Kihlaus ilman aietta mennä naimisiin
Kuinka moni teistä tuntee sellaisia pariskuntia, jotka ovat menneet kihloihin lyhyen tuntemisen, kuten kuukauden tuntemisen jälkeen? Entä kuinka moni teistä tuntee sellaisia pariskuntia, jotka ovat olleet kihloissa useita vuosia, tyyliin 5-10 vuotta ilman että he ovat sopineet vihkimispäivää?
En ole mielestäni vanhanaikainen tai konservatiivinen henkilö, mutta olen vain ymmärtänyt asian niin, että kihlautuminen tarkoittaa sitä, että silloin luvataan/päätetään mennä naimisiin. Ja minun mielestäni lyhyen tuttavuuden jälkeen ei ole järkevää luvata sellaista. Tai mikäs kihlautuminen se on, että mennään kihloihin, mutta ei edes oteta puheeksi vihkimisajankohtaa? Luulisi, että parin - kolmen vuoden sisällä tulisi sellainen hetki, että ehtisi mennä naimisiin, vaikka haluaisikin suunnitella megahäät oikein viimeisen päälle.
Olen kuullut, että joillain on sellainen tapa, että he kihlautuvat heti seurustelun alkaessa. Mä luulen, että tällaisilla henkilöillä on sellainen luonne, että he haluavat kontrolloida kumppaniaan ja ovat luonteeltaan tosi impulsiivisia ja mustasukkaisia.
Olen myös huomannut, että jotkut naiset ajattelevat, että parisuhteen pitäisi aina jotenkin syventyä ja mennä tietyn kaavan mukaan, että ensin seurustellaan, sitten muutetaan avoliittoon ja sitten mennään kihloihin jne. Kun taasen miehet ehkä useammin haluaisivat seurustella ihan vaan rennosti ilman paineita., että suhteen pitäisi jotenkin ”edetä”.
Ja osa naisista on sellaisia, että he ovat luonteeltaan niin epävarmoja ja heillä on niin huono itsetunto, että he kaipaavat miesystävältä varmistusta siitä, että mies on tosissaan parisuhteessa, siksi he haluavat kihlautua , kun heidän mielestään muuten he eivät voi luottaa mieheen.
Kommentit (3836)
Vierailija kirjoitti:
En voisi vähempää välittää. Joku menee kihloihin koska haluaa sormukset? Siitä vaan. Joku menee kihloihin koska se tuntuu vakavammalta kuin avioliitto? Ihan vapaasti. Joku on kihloissa mielestään vasta sitten kun lehti on julkaissut ilmoituksen ja kihlajaisjuhlat on pidetty? Ei kutita minun peräpäätä. Ihmisillä on eri määritelmiä asioille ja jos joku haluaa olla nokka nyrpeänä jostain etymologiasta niin se on oma valinta.
Jos haluaa sormuksen, ja sellaisen ostaa, se ei ole kihlautumista, se on sormuksen ostamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kihlauksella ei ole samaa statusta kuin ennen vanhaan. Silloin kihlaus oli lain mukaan lupaus avioliitosta, ja kihlauksen purkautuessa oli oikeus vaatia purkajalta korvaus aviolupauksen rikkomisesta.
Nyt kihlaus on vain keskinäinen juttu, ja kihloissa voi olla vaikka monen eri ihmisen kanssa yhtäaikaisesti. Tai olla naimisissa, ja kihloissa samalla jonkun toisen kanssa.-
Mitä nyt laki sattuu sanomaan vallan muuta:
"6§
Mies ja nainen, jotka ovat sopineet avioliittoon menemisestä toistensa kanssa, ovat kihlautuneet."
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1929/19290234
---->kysymys ei ole mistää "statuksesta". Laki on yksiselitteinen.
Mitä laki sanoo niistä, jotka ovat kihlautuneet ilman sopimusta avioliitosta?
"Mies ja nainen, jotka ovat sopineet kihlautumisesta ovat sopineet menevänsä avioliittoon."
Autan mielelläni vaikeammissakin kysymyksissä!
Toivottavasti et ammatiksesi. Asiakas olisi yhtä viisas kuin tullessaan sisään. =) Auttaako jos toistan kysymyksen: Mitä laki sanoo niistä, jotka ovat kihlautuneet ilman sopimusta avioliitosta?
