mikä kiire nuorilla on perustaa perhe?

Ei ollut suunniteltu "kiirehtiminen" lastenteossa, mutta näin oli varmasti tarkoitettu meille :) ei kaduta pätkääkään, näin on Meille hyvä. Jollekin toiselle sitten toisella tapaa. Oli meillä tietysti parisuhdetta takana reilusti enemmän kuin se vuosi esikoisen tullessa (ja avioliitossakin oltiin), mutta parikymppinen olin vasta(?) kuitenkin.

"Mä haluun suunnitella mun koko elämän, vaimon ja viran ja talonkin. Mut kaikki menee toisin joku suunnittelee mua paremmin..." kuten eräässä ihan vetävässä laulussa lauletaan ;)

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:12"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:07"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 07:44"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:24"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:16"]Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[/quote]

Joku saattaisi jopa olla kateellinen siitä, että olen elänyt elämäni täysillä. Kukaan ystävistäni ei kuvailisi minua ihmiseksi, jonka nuoruus on jäänyt elämättä. Olin aina se villi ja suosittu tyttö. Sitten aikuistuin ja olen erittäin korkeasti koulutettu lähemmäs kolmekymppisenä. Mitään ei ole jäänyt kokematta ja lapsi menee kohta kouluunkin, joten aika vapaata tämä elämä alkaa taas olemaan. Ystäväni etsivät edelleen miehiä. Se on vaikeaa, koska hekin ovat akateemisia ja toivovat samaa mieheltä. Hyviä akateemisia miehiä ei ole paljon. Minulla ei ole tuollaista stressiä, mies ja lapsi löytyy. Olen varsin onnellinen ihminen.

[/quote]  Ei apua :DDDD

Minulta mies ja lapsi löytyy, ei tarvitse etsiä enää :DDDD

Oletko koskaan ajatellut, että kaikille naisille se miehen saaminen ei ole elämän tärkein asia? Toisaalta vaikutat juuri sellaiselta, kenellä on elämä eletty, kun sait miehen ja lapsen ja kaikki on tehty ja halveksien norsunluutornista katselet muiden elämää. 

Viritä kultapieni se turvaverkko jo allesi. Tipahduksesi tulee olemaan vielä aika kova. Olisi kiva kuulla 10 vuoden päästä, miten sinulle kävi. Uskon, että ei kovin hyvin. 

[/quote]

Pysybä psrisuhde ja lapsen saaminen oli ja on sika korkealla prooriteettilistallani, samoin kuin hyvä koulutus ja esim. Omistusasunto. Tee sinä mitä tykkäät. Kuten sanoin, koen että olen onnistunut elämässäni ja saanut paljon aikaan. Sinä tuskin voit tulla minulle kertomaan, että olisin ollut onnellisempi sinkkuna tai ilman lastani. Näin kun ei ole.

Ja joo, kavereilleni on sika hankalaa löytää hyvä mies. Kaikki sellaisen haluaisivat ja varmaan löytävätkin joskus. Usko tai älä- hekin haluavat akateemisina lapsia js miehen. Moni olisi valmis jo saamaan lapsia, mutta ei ole miestä.

Ja pliis, älä kullittele minua. Livenä tuskin uskaltaisit sanoa mitään tuollaista.

[/quote]  Kyllä uskaltaisin livenäkin sanoa. Mutta ihmiset on erilaisia. Minulle ei ollut mikään itseisarvo löytää miestä ja saada lasta. Eli ei tullut mieleenkään metsästää miehiä niin, että kunhan vain saan jonkun pysymään kanssani ja tehtyä hänelle lapsen, lapsuudenhaaveeni toteutuvat.

Olen aina ajatellut niin, että perustan perheen vasta, jos vastaani tulee sielunkumppani, tarpeeksi hyvä mies. Ei ensimäistä, joka suostuu toteuttamaan unelmani. Minulla oli ovet auki elämässä moneen suuntaan.

