Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä olette "vapaasta synnytyksestä" eli raskaus ja synnytys ilman nykylääketieteen apuja?
21.07.2021 |
Ts. Myös Villiraskaus.
Ei neuvolakäyntejä, ei ultraääntä, vain intuitiivista vauvan seurantaa. Synnytys kotona, ilman kivunlievitystä koska kehossa itsessään on jo kipua lieventäviä mekanismeja . Jotkut äidit saattavat syödä istukan synnytyksen jälkeen, väitettyjen terveysvaikutusten vuoksi.
Tunnetteko ketään kyseisellä tavalla toimivaa?
Kommentit (686)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Eihän näissä hyökätä synnytyksen henkistä puolta kohtaan, vaan sitä vastaan että naiset vaarantavat vauvojensa ja itsensä hengen ja terveyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Eihän näissä hyökätä synnytyksen henkistä puolta kohtaan, vaan sitä vastaan että naiset vaarantavat vauvojensa ja itsensä hengen ja terveyden.
Edellinen henkilö kyllä nimenomaan paheksui valaistumista tai elämyksen kokemista synnytyksessä. Kun eivät eläimetkään sellaista tee.
Mä en ole koskaan pelännyt niin paljon, kuin synnyttäessäni tytärtäni kotisohvalla. Ei keretty sairaalaan, joten silloin 6v poikani auttoi ohjeideni mukaan. Soitin ambulanssin, mutta ennen heidän saapumistaan oli tytär sylissä. Kaikenkaikkiaan supistusten alkamisesta syntymään meni n. 25min.
Pelkäsin aivan h**tisti että jos jotain sattuu ja ei ehditä sairaalaan ajoissa. En tajua kuka ottaa tuollaisen riskin tietentahtoen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Eihän näissä hyökätä synnytyksen henkistä puolta kohtaan, vaan sitä vastaan että naiset vaarantavat vauvojensa ja itsensä hengen ja terveyden.
Ja millä perustein? Tasan kahden tapauksen perusteella. Onpas ylevää. Jos joku haluaa kotonaan synnyttää, niin on se nyt kumma jos ei sun mielestä saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan absurdia. Minun ystäväpiirissäni olisi kuollut vähintään puolet äideistä johonkin synnytykseensä. Myös minä olisin menehtynyt, esikoinen olisi voinut ehkä jäädä henkiin jos se intuitiivinen shamaani olisi tajunnut leikata vatsani auki.
No kyllä olet sairaalloisen tuttavapiirin onnistunut saamaan. Mun suvussa, mieheni suvussa eikö tuttavapiirissä yksikään vauva eikä äiti olisi kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos en olisi synnyttänyt sairaalassa, olisi esikoiseni kuollut, ja toisen lapseni synnytyksessä minä itse. En voi kun olla kiitollinen, että sain olla sairaalassa. Eiköhän nämäkin ole niitä asioita, mitkä jotkut ymmärtää vasta sitten, kun omalle kohdalleen kolahtaa vaarallinen tilanne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Tarkoitatko siis, että lääkkeettömyydestä seuraisi voimakkaampi henkinen kokemus ja jos pitää toivetta lääkkeettömyydestä kummallisena, ei pidä arvossa synnytyksen mahdollisia henkisiä vaikutuksia vai miten tämä lääkkeettömyys liittyy tuohon lainaamaasti viestiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite en ihan lähe tuohon, että tää ilmiö johtuis ku on saanu nauttia etuoikeutetusti nykyajan lääketieteen saavutuksista ja/joten ei ns tajua riskejä. Se lääketiede nyt vaan sattuu olemaan "valtavirtailmiö", jota pidetään normaalina ja jota kaikille suositellaan. Eli ymmärrettävää, ettei kaikkia (tämänkään asian suhteen) kiinnosta asettua yhteiskunnan raameihin ja tehdä niinkuin olis sosiaalisesti hyväksyttävää. Ei oo olemassa sellaista juttua johon kaikki suostuis.
Ei tieteessä ole kyse valtavirtailmiöstä, yhteiskunnan raameista tai sosiaalisesta hyväksyttävyydestä, vaan parhaasta (eli perustelluimmasta ja punnituimmasta) tämän hetken tietämyksestä ja osaamisesta.
