Lue keskustelun säännöt.
Ateistiperheen lapsi riparille
22.07.2021 |
Tyttäremme haluaa mennä ensi vuonna riparille, koska kaikki muutkin menevät. Itse toivoimme kovin, että hän ei sinne menisi, mutta ryhmäpaine on kova ja vaikuttaa sellaiseen ihmiseen, joka haluaa olla kuin muut.
Ilmoitin siis tyttärellemme, että hän saa mennä riparille jos tahtoo, hänen elämänsä kuitenkin kyseessä, mutta mitään juhlia emme järjestä eikä hän saa siitä rahaa eikä lahjoja. Meille kun riparin suorittaminen ei merkitse mitään (emme mieheni kanssa kumpikaan ole käynyt riparia). Tyttö oli ok asian kanssa. Nyt haluan kuulla, mitä te muut olette tästä ratkaisusta mieltä?
Kommentit (247)
Uskonto ja usko eroavat toisistaan siinä että uskonto on ulkonaista, perinteitä kunnioittavaa, muodollista ja Jeesuksen omin sanoin määriteltynä tekopyhää tekoihin perustuvaa toimintaa. Siinä ihminen yrittää omien hyvien tekojensa avulla kelvata Jumalalle, se on lakihenkistä johon ei kuulu armo. Usko taas on tämän vastakohta: siinä ihminen haluaa uskoa että Jeesus on tuonut armon ja sovituksen ristin kautta ja antanut anteeksi kaikki menneet ja tulevatkin synnit. Usko on vapautta, usko on rauhaa, iloa, luottamusta ja turvaa tämän maailman kaiken yhä lisääntyvien ilmastonmuutos-, pandemia ym.ahdistuksien keskellä. Riparilla on merkitystä nuorille, siellä leirillä voi pysähtyä pohtimaan yhdessä kavereiden ja ohjaajien kanssa mikä tässä elämässä on kaikkein tärkeintä. Usko on, sydämessä oleva usko Kristukseen on tärkeintä. Olen lukenut VT:n Psalmia 91 joka päivä, se on mahtavan ihana!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatii kyllä erityisen vahvaa uskoa olla uskomatta ettei Jumalaa olekaan. Että kaikki vaan on yhtäkkiä, humpsista vaan ilmestynyt tyhjästä tälle maapallolle, ihmiset ja koko tämä luomakunta. Ja kun darwinin opin kannattajat hourii ihmisen kehittyneen apinasta, niin miksi ihmeellä apina sitten halusi jäädä apinaksi kun siitä olisi voinut tulla kehittyneempi versio itsestään eli ihminen? Ei olisi tarvinnut hyppiä puissa ja popsia banaania ja uhkana vielä joutua häkkiin jossain eläintarhassa. Raamattu sanoo tällaisista uskomattomista ihmisistä näin:" Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole." Kunnioitan tämän tytön päätöstä mennä riparireilille, teini on tehnyt hyvän päätöksen ! Ehkä tytön ystävien vanhemmat järjestävät hänelle jotain komfirmaatiopäivänä, ja jos hänellä on ( viisaampia) sukulaisia niin tyttö voi saada heiltä lahjojakin.
Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vain pelokkaat tarvitsevat uskontoa. Kun oma järki ei voi käsittää maailmaa ja sitä että me ollaan joku pikkuriikkinen osa tätä kaikkea, kun se oma pienuus ja turhuus maailmankaikkeudessa tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, silloin käännytään sen uskon puoleen, että joku suurempi voima on jo suunnittellut elämän polun ja kunhan seuraa ohjeita niin tulee pärjäämään elämässä. Uskonnossa ihminen on keskiössä, Jumala luonut ihmisen omana epätäydellisenä kuvanaan. Ateisti taas hyväksyy rohkeasti sen ajatuksen, että ihminen ei todellakaan ole millään mittakaavalla erinomainen tai tärkeä tässä kaikessa.
Uskovaiset ovat ahdistuneita ja tyhmiä, mutta ateistit ovat rohkeita. Voihan se tietysti noinkin olla, mutta musta on jotenkin kummallista, että ateisteista tehdään aina jotain sankareita, jotka ovat älykkäämpiä ja urheampia kuin uskovaiset. Itse olen sitä mieltä, etteivät ateistit hirveästi vaan ajattele elämän turhuutta, vaan he elävät siinä kuplassa, että sillä omalla elämällä olisi jotain merkitystä. Tai jos ap todella olisi sitä mieltä, että ihminen ei ole tärkeä, niin hän ei sekunttiakaan ajattelisi tyttärensä rippileirille menoa, koska se on ihan sama meneekö hän sinne vai ei. Samalla tavalla tyttö joskus kuolee oli hän sitten käynyt riparin tai ei, ja jos elämä loppuu kuolemaan, niin samalla tavalla tiedoton hän on sekä uskovaisena että ateistina.
Tiivistettynä sanoisin, että todelliset ateistit eivät huolehdi maailmasta ja kuolema on heille vapautus kaikesta murheesta.
