Äitini asuu luonani ja vie elämänhaluni

Jos ap oikeasti olisi halunnut tilanteesta eroon, mummeli olisi muutettu siihen palveluyksiöön.

Jos se ruokailu oli kynnyskysymys, ne ruuat olisi ollut ihan helppo toimittaa sinne itse tai maksaa joku viemään.

Siihen olisi ollut varaa kun ap olisi mennyt töihin.

Tekosyitä. Tekosyitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vanhemmat vanhenee, niin heidän elämäänsä ei tule tuppautua liikaa eikä alkaa tehdä asioita heidän puolestaan. Jos niin toimii, niin vanhempien toimintakyky heikkenee ja jonkin ajan kuluttua heistä tulee täysin avuttomia eivätkä selviydy enää mistään ilman apua.

Luin tästä aiheesta äskettäin. Olisiko ap:n tapauksessakin käynyt näin? Hyvää tarkoittava lapsi tekee vanhemmalleen karhunpalveluksen auttamalla asioissa, joihin ei tarvita apua. Lopulta ollaan kuvatunlaisessa tilanteessa, jossa avuttomuus lisääntyy jatkuvasti, koska mitään tarvetta huolehtia itsestä ja suoriutua päivittäisistä askareista ei ole. Tilanteen tunnistaminen auttaa eteenpäin. Ei ole varmasti helppoa muuttaa nykyistä käytäntöä toiseksi. Ap:n töihin meno olisi yksi askel eteenpäin, koska silloin vanhemmalle jää omaa ainaa huolehtia itsestään. Myös 10-vuotiaalta pitää vaatia vastuun ottamista omasta itsestään ja käytöksestä. Ei voi laittaa enää mummon syyksi, jos tytär toimii vastuuttomasti tai ei tottele äitiä.

Ei ole.

Ap:lla on kyse ylisukupolvisesta narsismista ja läheisriippuvuudesta, jota mummo ja ap on hyvää vauhtia opettamassa myös lapselle.

Näin on , mutta ap on TIEDOSTANUT tilanteen ja se on hyvä. Seuraava askel on hakea apua , siitä tervehtyminen alkaa.

Ei ole.

Hänhän nimenomaan ei suostu kuuntelemaan mitään vaan haluaa jatkaa siinä tilanteessa vellomista.

Ei hän mitään apua tarvitse vaan äidin pois elämästään.

Kyllä ap on tiedostanut tilanteen koska kysyy täältä neuvoja. On paljon ihmisiä samassa tilanteessa ja he ihmettelee miksi elämä on niin synkkää. Eivät näe kuviota. Ap miettii nyt vaihtoehtoja ja toimii sitten. Se mikä on sukupolvien ajan ollut vinoutunutta ei hetkessä korjaannu.

Ei ap ole sitä tiedostanut. Hän haluaa rypeä siinä. Jankuttaa ja vatvoo ja velloo. Haluaa sympatiaa ja sääliä. Ei hän halua tilanteesta edes eroon, vaan siirtää ja siirtää ratkaisujen tekemistä. Aina on joku lääkärin aika tai psykiatrinen sairaanhoitaja tai labra tai jotain, jota odottaessa ei voi tehdä muuta kuin velloa.

Olen seurannut tätä lähietäisyydeltä vuodesta 1976. Ei siitä loppua näytä tulevan.

No oletko tehnyt mitään konkreettista auttaaksesi tuota lähietäisyydeltä näkemääsi epätervettä tilannetta? Et? Mikä helvetin oikeus sinulla on sitten halveksia ja haukkua ihmistä, jonka hankalasta elämäntilanteesta sinulla ei ole mitään omakohtaista kokemusta?

Ei tarvitse auttaa, mutta jos ei ole muuta antamista kuin ylenkatsominen, voi ihan rauhassa vaikka kääntää katseensa jonnekin kauas muualle. Tuollaisesta asenteesta ei ole mitään apua kenellekään.

Jos tuossa kuviossa mukana olevat ihmiset ei itse halua muutosta, ei sille kukaan ulkopuolinen mitään voi.

Tajusin tämän siinä vaiheessa, kun siskoni (tämä ”uhri”) oli ”hoitanut” äitiäni ja pikkusiskoani ja kun viimein näytti siltä, että sisko voisi saada sen ”oman elämän”, hän löysikin välittömästi uuden hoidokin, jota nyt ”hoitaa” 24/7.

Välimme katkesivat siinä vaiheessa, kun hän itsemurhalla uhkaillen jälleen kerran vaati rahaa jotta tämä minulle ventovieras mies pääsisi opiskelemaan jotain, joka vaihteeksi olisi se asia, jota siskoni olisi halunnut asettua odottamaan ja jonka jälkeen hän ”voisi alkaa järjestää omia asioitaan”.

Se, että siskollasi on tuollainen käyttäytymismalli ja ilmeisesti jotain persoonallisuushäiriötä mukana, ei tarkoita sitä, että kaikki tällaiseen tilanteeseen joutuneet ovat samanlaisia. Mutta jos halveksit samalla tavalla kaikkia esim. omaishoitajia, joilla tilanne on kehittynyt vuosien varrella hankalammaksi, niin siinä sitten halveksit. Ei sinun tarvitse kuitenkaan haukkumaan alkaa, voit ihan vain olla ajattelematta niitä ihmisiä, niin se on kaikille parempi.

