketjusta suurin osa ennen kuin postaatte vastauksenne (sen kun jätätte siihen alimman [ / quote ] merkinnän, viimeisimmän lainauksen, ja sen ylle yhden [ quote ] merkin). Alkaa käydä raskaaksi selata samaa hemmetin pitkää ketjua uudelleen ja uudelleen.
[/quote] Olisi hyvä opetus AP:lle että aina ei voi kaikkea laskelmoida.
[/quote]
Ap:n ystävähän tässä yrittää laskelmoida. Arvelee, että kyllä kamu ottaa töihin, vaikka ei niin kunnolla töitä tekisikään. Eikä sitten tarvitsisi potkujakaan pelätä, kun eihän kaveria pistetä pois vaikka vähän lusmuilisi. Kyllähän isolla firmalla on yksi pieni työntekijä varaa pitää, ihan ystävyydellä.
[/quote]
Pitkäänpä piti odotella, että joku muu hoksaa sanoa tämän!:) Ystävät haluavat vain etuja ja kehuskelevat toisille työntekijöille olevansa työnanatajan ystäviä. Ei kiva muita kohtaan ja piste.
Peukutuksista huomaa, että suurin osa vauvapalstalaisista on jotain kokoomuslaisia wannabe-porvareita. Yrittäjiä jumaloidaan, vaikka työntekijäthän viime kädessä rahaa luovat. Ap:kin kehtaa syyttää kaveriaan laiskuudesta, vaikka itse meinaa makoilla kotona kokonaisen vuoden.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 09:57"] Yrittäjiä jumaloidaan, vaikka työntekijäthän viime kädessä rahaa luovat. [/quote]
Kukas ne työntekijöiden työpaikat loi?
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 09:57"]
Peukutuksista huomaa, että suurin osa vauvapalstalaisista on jotain kokoomuslaisia wannabe-porvareita. Yrittäjiä jumaloidaan, vaikka työntekijäthän viime kädessä rahaa luovat. Ap:kin kehtaa syyttää kaveriaan laiskuudesta, vaikka itse meinaa makoilla kotona kokonaisen vuoden.
[/quote]
Daaaaa! Siitä vaan työntekijät perustamaan omia yrityksiä! Valtakunnalliset yritysneuvojat antavat ilmaista apua, joten olkaapa hyvä:))))
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 09:57"]
Peukutuksista huomaa, että suurin osa vauvapalstalaisista on jotain kokoomuslaisia wannabe-porvareita. Yrittäjiä jumaloidaan, vaikka työntekijäthän viime kädessä rahaa luovat. Ap:kin kehtaa syyttää kaveriaan laiskuudesta, vaikka itse meinaa makoilla kotona kokonaisen vuoden.
[/quote]
No, makoilisin minäkin jos saisi pelattua raha-asiansa niin, että tulotaso ei tipu aivan pohjille.
Edelleen: miksi se ystävä pitäisi palkata vain ja etenkin siksi, koska hän on ystävä? Minusta se on epäreilua muita potentiaalisia työnhakijoita kohtaan, että yhdellä on mahdollisuus päästä "jonon ohi", koska on pomon bestis. Etenkin häntä kohtaan, joka olisi tuossa tapauksessa muuten ollut vaikkapa useamman kerran samassa paikassa töissä ja tuuraamassa ja odottelsi mahdollisuutta saada vaikkapa ihan vakivirka? Miltä sinusta tuntuisi, että sinun työpaikkasi menisi yhtäkkiä vaikkapa pomosi kälylle, ilman muuta syytä kuin sukulaisuus?
Ei minusta sukulaisen/ystävän/tutun palkkaaminen ole ehdoton no-no, mutta tuollaisen siteen ei pitäisi olla velvollisuus palkata yhtään ketään.