Olen ateisti, enkä todellakaan koe, että elämä olisi pelkkää murhetta! Päinvastoin, koska omassa ajatusmaailmassa kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin elämä on tässä ja nyt ja siitä nautitaan ihan joka päivä. Uskovaiset siellä murheessa vaeltaa ja odottaa kuoleman jälkeistä paratiisia. Itse toivon, ettei lapsi menisi riparille (kyllä se oikeasti aikamoista nuoren mielen painostusta on. Ainakin omani oli ahdistava kokemus), mutta jos haluaa niin toki pääsee.
Ei elämä ole kaikilla pelkkää nautintoa joka päivä. Kiva tietysti, jos sinulla on. Itsestäni on muuten lohdullista ajatella, että kun joku läheinen kuolee, hän ei vain lakkaa olemasta ja haudataan maahan ja se siitä, vaan hän menee taivaaseen, jossa elämä omalla tavallaan jatkuu.
Just, se elämästä nauttimen tarkoittaa vaikka sitä, että ihaillaan kaunista kesäaamua aamulenkillä. Vedetään syvään raikasta ilmaa ja mietitään että kiva, kun on taas uusi päivä edessä. Mutta hienosti todistit sen uskovaiselle tyypillisen melankolian. Olen haudannut useampia läheisiäni ja siellä arkun äärellä olen sanonut hyvästit tietäen, ettemme enää koskaan tapaa. Suru kestää aikansa ja elämä jatkuu. Se kuuluu elämään. Lapsella tuon taivaaseen menemisen voi vielä jotenkin ymmärtää, mutta kyllä aikuinen antaa itsestään yksinkertaisen kuvan niitä höpistessään.
Kukin saa uskoa kuten haluaa, tai olla uskomatta. Minusta ”höpinät” taivaasta eivät anna kenestäkään yksinkertaista kuvaa, päinvastoin. Aika monet merkittävät henkilöt historiassa ovat olleet uskossa. Itse en muuten todellakaan ole mikään melankolinen tyyppi, päinvastoin, mutta usko tuo elämään lohtua silloin kun sille on tarve.
minä en olisi halunnut mennä riparille, en edes ryhmäpaineen vuoksi, mutta vanhempani eivät antaneet lupaa siihen. (en kuulu enää kirkkoon, joten en muista tarkkaan mihin lupa piti saada: kirkosta eroamiseen vai siihen ettei tarvitse mennä riparille). Tästä käytiin keskusteluja kotona ja koin huutavaksi vääryydeksi, että sinne piti mennä. En nauttinut siellä olosta hetkeäkään. mietin miksi nuo aikuiset uskovat satuhahmoihin ja syöttävät meille tuollaista soopaa. Tiesin, että voisin välttyä konfirmaatiosta yksinkertaisesti reputtamalla kaikki riparikokeet, mutta minulle ei annettu siihen mahdollisuutta, kun kokeista tehtiin niin helppoja. Alttarilla sitten uskontunnustuksen kohdalla lausuin "minä en usko jumalaan..." Sillei sitten konfirmoitiin ainkin yksi "uskomaton" yksilö. Kirkosta erosin sitten heti kotoa muuttamisen jälkeen, enkä ole ratkaisua katunut. Näin olen välttynyt myös joutumasta kummiksi ja joutumisesta vihille papin eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin sälli - junnun paras kaveri - tuli juuri riparilta ja homma oli hänen mielestään "täyspaskaa", huolimatta rahalahjoista yms. Jokseenkin samaa sanoo toinenkin naapuruston riparoinut jeppe.
Nyt juniori on sitä mieltä, ettei halua hukata aikaansa ensi keväänä/kesänä mihinkään "jessellyyn". Minulle asia on aivan sama (olen kirkosta eronnut, riparin väliin jättänyt), mutta rouva (ex-seurakuntanuori) rähjää minulle siitä että olen istuttanut poikaan riparivastaisen asenteen. Jepjep...ainoa mitä olen sanonut "aivan sama & oma valintasi, ei mitään merkitystä myöhemmän elämäsi kannalta".
Isosiskonsa kävi vaellusriparin mutta ei ottanut konfirmaatiota vastaan "...koska on moraalitonta tunnustaa julkisesti uskonsa asioihin joihin ei usko". Suoraselkäisempi hän oli päätöksessään kuin 90% leireilijöistä. Eikä halunnut riparijuhlia rahalahjoineen koska ei ollut mitäänn juhlittavaa. Ilmeisesti tämän vuoksi rouva onkin kärheänä, kun viimeinen mahdollisuus oman lapsen riparikekkereihin menossa ohi jos junnu ei edes käy riparia.
Osa näistä junnuista käy sitten riparin aikuisena, kun puoliso haluaa kirkossa naimisiin. Näin kävi ystävän puolisolle. Heidän lapsensa myös kastettiin ja kaikki kävivät myöhemmin myös rippileirin.
Rouva yritti tuota, totesin että kirkkosiunaukseen suostun mutta riparit ja kirkkoon liittymiset voi unohtaa. Kummasti kelpasi kun sanoin olevani tosissani, edes papin "tarjous" kuitata ripari noin tunnin uskonnollisella keskustelulla muuttanut asiaa mihinkään.
