Ystäväni suuttui kun en palkannut häntä:(
Olen yrittäjä ja kyseessä on tosi hyvä ystäväni joka irtisanottiin työstään keväällä.
Jostain kautta hän sai tietää että haen yritykseeni työntekijää koska haluan itse jäädä vuodeksi kotiin kun lapseni aloitti ekaluokan ja yrityksen taloudellinen tilanne on sellainen että pystyn nostamaan palkaa jvaikka en tekisi muutakuin vähäiset paperihommat kotona.
Syitä miksi en palkannut ystävääni (mutta en kehtaa hänelle sanoa)
- 3 lasta, jää pienemmästäkin flunssasta ktoiin hoitamaan lasta ja mies ei suostu koskaan jäämään kotiin.
- tiedän että on huijannut viimeistä työnantajaansa turhilla saikkupäivillä, on esim aina syyslomat jne, saikulla kun ei saa lapsille hoitajaa eikä halua palkata.
- Yrittävät 4 lasta
- Olettaa saavansa saman palkan kuin minä (tulee siis minun tilalle, tekemään samat työt) mikä ei ole mahdollista.
Jouduin tänään ilmoittamaan hänelle että olen jo luvannut työpaikan eräälle miehelle, jolloin alkoi arvostelemaan minua:( Haukkui mm. ahneeksi ja syrjin kuulemma naisia jne.. Sinne meni sitten se ystävyys.
Olisitko sinä ymmärtänyt valintaani? Mulla ei siis ole mikään miljardi yritys, vaan 10 työntekijää joilla tes:sin mukainen palkka, ja tällä hetkellä maksan itselleni 4000e palkkaa koska osingoistakin joutuu nykyäään maksaan verot:(
Kommentit (199)
Jos ystävällä oli kaikki koulutus tehdä tuo työ, niin en ymmärrä sua. Tosin olisin tehnyt pelisäännöt hyvin selväksi hänelle.
Ei kannata sanoa mitään noista luettelemistasi asioista, ettet joudu raastupaan. Työ oli luvattu jo toiselle, ei muuta. Älä anna tyypille puukkoa käteen, saatat löytää sen selästäsi.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:33"]
Jos ystävällä oli kaikki koulutus tehdä tuo työ, niin en ymmärrä sua. Tosin olisin tehnyt pelisäännöt hyvin selväksi hänelle.
[/quote]
Yritystä ei pyöritetä hyväntekeväisyydellä. Ap tuntee kyllä ystävänsä, hän on ehkä ihana persoona mutta työntekijänä eri asia.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:30"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:24"]
Oisithan voinut sanoa, että tuo raskauden yritys oli esteenä, sen luulisi ymmärtävän.
[/quote]
Tätä ei pidä missään nimessä sanoa, on oikeuskelpoinen syrjintäperuste! Sano vaikka, että arvostat ystävyyttänne niin paljon, ettet halua sotkea ystäviä ja töitä, koska siinä käy yleensä huonosti.
[/quote]
Juu en todella mainitse mitään noista "oikeista syistä" ja yritin tosissaan keksiä hyvää syytä.
Tuntui ihan kamalalta kuunnella kun hän ehdotteli omaa palkkaansa:( En vaan voi palkata häntä koska se tarkoittaisi sitä että joutuisin itse tekemään hänen saikkunsa, puhumatakaan äityslomasta, ja haluan tilalleni sellaisen jolla on mahdollisuus jatkaa minun työtäni jos päätänkin että jään kotiin pidemmäksi aikaa tai teen vain osa-aikaista.
ap
Muutenkin hyvä ystävä tai vaimo samassa duunissa ei kuulosta hyvältä.
Itse pidän siviili ystävät erillään työkavereista
Mies
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:33"]Jos ystävällä oli kaikki koulutus tehdä tuo työ, niin en ymmärrä sua. Tosin olisin tehnyt pelisäännöt hyvin selväksi hänelle.
[/quote]
Pelisäännöt?
sääntö 1
"Tulet töihin päivittäin, vaikka lapsesi olisi kipeänä"
Sääntö 2
"Älä unta näe, että olisit pois töistä lapsien loma-ajat"
Sääntö 3
"Ehkäisy käytössä koko vuoden"
Sääntö 4
"Saisit samaa palkkaa kuin minä? Älä naurata"
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:34"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:30"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:24"]
Oisithan voinut sanoa, että tuo raskauden yritys oli esteenä, sen luulisi ymmärtävän.
