Neuvoja parisuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin edellisen lapsen isästä juuri saman aikaisen yhdessä olon jälkeen. Samat syyt, tunsin kuinka hän ahdisti ja ärsytti minua ihan vain olemalla olemassa. Juuri tuota puntaroin, onko parempi iloinen ja onnellinen äiti vai yhdessä oleva onneton äiti. Nyt uusioperhe, saman verran vuosia takana yhdessä ja sama ongelma. Huomaan siis että syy onkin itsessäni. Jotain selvittämättömiä asioita koska en kykene parisuhteeseen. Olen yhtä negatiivinen, ahdistunut ja onneton kuin edellisellä kerralla. Ja se näkyy tietenkin vain perheelleni. Kaduttaa ensimmäisen lapsen puolesta hänen oikeasti pilalle mennyt lapsuutensa vain siksi että olenkin itse ollut se syy omaan ahdistukseeni ja kuvitellut aina miehissä olevan sen vian.

Kiitos, tässä oli paljon ajattelemisen aihetta. Minulla on kuitenkin takana toinen pitkä liitto ja siinä en ollut pahantuulinen (silloinen mies haki eroa oman kolmenkympin kriisinsä tuoksinnassa). Eli kyllä minä ainakin olen pystynyt olemaan pitkässä liitossa ihan tyytyväinenkin. Mutta voihan olla että ahdistukseni ja pahantuulisuuteni ei johdu miehestäni? Miksi minua silti ahdistaa kun hän on kotona mutta ei kun hän on työmatkalla?

Ap

Jos et edes tiedä mikä sinua ahdistaa kun mies on kotona niin sinuna lähtisin eka terapiaan selvittämään sitä.

Itsellänikin on välillä vaikeaa olla oman mieheni seurassa, mutta olen tietoinen mistä se johtuu ja se ei suinkaan ole minun mieheni vika.

Tiedän minä osittain. Iso syy on se että en tunnu kelpaavan hänelle sellaisena kuin olen, enää. Hän on pari vuotta koko ajan löytänyt suunnilleen kaikesta toiminnastani jotain huomautettavaa ja motkotettavaa, tuntuu että teen kaiken väärin hänen mielestä. Ap

Mieshän se tässä on tyytymätön. Et sinä. Kuulostaa tosiaan siltä, että mies petaa eroa. Jostain syystä saanut sulle huonon omantunnon ja vastuun erosta.

Jep. Mies vaikuttaa haluavan erota mutta ei halua olla se joka ottaa eron vaan pyrkii ajamaan ap:ta tilanteeseen jossa ap joutuu ottamaan eron.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin edellisen lapsen isästä juuri saman aikaisen yhdessä olon jälkeen. Samat syyt, tunsin kuinka hän ahdisti ja ärsytti minua ihan vain olemalla olemassa. Juuri tuota puntaroin, onko parempi iloinen ja onnellinen äiti vai yhdessä oleva onneton äiti. Nyt uusioperhe, saman verran vuosia takana yhdessä ja sama ongelma. Huomaan siis että syy onkin itsessäni. Jotain selvittämättömiä asioita koska en kykene parisuhteeseen. Olen yhtä negatiivinen, ahdistunut ja onneton kuin edellisellä kerralla. Ja se näkyy tietenkin vain perheelleni. Kaduttaa ensimmäisen lapsen puolesta hänen oikeasti pilalle mennyt lapsuutensa vain siksi että olenkin itse ollut se syy omaan ahdistukseeni ja kuvitellut aina miehissä olevan sen vian.

Kiitos, tässä oli paljon ajattelemisen aihetta. Minulla on kuitenkin takana toinen pitkä liitto ja siinä en ollut pahantuulinen (silloinen mies haki eroa oman kolmenkympin kriisinsä tuoksinnassa). Eli kyllä minä ainakin olen pystynyt olemaan pitkässä liitossa ihan tyytyväinenkin. Mutta voihan olla että ahdistukseni ja pahantuulisuuteni ei johdu miehestäni? Miksi minua silti ahdistaa kun hän on kotona mutta ei kun hän on työmatkalla?

