Millainen on ihminen, joka neuvoo kaikessa mitä hänelle kerrot?

Vierailija kirjoitti:

Tietää sinun olevan imbesilli, ja ihmettelee moten olet edes näin pitkälle pärjännyt. Haluaa ennenkaikkea auttaa.

Tämä ärsyttää kaikista eniten. Ihan niin kuin olisin niin tyhmä että en itse osaisi hakea apua ja googletella. Sitten tullaan idioottineuvoja antamaan.

Joskus neuvot ovat jopa haitallisia, esim. sinun pitäisi perustaa yritys ja vuokrata sille tämä tila. Hyvähän se on kevyesti neuvoa, ja sitten kun kaveri on menettänyt rahansa hommaan niin ei enää edes muisteta miten painostettiin vuokraamaan tilat. Näin meillä.

Jos joku kertoo ongelmistaan ensimmäisen kerran, niin voin vain hiljaa kuunnella ja myötäelää. Mutta jos samat "ongelmat" jauhetaan kuukaudesta toiseen, niin kyllä siinä tekee jo mieli antaa pari vinkkiä. Yleensä nämä "ongelmat" ovat vieläpä ratkaistavissa, mutta valittaja tykkää mieluummin valittaa kuin tehdä ratkaisuja.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisukeskeinen ihminen!

Minulle on ainakin tosi raskasta kuunnella jatkuvasti valitusta. Siksi useimmiten ehdotan jotain, millä kertoja pääsisi onnellisempaan tilanteeseen asiassa, joka on huonosti.

Jos ei halua muutosta, miksi pitää heiluttaa huuliaan? Tietysti jos kaikki on hyvin, niin en minäkään neuvo, vaan osaan iloita yhdessä.

En itse puhu juuri ongelmistani. Kun joku puhuu minulle omasta ongelmastaan, jostain syystä oletan herkästi, että hän haluaa minulta näkemystä, ehkä jopa neuvoa.

Minusta tuntuu omituiselta se, että toinen puhuu ja toinen on vain kuuntelija. 

Tiedän joitain ihmisiä, jotka aina, jos joku puhuu heille ongelmistaan, sanovat ihan pokalla vain "voi hitto" tai "no höh" tai "voi kurja" eivätkä mitään muuta. Täytyisi opetella tuo taito.

Pitää opetella tuo "no voi kurja' näköjään. Sen verran paljon ketjussa on näitä jotka julistavat etteivät halua mitään neuvoja pyytämättä.

Hyvä että opit jotain, kerrankin av:stä hyötyä. Kiitos. 

p.s. se on sitä empatiakykyä että on pahoillaan toisen puolesta, se tuntuu toiseta hyvälle että toinen kuuntelee ja ymmärtää. itse en koskaan neuvo mitä toisen pitäisi tehdä, mutta jos minulla on itselläni ollut sama ongelma ja olen saanut apua jostain niin silloin kerron siitä. Toista ei voi mennä neuvomaan jos ei ole itsellä samasta kokemusta läheisesti

Tämä on ihan silmiä avaava keskustelun aloitus ja ketju.

Itse tarjoan usein en varsinaisesti neuvoja, mutta ratkaisukeskeisenä ihmisenä koetan juurikin löytää ratkaisua. Tai itse koen sen näin, nyt ymmärrän että se voidaan kokea toisinkin. Minä en sinänsä oletakaan että toinen toimisi suoraan minun ehdottamallani tavalla, jokainen tekee miten itse parhaaksi näkee. Mutta kuvittelen omalla elämänkokemuksella tai muulla kokemuksellani auttavani tilanteessa, kun kerran toinen minulle asiasta/ongelmasta/tilanteesta kertoo. 

Koetan vähän katsoa tästedes peiliin, tai ainakin kysyä että haluatko että yhdessä pohditaan ratkaisua. 

Epäanalyyttinen tyyppi, jolla ei ole keskustelutaitoja?

Narsisti tai muuten ylimielinen, olevinaan muiden yläpuolella k**ipää. Haluaa sillä vain itselleen ja egolleen nostatusta, oi minä, suuri, viisas kaikkitetävä kerron sulle miten teet ja toimit, tilanteessa kuin tilanteessa, vaikket mitään neuvoja kyllä kysynyt tai halunnutkaan. Ovat yleensä aina jotain itsestäänselvyyksiä tai täysin asiantuntemattomia vaikkapa toisen sairauteen liittyen.

Ollut tällaisia läheisiä ja valitettavasti on yhä muutama ,välttelen kyllä seuraansa. Olisipa linkata yksi psykologin juttu, jossa oli, että älä neuvo ellei pyydetä, en jaksa nyt etsiä sitä tähän hätään. Empatiaan ja aitoon kuunteluun ei kuulu alentuva rich/man tai mikään muukaan spleinaaminen! Työttömänä, köyhänä, sairaana ja sinkkuna näitä saa kuunnella jatkuvasti.

On neuvoja ja "neuvoja". Se on tilannekohtaista onko kysymys vain pätemisestä vai auttamisen halusta. Kyllä sen yleensä erottaa, ei ehkä kannata niputtaa kaikkia samaan.

