Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini asuu luonani ja vie elämänhaluni
30.07.2021 |
Olen kolmekymppinen työtön yksinhuoltaja ja iäkäs äitini asuu luonani kun ei yksinkään pärjäisi ja ei hänestä kukaan muukaan huolehtisi. Elämä on normaalista kaukana.
En saa kasvattaa 10-vuotiasta tytärtäni niin kuin haluan. Mummi antaa lapselle kaiken periksi eikä anna lapsen osallistua kotitöihin kun lapsi tekisi ne kuitenkin väärin vaikka haluaisin hänen oppivan niitä.
Kun ostan lapselle vaatteita on mummilla aina niistä valittamista ja muutenkin hän arvostelee minua (ja yleensäkin ihmisiä) hyvin paljon.
Äitini on AINA kotona eikä käy ikinä missään. Nyt kun olen työtön ja on korona-aika joudun siis kököttämään kotona hänen kanssaan.
Olen ihan loppu ja väsynyt. Lapsi pärjäilee melko hyvin, on kavereita yms.
Palvelutaloa yritettiin muutama vuosi sitten. Ehdotettiin paikkaa joka olisi ollut äidille huonosti soveltuva, ja kun hän sanoi ettei halua sinne niin en raskinut häntä sinne laittaa. Enää en jaksa yrittää mitään.
Tämä tilanne on epäreilu, se kun saa minut inhoamaan itseäni ja äitiäni.
Kommentit (544)
Vierailija kirjoitti:
Kiltti ja hyvä ihminen sinä olet ainakin. Sen huomaa tekstistäsi. Joskus vielä tämä teidän asumismuotonne on muisto vain. Koita kestää.
Ap on kyllä poikkeuksellisen pitkämielinen ihminen, mutta nyt ei pidä odottaa, että asumismuoto jonakin päivänä on muisto vain.
Asia pitää saada ratkaistuksi.
Tämmöiset "kärsi, kärsi kirkkaamman kruunun saat" -vastaukset ovat suorastaan sadistisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!
Sen olen kyllä päättänyt!
Ap.
Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.
Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).
Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?
Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.
No niin, lynkkaus voi alkaa :)
Kiitos viestistäsi ja tästä näkökulmasta! Sinä olet osin oikeassa, ja myös ne, jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat osin oikeassa, koska eiväthän asiat ole mustavalkoisia.
Äidilläni ei ole ketään muuta, hankalan luonteensa takia hänellä ei ole ollut ystäviä vuosiin ja muiden sukulaistensa kanssa hän on etäinen. Isäni on auttanut meitä minun ja lapseni takia, mutta konkreettista arjen apua isäni ei voi paljon antaa, koska asuu niin kaukana.
Ap.
Minkälaista arjen apua sinä koet tarvitsevasi? Et käy töissä, lapsesi on jo iso ja siellä on myls mummo. Asut kerrostaloasunnossa, joten kotitöitä ei voi olla paljon.
Tulee vaikutelma että sinäkin heittäydyt avuttomaksi kuten äitisi ja odotat jostain ulkopuolelta ”pelastajaa”.
Miksi isäsi tai velipuolesi pitäisi myös pyöriä siinä äitisi ympärillä ”auttaen”?
Kukaan teistä ei ole avun tarpeessa ikeasti. Kova tarve takertua ja ripustautua on.
Nyt kun tätä mietin, niin eniten tarvitsisin sitä, että joku veisi edes kerran viikossa äitini edes muutamaksi tunniksi johonkin ja saisimme olla lapseni kanssa ihan kahdestaan.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoat äitiäsi ja itseäsi koska et osaa vetää omia rajojasi. Nyt se äiti palvelutaloon sieltä nurkistasi, tykkäsi tai ei.
Kyseisessä palveluasunnossa olisi pitänyt kävellä joka päivä ruokailemaan viereiseen rakennukseen. Äidillä on sekä lievää jalkaongelmaa että ongelmaa yleensäkin poistua kotoa (masennusta) joten paikka ei olisi hänelle sopinut.
Viimeksi kun pyysin apua niin tarjottiin vaan kotihoitajia kotiin. Vielä enemmän ärsyttäisi jos joka päivä pyörisi vieraita ihmisiä nurkissa.
Provo. Palvelutalossa ei tarvitse kävellä mihinkään, jos kunto ei kestä. Ruoka tuodaan vaikka sänkyyn.
Palvelutaloon äitini on liian hyväkuntoinen. Linja kun on että ensin kotiin kaikki mahdollinen apu, ja sitten vasta pääsee palvelutaloon kun kunto on todella huono. Todella huonokuntoisia vanhuksia asuu yksinkin, kotihoitajat käväisevät, mutta melkein pitää jotain sattua ennen kuin palvelutalo-/vanhainkotipaikka aukeaa. Halvempaa hoitaa mummot ja papat kotona.