Eikö tähän ole jo vastattu moneen kertaan? Lain mukaan kihlaus on sopimus avioliitosta, eikä siellä sanota mitään "niistä, jotka ovat kihlautuneet ilman sopimusta avioliitosta" koska tuo on avioliittolain näkökulmasta ns. contradiction in terms.
Kihlautuminen itsessään ei ole mikään juridinen tila, vaan sopimus tulevasta. Vähän kuin vaikka jonkun ison kauppasopimuksen aiesopimus.
Juridisesti kihlakumppani on avopuoliso, tai jos ei asuta yhdessä, ei edes sitä.
Nimenomaan, sopimus. Kukin sopii mitä sopii. Vaikka sen, että ei avioliittoa.
Näin minäkin ymmärrän asian. Olen sopinit työnantajan kanssa että käyn töiden jälkeen viemässä työpaikan kirjeen postiin. Kutsun tätä ristiäisiksi. Sopimus kuin sopimus, ja sitähän voi kutsua millä nimellä itsestä hyvältä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kihlauksella ei ole samaa statusta kuin ennen vanhaan. Silloin kihlaus oli lain mukaan lupaus avioliitosta, ja kihlauksen purkautuessa oli oikeus vaatia purkajalta korvaus aviolupauksen rikkomisesta.
Nyt kihlaus on vain keskinäinen juttu, ja kihloissa voi olla vaikka monen eri ihmisen kanssa yhtäaikaisesti. Tai olla naimisissa, ja kihloissa samalla jonkun toisen kanssa.-
Mitä nyt laki sattuu sanomaan vallan muuta:
"6§
Mies ja nainen, jotka ovat sopineet avioliittoon menemisestä toistensa kanssa, ovat kihlautuneet."
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1929/19290234
---->kysymys ei ole mistää "statuksesta". Laki on yksiselitteinen.
Mitä laki sanoo niistä, jotka ovat kihlautuneet ilman sopimusta avioliitosta?
"Mies ja nainen, jotka ovat sopineet kihlautumisesta ovat sopineet menevänsä avioliittoon."
Autan mielelläni vaikeammissakin kysymyksissä!
Toivottavasti et ammatiksesi. Asiakas olisi yhtä viisas kuin tullessaan sisään. =) Auttaako jos toistan kysymyksen: Mitä laki sanoo niistä, jotka ovat kihlautuneet ilman sopimusta avioliitosta?
Eikö tähän ole jo vastattu moneen kertaan? Lain mukaan kihlaus on sopimus avioliitosta, eikä siellä sanota mitään "niistä, jotka ovat kihlautuneet ilman sopimusta avioliitosta" koska tuo on avioliittolain näkökulmasta ns. contradiction in terms.
Kihlautuminen itsessään ei ole mikään juridinen tila, vaan sopimus tulevasta. Vähän kuin vaikka jonkun ison kauppasopimuksen aiesopimus.
Juridisesti kihlakumppani on avopuoliso, tai jos ei asuta yhdessä, ei edes sitä.
Nimenomaan, sopimus. Kukin sopii mitä sopii. Vaikka sen, että ei avioliittoa.
Kyllä, voi sopia, että ei avioliittoa. Ja silloin ei ole tietysti kihlaustakaan.
Kihlauksesta ei kaiketi erikseen sovitakaan, mutta kihloihin mennessä voi sopia avioliitosta, olla sopimatta tai sopia että ei mennä.
EI voi sopia ettei mennä, tai voi, mutta silloin sovitaan nimen omaan siitä että ei olle kihloissa.
Vierailija kirjoitti:
En itsekään ymmärrä kihlautumista ilman aikomusta mennä naimisiin. Olen kihloissa puolisoni kanssa, eikä kukaan lähipiiristämme edes tiedä asiasta. Olemme sopineet menevämme naimisiin tietyn ajan kuluessa. Emme ole hankkineet sormuksia tai pitäneet juhlia erikseen. Lähipiirimme tietää kyllä, että olemme vakiintuneesti yhdessä eikä sormukset tilannetta muuta. Juridisesti vasta avioliitto heilauttaa tilannetta. Jotenkin huvittaa pariskunnat, joilla on pakko olla sormukset ja "olla kihloissa", vaikka samaan aikaan julistavat etteivät naimisiin mene. Kertoo mielestäni jotain pariskunnan tahtotilasta, jos ulkopuolisia varten pitää kulisseja ylläpitää. Pakko päästä näyttämään muille, että ollaan niin vakavasti yhdessä, mutta kuitenkaan ei uskalleta mennä naimisiin.
