Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä olette "vapaasta synnytyksestä" eli raskaus ja synnytys ilman nykylääketieteen apuja?
21.07.2021 |
Ts. Myös Villiraskaus.
Ei neuvolakäyntejä, ei ultraääntä, vain intuitiivista vauvan seurantaa. Synnytys kotona, ilman kivunlievitystä koska kehossa itsessään on jo kipua lieventäviä mekanismeja . Jotkut äidit saattavat syödä istukan synnytyksen jälkeen, väitettyjen terveysvaikutusten vuoksi.
Tunnetteko ketään kyseisellä tavalla toimivaa?
Kommentit (686)
Niin ja lisäyksenä vielä, että olen molemmat lapseni synnyttänyt ilman mitään kivunlievitystä. T. Se, joka makasi kolme viikkoa teholla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan absurdia. Minun ystäväpiirissäni olisi kuollut vähintään puolet äideistä johonkin synnytykseensä. Myös minä olisin menehtynyt, esikoinen olisi voinut ehkä jäädä henkiin jos se intuitiivinen shamaani olisi tajunnut leikata vatsani auki.
Vähintään puolet? Ei sentään 90 prosenttia, kuten tässä keskustelussa.
Kun ne Afrikan aliravitut alaikäiset synnyttäjät on jo tuotu tähän keskusteluun, niin mitä arvelette, mitä he ajattelisivat palstamammoista, joista lähes jokainen on mielestään käynyt kuoleman porteilla synnytyksen yhteydessä?
Jep. Täällä ihan jokainen olisi kuollut tai vähintään synnyttänyt vammaisen lapsen. Tällä otannalla synnärit on Jumalan palatseja, ylimaallisia pelastajia ja vapahtajia.
Jokainen, jonka vauvan hapetus on laskenut tai itselle on tullut repeämä, luulee tulleensa viimehetkellä pelastetuksi 😂
Näkisin, että tämä on yhdenlainen vastareaktio medikalisaatioon. Kun oman lapsensa syntymätilanteessa on pelkkä objekti, on taipuvainen ajattelemaan että se oli ainoa mahdollinen vaihtoehto. Siitä sitten rakentuu sisäinen tarina mä melkein kuolin. En moiti ketään tästä. Mutta moitin sitä, jos tällaisen tarinan nojalla pyritään lyttäämään ne muut, jotka hakevat henkisesti merkittävää synnytyskokemusta.
Uskon, että jos synnytys nähtäisiin ihan perusterveydenhuollon puolella yhtä lailla henkisenä kuin fyysisenä kokemuksena, olisi myös näille radikaalihipeille paljon vähemmän maaperää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan absurdia. Minun ystäväpiirissäni olisi kuollut vähintään puolet äideistä johonkin synnytykseensä. Myös minä olisin menehtynyt, esikoinen olisi voinut ehkä jäädä henkiin jos se intuitiivinen shamaani olisi tajunnut leikata vatsani auki.
Vähintään puolet? Ei sentään 90 prosenttia, kuten tässä keskustelussa.
Kun ne Afrikan aliravitut alaikäiset synnyttäjät on jo tuotu tähän keskusteluun, niin mitä arvelette, mitä he ajattelisivat palstamammoista, joista lähes jokainen on mielestään käynyt kuoleman porteilla synnytyksen yhteydessä?
Jep. Täällä ihan jokainen olisi kuollut tai vähintään synnyttänyt vammaisen lapsen. Tällä otannalla synnärit on Jumalan palatseja, ylimaallisia pelastajia ja vapahtajia.
Jokainen, jonka vauvan hapetus on laskenut tai itselle on tullut repeämä, luulee tulleensa viimehetkellä pelastetuksi 😂
Näkisin, että tämä on yhdenlainen vastareaktio medikalisaatioon. Kun oman lapsensa syntymätilanteessa on pelkkä objekti, on taipuvainen ajattelemaan että se oli ainoa mahdollinen vaihtoehto. Siitä sitten rakentuu sisäinen tarina mä melkein kuolin. En moiti ketään tästä. Mutta moitin sitä, jos tällaisen tarinan nojalla pyritään lyttäämään ne muut, jotka hakevat henkisesti merkittävää synnytyskokemusta.
Uskon, että jos synnytys nähtäisiin ihan perusterveydenhuollon puolella yhtä lailla henkisenä kuin fyysisenä kokemuksena, olisi myös näille radikaalihipeille paljon vähemmän maaperää.
Onpas naurettavaa horinaa. Millä tavalla vauvan ahdinkotila synnytyksessä ja siitä seurannut hätäsektio teki minusta "objektin"? Olisiko sinusta parempi vaihtoehto antaa vauvan vammautua hapenpuutteen seurauksena jotta äidistä ei tule "objektia"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Tarkoitatko siis, että lääkkeettömyydestä seuraisi voimakkaampi henkinen kokemus ja jos pitää toivetta lääkkeettömyydestä kummallisena, ei pidä arvossa synnytyksen mahdollisia henkisiä vaikutuksia vai miten tämä lääkkeettömyys liittyy tuohon lainaamaasti viestiin?
Lääkkeettömyys on mielenkiintoinen esimerkki, että siinä rintamalinjat kääntyvät hieman toisin.
Äidin lääkkeettömyys on yleensä hyväksi vauvalle. Lääkkeettömän synnytyksen kokeneet vauvat ovat muita vauvoja virkeämpiä ja jaksavat imeä paremmin. Mutta jostakin syystä nämä ihmiset, jotka paheksuvat kotisynnytyksiä vauvan edun nimissä, eivät paheksukaan lääkkeellistä kivunlievitystä. Eli suuri ideologia taustalla ei olekaan vauvan etu vaan se, että synnytyksen täytyy kulkea medikalisaation ehdoilla, sivistyneesti.