Riparin väliinjättäminen/kirkottomuus ei ole millään tavalla vaikuttanut elämääni, pl tuo tahtomisten aikaan järkätty teennäinen kalabaliikki. Noistakin päästäisiin eroon jos täällä sallittaisiin vain maistraattiaviolìitto ja päälle parin mahdollisesti haluamat epäviraliset shamaaniloitsut uskonsa mukaan.
Olen aina ihmetellyt miksi niin moni ei-uskovainen haluaa naimisiin kirkossa. Itsekin olin aiemmin samanlainen. Roikuin väkisin kirkossa JOS joskus menisin kirkossa naimisiin. Kaverin häissä 30-vuotiaana tajusin, että koko seremonian ajan pyörittelin silmiäni ja koin jotenkin koko sen uskonnollisen osan tosi teennäiseksi. Että nyt jumala siunaa tämän parin ja jumalan edessä ollaan aviopari jne. Samalla tajusin, että miksi ihmeessä haluaisin itse tuohon tilanteeseen jos menen naimisiin? Erosin seuraavana päivänä kirkosta enkä ole katunut. Menin siitä pari vuotta sitten naimisiin niin, että maistraatin virkamies vihki meidät juhlapaikalla. Ihan samalla tavalla sain kävellä käytävää pitkin "alttarille" jossa sulhanen odotti, samalla tavalla ystävät ja perheet oli molemmin puolin meitä juhlistamassa. Ainoa mikä puuttui oli se jumalasta puhuminen, johon en alun perinkään kirkkoon kuulumisesta huolimatta uskonut. Jos ihmiset vaan tajuaisivat että sen saman fiiliksen ja "alttarille kävelyn hienossa salissa/tilassa" joka varmasti on suurimmalla osalla syy kirkkovihkimiseen, on mahdollista saavuttaa myös ihan ilman sitä kirkkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis häh, eihän vanhempien ole pakko järjestää mitään ihme juhlia riparin jälkeen? Jos lapsi sinne tahtoo ja vanhemmista se on ok, eihän tässä ole mitään juttua - ellei taka-ajatuksena ole just ne lahjat...
Itse kävin aikanaan Prometeus-leirin, osa vanhemmista järjesti sen jälkeen varmasti juhlat, osa ei.
Itseäni olisi surettanut jos Protu-leiriä ei olisi ollut vaihtoehtona, kun kaikki muut pääsivät leirille, en kyllä usko että olisin jaksanut niitä uskontojuttuja edes FOMO:n takia...
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama asia kun että perhe pakottaisi riparille lapsen joka on ateisti tai ei halua muuten mennä.
Ton ikäisen nuoren ajatuksia ja toiveita riparin suhteen. tulee vanhempien kunniottaaTerveisin kirkon nuorisotyöntekijä
Tosin teidän kohdalla, lasta ei voida konfirmoida jos häntä ei ole kastettu. Riparin kyllä voi käydä, ja saada jopa kasteen leirin yhteydessä jos niin toivoo ja haluaa liittyä kirkkoon.
Hyvä kommentti.
Minä olen ignostikko, mutta tässä asiassa minä kannatan nuoren ihmisen oman valinnan kunnioittamista.
AP, asia on lapsellesi tärkeä ja lapsen tahdon kunnioituksen pitäisi olla sinulle tärkeä. Vaikka sinä kiellät Jumalan, sinä et saisi kieltää Jumalaa lapseltasi, jos hän itse ei kiellä. Tue lastasi, älä tuomitse.
Kyllä sinä voit kasvojasi menettämättä järjestää rippijuhlan lapsellesi. Periaate ei saa ajaa lapsen edelle ja rakkaus lasta kohtaan hyväksyy hänen oman päätöksensä. Ajattele asiaa vielä kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse nuorena ateistina ateistiperheessä halusin riparille ja konfirmaation. En kuulunut kirkkoon eikä minua ollut koskaan kastettukaan. Niinpä ensin vanhempani liittyivät itse kirkkoon, jotta minut voitaisiin kastaa. Kastetilaisuus pidettiin kotona, pappi tuli käymään, oli jopa pienimuotoiset juhlat siinä. Sitten pääsin leirille, oli konfirmaatio ja oli rippijuhlat. En kokenut puheita käännytysyrityksenä tai mitenkään edes ahdistavina. En myöskään tullut uskoon siellä leirillä, ei ollut lähelläkään. Vanhemmat tisivät, ettei kyse ollutkaan missään vaiheessa uskosta, mutta eivät he silti toiveitani ja haluani kyseenalaistaneet. Olisi kyllä tosiaan harmittanut, jos vanhemmat olisivat vain itsekkyyttään tai omien arvojensa vuoksi evänneet minulta riparille pääsyn ja evänneet sen konfirmaation ja ne rippijuhlat. Kyllä. Ne on kaikki merkittäviä kokemuksia nuorelle vaikka ei uskossa olisikaan.
Höpö höpö vanhempien tarvitse liittyä kirkkoon jotta lapsi voidaan kastaa.