Miten niin ei uskalleta?
Ymmärrätkö että avioliitto on juridinen sopimus? Mitä jos tilanne on se ettei tuo juridinen sopimus ole sopiva parille? Eli juuri tuo sopimus ei tarjoa suhteten osapuolille mitään mitä he haluavat? Eikös silloin ole ainoasraan järkevää olla allekirjoittelematta sellaista?
Sen sijaan sormuksella voi hyvin viestittää ulkopuolisille että ollaan vakavassa suhteessa. Tämä johtuu siitä että sormus vasemmassa nimettömässä yleisesti sellaiseksi tunnustetaan.
Minulla on mieheni ostama sormus mutta se ei ole kihlasormus eikä nimettömässä. Lahja vain siinä missä kaulakorukin.
Olemme olleet yhdessä 17vuotta emmekä ikinä mene kihloihin taikka naimisiin
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa meinaa katketa verisuoni päästä.
Minulle – kuten monelle muullekin länsimaalaiselle – sormuksella nimettömässä on jo lähtökohtaisesti iso *kulttuurillinen* arvo, ihan ilman juridiikkaa tai kirkon väliintuloakin. Mikäli pari haluaa ostaa sormukset juhlistaakseen sitoutumistaan, ilman aiettakaan mennä naimisiin, keltä se on muka pois? Mitä lisää *heidän rakkauteensa* lakipykälät tai papin aamen tuovat?
Minusta ihan liian moni käyttää ihan liian paljon aikaa ja energiaa tuohtuakseen siitä, kun joku muu ”elää väärin”. Ostakoot vaikka polysuhteessa kolmelle, neljälle, viidelle ihmiselle sormukset ja kutsukoot niitä kihloiksi – se ei ole MILLÄÄN TAVALLA minulta pois.
Voihan niitä sromuksia ostelal ja väittää kivenkovaan olevansa kihloissa, vähän kuin minäkin voin ostaa huivin ja väittää olevani tietyn uskontokunnan jäsen, vaikka en sitä oikeasti olekaan. Ihan vapaasti voi tehdä niin, mutta totuus on silti se etten ole muslimi, etkä sinä kihloissa ilman että olet päättänyt meneväsi kihlattusi kanssa joskus naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kyllä olla kärpäsenä katossa kun näistä teinikihloista sovitaan.
"Lupaatko, ettet ikinä tule vaimokseni?"
"Oih Seppo, lupaan!"Ja sitten tuttaville sanotaan "menimme kihloihin :) eli lupasimme tulla toistemme aviopuolisoiksi lupaamalla ettemme tule"
No vähän kieli poskessa sanon tuon. Onhan se nyt kummallista antaa aviolupaus antamatta sitä. Itse kihlauduin tuossa pari päivää sitten ja aiomme olla kihloissa niin kauan, kuin käytännön hääjärjestelyt kestävät. Niinhän sen kuuluisikin mennä.
Kapinoitteko te anarkistit kaikkia sanojen määritelmiä vastaan? Keksikää joku oma perinne.
No me teinit, minä 59 ja puolisoni 72, olemme "kihloissa" tai mitä se nyt sitten onkin kenenkin mielestä. Olemme lupautuneet toisillemme ja hankkineet sen merkiksi sormuksetkin joita pidämme vasemmassa nimettömässä kumpikin. Olemme pitäneet nyt jo 19 vuotta.
Haittaaxe?
Ei tietenkään haittaa. Ette kuitenkaan ole kihloissa, vaan just "kihloissa".
Vierailija kirjoitti:
Entinen työkaveri kertoi ylpeänä että ovat olleet kihloissa jo 17 vuotta ja eivät aio mennä naimisiin. Huoh. Kihlaus on nimenomaan avioliittolupaus.
Onhan tuo hieno asia!Miksei olisi. Moni olisi tuossa ajassa jo mennyt naimisiin kolmesti ja eronnut. Sehän on mahtavaa, että löytänyt kumppanin jonka kanssa ilmeksesti viihtynyt hyvin jo lähes 20 vuotta :)
Meillä oli vähän pitkä kihlausaika. Meni 27 vuotta, ennen kuin saatiin aikaiseksi mennä naimisiin.