Sinulla on kovat defenssit päällä, mikä on sinällään ymmärrettävää.

Ap ei ole omaishoitaja. Hän on ihan selkeästi läheisriippuvainen moniongelmainen, joka ulkoistaa omat ongelmansa muille. Hänen äitinsä ei ole huonokuntoinen tai edes omaishoidon tarpeessa. Hänkin on vain läheisriippuvainen ja narsistinen ripustautuja, joka on aina ripustautunut johonkuhun.

Ap väistää ketjussakin kaikki kunnolliset ohjeet. Joilla pääsisi tilanteesta pois. Velloo ja vatvoo ja päättää sitten alkaa odottaa, että pääsisi vellomaan ja vatvomaan psykiatrisen sairaanhoitajan, geriatrin, vanhustenhuollon ja whatnotin kanssa.

Hön ei ole tarttunut yhteenkään tarjottuun apuun ja keksii aina tekosyyn, miksei niitä voi käyttää. Vaikka voisi.

Tarjottuun apuun? Ei tällä palstalla kukaan voi apua tarjota, pelkästään neuvoja. Neuvoilla voi kestää aikansa, kun niitä pyörittelee mielessään, ennen kuin niihin tarttuu.

On selvä, että ap:n tilanne ei ole terve kenellekään ja se on kestämätön. Todennäköisesti se ei ratkea ilman jotain terapiaa, koska ap:lle on kasautunut niin monia ongelmia yhteen tilanteeseen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tässä ketjussa tehtävät ihan päättömätkin päätelmät ap:stä ja tämän luonteesta olisivat totta. Sitä meistä ei tiedä kukaan, tutustumatta häneen ja perheeseensä lähemmin.

Ap ei ole omaishoitaja, mutta moni samanlaisessa tilanteessa oleva on.

Niin. Mummolle on tarjottu palveluasuntoa. Ei kelvannut.

Kotipalvelua. Ei kelvnnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vanhemmat vanhenee, niin heidän elämäänsä ei tule tuppautua liikaa eikä alkaa tehdä asioita heidän puolestaan. Jos niin toimii, niin vanhempien toimintakyky heikkenee ja jonkin ajan kuluttua heistä tulee täysin avuttomia eivätkä selviydy enää mistään ilman apua.

Luin tästä aiheesta äskettäin. Olisiko ap:n tapauksessakin käynyt näin? Hyvää tarkoittava lapsi tekee vanhemmalleen karhunpalveluksen auttamalla asioissa, joihin ei tarvita apua. Lopulta ollaan kuvatunlaisessa tilanteessa, jossa avuttomuus lisääntyy jatkuvasti, koska mitään tarvetta huolehtia itsestä ja suoriutua päivittäisistä askareista ei ole. Tilanteen tunnistaminen auttaa eteenpäin. Ei ole varmasti helppoa muuttaa nykyistä käytäntöä toiseksi. Ap:n töihin meno olisi yksi askel eteenpäin, koska silloin vanhemmalle jää omaa ainaa huolehtia itsestään. Myös 10-vuotiaalta pitää vaatia vastuun ottamista omasta itsestään ja käytöksestä. Ei voi laittaa enää mummon syyksi, jos tytär toimii vastuuttomasti tai ei tottele äitiä.

Ei ole.

Ap:lla on kyse ylisukupolvisesta narsismista ja läheisriippuvuudesta, jota mummo ja ap on hyvää vauhtia opettamassa myös lapselle.

Näin on , mutta ap on TIEDOSTANUT tilanteen ja se on hyvä. Seuraava askel on hakea apua , siitä tervehtyminen alkaa.

Ei ole.

Hänhän nimenomaan ei suostu kuuntelemaan mitään vaan haluaa jatkaa siinä tilanteessa vellomista.

Ei hän mitään apua tarvitse vaan äidin pois elämästään.

Kyllä ap on tiedostanut tilanteen koska kysyy täältä neuvoja. On paljon ihmisiä samassa tilanteessa ja he ihmettelee miksi elämä on niin synkkää. Eivät näe kuviota. Ap miettii nyt vaihtoehtoja ja toimii sitten. Se mikä on sukupolvien ajan ollut vinoutunutta ei hetkessä korjaannu.

Ei ap ole sitä tiedostanut. Hän haluaa rypeä siinä. Jankuttaa ja vatvoo ja velloo. Haluaa sympatiaa ja sääliä. Ei hän halua tilanteesta edes eroon, vaan siirtää ja siirtää ratkaisujen tekemistä. Aina on joku lääkärin aika tai psykiatrinen sairaanhoitaja tai labra tai jotain, jota odottaessa ei voi tehdä muuta kuin velloa.

Olen seurannut tätä lähietäisyydeltä vuodesta 1976. Ei siitä loppua näytä tulevan.

Lyönpä vetoa että ap petaa tilannetta käytännössä niin, että kun se mummo kupsahtaa, hän on koulinut sen kymmenvuotiaan holhokikseen johon takertua. Ja siitä sitten ap aikoo lipsahtaa mummoksi sen lapsensa huusholliin. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Luuletteko oikeasti, että tällaisista kommenteista on jotain apua kenellekään?

Itsehän en edes pyydä tilanteeseeni apua keneltäkään, koska on tullut harvinaisen selväksi, että suurimmalta osalta ei tule kuin tällaista outoa räikeillä värikynillä väritettyä halveksuntaa.

