Laura Arffman työmatkalle Tokioon- Useammaksi viikoksi eroon 5kk vanhasta vauvasta

Vierailija kirjoitti:

Jos Laura olisi Lauri niin tätä aloitusta ei olisi tehty.

Vauvoilla ja äideillä ihan eri suhde kuin vauvoilla js isillä vaikka miten yritetään olla tasa-arvoisia. Ei menisi minulla työt lasten edelle. Jospa lapset mukana? Toivotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauva oli 1,5 kk, kun lähdin miehen kanssa reilun viikon lomalle Aasiaan ystävän häihin. Mummolassa oli ja hyvin meni :)

Mistäs sinä sen tiedät miten meni, kun et ollut paikalla? Se on ihan tutkittu asia, että tuon ikäinen voi olla erossa lähimmästä hoivaajastaan 1-2 tuntia keskimäärin ilman että ero on vauvalle raskas. Tuollainen yli viikon ero on noin pienelle jo hyvin traumaattinen. Tutkittu asia.

Tai menee "hyvin" kun vauva ei itke vaan kääntyy sisäänpäin kun tuttu hoitaja on kadonnut.

No, se että sinun lapsillesi mummo on vieras ihminen, ei tarkoita, että kaikissa perheissä niin olisi. Oma 6kk vauvani suorastaan hihkuu riemusta, kun pääsee mummon luo. Tunnistaa mummon oikein hyvin. 

Mummo ei ole äiti. Olin kesäisin viikkoja mummolassa ja itkin iltaisin koti-ikävää, tämä sen ikäisenä, että muistan itse sen tunteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuulla vasta yli kolmikymppisenä, että olin ollut usein mummolassa hoidossa jopa viikkoja. Äitini oli yksinhuoltaja. Ihmettelin aina miksi minulla on niin paha hylätyksi tulemisen kammo. Se on suorastaan sydäntä raastavaa välillä.

Jättäkää vain vauvanne ilman äitiä pitkäksi aikaa, mutta kyllä se vaikuttaa vielä aikuisenakin. Pahinta on se, että vaikka asian tietää niin psyyke on sellainen asia mitä ei voi oikein järjellä parantaa.

Auttaako tavuttaminen? Lap-sil-la on i-sä.

Et ilmeisesti ymmärrä. Noh kerrotaan sitten kuin yksinkertaiselle.

Mikäli perheessä on kaksi vanhempaa, niin silloin molempien olisi syytä osallistua lapsen kasvattamiseen. On paljon ihmisiä, jotka kärsivät heidän uraohjus-isänsä poissaolosta.

Jos vanhempia on vain yksi, niin silloin tämän yhden vanhemman pitää olla läsnä. Ymmärrätkö, että kyse on hylätyksi tulemisen tunteesta ja jo pienikin vauva kokee sitä alitajuisesti.

Eli kaikki alle kouluikäisen vanhemmat sukupuoleen katsomatta pois töistä ja kotiin lapsen kanssa. Ettei vaan tule hylkäämiskokemuksia.... 

Antakaa ihmisten tehdä itse omaa elämäänsä koskevat päätökset älkääkä mussuttako niistä, jos eivät ole mieleisiänne. Jos joku arvioi teidän ratkaisujanne, niin tehän huudatte kurkkupilli suorana, että kenelläkään ei ole oikeutta puuttua teidän yksityisasioihinne. Mutta teilläkö muka on oikeus? Kas kun kukaan teistä ei vielä ole ehdottanut lasua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauva oli 1,5 kk, kun lähdin miehen kanssa reilun viikon lomalle Aasiaan ystävän häihin. Mummolassa oli ja hyvin meni :)

Mistäs sinä sen tiedät miten meni, kun et ollut paikalla? Se on ihan tutkittu asia, että tuon ikäinen voi olla erossa lähimmästä hoivaajastaan 1-2 tuntia keskimäärin ilman että ero on vauvalle raskas. Tuollainen yli viikon ero on noin pienelle jo hyvin traumaattinen. Tutkittu asia.

Tai menee "hyvin" kun vauva ei itke vaan kääntyy sisäänpäin kun tuttu hoitaja on kadonnut.