Ap

Jos et edes tiedä mikä sinua ahdistaa kun mies on kotona niin sinuna lähtisin eka terapiaan selvittämään sitä.

Itsellänikin on välillä vaikeaa olla oman mieheni seurassa, mutta olen tietoinen mistä se johtuu ja se ei suinkaan ole minun mieheni vika.

Tiedän minä osittain. Iso syy on se että en tunnu kelpaavan hänelle sellaisena kuin olen, enää. Hän on pari vuotta koko ajan löytänyt suunnilleen kaikesta toiminnastani jotain huomautettavaa ja motkotettavaa, tuntuu että teen kaiken väärin hänen mielestä. Ap

Mieshän se tässä on tyytymätön. Et sinä. Kuulostaa tosiaan siltä, että mies petaa eroa. Jostain syystä saanut sulle huonon omantunnon ja vastuun erosta.

Jep. Mies vaikuttaa haluavan erota mutta ei halua olla se joka ottaa eron vaan pyrkii ajamaan ap:ta tilanteeseen jossa ap joutuu ottamaan eron.

En usko että mies haluaa eroa.

Uskon että tuolla suhteella on vielä toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin edellisen lapsen isästä juuri saman aikaisen yhdessä olon jälkeen. Samat syyt, tunsin kuinka hän ahdisti ja ärsytti minua ihan vain olemalla olemassa. Juuri tuota puntaroin, onko parempi iloinen ja onnellinen äiti vai yhdessä oleva onneton äiti. Nyt uusioperhe, saman verran vuosia takana yhdessä ja sama ongelma. Huomaan siis että syy onkin itsessäni. Jotain selvittämättömiä asioita koska en kykene parisuhteeseen. Olen yhtä negatiivinen, ahdistunut ja onneton kuin edellisellä kerralla. Ja se näkyy tietenkin vain perheelleni. Kaduttaa ensimmäisen lapsen puolesta hänen oikeasti pilalle mennyt lapsuutensa vain siksi että olenkin itse ollut se syy omaan ahdistukseeni ja kuvitellut aina miehissä olevan sen vian.

Kiitos, tässä oli paljon ajattelemisen aihetta. Minulla on kuitenkin takana toinen pitkä liitto ja siinä en ollut pahantuulinen (silloinen mies haki eroa oman kolmenkympin kriisinsä tuoksinnassa). Eli kyllä minä ainakin olen pystynyt olemaan pitkässä liitossa ihan tyytyväinenkin. Mutta voihan olla että ahdistukseni ja pahantuulisuuteni ei johdu miehestäni? Miksi minua silti ahdistaa kun hän on kotona mutta ei kun hän on työmatkalla?

Ap

Jos et edes tiedä mikä sinua ahdistaa kun mies on kotona niin sinuna lähtisin eka terapiaan selvittämään sitä.

Itsellänikin on välillä vaikeaa olla oman mieheni seurassa, mutta olen tietoinen mistä se johtuu ja se ei suinkaan ole minun mieheni vika.

Tiedän minä osittain. Iso syy on se että en tunnu kelpaavan hänelle sellaisena kuin olen, enää. Hän on pari vuotta koko ajan löytänyt suunnilleen kaikesta toiminnastani jotain huomautettavaa ja motkotettavaa, tuntuu että teen kaiken väärin hänen mielestä. Ap

Mieshän se tässä on tyytymätön. Et sinä. Kuulostaa tosiaan siltä, että mies petaa eroa. Jostain syystä saanut sulle huonon omantunnon ja vastuun erosta.

Jep. Mies vaikuttaa haluavan erota mutta ei halua olla se joka ottaa eron vaan pyrkii ajamaan ap:ta tilanteeseen jossa ap joutuu ottamaan eron.

En usko että mies haluaa eroa.

Uskon että tuolla suhteella on vielä toivoa.

Mistä noin päättelet?