Ei se ole halveksuntaa. Vaan selkeä arvio siitä, mikä tilanne oikeasti on.

Sinulla ei ole mitään mahdollisuutta näillä tiedoilla arvioida, että ap vain odottaa tilaisuutta ottaa äitinsä paikan ja alkaa kyykyttää omaa tytärtään. Eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta alkaa psykoanalysoida ketään tuntemattomia ihmisiä, joiden ainoa yhteinen tekijä on, että alkoivat huolehtia jostain läheisestä, mikä muuttui sitten kestämättömäksi tilanteeksi.

Kyllä on. Ja minähän löin vain vetoa. Toki sinä voit lyödä vetoa oman arviosi puolesta.

Ja jos luet ketjun, täällä on ammattilaisetkin jo tunnistaneet saman kuin minä.

Niin, sinä löit ensin vetoa, sitten väitit kuitenkin näkemyksesi olevan "selkeä arvio siitä, mikä tilanne oikeasti on".

Kukaan ammattilainen ei tee diagnooseja nettikirjoitusten perusteella. Jo pelkästään siksi, että kukaan ei voi olla 100% rehellinen julkisesti kirjoittaessaan. Jotain yksityiskohtia tulee aina muutettua siinä pelossa, että joku tunnistaisi, ja sen lisäksi defenssit totta kai iskevät päälle, koska kaikesta huolimatta tytär yleensä rakastaa huonosti käyttäytyvää äitiään, eikä halua keskustelijoiden haukkuvan tätä kammottavaksi narsistiämmäksi joka pitäisi heivata vanhainkotiin. Huonoissa kotioloissa kasvavat lapsetkin yleensä ovat lojaaleja jopa väkivaltaisia vanhempia kohtaan. Tällaiset asiat eivät ole mitenkään helppoja aikuisillekaan lapsille.

Sen lisäksi vielä kaikilla keskustelijoilla täällä on omat painolastinsa ja omat äitisuhteensa, jotka värittävät näkemyksiä. Kukaan ei voi sillä sekunnilla muuttaa elämäänsä vain siksi, että joku tuntematon vauvapalstalla käskee.

Yksi vaihtoehto on se, että lapsi muuttaa vaarin luokse satojen kilometrien päähän.

Sitten voitte mummon kanssa hoitaa toinen toisianne.

Vierailija kirjoitti:

Jos ap oikeasti olisi halunnut tilanteesta eroon, mummeli olisi muutettu siihen palveluyksiöön.

Jos se ruokailu oli kynnyskysymys, ne ruuat olisi ollut ihan helppo toimittaa sinne itse tai maksaa joku viemään.

Siihen olisi ollut varaa kun ap olisi mennyt töihin.

Tekosyitä. Tekosyitä.

Ei siihen tarvita edes tekosyitä, vaan pelkästään se, että äiti ei halua. Jos äiti on vuosikymmeniä harjoitellut tekniikkojaan syyllistää lastaan, luuletko että hän menee ilman oikein kunnollista syyllistämisryöpytystä jonnekin palveluyksiöön, jonne ei todellakaan halua? Se ruokailu oli ÄIDIN tekosyy, jonka tytär uskoi, koska ei halua olla syypää äitinsä "kärsimyksiin".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun vanhemmat vanhenee, niin heidän elämäänsä ei tule tuppautua liikaa eikä alkaa tehdä asioita heidän puolestaan. Jos niin toimii, niin vanhempien toimintakyky heikkenee ja jonkin ajan kuluttua heistä tulee täysin avuttomia eivätkä selviydy enää mistään ilman apua.

Luin tästä aiheesta äskettäin. Olisiko ap:n tapauksessakin käynyt näin? Hyvää tarkoittava lapsi tekee vanhemmalleen karhunpalveluksen auttamalla asioissa, joihin ei tarvita apua. Lopulta ollaan kuvatunlaisessa tilanteessa, jossa avuttomuus lisääntyy jatkuvasti, koska mitään tarvetta huolehtia itsestä ja suoriutua päivittäisistä askareista ei ole. Tilanteen tunnistaminen auttaa eteenpäin. Ei ole varmasti helppoa muuttaa nykyistä käytäntöä toiseksi. Ap:n töihin meno olisi yksi askel eteenpäin, koska silloin vanhemmalle jää omaa ainaa huolehtia itsestään. Myös 10-vuotiaalta pitää vaatia vastuun ottamista omasta itsestään ja käytöksestä. Ei voi laittaa enää mummon syyksi, jos tytär toimii vastuuttomasti tai ei tottele äitiä.

Ei ole.

Ap:lla on kyse ylisukupolvisesta narsismista ja läheisriippuvuudesta, jota mummo ja ap on hyvää vauhtia opettamassa myös lapselle.

Näin on , mutta ap on TIEDOSTANUT tilanteen ja se on hyvä. Seuraava askel on hakea apua , siitä tervehtyminen alkaa.

Ei ole.

Hänhän nimenomaan ei suostu kuuntelemaan mitään vaan haluaa jatkaa siinä tilanteessa vellomista.

Ei hän mitään apua tarvitse vaan äidin pois elämästään.

