mikä kiire nuorilla on perustaa perhe?

Jokainen tyylillään. Itse en olisi vielä valmis äidiksi, olen kyllä vakitusessa parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Mulla on amk-tutkinto käytynä ja pari vuotta ollut työelämässä. Kiinnostaisi opiskella vielä lisää. Lapsia ehkä myöhemmin, eikä nekään ole mikään itsestäänselvyys. Turha suunnitella että "kahdeksan vuoden päästä lapsia", mistäs sitä kikaan tietää, kuka niitä saa vaikka haluaisi. Hyvä, jos joku haluaa perheen nuorena, hyvä, jos joku toinen ei halua. Peace and love.

Voi voi... Itse olen ollut mieheni kanssa yhdessä siitä asti kun olin 16v. Esikoinen syntyi kun olin 22v ja kakkonen kun olin 23v. Naimisiin mentiin esikoisen ollessa puolivuotias eli yhdessä oltiin oltu 6v. Edelleen onnellisia ja lapset omillaan :) ei kaduta, eikä vituta kun nyt nelikymppisenä saan edelleen jakaa elämäni rakastamani miehen kanssa ja lapset ovat jo aikuisia. Kaduttaisi jos olisin vasta 35v aloittanut vauva-arjen.

25 pahoittelee kirjoitusvirheitä.

18-vuotiaana raskaaksi, 20-vuotiaana naimisiin ja 27-vuotiaana avioero. Ja sitten parkutaan, kun mies jätti, kun halusi "omaa tilaa". Joopa joo, nää on niin nähty.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 16:03"]

18-vuotiaana raskaaksi, 20-vuotiaana naimisiin ja 27-vuotiaana avioero. Ja sitten parkutaan, kun mies jätti, kun halusi "omaa tilaa". Joopa joo, nää on niin nähty.

[/quote]

Meinasitko, että vanhempana alkaneissa suhteissa ei mies jätä koskaan, koska haluaa "omaa tilaa"? :D

Joillekin nuorena lastenteko ja naimisiin meneminen on myös joku ylpeilyn aihe, niin kuin tuttavalla:"mää oon eka meitin kaveriporukasta ketä menee naimisiin ja kellä on vauva", mitä sitten?! Minä olin eka, jolla oli korkeakoulu käytynä. Se ei kiinnostanut ketään, vaikka on mulle tärkeä asia.

Mä olen nyt 24v ja tuoreessa parisuhteessa. Emme asu yhdessä ja varmaan seurustellaan ainakin vuosi tai kaksi ennen yhteenmuuttoa :). Aikasemminkin voisi, mutta turha etsiä uutta kämppää (pk-seutu) kun olen pian valmistumassa ja etsimässä työpaikkaa. Sittenhän sen näkee, mikä olis meille hyvä sijainti. No joo, takasin aiheeseen. Lapsia halutaan siinä kolmenkympin korvilla, vaikka eipä sitä tiedä ollaanko silloin yhdessä. Ero voi tulla ihan kelle vaan ja käytännössä koska vaan. Ei ole sinänsä mikään tae, että pitkä suhde kestäisi vauva-arkea tuoreita paremmin tai että kolmekymppisenä kymmenen vuoden suhde ei voisi kaatua nopeastikin. Jos en joskus saa lapsia, sitten en. Mä myönnän olevani yhä ihan tosi itsekäs ihminen ja haluan tehdä kaikennäköistä.. Opiskella, tehdä töitä, harrastaa. Ei ole tilaa tai mitään "tarvetta" lapselle nyt, mutta kolmekymppisenä on toivottavasti tilanne toinen :).

Jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee. Mä en muutenkaan haaveile monesta lapsesta, joten toivon vielä ehtiväni sitten joskus viiden vuoden päästä saamaan lapsen :). Turha suunnitella elämää kuitenkaan liian tarkkaan, voihan olla että viiden vuoden päästä mä en ole parisuhteessa. Tai ehkä mulla on syöpä? Olenko enää hengissäkään? Ehkä tuunkin huomenna vahingossa raskaaksi ja olen viiden vuoden päästä viisivuotiaan lapsen äiti. Who knows :D

Up

Omiin ratkaisuihinsa tyytymättömät ja umpimieliset harakat täällä taas huutelee...

