Lue keskustelun säännöt.
Voisitko olla miehen/naisen kanssa jolle et halua lapsia?
31.07.2021 |
Toisesta ketjusta inspiroituneena. Itsellä yksi lapsi, jonka isää rakastin kuin hullu puuroa mutta hän jätti minut. Nyt uusi mies, joka on puolestaan hulluna minuun. Minäkin rakastan ja kunnioitan häntä, mutta en halua hänelle lasta (mies siis haluaisi). En tiedä onko se biologiaa, intuitiota vai mitä mutta tunnen vaan sisimmässäni, että en halua synnyttää tälle miehelle/ hänen kaltaistaan tai näköistään lasta. Vaikka siis pidän miehen ulkonäöstä, en halua hänen näköistään lasta. En kerta kaikkiaan pysty selittämään tätä paremmin. Miehen suvussa myös paljon ongelmia, ja en haluaisi tehdä lasta siihen sukuun ja niiden ongelmien perijäksi.
Mies pitää minusta niin paljon että haluaa olla kanssani vaikka lasta ei yritettäisi tai tulisi, mutta toivoo kuitenkin koko ajan että muuttaisin mieleni. Olen kyllä kertonut että mieli ei todennäköisesti muutu, ja jos haluaa oikeasti lapsen, hänen pitää hakea sille äiti muualta mutta ei halua jättää minua
Vapaaehtoisesti lapsettomien ei tarvitse vastata, koska eivät halua lapsia ylipäänsä.
Kommentit (26)
Ehkä jonkinlainen feromonitason ymmärrys kehossasi tekee ajatuksesta mahdottoman? Ehkä kroppasi tietää, että geenitasolla ette sopisi yhteen tai tulisi mahdollisesti jotenkin sairaampi jälkeläinen.
Mutta: en nykypäivänä pidä tätä enää ainoana luotettavana mittarina. Tällä vuosisadalla parisuhde ja perhe on paljon muutakin kuin geenejä. Minun kehoni selvästi haluaisi lisääntyä kumppanini kanssa, aika pian suhteen aloittamisen jälkeen muutuin lasten suhteen vaiheilijasta kroonisen vauvakuumeiseksi. Meille tulisi luultavasti ihanan näköisiä, terveitä ja älykkäitä lapsia. Mutta suhde on ollut tunnetasolla myrskyisä ja ero vireillä. Emme osaa tehdä yhteistyötä vaikeissa asioissa, ajatuksemme hyvästä elämästä ovat liian erilaiset, liikaa tunnelukkoja lapsuudesta. Lisäksi lapsille varmaan tulisi myös jotain mielenterveysongelmia, kun on sekä autismin piirteitä että ahdistusta ja syömishäiriötä raaka-aineina.
En sano, että sinun kannattaisi tehdä tuon miehen kanssa lapsia, ei varmaan kannata. Mutta ei pelkän kehotunteenkaan perässä kannata juosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin samaistua. Aiemmin olisin lapsia hänelle tehnytkin, mutta tässä vuosien saatossa olen itse muuttunut niin paljon, etten enää tunne samaa paloa perheen perustamiseen. Olen tällä hetkellä hänen kanssaan vain siksi, että arki sujuu suht kivuttomasti ja olemme hyödyksi toisillemme, parisuhde vaatisi työtä... Ja ihan laskelmoiden asiaa miettien, miehen suvussa on lihavuutta, sydänsairauksia ja ulkonäölläkään heitä ei ole siunattu, en tällä hetkellä haluaisi lapselleni hänen geenejään, vaikka hyvä isä varmaan olisikin. Eroa olen pyöritellyt, mutta en vielä ole siinä pisteessä että päätöstä pystyisin tekemään, mutta on se iso juttu, jos ei puolisolleen halua lasta tehdä...
Vierailija kirjoitti:
Luin myös tuota edellistä ketjua ja ajattelin että koska rakastit niin hurjasti lapsesi isää ja tulit jätetyksi niin lapsi on sinulle sitäkin kautta erityisen rakas koska on tämän miehen lapsi.
Itse koen outona ajatusta etten haluaisi elämänkumppanini lasta tunnesyiden vuoksi. En olisi sellaisen ihmisen kanssa johon liittyisi tämä tunne.