Tähän väitteeseen haluaisin lähteen ja sellaisen, jossa osoitetaan kausaatio lääkkeiden ja vauvan heikon voinnin välillä JA jossa osoitetaan, että kaikki tekijät huomioiden olisi parempi, jos lääkkeitä ei synnyttäjälle anneta. Epäilen, että kyse saattaa olla korrelaatiosta, ei kausaatiosta.
Kai ymmärrät itsekin, että tämä on niitä asioita, joita ei etiikan puolesta voida tutkia. Ei voida jakaa äitejä kahteen ryhmään ja satunnaistetusti antaa toisille kipulääkettä jättäen toiset ilman.
Näin täytyy tyytyä siihen tosiseikkaan, että korrelaatio on olemassa. On olemassa jonkinlainen hyvän kehä, joka näkyy vauvan voinnissa synnytyksen jälkeen. Tuleeko se sitten lääkkeettömyydestä, äidin itseluottamuksesta vai helposta synnytyksestä, siihen on mahdotonta ainakaan yksilötasolla aukottomasti vastata.
Mutta jos palataan alkuperäiseen aiheeseen: miksi niin moni ivaa niitä, jotka toivovat tällaisen hyvän kehän saavuttavansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Tarkoitatko siis, että lääkkeettömyydestä seuraisi voimakkaampi henkinen kokemus ja jos pitää toivetta lääkkeettömyydestä kummallisena, ei pidä arvossa synnytyksen mahdollisia henkisiä vaikutuksia vai miten tämä lääkkeettömyys liittyy tuohon lainaamaasti viestiin?
Lääkkeettömyys on mielenkiintoinen esimerkki, että siinä rintamalinjat kääntyvät hieman toisin.
Äidin lääkkeettömyys on yleensä hyväksi vauvalle. Lääkkeettömän synnytyksen kokeneet vauvat ovat muita vauvoja virkeämpiä ja jaksavat imeä paremmin. Mutta jostakin syystä nämä ihmiset, jotka paheksuvat kotisynnytyksiä vauvan edun nimissä, eivät paheksukaan lääkkeellistä kivunlievitystä. Eli suuri ideologia taustalla ei olekaan vauvan etu vaan se, että synnytyksen täytyy kulkea medikalisaation ehdoilla, sivistyneesti.
Tähän väitteeseen haluaisin lähteen ja sellaisen, jossa osoitetaan kausaatio lääkkeiden ja vauvan heikon voinnin välillä JA jossa osoitetaan, että kaikki tekijät huomioiden olisi parempi, jos lääkkeitä ei synnyttäjälle anneta. Epäilen, että kyse saattaa olla korrelaatiosta, ei kausaatiosta.
Kai ymmärrät itsekin, että tämä on niitä asioita, joita ei etiikan puolesta voida tutkia. Ei voida jakaa äitejä kahteen ryhmään ja satunnaistetusti antaa toisille kipulääkettä jättäen toiset ilman.
Näin täytyy tyytyä siihen tosiseikkaan, että korrelaatio on olemassa. On olemassa jonkinlainen hyvän kehä, joka näkyy vauvan voinnissa synnytyksen jälkeen. Tuleeko se sitten lääkkeettömyydestä, äidin itseluottamuksesta vai helposta synnytyksestä, siihen on mahdotonta ainakaan yksilötasolla aukottomasti vastata.
Mutta jos palataan alkuperäiseen aiheeseen: miksi niin moni ivaa niitä, jotka toivovat tällaisen hyvän kehän saavuttavansa?
Kai ymmärrät itsekin, että lääketieteessä tutkitaan paljon asioita ilman epäeettisiä ihmiskokeita? Kai ymmärrät itsekin, että korrelaatio ei riitä todistamaan, että lääkkeettömyys olisi vauvalle parempi vaihtoehto? Kai ymmärrät itsekin, että mainitsemasi hyvän kehä ei edellytä neuvolakäynneistä kieltäytymistä ja lääkkeetöntä synnytystä kotona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite en ihan lähe tuohon, että tää ilmiö johtuis ku on saanu nauttia etuoikeutetusti nykyajan lääketieteen saavutuksista ja/joten ei ns tajua riskejä. Se lääketiede nyt vaan sattuu olemaan "valtavirtailmiö", jota pidetään normaalina ja jota kaikille suositellaan. Eli ymmärrettävää, ettei kaikkia (tämänkään asian suhteen) kiinnosta asettua yhteiskunnan raameihin ja tehdä niinkuin olis sosiaalisesti hyväksyttävää. Ei oo olemassa sellaista juttua johon kaikki suostuis.
Ei tieteessä ole kyse valtavirtailmiöstä, yhteiskunnan raameista tai sosiaalisesta hyväksyttävyydestä, vaan parhaasta (eli perustelluimmasta ja punnituimmasta) tämän hetken tietämyksestä ja osaamisesta.
Tieteestä on tehty/tullu tietynlainen "valtavirtailmiö" olemalla niin olennainen osa nyky-yhteiskuntaa ja nykyihmisen maailmankatsomusta. Yhteiskunta on rakennettu tällaiseksi sen avulla. Valtavirtailmiöt ja sosiaalinen hyväksyttävyys ei suoranaisesti liity tieteeseen, vaan siihen tieteen asemaan. Ja siitä asemasta ei olla täysin yksimielisiä.