Juuri näille, joiden haave on perustaa perhe mahdollisimman aikaisin, käy juuri niin, että ei välitetä tutustua siihen mieheen edes, vaan seurustellaan vain siksi, että se etenee lineaarisesti seukkaustesta prinsessahäihin ja sitten lapseen ja omakotitaloon. Sitten ihmetellään, että hei haloo, kuka tää ihminen on, kenen kanssa menin yhteen sksi, että saan lapsen ja talon. Yhteen ei menty siksi, että rakastui siihen tyyppiin ja halusi juuri hänen kanssa perheen. Otetaan eka mies, jonka saa talutettua alttarille, on se sitten millainen tahansa.

Kyllä, voisin sanoa sinulle tämän livenä, jos tulisit lapsellisesti paasaamaan, että sain toteutettua unelmani ja sain miehen ja lapsen ja talon. Voisin jopa revetä nauramaan hervottomasti.

[/quote]

En puhuisi sinulle edes maksusta. Älä huoli. Mietipä joskus huviksesi, miksi puoli maailmaa Jenkkejä myöten menee nuorempana kuin me naimisiin? Väitätkö ettei näissä liitoissa ole onnellisia ihmisiä? Isovanhempammekin menivät ja tiedän useita onnellisia vanhoja pareja. Tältä palstaltakin voi toisaalta lukea, että kun miestä ei ole, tehdään lapsi yksin tai eletään vastoin tahtoa sinkkuna.

Vakaa ja hyvä parisuhde on kuin kallio. Jos et ditä halua arvostaa, ole arvostamatta, mutta älä jankuts jostain nuorena naimisesta.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:20"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:12"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:07"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 07:44"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:24"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:16"]Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[/quote]

Joku saattaisi jopa olla kateellinen siitä, että olen elänyt elämäni täysillä. Kukaan ystävistäni ei kuvailisi minua ihmiseksi, jonka nuoruus on jäänyt elämättä. Olin aina se villi ja suosittu tyttö. Sitten aikuistuin ja olen erittäin korkeasti koulutettu lähemmäs kolmekymppisenä. Mitään ei ole jäänyt kokematta ja lapsi menee kohta kouluunkin, joten aika vapaata tämä elämä alkaa taas olemaan. Ystäväni etsivät edelleen miehiä. Se on vaikeaa, koska hekin ovat akateemisia ja toivovat samaa mieheltä. Hyviä akateemisia miehiä ei ole paljon. Minulla ei ole tuollaista stressiä, mies ja lapsi löytyy. Olen varsin onnellinen ihminen.

[/quote]  Ei apua :DDDD

Minulta mies ja lapsi löytyy, ei tarvitse etsiä enää :DDDD

Oletko koskaan ajatellut, että kaikille naisille se miehen saaminen ei ole elämän tärkein asia? Toisaalta vaikutat juuri sellaiselta, kenellä on elämä eletty, kun sait miehen ja lapsen ja kaikki on tehty ja halveksien norsunluutornista katselet muiden elämää. 

Viritä kultapieni se turvaverkko jo allesi. Tipahduksesi tulee olemaan vielä aika kova. Olisi kiva kuulla 10 vuoden päästä, miten sinulle kävi. Uskon, että ei kovin hyvin. 

[/quote]

Pysybä psrisuhde ja lapsen saaminen oli ja on sika korkealla prooriteettilistallani, samoin kuin hyvä koulutus ja esim. Omistusasunto. Tee sinä mitä tykkäät. Kuten sanoin, koen että olen onnistunut elämässäni ja saanut paljon aikaan. Sinä tuskin voit tulla minulle kertomaan, että olisin ollut onnellisempi sinkkuna tai ilman lastani. Näin kun ei ole.

Ja joo, kavereilleni on sika hankalaa löytää hyvä mies. Kaikki sellaisen haluaisivat ja varmaan löytävätkin joskus. Usko tai älä- hekin haluavat akateemisina lapsia js miehen. Moni olisi valmis jo saamaan lapsia, mutta ei ole miestä.

Ja pliis, älä kullittele minua. Livenä tuskin uskaltaisit sanoa mitään tuollaista.

[/quote]  Kyllä uskaltaisin livenäkin sanoa. Mutta ihmiset on erilaisia. Minulle ei ollut mikään itseisarvo löytää miestä ja saada lasta. Eli ei tullut mieleenkään metsästää miehiä niin, että kunhan vain saan jonkun pysymään kanssani ja tehtyä hänelle lapsen, lapsuudenhaaveeni toteutuvat.