Niin, ehkä tässä alkaa iälläkin olla merkitystä kun 40 vuotta kolkuttaa jo ovella. Mieheni on tuonut esille vähän sellaista ajatusta että hän ei koe tulevansa ihan kokonaan hyväksytyksi juuri siksi etten halua lisääntyä hänen kanssaan. Itse koen kyllä rakastavani häntä ja hyväksyvän hänet, mutta en silti halua hänen ulkonäköään tai sukunsa ominaisuuksia lapselleni. Tunne on yllättävän vahva ja ajatus siitä että olisin hänelle raskaana, tuntuu todella vaikealta. Meillä on kyllä sellainenkin haaste, että mies on paljon takertuvampi kuin minä, joka tarvitsen enemmän omaa aikaa ja tilaa. Jos olisin raskaana tai saisin lapsen hänelle, osa hänestä olisi raskauden ajan ikään kuin koko ajan minussa sisällä, mikä ahdistaa suunnattomasti.
Ap
Tietysti. Ei lapsi ole välttämättömyys. Elämä on paljon helpompaa kun lapsia ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Voin samaistua. Aiemmin olisin lapsia hänelle tehnytkin, mutta tässä vuosien saatossa olen itse muuttunut niin paljon, etten enää tunne samaa paloa perheen perustamiseen. Olen tällä hetkellä hänen kanssaan vain siksi, että arki sujuu suht kivuttomasti ja olemme hyödyksi toisillemme, parisuhde vaatisi työtä... Ja ihan laskelmoiden asiaa miettien, miehen suvussa on lihavuutta, sydänsairauksia ja ulkonäölläkään heitä ei ole siunattu, en tällä hetkellä haluaisi lapselleni hänen geenejään, vaikka hyvä isä varmaan olisikin. Eroa olen pyöritellyt, mutta en vielä ole siinä pisteessä että päätöstä pystyisin tekemään, mutta on se iso juttu, jos ei puolisolleen halua lasta tehdä...
Tämä 👍 Arki sujuu ja asiat muuten enimmäkseen hyvin, mutta en vaan halua jatkaa miehen geenejä.. Ja kyllä, tunnen tästä syyllisyyttä mutta ei se ole lapsellekaan kovin reilua, että tulisi perheeseen jossa äiti ei halunnut häntä. Raskausaika ja vauva vuosi on myös hankalia ja pelkään että katkeroituisin miehelle, kun hän halusi lapsen. Riskit ja suurin osa työstähän lankeaa väkisin äidille raskauden ja 1.vuoden aikana. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten joku jo sanoikin, kyseessä on ehkä joku feromonitason juttu. Vaistot ettei tulisi hyviä jälkeläisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin myös tuota edellistä ketjua ja ajattelin että koska rakastit niin hurjasti lapsesi isää ja tulit jätetyksi niin lapsi on sinulle sitäkin kautta erityisen rakas koska on tämän miehen lapsi.
Itse koen outona ajatusta etten haluaisi elämänkumppanini lasta tunnesyiden vuoksi. En olisi sellaisen ihmisen kanssa johon liittyisi tämä tunne.
Niin, ehkä tässä alkaa iälläkin olla merkitystä kun 40 vuotta kolkuttaa jo ovella. Mieheni on tuonut esille vähän sellaista ajatusta että hän ei koe tulevansa ihan kokonaan hyväksytyksi juuri siksi etten halua lisääntyä hänen kanssaan. Itse koen kyllä rakastavani häntä ja hyväksyvän hänet, mutta en silti halua hänen ulkonäköään tai sukunsa ominaisuuksia lapselleni. Tunne on yllättävän vahva ja ajatus siitä että olisin hänelle raskaana, tuntuu todella vaikealta. Meillä on kyllä sellainenkin haaste, että mies on paljon takertuvampi kuin minä, joka tarvitsen enemmän omaa aikaa ja tilaa. Jos olisin raskaana tai saisin lapsen hänelle, osa hänestä olisi raskauden ajan ikään kuin koko ajan minussa sisällä, mikä ahdistaa suunnattomasti.
