ETÄKOULUA VAATIVAT, HERÄTKÄÄ!! Lapsilla ja nuorilla on oikeus päästä kouluun.
Korona varmasti tulee teidänkin lasten kouluun, mutta se on sellainen asia johon vain pitää tottua. Meidän lasten kouluissa koronaa on ollut useammankin kerran. Meille lasten karanteenit ja koronaseulonnat on tullut tutuksi. Se on nykypäivää.
Kukaan ei ole täällä kuollut, ei ole näkynyt ambulansseja eikä ruumiskasoja, vaikka osa tapauksista on ollut virusvarianttia. Lapsilla ja nuorilla ja aikuisillakin oireeton tai hyvin lievä tauti, ei todellakaan mikään influenssatason vaikea sairastuminen.
Niin että lopettakaa se etäkoulun perään itkeminen. Koulua voidaan käydä koronankin kanssa.
Kommentit (977)
Huono homma jos ammattikoulut / lukiot jatkuu etänä.Aika vaikeata on moni ammattikoulun opiskelu suorittaa etänä.Perukoulun oppilaille jo on vaikeuksia.Itse toivon ,että oma nuoreni pääsee ammattikouluun paikalle eikä kotona suorita tehtäviä.Ei ole helppoa nuorille.
Vierailija kirjoitti:
Nykyihmisen on ylivoimaista käsittää poikkeusoloja. Saatika sisäistää ja hyväksyä niitä. Ihan hyvä ottaa vähän long covidilla takkiin ja miettiä sitten prioriteettaja uusiksi.
Ristus tuon teidän long covidin kanssa. Todennäköisesti se on siitepölyallergia. Säälin lääkäreitä jotka joutuu teidän luulotautejanne tutkimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain heikkolahjaisimmat eivät pärjää etäkoulussa.
Oma juniori aloittaa lukiossa, jossa ei pitäisi olla yhtään heikkolahjaista. Hirvittää mitä tuosta lukiosta tulee jos syksy alkaa omassa huoneessa. Etäkoulu on laiskistanut nuoret ennennäkemättömästi, eli tekevät vain ehdottoman minimin. Onneksi harrastukset pyörivät sen ajan kun koulu oli etänä.
Alapa jo nyt valmistella sitä laiskistunutta nuortasi siihen, että jos haluaa menestyä lukiossa, se vaatii myös itsenäistä opiskelua luokkahuoneen ulkopuolella.
Itsenäinen opiskelu sopii aika harvalle, sen takia käytännössä kaikki korkeakouluopinnotkin järjestetään paikan päällä.
Jotkut ammattikorkeat tarjoavat joitakin tutkintoja verkkototeutuksina, mutta ylivoimaisesti suurin osa tutkinnoista tehdään joko päivä- tai monimuotototeutuksena.
Ja kun puhutaan toisen asteen opiskelijoista, niin vielä harvempi pystyy opiskelemaan kokonaan yksin etänä.
Etäkoulu sopii joillekkin ja toisille ei. Oman lapseni arvosanat paranivat paljon kun luokan häirikköoppilaat eivät samalla tavalla häiritse opiskelurauhaa, tykkäsi etäopiskelusta todella paljon. Harmi niille lapsille jotka tarvitsevat jatkuvaa ohjausta tai vanhemmat eivät kerkeä tai halua panostaa saati vahtia lastensa koulunkäyntiä. Tavallaan toivon että etäkoulut tulisivat takaisin mutta ymmärrän haittavaikutuksetkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulua se etäopiskelukin on.
Huomattavasti laadukkaampaa vain kuin lähiopetus korona-aikana on ollut.
Ei se mitään koulua ole että istutaan kotona katsomassa ruudulta kun opettaja puhuu. Koulua käydään koulussa.
Sekö sitten on koulua, että istutaan koulun pulpetissa katsomassa kun opettaja puhuu? Melkeinpä väittäisin, että jos ei pysty keskittymään etäopetukseen, ei pysty keskittymään myöskään lähiopetukseen luokassa, jossa on parikymmentä muutakin lasta. Oma lapseni ainakin sanoi etäkoulussa olevan se hyvä puoli, että kukaan ei häiriköinyt opetusta.

Puolet luokasta pelaa pleikkarilla niiden etätuntien ajan.
Kännykällä ja tietokoneella puolet porukasta leikkii ihan tavallisessa lähiopetuksessakin. Se, joka opiskelee, opiskelee joka tapauksessa, ja lusmu lusmuilee joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Huono homma jos ammattikoulut / lukiot jatkuu etänä.Aika vaikeata on moni ammattikoulun opiskelu suorittaa etänä.Perukoulun oppilaille jo on vaikeuksia.Itse toivon ,että oma nuoreni pääsee ammattikouluun paikalle eikä kotona suorita tehtäviä.Ei ole helppoa nuorille.