Mulla on atopia ja jos joskus valitan siitä ja  joku neuvoo minua sen hoidossa tai kysyy että olenko kokeillut tällaisia menetelmiä, niin ei, en ota sitä pahalla. (en mitenkään tiedä kaikkia hoitoja, ja ystävän sponssaus saa joskus kokeilemaan eri ratkaisuja mistä voi olla hyötyäkin.) 

Mutta luulen että tilannetaju on aina paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on atopia ja jos joskus valitan siitä ja  joku neuvoo minua sen hoidossa tai kysyy että olenko kokeillut tällaisia menetelmiä, niin ei, en ota sitä pahalla. (en mitenkään tiedä kaikkia hoitoja, ja ystävän sponssaus saa joskus kokeilemaan eri ratkaisuja mistä voi olla hyötyäkin.) 

Mutta luulen että tilannetaju on aina paikallaan.

Mulla on ruusufinni ja olen kokeillut kaiken otsonoidusta oliiviöljystä lähtien. Sitten joku riemuidiootti tulee kysymään et hei ootsä koskaan aatellu kokeilla mitään voidetta tohon sun ihoon tai että miksä et kokeile jotain voidetta?

Kun kuuntelet, joka tapaamis-/ puhelukerralla samat itkuvirret maailman vääryydestä viikosta / vuodesta toiseen niin ei vaan jaksa. Toinen ei edes yritä päästä eteenpäin.

Hän kysyy mitä tekisit tässä tilanteessa, kysyy jopa suoraan neuvoa, mutta ei edes yritä ratkaista tilannettaan samoissa asioissa vellominen jatkuu vuodesta toiseen. Mistään muusta ei voi puhua. Kerrot oman asiasi ja avot keskustelu kääntyy takaisin hänen juttujensa märehtimiseen ei mahdu muuta.

Helpompi vaan skipata ko henkilö pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on atopia ja jos joskus valitan siitä ja  joku neuvoo minua sen hoidossa tai kysyy että olenko kokeillut tällaisia menetelmiä, niin ei, en ota sitä pahalla. (en mitenkään tiedä kaikkia hoitoja, ja ystävän sponssaus saa joskus kokeilemaan eri ratkaisuja mistä voi olla hyötyäkin.) 

Mutta luulen että tilannetaju on aina paikallaan.

Mulla on ruusufinni ja olen kokeillut kaiken otsonoidusta oliiviöljystä lähtien. Sitten joku riemuidiootti tulee kysymään et hei ootsä koskaan aatellu kokeilla mitään voidetta tohon sun ihoon tai että miksä et kokeile jotain voidetta?

Sen takia sanoinkin että tilannetaju paikallaan. Eli ei voi neuvoa jonkun finnin kanssa yhtäkkiä jos ei ole aiheesta mitn keskustelua ollut sinun puoleltasi etkä ole sitä valitellut.

Suurin osa ihmisistä ei tajua, että neuvoja harvoin halutaan jos niitä ei nimenomaan kysytä. Kai he pitävät itseään viisaampina. Esim jos minä olen miettinyt jotain ongelmaani jo 10 vuotta löytämättä mitään ratkaisua siihen, niin toinen luulee keksivänsä siihen viidessä minuutissa ratkaisun, vaikka hän ei tunne koko asiaa lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tälläne kaveri ja tää piirre ottaa päähän. Ku tahdon vaa puhua ja tukea nii hän pyrkii ratkaisee ongelman. En pyytäny ratkaisee asiaa, koska se ei ole häne asia sitä ratkasta. Enne sanoin henkilöä ystäväksi, mutten enää koska en voi puhua hälle enää mistää.

Itse olen ratkaisukeskeinen nainen ja minusta ihmiset jotka vain vatvovat, ovat äärimmäisen raskaita. Niitä tunteita vaan myyllätään ilman edes yritystä päästä siitä ulos. Tai itse ainakin olen myös hyvin tunteellinen ja minun täytyy jatkuvasti ratkoa myös omia tunteitani tai ahdistun liikaa. Joten teen samaa mysö muille, koska sen osaan.

Niin mutta kun kaikkiin asioihin ei ole ratkaisua, se pitäisi vain hyväksyä. Monesti ihminen jolla on joku ongelma, esimerkiksi sairaus on jo viikkotolkulla googlannut löytääkseen vaivaansa apua ja ravannut erilaisilla hoitotahoilla ja kuluttanut omaisuuden apteekkiin. Silloin ei auta että tulet sanoman että sun pitäisi kokeilla sitä ja tätä voidetta/lääkettä/hengitysharjoitusta/joogaa/päälläseisontaa.

Mulla on anoppi tällainen. Mitä tahansa alan kertomaan anoppi keskeyttää ja kertoo miten asia tulisi tehdä. Esimerkiksi kun sanon että käytin lasta lääkärillä ja saatiin hoito. Hän alkaa kertomaan mitä minun pitää sanoa lääkärille, pitkän litanian loruttelee kuinka minun pitää puhua lääkärille:"sinun pitää sanoa että teillä on kestänyt tuo vaiva niin pitkään ja olette yrittäneet kaikkea ja että siihen on nyt saatava apua".