Tieteestä on tehty/tullu tietynlainen "valtavirtailmiö" olemalla niin olennainen osa nyky-yhteiskuntaa ja nykyihmisen maailmankatsomusta. Yhteiskunta on rakennettu tällaiseksi sen avulla. Valtavirtailmiöt ja sosiaalinen hyväksyttävyys ei suoranaisesti liity tieteeseen, vaan siihen tieteen asemaan. Ja siitä asemasta ei olla täysin yksimielisiä.
Ei näköjään olla ja sen todella huolestuttavaa. Aikuiset saavat tehdä keholleen ja kehollaan mitä haluavat ja perustaa toimintansa mihin uskomuksiin tahansa kunhan eivät vaaranna muita. Tätä nämä vapaasynnyttäjät eivät ymmärrä.
Ymmärrän, että se huolestuttaa. Tosi vaikea aihe, joka johtuu just tuosta toisen mahdollisesta vaarantamisesta. Ku tavallaan ymmärrän myös sen, että jotku pystyy luottamaan luontoon niin täysillä ja pystyy ottamaan niin ison vastuun että synnyttäis (ja olis raskaana) ilman lääketiedettä. Mutta sitten aina on se, että mitä jos sattuu jotain. Ja uskon sen, että ihan jokainen äiti ajattelee lapsensa parasta, vaikka päätyiskin näin radikaaliin ratkaisuun. Joka ei sitten olekkaan niin radikaali, jos katsoo ihmiskuntaa pidemmällä aikavälillä. Täytyy vaan sanoa, että onneks en itse oo raskaana, kun en todellakaan tiedä miten toimisin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan absurdia. Minun ystäväpiirissäni olisi kuollut vähintään puolet äideistä johonkin synnytykseensä. Myös minä olisin menehtynyt, esikoinen olisi voinut ehkä jäädä henkiin jos se intuitiivinen shamaani olisi tajunnut leikata vatsani auki.
Vähintään puolet? Ei sentään 90 prosenttia, kuten tässä keskustelussa.
Kun ne Afrikan aliravitut alaikäiset synnyttäjät on jo tuotu tähän keskusteluun, niin mitä arvelette, mitä he ajattelisivat palstamammoista, joista lähes jokainen on mielestään käynyt kuoleman porteilla synnytyksen yhteydessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksenahan tämä on kaunis mutta todellisuus on toista. En ymmärrä miksi kukaan riskeeraisi vauvan hyvinvointia ideologian tähden. Sairaalasynnyryskään ei ole aina ideaali, mutta oikeasti, tarvitseeko sen olla? On sitten koko loppuelämä aika toteuttaa sitä elämän visiota elossa olevan lapsen kanssa.
Tietty ei sairaalassakaan aina mene asiat putkeen ja kuolemia tapahtuu, mutta siellä ja neuvolan seurannalla ne ns. turhat kuolemat voidaan torjua.Montako kuolemaa synnärillä vuosittain estetään?
Tarkoitat varmaan, että montako kuolemaa JA vakavaa vammautumista estetään synnärillä JA neuvolassa.
En tarkoita. Tarkoitan just sitä mitä kysyn. Miten sä estät neuvolassa vammautumisen?
Voin kysyä toisenkin kysymyksen. Onko vauva, jonka syntymä menee pieleen kuinka usein syntyessään vammaton?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite en ihan lähe tuohon, että tää ilmiö johtuis ku on saanu nauttia etuoikeutetusti nykyajan lääketieteen saavutuksista ja/joten ei ns tajua riskejä. Se lääketiede nyt vaan sattuu olemaan "valtavirtailmiö", jota pidetään normaalina ja jota kaikille suositellaan. Eli ymmärrettävää, ettei kaikkia (tämänkään asian suhteen) kiinnosta asettua yhteiskunnan raameihin ja tehdä niinkuin olis sosiaalisesti hyväksyttävää. Ei oo olemassa sellaista juttua johon kaikki suostuis.
Ei tieteessä ole kyse valtavirtailmiöstä, yhteiskunnan raameista tai sosiaalisesta hyväksyttävyydestä, vaan parhaasta (eli perustelluimmasta ja punnituimmasta) tämän hetken tietämyksestä ja osaamisesta.
Tieteestä on tehty/tullu tietynlainen "valtavirtailmiö" olemalla niin olennainen osa nyky-yhteiskuntaa ja nykyihmisen maailmankatsomusta. Yhteiskunta on rakennettu tällaiseksi sen avulla. Valtavirtailmiöt ja sosiaalinen hyväksyttävyys ei suoranaisesti liity tieteeseen, vaan siihen tieteen asemaan. Ja siitä asemasta ei olla täysin yksimielisiä.