No, se että sinun lapsillesi mummo on vieras ihminen, ei tarkoita, että kaikissa perheissä niin olisi. Oma 6kk vauvani suorastaan hihkuu riemusta, kun pääsee mummon luo. Tunnistaa mummon oikein hyvin. 

Mummo ei ole äiti. Olin kesäisin viikkoja mummolassa ja itkin iltaisin koti-ikävää, tämä sen ikäisenä, että muistan itse sen tunteen.

Kyllä muuten on. Mummoksi ei voi tulla olematta ensin äiti :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuulla vasta yli kolmikymppisenä, että olin ollut usein mummolassa hoidossa jopa viikkoja. Äitini oli yksinhuoltaja. Ihmettelin aina miksi minulla on niin paha hylätyksi tulemisen kammo. Se on suorastaan sydäntä raastavaa välillä.

Jättäkää vain vauvanne ilman äitiä pitkäksi aikaa, mutta kyllä se vaikuttaa vielä aikuisenakin. Pahinta on se, että vaikka asian tietää niin psyyke on sellainen asia mitä ei voi oikein järjellä parantaa.

Auttaako tavuttaminen? Lap-sil-la on i-sä.

Et ilmeisesti ymmärrä. Noh kerrotaan sitten kuin yksinkertaiselle.

Mikäli perheessä on kaksi vanhempaa, niin silloin molempien olisi syytä osallistua lapsen kasvattamiseen. On paljon ihmisiä, jotka kärsivät heidän uraohjus-isänsä poissaolosta.

Jos vanhempia on vain yksi, niin silloin tämän yhden vanhemman pitää olla läsnä. Ymmärrätkö, että kyse on hylätyksi tulemisen tunteesta ja jo pienikin vauva kokee sitä alitajuisesti.

Saarnaisitko samaa, jos (tai siis kun) moni isä lähtee muutamaksi viikoksi Tokioon ja jättää pienet lapset äitinsä kanssa kotiin?

Äiti on tutkitusti vauvalle kaikkein tärkein hoitaja. Vauvalla on turvallisinta äidin sylissä.

"Tutkimuksessa selvisi, että äitien sylissä olleet lapset kokivat vähiten kipua. Isien sylissä olevat kokivat aavistuksen verran enemmän kipua kuin äidin sylissä olleet. Huomattavin ero oli kuitenkin sylissä olleiden ja yksin olleiden välillä.

Isien sylissä saaneilta vauvoille laskettiin kipuarvoksi 8,5. Kun äidit pitivät lastaan, kipuarvoksi saatiin 7,1. Ilman syliä vauvat ovat saaneet kipuarvoiksi eri tutkimuksissa 11–13."

https://www.vau.fi/vauva/vauvan-hoito/aiti-lohduttaa-isaa-enemman/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauva oli 1,5 kk, kun lähdin miehen kanssa reilun viikon lomalle Aasiaan ystävän häihin. Mummolassa oli ja hyvin meni :)

Mistäs sinä sen tiedät miten meni, kun et ollut paikalla? Se on ihan tutkittu asia, että tuon ikäinen voi olla erossa lähimmästä hoivaajastaan 1-2 tuntia keskimäärin ilman että ero on vauvalle raskas. Tuollainen yli viikon ero on noin pienelle jo hyvin traumaattinen. Tutkittu asia.

Tai menee "hyvin" kun vauva ei itke vaan kääntyy sisäänpäin kun tuttu hoitaja on kadonnut.

No, se että sinun lapsillesi mummo on vieras ihminen, ei tarkoita, että kaikissa perheissä niin olisi. Oma 6kk vauvani suorastaan hihkuu riemusta, kun pääsee mummon luo. Tunnistaa mummon oikein hyvin. 

Mummo ei ole äiti. Olin kesäisin viikkoja mummolassa ja itkin iltaisin koti-ikävää, tämä sen ikäisenä, että muistan itse sen tunteen.

Kuka sinun äiti tai isäsi synnytti, jos mummosi ei ole äiti? 

Eiköhän ne lapset tule mukaan sinne reissuun. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tietysti korona-aikana ole perhe mukana, vaan Suomessa Anssi lasten kanssa ihan somenkin perusteella.