Tätä ketjua lukiessa vasta tajusin, että ihmiset ovat tämän ajan kihisseet raivosta, kun eivät ole tienneet, menemmekö koskaan naimisiin
No, moni ei tiedä vieläkään, koska minulla ei edelleenkään ole toista sormusta. En käytä enää sitä ensimmäistäkään ja sukunimeänikään en vaihtanut. Joten edelleen taitaa ihmisiä kuohuttaa, kun eivät tiedä, olemmeko kihloissa tai naimisissa vai mitä lie
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itsekään ymmärrä kihlautumista ilman aikomusta mennä naimisiin. Olen kihloissa puolisoni kanssa, eikä kukaan lähipiiristämme edes tiedä asiasta. Olemme sopineet menevämme naimisiin tietyn ajan kuluessa. Emme ole hankkineet sormuksia tai pitäneet juhlia erikseen. Lähipiirimme tietää kyllä, että olemme vakiintuneesti yhdessä eikä sormukset tilannetta muuta. Juridisesti vasta avioliitto heilauttaa tilannetta. Jotenkin huvittaa pariskunnat, joilla on pakko olla sormukset ja "olla kihloissa", vaikka samaan aikaan julistavat etteivät naimisiin mene. Kertoo mielestäni jotain pariskunnan tahtotilasta, jos ulkopuolisia varten pitää kulisseja ylläpitää. Pakko päästä näyttämään muille, että ollaan niin vakavasti yhdessä, mutta kuitenkaan ei uskalleta mennä naimisiin.
Miten niin ei uskalleta?
Ymmärrätkö että avioliitto on juridinen sopimus? Mitä jos tilanne on se ettei tuo juridinen sopimus ole sopiva parille? Eli juuri tuo sopimus ei tarjoa suhteten osapuolille mitään mitä he haluavat? Eikös silloin ole ainoasraan järkevää olla allekirjoittelematta sellaista?
Sen sijaan sormuksella voi hyvin viestittää ulkopuolisille että ollaan vakavassa suhteessa. Tämä johtuu siitä että sormus vasemmassa nimettömässä yleisesti sellaiseksi tunnustetaan.
Henkilö voi olla vakavassa suhteessa ilman sormuksia.
Yksi sormus naisen nimettömässä viestii, että häät ovat tulossa.
Jos koetaan, että vakava suhde edellyttää sormusta, vaikka ei avioliittoon aiottaisi, kertoo se minulle, että henkilöt elävät jonkinlaisessa uskonnollisessa paineessa, vaikka eivät sitä itse tiedostaisikaan. Avoliittoa ei uskalleta pitää täysin hyväksyttävänä sellaisenaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies halusi mennä kihloihin kun oltiin seurusteltu puoli vuotta. Suostuin sillä edellytyksellä, ettei koskaan mennä naimisiin.
Oltiin siis ns. toisella kierroksella. Luulen, että mies vaan halusi merkin meidän yhdessäolosta ja varmaan myös sen sormuksen omaan sormeensa, jotta näyttäisi jotenkin vakiintuneelta ja luotettavalta ja sitoutuneelta ihmiseltä esim. työelämässään ja liikeneuvotteluissaan? Ehkä tuo viimemainittu on kovin inhorealistinen oletus, mutta en itse siitä mitään ikävää tunne, ajattelen, että inhimillisiä tarpeita ehkä nuokin.
Itse en ole halunnut naimisiin, koska meillä ei ole (eikä tule) yhteisiä lapsia, ja varsinkin jos tässä mennään yhdessä ain jomman kumman kuolemaan asti, niin perikunnan on helpompi selvittää pesät ja omaisuudet ilman turhanaikaisia aviosopimuksia. Ollaan siis nyt oltu kihloissa kohta kaksikymmentä vuotta. Itse tosin en juuri sormusta käytä, kun olen sellaisissa töissä ettei käsissä saa olla mitään ylimääräistä.
Millä tavalla avoparin pesänjako olisi helpompi tehdä? Silloinhan vasta pitääkin selvittää tarkkaan, kumpi omisti mitäkin, jotta tiedetään, mitä kuolleen perillisten kuuluu saada ja mikä taas on avolesken omaisuutta. Missä esim. eloonjäänyt asuu? Avioleskellä on sentään oikeus jäädä asumaan yhteiseen asuntoon irtaimistoineen. Avoleski saa vain oman omaisuutensa ja kuolleen omaisuus jaetaan perillisille. Millaiset välit sinulla on puolisosi perillisiin?
