Te jotka kauhistelette vanhaa lapsentekoikää

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei voi nuorena yrittää? Ehkä jossain harvinaisessa tilanteessa ei voi. Itse tulin nuorena raskaaksi, en ollut edes pitkäaikaisessa suhteessa, mutta päätin käyttää "tilaisuuden" hyväksi, kun ajattelin, että myöhemmin voi kaduttaa keskeytys varsinkin, jos seuraavat raskaudet ei onnistukaan. Kuinka ollakaan kärsin lapsettomuudesta myöhemmin sairauksien takia, joten valintani osui oikeaan. Riskeeraasin ja uhrasin toki paljon siinä valinnassani, mutta asia oli tärkeä enkä halunnut jäädä odottelemaan mahdollisimman suotuisia olosuhteita.

Miksi pitäisi kun myöhemmin ehtii tehdä lapsen hyvään parisuhteeseen? Ei musta olisi ollut yyhooksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap mainitsi ikänsä ja sen, että on vailla kumppania?

Ap yrittää sanoa, että 32-vuotias on ikäloppu.

No sitähän meille naisille toitotetaan jatkuvasti, että hedelmällisyys alkaa laskea 30-vuotiaana ja raju pudotus 35-vuotiaana. Kun 32-vuotiaana jää yllättäen sinkuksi, on hyvinkin kolmevitonen kun on löytänyt uuden kumppanin ja päässyt parisuhteessa siihen pisteeseen, että lasten hankinta olisi ajankohtaista.

Ensisynnyttäjien keskimääräinen ikä on Suomessa muistaakseni noin 28,5 vuotta. Joten eiköhän 30-vuotias ole vielä ihan käypää tavaraa.

Oma mummoni sai äitini 41-vuotiaana eikä äitini omien sanojensa mukaan koskaan äitinsä iästä kärsinyt. Kun muiden kymmenvuotiaiden äidit oli noin 30-vuotiaita, äidinäitini oli yli 50. Sitä paitsi omasta mielestäni vanhempani olivat jo 40-vuotiaina ikäloppuja... ja vaikka he olisivat olleet kolmikymppisiä ollessani teini, tunne olisi ollut sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap mainitsi ikänsä ja sen, että on vailla kumppania?

Ap yrittää sanoa, että 32-vuotias on ikäloppu.

No sitähän meille naisille toitotetaan jatkuvasti, että hedelmällisyys alkaa laskea 30-vuotiaana ja raju pudotus 35-vuotiaana. Kun 32-vuotiaana jää yllättäen sinkuksi, on hyvinkin kolmevitonen kun on löytänyt uuden kumppanin ja päässyt parisuhteessa siihen pisteeseen, että lasten hankinta olisi ajankohtaista.

Tätä juuri tarkoitan.

Ap

Näille "kyllä hävetti sen ja tuon puolesta!" -teineille kyllä tekee hyvää odotella vielä sen lapsenteon kanssa. On suositeltavaa aikuistua ja kypsyä myös henkisesti ensin. 

Up

Olen alkuvuodesta eronnut 32-vuotias. Ei ole ollut ikinä varsinaista tarvetta perustaa perhe. Nyt kuitenkin eron jälkeen biologinen kello tikittää lujaa ja ajatukset on vieläkin erosta ihan sekaisin, ettei tässä ainakaan mitään uutta parisuhdetta olla perustamassa hetkeen... Tekisi mieli vaan soittaa exälle, että unohdetaan koko ero ja jatketaan yhdessä eteenpäin. Tiedän kyllä, että se ei ole järkevää ja tuskin exä siihen suostuisi. Meillä kuitenkin kaikki tavallaan hyvin, omat tunteet oli vain laskenut kaverillisuuteen. Nyt kun näitä ajatuksia on pyöritellyt päässä, niin miettinyt että mitä oikein odotan parisuhteelta ja elämältä. Ja en todellakaan tiedä, olen ihan rikki ja tyhjä.

Eli toipumiseen menee vielä aikaa. Ja sitten kun olen valmis uuteen parisuhteeseen, olen varmaan jo liian vanha äidiksi.

Ei voi elämälle mitään. Täällä myös yks eronnut, ikää jo 33-vuotta. Ei edes kiinnosta uudet miehet tällä hetkellä.

Sain kuopuksen 43 vuotiaana. Lasta oli toivottu monia vuosia. Aina ei asiat mene niin kuin toivoisi. Lähes kaikki epäonni lapsensaannin saralla on tullut koettua kohtukuolemasta lähtien. Olen ylpeä lapsistani vaikka vanha olenkin. Ne on kovalla työllä tähän maailmaan saatu.

Lapsensaannista ränkättäjät eivät tiedä asioista mitään.

Up

Up

Jos ajattelee vain itseään, voi synnyttää vaikka 50-vuotiaana, mutta jos ajattelee lasta, ei vain voi. Kehitysvammariski on iso ja koulussa yms lasta kiusataan.

Juuri niin. Itse halusin nuorena lapset ja ainakin viisi. Lasta yritettiin 8 vuotta ja hoidoilla saatiin. Ehti iässä kymmenys vaihtua tuossa välissä.

Ei nämä asiat kuulu kenellekään ulkopuoliselle ja monet asiat vaikuttavat. Silti on jännä, että iäkkään vanhemmuudessa nähdään vain näitä huonoja puolia, että lasta nolottaa teininä ja että hedelmällisyys on yleensä huonompi. Eikö kukaan ajattele  sitä, että mitä vanhempana lapsen saa, sitä nuorempana lapsi vanhempansa (keskimäärin) menettää. Olen sitä ikäluokkaa, jonka vanhemmat tekivät lapset yleensä parikymppisinä tai vähän päälle, vanhempani olivat kymmenisen vuotta vanhempia tästä. Siinä missä muiden vanhemmat ovat aktiivisia eläkeläisiä, äitini lähinnä odottaa kuolemaa. Siinä on iso ero. Mutta toki tämäkin on siis vain yksi vaikuttava juttu.