Palveluasunto, josta puhuin oli vanhuksille tarkoitettu oma yksiö, johon saa ostaa tarvitsemansa palvelut, ja ruoka todellakin olisi ollut eri rakennuksessa.
Ap.
Uskon, että noin on. Toisaalta aika hassua, että voisivat tuoda ruoan sinne sinun asuntoosi, muttei se sama ruokakuski voisi viedä sitä äidillesi sinne yksiöön. Ihan noin talonpoikaisjärjellä voisi ajatella, että on aivan sama, asuuko ruoan kotiin tarvitseva asiakas palvelutalossa vai jossain muualla. Edelleen kunnalle kivempi, jos hän on siellä yksiössä kuin että hänelle pitäisi järjestää paikka palvelutalossa, ja että mikä muu itsenäisen asumisen osoite käy muttei palveluasunto.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viestistäsi.
Yhteen väliin jaksoinkin sanoa tiukasti aina äidilleni että minä päätän ja silloin se jotenkuten toimi kun sitä jaksoi päivästä toiseen jankuttaa. Nyt en ole enää jaksanut. Tyttö tietää että mummolta saa kaiken periksi. Toisaalta olemme tyttären kanssa kyllä läheisiä.
Olet oikeassa, että tässä on väsymystä ja muutoksen pelkoa. Välillä mietin, pärjäisinkö tytön kanssa kahdestaan, vaikka toisaalta haluaisin kodin, jossa itse päättäisin asioistani ja lapsen asioista.
Jotkut sanovat, että yksinhuoltajuudessa on se etu, että saa itse yksin päättää lapsen kasvatuksesta. Minulla ei ole edes sitä.
Ap.
Yritä katsoa asiaa näin: olet ennenkin onnistunut rajojen asettamisessa. Miksi et sitten uudestaankin? Ehdotan, että aloitat yhdestä tärkeäksi kokemastasi asiasta. Anna niiden muiden asioiden olla sen aikaa sillään. Kun olet uurastanut yhden muutoksen maaliin, voit tarttua seuraavaan.
Jos äidille on hankalaa tai mahdotonta puhua, mitäpä jos puhuisit tyttärellesi? Selitä ikätasoisesti, että äiti päättää tietyt asiat, ei mummi. Aseta säännöt ja rajat, valvo niiden toteutumista.
Miksi et pärjäisi kahdestaan tyttäresi kanssa? Onko joskus tapahtunut jotain sellaista, että et tosiasiassa ole pärjännyt? Siis lapsi ollut ilman ruokaa, puhtaita vaatteita tai ei ole päässyt kouluun? Jopa otettu huostaan? Jos näin on, mieti mikä tilanteeseen johti, jotta osaat välttää sen jatkossa. Ellei, huolesi on turha. Vähän luulen, että arki helpottuu, kun saatte äidin palveluiden piiriin. Ei suinkaan muutu rankemmaksi ja vaikeammaksi.
Väsymys on kuules masennuksen oire. Hae siihen apua nyt heti. Ja kokeile seuraavaa: aina kun mielessä rupeaa kiertämään jokin negatiivinen skenaario, yritä vaikka väkisin tulkita sitä kahdella tavalla, myönteisen ja kielteisen kautta. Siis vaikka kotipalvelu: nyt näet negatiivisena ja kuormittavana sen, että kodissa kävisi vieraita ihmisiä. Myönteisen kautta voisit ajatella, että äiti saisi apua, lyhyen juttutuokion jonkun aikuisen kanssa, joka et ole sinä. Molemmat saisitte päivään tai viikkoon rytmiä. Oisko se niin paha?
Ilmaiset itseäsi tosi hyvin, vaikka ajatukset varmasti ovat tosi solmussa. Näinpä ollen sinulla on kaikki edellytykset muuttaa tilannetta.
Kuulostaa siltä, että kunnalta yritetään auttaa. Ota ihmeessä apua vastaan, älä vain takerru minä uhriparka -ajatteluun. Lue yllä olevan viestisi viimeinen lause, se on silkkaa uhriutumista. Mitä menettäisit, jos luopuisit uhrin roolista? Mitä voisit voittaa?
Ja vielä: ole hyvä! Mukavaa, että joku vielä osaa kiittää.
T. Kovis
Aloittajalle sanoisin näin, omakohtaisella kokemukselle: Itselläni oli aika paljolti samanlainen tilanne.
Oma äiti yli 75 vuotias. Sairastui dementiaan jo noin parikymmentä vuotta sitten. Olin sisareni kanssa hänen omaishoitajana pitkään. Noin vuodesta 2012 asti virallisesti.
Noin yhdeksään vuotta sitä jaksoi. Mutta äidin terveys, vointi ja hygienia yms. huononivat nopeasti.