Joo, olisi kiva jos injektion antamista, elvyttämistä, vuodepesuja, verenpaineen mittaamista jne. pääsisi opettelemaan oikeasti eikä vain etänä.
t. lähihoitajaopiskelija

No älä, itse olen opiskellut etänä sähköasentamista. Lähinnä youtubesta, koska kuulemma itsenäinen tiedon etsintä on nykypäivää ja ei opettajien kuulu antaa valmiita vastauksia. 🙄 Kuka haluaa minut asentamaan sähköt taloonsa? Käsi ylös!
Vierailija kirjoitti:
Mä nousen barrikadeille, jos mun lukioon menevä tai yläkoulu aloittava lapsi joutuu heti etään.
Kyllä koulun pitää saada opettaa vaikka pienemmissä ryhmissä sitten.
Ei lapsille sovi etäily.
Osalle lapsista sopii etäily hyvin. Osalle huonommin ja osalle ei sovi. Lapset ei kaikki samaa massaa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyihmisen on ylivoimaista käsittää poikkeusoloja. Saatika sisäistää ja hyväksyä niitä. Ihan hyvä ottaa vähän long covidilla takkiin ja miettiä sitten prioriteettaja uusiksi.
Ymmärtäisin poikkeusolot jos olisi sotatila, iso luonnonkatastrofi tai vaarallinen pandemia (esim. ebola). Mutta nyt ei ole mitään syytä etäkouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän asuinpaikassa kaikki kävi etäkoulua maaliskuusta 2020 maaliskuuhun 2021. Etäkoulu oli todella hyvin järjestetty, ja minulla oli omien etätöiden ohessa mahdollista panostaa alakouluikäisten lasteni koulunkäyntiin. Silti en toivo mitään niin hartaasti kuin mahdollisuutta täysipäiväiseen koulunkäyntiin paikanpäällä, kun syksyllä koulu alkaa. Lapseni ovat ihan samaa mieltä. Koulupiiri järjestää ensi vuodeksi myös etäopintomahdollisuuden, ja en ylläty, jos karanteeneja tulee, mutta toivottavasti siitä ei tule pysyvästi pakollista taas. Noin pitkä etäkoulu oli ihan hirveää, ja vielä hirveämpää se oli perheissä, joissa ei ollut kahta akateemisesti koulutettua, etätöitä tekevää vanhempaa, joista toisella on pedagogista osaamista.
Tuossahan se hulluus on. Ei alakouluun pitäisi vanhempien "panostaa" eikä kotona pitäisi olla yhtään pedagogia.
Ei tietenkään pitäisi. Mutta ymmärrät varmaan, että vaikka meidän koulupiiri pienensi nuorten oppilaiden luokkakokoja rajusti (noin 25 ennen koronaa, nyt noin 15), ei opettaja pysty ruudun takaa opettamaan esimerkiksi lukemaan opettelevaa yhtä tehokkaasti kuin livenä. Lapseni etäopetus oli erinomaisesti järjestetty, liveopetusta oli runsaasti päivittäin sisältäen pienryhmiä (4 oppilasta) ja myös yksityisopetusta, ja opettaja teki aivan järjettömän paljon töitä. Silti siitä oli hyötyä, että lapsella oli kotona osa-aikaisesti etätyötä tekevä pedagogi. Siksi mielestäni etäkouluun ei pitäisi palata kuin äärimmäisessä hädässä.
Asutte ilmeisesti ulkomailla? Suomessa ei käsittääkseni missään paikkakunnalla ole ekaluokkalaiset (lukemaan opettelevat) olleet etäkoulussa kokonaista vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono homma jos ammattikoulut / lukiot jatkuu etänä.Aika vaikeata on moni ammattikoulun opiskelu suorittaa etänä.Perukoulun oppilaille jo on vaikeuksia.Itse toivon ,että oma nuoreni pääsee ammattikouluun paikalle eikä kotona suorita tehtäviä.Ei ole helppoa nuorille.
Joo, olisi kiva jos injektion antamista, elvyttämistä, vuodepesuja, verenpaineen mittaamista jne. pääsisi opettelemaan oikeasti eikä vain etänä.
t. lähihoitajaopiskelijaNo älä, itse olen opiskellut etänä sähköasentamista. Lähinnä youtubesta, koska kuulemma itsenäinen tiedon etsintä on nykypäivää ja ei opettajien kuulu antaa valmiita vastauksia. 🙄 Kuka haluaa minut asentamaan sähköt taloonsa? Käsi ylös!