Ei näköjään olla ja sen todella huolestuttavaa. Aikuiset saavat tehdä keholleen ja kehollaan mitä haluavat ja perustaa toimintansa mihin uskomuksiin tahansa kunhan eivät vaaranna muita. Tätä nämä vapaasynnyttäjät eivät ymmärrä.
Ymmärrän, että se huolestuttaa. Tosi vaikea aihe, joka johtuu just tuosta toisen mahdollisesta vaarantamisesta. Ku tavallaan ymmärrän myös sen, että jotku pystyy luottamaan luontoon niin täysillä ja pystyy ottamaan niin ison vastuun että synnyttäis (ja olis raskaana) ilman lääketiedettä. Mutta sitten aina on se, että mitä jos sattuu jotain. Ja uskon sen, että ihan jokainen äiti ajattelee lapsensa parasta, vaikka päätyiskin näin radikaaliin ratkaisuun. Joka ei sitten olekkaan niin radikaali, jos katsoo ihmiskuntaa pidemmällä aikavälillä. Täytyy vaan sanoa, että onneks en itse oo raskaana, kun en todellakaan tiedä miten toimisin.
Tässä ollaan ytimessä! Ihminen on osa luontoa ja ihmisten kehittämä ja harjoittama lääketiede on osa luontoa. Ihminen vaan sattuu eliökunnasta ainoa laji, joka tällaisen järjestelmän kuin tiede on kehittänyt. On keinotekoista, hedelmätöntä ja tässä tapauksessa jopa vaarallista asettaa "luonto" ja ihminen tällä tavoin vastakkain.
Tämän lisäksi kannattaa muistaa, että luonnossa kaikki eivät selviä. On luonnollista, että osa synnyttäjistä kuolee kuten myös osa vauvoista. Laji säilyy kuitenkin vaikka osa yksilöistä kuolee ennenaikaisesti. Niin se on eläintenkin kohdalla, ja ihmisen synnytys on vaikeampi ja vaarallisempi kuin useimmilla eläimillä. Tämä kaikki on luonnollista, mutta tarkoittaako asian luonnollisuus sitä, että sille ei tule tehdä mitään vaikka voisi? Tuskin kovin monen mielestä tarkoittaa.
Entisinä aikoina jokainen raskaana oleva nainen tiesi, että ei ehkä selviä synnytyksestä hengissä. Synnytykseen kuoleminen ei todellakaan ollut harvinainen tapahtuma. Tätä on nykyaikaisen lääketieteen aikakautena vaikea käsittää, mutta kuoleman läsnäolo oli hedelmällisessä iässä olevan naisen elämässä hyvin todellinen asia. Oma osansa tässä oli toki sillä, että monet synnyttäjät olivat aivan liian nuoria ja kehittymättömiä ja raskauksia ja synnytyksiä oli usein liian lyhyellä aikavälillä naisen koko hedelmällisen iän ajan, mutta myös nykyaikana, parhaassa synnytysiässä olevalla hyväkuntoisella naisella on olemassa riski hengenvaarallisiin komplikaatioihin.
Tämän takia tuntuu käsittämättömältä, että nykyään, kun tämä ennen erottamaton surullinen osa naisten elämää on saatu muuttumaan, haluavat jotkut ehdoin tahdoin palata vanhaan. Ilmeisesti he eivät ymmärrä, mitä se ennen oli.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä siinä kyse pikkuisen samasta ' luontoon palaamisen ' ideologiasta, joka tietyllä tavalla syntynyt pikkuhiljaa - ihmisen kokiessa jonkinlaista tyhjyyttä modernin, teollistuneen elämän ja teknologian hallitsevuuden pyörteissä.
Samasta, joka saa ihmisen kiinnostumaan vanhoista viisauksista, yrttitiedosta, entisajan luonnonlääkinnästä, metsäyhteydestä.
Ihminen kaipaa luonnonyhteyttä ja sisäisten voimavarojen käyttöönottoa teknologian rinnalle.
Myös eri lääketieteen suuntia on, joissa ihminen kohdataan kokonaisvaltaisesti ja joissa ihmisen omia voimavaroja pyritään auttamaan, jotta parantavat voimat käynnistyisivät ihmisessä itsessään.
Sanotaan myös, että intuitiivisesti ihminen voi ymmärtää asioita, jos herkistyy kehoaan kuuntelemaan.
Uskon myös, että sellainen ' vanha' naistenvälinen yhteys, joka on syntynyt kyläyhteisöissä naisten toimiessa yhdessä kodin piirissä enemmän ja tukiessa toisiaan, kiinnostaa myös naista; sellaista yhteyttä voi kaivata rinnalleen.
Minusta silti viisasta olisi suhtautua myönteisesti kaikkeen siihen turvaan, jota upea lääketieteemme tarjoaa ja hyviin resursseihin auttaa meitä synnytyksen aikana ja sen jälkeen. Neuvolajärjestelmä on todella lasta ja äitiä suojeleva ja ennaltaehkäisevä. Säännölliset käynnit antavat henkistä turvaa ja saavat yleensä äidin luottavaisemmaksi; se voi vaikuttaa myös myönteisempään synnytykseen ja aikaan sen jälkeen. Lapsi saa tärkeitä rokotuksia ja asioita voidaan havaita ja parantaa, kun ne huomataan varhain.Ihmisen synnyttäminen on luonnollinen tapahtuma. Ymmärrän, että nainen haluaa olla siinä yhteydessä omiin voimiinsa, kuunnella itseään myös. Parasta olisi varmaankin synnyttää kauniissa synnytyssalissa, jossa lempeänväriset seinät ja valaistus, vesiallasmahdollisuus, kodikkuutta ja kaikki lääketieteellinen turva.
