ETÄKOULUA VAATIVAT, HERÄTKÄÄ!! Lapsilla ja nuorilla on oikeus päästä kouluun.
Korona varmasti tulee teidänkin lasten kouluun, mutta se on sellainen asia johon vain pitää tottua. Meidän lasten kouluissa koronaa on ollut useammankin kerran. Meille lasten karanteenit ja koronaseulonnat on tullut tutuksi. Se on nykypäivää.
Kukaan ei ole täällä kuollut, ei ole näkynyt ambulansseja eikä ruumiskasoja, vaikka osa tapauksista on ollut virusvarianttia. Lapsilla ja nuorilla ja aikuisillakin oireeton tai hyvin lievä tauti, ei todellakaan mikään influenssatason vaikea sairastuminen.
Niin että lopettakaa se etäkoulun perään itkeminen. Koulua voidaan käydä koronankin kanssa.
Kommentit (977)
Ikävää niille lapsille jotka kuuluu riskiryhmiin, jos pakotetaan kaikki paikalle, eikä järjestetä laadukasta etäopetusta.
Mä nousen barrikadeille, jos mun lukioon menevä tai yläkoulu aloittava lapsi joutuu heti etään.
Kyllä koulun pitää saada opettaa vaikka pienemmissä ryhmissä sitten.
Ei lapsille sovi etäily.
Etäkoulu kuulostaa hienolta ja edistyksellisel, mutta tosiassa se on lapselle lomaa ja laskottelua jossa oppimistavoitteet jää kauaksi lähikouluun verrattuna.
Aloitetaan koulut siten että yläkoulussa ja toisella asteella annetaan rokotukset heti koulun aluksi.
Kyllä kaikilla on lain perusteella oikeus turvalliseen koulunkäyntiin.
Sanoisin, että lapsilla on kuitenkin suurempi oikeus käydä koulua turvallisessa ympäristössä. Koronatartuntojen ollessa jo ilman kouluja tässä jamassa, en oikein usko koronalukujen seuraavan kuukauden aikana parantuvan, jos lähiopetus alkaisi.
Omalla lapsellani on sairaus, jonka vuoksi korona voisi olla hänelle erityisen vaarallinen. Sitä riskiä emme haluaisi ottaa kuitenkaan, että katsotaan ja kokeillaan, miten on.
Koulua se etäopiskelukin on.
Huomattavasti laadukkaampaa vain kuin lähiopetus korona-aikana on ollut.
Vierailija kirjoitti:

Voi se eristäminenkin olla hyvin vaarallista ja onkin. Kun on omassa lähipiirissä nähnyt sen kun yläkouluikäinen nuori masentuu vakavasti ja on masentunut seuraavat kymmenen vuotta, vähän väliä suljetulla itsemurhayritysten takia, niin on vähän eri perspektiivi tähän että laitetaan lapset ja nuoret kökkimään itsekseen päivät pitkät. Kotiin eristäminen on hengenvaarallista ja muokkaa näiden lasten ja nuorten mielenterveyttä vuosiksi eteenpäin.
Sekö sitten on parempi, että lapset joutuvat tuon tuosta etäkouluun altistumiskaranteenin takia, kun niitä tartuntoja kuitenkin tulee? Totta kai etäopetus on laadukkaampaa silloin, kun se on pystytty suunnittelemaan etukäteen, verrattuna siihen, että opettajat joutuvat yhtäkkiä repäisemään altistuneille etäopetuksen hihasta ja pitämään silti muille lähiopetusta.
Ottaako etäkoulun vastustajat huomioon, että lähiopetuksessakin koronatilanteen ollessa tämä, se opiskelu hyvin todennäköisesti olisi etäopetusta, kun tulisi karanteeneja ja eristyksiä?
Viime lukuvuonna oman lapseni luokka oli useamman kerran karanteenissa tartuntojen takia, koko koulussa aina joku luokka tai jopa useampi. En sanoisi, että mitään järkeä siinäkään. Lapsikin jo alkoi stressata, että pitääköhän taas jäädä karanteeniin.
