Sanoja, joiden merkitystä et heti tajunnut
Kertokaapas tänne sanoja, joiden merkitystä ette heti tajunneet, eikä kukaan kertonut.
Minulla on sana kasari. Meni pitkään tajuta mitä kasari tarkoittaa muodissa yms. kun aiemmin olin kuullut vain kattilan merkityksessä.
Kommentit (725)
Luulin ennen, että valio eila tarkottaa ei laktoosia, mutta se tarkoittaakin erinomaista ilman laktoosia.
Niitä on tosi paljon, koska vietin lapsuuteni muualla ja kommunikoin pääasiassa toisella kielellä. Tässä muutama; darra, daiju, pösilö???, mirri, mimmi
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:35"]
Pikkuisena koululaisena en käsittänyt, mitä oikein tehtiin, kun uskonnossa luettiin, että Jeesus-lapsi vietiin ympärileikattavaksi. Pitkään luulin, että ympärileikkaus on tietynlainen kampaustyyli. Olin nähnyt kuvia jonkun sääntökunnan munkeista, joilla oli hiukset leikattu muuten pois, mutta jätetty muutaman sentin levyinen kaistale hiuksia ympäri pään.
Ruotsissa ihmettelin aikanaan, mitä tekemistä piimällä ja elokuvalla on keskenään tekemistä. Mielestäni piimäpurkin kupeessa siis luki Filmmjölk! Enhän nähnyt kuin yhden olemattoman ämmän liikaa!
Joko joku selitti sen nohevan? Täällä Pohjois-Karjalassa se on perin positiivinen toteamus ihmisestä, joka on siis järkevä, fiksu, aikaansaapa jne.
Bemchmarkkaus ei selvinnyt minulle edes googlesta kunnolla. Mikä pahuksen penkin merkkaus?
[/quote]
Benchmarkingiin olen kuullut sellaisen suomennoksen kuin vertailuanalyysi. Tarkoittaa siis sitä, että verrataan esimerkiksi oman firman työ- ja tuotantotapoja kilpailijoiden vastaaviin ja otetaan oppia, jos huomataan, että jossain jokin asia osataan tai tehdään paremmin.
En vieläkään älyä, mitä tarkoittaa Touché. Olen googlannut monesti, joko se ei ole selvinnyt tai sitten en vaan muista.
Onhan niitä. Tuttuakin tutumpi sana maailma aukeni vasta joskus teininä: maa + ilma.
Ruotsalaiset Dinsko ja Tabort sitten myöhemmin.
Lapsena kauhun väristyksiä aiheutti otsikko Seurassa: Markku Aro - mies, josta managerit taistelevat. Mielsin managerit joksikin afrikkalaiseksi pedoksi tai ihmissyöjäheimoksi.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 12:05"]
Onhan niitä. Tuttuakin tutumpi sana maailma aukeni vasta joskus teininä: maa + ilma.
Ruotsalaiset Dinsko ja Tabort sitten myöhemmin.
Lapsena kauhun väristyksiä aiheutti otsikko Seurassa: Markku Aro - mies, josta managerit taistelevat. Mielsin managerit joksikin afrikkalaiseksi pedoksi tai ihmissyöjäheimoksi.
[/quote] LOL. Sitähän ne managerit pääsääntöisesti onkin.
Luin jostain lehdestä juttua (muistaakseni) matkustelusta, ja jutussa kehotettiin kyselemään oppaalta kiperiä. Mietin pitkään, että mitä ihmeen kiperiä, mitä pitäisi siis kysyä, "Onko teillä kiperiä?", niinkö? Lopulta googlasin KIPERI, ja sitä kautta tajusin, kun jossain hakutuloksessa luki "kiperiä kysymyksiä". Tottakai :D
Lapsena kun kotona kuunneltiin radiosta säätiedotuksia, luulin että paikannimi on Kuuska-jaskari eikä Kuuskajas-kari. Nolotti, kun äiti valaisi asian.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 12:40"]
Lapsena kun kotona kuunneltiin radiosta säätiedotuksia, luulin että paikannimi on Kuuska-jaskari eikä Kuuskajas-kari. Nolotti, kun äiti valaisi asian.
[/quote]
Hahhaa kiitos kun valaisit minuakin : D vaikka nyt se nimi ei ole enää yhtään niin veikeä...
Koeputkilapsi. Olin 15v kun uutisoitiin maailman ensimmäisen koeputkilapsen syntyneen. Pelkäsin jo silloin synnytystä ja ajattelin, että tuossapa ratkaisu minullekin: jos joskus haluan lapsia, niin ne voi kasvattaa koeputkessa eikä tarvitse synnyttää. Kun asian todellinen laita selvisi, koko uutinen menetti merkityksensä.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 12:01"]
En vieläkään älyä, mitä tarkoittaa Touché. Olen googlannut monesti, joko se ei ole selvinnyt tai sitten en vaan muista.