Itseään voi kuunnella monin tavoin, intuitiotaan käyttää itsensä ja vauvansa hyväksi, omaa ja lapsensa luontoyhteyttä vahvistaa luonnon ääressä pienen taaperon kasvaessa, yhdessä ihmetellä elämää, kun se taapero on hyvällä tavalla syntynyt ja saanut lempeän alun elämälleen, parhaassa mahdollisessa turvassa.
Hyvä huomio että synnytyssalin pitäisi olla viihtyisä! Mulla oli onneksi kiva sali jossa oli mm keinutuoli ja toooosi kivat verhot, kattelin niitä ja aattelin että mistäköhän sais tilattua tollaset kotiin x) Kodikas fiilis mutta lääketieteen kaikki apu saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan absurdia. Minun ystäväpiirissäni olisi kuollut vähintään puolet äideistä johonkin synnytykseensä. Myös minä olisin menehtynyt, esikoinen olisi voinut ehkä jäädä henkiin jos se intuitiivinen shamaani olisi tajunnut leikata vatsani auki.
Vähintään puolet? Ei sentään 90 prosenttia, kuten tässä keskustelussa.
Kun ne Afrikan aliravitut alaikäiset synnyttäjät on jo tuotu tähän keskusteluun, niin mitä arvelette, mitä he ajattelisivat palstamammoista, joista lähes jokainen on mielestään käynyt kuoleman porteilla synnytyksen yhteydessä?
Jep. Täällä ihan jokainen olisi kuollut tai vähintään synnyttänyt vammaisen lapsen. Tällä otannalla synnärit on Jumalan palatseja, ylimaallisia pelastajia ja vapahtajia.
Jokainen, jonka vauvan hapetus on laskenut tai itselle on tullut repeämä, luulee tulleensa viimehetkellä pelastetuksi 😂
Näkisin, että tämä on yhdenlainen vastareaktio medikalisaatioon. Kun oman lapsensa syntymätilanteessa on pelkkä objekti, on taipuvainen ajattelemaan että se oli ainoa mahdollinen vaihtoehto. Siitä sitten rakentuu sisäinen tarina mä melkein kuolin. En moiti ketään tästä. Mutta moitin sitä, jos tällaisen tarinan nojalla pyritään lyttäämään ne muut, jotka hakevat henkisesti merkittävää synnytyskokemusta.
Uskon, että jos synnytys nähtäisiin ihan perusterveydenhuollon puolella yhtä lailla henkisenä kuin fyysisenä kokemuksena, olisi myös näille radikaalihipeille paljon vähemmän maaperää.
Onpas naurettavaa horinaa. Millä tavalla vauvan ahdinkotila synnytyksessä ja siitä seurannut hätäsektio teki minusta "objektin"? Olisiko sinusta parempi vaihtoehto antaa vauvan vammautua hapenpuutteen seurauksena jotta äidistä ei tule "objektia"?
Ei. Ei olisi ollut parempi vaihtoehto, jos vauvasi olisi vammautunut. Mutta jos hätäsektioon joutuu prosentti tai kaksi kaikista synnyttäjistä, siitä on vielä pitkä matka tämän keskustelun ystäväpiireihin, joissa vähintään puolet äideistä olisi kuollut synnytykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan absurdia. Minun ystäväpiirissäni olisi kuollut vähintään puolet äideistä johonkin synnytykseensä. Myös minä olisin menehtynyt, esikoinen olisi voinut ehkä jäädä henkiin jos se intuitiivinen shamaani olisi tajunnut leikata vatsani auki.
Vähintään puolet? Ei sentään 90 prosenttia, kuten tässä keskustelussa.
Kun ne Afrikan aliravitut alaikäiset synnyttäjät on jo tuotu tähän keskusteluun, niin mitä arvelette, mitä he ajattelisivat palstamammoista, joista lähes jokainen on mielestään käynyt kuoleman porteilla synnytyksen yhteydessä?
Jep. Täällä ihan jokainen olisi kuollut tai vähintään synnyttänyt vammaisen lapsen. Tällä otannalla synnärit on Jumalan palatseja, ylimaallisia pelastajia ja vapahtajia.
Jokainen, jonka vauvan hapetus on laskenut tai itselle on tullut repeämä, luulee tulleensa viimehetkellä pelastetuksi 😂
Vauvani syntyi hätäsektiolla. En näe hirveästi naurun aihetta siinä, että hän on sen ansiosta terve lapsi eikä hapenpuute aiheuttanut aivovauriota.
Joo ei naurata täälläkään, kuten ei kenelläkään jonka oma tai lapsen henki on ollut vaarassa synnytyksen vuoksi. Tuollaisten hymiöiden viljely tällaisessa aiheessa vihjaa ettei näillä vapaasynnyttäjillä ole kaikki kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Tarkoitatko siis, että lääkkeettömyydestä seuraisi voimakkaampi henkinen kokemus ja jos pitää toivetta lääkkeettömyydestä kummallisena, ei pidä arvossa synnytyksen mahdollisia henkisiä vaikutuksia vai miten tämä lääkkeettömyys liittyy tuohon lainaamaasti viestiin?
Lääkkeettömyys on mielenkiintoinen esimerkki, että siinä rintamalinjat kääntyvät hieman toisin.
Äidin lääkkeettömyys on yleensä hyväksi vauvalle. Lääkkeettömän synnytyksen kokeneet vauvat ovat muita vauvoja virkeämpiä ja jaksavat imeä paremmin. Mutta jostakin syystä nämä ihmiset, jotka paheksuvat kotisynnytyksiä vauvan edun nimissä, eivät paheksukaan lääkkeellistä kivunlievitystä. Eli suuri ideologia taustalla ei olekaan vauvan etu vaan se, että synnytyksen täytyy kulkea medikalisaation ehdoilla, sivistyneesti.