"Kaste voidaan saada myös nuorena tai aikuisiällä. Silloin ennen kastetta annetaan kasteopetusta, usein opetus annetaan nuorille rippikoulun yhteydessä.
Alle 12-vuotias voidaan kastaa, jos ainakin toinen hänen vanhemmistaan tai yksi hänen huoltajistaan on kirkon jäsen. 12-14-vuotiaan lapsen kastamiseen tarvitaan hänen oma kirjallinen suostumuksensa. " lähde: evl.fi
Vanhemmista/huoltajista toisen tulee kuulua kirkkoon, mikäli 0-14-vuotias lapsi halutaan kastaa.
Vasta rippikouluaikana (eli ns. kasteopetus hoituu tässä joka tarvitaan nuorten ja aikuisten kastetta edeltävästi) voidaan kastaa myös kirkkoon kuulumattomien vanhempien/huoltajien nuori tämän omasta tahdosta.
Toki tuohon lomakkeeseen tulee saada nuoren alaikäisyydestä johtuen myös vanhempien/huoltajien allekirjoitukset. Eli kaikkien suostumus tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama asia kun että perhe pakottaisi riparille lapsen joka on ateisti tai ei halua muuten mennä.
Ton ikäisen nuoren ajatuksia ja toiveita riparin suhteen. tulee vanhempien kunniottaaTerveisin kirkon nuorisotyöntekijä
Tosin teidän kohdalla, lasta ei voida konfirmoida jos häntä ei ole kastettu. Riparin kyllä voi käydä, ja saada jopa kasteen leirin yhteydessä jos niin toivoo ja haluaa liittyä kirkkoon.
Hyvä kommentti.
Minä olen ignostikko, mutta tässä asiassa minä kannatan nuoren ihmisen oman valinnan kunnioittamista.
AP, asia on lapsellesi tärkeä ja lapsen tahdon kunnioituksen pitäisi olla sinulle tärkeä. Vaikka sinä kiellät Jumalan, sinä et saisi kieltää Jumalaa lapseltasi, jos hän itse ei kiellä. Tue lastasi, älä tuomitse.
Kyllä sinä voit kasvojasi menettämättä järjestää rippijuhlan lapsellesi. Periaate ei saa ajaa lapsen edelle ja rakkaus lasta kohtaan hyväksyy hänen oman päätöksensä. Ajattele asiaa vielä kerran.
Toimiiko periaate toiseen suuntaan? Jos uskonnollisen perheen lapsi haluaa erota kirkosta, suostuvatko vanhemmat tähän vai pitääkö nuoren odottaa täysi-ikäiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama asia kun että perhe pakottaisi riparille lapsen joka on ateisti tai ei halua muuten mennä.
Ton ikäisen nuoren ajatuksia ja toiveita riparin suhteen. tulee vanhempien kunniottaaTerveisin kirkon nuorisotyöntekijä
Tosin teidän kohdalla, lasta ei voida konfirmoida jos häntä ei ole kastettu. Riparin kyllä voi käydä, ja saada jopa kasteen leirin yhteydessä jos niin toivoo ja haluaa liittyä kirkkoon.
Hyvä kommentti.
Minä olen ignostikko, mutta tässä asiassa minä kannatan nuoren ihmisen oman valinnan kunnioittamista.
AP, asia on lapsellesi tärkeä ja lapsen tahdon kunnioituksen pitäisi olla sinulle tärkeä. Vaikka sinä kiellät Jumalan, sinä et saisi kieltää Jumalaa lapseltasi, jos hän itse ei kiellä. Tue lastasi, älä tuomitse.
Kyllä sinä voit kasvojasi menettämättä järjestää rippijuhlan lapsellesi. Periaate ei saa ajaa lapsen edelle ja rakkaus lasta kohtaan hyväksyy hänen oman päätöksensä. Ajattele asiaa vielä kerran.
Toimiiko periaate toiseen suuntaan? Jos uskonnollisen perheen lapsi haluaa erota kirkosta, suostuvatko vanhemmat tähän vai pitääkö nuoren odottaa täysi-ikäiseksi?
Riippuu tietysti perheestä kuten varmasti tiedät.
Sitä paitsi tuo esille tuomasi tilanne on ihan erilainen. Ei rippikoulun käyminen tarkoita kirkkoon liittymistä. Vastaava kysymys olisi se, että saako uskonnollisen perheen lapsi jättää rippikoulun käymättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin sälli - junnun paras kaveri - tuli juuri riparilta ja homma oli hänen mielestään "täyspaskaa", huolimatta rahalahjoista yms. Jokseenkin samaa sanoo toinenkin naapuruston riparoinut jeppe.
Nyt juniori on sitä mieltä, ettei halua hukata aikaansa ensi keväänä/kesänä mihinkään "jessellyyn". Minulle asia on aivan sama (olen kirkosta eronnut, riparin väliin jättänyt), mutta rouva (ex-seurakuntanuori) rähjää minulle siitä että olen istuttanut poikaan riparivastaisen asenteen. Jepjep...ainoa mitä olen sanonut "aivan sama & oma valintasi, ei mitään merkitystä myöhemmän elämäsi kannalta".
