Miksi sellaista ihmistä pidetään täällä tylsänä, joka ei käy baareissa?
Täällä tuntuu olevan vallalla ajatus, että baarit ovat ainoa tapa tavata ystäviä ja pitää hauskaa, ja se joka ei niissä käy, on joko pipoltaan kireä tai sitten kumppani ei päästä. Olenko ainoa, joka ei ole koskaan viihtynty baareissa ja tuntee itsensä silti ihan normaaliksi?
Kommentit (25)
mutta mulle parasta irrottelua on se että hyppään uima-altaaseen ja uin niin paljon kun käsistä ja jaloista vain lähtee. Mitä enemmän saan itsestäni puristettua sen parempi. Baarielämä on mulla mennyttä aikaa, enkä kuitenkaan koe olevani tylsä. Mulla on ihan tarpeeksi hauskaa arjessa, varmaan siksi kun mulla on niin hauskat työkaverit ja muutkin kaverit! Perheen keskenkin on hauskaa.
Mekin kulutetaan miehen ja ystävien kanssa aikaamme ihan muulla tavoin kuin istumalla baareissa. Ehkä olen sitten tiukkapipo mutta en vaan jaksa katsella humalaisia ihmisiä ympärilläni. Kova meteli ja tupakansavu siihen lisättynä tekee tunnelmasta mielestäni niin ahdistavan, että vietän kyllä aikani mieluummin muualla. Voin kuitenkin olla ystävä ihmisen kanssa, joka käy baareissa melkein joka viikonloppu. Eli ei siitä silti ketään tarvitse tuomita :)
näistä viesteistä luin, että baareissa tavataan kavereita, tanssitaan ja juodaan alkoholia. Itse teen tätä kaikkea, mutta en käy koskaan baareissa, vaan harrastan näitä juttuja muissa paikoissa. Olenko siis tylsä vai miten?
ilman miestä ja miehen kanssa enkä ymmärrä miten jonkun mielestä se voi olla olematta hauskaa, ja sellainen ihminen on mielestäni tylsä ja tosikkokin. Viihdyn kyllä mainiosti sienimetsässäkin, kalastamassa jne. Mutta viinanjuontia en harrasta yleensä muualla kuin baarissa, mielestäni koti-illat miehen tai kavereiden kanssa on mukavampaa selvin päin. Kännissä on kiva bailata eikä jankuttaa jotain maailmanparannuksia, vakavia asioita on kivempi keskustella selvin päin.