Tähän väitteeseen haluaisin lähteen ja sellaisen, jossa osoitetaan kausaatio lääkkeiden ja vauvan heikon voinnin välillä JA jossa osoitetaan, että kaikki tekijät huomioiden olisi parempi, jos lääkkeitä ei synnyttäjälle anneta. Epäilen, että kyse saattaa olla korrelaatiosta, ei kausaatiosta.
Kai ymmärrät itsekin, että tämä on niitä asioita, joita ei etiikan puolesta voida tutkia. Ei voida jakaa äitejä kahteen ryhmään ja satunnaistetusti antaa toisille kipulääkettä jättäen toiset ilman.
Näin täytyy tyytyä siihen tosiseikkaan, että korrelaatio on olemassa. On olemassa jonkinlainen hyvän kehä, joka näkyy vauvan voinnissa synnytyksen jälkeen. Tuleeko se sitten lääkkeettömyydestä, äidin itseluottamuksesta vai helposta synnytyksestä, siihen on mahdotonta ainakaan yksilötasolla aukottomasti vastata.
Mutta jos palataan alkuperäiseen aiheeseen: miksi niin moni ivaa niitä, jotka toivovat tällaisen hyvän kehän saavuttavansa?
Kai ymmärrät itsekin, että lääketieteessä tutkitaan paljon asioita ilman epäeettisiä ihmiskokeita? Kai ymmärrät itsekin, että korrelaatio ei riitä todistamaan, että lääkkeettömyys olisi vauvalle parempi vaihtoehto? Kai ymmärrät itsekin, että mainitsemasi hyvän kehä ei edellytä neuvolakäynneistä kieltäytymistä ja lääkkeetöntä synnytystä kotona?
Kai sinä ymmärrät, että argumentaatiosi on luokattoman huonoa. Olkiukkoa olkiukon perään.
Syntuihän se vauva kuin ohjus, ilman kivunlievitystä, mutta mua parsittiin tunnin verran synnytyksen jälkeen, verenvuoto runsasta ja hemppa 70 seuraavana päivänä. Vaikka synnyrykseni olikin aivan luomu ja sain köllötellä sairaalassa ammeessa, niin mitenkähän olis käynyt, jos mua ei olis parsittu umpeen. Joten ehdoton ei kotisynnytyksille, on mun mielepide. Kyllä sitä sairaalassakin voi synnyttää luomusti, mutta siellä on kuitenkin sitten apua saatavilla, jos ei kaikki menekään niinkuin elokuvissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Tarkoitatko siis, että lääkkeettömyydestä seuraisi voimakkaampi henkinen kokemus ja jos pitää toivetta lääkkeettömyydestä kummallisena, ei pidä arvossa synnytyksen mahdollisia henkisiä vaikutuksia vai miten tämä lääkkeettömyys liittyy tuohon lainaamaasti viestiin?
Lääkkeettömyys on mielenkiintoinen esimerkki, että siinä rintamalinjat kääntyvät hieman toisin.
Äidin lääkkeettömyys on yleensä hyväksi vauvalle. Lääkkeettömän synnytyksen kokeneet vauvat ovat muita vauvoja virkeämpiä ja jaksavat imeä paremmin. Mutta jostakin syystä nämä ihmiset, jotka paheksuvat kotisynnytyksiä vauvan edun nimissä, eivät paheksukaan lääkkeellistä kivunlievitystä. Eli suuri ideologia taustalla ei olekaan vauvan etu vaan se, että synnytyksen täytyy kulkea medikalisaation ehdoilla, sivistyneesti.
Tähän väitteeseen haluaisin lähteen ja sellaisen, jossa osoitetaan kausaatio lääkkeiden ja vauvan heikon voinnin välillä JA jossa osoitetaan, että kaikki tekijät huomioiden olisi parempi, jos lääkkeitä ei synnyttäjälle anneta. Epäilen, että kyse saattaa olla korrelaatiosta, ei kausaatiosta.
Kai ymmärrät itsekin, että tämä on niitä asioita, joita ei etiikan puolesta voida tutkia. Ei voida jakaa äitejä kahteen ryhmään ja satunnaistetusti antaa toisille kipulääkettä jättäen toiset ilman.
Näin täytyy tyytyä siihen tosiseikkaan, että korrelaatio on olemassa. On olemassa jonkinlainen hyvän kehä, joka näkyy vauvan voinnissa synnytyksen jälkeen. Tuleeko se sitten lääkkeettömyydestä, äidin itseluottamuksesta vai helposta synnytyksestä, siihen on mahdotonta ainakaan yksilötasolla aukottomasti vastata.
Mutta jos palataan alkuperäiseen aiheeseen: miksi niin moni ivaa niitä, jotka toivovat tällaisen hyvän kehän saavuttavansa?
Kai ymmärrät itsekin, että lääketieteessä tutkitaan paljon asioita ilman epäeettisiä ihmiskokeita? Kai ymmärrät itsekin, että korrelaatio ei riitä todistamaan, että lääkkeettömyys olisi vauvalle parempi vaihtoehto? Kai ymmärrät itsekin, että mainitsemasi hyvän kehä ei edellytä neuvolakäynneistä kieltäytymistä ja lääkkeetöntä synnytystä kotona?
Kai sinä ymmärrät, että argumentaatiosi on luokattoman huonoa. Olkiukkoa olkiukon perään.