Peruspalikat lasten tekemiseen:

-se että haluaa lapsen ja kykenee rakastamaan

-osaa hakea ja pyytää ja ottaa vastaan apua jos sitä tarvitsee (myös neuvoja)

-tiedostaa sen että kehenkään ei voi luottaa ja huolimatta 10 vuoden yhteiselosta täyspäiseksi luulemansa ihminen voikin olla muuta ja joudut silti yksinhuoltajaksi

- kykenee kantamaan vastuunsa ja elämänhallinta on kunnossa (kaiken ei mm. Tarvitse olla uutta eikä lapsia tarvitse pinota roinalla)

Kaikki nyt keskittyy tuohon nuori kohtaan, kun pointti on, että alle vuoden päästä seurustelun aloittamisesta ollaan naimisis ja muksut tehtynä.

Siis millaisia ihmisiä te tunnette jos kaikki nuorena pariutuu ja lisääntyy? Olen itse saanut esikoisen 19 vee ja oli vahinko lapsi. Yksi kaveri mun jälkeen sai lapsen noin 22 vee. Nyt odotan suunniteltua toista lasta aviomieheni kanssa ja olen 30. Ja noin 85% kavereista on edelleen lapsettomia. Vain parilla hassulla on lapsia. Yhteen ovat puolisoidensa kanssa saattaneet muuttaa nopeastikin, mutta kyllä 25+ ikäinen voikin tehdä jo nopeita päätöksiä niiden olematta hätäilyä. Ja joskus yhteen muutto voi olla taloudellisesti mietitty järki ratkaisu.

Hassua yleistystä tämä ketju kun kuitenkin yleisesti lapsia saadaan nykyisin tosi myöhään. Ja naimisiinkin mennään myöhemmin kuin ennen.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 08:56"]Siis millaisia ihmisiä te tunnette jos kaikki nuorena pariutuu ja lisääntyy? Olen itse saanut esikoisen 19 vee ja oli vahinko lapsi. Yksi kaveri mun jälkeen sai lapsen noin 22 vee. Nyt odotan suunniteltua toista lasta aviomieheni kanssa ja olen 30. Ja noin 85% kavereista on edelleen lapsettomia. Vain parilla hassulla on lapsia. Yhteen ovat puolisoidensa kanssa saattaneet muuttaa nopeastikin, mutta kyllä 25+ ikäinen voikin tehdä jo nopeita päätöksiä niiden olematta hätäilyä. Ja joskus yhteen muutto voi olla taloudellisesti mietitty järki ratkaisu.

Hassua yleistystä tämä ketju kun kuitenkin yleisesti lapsia saadaan nykyisin tosi myöhään. Ja naimisiinkin mennään myöhemmin kuin ennen.

[/quote]

Esimerkiksi mun exällä on nykyään kaksi lasta. Lapsilla on vähän yli vuosi ikäeroa ja eri äidit. Ensimmäisen lapsen äidin kanssa he muuttivat melkein heti yhteen ja alle vuoden päästä muksu syntyi ja sen jälkeen tämä muija heitti exäni pihalle ja yrittää estää tapaamiset lasten kanssa. Olivat silloin 21-vuotiaita kun saivat lapsen. Seuraavan muijan kanssa muuttivat myös melkein heti yhteen ja 9kk myöhemmin kun olivat tutustuneet saivat muksun. Tämä nuoremman lapsen äiti täytti 18 sen jälkeen kun lapsi syntyi.

Sitten yksi tuttu pariskunta oli seurustellut puoli vuotta, menivät kihloihin ja vuosipäivänä menivät naimisiin. Kaksi kuukautta tämän jälkeen erosivat. Eivät onneksi lapsia ehtineet pyöräyttää. Ikää heillä oli 19.