Ap
Ap, kolmonen tässä. Kiteytit omat tuntemukseni hyvin, tuntuisi oudolta jos osa hänestä olisi sisälläni. Mieheni myös on tottunut puuhailemaan omiaan, ilmoittaa vaan lähtevänsä käymään jossain eikä edes kysy, haluanko mukaan. Millaista elämää se sitten olisi lapsen kanssa? Minä varmaan jumittaisin kotona pyykki- ja tiskivuoren, lapsen, siivoamisen ja ruuanlaiton kanssa, samalla kun hän on ottamassa omaa aikaa (ei ne hänen juttunsa aina pelkkää huvia ole, puolet reissuista liittyy autojen huoltoon tai anopin auttamiseen, mutta silti hän pääsee menemään omia aikojaan). Toivoisin, että oma mieheni olisi yhtä mukana kodinhoidossa ja suunnittelisi kauppalistaa ja päivärytmiä samalla panoksella kuin itse, tehtäisiin yhdessä tai edes sovittaisiin, mitä tehdään milloinkin tahoillamme. Vietin mm juhannuksen yksin, kun podin kipeää hammasta kotona ja hänen piti käydä muutamalla kaljalla kaverin luona. Reissu sitten venähti 28 tuntiin, enkä kuullut ukosta mitään koko aikana (enkä alkanut pommittaa viesteillä, sillä en halua olla se nalkuttava vaimo).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin myös tuota edellistä ketjua ja ajattelin että koska rakastit niin hurjasti lapsesi isää ja tulit jätetyksi niin lapsi on sinulle sitäkin kautta erityisen rakas koska on tämän miehen lapsi.
Itse koen outona ajatusta etten haluaisi elämänkumppanini lasta tunnesyiden vuoksi. En olisi sellaisen ihmisen kanssa johon liittyisi tämä tunne.
Niin, ehkä tässä alkaa iälläkin olla merkitystä kun 40 vuotta kolkuttaa jo ovella. Mieheni on tuonut esille vähän sellaista ajatusta että hän ei koe tulevansa ihan kokonaan hyväksytyksi juuri siksi etten halua lisääntyä hänen kanssaan. Itse koen kyllä rakastavani häntä ja hyväksyvän hänet, mutta en silti halua hänen ulkonäköään tai sukunsa ominaisuuksia lapselleni. Tunne on yllättävän vahva ja ajatus siitä että olisin hänelle raskaana, tuntuu todella vaikealta. Meillä on kyllä sellainenkin haaste, että mies on paljon takertuvampi kuin minä, joka tarvitsen enemmän omaa aikaa ja tilaa. Jos olisin raskaana tai saisin lapsen hänelle, osa hänestä olisi raskauden ajan ikään kuin koko ajan minussa sisällä, mikä ahdistaa suunnattomasti.
ApAp, kolmonen tässä. Kiteytit omat tuntemukseni hyvin, tuntuisi oudolta jos osa hänestä olisi sisälläni. Mieheni myös on tottunut puuhailemaan omiaan, ilmoittaa vaan lähtevänsä käymään jossain eikä edes kysy, haluanko mukaan. Millaista elämää se sitten olisi lapsen kanssa? Minä varmaan jumittaisin kotona pyykki- ja tiskivuoren, lapsen, siivoamisen ja ruuanlaiton kanssa, samalla kun hän on ottamassa omaa aikaa (ei ne hänen juttunsa aina pelkkää huvia ole, puolet reissuista liittyy autojen huoltoon tai anopin auttamiseen, mutta silti hän pääsee menemään omia aikojaan). Toivoisin, että oma mieheni olisi yhtä mukana kodinhoidossa ja suunnittelisi kauppalistaa ja päivärytmiä samalla panoksella kuin itse, tehtäisiin yhdessä tai edes sovittaisiin, mitä tehdään milloinkin tahoillamme. Vietin mm juhannuksen yksin, kun podin kipeää hammasta kotona ja hänen piti käydä muutamalla kaljalla kaverin luona. Reissu sitten venähti 28 tuntiin, enkä kuullut ukosta mitään koko aikana (enkä alkanut pommittaa viesteillä, sillä en halua olla se nalkuttava vaimo).
Ymmärrän. Minun mieheni on kuitenkin kunnollinen ja todella tunnollinen ja auttaisi varmasti kaikessa missä pystyy. Myös lastani kohtelee kuin omaansa. Silti en halua synnyttää hänelle, hänen nimelleen ja sukuunsa lasta. Vaikka miehelläni menee ihan ok, hänen suvullaan, "Virtasilla" ei, ja en halua tehdä maailmaan yhtään uutta "Virtasta" . Ap
Otsikkoon vastaus. Voin. Koska en ylipäätään halua lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otsikkoon vastaus. Voin. Koska en ylipäätään halua lapsia.
No, tässä ei kysyttykään veljen näkemystä vaan niiden, jotka ylipäänsä haluavat lapsia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikkoon vastaus. Voin. Koska en ylipäätään halua lapsia.