Kerro toki, missä olen sortunut olkiukkoargumentointiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Tarkoitatko siis, että lääkkeettömyydestä seuraisi voimakkaampi henkinen kokemus ja jos pitää toivetta lääkkeettömyydestä kummallisena, ei pidä arvossa synnytyksen mahdollisia henkisiä vaikutuksia vai miten tämä lääkkeettömyys liittyy tuohon lainaamaasti viestiin?
Lääkkeettömyys on mielenkiintoinen esimerkki, että siinä rintamalinjat kääntyvät hieman toisin.
Äidin lääkkeettömyys on yleensä hyväksi vauvalle. Lääkkeettömän synnytyksen kokeneet vauvat ovat muita vauvoja virkeämpiä ja jaksavat imeä paremmin. Mutta jostakin syystä nämä ihmiset, jotka paheksuvat kotisynnytyksiä vauvan edun nimissä, eivät paheksukaan lääkkeellistä kivunlievitystä. Eli suuri ideologia taustalla ei olekaan vauvan etu vaan se, että synnytyksen täytyy kulkea medikalisaation ehdoilla, sivistyneesti.
Tähän väitteeseen haluaisin lähteen ja sellaisen, jossa osoitetaan kausaatio lääkkeiden ja vauvan heikon voinnin välillä JA jossa osoitetaan, että kaikki tekijät huomioiden olisi parempi, jos lääkkeitä ei synnyttäjälle anneta. Epäilen, että kyse saattaa olla korrelaatiosta, ei kausaatiosta.
Kai ymmärrät itsekin, että tämä on niitä asioita, joita ei etiikan puolesta voida tutkia. Ei voida jakaa äitejä kahteen ryhmään ja satunnaistetusti antaa toisille kipulääkettä jättäen toiset ilman.
Näin täytyy tyytyä siihen tosiseikkaan, että korrelaatio on olemassa. On olemassa jonkinlainen hyvän kehä, joka näkyy vauvan voinnissa synnytyksen jälkeen. Tuleeko se sitten lääkkeettömyydestä, äidin itseluottamuksesta vai helposta synnytyksestä, siihen on mahdotonta ainakaan yksilötasolla aukottomasti vastata.
Mutta jos palataan alkuperäiseen aiheeseen: miksi niin moni ivaa niitä, jotka toivovat tällaisen hyvän kehän saavuttavansa?
Kai ymmärrät itsekin, että lääketieteessä tutkitaan paljon asioita ilman epäeettisiä ihmiskokeita? Kai ymmärrät itsekin, että korrelaatio ei riitä todistamaan, että lääkkeettömyys olisi vauvalle parempi vaihtoehto? Kai ymmärrät itsekin, että mainitsemasi hyvän kehä ei edellytä neuvolakäynneistä kieltäytymistä ja lääkkeetöntä synnytystä kotona?
Kai sinä ymmärrät, että argumentaatiosi on luokattoman huonoa. Olkiukkoa olkiukon perään.
Kerro toki, missä olen sortunut olkiukkoargumentointiin.
Jokaiseen yllä olevaan kai ymmärrät itsekin...-kohtaan olen jo vastannut. En jaksaisi kymmenettä kertaa alkaa alusta selittää, etten missään nimessä kannata neuvolakäynneistä kieltäytymistä, enkä Suomen oloissa myöskään kotisynnytystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan absurdia. Minun ystäväpiirissäni olisi kuollut vähintään puolet äideistä johonkin synnytykseensä. Myös minä olisin menehtynyt, esikoinen olisi voinut ehkä jäädä henkiin jos se intuitiivinen shamaani olisi tajunnut leikata vatsani auki.
Vähintään puolet? Ei sentään 90 prosenttia, kuten tässä keskustelussa.
Kun ne Afrikan aliravitut alaikäiset synnyttäjät on jo tuotu tähän keskusteluun, niin mitä arvelette, mitä he ajattelisivat palstamammoista, joista lähes jokainen on mielestään käynyt kuoleman porteilla synnytyksen yhteydessä?
Jep. Täällä ihan jokainen olisi kuollut tai vähintään synnyttänyt vammaisen lapsen. Tällä otannalla synnärit on Jumalan palatseja, ylimaallisia pelastajia ja vapahtajia.
Jokainen, jonka vauvan hapetus on laskenut tai itselle on tullut repeämä, luulee tulleensa viimehetkellä pelastetuksi 😂
Vauvani syntyi hätäsektiolla. En näe hirveästi naurun aihetta siinä, että hän on sen ansiosta terve lapsi eikä hapenpuute aiheuttanut aivovauriota.
Joo ei naurata täälläkään, kuten ei kenelläkään jonka oma tai lapsen henki on ollut vaarassa synnytyksen vuoksi. Tuollaisten hymiöiden viljely tällaisessa aiheessa vihjaa ettei näillä vapaasynnyttäjillä ole kaikki kunnossa.
Täällä ole yhtäkään vapaasynnyttäjää. Sä voit oman traumasi vuoksi lopettaa nauramisen ja sarkasmin ihan vapaasti. On vielä ihmisiä, jotka osaavat nauraa, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Tarkoitatko siis, että lääkkeettömyydestä seuraisi voimakkaampi henkinen kokemus ja jos pitää toivetta lääkkeettömyydestä kummallisena, ei pidä arvossa synnytyksen mahdollisia henkisiä vaikutuksia vai miten tämä lääkkeettömyys liittyy tuohon lainaamaasti viestiin?
Lääkkeettömyys on mielenkiintoinen esimerkki, että siinä rintamalinjat kääntyvät hieman toisin.