Ei näköjään olla ja sen todella huolestuttavaa. Aikuiset saavat tehdä keholleen ja kehollaan mitä haluavat ja perustaa toimintansa mihin uskomuksiin tahansa kunhan eivät vaaranna muita. Tätä nämä vapaasynnyttäjät eivät ymmärrä.
Ymmärrän, että se huolestuttaa. Tosi vaikea aihe, joka johtuu just tuosta toisen mahdollisesta vaarantamisesta. Ku tavallaan ymmärrän myös sen, että jotku pystyy luottamaan luontoon niin täysillä ja pystyy ottamaan niin ison vastuun että synnyttäis (ja olis raskaana) ilman lääketiedettä. Mutta sitten aina on se, että mitä jos sattuu jotain. Ja uskon sen, että ihan jokainen äiti ajattelee lapsensa parasta, vaikka päätyiskin näin radikaaliin ratkaisuun. Joka ei sitten olekkaan niin radikaali, jos katsoo ihmiskuntaa pidemmällä aikavälillä. Täytyy vaan sanoa, että onneks en itse oo raskaana, kun en todellakaan tiedä miten toimisin.
Tässä ollaan ytimessä! Ihminen on osa luontoa ja ihmisten kehittämä ja harjoittama lääketiede on osa luontoa. Ihminen vaan sattuu eliökunnasta ainoa laji, joka tällaisen järjestelmän kuin tiede on kehittänyt. On keinotekoista, hedelmätöntä ja tässä tapauksessa jopa vaarallista asettaa "luonto" ja ihminen tällä tavoin vastakkain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan absurdia. Minun ystäväpiirissäni olisi kuollut vähintään puolet äideistä johonkin synnytykseensä. Myös minä olisin menehtynyt, esikoinen olisi voinut ehkä jäädä henkiin jos se intuitiivinen shamaani olisi tajunnut leikata vatsani auki.
Vähintään puolet? Ei sentään 90 prosenttia, kuten tässä keskustelussa.
Kun ne Afrikan aliravitut alaikäiset synnyttäjät on jo tuotu tähän keskusteluun, niin mitä arvelette, mitä he ajattelisivat palstamammoista, joista lähes jokainen on mielestään käynyt kuoleman porteilla synnytyksen yhteydessä?
Jep. Täällä ihan jokainen olisi kuollut tai vähintään synnyttänyt vammaisen lapsen. Tällä otannalla synnärit on Jumalan palatseja, ylimaallisia pelastajia ja vapahtajia.
Jokainen, jonka vauvan hapetus on laskenut tai itselle on tullut repeämä, luulee tulleensa viimehetkellä pelastetuksi 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksenahan tämä on kaunis mutta todellisuus on toista. En ymmärrä miksi kukaan riskeeraisi vauvan hyvinvointia ideologian tähden. Sairaalasynnyryskään ei ole aina ideaali, mutta oikeasti, tarvitseeko sen olla? On sitten koko loppuelämä aika toteuttaa sitä elämän visiota elossa olevan lapsen kanssa.
Tietty ei sairaalassakaan aina mene asiat putkeen ja kuolemia tapahtuu, mutta siellä ja neuvolan seurannalla ne ns. turhat kuolemat voidaan torjua.Montako kuolemaa synnärillä vuosittain estetään?
Tarkoitat varmaan, että montako kuolemaa JA vakavaa vammautumista estetään synnärillä JA neuvolassa.
En tarkoita. Tarkoitan just sitä mitä kysyn. Miten sä estät neuvolassa vammautumisen?
Voin kysyä toisenkin kysymyksen. Onko vauva, jonka syntymä menee pieleen kuinka usein syntyessään vammaton?
Neuvolassa selviää lukuisia häiriötiloja kuten hengenvaarallisia raskausmyrkytyksiä, jotka vaativat hoitoa. Hoitamaton raskausmyrkytys johtaa äidin ja vauvan kuolemaan. Tämä vain yksi esimerkki.