Monestakin eri syystä väsyin tähän kaikkeen. Ihmissuhteissa oli jatkuvasti riitaa. Asioista ei voinut joko keskustella suoraan ja avoimesti esim, sisareni kanssa. Yhteisasuminen oli pakon sanelemaa, taloussyistä.
Mistään läheisriippuvuudesta ei ollut kohdallamme kyse. Vaan lähinnä elämässä vääristä tehdyistä valinnoista ja päätöksistä.
Tällä keskustelupalstalla on helppo huudella ja syyllistää. Mutta monet asiat johtavat usein tilanteisiin, joita ei itsekään halua ja toivo.
Äitimme on tällä hetkellä osittain palvelutalossa, ja välillä kotona. Ja sen voin sanoa kokemuksesta, että helppoa ei tämä silti ole.
Itsemurhaa olen ajatellut jo ainakin neljän vuoden ajan. Melkein joka päivä. Toivottomuus, näköalattomuus ja ahdistus valtaa usein mielen. Samoin kaikki toivo ja valo tuntuu katoavan elämästä.
Tiedän, että monet ihmissuhteisiin liittyvät asiat johtavat helposti tilanteen pitkittymiseen, kriisien syvenemiseen. Myös suhteiden huonontumiseen. Ja aika monesti väsymiseen. Nk. minunkin kohdallani.
Ap, älä missään nimessä luovuta! Vaan lepää ensin jossakin rauhallisessa paikassa kunnolla. Ja mieti ratkaisukeinoja tilanteeseesi. Vaikka sosiaalitoimistosta. Älä jää yksin. Vaan pyydä apua itsellesi ja lapsellesi jostakin. Asuinpaikan etsiminen muualta on ehkä tässä tilanteessa ainoa ja paras ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!
Sen olen kyllä päättänyt!
Ap.
Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.
Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).
Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?
Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.
No niin, lynkkaus voi alkaa :)
Kiitos viestistäsi ja tästä näkökulmasta! Sinä olet osin oikeassa, ja myös ne, jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat osin oikeassa, koska eiväthän asiat ole mustavalkoisia.
Äidilläni ei ole ketään muuta, hankalan luonteensa takia hänellä ei ole ollut ystäviä vuosiin ja muiden sukulaistensa kanssa hän on etäinen. Isäni on auttanut meitä minun ja lapseni takia, mutta konkreettista arjen apua isäni ei voi paljon antaa, koska asuu niin kaukana.
Ap.
Minkälaista arjen apua sinä koet tarvitsevasi? Et käy töissä, lapsesi on jo iso ja siellä on myls mummo. Asut kerrostaloasunnossa, joten kotitöitä ei voi olla paljon.
Tulee vaikutelma että sinäkin heittäydyt avuttomaksi kuten äitisi ja odotat jostain ulkopuolelta ”pelastajaa”.
Miksi isäsi tai velipuolesi pitäisi myös pyöriä siinä äitisi ympärillä ”auttaen”?
Kukaan teistä ei ole avun tarpeessa ikeasti. Kova tarve takertua ja ripustautua on.
Nyt kun tätä mietin, niin eniten tarvitsisin sitä, että joku veisi edes kerran viikossa äitini edes muutamaksi tunniksi johonkin ja saisimme olla lapseni kanssa ihan kahdestaan.
Ap.
Voi hyvä luoja sentään. Jestas. Taaaaas se sun arkesi kiertää sen äitisi ympärillä.
Tuo on niiiin epätervettä! Eihän se äiti ole edes sairas. Ilkeä ja itsekäs vain.
Ja sinä olet väsynyt hänen kanssaan olemiseen kun et käy töissä. Olla möllötät kotona passiivisena vain.
Ei se ratkaisu ole se että värväät vielä lisää väkeä pyörimään sen äiti auringon ympärillä, vaan että alat elää tyttärinesi oman kehän ympäri.
Ryhdistäydy nyt hyvä ihminen. Hae töitä, ala ulkoilla ja kuntoilla, puuhata aktiivisesti tyttöresi kanssa. Muuta.
Lakkaa uhriutumista!
Ota se tarjottu apu vastaan ja se avustaja vie mummon ulos. Sitä toivot, niin pyydä sitä apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!
Sen olen kyllä päättänyt!
Ap.
Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.
Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).
Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?
Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.
No niin, lynkkaus voi alkaa :)
Kiitos viestistäsi ja tästä näkökulmasta! Sinä olet osin oikeassa, ja myös ne, jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat osin oikeassa, koska eiväthän asiat ole mustavalkoisia.
Äidilläni ei ole ketään muuta, hankalan luonteensa takia hänellä ei ole ollut ystäviä vuosiin ja muiden sukulaistensa kanssa hän on etäinen. Isäni on auttanut meitä minun ja lapseni takia, mutta konkreettista arjen apua isäni ei voi paljon antaa, koska asuu niin kaukana.