Äidin lääkkeettömyys on yleensä hyväksi vauvalle. Lääkkeettömän synnytyksen kokeneet vauvat ovat muita vauvoja virkeämpiä ja jaksavat imeä paremmin. Mutta jostakin syystä nämä ihmiset, jotka paheksuvat kotisynnytyksiä vauvan edun nimissä, eivät paheksukaan lääkkeellistä kivunlievitystä. Eli suuri ideologia taustalla ei olekaan vauvan etu vaan se, että synnytyksen täytyy kulkea medikalisaation ehdoilla, sivistyneesti.
Tähän väitteeseen haluaisin lähteen ja sellaisen, jossa osoitetaan kausaatio lääkkeiden ja vauvan heikon voinnin välillä JA jossa osoitetaan, että kaikki tekijät huomioiden olisi parempi, jos lääkkeitä ei synnyttäjälle anneta. Epäilen, että kyse saattaa olla korrelaatiosta, ei kausaatiosta.
Kai ymmärrät itsekin, että tämä on niitä asioita, joita ei etiikan puolesta voida tutkia. Ei voida jakaa äitejä kahteen ryhmään ja satunnaistetusti antaa toisille kipulääkettä jättäen toiset ilman.
Näin täytyy tyytyä siihen tosiseikkaan, että korrelaatio on olemassa. On olemassa jonkinlainen hyvän kehä, joka näkyy vauvan voinnissa synnytyksen jälkeen. Tuleeko se sitten lääkkeettömyydestä, äidin itseluottamuksesta vai helposta synnytyksestä, siihen on mahdotonta ainakaan yksilötasolla aukottomasti vastata.
Mutta jos palataan alkuperäiseen aiheeseen: miksi niin moni ivaa niitä, jotka toivovat tällaisen hyvän kehän saavuttavansa?
Kai ymmärrät itsekin, että lääketieteessä tutkitaan paljon asioita ilman epäeettisiä ihmiskokeita? Kai ymmärrät itsekin, että korrelaatio ei riitä todistamaan, että lääkkeettömyys olisi vauvalle parempi vaihtoehto? Kai ymmärrät itsekin, että mainitsemasi hyvän kehä ei edellytä neuvolakäynneistä kieltäytymistä ja lääkkeetöntä synnytystä kotona?
Kai sinä ymmärrät, että argumentaatiosi on luokattoman huonoa. Olkiukkoa olkiukon perään.
Kerro toki, missä olen sortunut olkiukkoargumentointiin.
Jokaiseen yllä olevaan kai ymmärrät itsekin...-kohtaan olen jo vastannut.
Se ei tee niistä olkiukkoargumentteja, vaikka olisitkin niihin vastannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Tarkoitatko siis, että lääkkeettömyydestä seuraisi voimakkaampi henkinen kokemus ja jos pitää toivetta lääkkeettömyydestä kummallisena, ei pidä arvossa synnytyksen mahdollisia henkisiä vaikutuksia vai miten tämä lääkkeettömyys liittyy tuohon lainaamaasti viestiin?
Lääkkeettömyys on mielenkiintoinen esimerkki, että siinä rintamalinjat kääntyvät hieman toisin.
Äidin lääkkeettömyys on yleensä hyväksi vauvalle. Lääkkeettömän synnytyksen kokeneet vauvat ovat muita vauvoja virkeämpiä ja jaksavat imeä paremmin. Mutta jostakin syystä nämä ihmiset, jotka paheksuvat kotisynnytyksiä vauvan edun nimissä, eivät paheksukaan lääkkeellistä kivunlievitystä. Eli suuri ideologia taustalla ei olekaan vauvan etu vaan se, että synnytyksen täytyy kulkea medikalisaation ehdoilla, sivistyneesti.
Tähän väitteeseen haluaisin lähteen ja sellaisen, jossa osoitetaan kausaatio lääkkeiden ja vauvan heikon voinnin välillä JA jossa osoitetaan, että kaikki tekijät huomioiden olisi parempi, jos lääkkeitä ei synnyttäjälle anneta. Epäilen, että kyse saattaa olla korrelaatiosta, ei kausaatiosta.
Kai ymmärrät itsekin, että tämä on niitä asioita, joita ei etiikan puolesta voida tutkia. Ei voida jakaa äitejä kahteen ryhmään ja satunnaistetusti antaa toisille kipulääkettä jättäen toiset ilman.
Näin täytyy tyytyä siihen tosiseikkaan, että korrelaatio on olemassa. On olemassa jonkinlainen hyvän kehä, joka näkyy vauvan voinnissa synnytyksen jälkeen. Tuleeko se sitten lääkkeettömyydestä, äidin itseluottamuksesta vai helposta synnytyksestä, siihen on mahdotonta ainakaan yksilötasolla aukottomasti vastata.
Mutta jos palataan alkuperäiseen aiheeseen: miksi niin moni ivaa niitä, jotka toivovat tällaisen hyvän kehän saavuttavansa?
Kai ymmärrät itsekin, että lääketieteessä tutkitaan paljon asioita ilman epäeettisiä ihmiskokeita? Kai ymmärrät itsekin, että korrelaatio ei riitä todistamaan, että lääkkeettömyys olisi vauvalle parempi vaihtoehto? Kai ymmärrät itsekin, että mainitsemasi hyvän kehä ei edellytä neuvolakäynneistä kieltäytymistä ja lääkkeetöntä synnytystä kotona?
Kai sinä ymmärrät, että argumentaatiosi on luokattoman huonoa. Olkiukkoa olkiukon perään.
Kerro toki, missä olen sortunut olkiukkoargumentointiin.