Kiitos kysymästä, hyvät välit on kaikkiin suuntiin. Ollaan vupsien varrella aina tehty selväksi mikä omaisuus on kummankin.
Asumme nyt vuokra-asunnossa. Omistan talviasuttavan loma-asunnon ja yhden sijoitusasunnon. Mies omistaa ok-talon, jossa asuu hämen iäkäs sukulaisensa, sekä pari muuta asuntoa. Että eiköhän leskelle löydy koti, kumpi meistä se sitten onkin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vähän pitkä kihlausaika. Meni 27 vuotta, ennen kuin saatiin aikaiseksi mennä naimisiin.
Tätä ketjua lukiessa vasta tajusin, että ihmiset ovat tämän ajan kihisseet raivosta, kun eivät ole tienneet, menemmekö koskaan naimisiin
No, moni ei tiedä vieläkään, koska minulla ei edelleenkään ole toista sormusta. En käytä enää sitä ensimmäistäkään ja sukunimeänikään en vaihtanut. Joten edelleen taitaa ihmisiä kuohuttaa, kun eivät tiedä, olemmeko kihloissa tai naimisissa vai mitä lie
Ikävää, että teillä on läheisiä, jotka kihisevät raivosta. Jos heitä kuohuttaa tietämättömyys, miksi he eivät kysy? Vai kysyvätkö, mutta ette kerro, ja miksi näin?
Tässä ketjussa paljastuu ainakin se, että ihmissuhteet saadaan monimutkaisiksi silloinkin, kun kaksi ihmistä haluavat olla yhdessä, eli täysin ilman erokuvioitakin.
Tämähän on sama kuin sanoisi itseään kristityksi uskovaiseksi ja pitäisi ristiä kaulassa, mutta ei missään nimessä usko Raamatun Jumalaan tai Jeesukseen. Kerrassaan järjetöntä.
Ja tämä joka kyseli, mitä laissa sanotaan kihlaparista, joka ei aio mennä naimisiin, niin lain näkökulmasta tuollaista paria ei ole olemassakaan, koska kihlauksen merkitys on se, että ihmisellä on vahva aikomus mennä kihlattunsa kanssa naimisiin. Kihlapari, jolla ei ole aikomustakaan solmia avioliittoa, on paradoksi, koska kihlaus tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että aiotaan mennä naimisiin.
-Ateisti
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on sama kuin sanoisi itseään kristityksi uskovaiseksi ja pitäisi ristiä kaulassa, mutta ei missään nimessä usko Raamatun Jumalaan tai Jeesukseen. Kerrassaan järjetöntä.
Ja tämä joka kyseli, mitä laissa sanotaan kihlaparista, joka ei aio mennä naimisiin, niin lain näkökulmasta tuollaista paria ei ole olemassakaan, koska kihlauksen merkitys on se, että ihmisellä on vahva aikomus mennä kihlattunsa kanssa naimisiin. Kihlapari, jolla ei ole aikomustakaan solmia avioliittoa, on paradoksi, koska kihlaus tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että aiotaan mennä naimisiin.
-Ateisti
Täsmälleen näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itsekään ymmärrä kihlautumista ilman aikomusta mennä naimisiin. Olen kihloissa puolisoni kanssa, eikä kukaan lähipiiristämme edes tiedä asiasta. Olemme sopineet menevämme naimisiin tietyn ajan kuluessa. Emme ole hankkineet sormuksia tai pitäneet juhlia erikseen. Lähipiirimme tietää kyllä, että olemme vakiintuneesti yhdessä eikä sormukset tilannetta muuta. Juridisesti vasta avioliitto heilauttaa tilannetta. Jotenkin huvittaa pariskunnat, joilla on pakko olla sormukset ja "olla kihloissa", vaikka samaan aikaan julistavat etteivät naimisiin mene. Kertoo mielestäni jotain pariskunnan tahtotilasta, jos ulkopuolisia varten pitää kulisseja ylläpitää. Pakko päästä näyttämään muille, että ollaan niin vakavasti yhdessä, mutta kuitenkaan ei uskalleta mennä naimisiin.
Miten niin ei uskalleta?
Ymmärrätkö että avioliitto on juridinen sopimus? Mitä jos tilanne on se ettei tuo juridinen sopimus ole sopiva parille? Eli juuri tuo sopimus ei tarjoa suhteten osapuolille mitään mitä he haluavat? Eikös silloin ole ainoasraan järkevää olla allekirjoittelematta sellaista?