[/quote]
Osuvasti sanottu, osui.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 17:25"]
Tajusin vasta nelikymppisenä mikä sanaleikki sisältyy vanhaan biisiin 'Älä pure mun ananasta'.
[/quote]
Kerro ihmeessä!
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 22:37"]
Eikö murresanat voisi jättää tästä ketjusta pois? Eihän siinä ole mitään erikoista, että niitä ei aina ymmärrä.
[/quote]
Monet toimittajat vaan laittavat murresanoja lehtiartikkeleihin (oman kotiseutunsa murresanoja). Siinä minä sitten ihmettelen, mitä mahtoi tuokin tarkoittaa. - Onkohan esimerkiksi "roheva" murresana? minä aina ärsyynnyn, kun törmään siihen. Sitten minua ärsyttävät sellaiset muotisanat kuin "ottaa haltuun", "tuunata", ja kaikki nimisanat jotka on lyhennetty, ja päättyvät -ari tai -is. Makkari, pukkari, kielari. lihis, ripsari...lastenkielistä lällätystä minun korvissani.
Oltiin kerran anopin naapurin kesämökillä vierailulla Itä-Suomessa.Naapurin isäntä päätti sitten kunniaksi avata skumppapullon ,muttei kaatanut itsellensä ollenkaan.(olivat autolla liikenteessä ja samalla myös meille)Mieheni totesi siinä ääneen(lähinnä vitsillä)"Et voi sua P raukka ,kun joudut olemaan juoppokuskina".Johon P kuivasti totesi "Minähän en oo ennnenkään kännissä ajellu".Silloin kyllä vähän huvitti.
Veturi vetää junaa..edelleen.Sisäturkki on turkki,jossa turkis sisäpuolella.Oli suosittu miehillä erikoisesti,isälläni oli kultalammassisäturkki.Miesten päälliturkkeja minä näin vasta 70-luvulla kun miehillä oli komeita susi.ym.turkkeja.Paitsi kiharakarvaiset lammasturkit sitten.No,nykyään ei saa olla mitään turkkia,tulee pian pahoinpidellyksi.Verkkaan on hidasta.
Minäkin oletin BB-voiteen liittyvän Brigitte Bardotiin,vaikka Brigitte oli kuuminta kamaa minun ollessani pieni ja jo ennen syntymääni.Ei vaan mitään muuta tullut mieleen ennenkuin tytär viisasi.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 17:25"]Tajusin vasta nelikymppisenä mikä sanaleikki sisältyy vanhaan biisiin 'Älä pure mun ananasta'.
[/quote]
Älä pure muna nasta?? :D
Ei empiiristä tartte googlettaa,minä kerron.Empiirinen on sivistyssana ja tarkoittaa tutkivaa ja ympäristöä,ilmiöitä,kaikkea arvioivaa,tutkivaa ajatustapaa.Tiedonhalua.Korostui 1700-1800-lukujen taitteessa,1800-luvun alkupuolella.Silloin vallinnut suuntaus oli myös ainakin naisten puvuissa.Yksinkertainen malli jossa rintojen alapuolella heti vyötäröleikkaus.Äitiysvaatteissa sitä mallia edelleen.Jos olette nähneet Napoleonin vaimosta maalauksia,hänellä esim. empire-linjaisia asuja.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 22:10"]
Minä luulin, että jäävi tarkoittaa huonoa. Esim. jos sanotaan, että "Olen aika jäävi sanomaan siitä asiasta mitään" niin kuvittelin, että se tarkoittaa sitä, että sanoja on huono sanomaan asiasta mitään, koska ei tiedä siitä mitään.
Olen varmasti ollut aika hullunkurisissakin tilanteissa, kun olen aikoinani käyttänyt tuota sanaa.
Minullakin on muuten ollut tuo kasari-juttu. Olen joskus kuvitellut, että kasarimusiikki on rämisevää musiikkia, joka kuulostaa siltä, kuin se olisi kattiloilla soitettu. Jotenkin vielä yhdistin siihen sanan kasarmi ja mielikuvissani kasarimusiikki oli rämisevää marssimusiikkia. Onneksi nykyään tiedän paremmin. :D
[/quote]
Ihana selitys tolle kasarilla sulla :D <3
Lapsena luulin, että kampaamoiden nimissä yleinen sana "Salon" tarkoittaa Salosta kotoisin olevaa. Meidänkin kaupungissa ihan eri puolella Suomea oli "Salon Birgittaa" ja "Salon Inkeriä" ja "Salon Tyyliä". Päättelin, että Suomen ainoa kampaamokoulu on Salossa, ja sieltä sitten kampaajat levittäytyvät ympäri maata.