Jokaiseen yllä olevaan kai ymmärrät itsekin...-kohtaan olen jo vastannut.
Se ei tee niistä olkiukkoargumentteja, vaikka olisitkin niihin vastannut.
Eli voimme jatkaa vaikka koko illan. Minä voin kertoa, että en kannata vapaasynnytystä. Ja sinä voit kertoa minulle yhä uudestaan, että oletpa hölmö kun kannatat sitä. Luulen kyllä että lopetan tähän. Kiitokset ja mukavaa illan jatkoa.
Olisi mukava tietää, mikä on todellinen lääketieteellisen avun tarve. Äidilläni 7 lasta ja lisäksi yksi kohtukuolemaan päättynyt raskaus. Sisarellani 3 lasta ja yksi loppuraskauden raskausmyrkytys, lapsi menehtyi. Itselläni 4 lasta, yhdessä pihtisynnytys, yhdessä napanuora kaulan ympäri. Tyttärellä 3 lasta, ensimmäinen syntyi keskosena ja tehohoidossa, kuopus kärsi hapenpuuttesta, teholla muutaman päivän, ei havaittavia vaurioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Tarkoitatko siis, että lääkkeettömyydestä seuraisi voimakkaampi henkinen kokemus ja jos pitää toivetta lääkkeettömyydestä kummallisena, ei pidä arvossa synnytyksen mahdollisia henkisiä vaikutuksia vai miten tämä lääkkeettömyys liittyy tuohon lainaamaasti viestiin?
Lääkkeettömyys on mielenkiintoinen esimerkki, että siinä rintamalinjat kääntyvät hieman toisin.
Äidin lääkkeettömyys on yleensä hyväksi vauvalle. Lääkkeettömän synnytyksen kokeneet vauvat ovat muita vauvoja virkeämpiä ja jaksavat imeä paremmin. Mutta jostakin syystä nämä ihmiset, jotka paheksuvat kotisynnytyksiä vauvan edun nimissä, eivät paheksukaan lääkkeellistä kivunlievitystä. Eli suuri ideologia taustalla ei olekaan vauvan etu vaan se, että synnytyksen täytyy kulkea medikalisaation ehdoilla, sivistyneesti.
Tähän väitteeseen haluaisin lähteen ja sellaisen, jossa osoitetaan kausaatio lääkkeiden ja vauvan heikon voinnin välillä JA jossa osoitetaan, että kaikki tekijät huomioiden olisi parempi, jos lääkkeitä ei synnyttäjälle anneta. Epäilen, että kyse saattaa olla korrelaatiosta, ei kausaatiosta.
Kai ymmärrät itsekin, että tämä on niitä asioita, joita ei etiikan puolesta voida tutkia. Ei voida jakaa äitejä kahteen ryhmään ja satunnaistetusti antaa toisille kipulääkettä jättäen toiset ilman.
Näin täytyy tyytyä siihen tosiseikkaan, että korrelaatio on olemassa. On olemassa jonkinlainen hyvän kehä, joka näkyy vauvan voinnissa synnytyksen jälkeen. Tuleeko se sitten lääkkeettömyydestä, äidin itseluottamuksesta vai helposta synnytyksestä, siihen on mahdotonta ainakaan yksilötasolla aukottomasti vastata.
Mutta jos palataan alkuperäiseen aiheeseen: miksi niin moni ivaa niitä, jotka toivovat tällaisen hyvän kehän saavuttavansa?
Kai ymmärrät itsekin, että lääketieteessä tutkitaan paljon asioita ilman epäeettisiä ihmiskokeita? Kai ymmärrät itsekin, että korrelaatio ei riitä todistamaan, että lääkkeettömyys olisi vauvalle parempi vaihtoehto? Kai ymmärrät itsekin, että mainitsemasi hyvän kehä ei edellytä neuvolakäynneistä kieltäytymistä ja lääkkeetöntä synnytystä kotona?
Kai sinä ymmärrät, että argumentaatiosi on luokattoman huonoa. Olkiukkoa olkiukon perään.
Kerro toki, missä olen sortunut olkiukkoargumentointiin.
Jokaiseen yllä olevaan kai ymmärrät itsekin...-kohtaan olen jo vastannut.
Se ei tee niistä olkiukkoargumentteja, vaikka olisitkin niihin vastannut.
Eli voimme jatkaa vaikka koko illan. Minä voin kertoa, että en kannata vapaasynnytystä. Ja sinä voit kertoa minulle yhä uudestaan, että oletpa hölmö kun kannatat sitä. Luulen kyllä että lopetan tähän. Kiitokset ja mukavaa illan jatkoa.
En mä ole missään väittänyt tai viitannut sun kannattavan vapaasynnytystä, vaan olen pyytänyt perusteluja ja selvennystä muutamaan esittämääsi väitteeseen.
Vaikea noita tilanteita ja seurauksia on arvioida, itse luotan lääketieteeseen ja lääkärien arvioihin, mutta myös vierastan pirujen maalailua.
Minä synnyin rhesuspositiivisena negatiiviselle äidille, ja napanuorakin oli kaulan ympärillä. Tämän ketjun mukaan olisin siis kuollut kahdesti, mutta tässä sitä vaan on elelty alatiesynnytyksen jälkeen kohta 50 vuotta.
Tähän väitteeseen haluaisin lähteen ja sellaisen, jossa osoitetaan kausaatio lääkkeiden ja vauvan heikon voinnin välillä JA jossa osoitetaan, että kaikki tekijät huomioiden olisi parempi, jos lääkkeitä ei synnyttäjälle anneta. Epäilen, että kyse saattaa olla korrelaatiosta, ei kausaatiosta.