No, tässä ei kysyttykään veljen näkemystä vaan niiden, jotka ylipäänsä haluavat lapsia. Ap
Hmm, siis velojen, ei veljen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää nyt repästä mieheltä laastari ja jättää hänet. Selvästi mies uskoo ja toivoo saavansa vielä jälkeläisiä sun kanssa ja on sulta julmaa ja väärin roikottaa tätä löysässä hirressä. Tietenkään mies ei jätä sua, kun on niin rakastunut ja elättelee toivoa yhteisestä perhe-elämästä.
Minulla alkoi tulla tunne etten halua mirhen lasta, kun hän oli toiminut monessa asiassa väärin minua kohtaan. Korjaavaa ei tullut, joten ei tullut luottavaista oloa. Mies raivostui. Suhde meni rikki ja mies löysi heti uuden, jonka kanssa tekee lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla alkoi tulla tunne etten halua mirhen lasta, kun hän oli toiminut monessa asiassa väärin minua kohtaan. Korjaavaa ei tullut, joten ei tullut luottavaista oloa. Mies raivostui. Suhde meni rikki ja mies löysi heti uuden, jonka kanssa tekee lasta.
Tämä.
30% naisista tekee lapsen eri miehelle kuin sille jonka kanssa elää.
Miksi siis valita?
En usko että voisin olla miehen kanssa, jota en pystyisi kuvittelemaan lasteni isäksi. En edes välttämättä edes halua lapsia, mutta miehestä pitää joka tapauksessa tulla oikeanlainen fiilis.
En ole miehen kanssa, jos en halua häntä lasten isäksi. Halu saada hänet lasten isäksi saattaa kadota miehen tekojen pohjalta. Tarvitaan korjausliikkeitä, jotta tunne palaa. Jos ei palaa, tulee ero.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää nyt repästä mieheltä laastari ja jättää hänet. Selvästi mies uskoo ja toivoo saavansa vielä jälkeläisiä sun kanssa ja on sulta julmaa ja väärin roikottaa tätä löysässä hirressä. Tietenkään mies ei jätä sua, kun on niin rakastunut ja elättelee toivoa yhteisestä perhe-elämästä.
En halua jättää hyvää miestä, ja minusta hänen pitäisi jättää minut jos arvottaa lapsen tärkeämmäksi. Olen lukuisia kertoja tehnyt selväksi että mieleni ei taida tästä enää muuttua ja että minun kanssani lasta ei tule. Sille en voi mitään jos ei halya uskoa ja elättelee silti toiveita 😔
Ap
Vierailija kirjoitti:
En ole miehen kanssa, jos en halua häntä lasten isäksi. Halu saada hänet lasten isäksi saattaa kadota miehen tekojen pohjalta. Tarvitaan korjausliikkeitä, jotta tunne palaa. Jos ei palaa, tulee ero.
Mieheni ei ole tehnyt mitään väärää saadakseen tunteen katoamaan, en ole vaan koskaan halunnut hänelle lasta. Tai ihan alussa en sitä edes miettinyt mutta sitten kun asia tuli ajankohtaiseksi niin en ole koskaan halunnut olla hänelle raskaana.
Miehen taustalla mm ankaraa uskonnollisuutta jonka erikoisista opeista en usko hänen täysin irtautuneen, enkä halua lasta kasvatettavan niiden oppien mukaan. Lapsuuden jutut ja toimintamallit kun monesti aktivoituu oman lapsen kanssa. Muutakin ikävää siellä suvussa jota en halua lapsen perivän. Toinen asia on se, että koen miehen melko takertuvaksi. Nyt kun on yksi lapsi ja yksi mies, saan vielä silloin tällöin omaa aikaa ja tilaa, mutta vauvan kanssa sitä ei enää olisi.
Mitään varsinaista suurta vikaa miehessä ei siis todellakaan ole, en vaan halua hänelle lasta.
Ap
Luin myös tuota edellistä ketjua ja ajattelin että koska rakastit niin hurjasti lapsesi isää ja tulit jätetyksi niin lapsi on sinulle sitäkin kautta erityisen rakas koska on tämän miehen lapsi.
Itse koen outona ajatusta etten haluaisi elämänkumppanini lasta tunnesyiden vuoksi. En olisi sellaisen ihmisen kanssa johon liittyisi tämä tunne.