Tai kuka haluaa mummonsa hoitajaksi sellaisen, joka on opiskellut elvyttämistä vain etänä?
Vierailija kirjoitti:
Nykyihmisen on ylivoimaista käsittää poikkeusoloja. Saatika sisäistää ja hyväksyä niitä. Ihan hyvä ottaa vähän long covidilla takkiin ja miettiä sitten prioriteettaja uusiksi.
No sinä voit priorisoida itsellesi sen long covidin ja katsoa kun muut jatkaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulua se etäopiskelukin on.
Huomattavasti laadukkaampaa vain kuin lähiopetus korona-aikana on ollut.
Ei se mitään koulua ole että istutaan kotona katsomassa ruudulta kun opettaja puhuu. Koulua käydään koulussa.
Sekö sitten on koulua, että istutaan koulun pulpetissa katsomassa kun opettaja puhuu? Melkeinpä väittäisin, että jos ei pysty keskittymään etäopetukseen, ei pysty keskittymään myöskään lähiopetukseen luokassa, jossa on parikymmentä muutakin lasta. Oma lapseni ainakin sanoi etäkoulussa olevan se hyvä puoli, että kukaan ei häiriköinyt opetusta.
Nykyisillä lapsilla on keskittymiskyky kadonnut. Eivät todellakaan kykene kuuntelemaan yhteen menoon edes puolta tuntia asiaa eivätkä osaa edes lukea keskittyneesti muutamaa sivua tekstiä. Yksi syy epäilemättä on näissä "älylaitteissa". Lapsi katselee vilkkuvia ja värikkäitä näyttöruutuja, joita voi painella ja joissa tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Linkkejä klikkailemalla vaihtuvat aiheet ja kontekstit. Sellainen ei ohjaa syventymään ja pysähtymään yhden asian pariin. Tästä koituu vakavia ongelmia pitkällä tähtäimellä niin yksilölle kuin yhteisöllekin.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää niille lapsille jotka kuuluu riskiryhmiin, jos pakotetaan kaikki paikalle, eikä järjestetä laadukasta etäopetusta.
Jokainen vanhempi voi järjestää lapselleen kotikoulun. Suomessa ei ole koulupakkoa, on vain oppivelvollisuus. Yhteiskunta ei voi järjestää palveluita, juuri jokaisen henkilökohtaisten toiveiden ja mieltymysten mukaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain heikkolahjaisimmat eivät pärjää etäkoulussa.
Oma juniori aloittaa lukiossa, jossa ei pitäisi olla yhtään heikkolahjaista. Hirvittää mitä tuosta lukiosta tulee jos syksy alkaa omassa huoneessa. Etäkoulu on laiskistanut nuoret ennennäkemättömästi, eli tekevät vain ehdottoman minimin. Onneksi harrastukset pyörivät sen ajan kun koulu oli etänä.
Alapa jo nyt valmistella sitä laiskistunutta nuortasi siihen, että jos haluaa menestyä lukiossa, se vaatii myös itsenäistä opiskelua luokkahuoneen ulkopuolella.
Itsenäinen opiskelu sopii aika harvalle, sen takia käytännössä kaikki korkeakouluopinnotkin järjestetään paikan päällä.
Jotkut ammattikorkeat tarjoavat joitakin tutkintoja verkkototeutuksina, mutta ylivoimaisesti suurin osa tutkinnoista tehdään joko päivä- tai monimuotototeutuksena.
Ja kun puhutaan toisen asteen opiskelijoista, niin vielä harvempi pystyy opiskelemaan kokonaan yksin etänä.
En tarkoittanut itsenäisellä opiskelulla etäopetusta tai verkkokursseja, vaan ihan niitä vanhanaikaisia läksyjä ja koeviikkoja. Niitä tulee lukiossa paljon.
Sanoihan se opetusministeriö ,että kaikkia aineita ei vaan voi opiskella etänä.Heitti lähihoitaja ,hitsaaja ja ravintola ala.Moni on keskeyttännyt ja en yhtään ihmettele.Oma lapseni käy myös ammattikoulua ja hänen opettaja kirjoitti ,että nuoret pääsee koulun penkille.

😁
Opetus pitää järjestääYLEn kautta kaikissa aineissa kaikille peruskoulun luokka-asteille. Muut opettajat lomautetaan ja irtisanotaan. Näin saadaan tasalaatuista tulosta.
Nykyihmisen on ylivoimaista käsittää poikkeusoloja. Saatika sisäistää ja hyväksyä niitä. Ihan hyvä ottaa vähän long covidilla takkiin ja miettiä sitten prioriteettaja uusiksi.