Olen aina ajatellut niin, että perustan perheen vasta, jos vastaani tulee sielunkumppani, tarpeeksi hyvä mies. Ei ensimäistä, joka suostuu toteuttamaan unelmani. Minulla oli ovet auki elämässä moneen suuntaan.

Juuri näille, joiden haave on perustaa perhe mahdollisimman aikaisin, käy juuri niin, että ei välitetä tutustua siihen mieheen edes, vaan seurustellaan vain siksi, että se etenee lineaarisesti seukkaustesta prinsessahäihin ja sitten lapseen ja omakotitaloon. Sitten ihmetellään, että hei haloo, kuka tää ihminen on, kenen kanssa menin yhteen sksi, että saan lapsen ja talon. Yhteen ei menty siksi, että rakastui siihen tyyppiin ja halusi juuri hänen kanssa perheen. Otetaan eka mies, jonka saa talutettua alttarille, on se sitten millainen tahansa.

Kyllä, voisin sanoa sinulle tämän livenä, jos tulisit lapsellisesti paasaamaan, että sain toteutettua unelmani ja sain miehen ja lapsen ja talon. Voisin jopa revetä nauramaan hervottomasti.

[/quote]

Kuule, deittsilin varmaan satoja miehiä ja seurustelin useampaan otteeseen ennen kuin tapasimme mieheni kanssa. Se oli molemmille rakkautta heti alusta saakka. Älä tule minulle kertomaan, että olen tyytynyt vain johonkin, kun en ole etkä sinä minua tunne. Mieheni on minulle unelmamies, edelleen ja kaikkea sitä mitä miehessä haluan. Minulla oli kyllä varaa valita ja valitsin hyvin.

Elämän pituinen parisuhde ja kumppanuus on sitä henkistä pääomaa, jota ei voi ostaa. Tämän olen aina tiennyt.

[/quote]  Hyvin on toosa ehtinyt kulua, jos satoja miehiä ehdit noin nuorena deittailla :D

Haku on tosiaan ollut päällä....

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:28"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:12"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:07"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 07:44"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:24"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:16"]Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[/quote]

Joku saattaisi jopa olla kateellinen siitä, että olen elänyt elämäni täysillä. Kukaan ystävistäni ei kuvailisi minua ihmiseksi, jonka nuoruus on jäänyt elämättä. Olin aina se villi ja suosittu tyttö. Sitten aikuistuin ja olen erittäin korkeasti koulutettu lähemmäs kolmekymppisenä. Mitään ei ole jäänyt kokematta ja lapsi menee kohta kouluunkin, joten aika vapaata tämä elämä alkaa taas olemaan. Ystäväni etsivät edelleen miehiä. Se on vaikeaa, koska hekin ovat akateemisia ja toivovat samaa mieheltä. Hyviä akateemisia miehiä ei ole paljon. Minulla ei ole tuollaista stressiä, mies ja lapsi löytyy. Olen varsin onnellinen ihminen.

[/quote]  Ei apua :DDDD

Minulta mies ja lapsi löytyy, ei tarvitse etsiä enää :DDDD

Oletko koskaan ajatellut, että kaikille naisille se miehen saaminen ei ole elämän tärkein asia? Toisaalta vaikutat juuri sellaiselta, kenellä on elämä eletty, kun sait miehen ja lapsen ja kaikki on tehty ja halveksien norsunluutornista katselet muiden elämää. 

Viritä kultapieni se turvaverkko jo allesi. Tipahduksesi tulee olemaan vielä aika kova. Olisi kiva kuulla 10 vuoden päästä, miten sinulle kävi. Uskon, että ei kovin hyvin. 

[/quote]

Pysybä psrisuhde ja lapsen saaminen oli ja on sika korkealla prooriteettilistallani, samoin kuin hyvä koulutus ja esim. Omistusasunto. Tee sinä mitä tykkäät. Kuten sanoin, koen että olen onnistunut elämässäni ja saanut paljon aikaan. Sinä tuskin voit tulla minulle kertomaan, että olisin ollut onnellisempi sinkkuna tai ilman lastani. Näin kun ei ole.