Ap.
Minkälaista arjen apua sinä koet tarvitsevasi? Et käy töissä, lapsesi on jo iso ja siellä on myls mummo. Asut kerrostaloasunnossa, joten kotitöitä ei voi olla paljon.
Tulee vaikutelma että sinäkin heittäydyt avuttomaksi kuten äitisi ja odotat jostain ulkopuolelta ”pelastajaa”.
Miksi isäsi tai velipuolesi pitäisi myös pyöriä siinä äitisi ympärillä ”auttaen”?
Kukaan teistä ei ole avun tarpeessa ikeasti. Kova tarve takertua ja ripustautua on.
Miksi isän ja velipuolen ei pitäisi ottaa osaa myös? Miksi aina nainen pannaa hoitamaan kaikki vanhukset sun muut?
Opettele lukemaan. Mummo ei annan lapsen tehdä jne... Et taida nyt ymmärtää ollenkaan koko casea, joten ei ihme ettet ymmärrä tätä kotityöhommakaan.
Tämä ihan liian vaikea case sinulle heikkojen sosiaalisten taitojesi ja uskomattoman sovinististen asenteidesi vuoksi. Saarnaa siellä ihan vaan kotiväellesi, mutta tässä saarnasi ei ole paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viestistäsi.
Yhteen väliin jaksoinkin sanoa tiukasti aina äidilleni että minä päätän ja silloin se jotenkuten toimi kun sitä jaksoi päivästä toiseen jankuttaa. Nyt en ole enää jaksanut. Tyttö tietää että mummolta saa kaiken periksi. Toisaalta olemme tyttären kanssa kyllä läheisiä.
Olet oikeassa, että tässä on väsymystä ja muutoksen pelkoa. Välillä mietin, pärjäisinkö tytön kanssa kahdestaan, vaikka toisaalta haluaisin kodin, jossa itse päättäisin asioistani ja lapsen asioista.
Jotkut sanovat, että yksinhuoltajuudessa on se etu, että saa itse yksin päättää lapsen kasvatuksesta. Minulla ei ole edes sitä.
Ap.
Yritä katsoa asiaa näin: olet ennenkin onnistunut rajojen asettamisessa. Miksi et sitten uudestaankin? Ehdotan, että aloitat yhdestä tärkeäksi kokemastasi asiasta. Anna niiden muiden asioiden olla sen aikaa sillään. Kun olet uurastanut yhden muutoksen maaliin, voit tarttua seuraavaan.
Jos äidille on hankalaa tai mahdotonta puhua, mitäpä jos puhuisit tyttärellesi? Selitä ikätasoisesti, että äiti päättää tietyt asiat, ei mummi. Aseta säännöt ja rajat, valvo niiden toteutumista.
Miksi et pärjäisi kahdestaan tyttäresi kanssa? Onko joskus tapahtunut jotain sellaista, että et tosiasiassa ole pärjännyt? Siis lapsi ollut ilman ruokaa, puhtaita vaatteita tai ei ole päässyt kouluun? Jopa otettu huostaan? Jos näin on, mieti mikä tilanteeseen johti, jotta osaat välttää sen jatkossa. Ellei, huolesi on turha. Vähän luulen, että arki helpottuu, kun saatte äidin palveluiden piiriin. Ei suinkaan muutu rankemmaksi ja vaikeammaksi.
Väsymys on kuules masennuksen oire. Hae siihen apua nyt heti. Ja kokeile seuraavaa: aina kun mielessä rupeaa kiertämään jokin negatiivinen skenaario, yritä vaikka väkisin tulkita sitä kahdella tavalla, myönteisen ja kielteisen kautta. Siis vaikka kotipalvelu: nyt näet negatiivisena ja kuormittavana sen, että kodissa kävisi vieraita ihmisiä. Myönteisen kautta voisit ajatella, että äiti saisi apua, lyhyen juttutuokion jonkun aikuisen kanssa, joka et ole sinä. Molemmat saisitte päivään tai viikkoon rytmiä. Oisko se niin paha?
Ilmaiset itseäsi tosi hyvin, vaikka ajatukset varmasti ovat tosi solmussa. Näinpä ollen sinulla on kaikki edellytykset muuttaa tilannetta.
Kuulostaa siltä, että kunnalta yritetään auttaa. Ota ihmeessä apua vastaan, älä vain takerru minä uhriparka -ajatteluun. Lue yllä olevan viestisi viimeinen lause, se on silkkaa uhriutumista. Mitä menettäisit, jos luopuisit uhrin roolista? Mitä voisit voittaa?
Ja vielä: ole hyvä! Mukavaa, että joku vielä osaa kiittää.
T. Kovis
Kiitos viestistäsi taas. ;)
Juuri tämä on se mitä pitää tehdä: Asia kerrallaan. En nyt jaksaisi yhtäkkiä suurta muutosta aloittaa kerralla kuten asunnon vaihto yms.