Vierailija kirjoitti:
Koulua se etäopiskelukin on.
Huomattavasti laadukkaampaa vain kuin lähiopetus korona-aikana on ollut.
Tämä. Mun lapsen koulussa lähiopetus oli täysin kaoottista. Pitkiä aikoja ilman opettajia, opetus junnasi, sijaisia ja sijaisia, käsienpesua ja epäselvyyttä.
Lapsi oli väsynyt ja päätä särki kun koko päivän oli maski päässä ja illat ja viikonloput meni tukiopettaessa.
Vierailija kirjoitti:
Ottaako etäkoulun vastustajat huomioon, että lähiopetuksessakin koronatilanteen ollessa tämä, se opiskelu hyvin todennäköisesti olisi etäopetusta, kun tulisi karanteeneja ja eristyksiä?
Viime lukuvuonna oman lapseni luokka oli useamman kerran karanteenissa tartuntojen takia, koko koulussa aina joku luokka tai jopa useampi. En sanoisi, että mitään järkeä siinäkään. Lapsikin jo alkoi stressata, että pitääköhän taas jäädä karanteeniin.
Sama koettu. Se on silti parempi vaihtoehto kuin kokonaan kotona olo.
Toisella asteella on opiskelijoita, jotka ovat opiskelleet pahimmillaan puolitoista vuotta etänä tai osin jonkinlaisessa hybridissä. Se on pitkä aika, seurauksia voi vain spekuloida.
Vierailija kirjoitti:
Ottaako etäkoulun vastustajat huomioon, että lähiopetuksessakin koronatilanteen ollessa tämä, se opiskelu hyvin todennäköisesti olisi etäopetusta, kun tulisi karanteeneja ja eristyksiä?
Viime lukuvuonna oman lapseni luokka oli useamman kerran karanteenissa tartuntojen takia, koko koulussa aina joku luokka tai jopa useampi. En sanoisi, että mitään järkeä siinäkään. Lapsikin jo alkoi stressata, että pitääköhän taas jäädä karanteeniin.
Omilla lapsillani ei ollut viime vuonna yhtään karanteenia. Eikö se karanteeni ole kaksi viikkoa? Se on tosi vähän jos sellainen nyt vaikka kerran lukukaudessa osuu kohdalle, verrattuna siihen että vedetään kuukausitolkulla etänä.
Vain heikkolahjaisimmat eivät pärjää etäkoulussa.
Meidän lukiolainen ensin ei tykännyt etäkoulusta, mutta ei se tykännyt siitäkään, kun lukiot aukaistiin huhtikuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaako etäkoulun vastustajat huomioon, että lähiopetuksessakin koronatilanteen ollessa tämä, se opiskelu hyvin todennäköisesti olisi etäopetusta, kun tulisi karanteeneja ja eristyksiä?
Viime lukuvuonna oman lapseni luokka oli useamman kerran karanteenissa tartuntojen takia, koko koulussa aina joku luokka tai jopa useampi. En sanoisi, että mitään järkeä siinäkään. Lapsikin jo alkoi stressata, että pitääköhän taas jäädä karanteeniin.
Omilla lapsillani ei ollut viime vuonna yhtään karanteenia. Eikö se karanteeni ole kaksi viikkoa? Se on tosi vähän jos sellainen nyt vaikka kerran lukukaudessa osuu kohdalle, verrattuna siihen että vedetään kuukausitolkulla etänä.
Mun lapsen koulussa oli 12 koronakierrosta. Täysi kaaos koko lukuvuoden.
Minkälaiset ovat uranäkymät tälle lukutaidottomien armeijalle, jota ”etäkoulu” meille kasvattaa?
Tosiasia on kuitenkin se, että koronaluvut viime kesänä puoltavat etäkoulua. Jos edes vanhemmat olisivat valveutuneita, eivätkä tulisi töihin flunssaoireisina, mutta kun sitäkin tapahtuu, että tulevat.