Ja joo, kavereilleni on sika hankalaa löytää hyvä mies. Kaikki sellaisen haluaisivat ja varmaan löytävätkin joskus. Usko tai älä- hekin haluavat akateemisina lapsia js miehen. Moni olisi valmis jo saamaan lapsia, mutta ei ole miestä.

Ja pliis, älä kullittele minua. Livenä tuskin uskaltaisit sanoa mitään tuollaista.

[/quote]  Kyllä uskaltaisin livenäkin sanoa. Mutta ihmiset on erilaisia. Minulle ei ollut mikään itseisarvo löytää miestä ja saada lasta. Eli ei tullut mieleenkään metsästää miehiä niin, että kunhan vain saan jonkun pysymään kanssani ja tehtyä hänelle lapsen, lapsuudenhaaveeni toteutuvat.

Olen aina ajatellut niin, että perustan perheen vasta, jos vastaani tulee sielunkumppani, tarpeeksi hyvä mies. Ei ensimäistä, joka suostuu toteuttamaan unelmani. Minulla oli ovet auki elämässä moneen suuntaan.

Juuri näille, joiden haave on perustaa perhe mahdollisimman aikaisin, käy juuri niin, että ei välitetä tutustua siihen mieheen edes, vaan seurustellaan vain siksi, että se etenee lineaarisesti seukkaustesta prinsessahäihin ja sitten lapseen ja omakotitaloon. Sitten ihmetellään, että hei haloo, kuka tää ihminen on, kenen kanssa menin yhteen sksi, että saan lapsen ja talon. Yhteen ei menty siksi, että rakastui siihen tyyppiin ja halusi juuri hänen kanssa perheen. Otetaan eka mies, jonka saa talutettua alttarille, on se sitten millainen tahansa.

Kyllä, voisin sanoa sinulle tämän livenä, jos tulisit lapsellisesti paasaamaan, että sain toteutettua unelmani ja sain miehen ja lapsen ja talon. Voisin jopa revetä nauramaan hervottomasti.

[/quote]

En puhuisi sinulle edes maksusta. Älä huoli. Mietipä joskus huviksesi, miksi puoli maailmaa Jenkkejä myöten menee nuorempana kuin me naimisiin? Väitätkö ettei näissä liitoissa ole onnellisia ihmisiä? Isovanhempammekin menivät ja tiedän useita onnellisia vanhoja pareja. Tältä palstaltakin voi toisaalta lukea, että kun miestä ei ole, tehdään lapsi yksin tai eletään vastoin tahtoa sinkkuna.

Vakaa ja hyvä parisuhde on kuin kallio. Jos et ditä halua arvostaa, ole arvostamatta, mutta älä jankuts jostain nuorena naimisesta.

[/quote] EDelleen,olisi hauska tavata sinut 10 vuoden päästä :D

Todennäköisesti rustaat tänne ketjua, että kaiken piti olla hyvin, mutta mieheni kävi vieraissa.

Minä tapasin mieheni vasta 26-vuotiaana. Halusin kunnolla tutustua, nähdä yhdessä maailmaa, luoda uraa. 30-vuotiaana naimisiin ja nyt 33-vuotiaana lapsi. Lapsenteossa ei mitään ongelmaa. Sisko teki vasta 37 ekan. 

Mutta nämä ovat niin yksilökysymyksiä. Joku haluaa elää nuoruuttaan täysillä (matkustaa, sekoilla, juhlia, opiskella, mennä minne huvittaa) toiset haluavat lapsiarjen jo nuorena. Minä olen iloinen, että olen kokenut paljon, mennyt ja tullut. Mieskiään ei enää käy baareissa, koska ne on niin nähty. Nyt on perheen vuoro. 

Kateelliset heti alapeukuttamassa kun parisuhteet onnistuu :D

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 14:23"]

Muutetaan muutaman kuukauden sisään yhteen ja mennään vuoden sisään naimisiin. Lapsia tulee alle vuoden sisällä suhteen alkamisesta.