Ei ole todellista syytä epäillä etten pärjäisi lapseni kanssa kahdestaan. Olen vaan niin väsynyt etten luota enää itseeni yhtään.
Lapsi on älykäs ja ymmärtää paljon. Ymmärtää toki senkin, että jos äiti sanoo ei, niin mummi sanoo kyllä. Tiukkana saan olla ja tarkkana sen kanssa.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
say no to tyranny kirjoitti:
Minä laittaisin mokoman tyrannin kuriin. My way or highway.
Ilmeisesti tässä mummi on dementoitunut. Näitä ei pysty laittamaan kuriin, kun muisti ei toimi.
Tämä. Dementian alkua mutta pisteet eivät täytä dementian kriteereitä kuitenkaan. Hankala luonne ollut aina. (En nyt itse väitä olevani helppo luonne, mutta olen paljon yrittänyt...)
Ap.
Onko käynyt geriatrilla? Ei ne hyvätkään MMSE-pisteet aina dementiaa poissulje. Jos on Alzheimerin tauti, olisi tärkeää päästä aloittamaan lääkehoito varhaisessa vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!
Sen olen kyllä päättänyt!
Ap.
Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.
Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).
Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?
Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.
No niin, lynkkaus voi alkaa :)
Kiitos viestistäsi ja tästä näkökulmasta! Sinä olet osin oikeassa, ja myös ne, jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat osin oikeassa, koska eiväthän asiat ole mustavalkoisia.
Äidilläni ei ole ketään muuta, hankalan luonteensa takia hänellä ei ole ollut ystäviä vuosiin ja muiden sukulaistensa kanssa hän on etäinen. Isäni on auttanut meitä minun ja lapseni takia, mutta konkreettista arjen apua isäni ei voi paljon antaa, koska asuu niin kaukana.
Ap.
Minkälaista arjen apua sinä koet tarvitsevasi? Et käy töissä, lapsesi on jo iso ja siellä on myls mummo. Asut kerrostaloasunnossa, joten kotitöitä ei voi olla paljon.
Tulee vaikutelma että sinäkin heittäydyt avuttomaksi kuten äitisi ja odotat jostain ulkopuolelta ”pelastajaa”.
Miksi isäsi tai velipuolesi pitäisi myös pyöriä siinä äitisi ympärillä ”auttaen”?
Kukaan teistä ei ole avun tarpeessa ikeasti. Kova tarve takertua ja ripustautua on.
Nyt kun tätä mietin, niin eniten tarvitsisin sitä, että joku veisi edes kerran viikossa äitini edes muutamaksi tunniksi johonkin ja saisimme olla lapseni kanssa ihan kahdestaan.
Ap.
Voi hyvä luoja sentään. Jestas. Taaaaas se sun arkesi kiertää sen äitisi ympärillä.
Tuo on niiiin epätervettä! Eihän se äiti ole edes sairas. Ilkeä ja itsekäs vain.
Ja sinä olet väsynyt hänen kanssaan olemiseen kun et käy töissä. Olla möllötät kotona passiivisena vain.
Ei se ratkaisu ole se että värväät vielä lisää väkeä pyörimään sen äiti auringon ympärillä, vaan että alat elää tyttärinesi oman kehän ympäri.
Ryhdistäydy nyt hyvä ihminen. Hae töitä, ala ulkoilla ja kuntoilla, puuhata aktiivisesti tyttöresi kanssa. Muuta.
Lakkaa uhriutumista!
Siis miten avustettavan ihmisen auttaminen on mielestäsi passiivista möllöttämistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, toi äidin ulkoilutus kerran viikkoon on hyvä, konkreettinen idea. Kysy kunnan ikäkeskuksesta, miten järjestyisi. SPR:llä ehkä toimintaa teidän paikkakunnalla? Tai jollain muulla järjestöllä. Jos äidin kunto on niin huono, ettei pärjää muutamaa tuntia yksin, on se palvelukoti juuri oikea osoite. Omalle äidilleni sain paikan, kun tilanne kriisiytyi, alle viikossa. Silloin oli vielä joulun välipäivät.
Totta kai kunta pyrkii hoitamaan mahdollisimman pitkään kotona, ja sitä useimmat ikäihmisetkin toivovat. Ne palvelut eivät kuitenkaan toimi siten, että jokainen kuntalainen sanelee mitä ja millaista apua haluaa.
Toi yksiö olisi ollut tosi hyvä. Kyllä mummi olisi kävellyt rollaattorin kanssa lyhyen matkan, kun olisi tullut nälkä. Ja saattaisi tosiaan piristyäkin muiden seurasta, vaikka nyt ei osaisikaan ajatella niin. Vanhalle ihmiselle muutokset voi olla tosi pelottavia. Ja nykytilanteen saavutetut edut sika huomattavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoat äitiäsi ja itseäsi koska et osaa vetää omia rajojasi. Nyt se äiti palvelutaloon sieltä nurkistasi, tykkäsi tai ei.