Kyllä minäkin ahdistuisin jos mies koko ajan kritisoisi minua.

Miksi mies haluaa muuttaa niin kauas että ei voi tavata lasta? Minusta vastaus tähän paljastaisi jotain olennaista koko ap:n tilanteesta.

Miestä taitaa kiinnostaa oma kotitila enemmän kuin oma perhe...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin edellisen lapsen isästä juuri saman aikaisen yhdessä olon jälkeen. Samat syyt, tunsin kuinka hän ahdisti ja ärsytti minua ihan vain olemalla olemassa. Juuri tuota puntaroin, onko parempi iloinen ja onnellinen äiti vai yhdessä oleva onneton äiti. Nyt uusioperhe, saman verran vuosia takana yhdessä ja sama ongelma. Huomaan siis että syy onkin itsessäni. Jotain selvittämättömiä asioita koska en kykene parisuhteeseen. Olen yhtä negatiivinen, ahdistunut ja onneton kuin edellisellä kerralla. Ja se näkyy tietenkin vain perheelleni. Kaduttaa ensimmäisen lapsen puolesta hänen oikeasti pilalle mennyt lapsuutensa vain siksi että olenkin itse ollut se syy omaan ahdistukseeni ja kuvitellut aina miehissä olevan sen vian.

Kiitos, tässä oli paljon ajattelemisen aihetta. Minulla on kuitenkin takana toinen pitkä liitto ja siinä en ollut pahantuulinen (silloinen mies haki eroa oman kolmenkympin kriisinsä tuoksinnassa). Eli kyllä minä ainakin olen pystynyt olemaan pitkässä liitossa ihan tyytyväinenkin. Mutta voihan olla että ahdistukseni ja pahantuulisuuteni ei johdu miehestäni? Miksi minua silti ahdistaa kun hän on kotona mutta ei kun hän on työmatkalla?

Ap

Jos et edes tiedä mikä sinua ahdistaa kun mies on kotona niin sinuna lähtisin eka terapiaan selvittämään sitä.

Itsellänikin on välillä vaikeaa olla oman mieheni seurassa, mutta olen tietoinen mistä se johtuu ja se ei suinkaan ole minun mieheni vika.

Tiedän minä osittain. Iso syy on se että en tunnu kelpaavan hänelle sellaisena kuin olen, enää. Hän on pari vuotta koko ajan löytänyt suunnilleen kaikesta toiminnastani jotain huomautettavaa ja motkotettavaa, tuntuu että teen kaiken väärin hänen mielestä. Ap

Mitä hän on vastannut kun olet ottanut tämän sian esille?

Ei mitään. Kuunnellut mitä kerron, mutta ei ole itse suostunut sanomaan asiaan mitään. Ap

Oletko kertonut mitä kaipaat häneltä?

Ihan jotain konkreettisia juttuja.

Esim vaikka että olisi todella ihanaa jos tultuasi töistä tulisit halaamaan minua ja antamaan minulle suukon otsaan. Tms.

Koska jos toiselle vaan sanoo että et ikinä huomio minua tms, niin sit kerrotaan et on tehnyt jotain väärin muttei kerrota mitä pitäis konkreettisesti tehdä. Ja vielä pahinta jos toinen mielestään on huomioinut mut toinen sitten torjuu/ vähättelee sen huomion niin se sulkee aika paljon ihmistä..

Periaatteessa kiva neuvo, mutta ei toimi jokaisen kohdalla. Itse tykkään, jos minua onnitellaan merkkipäivinä, mitään lahjoja en kaipaa. Minulla oli nimipäivä ja sanoin siitä miehelle. Kun ei kuulunut mitään, sanoin, että voisit vaikka onnitella. Mies vastasi "ei kukko käskien laula". Eipä laulanut, joten en sen jälkeen ole omista merkkipäivistä muistuttanut enkä ole onnitteluja saanut mieheltä. Onneksi ystävät muistavat.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo oli toisinpäin, eli ex-mies kertoi seurani ahdistaneen ja ärsyttäneen jo vuosia.