[/quote]
Tätä ei pidä missään nimessä sanoa, on oikeuskelpoinen syrjintäperuste! Sano vaikka, että arvostat ystävyyttänne niin paljon, ettet halua sotkea ystäviä ja töitä, koska siinä käy yleensä huonosti.
[/quote]
Juu en todella mainitse mitään noista "oikeista syistä" ja yritin tosissaan keksiä hyvää syytä.
Tuntui ihan kamalalta kuunnella kun hän ehdotteli omaa palkkaansa:( En vaan voi palkata häntä koska se tarkoittaisi sitä että joutuisin itse tekemään hänen saikkunsa, puhumatakaan äityslomasta, ja haluan tilalleni sellaisen jolla on mahdollisuus jatkaa minun työtäni jos päätänkin että jään kotiin pidemmäksi aikaa tai teen vain osa-aikaista.
ap
[/quote]
Ja päättelet että "ystäväsi" ei pyöri täällä, syystä että.........?
Jos kerran tekee saman työn kuin sinä niin miksi et maksa samaa palkkaa? vai oletko ahne?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:33"]Jos ystävällä oli kaikki koulutus tehdä tuo työ, niin en ymmärrä sua. Tosin olisin tehnyt pelisäännöt hyvin selväksi hänelle.
[/quote]
Minullekin tuli mieleen, että vaikka sluibailisin joissakin töissä, niin en ystävän firmassa.
Kuka ap on kritisoimaan ystävän lastenhoitoa heidän sairastuttua, kun itse on jäämässä kokonaiseksi vuodeksi pois töistä vain lapsen koulun aloittamisen takia? Ja jos talous on niin hyvällä mallilla, niin miksi sijaisen kohdalla on niin sentilleen?

Miksi et sitten voinut sanoa tuota viimeistä ystävälle?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:38"]Jos kerran tekee saman työn kuin sinä niin miksi et maksa samaa palkkaa? vai oletko ahne?
[/quote]
Siksi ei varmaan maksa samaa palkkaa, koska on firman omistaja ja koska ei tarvitse maksaa?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:19"]
Olen yrittäjä ja kyseessä on tosi hyvä ystäväni joka irtisanottiin työstään keväällä.
Jostain kautta hän sai tietää että haen yritykseeni työntekijää koska haluan itse jäädä vuodeksi kotiin kun lapseni aloitti ekaluokan ja yrityksen taloudellinen tilanne on sellainen että pystyn nostamaan palkaa jvaikka en tekisi muutakuin vähäiset paperihommat kotona.
Syitä miksi en palkannut ystävääni (mutta en kehtaa hänelle sanoa)
- 3 lasta, jää pienemmästäkin flunssasta ktoiin hoitamaan lasta ja mies ei suostu koskaan jäämään kotiin.
- tiedän että on huijannut viimeistä työnantajaansa turhilla saikkupäivillä, on esim aina syyslomat jne, saikulla kun ei saa lapsille hoitajaa eikä halua palkata.
- Yrittävät 4 lasta
- Olettaa saavansa saman palkan kuin minä (tulee siis minun tilalle, tekemään samat työt) mikä ei ole mahdollista.
Jouduin tänään ilmoittamaan hänelle että olen jo luvannut työpaikan eräälle miehelle, jolloin alkoi arvostelemaan minua:( Haukkui mm. ahneeksi ja syrjin kuulemma naisia jne.. Sinne meni sitten se ystävyys.
Olisitko sinä ymmärtänyt valintaani? Mulla ei siis ole mikään miljardi yritys, vaan 10 työntekijää joilla tes:sin mukainen palkka, ja tällä hetkellä maksan itselleni 4000e palkkaa koska osingoistakin joutuu nykyäään maksaan verot:(
[/quote]
Teit viisaasti. Minulla ja miehelläni on yritys, joka työllistää vaihtelevasti 15-20 henkilöä. Tuttavapiirimme on laaja, joten aika ajoin kaverimme hakevat meille töihin. Olemme ottaneet sen linjan että kaverisuhteet ja bisnekset kannattaa pitää erillään. Ja tätä voin suositella kaikille muillekin yrittäjille lämpimästi. Aina kaverimme ei tätä ymmärrä, mutta linjamme on johdonmukaisesti kaikille sama, niin eipä se kuitenkaan loppujen lopuksi muille kuulu, kuinka kukakin näkee parhaaksi hoitaa omaa yritystään.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:38"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:34"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:30"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:24"]
Oisithan voinut sanoa, että tuo raskauden yritys oli esteenä, sen luulisi ymmärtävän.