Jälkimmäistä kysymystä en ymmärrä. Jos vauva vammautuu tai kuolee synnytyksessä, tietenkään hän ei ole syntyessään vammaton, koska vammautui synnytyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite en ihan lähe tuohon, että tää ilmiö johtuis ku on saanu nauttia etuoikeutetusti nykyajan lääketieteen saavutuksista ja/joten ei ns tajua riskejä. Se lääketiede nyt vaan sattuu olemaan "valtavirtailmiö", jota pidetään normaalina ja jota kaikille suositellaan. Eli ymmärrettävää, ettei kaikkia (tämänkään asian suhteen) kiinnosta asettua yhteiskunnan raameihin ja tehdä niinkuin olis sosiaalisesti hyväksyttävää. Ei oo olemassa sellaista juttua johon kaikki suostuis.
Ei tieteessä ole kyse valtavirtailmiöstä, yhteiskunnan raameista tai sosiaalisesta hyväksyttävyydestä, vaan parhaasta (eli perustelluimmasta ja punnituimmasta) tämän hetken tietämyksestä ja osaamisesta.
Tieteestä on tehty/tullu tietynlainen "valtavirtailmiö" olemalla niin olennainen osa nyky-yhteiskuntaa ja nykyihmisen maailmankatsomusta. Yhteiskunta on rakennettu tällaiseksi sen avulla. Valtavirtailmiöt ja sosiaalinen hyväksyttävyys ei suoranaisesti liity tieteeseen, vaan siihen tieteen asemaan. Ja siitä asemasta ei olla täysin yksimielisiä.
Ei näköjään olla ja sen todella huolestuttavaa. Aikuiset saavat tehdä keholleen ja kehollaan mitä haluavat ja perustaa toimintansa mihin uskomuksiin tahansa kunhan eivät vaaranna muita. Tätä nämä vapaasynnyttäjät eivät ymmärrä.
Ymmärrän, että se huolestuttaa. Tosi vaikea aihe, joka johtuu just tuosta toisen mahdollisesta vaarantamisesta. Ku tavallaan ymmärrän myös sen, että jotku pystyy luottamaan luontoon niin täysillä ja pystyy ottamaan niin ison vastuun että synnyttäis (ja olis raskaana) ilman lääketiedettä. Mutta sitten aina on se, että mitä jos sattuu jotain. Ja uskon sen, että ihan jokainen äiti ajattelee lapsensa parasta, vaikka päätyiskin näin radikaaliin ratkaisuun. Joka ei sitten olekkaan niin radikaali, jos katsoo ihmiskuntaa pidemmällä aikavälillä. Täytyy vaan sanoa, että onneks en itse oo raskaana, kun en todellakaan tiedä miten toimisin.
Ei radikaali merkityksessä harvinainen tai ennenkuulumaton mutta radikaali siinä merkityksessä, että valitsee huonomman vaihtoehdon ja sitä kautta laittaa vaaraan oman ja vauvansa terveyden ja hengen. Tämä siis sillä perusteella, mitä tiede, tuo toistaiseksi paras tiedon tuottamisen ja systematisoinnin tapa, on osoittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa näiden "Raskaus ei ole sairaus! " -puoskarien kanssa. Muuten vaan naisia kuolee jatkuvasti kehitysmaissa raskauteen tai synnytykseen. Ilman neuvolaa olisin itsekin kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten. Äärimmäistä tyhmyyttä tällainen.
Muutenkin mun on vähän vaikea ymmärtää näitä immeisiä, jotka tekee synnytyksestä elämyksen. Jos ajattelee eläimiä, niin niitä poikasia synnytetään sen enempää fiilistelemättä. Mutta ihminen tekee tästäkin monimutkaista tavoittelemalla jotain henkistä valaistumista synnyttämällä. Onhan se tuskainen kokemus, ja jotkut kilvoittelevat sillä, kuka pystyy eniten kestämään tuskaa erilaisilla aivopesumetodeilla, mutta eri asia, onko siinä järkeä.
Eräs vanha kätilö, joka teki uransa paljon ennen modernia kivunlievitystä, sanoi elämäkerrassaan, että jos vuosikymmenet alalla ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen että synnytys on naiselle vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen kokemus.
Itse olen synnyttänyt tylsästi ja turvallisesti sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytykset ovat olleet minulle henkisesti todella isoja juttuja. Koko minäkuvani on muuttunut vahvemmaksi ja positiivisemmaksi.
Välillä mietin, miksi näissä keskusteluissa suhtaudutaan niin raivokkaan torjuvasti synnytyksen henkiseen puoleen, silloinkin kun vauvaa ei olla millään tavalla vaarantamassa. Miksi on niin suuri tabu sanoa, että synnyttäminen oli merkityksellistä ja ihanaa äidille? Onko vihan takana jokin oma kipukohta, jokin oma pettymys?