Niiden vuosien aikana hän ei kuitenkaan tehnyt mitään asialle. Ei ottanut asiaa esiin, jotta olisi voitu mitään edes yrittää korjata, muttei myöskään ottanut eroa. Kiukutteli vain minulle päivästä toiseen ja kaikkeen oli evvk -asenne.

No, helpotti tietysti eroprosessia siinä mielessä, että lopulta sitä käytöstä katsottua olin itse vain erosta helpottunut.

Mutta sitä jäänyt ihmettelemään, miksi ihminen roikkuu tuollaisessa tilanteessa niin, ettei tee asialle mitään. Sinnittelee vain päivästä toiseen ja ärhentelee puolisolle, kun ei saa suutaan auki.

Eli tällä kokemuksella, ota nyt herranjumala asia esiin.

Huomaatko, että itsekin olisit voinut tehdä tilanteellesi jotain? Miksi itse roikuit suhteessa, jossa sinulle kiukutellaan päivästä toiseen? 

Moni (valitettavasti usein nainen) odottaa, että suhteen toinen osapuoli tekee päätökset. Ehkä he ajattelevat, ettei silloin kukaan muu pääse syyttämään eron alullepanosta (vaikka erottaisiin aivan aiheesta, esim. väkivaltaisesta ja juoposta puolisosta).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin edellisen lapsen isästä juuri saman aikaisen yhdessä olon jälkeen. Samat syyt, tunsin kuinka hän ahdisti ja ärsytti minua ihan vain olemalla olemassa. Juuri tuota puntaroin, onko parempi iloinen ja onnellinen äiti vai yhdessä oleva onneton äiti. Nyt uusioperhe, saman verran vuosia takana yhdessä ja sama ongelma. Huomaan siis että syy onkin itsessäni. Jotain selvittämättömiä asioita koska en kykene parisuhteeseen. Olen yhtä negatiivinen, ahdistunut ja onneton kuin edellisellä kerralla. Ja se näkyy tietenkin vain perheelleni. Kaduttaa ensimmäisen lapsen puolesta hänen oikeasti pilalle mennyt lapsuutensa vain siksi että olenkin itse ollut se syy omaan ahdistukseeni ja kuvitellut aina miehissä olevan sen vian.

Kiitos, tässä oli paljon ajattelemisen aihetta. Minulla on kuitenkin takana toinen pitkä liitto ja siinä en ollut pahantuulinen (silloinen mies haki eroa oman kolmenkympin kriisinsä tuoksinnassa). Eli kyllä minä ainakin olen pystynyt olemaan pitkässä liitossa ihan tyytyväinenkin. Mutta voihan olla että ahdistukseni ja pahantuulisuuteni ei johdu miehestäni? Miksi minua silti ahdistaa kun hän on kotona mutta ei kun hän on työmatkalla?

Ap

Jos et edes tiedä mikä sinua ahdistaa kun mies on kotona niin sinuna lähtisin eka terapiaan selvittämään sitä.

Itsellänikin on välillä vaikeaa olla oman mieheni seurassa, mutta olen tietoinen mistä se johtuu ja se ei suinkaan ole minun mieheni vika.

Tiedän minä osittain. Iso syy on se että en tunnu kelpaavan hänelle sellaisena kuin olen, enää. Hän on pari vuotta koko ajan löytänyt suunnilleen kaikesta toiminnastani jotain huomautettavaa ja motkotettavaa, tuntuu että teen kaiken väärin hänen mielestä. Ap

Mitä hän on vastannut kun olet ottanut tämän sian esille?

Ei mitään. Kuunnellut mitä kerron, mutta ei ole itse suostunut sanomaan asiaan mitään. Ap

Oletko kertonut mitä kaipaat häneltä?

Ihan jotain konkreettisia juttuja.

Esim vaikka että olisi todella ihanaa jos tultuasi töistä tulisit halaamaan minua ja antamaan minulle suukon otsaan. Tms.