Olen itse työorientoitunut, mutta ei kyllä pystyisi olla erossa viikkokaupalla noin pienestä vauvasta. Asiantuntijatkin sanoneet, että pienelle lapselle muutamakin yö voi olla ongelmallista.

Hienoa, että toiset pystyy ja itsekin olen pitänyt Laurasta esim yleisurheilussa paljon. Eli kiva kyllä oli tänäänkin kuulla jo häntä kisoissa.

No nyt kyllä kiinnostaisi että minkäköhän nimisiä tälläiset "asiantuntijat" oikein on, jotka kertoo että ero äidistä jo pariksi yöksi on haitallista?

Lapselle, pienellekään, ei ole minkäänsortin ongelma tai aiheuta yhtään mitään, jos toinen vanhemmista on välillä poissa, pidempäänkin. Kunhan lapsella on edes se yksi pysyvä, kiinteä, ennakoitavissa oleva, päivittäinen ja läheinen suhde. Ja se voi olla vaikka isovanhempiinkin. Tai vaikka juuri siihen isään. Ei äiti ole se ainoa mahdollinen.

Ja koska se läheinen suhde lapsella voi kehittyä jo heti alkuunsa esim. kumpaankin vanhempaan, ei tapahdu mitään katastrofia, jos toinen vanhempi hetkeksi kuvioista poistuukin. Jäähän se toinen.

Sitten jos vauva on ollut vain äidin hoivissa ja äiti katoaa kuin tuhka tuuleen, ja tilalle tulee tuntemattomia (ei siis päivittäin lapsen elämässä aiemmin läsnä olleita/vaihtuvia hoitajia), sitten tilanne on tietty eri, ja voi olla lapselle haitallista. Mutta tuskin tässäkään nyt nainen on ollut ainoa hoitaja sen pari ekaa kuukautta, ja lennosta hoitovastuu siirtyy täysin isälle.

Totta kai tuo vauvan & parivuotiaan lapsen ja äidin suhteeseen vaikuttaa niin, että kun äiti palaa takaisin, se suhde on ikään kuin luotava uudestaan, lapset vierastaa ym. Mutta ei siitä lapselle automaattisesti mitään haittaa ole.

Toivottavasti lapsille tulee kiintymyssuhteeseen vakava häiriö, jonka seurauksia Laura saa kestää loppuelämänsä ajan. Se oli hänen oma valintansa.

Vierailija kirjoitti:

Äiti on tutkitusti vauvalle kaikkein tärkein hoitaja. Vauvalla on turvallisinta äidin sylissä.

"Tutkimuksessa selvisi, että äitien sylissä olleet lapset kokivat vähiten kipua. Isien sylissä olevat kokivat aavistuksen verran enemmän kipua kuin äidin sylissä olleet. Huomattavin ero oli kuitenkin sylissä olleiden ja yksin olleiden välillä.

Isien sylissä saaneilta vauvoille laskettiin kipuarvoksi 8,5. Kun äidit pitivät lastaan, kipuarvoksi saatiin 7,1. Ilman syliä vauvat ovat saaneet kipuarvoiksi eri tutkimuksissa 11–13."

https://www.vau.fi/vauva/vauvan-hoito/aiti-lohduttaa-isaa-enemman/

Keksin kyllä noin miljoona pahempaakin asiaa, mitä lapselle voi tapahtua kuin se, että oma isä hoitaa. Tuollaiset tutkimusasetelmat ovat aina keinotekoisia eivätkä kerro mitään lapsen kokonaisvoinnista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jouduin vauvana sairaalaan viikoksi, tuolloin ei vanhemmat päässet katsomaan osastolle. Olin kuulemma katsonut vanhemmista täysin ohi kun minua haettiin pois sieltä.

Ja nyt aikuisena olet tuon kokemuksen takia kovinkin traumatisoitunut? Vai mikä oli pointtisi? Pikkuvauvat nyt katselevat milloin minnekin. Ei se kotona 24/7 oleva vauvakaan vanhempiaan koko aikaa tuijota. 