Tätä listaa voisin jatkaa vaikka kuinka kauan. Kuitenkin puolet tutuista ovat perustaneet perheen nuorena, ja todella lyhyellä aikavälillä. Eli alle vuosi tutustumisesta. Ja sitä minä ihmettelen, että mikä kiire.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 07:44"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:24"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:16"]Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[/quote]

Joku saattaisi jopa olla kateellinen siitä, että olen elänyt elämäni täysillä. Kukaan ystävistäni ei kuvailisi minua ihmiseksi, jonka nuoruus on jäänyt elämättä. Olin aina se villi ja suosittu tyttö. Sitten aikuistuin ja olen erittäin korkeasti koulutettu lähemmäs kolmekymppisenä. Mitään ei ole jäänyt kokematta ja lapsi menee kohta kouluunkin, joten aika vapaata tämä elämä alkaa taas olemaan. Ystäväni etsivät edelleen miehiä. Se on vaikeaa, koska hekin ovat akateemisia ja toivovat samaa mieheltä. Hyviä akateemisia miehiä ei ole paljon. Minulla ei ole tuollaista stressiä, mies ja lapsi löytyy. Olen varsin onnellinen ihminen.

[/quote]  Ei apua :DDDD

Minulta mies ja lapsi löytyy, ei tarvitse etsiä enää :DDDD

Oletko koskaan ajatellut, että kaikille naisille se miehen saaminen ei ole elämän tärkein asia? Toisaalta vaikutat juuri sellaiselta, kenellä on elämä eletty, kun sait miehen ja lapsen ja kaikki on tehty ja halveksien norsunluutornista katselet muiden elämää. 

Viritä kultapieni se turvaverkko jo allesi. Tipahduksesi tulee olemaan vielä aika kova. Olisi kiva kuulla 10 vuoden päästä, miten sinulle kävi. Uskon, että ei kovin hyvin. 

[/quote]

Pysybä psrisuhde ja lapsen saaminen oli ja on sika korkealla prooriteettilistallani, samoin kuin hyvä koulutus ja esim. Omistusasunto. Tee sinä mitä tykkäät. Kuten sanoin, koen että olen onnistunut elämässäni ja saanut paljon aikaan. Sinä tuskin voit tulla minulle kertomaan, että olisin ollut onnellisempi sinkkuna tai ilman lastani. Näin kun ei ole.

Ja joo, kavereilleni on sika hankalaa löytää hyvä mies. Kaikki sellaisen haluaisivat ja varmaan löytävätkin joskus. Usko tai älä- hekin haluavat akateemisina lapsia js miehen. Moni olisi valmis jo saamaan lapsia, mutta ei ole miestä.

Ja pliis, älä kullittele minua. Livenä tuskin uskaltaisit sanoa mitään tuollaista.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:07"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 07:44"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:24"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:16"]Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[/quote]

Joku saattaisi jopa olla kateellinen siitä, että olen elänyt elämäni täysillä. Kukaan ystävistäni ei kuvailisi minua ihmiseksi, jonka nuoruus on jäänyt elämättä. Olin aina se villi ja suosittu tyttö. Sitten aikuistuin ja olen erittäin korkeasti koulutettu lähemmäs kolmekymppisenä. Mitään ei ole jäänyt kokematta ja lapsi menee kohta kouluunkin, joten aika vapaata tämä elämä alkaa taas olemaan. Ystäväni etsivät edelleen miehiä. Se on vaikeaa, koska hekin ovat akateemisia ja toivovat samaa mieheltä. Hyviä akateemisia miehiä ei ole paljon. Minulla ei ole tuollaista stressiä, mies ja lapsi löytyy. Olen varsin onnellinen ihminen.

[/quote]  Ei apua :DDDD

Minulta mies ja lapsi löytyy, ei tarvitse etsiä enää :DDDD

Oletko koskaan ajatellut, että kaikille naisille se miehen saaminen ei ole elämän tärkein asia? Toisaalta vaikutat juuri sellaiselta, kenellä on elämä eletty, kun sait miehen ja lapsen ja kaikki on tehty ja halveksien norsunluutornista katselet muiden elämää. 

Viritä kultapieni se turvaverkko jo allesi. Tipahduksesi tulee olemaan vielä aika kova. Olisi kiva kuulla 10 vuoden päästä, miten sinulle kävi. Uskon, että ei kovin hyvin. 