Tällästä olen huomannut omissa tutuissa. Itse olen vasta 23-vuotias ja ei oo tullu mieleenkään muuttaa poikaystävän kanssa yhteen, vaikka pari vuotta ollaankin seurusteltu. Lapsistakin sen verta puhetta ollut, että aikasintaa 35-vuotiaana.

[/quote]

Oon ihan samassa tilanteessa kun sä. Mua kiinnostaa hankkia lapsia vasta n.35v. Sen sijaan tosi monella kaverilla on 23-vuotiaana jo lapsia ja mies, omakotitaloa yms. Ne sitten jotenkin ihmettelee tätä mun asennetta. Mutta antaa ihmetellä! Ehkä joillakin on vaan erilaiset toiveet elämästä. Itse haaveilen vaan eri jutuista kuin tavis perhe-elämästä pienellä paikkakunnalla. En väheksy sitä, mutta se ei ole unelmani.

Mun mielestä ap sotkee kaksi eri asiaa: iän ja parisuhteen pituuden. Mun mielestä on järkevää, että ennen lasten hankkimista parisuhde on vakaalla pohjalla ja koettu yhdessä niitä vaikeampiakin aikoja. Sen sijaan iän kanssa asialla ei ole mitään tekemistä. Mun mielestä 35-vuotias, joka saa vauvan alle vuoden päästä parisuhteen aloittamisesta on ihan yhtä harkitsematon kuin 20-vuotias, joka tekee niin. Toisaalta 20-vuotiaalla voi olla jo vuosien vakaa parisuhde takanaan, ja tällöin lasten hankkiminen voi olla pitkän harkinnan tulosta ja parisuhteen toimivuus tiedetään jo.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 17:12"]

Mun mielestä ap sotkee kaksi eri asiaa: iän ja parisuhteen pituuden. Mun mielestä on järkevää, että ennen lasten hankkimista parisuhde on vakaalla pohjalla ja koettu yhdessä niitä vaikeampiakin aikoja. Sen sijaan iän kanssa asialla ei ole mitään tekemistä. Mun mielestä 35-vuotias, joka saa vauvan alle vuoden päästä parisuhteen aloittamisesta on ihan yhtä harkitsematon kuin 20-vuotias, joka tekee niin. Toisaalta 20-vuotiaalla voi olla jo vuosien vakaa parisuhde takanaan, ja tällöin lasten hankkiminen voi olla pitkän harkinnan tulosta ja parisuhteen toimivuus tiedetään jo.

[/quote]

Ota huomioon, että se 20-vuotias on vielä täysin kokematon elämässä, vaikka olisi kuinka pitkä suhde takana. Vasta 25-vuotiaana aivotkin ovat kehittyneet lopulliseen muotoonsa. Ikävuosien 20-35 välillä on saanut niin paljon kokemusta (olettaen), että tekee radikaalisti parempia valintoja 35-vuotiaana kuin 20-vuotiaana, jolloin vauvan hankkiminen nopeammin on perustellumpaa niin tunne-kuin järkisyistäkin.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 16:58"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 14:23"]

Muutetaan muutaman kuukauden sisään yhteen ja mennään vuoden sisään naimisiin. Lapsia tulee alle vuoden sisällä suhteen alkamisesta.

Tällästä olen huomannut omissa tutuissa. Itse olen vasta 23-vuotias ja ei oo tullu mieleenkään muuttaa poikaystävän kanssa yhteen, vaikka pari vuotta ollaankin seurusteltu. Lapsistakin sen verta puhetta ollut, että aikasintaa 35-vuotiaana.

[/quote]

Oon ihan samassa tilanteessa kun sä. Mua kiinnostaa hankkia lapsia vasta n.35v. Sen sijaan tosi monella kaverilla on 23-vuotiaana jo lapsia ja mies, omakotitaloa yms. Ne sitten jotenkin ihmettelee tätä mun asennetta. Mutta antaa ihmetellä! Ehkä joillakin on vaan erilaiset toiveet elämästä. Itse haaveilen vaan eri jutuista kuin tavis perhe-elämästä pienellä paikkakunnalla. En väheksy sitä, mutta se ei ole unelmani.