Isosiskonsa kävi vaellusriparin mutta ei ottanut konfirmaatiota vastaan "...koska on moraalitonta tunnustaa julkisesti uskonsa asioihin joihin ei usko". Suoraselkäisempi hän oli päätöksessään kuin 90% leireilijöistä. Eikä halunnut riparijuhlia rahalahjoineen koska ei ollut mitäänn juhlittavaa. Ilmeisesti tämän vuoksi rouva onkin kärheänä, kun viimeinen mahdollisuus oman lapsen riparikekkereihin menossa ohi jos junnu ei edes käy riparia.
Osa näistä junnuista käy sitten riparin aikuisena, kun puoliso haluaa kirkossa naimisiin. Näin kävi ystävän puolisolle. Heidän lapsensa myös kastettiin ja kaikki kävivät myöhemmin myös rippileirin.
Joku ehkä, mutta yli puolet avioliitoista solmitaan jo kirkon ulkopuolella.
Eli pian ainoa juridisesti sitova avioliitto voidaan solmia maistraatissa ja muut kuviot on sitten vain koristelua ilman suurempaa merkitystä.
Hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.
Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.
Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.
Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.
On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.
Osa omista lapsistani on käynyt Protun, osa ei. Aluksi olin tyytyväinen leireihin, mutta sitten ne muuttuivat poliittisemmiksi koko ajan. Tällä tarkoitan woke-politiikkaa. En usko, että jollain perinteisen kommunistin mopopojalla on oikein enää mitään asiaa niille. Protu mainostaa olevansa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, mutta en oikein usko, että on....
Yksi lapsistani halusi kovasti rippileirille, mutta ei sitten kuitenkaan ollut valmis kasteeseen ja seurakunnan jäsenyyteen. Mielestäni ne kulkevat vähän käsi kädessä. Tiedän, että nuoria lahjotaan rahalla menemään rippileirille ja että kaveritkin menevät, mutta jotenkin tuntuu, että kun kyseessä on uskonto, niin pitäisi olla vähän vahvemmat perusteet. Ylipäätään 15-vuotias ei minun mielestäni ole valmis tekemään tuollaisia päätöksiä.
Toivoisin Suomeen yhteistä kristillisyyden, erityisesti luterilaisuuden opetusta kouluihin. Siis kaikille lapsille, uskontokunnasta riippumatta. Se olisi täysin neutraali ja tieteeseen pohjautuva oppiaine, että lapset oppisivat suomalaisesta kulttuurista ja erityisesti raamatusta asioita. Et-opetuksen saisi lopettaa. Se on myös vahvasti postmodernistisen poliittisen ajattelun saastuttama, ikävä kyllä. Tunnustuksellinen opetus pitäisi hoitaa sitten täysin seurakunnissa.
Olen siis ateisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.
Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.
Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.
Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.
On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.
Osa omista lapsistani on käynyt Protun, osa ei. Aluksi olin tyytyväinen leireihin, mutta sitten ne muuttuivat poliittisemmiksi koko ajan. Tällä tarkoitan woke-politiikkaa. En usko, että jollain perinteisen kommunistin mopopojalla on oikein enää mitään asiaa niille. Protu mainostaa olevansa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, mutta en oikein usko, että on....
Yksi lapsistani halusi kovasti rippileirille, mutta ei sitten kuitenkaan ollut valmis kasteeseen ja seurakunnan jäsenyyteen. Mielestäni ne kulkevat vähän käsi kädessä. Tiedän, että nuoria lahjotaan rahalla menemään rippileirille ja että kaveritkin menevät, mutta jotenkin tuntuu, että kun kyseessä on uskonto, niin pitäisi olla vähän vahvemmat perusteet. Ylipäätään 15-vuotias ei minun mielestäni ole valmis tekemään tuollaisia päätöksiä.
Toivoisin Suomeen yhteistä kristillisyyden, erityisesti luterilaisuuden opetusta kouluihin. Siis kaikille lapsille, uskontokunnasta riippumatta. Se olisi täysin neutraali ja tieteeseen pohjautuva oppiaine, että lapset oppisivat suomalaisesta kulttuurista ja erityisesti raamatusta asioita. Et-opetuksen saisi lopettaa. Se on myös vahvasti postmodernistisen poliittisen ajattelun saastuttama, ikävä kyllä. Tunnustuksellinen opetus pitäisi hoitaa sitten täysin seurakunnissa.
Olen siis ateisti.
Propaganda mennyt sitten täysillä läpi jos suomalaisuus on yhtä kuin kristillisyys. Suomessa on aina ollut useita maailmankatsomuksia, ei vain kristillistä uskoa. Esimerkiksi ateismi ei tee ihmisestä epäsuomalaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin sälli - junnun paras kaveri - tuli juuri riparilta ja homma oli hänen mielestään "täyspaskaa", huolimatta rahalahjoista yms. Jokseenkin samaa sanoo toinenkin naapuruston riparoinut jeppe.