Koska jos toiselle vaan sanoo että et ikinä huomio minua tms, niin sit kerrotaan et on tehnyt jotain väärin muttei kerrota mitä pitäis konkreettisesti tehdä. Ja vielä pahinta jos toinen mielestään on huomioinut mut toinen sitten torjuu/ vähättelee sen huomion niin se sulkee aika paljon ihmistä..

Periaatteessa kiva neuvo, mutta ei toimi jokaisen kohdalla. Itse tykkään, jos minua onnitellaan merkkipäivinä, mitään lahjoja en kaipaa. Minulla oli nimipäivä ja sanoin siitä miehelle. Kun ei kuulunut mitään, sanoin, että voisit vaikka onnitella. Mies vastasi "ei kukko käskien laula". Eipä laulanut, joten en sen jälkeen ole omista merkkipäivistä muistuttanut enkä ole onnitteluja saanut mieheltä. Onneksi ystävät muistavat.

Sanoitko vaan tuon että voisit onnitella jajuuri siinä hetkessä? Siinätapauksessa ymmärrän miehesi reaktion.

Myös ajoitus ja tapa kertoa asua vaikuttaa tosi paljon siihen miten tulet ymmärretyksi.

Itse yritin niin pitkään että seinät tuntui vaan kaatuvan päälle ja ajatukset muuttuivat itsetuhoisiksi. Eron jälkeen oli ihanaa kun tuntui että koti palasi kivaksi rentoutumisen paikaksi, en ole vuosien aikana katunut. Eksä ei ole periaatteessa paha ihminen ja ollaan väleissä, mutta vaativa on ja aina (ihan oikeasti) johonkin tyytymätön. Sama meno on jatkunut eromme jälkeenkin, koko ajan on joku elämässä vialla.

Erona tilanteissamme se, että eksä on ihan hyvä isä kyllä ja täysin läsnä lastensa elämässä edelleen, en tiedä mitä olisin tehnyt muuten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona vaikuttaa paljon hyvinvointiin, just nyt ei kannata pitkää suhdetta jättää, vaan koittaa kestää ne tunteet ja ajatukset mitä on, kun elämä palaa takaisin normaaliin arkeen, niin suhde muuttuu, kaikki tää korona aiheuttaa paljon ylimääräistä stressiä ihmisissä ja se näkyy suhteissa.

Kuinka kauan koronaa vielä kestää? Ja entä jos tämä ei liitykään koronaan? Entä kun lapsenikin taitaa jo reagoida siihen että olen niin pahantuulinen? Kauanko hänen täytyy odottaa että olisin oma hyväntuulinen itseni?

Ap

ap. Ap. Sinä olet vastuussa omasta käytöksestäsi sekä siitä, miten kohtelet miestäsi. Olet vastuussa myös lapsistasi. Hanki joku harrastus, että saat vähän etäisyyttä.

Entä jos laittaisit ne asiat kuntoon joista miehesi sinua kritisoi?

Vierailija kirjoitti:

Entä jos laittaisit ne asiat kuntoon joista miehesi sinua kritisoi?

Sinä et selvästi tunne tuota ihmistyyppiä. Aina tulee uudet asiat joista kritisoi ja on loputon suo yrittää miellyttää tyytymätöntä. Ei sellainen ole terve parisuhde.

Minustakin tämä kuulostaa siltä, että mies ehkä haikailee muualle, siksi kritisoi ap:ta ja myöntänytkin, että muualle muuttaa, jos ero tulee. Kyllä tuollaista tilan hoitoa on pitänyt miettiä enemmän, koska on iso vastuu. Ei sinne lähdetä vain tekosyynä.

Mies ehkä haluaa vain pystyä sanomaan, että ei hän halunnut erota tai että ero ei ollut hänen ideansa.

Lopeta huonosti käyttäytyminen ja pahantuulisena pyöriminen niin kaikki on paremmin. sinä olet aikuinen ihminen, ja sinun pitää siihen pystyä.