[/quote]

Mä aloitukses ihmettelin sitä just et perhe perustetaan lyhyes ajas. Tuntuu vain et nuoret perustaa perheen paljon nopeammin.

Historiallisesti ajatellen perheet perustetaan nykyisin hitaammin kuin koskaan ja ihan hyvä niin. Saapa ensin kokea elämää ja elämyksiä ennen kunnon vakiintumista.

Toisaalta aikaisempi perheenperustaminen viittaa tilastojen perusteella alempaan sosioekonomiseen asemaan.

Jotkut haluu perhettä vaan enemmän kun muita asioita. Mulle ei koskaan ole perhe ollut ykköshaave. Siispä jos kolmevitosena huomaan etten voikaan saada lapsia niin ei välttämättä niin kovasti haittaa.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 21:06"]

Minä joka pamahdin kusipää poikaystävälleni paksuksi 19 vuotiaana suosittelen tekemään ne lapset lähemmäs 30 vuotiaana. Onhan sitä nuorena yksinhuoltajana pärjätty mutta olisi se ollut hienoa opiskella, bilettää ja elää vapaata nuoruutta ilman vastuuta lapsesta. En kadu lasta vaan etten huolehtinut ehkäisystä tarpeeksi hyvin ja että lapsen isä on sairas joka tekee kiusaa lapsen kustannuksella.

Moni teini ajattelee kuten minä silloin 19 vuotiaana." On se lapsi paljon hienompaa kuin nuoruus", mutta tosiasia on että ehtii niitä lapsia tekemään myöhemminkin.

[/quote]

Minä en vielä päälle nelikymppisenä (jonka lapset ovat jo täysi-ikäisiä) tiedä, mistä olen jäänyt paitsi. Pystyn nyt tekemään niitä ihan samoja asioita kuin lapsettomat kaverini silloin kaksikymppisenä. Matkustelemaan, käymään festareilla ja vaikka opiskelemaan lisää jos niin haluan. En minä mikään ikäloppu kuitenkaan ole, monethan saavat tässä iässä vielä lapsiakin =)

Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:16"]Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[/quote]

Joku saattaisi jopa olla kateellinen siitä, että olen elänyt elämäni täysillä. Kukaan ystävistäni ei kuvailisi minua ihmiseksi, jonka nuoruus on jäänyt elämättä. Olin aina se villi ja suosittu tyttö. Sitten aikuistuin ja olen erittäin korkeasti koulutettu lähemmäs kolmekymppisenä. Mitään ei ole jäänyt kokematta ja lapsi menee kohta kouluunkin, joten aika vapaata tämä elämä alkaa taas olemaan. Ystäväni etsivät edelleen miehiä. Se on vaikeaa, koska hekin ovat akateemisia ja toivovat samaa mieheltä. Hyviä akateemisia miehiä ei ole paljon. Minulla ei ole tuollaista stressiä, mies ja lapsi löytyy. Olen varsin onnellinen ihminen.

Pitää täyttää tyhjiö ja saada jotain sisältöä elämään, jos se onni tulisi samassa paketissa... (Ei tule.)

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 22:40"]

Joillekin nuorena lastenteko ja naimisiin meneminen on myös joku ylpeilyn aihe, niin kuin tuttavalla:"mää oon eka meitin kaveriporukasta ketä menee naimisiin ja kellä on vauva", mitä sitten?! Minä olin eka, jolla oli korkeakoulu käytynä. Se ei kiinnostanut ketään, vaikka on mulle tärkeä asia.

[/quote]  Ne voi kehua sitten myös, että mää oon eka, kuka eroaa ja kuka elää uusperheessä ja taas eroaa ja ja

Ainakin nuoret puhuvat näistä poikiin menevistä tytöistä, joilla tuntuu olevan kiire aika negatiivisesti. Tyyliin "sekin on juu sitte varmaan ysin jälkeen siwan kassalla maha pystyssä, kun ei viitti kymppiluokalle lähteä"

Joten tuo jo aika lailla kuvastaa, millainen aines niitä pentuja nuorena vääntää.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 02:37"]

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 21:06"]

Minä joka pamahdin kusipää poikaystävälleni paksuksi 19 vuotiaana suosittelen tekemään ne lapset lähemmäs 30 vuotiaana. Onhan sitä nuorena yksinhuoltajana pärjätty mutta olisi se ollut hienoa opiskella, bilettää ja elää vapaata nuoruutta ilman vastuuta lapsesta. En kadu lasta vaan etten huolehtinut ehkäisystä tarpeeksi hyvin ja että lapsen isä on sairas joka tekee kiusaa lapsen kustannuksella.