Nyt juniori on sitä mieltä, ettei halua hukata aikaansa ensi keväänä/kesänä mihinkään "jessellyyn". Minulle asia on aivan sama (olen kirkosta eronnut, riparin väliin jättänyt), mutta rouva (ex-seurakuntanuori) rähjää minulle siitä että olen istuttanut poikaan riparivastaisen asenteen. Jepjep...ainoa mitä olen sanonut "aivan sama & oma valintasi, ei mitään merkitystä myöhemmän elämäsi kannalta".
Isosiskonsa kävi vaellusriparin mutta ei ottanut konfirmaatiota vastaan "...koska on moraalitonta tunnustaa julkisesti uskonsa asioihin joihin ei usko". Suoraselkäisempi hän oli päätöksessään kuin 90% leireilijöistä. Eikä halunnut riparijuhlia rahalahjoineen koska ei ollut mitäänn juhlittavaa. Ilmeisesti tämän vuoksi rouva onkin kärheänä, kun viimeinen mahdollisuus oman lapsen riparikekkereihin menossa ohi jos junnu ei edes käy riparia.
Osa näistä junnuista käy sitten riparin aikuisena, kun puoliso haluaa kirkossa naimisiin. Näin kävi ystävän puolisolle. Heidän lapsensa myös kastettiin ja kaikki kävivät myöhemmin myös rippileirin.
Joku ehkä, mutta yli puolet avioliitoista solmitaan jo kirkon ulkopuolella.
Eli pian ainoa juridisesti sitova avioliitto voidaan solmia maistraatissa ja muut kuviot on sitten vain koristelua ilman suurempaa merkitystä.
Hyvä niin.
Mikä siinä on niin hyvää mielestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.
Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.
Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.
Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.
On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.
Osa omista lapsistani on käynyt Protun, osa ei. Aluksi olin tyytyväinen leireihin, mutta sitten ne muuttuivat poliittisemmiksi koko ajan. Tällä tarkoitan woke-politiikkaa. En usko, että jollain perinteisen kommunistin mopopojalla on oikein enää mitään asiaa niille. Protu mainostaa olevansa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, mutta en oikein usko, että on....
Yksi lapsistani halusi kovasti rippileirille, mutta ei sitten kuitenkaan ollut valmis kasteeseen ja seurakunnan jäsenyyteen. Mielestäni ne kulkevat vähän käsi kädessä. Tiedän, että nuoria lahjotaan rahalla menemään rippileirille ja että kaveritkin menevät, mutta jotenkin tuntuu, että kun kyseessä on uskonto, niin pitäisi olla vähän vahvemmat perusteet. Ylipäätään 15-vuotias ei minun mielestäni ole valmis tekemään tuollaisia päätöksiä.
Toivoisin Suomeen yhteistä kristillisyyden, erityisesti luterilaisuuden opetusta kouluihin. Siis kaikille lapsille, uskontokunnasta riippumatta. Se olisi täysin neutraali ja tieteeseen pohjautuva oppiaine, että lapset oppisivat suomalaisesta kulttuurista ja erityisesti raamatusta asioita. Et-opetuksen saisi lopettaa. Se on myös vahvasti postmodernistisen poliittisen ajattelun saastuttama, ikävä kyllä. Tunnustuksellinen opetus pitäisi hoitaa sitten täysin seurakunnissa.
Olen siis ateisti.
Propaganda mennyt sitten täysillä läpi jos suomalaisuus on yhtä kuin kristillisyys. Suomessa on aina ollut useita maailmankatsomuksia, ei vain kristillistä uskoa. Esimerkiksi ateismi ei tee ihmisestä epäsuomalaista.
Mistä propagandasta puhut?
Tiedät hyvin, että vain hetki sitten käytännössä kaikki suomalaiset olivat luterilaisen kirkon jäsenia. Pieni osa kuului ortodoksiseen kirkkoon ja vielä pienempi katoliseen. Perustiedot raamatusta ja Suomen historiasta ovat mielestäni erittäin tärkeitä. Ne auttavat esimerkiksi ihan jo vaikka taiteemme ja kirjallisuutemme ymmärtämistä. Korostan vielä, että olen ateisti ja lapsemme ovat uskonnottomia, ainakin toistaiseksi. Olisin hyvin surullinen, jos joku heistä liittyisi johonkin uskonnolliseen yhteisöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.
Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.
Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.
Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.
On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.
Osa omista lapsistani on käynyt Protun, osa ei. Aluksi olin tyytyväinen leireihin, mutta sitten ne muuttuivat poliittisemmiksi koko ajan. Tällä tarkoitan woke-politiikkaa. En usko, että jollain perinteisen kommunistin mopopojalla on oikein enää mitään asiaa niille. Protu mainostaa olevansa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, mutta en oikein usko, että on....
Yksi lapsistani halusi kovasti rippileirille, mutta ei sitten kuitenkaan ollut valmis kasteeseen ja seurakunnan jäsenyyteen. Mielestäni ne kulkevat vähän käsi kädessä. Tiedän, että nuoria lahjotaan rahalla menemään rippileirille ja että kaveritkin menevät, mutta jotenkin tuntuu, että kun kyseessä on uskonto, niin pitäisi olla vähän vahvemmat perusteet. Ylipäätään 15-vuotias ei minun mielestäni ole valmis tekemään tuollaisia päätöksiä.
