Seksuaalikasvatus päiväkotiin?
Onkohan ihan tarpeellista niin pienille? Eikö riitä että kotona kerrotaan kun lapsi alkaa kyselemään?
Kommentit (111)
Mikä tarve on tuollaisilla Tiina Vilposilla puuttua toisten seksuaalisuusasioihin?
Lapset saavat jo laadukasta kehon turvataitoihin ja tavalliseen kehontuntemukseen liittyvää kasvatusta, varhaiskasvatuksesta lähtien. Jokainen lapsi ja nuori avautuu omille asioilleen ihan itse kasvaessaan, joten antakaa jo kasvurauha.
Terveydenhoitajien puoleen osaa jokainen kääntyä, jos kokee jossakin vaiheessa elämäänsä tarvetta ammattilaisavulle. Moninaisuutta ei ole tarpeen toitottaa, eikä varsinkaan esitellä mitään valmiita ja ulkoapäin tuotuja luokitteluja seksuaalisuuksiin liittyen, koska sellainen moninaisuus ym. ei kosketa, eikä kiinnosta, läheskään kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en sääli. Kyllä seksuaalikasvatus on syytä aloittaa heti pienestä pitäen!
Juurihan oli Suomessa isoissa otsikoissa se, että tytöille ei opeteta edes, että pimppi on pimmpi. Sitä kutsuttiin LINNUKSI tai ties miksi, mutta ei rehellisesti oikealla nimellä.
Ja miksi? Koska ihmiset, varsinkin naiset, on kasvatettu häpeään jo pienestä pitäen. Laadukkaasti toteutettu seksuaalikasvatus voidaan aloittaa jo aivan pienten kohdalla.
0/5
Romanikielellä se muuten on lintu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teille kukkahatuille voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että tässä puhutaan nyt ikätasoisesta seksuaalikasvatuksesta. Seksuaalikasvatus ei tarkoita pelkästään seksistä puhumista, vaan on suurimmalta osin aivan muuta. Kuten oman kehonsa ja rajojensa kunnioitusta, seksuaalisuuteen liittyvien asioiden salailemattomuutta ynnä muuta. Eikä todellakaan sitä, että kolmevuotiaalle kerrottaisiin, kuinka penis tuntuu hyvältä vaginassa. Järki käteen nyt, teillä ei tunnu olevan mitään suhteellisuudentajua. Mutta tätähän se nykypäivänä on, suuri osa ihmisistä ei osaa ajatella mitenkään loogisesti, vaan asennetta värittää mustavalkoisuus ja kaiken katsominen pelkästään oman näkökulman ja kuplan kautta. *pudistelee päätään*
No silloin kun tarhaikäisille aletaan puhua seksuaalisesta nautinnosta, niin mennään jo ihan liian pitkälle.
Se on ihan joku muu kuin me täällä, jolta puuttuu suhteellisuudentaju.
Tiesitkö, että jo pienet lapset unnuttavat eli itsetyydyttävät, koska se tuntuu hyvältä. Kyllä silloin on tärkeää ihan sille tarhaikäisellekin jo kertoa, että kyseinen toiminta on täysin ok, ettei tarvitse hävetä tai tuntea syyllisyyttä siitä, että tuntuu hyvältä, nautinnolliselta. Tiestysti kerrotaan myös, että se kuuluu niihin hetkiin, kun on yksinään. Eli kyllä, sinulta ne suhteellisuudentaju sekä realismi puuttuvat aivan täysin. Jotenkin huvittavaa millaisia slaageja tällä nämä kukkahatut saavat, kun puhutaan biologisista faktoista. Ihminen on koko elämänsä seksuaalinen olento, mutta vasta murroiässä tietoinen seksuaalisuus herää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö seksuaalisuus olisi siellä taustalla jo aiemmin. Ihmiskunnan kannalta on kuitenkin aivan sama suostutko sinä sitä hyväksymään, sillä sinun hyväksymättömyytesi ei faktoja muuta. Pull yourself together.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille lapsille ei todellakaan kerrota kotona, kun he alkavat kyselemään.
T. Kolmekymppinen, jonka kotona ei ollut edes mitään nimeä tytön sukupuolielimille.
Tuo kertominen kysyttäessä on ihan jees, mutta päiväkotilapsille seksistä saatavasta nautinnosta ja mahdollisuuksista kertominen ei.
Aikuisilla tuntuisi olevan opittavaa nautinnosta keskustelemiseen, kun nykyaikana seksuaalisuuteen liittyvä keskustelu on pääsääntöisesti negatiivista, toisia syyttelevää. Mutta tuohon keskusteluun ei tarvita pieniä lapsia.
Mutta voihan lapsi olla hämmentynyt seksuaalisista haluistaan ja tuntea jopa syyllisyyttä niistä, jos ei tiedä mitään siitä että samanlaisia tunteita on muillakin ihmisillä ja että ne ovat normaaleja. Sen takia voisi olla hyvä, että asiasta mainittaisiin edes jotain eikä oltaisi kuin koko asiaa ei olisi olemassa.
Päiväkotilapsilla ei ole "seksuaalisia haluja".
Ihan oikeasti siis.. 2-3 vuotiailla seksuaalisia haluja??
Onhan päiväkodissa isompiakin lapsia.

Jo sikiöiden on havaittu masturboivan kohdussa.
Todellakin hyvä juttu. Olisin ehkä itsekin saanut apua, jos tuollaista olisi ollut, kun itse olin päiväkoti-ikäinen ja minua käytettiin hyväksi. Olisin osannut kertoa jollekin.