Sen sijaan sormuksella voi hyvin viestittää ulkopuolisille että ollaan vakavassa suhteessa. Tämä johtuu siitä että sormus vasemmassa nimettömässä yleisesti sellaiseksi tunnustetaan.
Ymmärrän eikä tietenkään ihmisten pidä tehdä sopimuksia, jotka ovat epäedullisia. Ymmärrätkö sinä, että tuollainen muille esittäminen on noloa? En ymmärrä missä te oikein liikutte, että on pakko sormus sormessa osoittaa ventovieraillekin olevansa suhteessa.
Eiköhän se ole jokaisen oma asia kuinka pitkään ollaan kihloissa. Ei kuulu muille, edes se haluaako pitää sormusta ja missä sormessa. Ja jos kiinnostaa niin itse olin 6 vuotta kihloissa ja nyt jo 11 vuotta naimisissa.
Ymmärrän hyvin etteivät uusparit halua edetä kihlausta pidemmälle vaikka olisi kuinka vakava suhde. Oman äitini kuoleman jälkeen oli pirun vaikea selvitellä asioita kun oli kummallakin omat lapset sekä yhteiset. Avoliiton jälkeen asioiden selvittely perillisille on huomattavasti helpompaa vaikka yhteisiä omistuskuvioita olisikin. Ja jos itselle tulisi tästä vielä joskus ero en aio mennä uudelleen avioon. Kihlausta voisin harkita mikäli sopiva uusi puoliso löytyisi.
Mitään järkeä mennä kihloihin, ellei aio ikinä avioliittoon. Voi ostella koruja muutenkin. Kirjoituksen aloittaja osui monessa erittäin oikeaan, monet kihloissa ja varailee toista kuin jotain esinettä, mutta voi sitten hypähtää uuteen suhteeseen helposti ja viskoa sormukset ikkunoista ja moni hypähtelee uusiin suhteisiin jo kihloissa ollessaankin, kun eihän kihloissa olo mitään vakavaa ole kenenkäänkään mielestä ilman avioliittoa.
Kyse on sitoutumisesta. Haluanko elää tämän henkilön kanssa loppuelämäni, vai en, jos vastauksesi on kielteinen, voi kaikenmaailman kihlauksetkin unohtaa ja alkaa elämään omaa elämäänsä.
Hienoa silti, jos vastauksesi on kyllä.
Ukrainassa sodan keskellä ihmiset näyttävät löytävän toisensa helposti, vakavasti ja pysyvästi eli kysyvän toisiltaan olennaisen kysymyksen muusta maailmasta huolimatta. Meillä täällä olisi oppimista.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole jokaisen oma asia kuinka pitkään ollaan kihloissa. Ei kuulu muille, edes se haluaako pitää sormusta ja missä sormessa. Ja jos kiinnostaa niin itse olin 6 vuotta kihloissa ja nyt jo 11 vuotta naimisissa.
Ymmärrän hyvin etteivät uusparit halua edetä kihlausta pidemmälle vaikka olisi kuinka vakava suhde. Oman äitini kuoleman jälkeen oli pirun vaikea selvitellä asioita kun oli kummallakin omat lapset sekä yhteiset. Avoliiton jälkeen asioiden selvittely perillisille on huomattavasti helpompaa vaikka yhteisiä omistuskuvioita olisikin. Ja jos itselle tulisi tästä vielä joskus ero en aio mennä uudelleen avioon. Kihlausta voisin harkita mikäli sopiva uusi puoliso löytyisi.
Viimeiseen lauseeseen liittyen; miksi et sopivan puolison löytyessä pysyisi vain rehellisesti parisuhteessa ilman rihkamakoruja? Eikö tuo "kihlaus" olisi taas merkki ulkopuolisille jostakin todistelusta mikäli avioliitto ei enää olisi vaihtoehto? Outoa.
Vierailija kirjoitti:
Hämmästyttävän moni luulee virheellisesti olevansa kihloissa jonkin nimettömässä olevan sormuksenkantamisen perusteella.
Hämmästyttävän moni kuvittelee, että voi määritellä muiden ihmisten suhteen statuksen.
Ei kihlautuminen ole suhteen syvenemistä, vaan suhteen syvenemistä on avioliitto.