Toivoisin Suomeen yhteistä kristillisyyden, erityisesti luterilaisuuden opetusta kouluihin. Siis kaikille lapsille, uskontokunnasta riippumatta. Se olisi täysin neutraali ja tieteeseen pohjautuva oppiaine, että lapset oppisivat suomalaisesta kulttuurista ja erityisesti raamatusta asioita. Et-opetuksen saisi lopettaa. Se on myös vahvasti postmodernistisen poliittisen ajattelun saastuttama, ikävä kyllä. Tunnustuksellinen opetus pitäisi hoitaa sitten täysin seurakunnissa.
Olen siis ateisti.
Propaganda mennyt sitten täysillä läpi jos suomalaisuus on yhtä kuin kristillisyys. Suomessa on aina ollut useita maailmankatsomuksia, ei vain kristillistä uskoa. Esimerkiksi ateismi ei tee ihmisestä epäsuomalaista.
Mistä propagandasta puhut?
Tiedät hyvin, että vain hetki sitten käytännössä kaikki suomalaiset olivat luterilaisen kirkon jäsenia. Pieni osa kuului ortodoksiseen kirkkoon ja vielä pienempi katoliseen. Perustiedot raamatusta ja Suomen historiasta ovat mielestäni erittäin tärkeitä. Ne auttavat esimerkiksi ihan jo vaikka taiteemme ja kirjallisuutemme ymmärtämistä. Korostan vielä, että olen ateisti ja lapsemme ovat uskonnottomia, ainakin toistaiseksi. Olisin hyvin surullinen, jos joku heistä liittyisi johonkin uskonnolliseen yhteisöön.
Miksi olisit surullinen? Jos lapsi kuitenkin olisi tyytyväinen elämäänsä.
Omalla riparillanikin oli kirkkoon kuulumaton. Hän halusi konfirmaatioonkin, joten hänet kastettiin leirin ja konfirmaation välissä.
En itsekään kuulu enää kirkkoon, mutta antaisin lapseni kyllä mennä riparille ja pitäisin juhlatkin. Eihän siinä tarvitse juhlia kirkkoon kuulumista vaan sitä, että lapsi tekee sen, minkä kokee oikeaksi ja tärkeäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.
Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.
Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.
Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.
On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.
Osa omista lapsistani on käynyt Protun, osa ei. Aluksi olin tyytyväinen leireihin, mutta sitten ne muuttuivat poliittisemmiksi koko ajan. Tällä tarkoitan woke-politiikkaa. En usko, että jollain perinteisen kommunistin mopopojalla on oikein enää mitään asiaa niille. Protu mainostaa olevansa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, mutta en oikein usko, että on....
Yksi lapsistani halusi kovasti rippileirille, mutta ei sitten kuitenkaan ollut valmis kasteeseen ja seurakunnan jäsenyyteen. Mielestäni ne kulkevat vähän käsi kädessä. Tiedän, että nuoria lahjotaan rahalla menemään rippileirille ja että kaveritkin menevät, mutta jotenkin tuntuu, että kun kyseessä on uskonto, niin pitäisi olla vähän vahvemmat perusteet. Ylipäätään 15-vuotias ei minun mielestäni ole valmis tekemään tuollaisia päätöksiä.
Toivoisin Suomeen yhteistä kristillisyyden, erityisesti luterilaisuuden opetusta kouluihin. Siis kaikille lapsille, uskontokunnasta riippumatta. Se olisi täysin neutraali ja tieteeseen pohjautuva oppiaine, että lapset oppisivat suomalaisesta kulttuurista ja erityisesti raamatusta asioita. Et-opetuksen saisi lopettaa. Se on myös vahvasti postmodernistisen poliittisen ajattelun saastuttama, ikävä kyllä. Tunnustuksellinen opetus pitäisi hoitaa sitten täysin seurakunnissa.
Olen siis ateisti.
Propaganda mennyt sitten täysillä läpi jos suomalaisuus on yhtä kuin kristillisyys. Suomessa on aina ollut useita maailmankatsomuksia, ei vain kristillistä uskoa. Esimerkiksi ateismi ei tee ihmisestä epäsuomalaista.
Mistä propagandasta puhut?
Tiedät hyvin, että vain hetki sitten käytännössä kaikki suomalaiset olivat luterilaisen kirkon jäsenia. Pieni osa kuului ortodoksiseen kirkkoon ja vielä pienempi katoliseen. Perustiedot raamatusta ja Suomen historiasta ovat mielestäni erittäin tärkeitä. Ne auttavat esimerkiksi ihan jo vaikka taiteemme ja kirjallisuutemme ymmärtämistä. Korostan vielä, että olen ateisti ja lapsemme ovat uskonnottomia, ainakin toistaiseksi. Olisin hyvin surullinen, jos joku heistä liittyisi johonkin uskonnolliseen yhteisöön.