Kyllä katsekontaktin välttäminen on ihan selkeää, eikä normaalia.

Ilmeisesti oli ollut järkytys vanhemmille, kun sitä minulle myöhemmin useampaan kertaan muisteltiin. Sellaista ei omalle lapselle tahallisesti halua tehdä.

Niin, että onko sinulla nyt niitä traumoja tuon ajan vuoksi? Et vielä vastannut siihen. 

Traumoja on, vaikea yksilöidä mihin tiettyyn tapahtumaan ne liittyvät.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti lapsille tulee kiintymyssuhteeseen vakava häiriö, jonka seurauksia Laura saa kestää loppuelämänsä ajan. Se oli hänen oma valintansa.

Ikävä tuottaa pettymys, mutta ei tule. 5kk vauva ei muista mitään tästä ajasta edes kuukauden päästä. Jotain rajaa nyt näihin sekoiluihin. Ei tässä olla vauvaa kadulle heittämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän ne lapset tule mukaan sinne reissuun. 

Näin korona-aikaan?

Mitenköhän vauvat selviävät niissä maissa, joissa ei ole ollenkaan äitiyslomaa tai joissa se on vain pari viikkoa. Kun ei kaikki äidit voi kuitenkaan kotiinkaan jäädä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän ne lapset tule mukaan sinne reissuun. 

Näin korona-aikaan?

Niin.

Toki Laura vaarantaa lasten turvallisuutta mutta ei se riski nyt niin iso ole.

Meillä lasten isä on ollut välillä liian pitkiä aikoja poissa kotoa. On sydäntäsärkevää nähdä pienten lasten ikävä, kun itkevät vanhempansa perään. Enää eivät muuten itke isän perään. Vaikka isä edelleen on pitkiä aikoja poissa. Ovat oppineet, että isään ei ole luottamista ja parempi kun ei itke. Ikävä saattaa kuitenkin ilmetä käytöshäiriöinä. Ei tässä muu auta kuin olla edes äitinä saatavilla ja henkilö, johon voi luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kuulla vasta yli kolmikymppisenä, että olin ollut usein mummolassa hoidossa jopa viikkoja. Äitini oli yksinhuoltaja. Ihmettelin aina miksi minulla on niin paha hylätyksi tulemisen kammo. Se on suorastaan sydäntä raastavaa välillä.

Jättäkää vain vauvanne ilman äitiä pitkäksi aikaa, mutta kyllä se vaikuttaa vielä aikuisenakin. Pahinta on se, että vaikka asian tietää niin psyyke on sellainen asia mitä ei voi oikein järjellä parantaa.

Ei varmaan kannata yleistää. Äitini menehtyi, kun olin vuoden vanha. En ole saanut mitään traumoja siitä, että isäni kasvatti minut.

N30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jouduin vauvana sairaalaan viikoksi, tuolloin ei vanhemmat päässet katsomaan osastolle. Olin kuulemma katsonut vanhemmista täysin ohi kun minua haettiin pois sieltä.

Ja nyt aikuisena olet tuon kokemuksen takia kovinkin traumatisoitunut? Vai mikä oli pointtisi? Pikkuvauvat nyt katselevat milloin minnekin. Ei se kotona 24/7 oleva vauvakaan vanhempiaan koko aikaa tuijota. 

Kyllä katsekontaktin välttäminen on ihan selkeää, eikä normaalia.

Ilmeisesti oli ollut järkytys vanhemmille, kun sitä minulle myöhemmin useampaan kertaan muisteltiin. Sellaista ei omalle lapselle tahallisesti halua tehdä.

Niin, että onko sinulla nyt niitä traumoja tuon ajan vuoksi? Et vielä vastannut siihen. 

Traumoja on, vaikea yksilöidä mihin tiettyyn tapahtumaan ne liittyvät.

No se nyt on selvää. Mutta tuo tapaus ei ole se sairaalassa olo. Korkeintaan olet traumatisoitunut siitä, kun sinulle on koko ajan vouhotettu ko. tapauksesta ja vanhemmat ovat purkaneet pelkotilojaan sinuun. SInähän et edes muistaisi sitä tapausta ellei siitä olisi sinulle kerrottu.