Kyllä ap on tiedostanut tilanteen koska kysyy täältä neuvoja. On paljon ihmisiä samassa tilanteessa ja he ihmettelee miksi elämä on niin synkkää. Eivät näe kuviota. Ap miettii nyt vaihtoehtoja ja toimii sitten. Se mikä on sukupolvien ajan ollut vinoutunutta ei hetkessä korjaannu.

Ei ap ole sitä tiedostanut. Hän haluaa rypeä siinä. Jankuttaa ja vatvoo ja velloo. Haluaa sympatiaa ja sääliä. Ei hän halua tilanteesta edes eroon, vaan siirtää ja siirtää ratkaisujen tekemistä. Aina on joku lääkärin aika tai psykiatrinen sairaanhoitaja tai labra tai jotain, jota odottaessa ei voi tehdä muuta kuin velloa.

Olen seurannut tätä lähietäisyydeltä vuodesta 1976. Ei siitä loppua näytä tulevan.

Lyönpä vetoa että ap petaa tilannetta käytännössä niin, että kun se mummo kupsahtaa, hän on koulinut sen kymmenvuotiaan holhokikseen johon takertua. Ja siitä sitten ap aikoo lipsahtaa mummoksi sen lapsensa huusholliin. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Luuletteko oikeasti, että tällaisista kommenteista on jotain apua kenellekään?

Itsehän en edes pyydä tilanteeseeni apua keneltäkään, koska on tullut harvinaisen selväksi, että suurimmalta osalta ei tule kuin tällaista outoa räikeillä värikynillä väritettyä halveksuntaa.

Ei se ole halveksuntaa. Vaan selkeä arvio siitä, mikä tilanne oikeasti on.

Sinulla ei ole mitään mahdollisuutta näillä tiedoilla arvioida, että ap vain odottaa tilaisuutta ottaa äitinsä paikan ja alkaa kyykyttää omaa tytärtään. Eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta alkaa psykoanalysoida ketään tuntemattomia ihmisiä, joiden ainoa yhteinen tekijä on, että alkoivat huolehtia jostain läheisestä, mikä muuttui sitten kestämättömäksi tilanteeksi.

Kyllä on. Ja minähän löin vain vetoa. Toki sinä voit lyödä vetoa oman arviosi puolesta.

Ja jos luet ketjun, täällä on ammattilaisetkin jo tunnistaneet saman kuin minä.

Niin, sinä löit ensin vetoa, sitten väitit kuitenkin näkemyksesi olevan "selkeä arvio siitä, mikä tilanne oikeasti on".

Kukaan ammattilainen ei tee diagnooseja nettikirjoitusten perusteella. Jo pelkästään siksi, että kukaan ei voi olla 100% rehellinen julkisesti kirjoittaessaan. Jotain yksityiskohtia tulee aina muutettua siinä pelossa, että joku tunnistaisi, ja sen lisäksi defenssit totta kai iskevät päälle, koska kaikesta huolimatta tytär yleensä rakastaa huonosti käyttäytyvää äitiään, eikä halua keskustelijoiden haukkuvan tätä kammottavaksi narsistiämmäksi joka pitäisi heivata vanhainkotiin. Huonoissa kotioloissa kasvavat lapsetkin yleensä ovat lojaaleja jopa väkivaltaisia vanhempia kohtaan. Tällaiset asiat eivät ole mitenkään helppoja aikuisillekaan lapsille.

Sen lisäksi vielä kaikilla keskustelijoilla täällä on omat painolastinsa ja omat äitisuhteensa, jotka värittävät näkemyksiä. Kukaan ei voi sillä sekunnilla muuttaa elämäänsä vain siksi, että joku tuntematon vauvapalstalla käskee.

Niin. Se on selkeä arvio tilanteesta. Mikä diagnoosi?

En ole edellyttänyt että muuttaisi palstalaisen käskystä, mutta kyse onkin siitä, että ap ei ole huolinut viranomaisten tarjoamaa apua. Se on ihan selvä merkki siitä, että hän ei oikeasti haluakaan muutosta.

Jos haluaisi, mummo olisi asunut jo useamman vuoden siellä tarjotussa palveluasunnossa, ap kävisi normaalisti töissä j tytär eläisi normaalia kymmwnvuotiaan elämää.

Ap valitsemalla valitsi nykyisen mallin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap oikeasti olisi halunnut tilanteesta eroon, mummeli olisi muutettu siihen palveluyksiöön.

Jos se ruokailu oli kynnyskysymys, ne ruuat olisi ollut ihan helppo toimittaa sinne itse tai maksaa joku viemään.

Siihen olisi ollut varaa kun ap olisi mennyt töihin.

Tekosyitä. Tekosyitä.

Ei siihen tarvita edes tekosyitä, vaan pelkästään se, että äiti ei halua. Jos äiti on vuosikymmeniä harjoitellut tekniikkojaan syyllistää lastaan, luuletko että hän menee ilman oikein kunnollista syyllistämisryöpytystä jonnekin palveluyksiöön, jonne ei todellakaan halua? Se ruokailu oli ÄIDIN tekosyy, jonka tytär uskoi, koska ei halua olla syypää äitinsä "kärsimyksiin".

En luule. Tietenkin olisi noussut itkupotkuraivari.

Mutta jos ap oikeasti haluaisi muutoksen, hän tekisi sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!

Sen olen kyllä päättänyt!

Ap.

Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.

Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).

Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?

Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.

No niin, lynkkaus voi alkaa :)

Niin mitenkö? Siten, että kun lapsi kasvaa, hänestä joko tulee samanlainen kynnysmatto kuin ap on tai sitten kuten minä, joka en ole lapsuudenkodista muutettuani ollut missään tekemisissä samassa taloudessa asuneen isovanhemman kanssa. Myös välit vanhempaan, jonka "ansiota" tämä yhteistalous oli, olivat huonot. Muistakin syistä kyllä, mutta asumiskuvio oli yksi iso vaikutin, miksi emme tulleet toimeen.

Itse en voinut sietää rajatonta isovanhempaa, enkä sitä, että vanhempani, joka oli tämän isovanhemman lapsi, jätti rajojen asettamisen kokonaan puolisolleen ja lapsilleen. Tästä oli meillä riitoja varmaan enemmän kuin mistään muusta yhteensä ja lähes kaikesta maan ja taivaan välillä vanhempani kyllä onnistuivat kehittämään sodan. Koko perhe olisi voinut paremmin, jos isovanhempi olisi asunut useamman sadan kilometrin päässä ja väitän, että minulla ja sisaruksillani saattaisi olla häneen jonkinlaiset välitkin.

Sinä olet ap sikäli hyvässä tilanteessa, että olet yksin päättämässä asumisjärjestelyistänne, eli ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja hoida se mummo muualle asumaan. Jos hän pahoittaa mielensä, sitten pahoittaa. Vaikka välit menisivät poikki kokonaan, on se pienempi paha kuin uhrata elämänsä toisen sylkykuppina toimimiseen, vaikka se sylkijä olisikin oma äiti. Kukaan teistä kolmesta ei ole onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä niin kauan kuin tuo tilanne jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap oikeasti olisi halunnut tilanteesta eroon, mummeli olisi muutettu siihen palveluyksiöön.

Jos se ruokailu oli kynnyskysymys, ne ruuat olisi ollut ihan helppo toimittaa sinne itse tai maksaa joku viemään.

Siihen olisi ollut varaa kun ap olisi mennyt töihin.

Tekosyitä. Tekosyitä.

Ei siihen tarvita edes tekosyitä, vaan pelkästään se, että äiti ei halua. Jos äiti on vuosikymmeniä harjoitellut tekniikkojaan syyllistää lastaan, luuletko että hän menee ilman oikein kunnollista syyllistämisryöpytystä jonnekin palveluyksiöön, jonne ei todellakaan halua? Se ruokailu oli ÄIDIN tekosyy, jonka tytär uskoi, koska ei halua olla syypää äitinsä "kärsimyksiin".

En luule. Tietenkin olisi noussut itkupotkuraivari.

Mutta jos ap oikeasti haluaisi muutoksen, hän tekisi sen.

Tietysti. Mutta muutoksen varjopuoli on aina pelko. Ihmiset pysyvät todella tukalissa elämäntilanteissa siksi, että pelkäävät kaiken räjähtävän silmille, jos uskaltavat tehdä radikaalin muutoksen. Vielä pahempi, jos mukana on jotain uhkauksia (esim. joku uhkaa tekevänsä itsemurhan, tai vaikka väkivaltainen puoliso uhkaa tappaa, jos tulee jätetyksi). Siksi muutoksen tueksi tarvitaan jotain, esimerkiksi terapiaa. Harvalla lannistuneella ihmisillä on rohkeutta, sehän on selvä. Helppoa olisi elämä, jos kaikki voisivat vain yhtä tomerasti "ottaa itseään (ja samalla muitakin) niskasta kiinni".

in. Se on selkeä arvio tilanteesta. Mikä diagnoosi?

En ole edellyttänyt että muuttaisi palstalaisen käskystä, mutta kyse onkin siitä, että ap ei ole huolinut viranomaisten tarjoamaa apua. Se on ihan selvä merkki siitä, että hän ei oikeasti haluakaan muutosta.

Jos haluaisi, mummo olisi asunut jo useamman vuoden siellä tarjotussa palveluasunnossa, ap kävisi normaalisti töissä j tytär eläisi normaalia kymmwnvuotiaan elämää.

Ap valitsemalla valitsi nykyisen mallin.

—————————

Ap ei ole tehnyt mitään asioiden hyväksi, muuta kuin valittaa väsymystään. Täällä on superhyviä ohjeita annettu hänen ja lapsensa elämänlaadun parantamiseksi. Aloittasi vaikka siitä omasta kodistaan. Kaikki päivät aamusta iltaan on aikaa siivota koti supersiistiin kuntoon, tehdä ravitsevaa ruokaa edullisista raaka-aineistaa , niinkuin tuolla paljon aiemmin joku jo ohjeisti. Opettaa lapsi myös askareisiin. Yhdessä on MUKAVA tehdä ruokaa, siivota ja mennä lenkille. Nurkista pois kaikki turha roju, ikkunat kirkkaiksi, keittiön pöytätasot tyhjiksi ja lenkille. Ajattele ap , miten on sitten raikas ,kevyt olo ja iloinen mieli. Masennus häviää toimimalla, vaikka nyt kuinka paljon laiskuttaa. Älä valita, masentaa , väsyttää jne . Tottakai masentaa ja väsyttää, kun ei tartu itseään niskasta kiinni ja toimi. Kukaan ei voi sinua auttaa, muut , kuin sinä itse. Tee edes ensin nuo jutut kuntoon ympäriltäsi ja ensi viikolla päätät asutko äitisi kanssa vai yhdessä lapsesi kanssa. Täältä on annettu niin paljon fiksuja neuvoja, että kaikki on kiinni sinun halustasi rypeä siinä missä nyt olet. Mutta , kuten jo joku sanoi ,taidat halutakkin vain sitä nykyistä elämää. Muutin kotoa opiskelemaan 17-vuotiaana 400 km:n päähän ja sen jälkeen olen viettänyt 20-vuotiaasta alkaen kaikki ihanat joulut ym juhlat miehen ja lasten kanssa puuhaten tunnelman juhliin. Siinä ohessa olen käynyt kokopäivätyössä jne . Siis nyt toimimaan ap ja kitinät pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap oikeasti olisi halunnut tilanteesta eroon, mummeli olisi muutettu siihen palveluyksiöön.