[/quote]
Tätä ei pidä missään nimessä sanoa, on oikeuskelpoinen syrjintäperuste! Sano vaikka, että arvostat ystävyyttänne niin paljon, ettet halua sotkea ystäviä ja töitä, koska siinä käy yleensä huonosti.
[/quote]
Juu en todella mainitse mitään noista "oikeista syistä" ja yritin tosissaan keksiä hyvää syytä.
Tuntui ihan kamalalta kuunnella kun hän ehdotteli omaa palkkaansa:( En vaan voi palkata häntä koska se tarkoittaisi sitä että joutuisin itse tekemään hänen saikkunsa, puhumatakaan äityslomasta, ja haluan tilalleni sellaisen jolla on mahdollisuus jatkaa minun työtäni jos päätänkin että jään kotiin pidemmäksi aikaa tai teen vain osa-aikaista.
ap
[/quote]
Ja päättelet että "ystäväsi" ei pyöri täällä, syystä että.........?
[/quote]
Mitä sitten vaikka pyörisi? Ei tässä mitään tunnistettavia tietoja ole. ja vaikka joku luulisi tunnistavansa itsensä niin milläs todistat? Oikeestan ap olis varmaan tyytyväinen jos ystävänsä lukis oikeet syyt, vois hänellekkin pari asiaa "valjeta"
t. ohis
En palkkaisi ystävää/sukulaista/tuttua tilanteessasi, vaikka olisi miten pätevä hoitamaan homman. Tulee vaan vaikeuksia, eikä saa stressittä olla kotona. Parempi ku pitää työasiat erossa yksityisasioistaan.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:38"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:33"]Jos ystävällä oli kaikki koulutus tehdä tuo työ, niin en ymmärrä sua. Tosin olisin tehnyt pelisäännöt hyvin selväksi hänelle.
[/quote]
Minullekin tuli mieleen, että vaikka sluibailisin joissakin töissä, niin en ystävän firmassa.
Kuka ap on kritisoimaan ystävän lastenhoitoa heidän sairastuttua, kun itse on jäämässä kokonaiseksi vuodeksi pois töistä vain lapsen koulun aloittamisen takia? Ja jos talous on niin hyvällä mallilla, niin miksi sijaisen kohdalla on niin sentilleen?
[/quote]
Kertoo riittävästi työmoraalista sluibailla missään työpaikassa, mistä ystävä tietää ettei tee samaa omassa yrityksessä? Vielä helpompi on ruinata etuuksia kun pomo on kaveri.
En minäkään palkkaisi tuollaista ihmistä, tulee yrittäjälle tosi kalliiksi. Eli teit kyllä ihan oikein, saikuttelijoilla ei tehdä työelämässä yhtään mitään. Siis sellaisilla, jotka ovat paljon pois töistä.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:38"]
Jos kerran tekee saman työn kuin sinä niin miksi et maksa samaa palkkaa? vai oletko ahne?
[/quote]
En ole ap, mutta eiköhän tämä ole täysin selvää - yrittäjä kantaa riskin ja kerää vastaavasti voiton. Eiköhän ap ole yrityksen alkuvaiheessa saanut painaa pienellä palkalla pitkää päivää, niin kuin aloittavat yrittäjät joutuvat. Nyt alkaa selvästi olla sadonkorjuun aika, eikä sitä satoa tarvitse muille jakaa.
Ei koskaan, EI KOSKAAN, kannata palkata kaveria omaan firmaansa.
Kaikki sympatiat sulle ap. Ei sinun ketään tarvitse palkata vain siksi, että on ystäväsi. Ymmärrän sua täysin, olen pienyrittäjä itsekin. Todella harvoin olen palkannut sukulaisia tai ystäviä, joitain kesätöitä olen sukulaisten muksuille tarjonnut.
Minulla meni yhteys pariksi vuodeksi veljeni vaimoon samasta syystä. Nyt ollaan taas ihan hyvissä väleissä. Hän ei ole kyllä töitä löytänyt tähänkään päivään (joitain sijaisuuksia), hyvin paljon sairastava ja erittäin vaativa tyyppi. Monessa paikassa määräaikaisuutta ei ole jatkettu vaan hänen paikalleen otettu toinen, joka saanut jopa vakkarihomman sitten. Osaa kyllä olla haastattelussa hyvä:), mutta kun tapauksen tuntee niin... Aivan ihana ihminen ja loistava äiti! Jotenkin vaan työhommat ei oikeen hänellä nappaa.
Anna olla. Noin epärehellistä ystävää et tarvitse.