Kyseisessä palveluasunnossa olisi pitänyt kävellä joka päivä ruokailemaan viereiseen rakennukseen. Äidillä on sekä lievää jalkaongelmaa että ongelmaa yleensäkin poistua kotoa (masennusta) joten paikka ei olisi hänelle sopinut.
Viimeksi kun pyysin apua niin tarjottiin vaan kotihoitajia kotiin. Vielä enemmän ärsyttäisi jos joka päivä pyörisi vieraita ihmisiä nurkissa.
Provo. Palvelutalossa ei tarvitse kävellä mihinkään, jos kunto ei kestä. Ruoka tuodaan vaikka sänkyyn.
Palvelutaloon äitini on liian hyväkuntoinen. Linja kun on että ensin kotiin kaikki mahdollinen apu, ja sitten vasta pääsee palvelutaloon kun kunto on todella huono. Todella huonokuntoisia vanhuksia asuu yksinkin, kotihoitajat käväisevät, mutta melkein pitää jotain sattua ennen kuin palvelutalo-/vanhainkotipaikka aukeaa. Halvempaa hoitaa mummot ja papat kotona.
Palveluasunto, josta puhuin oli vanhuksille tarkoitettu oma yksiö, johon saa ostaa tarvitsemansa palvelut, ja ruoka todellakin olisi ollut eri rakennuksessa.
Ap.
Palveluasuntopäättäjille voisi kertoa, että äiti ei asu kotonaan, vaan hän asuu tilapäisesti tyttärensä kerrostaloasunnossa, joka ei ole siihen soveltuva.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle sanoisin näin, omakohtaisella kokemukselle: Itselläni oli aika paljolti samanlainen tilanne.
Oma äiti yli 75 vuotias. Sairastui dementiaan jo noin parikymmentä vuotta sitten. Olin sisareni kanssa hänen omaishoitajana pitkään. Noin vuodesta 2012 asti virallisesti.
Noin yhdeksään vuotta sitä jaksoi. Mutta äidin terveys, vointi ja hygienia yms. huononivat nopeasti.
Monestakin eri syystä väsyin tähän kaikkeen. Ihmissuhteissa oli jatkuvasti riitaa. Asioista ei voinut joko keskustella suoraan ja avoimesti esim, sisareni kanssa. Yhteisasuminen oli pakon sanelemaa, taloussyistä.
Mistään läheisriippuvuudesta ei ollut kohdallamme kyse. Vaan lähinnä elämässä vääristä tehdyistä valinnoista ja päätöksistä.
Tällä keskustelupalstalla on helppo huudella ja syyllistää. Mutta monet asiat johtavat usein tilanteisiin, joita ei itsekään halua ja toivo.
Äitimme on tällä hetkellä osittain palvelutalossa, ja välillä kotona. Ja sen voin sanoa kokemuksesta, että helppoa ei tämä silti ole.
Itsemurhaa olen ajatellut jo ainakin neljän vuoden ajan. Melkein joka päivä. Toivottomuus, näköalattomuus ja ahdistus valtaa usein mielen. Samoin kaikki toivo ja valo tuntuu katoavan elämästä.
Tiedän, että monet ihmissuhteisiin liittyvät asiat johtavat helposti tilanteen pitkittymiseen, kriisien syvenemiseen. Myös suhteiden huonontumiseen. Ja aika monesti väsymiseen. Nk. minunkin kohdallani.
Ap, älä missään nimessä luovuta! Vaan lepää ensin jossakin rauhallisessa paikassa kunnolla. Ja mieti ratkaisukeinoja tilanteeseesi. Vaikka sosiaalitoimistosta. Älä jää yksin. Vaan pyydä apua itsellesi ja lapsellesi jostakin. Asuinpaikan etsiminen muualta on ehkä tässä tilanteessa ainoa ja paras ratkaisu.
Kiitos viestistäsi.
Dementia on vaikea sairaus ja omaisille raskas. Toki hyvä että saatte osa-aikaista apua, mutta jos äitisi on kovasti sairas, niin olisiko kokoaikaisen hoitopaikan aika? Älä ihmeessä mieti itsemurhaa. Voitko puhua kenellekään, ystävälle?
Olet oikeassa että tarvitsisin ensin hetken tilaa levätä, että voisin ajatella selkeästi ja rauhoittua.
Ap.
Oletko virallisesti äitisi omaishoitaja? Silloin sinulla voisi olla mahdollisuus omaishoitajan vapaisiin, ja äiti olisi välillä toisaalla vuorohoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!
Sen olen kyllä päättänyt!
Ap.
Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.
Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).
Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?
Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.
No niin, lynkkaus voi alkaa :)
Kiitos viestistäsi ja tästä näkökulmasta! Sinä olet osin oikeassa, ja myös ne, jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat osin oikeassa, koska eiväthän asiat ole mustavalkoisia.
Äidilläni ei ole ketään muuta, hankalan luonteensa takia hänellä ei ole ollut ystäviä vuosiin ja muiden sukulaistensa kanssa hän on etäinen. Isäni on auttanut meitä minun ja lapseni takia, mutta konkreettista arjen apua isäni ei voi paljon antaa, koska asuu niin kaukana.
Ap.
Minkälaista arjen apua sinä koet tarvitsevasi? Et käy töissä, lapsesi on jo iso ja siellä on myls mummo. Asut kerrostaloasunnossa, joten kotitöitä ei voi olla paljon.
Tulee vaikutelma että sinäkin heittäydyt avuttomaksi kuten äitisi ja odotat jostain ulkopuolelta ”pelastajaa”.
Miksi isäsi tai velipuolesi pitäisi myös pyöriä siinä äitisi ympärillä ”auttaen”?
Kukaan teistä ei ole avun tarpeessa ikeasti. Kova tarve takertua ja ripustautua on.
Nyt kun tätä mietin, niin eniten tarvitsisin sitä, että joku veisi edes kerran viikossa äitini edes muutamaksi tunniksi johonkin ja saisimme olla lapseni kanssa ihan kahdestaan.
Ap.
Voi hyvä luoja sentään. Jestas. Taaaaas se sun arkesi kiertää sen äitisi ympärillä.
Tuo on niiiin epätervettä! Eihän se äiti ole edes sairas. Ilkeä ja itsekäs vain.
Ja sinä olet väsynyt hänen kanssaan olemiseen kun et käy töissä. Olla möllötät kotona passiivisena vain.
Ei se ratkaisu ole se että värväät vielä lisää väkeä pyörimään sen äiti auringon ympärillä, vaan että alat elää tyttärinesi oman kehän ympäri.
Ryhdistäydy nyt hyvä ihminen. Hae töitä, ala ulkoilla ja kuntoilla, puuhata aktiivisesti tyttöresi kanssa. Muuta.
Lakkaa uhriutumista!
Siis miten avustettavan ihmisen auttaminen on mielestäsi passiivista möllöttämistä?
Minkä avustettavan ihmisen?
Ei se mummo ole avustettava. Ihan hyvin pärjää menemään.
Ja esim minun siskopuoleni asuu äitinsä kanssa. Toisella toinen kerros, toisella toinen. Hänen äitinsä on 90 ja sokea.
Silti siskopuoli käy normaalisti töissä, opiskelee työn ohella, harrastaa vaikka mitä.
Miksi ap ei muka voi mennä töihin, elää ihan nirmaalia elämää, lapsensa myös. Ja ottaa sitten sitä kotiapua äidille, jos on tarve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
say no to tyranny kirjoitti:
Minä laittaisin mokoman tyrannin kuriin. My way or highway.
Ilmeisesti tässä mummi on dementoitunut. Näitä ei pysty laittamaan kuriin, kun muisti ei toimi.
Tämä. Dementian alkua mutta pisteet eivät täytä dementian kriteereitä kuitenkaan. Hankala luonne ollut aina. (En nyt itse väitä olevani helppo luonne, mutta olen paljon yrittänyt...)
Ap.
Onko käynyt geriatrilla? Ei ne hyvätkään MMSE-pisteet aina dementiaa poissulje. Jos on Alzheimerin tauti, olisi tärkeää päästä aloittamaan lääkehoito varhaisessa vaiheessa.
Lääkärikäynnit ovat olleet aika pirstaleisia. Milloin labrakokeita, milloin fysioterapiaa, milloin lääkäriä joka määrää lisää labrakokeita... Syksyllä vihdoin aika geriatrille, toivottavasti siitä olisi jotain hyötyä.
Äidillä on satunnaisesti muisti reistaillut, mutta sitten taas on pitkiä aikoja, jolloin muisti pelaa ihan hyvin.
Ap.
Nyt on kyllä todellinen marttyyri ,siis ap,,,hoivaaja-marttyyri joka tekee kaiken mutta valittaa kun pitäisi tehdä elämälleen jotain.Ja onko äidilläsi mitään diagnoosia masiksen lisäksi?Taitaa olla provo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja, ap, katsokin ettet muodostu omalle lapsellesi samanlaiseksi kiviriipaksi!
Sen olen kyllä päättänyt!
Ap.
Missä se näkyy? Joka päivä pidät häntä toksisessa vääristyneessä kasvuympäristössä, näytät täysin avutonta vääristynyttä aikuisen mallia ja lykkäät ja lykkäät omaa aikustumistasi ja vastuunottoa.