[/quote]

Pysybä psrisuhde ja lapsen saaminen oli ja on sika korkealla prooriteettilistallani, samoin kuin hyvä koulutus ja esim. Omistusasunto. Tee sinä mitä tykkäät. Kuten sanoin, koen että olen onnistunut elämässäni ja saanut paljon aikaan. Sinä tuskin voit tulla minulle kertomaan, että olisin ollut onnellisempi sinkkuna tai ilman lastani. Näin kun ei ole.

Ja joo, kavereilleni on sika hankalaa löytää hyvä mies. Kaikki sellaisen haluaisivat ja varmaan löytävätkin joskus. Usko tai älä- hekin haluavat akateemisina lapsia js miehen. Moni olisi valmis jo saamaan lapsia, mutta ei ole miestä.

Ja pliis, älä kullittele minua. Livenä tuskin uskaltaisit sanoa mitään tuollaista.

[/quote]

Pysyvä parisuhde, aika*

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 08:44"]Kaikki nyt keskittyy tuohon nuori kohtaan, kun pointti on, että alle vuoden päästä seurustelun aloittamisesta ollaan naimisis ja muksut tehtynä.

[/quote]

Juu, kyllä näitä "nopeita" löytyy myös vanhemmistakin. Itsekin tunnen erään pariskunnan (molemmat jo yli 30v.) Seurustelivat vajaa puoli vuotta kun nainen pamahti paksuksi ja ennen syntymää pitivät häät. Erosivat parin vuoden jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:09"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 08:44"]Kaikki nyt keskittyy tuohon nuori kohtaan, kun pointti on, että alle vuoden päästä seurustelun aloittamisesta ollaan naimisis ja muksut tehtynä.

[/quote]

Juu, kyllä näitä "nopeita" löytyy myös vanhemmistakin. Itsekin tunnen erään pariskunnan (molemmat jo yli 30v.) Seurustelivat vajaa puoli vuotta kun nainen pamahti paksuksi ja ennen syntymää pitivät häät. Erosivat parin vuoden jälkeen.

[/quote]

Omassa kaveriporukassa tuo nuoruus vain taitaa korostua.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:07"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 07:44"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:24"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:16"]Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[/quote]

Joku saattaisi jopa olla kateellinen siitä, että olen elänyt elämäni täysillä. Kukaan ystävistäni ei kuvailisi minua ihmiseksi, jonka nuoruus on jäänyt elämättä. Olin aina se villi ja suosittu tyttö. Sitten aikuistuin ja olen erittäin korkeasti koulutettu lähemmäs kolmekymppisenä. Mitään ei ole jäänyt kokematta ja lapsi menee kohta kouluunkin, joten aika vapaata tämä elämä alkaa taas olemaan. Ystäväni etsivät edelleen miehiä. Se on vaikeaa, koska hekin ovat akateemisia ja toivovat samaa mieheltä. Hyviä akateemisia miehiä ei ole paljon. Minulla ei ole tuollaista stressiä, mies ja lapsi löytyy. Olen varsin onnellinen ihminen.

[/quote]  Ei apua :DDDD

Minulta mies ja lapsi löytyy, ei tarvitse etsiä enää :DDDD

Oletko koskaan ajatellut, että kaikille naisille se miehen saaminen ei ole elämän tärkein asia? Toisaalta vaikutat juuri sellaiselta, kenellä on elämä eletty, kun sait miehen ja lapsen ja kaikki on tehty ja halveksien norsunluutornista katselet muiden elämää. 

Viritä kultapieni se turvaverkko jo allesi. Tipahduksesi tulee olemaan vielä aika kova. Olisi kiva kuulla 10 vuoden päästä, miten sinulle kävi. Uskon, että ei kovin hyvin. 

[/quote]

Pysybä psrisuhde ja lapsen saaminen oli ja on sika korkealla prooriteettilistallani, samoin kuin hyvä koulutus ja esim. Omistusasunto. Tee sinä mitä tykkäät. Kuten sanoin, koen että olen onnistunut elämässäni ja saanut paljon aikaan. Sinä tuskin voit tulla minulle kertomaan, että olisin ollut onnellisempi sinkkuna tai ilman lastani. Näin kun ei ole.