Tasa-arvoinen suhde sallii molemmille huonot päivät. Vaativa kumppani taas ei siedä toisen virheitä tai virheiden sietäminen tuottaa suunnattomasti vaikeuksia.

Kaikilla on kumppaniin ja suhteeseen liittyviä unelmia. Rakkaudessa on kuitenkin kyse siitä, että hyväksymme toistemme epätäydellisyyden ja joustamme.

Joustavalle ihmiselle kumppanin erilaisuus on rikkaus. Vaativa persoona taas ei tingi periaatteistaan. Valitettavasti tiukat ihanteet eivät aina takaa onnea, vaan voivat tuhota sen. :(

Eroperheen lapsena voin sanoa, että elämäni mullistavin hetki oli kun vanhempani erosivat, kun olin 8-vuotias.

Eron jälkeiset uusioperhekuviot, aikatauluttamiset, se että joutuu synkronoimaan samoja kuulumisia molemmille perheille oli äärettömän kuormittavaa. Käytännössähän tämä tarkoitti vielä sitä, että kun aikaisemmin oli kaksi sukua, joiden kanssa sosialisoida, nyt niitä sukuja on neljä.  Moni halusi pitää tiivistä yhteyttä ja olla hyvissä väleissä. Uusia sisarpuolia syntyy, jotka nauttivat ehjistä perheistään, joissa mukana sivummalla tämä erikoinen vähän hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä puolikas. Miksiköhän.

Kaikista kestämätöntä oli olla kuulijana avautumisille, jossa omat vanhemmat ei vieläkään ole tyytyväisiä elämäänsä tai läheisiinsä. Sen mitä opin molemmilta vanhemmiltani on se, että ihmisille tärkeintä on vain ja ainoastaan omien mielihalujensa tyydyttäminen ja tunteilla eläminen. Jos jotain oikein halutaan, vaikka se satuttaisi muita, niin kyllä sille sanat ja teot löytyvät, jolla sen voi kuitata. Liiottelukaan ei ole pahasta.

Olen tässä järkeillyt, etten haluaisi kenenkään kokevan samaa.

jokuvain kirjoitti:

Eroperheen lapsena voin sanoa, että elämäni mullistavin hetki oli kun vanhempani erosivat, kun olin 8-vuotias.

Eron jälkeiset uusioperhekuviot, aikatauluttamiset, se että joutuu synkronoimaan samoja kuulumisia molemmille perheille oli äärettömän kuormittavaa. Käytännössähän tämä tarkoitti vielä sitä, että kun aikaisemmin oli kaksi sukua, joiden kanssa sosialisoida, nyt niitä sukuja on neljä.  Moni halusi pitää tiivistä yhteyttä ja olla hyvissä väleissä. Uusia sisarpuolia syntyy, jotka nauttivat ehjistä perheistään, joissa mukana sivummalla tämä erikoinen vähän hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä puolikas. Miksiköhän.

Kaikista kestämätöntä oli olla kuulijana avautumisille, jossa omat vanhemmat ei vieläkään ole tyytyväisiä elämäänsä tai läheisiinsä. Sen mitä opin molemmilta vanhemmiltani on se, että ihmisille tärkeintä on vain ja ainoastaan omien mielihalujensa tyydyttäminen ja tunteilla eläminen. Jos jotain oikein halutaan, vaikka se satuttaisi muita, niin kyllä sille sanat ja teot löytyvät, jolla sen voi kuitata. Liiottelukaan ei ole pahasta.

Olen tässä järkeillyt, etten haluaisi kenenkään kokevan samaa.

No mitä sinusta olisi mieluummin pitänyt tapahtua? Että vanhemmat ei olisi eronnut?

Vierailija kirjoitti:

Lopeta huonosti käyttäytyminen ja pahantuulisena pyöriminen niin kaikki on paremmin. sinä olet aikuinen ihminen, ja sinun pitää siihen pystyä.

Missä sanotaan että ap käyttäytyisi huonosti?