Miksi olisit surullinen? Jos lapsi kuitenkin olisi tyytyväinen elämäänsä.
Se tarkoittaisi väistämättä sitä, että lapseni on hylännyt tieteeseen perustuvan maailmankatsomuksen ja alistunut jonkun muun keksimälle "totuudelle". Oletettavasti hänen elämässään olisi tapahtunut jotain traumaattista eikä olisi kyennyt ajattelemaan rationaalisesti ja normaalisti. Voi olla, että hän olisi myös ollut painostuksen alaisena ym. "Uskoontulleet" ihmiset ovat rasittavia, ahdistavia ja hyvin teennäisiä, enkä kenellekään toivo sitä, kaikkein vähiten omille lapsilleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.
Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.
Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.
Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.
On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.
Osa omista lapsistani on käynyt Protun, osa ei. Aluksi olin tyytyväinen leireihin, mutta sitten ne muuttuivat poliittisemmiksi koko ajan. Tällä tarkoitan woke-politiikkaa. En usko, että jollain perinteisen kommunistin mopopojalla on oikein enää mitään asiaa niille. Protu mainostaa olevansa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, mutta en oikein usko, että on....
Yksi lapsistani halusi kovasti rippileirille, mutta ei sitten kuitenkaan ollut valmis kasteeseen ja seurakunnan jäsenyyteen. Mielestäni ne kulkevat vähän käsi kädessä. Tiedän, että nuoria lahjotaan rahalla menemään rippileirille ja että kaveritkin menevät, mutta jotenkin tuntuu, että kun kyseessä on uskonto, niin pitäisi olla vähän vahvemmat perusteet. Ylipäätään 15-vuotias ei minun mielestäni ole valmis tekemään tuollaisia päätöksiä.
Toivoisin Suomeen yhteistä kristillisyyden, erityisesti luterilaisuuden opetusta kouluihin. Siis kaikille lapsille, uskontokunnasta riippumatta. Se olisi täysin neutraali ja tieteeseen pohjautuva oppiaine, että lapset oppisivat suomalaisesta kulttuurista ja erityisesti raamatusta asioita. Et-opetuksen saisi lopettaa. Se on myös vahvasti postmodernistisen poliittisen ajattelun saastuttama, ikävä kyllä. Tunnustuksellinen opetus pitäisi hoitaa sitten täysin seurakunnissa.
Olen siis ateisti.
Propaganda mennyt sitten täysillä läpi jos suomalaisuus on yhtä kuin kristillisyys. Suomessa on aina ollut useita maailmankatsomuksia, ei vain kristillistä uskoa. Esimerkiksi ateismi ei tee ihmisestä epäsuomalaista.
Mistä propagandasta puhut?
Tiedät hyvin, että vain hetki sitten käytännössä kaikki suomalaiset olivat luterilaisen kirkon jäsenia. Pieni osa kuului ortodoksiseen kirkkoon ja vielä pienempi katoliseen. Perustiedot raamatusta ja Suomen historiasta ovat mielestäni erittäin tärkeitä. Ne auttavat esimerkiksi ihan jo vaikka taiteemme ja kirjallisuutemme ymmärtämistä. Korostan vielä, että olen ateisti ja lapsemme ovat uskonnottomia, ainakin toistaiseksi. Olisin hyvin surullinen, jos joku heistä liittyisi johonkin uskonnolliseen yhteisöön.
Se, että enemmistö suomalaisista on ollut pakon vuoksi kirkon jäseniä, ei anna kyseiselle aatteelle erikoisoikeutta maailmankatsomusten opetuksessa tai oikeuta väheksymään kirkon vastavoimaksi nousseiden aatteiden käsittelyä opetuksessa.
Raamatun korostaminen on kuin korostaisi kommunistisen manifestin sisällön osaamista yhteiskuntaopissa niissä maissa, jotka oli vielä hetki sitten kommunistisia.
En ole tuo, jolle vastasit enkä mitenkään tarkkaan lukenut noita aiempia viestejä.
Mutta jokin ymmärryskatkos tuossa teidän välillä tuntuu olevan silloin, kun puhutte nautinnoista ja murheista. Ehkäpä tarkoitatte niillä ihan eri asioita, näette ne eri tavalla.
Ihan samalla tavalla uskova ihminen voi nauttia luonnosta sitä ihaillen tai nauttia hyvästä ruuasta, ja niistä vieläpä Jumalaa kiittäen. Ei uskovaisen ihmisen perusolemus ole mikään melankolia, ihme oletus tuokin. Ihmisellä, jolla on täysi luottamus ja usko Jumalaan ja Jeesukseen on sisimmässään rauha ja kiitollisuus. Ei mikään jatkuva murhe tai kuoleman odotus.
Surukin kuuluu elämään, sitä ihmiset käsittelevät eri tavalla. Miten se voi olla niin vaijea ymmärtää? Ja tunnetko sinä sitä nautintoa myös silloin surressasi? Noh, niin kuin sanoin, niin usko on, että sana nautinto tässä tapauksessa tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Tällainen kuva vain tuli näistä viesteistä itselleni.