Ja joo, kavereilleni on sika hankalaa löytää hyvä mies. Kaikki sellaisen haluaisivat ja varmaan löytävätkin joskus. Usko tai älä- hekin haluavat akateemisina lapsia js miehen. Moni olisi valmis jo saamaan lapsia, mutta ei ole miestä.

Ja pliis, älä kullittele minua. Livenä tuskin uskaltaisit sanoa mitään tuollaista.

[/quote]  Kyllä uskaltaisin livenäkin sanoa. Mutta ihmiset on erilaisia. Minulle ei ollut mikään itseisarvo löytää miestä ja saada lasta. Eli ei tullut mieleenkään metsästää miehiä niin, että kunhan vain saan jonkun pysymään kanssani ja tehtyä hänelle lapsen, lapsuudenhaaveeni toteutuvat.

Olen aina ajatellut niin, että perustan perheen vasta, jos vastaani tulee sielunkumppani, tarpeeksi hyvä mies. Ei ensimäistä, joka suostuu toteuttamaan unelmani. Minulla oli ovet auki elämässä moneen suuntaan.

Juuri näille, joiden haave on perustaa perhe mahdollisimman aikaisin, käy juuri niin, että ei välitetä tutustua siihen mieheen edes, vaan seurustellaan vain siksi, että se etenee lineaarisesti seukkaustesta prinsessahäihin ja sitten lapseen ja omakotitaloon. Sitten ihmetellään, että hei haloo, kuka tää ihminen on, kenen kanssa menin yhteen sksi, että saan lapsen ja talon. Yhteen ei menty siksi, että rakastui siihen tyyppiin ja halusi juuri hänen kanssa perheen. Otetaan eka mies, jonka saa talutettua alttarille, on se sitten millainen tahansa.

Kyllä, voisin sanoa sinulle tämän livenä, jos tulisit lapsellisesti paasaamaan, että sain toteutettua unelmani ja sain miehen ja lapsen ja talon. Voisin jopa revetä nauramaan hervottomasti.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:12"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:07"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 07:44"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:24"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:16"]Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[/quote]

Joku saattaisi jopa olla kateellinen siitä, että olen elänyt elämäni täysillä. Kukaan ystävistäni ei kuvailisi minua ihmiseksi, jonka nuoruus on jäänyt elämättä. Olin aina se villi ja suosittu tyttö. Sitten aikuistuin ja olen erittäin korkeasti koulutettu lähemmäs kolmekymppisenä. Mitään ei ole jäänyt kokematta ja lapsi menee kohta kouluunkin, joten aika vapaata tämä elämä alkaa taas olemaan. Ystäväni etsivät edelleen miehiä. Se on vaikeaa, koska hekin ovat akateemisia ja toivovat samaa mieheltä. Hyviä akateemisia miehiä ei ole paljon. Minulla ei ole tuollaista stressiä, mies ja lapsi löytyy. Olen varsin onnellinen ihminen.

[/quote]  Ei apua :DDDD

Minulta mies ja lapsi löytyy, ei tarvitse etsiä enää :DDDD

Oletko koskaan ajatellut, että kaikille naisille se miehen saaminen ei ole elämän tärkein asia? Toisaalta vaikutat juuri sellaiselta, kenellä on elämä eletty, kun sait miehen ja lapsen ja kaikki on tehty ja halveksien norsunluutornista katselet muiden elämää. 

Viritä kultapieni se turvaverkko jo allesi. Tipahduksesi tulee olemaan vielä aika kova. Olisi kiva kuulla 10 vuoden päästä, miten sinulle kävi. Uskon, että ei kovin hyvin. 

[/quote]

Pysybä psrisuhde ja lapsen saaminen oli ja on sika korkealla prooriteettilistallani, samoin kuin hyvä koulutus ja esim. Omistusasunto. Tee sinä mitä tykkäät. Kuten sanoin, koen että olen onnistunut elämässäni ja saanut paljon aikaan. Sinä tuskin voit tulla minulle kertomaan, että olisin ollut onnellisempi sinkkuna tai ilman lastani. Näin kun ei ole.