Jos se ruokailu oli kynnyskysymys, ne ruuat olisi ollut ihan helppo toimittaa sinne itse tai maksaa joku viemään.

Siihen olisi ollut varaa kun ap olisi mennyt töihin.

Tekosyitä. Tekosyitä.

Ei siihen tarvita edes tekosyitä, vaan pelkästään se, että äiti ei halua. Jos äiti on vuosikymmeniä harjoitellut tekniikkojaan syyllistää lastaan, luuletko että hän menee ilman oikein kunnollista syyllistämisryöpytystä jonnekin palveluyksiöön, jonne ei todellakaan halua? Se ruokailu oli ÄIDIN tekosyy, jonka tytär uskoi, koska ei halua olla syypää äitinsä "kärsimyksiin".

En luule. Tietenkin olisi noussut itkupotkuraivari.

Mutta jos ap oikeasti haluaisi muutoksen, hän tekisi sen.

Tietysti. Mutta muutoksen varjopuoli on aina pelko. Ihmiset pysyvät todella tukalissa elämäntilanteissa siksi, että pelkäävät kaiken räjähtävän silmille, jos uskaltavat tehdä radikaalin muutoksen. Vielä pahempi, jos mukana on jotain uhkauksia (esim. joku uhkaa tekevänsä itsemurhan, tai vaikka väkivaltainen puoliso uhkaa tappaa, jos tulee jätetyksi). Siksi muutoksen tueksi tarvitaan jotain, esimerkiksi terapiaa. Harvalla lannistuneella ihmisillä on rohkeutta, sehän on selvä. Helppoa olisi elämä, jos kaikki voisivat vain yhtä tomerasti "ottaa itseään (ja samalla muitakin) niskasta kiinni".

Mikä siinä räjähtää jos seitenkymppinen asuu kuten muutkin vanhukset?

Tai että itsw joutuu töihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap oikeasti olisi halunnut tilanteesta eroon, mummeli olisi muutettu siihen palveluyksiöön.

Jos se ruokailu oli kynnyskysymys, ne ruuat olisi ollut ihan helppo toimittaa sinne itse tai maksaa joku viemään.

Siihen olisi ollut varaa kun ap olisi mennyt töihin.

Tekosyitä. Tekosyitä.

Ei siihen tarvita edes tekosyitä, vaan pelkästään se, että äiti ei halua. Jos äiti on vuosikymmeniä harjoitellut tekniikkojaan syyllistää lastaan, luuletko että hän menee ilman oikein kunnollista syyllistämisryöpytystä jonnekin palveluyksiöön, jonne ei todellakaan halua? Se ruokailu oli ÄIDIN tekosyy, jonka tytär uskoi, koska ei halua olla syypää äitinsä "kärsimyksiin".

En luule. Tietenkin olisi noussut itkupotkuraivari.

Mutta jos ap oikeasti haluaisi muutoksen, hän tekisi sen.

Tietysti. Mutta muutoksen varjopuoli on aina pelko. Ihmiset pysyvät todella tukalissa elämäntilanteissa siksi, että pelkäävät kaiken räjähtävän silmille, jos uskaltavat tehdä radikaalin muutoksen. Vielä pahempi, jos mukana on jotain uhkauksia (esim. joku uhkaa tekevänsä itsemurhan, tai vaikka väkivaltainen puoliso uhkaa tappaa, jos tulee jätetyksi). Siksi muutoksen tueksi tarvitaan jotain, esimerkiksi terapiaa. Harvalla lannistuneella ihmisillä on rohkeutta, sehän on selvä. Helppoa olisi elämä, jos kaikki voisivat vain yhtä tomerasti "ottaa itseään (ja samalla muitakin) niskasta kiinni".

Lapsi on kymmenen. Ap tekee henkistä väkivalta tälle joka päivä.

Nämä on joskus hitaita prosesseja. Sanoisin, että äiti-tytär-asetelma on yksi vaikeimmista, koska se on jatkunut syntymästä asti, eikä todellista itsenäistymistä ole koskaan tapahtunut, koska äiti ei ole antanut sen tapahtua.

Siitä kuviosta irtautuminen on ennen kaikkea ajatusprosessi, joka ap:lla on nyt alkanut. Hyvä niin ja tsemppiä!