Ei kai synnyttämisen kokemuksellista ja henkistä puolta ole kukaan kieltämässä? Minä en ole synnyttänyt, mutta voin kuvitella sen olevan monella lailla mullistava kokemus, ja pienet vauvat ovat aivan ihmeellisiä otuksia. Tuleehan siinä maailmaan yksi uusi, ainutkertainen ihminen ja synnyttäjästä hänelle vanhempi. Myös sairaalassa. Siksi en ymmärräkään näitä vapaasta synnytyksestä meuhkaavia ja ns. lääketieteellisen raskauden ja synntyksen demonisoijia. Päinvastoin tuntuu, että monella heistä on käsittelemättömiä suruja ja traumoja.
En nyt puhu nyt vain tästä ketjusta. Olen lukenut näitä keskusteluja vuosia (esikoiseni on jo 11) ja muistan, kuinka jo odotusaikana ihmettelin, miksi odottajat, jotka toivoivat esimerkiksi lääkkeetöntä synnytystä, revittiin keskusteluissa likipitäen kappaleiksi.
Tarkoitatko siis, että lääkkeettömyydestä seuraisi voimakkaampi henkinen kokemus ja jos pitää toivetta lääkkeettömyydestä kummallisena, ei pidä arvossa synnytyksen mahdollisia henkisiä vaikutuksia vai miten tämä lääkkeettömyys liittyy tuohon lainaamaasti viestiin?
Lääkkeettömyys on mielenkiintoinen esimerkki, että siinä rintamalinjat kääntyvät hieman toisin.
Äidin lääkkeettömyys on yleensä hyväksi vauvalle. Lääkkeettömän synnytyksen kokeneet vauvat ovat muita vauvoja virkeämpiä ja jaksavat imeä paremmin. Mutta jostakin syystä nämä ihmiset, jotka paheksuvat kotisynnytyksiä vauvan edun nimissä, eivät paheksukaan lääkkeellistä kivunlievitystä. Eli suuri ideologia taustalla ei olekaan vauvan etu vaan se, että synnytyksen täytyy kulkea medikalisaation ehdoilla, sivistyneesti.
Noh, en usko, että omalla kohdallani synnytksestä olisi selvinnyt ihan tosta noin vaan. Synnytyksessä kun voi tapahtua muitakin ongelmia kuin repeämiä. T. 3 viikkoa teholla synnytyksen jälkeen oleillut. Ja kyllä, elämäntapani ovat hyvin terveelliset. Lääkärit sanoivat jälkikäteen, että olin juuri oikein unelma-vaitoehto kotisynnyttäjäksi. Takana oli jo yksi helppo synnytys, jonka perusteella olisin voinut synnyttää kotona tämän seuraavankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan absurdia. Minun ystäväpiirissäni olisi kuollut vähintään puolet äideistä johonkin synnytykseensä. Myös minä olisin menehtynyt, esikoinen olisi voinut ehkä jäädä henkiin jos se intuitiivinen shamaani olisi tajunnut leikata vatsani auki.
Vähintään puolet? Ei sentään 90 prosenttia, kuten tässä keskustelussa.
Kun ne Afrikan aliravitut alaikäiset synnyttäjät on jo tuotu tähän keskusteluun, niin mitä arvelette, mitä he ajattelisivat palstamammoista, joista lähes jokainen on mielestään käynyt kuoleman porteilla synnytyksen yhteydessä?
Jep. Täällä ihan jokainen olisi kuollut tai vähintään synnyttänyt vammaisen lapsen. Tällä otannalla synnärit on Jumalan palatseja, ylimaallisia pelastajia ja vapahtajia.
Jokainen, jonka vauvan hapetus on laskenut tai itselle on tullut repeämä, luulee tulleensa viimehetkellä pelastetuksi 😂
Vauvani syntyi hätäsektiolla. En näe hirveästi naurun aihetta siinä, että hän on sen ansiosta terve lapsi eikä hapenpuute aiheuttanut aivovauriota.
Tämä on aivan absurdia. Minun ystäväpiirissäni olisi kuollut vähintään puolet äideistä johonkin synnytykseensä. Myös minä olisin menehtynyt, esikoinen olisi voinut ehkä jäädä henkiin jos se intuitiivinen shamaani olisi tajunnut leikata vatsani auki.