Miten se on toksista, jos isoäiti asuu samassa asunnossa lapsenlapsensa kanssa? Minun mielestä ap näyttää omalle tyttärelleen erittäin harvinaista ja vastuuntuntoista mallia siitä, että huolehtii omasta vanhasta äidistään. Ap on sata kertaa aikuisempi, kuin yksikään mölyäjä täällä, jotka puhuvat todella rumasti ap:n äidistä. Miten se muka olisi helppoa heittää oma äiti pihalle (ja vaihtaa lukot, kuten joku ehdotti!).
Se on varmasti totta, että hermot menee pienessä asunnossa kaikilla ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain. Lapsella on ilmeisesti asiat hyvin, on kavereita jne. Äidillä on pinna kireällä, eli työpaikka pitää saada ihan ensimmäisenä. 10-vuotias pärjää hyvin pari iltaa viikossa mummon kanssa. Sitä paitsi siinä on molemmille tekemistä ja vastuuta. Se yleensä piristää, kun ihmiset tuntevat itsensä merkitykselliseksi. Veljen kanssa puhuisin vakavasti siitä, että äiti voisi tulla vaikka kylään viikonlopuksi välillä. Ehkä isompi asunto jossain vaiheessa, jos ap saa työpaikan?
Koeta ap nähdä se, miten arvokas olet äitisi elämässä. Teillä on nyt tällainen perhe, eikä siinä ole mitään pahaa, että huolehtii vanhasta äidistään, joskus maailmassa sitä pidettiin arvokkaana ja hienona asiana. Älä usko, mitä täällä huudetaan siitä, että olisit "läheisriippuvainen" tai et osaa asettaa rajoja, toksinen milloin mikäkin yms. Ihan typerää nykyaikaista pseudotieteellistä löpinää.
No niin, lynkkaus voi alkaa :)
Kiitos viestistäsi ja tästä näkökulmasta! Sinä olet osin oikeassa, ja myös ne, jotka ovat kanssasi eri mieltä ovat osin oikeassa, koska eiväthän asiat ole mustavalkoisia.
Äidilläni ei ole ketään muuta, hankalan luonteensa takia hänellä ei ole ollut ystäviä vuosiin ja muiden sukulaistensa kanssa hän on etäinen. Isäni on auttanut meitä minun ja lapseni takia, mutta konkreettista arjen apua isäni ei voi paljon antaa, koska asuu niin kaukana.
Ap.
Minkälaista arjen apua sinä koet tarvitsevasi? Et käy töissä, lapsesi on jo iso ja siellä on myls mummo. Asut kerrostaloasunnossa, joten kotitöitä ei voi olla paljon.
Tulee vaikutelma että sinäkin heittäydyt avuttomaksi kuten äitisi ja odotat jostain ulkopuolelta ”pelastajaa”.
Miksi isäsi tai velipuolesi pitäisi myös pyöriä siinä äitisi ympärillä ”auttaen”?
Kukaan teistä ei ole avun tarpeessa ikeasti. Kova tarve takertua ja ripustautua on.
Miksi isän ja velipuolen ei pitäisi ottaa osaa myös? Miksi aina nainen pannaa hoitamaan kaikki vanhukset sun muut?
Opettele lukemaan. Mummo ei annan lapsen tehdä jne... Et taida nyt ymmärtää ollenkaan koko casea, joten ei ihme ettet ymmärrä tätä kotityöhommakaan.
Tämä ihan liian vaikea case sinulle heikkojen sosiaalisten taitojesi ja uskomattoman sovinististen asenteidesi vuoksi. Saarnaa siellä ihan vaan kotiväellesi, mutta tässä saarnasi ei ole paikallaan.
No kun se isä on eksä. Miksi mummon eksän pitäisi siellä juosta auttamassa? Ei kuulu hänelle tipan tippaa.
Ja jos ap tarvitsee apua, miksi hän kieltäytyi kunnan tarjoamaata kotipalvelusta? Ei tarvitisi naisen hoitaa yksin. Miksei tarjottu asunto kelvannut? Mikään ei kelpaa. Uhriutuminen vain.
Alue: Aihe vapaa
Palvelutaloon äitini on liian hyväkuntoinen. Linja kun on että ensin kotiin kaikki mahdollinen apu, ja sitten vasta pääsee palvelutaloon kun kunto on todella huono. Todella huonokuntoisia vanhuksia asuu yksinkin, kotihoitajat käväisevät, mutta melkein pitää jotain sattua ennen kuin palvelutalo-/vanhainkotipaikka aukeaa. Halvempaa hoitaa mummot ja papat kotona.
Palveluasunto, josta puhuin oli vanhuksille tarkoitettu oma yksiö, johon saa ostaa tarvitsemansa palvelut, ja ruoka todellakin olisi ollut eri rakennuksessa.
Ap.