Mä uskalsin 38- vuotiaana ottaa äidiltäni avaimet pois mun asuntoon. Kukaan mun kavereista ei ikinä uskoisi, millainen tossu olen äitini edessä. Mua kuvaillaan itsepäiseksi ja temperamenttiseksi, mutta äidin pillin mukaan hypin kuin mikäkin pelle.

Tämän kun kertoo ääneen, niin mielikuva äidistä on varmaan lähellä sarvellista pirua, joka sylkee tulta, eikä spanielin katseista, hyvin haurasta ihmistä, joka äitini on. (Vai onko?) 

Nyt se äiti vaan sinne palvelutaloon jos on mahdollista.Katkeroidut muuten.

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhalla uhkailu taitaa olla aika perussetti näiden hankalien ihmisten taktiikoissa.

Olen tuo, joka kirjoitti äsken äidinäidistää ja äidistään ja traumaperäisestä dissosta.

Molemmat uhkailivat itsemurhalla jatkuvasti. Tein kuten halusin, kumpikaan ei tehnyt itsemurhaa. 

Aiemmin palstalla kommentoinut:

Asianlaita ei ollut ainakaan minun kohdallani tuollainen. Että olisin omassa vaikeassa (samanlaisessa elämäntilanteessa kuin ap: lla) tarkoituksella tai vastaavalla tavalla "uhkaillut" itsemurhalla. 

Mitä siitä kukaan hyötyy, jos uhkailee itsemurhalla? Nykyaikana siitä ei edes välitetä, vaikka sanoisi haluavansa tappaa itsensä. Esim. psykiatrisissa hoitolaitoksissa sillä ei ole mitään väliä. Koska niissä paikoissa hoitaminen on lääkekeskeistä ja tarkoitus on vain saada ihmiset pysyvään lääkekoukkuun ja lääketehtaiden omaisuuden ja kassavirran rikastuttajiksi. Mutta se nyt ei kuulu tähän keskusteluun.

Jos ja mikäli olosuhteista tulee pysyvä ja jatkuva olotila, tai tilanteet pitkittyvät ( kestävät esim. liian monta vuotta) niin se väistämättä alkaa vaikuttaa ihmisen psyykeeseen. Se voi myös tapahtua hyvin lyhyessäkin ajassa ja nopeasti. Sillä ei ole väliä, vaikka itse tietoisesti torjuisi masentavat ja itsetuhoiset ajatukset. Kyse on ns. murtumisesta ajan kanssa. Paha olo ja jatkuva ahdistus purkautuu aina jollakin tavalla. Vaikka sitten väsymyksenä (mikä ei ole automaattisesti sama asia, kuin masennus). Myöhemmin fyysiset tuntemukset muuttuvat ahdistukseksi ja masennukseksi. Mihin pisteeseen ei pidä koskaan antaa tilanteiden mennä. Ap: lla on vielä se hyvä asia, että tilanne ei ole jatkunut liian kauan. Nk. joillakin se on voinut olla.

Lääkkeet ja terapia eivät auta mitään, jos vika ja syyt ovat asuin, tai ihmissuhteissa. Tämä vastauksena niille, jotka ilmeisesti vieläkin kuvittelevat, tai väittävät, että kaikki apu löytyy psykiatriselta puolelta. Jos kyse on olosuhteista ja ihmissuhteista, niin siltä puolelta ei siihen löydy apua, eikä edes halukkuuttakaan auttaa. Koska psykiatria perustuu lääkekeskeisyyteen, ei elämässä taustalla olevien ongelmien ratkaisemiseen konkreettisella tavalla, tai edes kunnolla keskustelemalla.

Hankalien, vaikeiden ja ahdistavien olosuhteiden ja elämäntilanteiden kierre pitää aina saada katkaistua, ennen kuin ihminen, tai useammat ihmiset väsyvät, jolloin ajattelu, ratkaisun ja päätösten teko vaikeutuu. Tilanteen rauhoittaminen, pysähtyminen, ja hengähdystaon pitäminen on ensimmäinen askel. Ja sitten, kun on paremmassa voinnnissa alkaa miettiä ja etsiä uusien ratkaisujen toteuttamista. Se on se paras keino mennä tuossa tilanteessa eteenpäin.

Terv.: 75 vuotiaan dementiaa sairastavan omaishoitaja

Ap on jäänyt jollain tavalla itse lapsen tasolle, eikä pysty sanomaan äidilleen vastaan. Sinun pitää aikuistua, tehdä omat, vaikeatkin, päätöksesi ja pysyä niissä. Opetella laittamaan rajat sille mitä siedät ja mitä et. Sinä olet nyt aikuinen ja olet vastuussa omasta itsestäsi ja lapsestasi. Mieti lastasi, minkälaisen kodin ja aikuisen mallin hän saa? Minkälaisen haluaisit antaa?

Kuules nyt, tuohon sun tilanteeseen ei auta muu kuin pistää se mummo palvelutaloon. MIKÄ tässä on vaikea ymmärtää ja toteuttaa?

Itse olen katkaissut välini narsistisiin ja väkivaltaisiin vanhempiini jo yli 10v sitten ja kertaalleen hakenut äidilleni lähestymiskiellon. Kova kovaa vastaan. Hyvä että äitisi on jo noin

Huonokuntoinen, ettei ihan heti ole kävelemässä ovesi taakse.