No, ymmärsin asian vasta sitten ala-asteella kun seksuaalikasvatus siellä alkoi. Olisiko ollut 5.- tai 6.-luokalla? Mutta eipä silloin ollut mitään tehtävissä. Ja tuntui kyllä karmealta, kun niin korostettiin ala-asteen seksivalistuksessa, että neitsyys on arvokas asia, vaalikaa sitä, älkää antako sitä pois ellette itse ole varmoja jne jne. Koko se oletus, että asia on vasta edessäpäin. Mitäs sitten, kun juna meni jo alle 5-vuotiaana? Tunsin itseni täysin vialliseksi ja epäonnistuneeksi, koska en ollut osannut ajallaan näitä asioita "vaalia".
Voisi siis tosiaan jokaisella tasolla päiväkodista alkaen miettiä sen seksuaalikasvatuksen myös siitä näkökulmasta, että osa lapsista ON JO joutunut uhreiksi.
Luitko sinä otsikkoa pidemmälle? Eikö sateenkaariaktivismin tarkoitus ollut lisätä suvaitsevaisuutta vähemmistöjä kohtaan. Tässähän rekrytoidaan onnettomien liikkeeseen lisää porukkaa mukaan. Väestöliiton Mitä on kehotunnekasvatus -oppaasta, nämä ovat opetushallituksen velvoittamia asioita:
-Puhu lapselle monenlaisista perheistä. Valitse kuvakirjat ja lelut niin, että ne esittävät monenlaisia perheitä ja myös saman sukupuolen parisuhdetta.
-Rohkaise lapsia ilmaisemaan itseään leikeissään, teoissaan ja roolikokeiluissaan ilman tapoja ja rajoitteita, jotka liitetään sukupuoleen.
Eihän tämä tervettä ole, on mennyt muutos ja kehitys sekaisin. Siinä ei ole mitään arvoa, että lapsia ei tueta ja hyväksytä sellaisina kuin ovat ja anneta keskittyä muihin elämän osa-alueisiin. Pitää seksuaali-identiteetistäkin tehdä keinotekoinen ongelma ja suistaa normaali hyväksi havaittu kehitys raiteiltaan. Todella huolestuttavaa.
Ei kai tuosta sinänsä mitään haittaa lapsille ole. Suurin ongelma asiassa lienee lasten vanhemmat. Ainakin silloin, jos vanhempien mielipiteet ja puheet poikkeavat päiväkodissa kerrotusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teille kukkahatuille voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että tässä puhutaan nyt ikätasoisesta seksuaalikasvatuksesta. Seksuaalikasvatus ei tarkoita pelkästään seksistä puhumista, vaan on suurimmalta osin aivan muuta. Kuten oman kehonsa ja rajojensa kunnioitusta, seksuaalisuuteen liittyvien asioiden salailemattomuutta ynnä muuta. Eikä todellakaan sitä, että kolmevuotiaalle kerrottaisiin, kuinka penis tuntuu hyvältä vaginassa. Järki käteen nyt, teillä ei tunnu olevan mitään suhteellisuudentajua. Mutta tätähän se nykypäivänä on, suuri osa ihmisistä ei osaa ajatella mitenkään loogisesti, vaan asennetta värittää mustavalkoisuus ja kaiken katsominen pelkästään oman näkökulman ja kuplan kautta. *pudistelee päätään*
No silloin kun tarhaikäisille aletaan puhua seksuaalisesta nautinnosta, niin mennään jo ihan liian pitkälle.
Se on ihan joku muu kuin me täällä, jolta puuttuu suhteellisuudentaju.
Tiesitkö, että jo pienet lapset unnuttavat eli itsetyydyttävät, koska se tuntuu hyvältä. Kyllä silloin on tärkeää ihan sille tarhaikäisellekin jo kertoa, että kyseinen toiminta on täysin ok, ettei tarvitse hävetä tai tuntea syyllisyyttä siitä, että tuntuu hyvältä, nautinnolliselta. Tiestysti kerrotaan myös, että se kuuluu niihin hetkiin, kun on yksinään. Eli kyllä, sinulta ne suhteellisuudentaju sekä realismi puuttuvat aivan täysin. Jotenkin huvittavaa millaisia slaageja tällä nämä kukkahatut saavat, kun puhutaan biologisista faktoista. Ihminen on koko elämänsä seksuaalinen olento, mutta vasta murroiässä tietoinen seksuaalisuus herää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö seksuaalisuus olisi siellä taustalla jo aiemmin. Ihmiskunnan kannalta on kuitenkin aivan sama suostutko sinä sitä hyväksymään, sillä sinun hyväksymättömyytesi ei faktoja muuta. Pull yourself together.
Ei ole sama asia, eikä siihen pidä kiinnittää huomiota.
Tuo Väestöliiton ajama varhaiskasvatuksen koulutus on mielestäni hyvä asia. Sexpon edustaja antoi ymmärtää että hänen "nautinnosta kertoiminen lapsille" kuuluu myös tuohon Väestöliiton ajamaan asiaan, joka ei tietenkään pidä paikkaansa.
Sexpon edustaja kertoi videohaastattelussa, kuinka entistä nuoremmille pitäisi kertoa seksuaalisuuden nautinnoista, kunhan pysytään suomen lakien rajoissa. Mitähän tuo käytännössä tarkoittaa? Tämä sama organisaatio on myös puolustellut eläinseksiä, kunhan eläin ei kärsi. Tuonhan suomen laki nykyään mahdollistaa.