Moni teini ajattelee kuten minä silloin 19 vuotiaana." On se lapsi paljon hienompaa kuin nuoruus", mutta tosiasia on että ehtii niitä lapsia tekemään myöhemminkin.

[/quote]

Minä en vielä päälle nelikymppisenä (jonka lapset ovat jo täysi-ikäisiä) tiedä, mistä olen jäänyt paitsi. Pystyn nyt tekemään niitä ihan samoja asioita kuin lapsettomat kaverini silloin kaksikymppisenä. Matkustelemaan, käymään festareilla ja vaikka opiskelemaan lisää jos niin haluan. En minä mikään ikäloppu kuitenkaan ole, monethan saavat tässä iässä vielä lapsiakin =)

[/quote] Paitsi se menetetty nuoruus. On toisaalta säälittävää seurata joitain ikäkavereita, jotka eivät eläneet nuoruuttaan. Nyt reppanat kehäraakit hoilaavat paula koivuniemeä korkkarit katossa ja yrittävät olla niin nuoria. 

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:24"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 03:16"]Sain esikoiseni 23-vuotiaana, jolloin olin valmistunut ammattikorkeakoulusta. Ennen tätä olin asunut kaksi vuotta ulkomailla opiskelemassa ja kaiken kaikkiaan viisi vuotta yksin tai mieheni kanssa. Olin harrastanut villiä seksiä Italiassa ja polttanut pilveä Aasiassa, oksentanut Helsingin yössä ja hillunut aamukuuteen jatkoilla. Sain poikani ja opiskelen tällä hetkelöä yliopistossa toista tutkintoa. En ole käynyt kertaakaan baarissa raskaaksitulon jälkeen eikä lapsemme ole koskaan ollut yökylässä. Ehdin elää villiä nuoruutta noin kahdeksan vuotta, 15-22 vuotiaana. En haikaile noita aikoja enkä usko, että olisin koskaan ollut onnellinen kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Se olisi ollut varmaan pahin painajaiseni. Jollekin toiselle se olisi ehkä minun elämäni, mutta minä olen tyytyväinen.

[/quote]

Joku saattaisi jopa olla kateellinen siitä, että olen elänyt elämäni täysillä. Kukaan ystävistäni ei kuvailisi minua ihmiseksi, jonka nuoruus on jäänyt elämättä. Olin aina se villi ja suosittu tyttö. Sitten aikuistuin ja olen erittäin korkeasti koulutettu lähemmäs kolmekymppisenä. Mitään ei ole jäänyt kokematta ja lapsi menee kohta kouluunkin, joten aika vapaata tämä elämä alkaa taas olemaan. Ystäväni etsivät edelleen miehiä. Se on vaikeaa, koska hekin ovat akateemisia ja toivovat samaa mieheltä. Hyviä akateemisia miehiä ei ole paljon. Minulla ei ole tuollaista stressiä, mies ja lapsi löytyy. Olen varsin onnellinen ihminen.

[/quote]  Ei apua :DDDD

Minulta mies ja lapsi löytyy, ei tarvitse etsiä enää :DDDD

Oletko koskaan ajatellut, että kaikille naisille se miehen saaminen ei ole elämän tärkein asia? Toisaalta vaikutat juuri sellaiselta, kenellä on elämä eletty, kun sait miehen ja lapsen ja kaikki on tehty ja halveksien norsunluutornista katselet muiden elämää. 

Viritä kultapieni se turvaverkko jo allesi. Tipahduksesi tulee olemaan vielä aika kova. Olisi kiva kuulla 10 vuoden päästä, miten sinulle kävi. Uskon, että ei kovin hyvin.