Vierailija kirjoitti:

Nämä on joskus hitaita prosesseja. Sanoisin, että äiti-tytär-asetelma on yksi vaikeimmista, koska se on jatkunut syntymästä asti, eikä todellista itsenäistymistä ole koskaan tapahtunut, koska äiti ei ole antanut sen tapahtua.

Siitä kuviosta irtautuminen on ennen kaikkea ajatusprosessi, joka ap:lla on nyt alkanut. Hyvä niin ja tsemppiä!

Mä uskalsin 38- vuotiaana ottaa äidiltäni avaimet pois mun asuntoon. Kukaan mun kavereista ei ikinä uskoisi, millainen tossu olen äitini edessä. Mua kuvaillaan itsepäiseksi ja temperamenttiseksi, mutta äidin pillin mukaan hypin kuin mikäkin pelle.

Tämän kun kertoo ääneen, niin mielikuva äidistä on varmaan lähellä sarvellista pirua, joka sylkee tulta, eikä spanielin katseista, hyvin haurasta ihmistä, joka äitini on. (Vai onko?) 

Vaan kun sillä ap:lla on oma tytär jonka pitäisi olla etusijalla ja jolla ei ole aikaa odottaa. Hän elää lapsuutensa ja nuoruutensa nyt, eikä silloin kun ap on 38.

Joo totta, vastasin lähinnä noihin viesteihin, missä ihmettellään miten tilanne on jatkunut näin pitkään.

Olen se, joka kirjoitti omasta äidinäidistään ja kuinka sairastuin vastaavan kuvion takia, ja todellakin olen sitä mieltä, että tilanne pitää saada poikki lapsen takia. 

Mutta tavallaan myös ymmärrän, miksi tilanne on päällä pitkään. Täten ymmärrän myös omaa äitiäni, ja varmasti tilanne olisi vielä munkin kohdalla sama, ellen olisi viheltänyt peliä poikki siten etten tehnyt lapsia. 

Aiemmin kommentoinut sossu postailee vielä. Useamman kerran tuli vinkki jutella lapsen kanssa ja ohjeistaa, ettei mummoa totella vaan mennään äidin säännöillä. Tämä on oikein hyvä periaate ja suosittelen käyttämään sitä tilanteissa, jotka ovat vielä normaalin puolella. Omasta, yleensä äidin roolista luopumaan kynenemätön isovanhempi voi ajattelemattomuuttaa yrittää olla äiti myös lapsenlapsille, ja kasvattaa omien näkemystensä mukaan. Kuitenkin kun asiasta ollaan keskusteltu kuten ap:kin on (viisi vuotta!), eikä tilanne muutu ja vanhemman mitätöiminen, rajattomuus ja ylikävely jatkuu, ei useinkaan olla enää tekemisissä mielenterveydeltään normaalien ihmisten kanssa. Isovanhemmaksi tultuaan ihminen on edelleen aikuinen, joka pystyy säätelemään käytöstään. Ei ole mitään isovanhemman hurahdusta, jossa hän älyllisesti taantuisi. Kun aikuinen lapsi kertoo tai edes vihjaa, että nyt on roolit sekoittumassa, isovanhempi on herää tilanteeseen, ottaa onkeensa ja korjaa käytöksensä, mitä ei ole nyt tapahtunut. Viiteen vuoteen.

Lapsella ei tässä tilanteessa ole mummia ja äitiä, vaan kaksi äitiä. Mummilla vaikuttaa olevan jopa enemmän auktoriteettia kuin äidillä. Lapsen äitikään ei pysty vastustamaan mummin pyyntöjä, vaan toteuttaa tämän itsekkäitä haluja sokeasti vuodesta toiseen. On kohtuutonta vaatia, että 10-vuotias lapsi pystyisi sen tekemään, repäisemään itsensä ja äitinsä irti sairaasta perhekuviosta. Hän pystyisi yhtäkkiä vastustamaan mummin manipulointia ja kieltäytymään hänen toiveistaan ja käskyistään. Vanhempi, joka mummi mielestään on, suuttuu kun lapsi uhmaa, luonnollisesti. Lapsi voi saada rangaistuksen, ja koska ap:kaan ei uskalla nousta mummia vastaan, kuka lasta silloin puolustaa? Mitä tämä tekee lapsen mielenterveydelle? Lipsahtaako se siihen, että mummi ja äiti yhdessä toruvat lasta? Tämä tulee mieleen ap:n lapasmaisuudesta (anteeksi termi).

Älä käytä lasta välineenä, sen riskin näen tässä. Lapsi ei ole sinulle väline hoitaa asia kuntoon, vaan sinun pitää uskaltaa tehdä se itse. Kun olette saaneet uuden asunnon lapsesi kanssa, se itsestään selkeyttää vanhemmuuskuvioita ja auktoriteettiasi. Tämän jälkeen käykää keskustelu siitä, totellaanko mummia vai äitiä. Jos mummi pyytää tai sanoo jotain hassua, lapsi soittaa äidille tai lähtee kotiin. Sinä käyt läpi äitisi kanssa, mistä oli kyse.

Lapsia ei sotketa aikuisten välisiin ristiriitoihin. Tässä ei ole oikein kyse edes ristiriidasta vaan mielenterveytensä kanssa vakavasti haparoivien ihmisten harjoittamasta väkivallasta, jota lapsi todistaa vierestä joka päivä.