Ja joo, kavereilleni on sika hankalaa löytää hyvä mies. Kaikki sellaisen haluaisivat ja varmaan löytävätkin joskus. Usko tai älä- hekin haluavat akateemisina lapsia js miehen. Moni olisi valmis jo saamaan lapsia, mutta ei ole miestä.

Ja pliis, älä kullittele minua. Livenä tuskin uskaltaisit sanoa mitään tuollaista.

[/quote]  Kyllä uskaltaisin livenäkin sanoa. Mutta ihmiset on erilaisia. Minulle ei ollut mikään itseisarvo löytää miestä ja saada lasta. Eli ei tullut mieleenkään metsästää miehiä niin, että kunhan vain saan jonkun pysymään kanssani ja tehtyä hänelle lapsen, lapsuudenhaaveeni toteutuvat.

Olen aina ajatellut niin, että perustan perheen vasta, jos vastaani tulee sielunkumppani, tarpeeksi hyvä mies. Ei ensimäistä, joka suostuu toteuttamaan unelmani. Minulla oli ovet auki elämässä moneen suuntaan.

Juuri näille, joiden haave on perustaa perhe mahdollisimman aikaisin, käy juuri niin, että ei välitetä tutustua siihen mieheen edes, vaan seurustellaan vain siksi, että se etenee lineaarisesti seukkaustesta prinsessahäihin ja sitten lapseen ja omakotitaloon. Sitten ihmetellään, että hei haloo, kuka tää ihminen on, kenen kanssa menin yhteen sksi, että saan lapsen ja talon. Yhteen ei menty siksi, että rakastui siihen tyyppiin ja halusi juuri hänen kanssa perheen. Otetaan eka mies, jonka saa talutettua alttarille, on se sitten millainen tahansa.

Kyllä, voisin sanoa sinulle tämän livenä, jos tulisit lapsellisesti paasaamaan, että sain toteutettua unelmani ja sain miehen ja lapsen ja talon. Voisin jopa revetä nauramaan hervottomasti.

[/quote]

Kuule, deittsilin varmaan satoja miehiä ja seurustelin useampaan otteeseen ennen kuin tapasimme mieheni kanssa. Se oli molemmille rakkautta heti alusta saakka. Älä tule minulle kertomaan, että olen tyytynyt vain johonkin, kun en ole etkä sinä minua tunne. Mieheni on minulle unelmamies, edelleen ja kaikkea sitä mitä miehessä haluan. Minulla oli kyllä varaa valita ja valitsin hyvin.

Elämän pituinen parisuhde ja kumppanuus on sitä henkistä pääomaa, jota ei voi ostaa. Tämän olen aina tiennyt.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 21:53"]Olen 24, lukiopohjalla, unelmien (kokopäivä)työ, unelmien mies ja avioliitto. Takana kolmen vuoden lapsettomuus ja nyt 2 pientä lasta samaan syssyyn tehtynä, edessä paluu töihin ja opiskelua hieman lisää. Elämäni on "työntäyteistä" mutta nautin siitä täysin rinnoin, mitä pitäisi katua? Rakastan lapsiani yli kaiken ja minulle oli itsestäänselvyys "tehdä" lapset nuorena. Emme tosin varsinaisesti kiirehtineet, emme menneet lapsettomuuttamne selvittämään koska aikaa oli vielä. Mutta olen äärettömän onnellinen että päättivät tulla nyt! Tulevaisuudessa ei tarvitse huolehtia äitiyslomista tmv, nyt oli juuri sopiva aika lapsille. On jo cv:kin kiitettävä mutta työ ei niin vastuullista etteikö voisi olla pois.

Ehdin jo biletysvaiheenikin elää, enemmän kuin tarpeeksi ;) Toki jotkut ei ole valmiita vielä 3-kymppisinäkään mutta toiset on aiemmin. Miksi se on niin vaikea käsittää?

[/quote]

Kolmen vuoden lapsettomuus? Siis todennäköisesti sinun elimistösi on ollut vain kypsymätön lasten saantiin. Tai jos miehesi samanikäinen, hänen spermansa ei ole ollut vielä tarpeeksi "tujua".

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:16"]Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[/quote]

Moahhaaahhhaaaa