Kerran satuin mainitsemaan että miten siivoan lasten jälkiä esim. jos marjasotkua menee lattiaan ja seinään niin hän oli kovasti sitä mieltä että paikat pitäisi päälystää muovilla. Kerran minulla oli eräs vaiva johon en saanut apua lääkäristä(tai sain mutta viiveellä hoitojonojen vuoksi) ja hän oli sitä mieltä että eräs luontaistuoteöljy olisi auttanut. Kiivaasti aina tivasi että joko olen käyttänyt sitä niin kuin hän neuvoi. Ei tullut mieleenkään, olisin varmaan verenmyrkytykseen kuollut. Sitten hän marisi kaikille tutuilleen että "minä neuvoin sitä käyttämään x-öljyä mutta ei hän vaan tottele". avun sain vasta leikkauksesta, vaiva oli rakenteellinen niin siihen ei olisi mitkään öljyt auttaneet.

Eräs hänen lapsistaan erosi ja oli surun murtama. Anoppi tsemppasi että yritä nyt piristyä ja ajatella positiivisesti. Sitten kun lapsi ei tästä piristynyt niin taas märisi muille kuinka lapsensa ei häntä tottele koska haluaa velloa surussa.

Jne. jne. Lähimmät ovatkin jo kyllästyneet jatkuvaan neuvontaan ja tulee kiistoja. Muut ovat pahankurisia kun eivät anoppia tottele.

Itse ihmettelen miten jollain riittää energiaa vouhottaa muiden asioista ja puuttua kaikkeen; miten tukka pitäisi laittaa, minkä värisiä lyhtyjä pitäisi laittaa parvekkeelle, minkälaista pesuainetta käyttää jne.

Minä en ole sinun anoppi. Et voi liittää anoppisi ominaisuuksia minuun täysin vieraaseen ihmiseen. Voi huoh .

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei tajua, että neuvoja harvoin halutaan jos niitä ei nimenomaan kysytä. Kai he pitävät itseään viisaampina. Esim jos minä olen miettinyt jotain ongelmaani jo 10 vuotta löytämättä mitään ratkaisua siihen, niin toinen luulee keksivänsä siihen viidessä minuutissa ratkaisun, vaikka hän ei tunne koko asiaa lainkaan.

Miten niin luulee!? Toinen tarjoaa apua ja sinä haukut hänet ja kuvailet hänet itsekeskeisenä.

Kylläpä täällä on paljon raskaita ihmisiä.

Sellaista neuvomista en ymmärrä, jota olen saanut kun en ole edes valittanut mistään. Mulla oli töissä eväänä jotain valmista eikä itse tehtyä, niin minun kannattaisi kuulemma tehdä ruokaa pakastimeen.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei tajua, että neuvoja harvoin halutaan jos niitä ei nimenomaan kysytä. Kai he pitävät itseään viisaampina. Esim jos minä olen miettinyt jotain ongelmaani jo 10 vuotta löytämättä mitään ratkaisua siihen, niin toinen luulee keksivänsä siihen viidessä minuutissa ratkaisun, vaikka hän ei tunne koko asiaa lainkaan.

Mikä sitten on pointtisi, miksi asiasta avaudut jos kerran et kaipaa neuvoja tai näkökulmaa?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ihan silmiä avaava keskustelun aloitus ja ketju.

Itse tarjoan usein en varsinaisesti neuvoja, mutta ratkaisukeskeisenä ihmisenä koetan juurikin löytää ratkaisua. Tai itse koen sen näin, nyt ymmärrän että se voidaan kokea toisinkin. Minä en sinänsä oletakaan että toinen toimisi suoraan minun ehdottamallani tavalla, jokainen tekee miten itse parhaaksi näkee. Mutta kuvittelen omalla elämänkokemuksella tai muulla kokemuksellani auttavani tilanteessa, kun kerran toinen minulle asiasta/ongelmasta/tilanteesta kertoo. 

Koetan vähän katsoa tästedes peiliin, tai ainakin kysyä että haluatko että yhdessä pohditaan ratkaisua. 

Tämä, yhdessä pohdinta on minusta sitä normaalia keskustelua. Se ei ole mitään pätemistä tai määräilyä. Mitä muutakaan noissa tilanteissa voi tehdä? Itseäni ärsyttää se sellainen "no voivoi, voi harmi, mites nyt noin, kyllä tuo tilanne ratkeaa" jaarittelu mitä jotkut harrastaa tuossa tilanteessa. Kokisin v*ttuiluna sen että jälkikäteen selviäisi ettei se toinen sanonut mitään vaikka hänellä olisikin ollut ratkaisu tai näkökulmaa aiheeseen.

Niin, sitten ei varmaan kannata kertoa niistä asioista ja ongelmista jos kerran ei halua mitään vastakaikua niille. Normaaliempatialla varustettu ihminen kun lähtökohtaisesti haluaa auttaa neuvomalla tai yrittämällä ratkaista jotenkin asiaa, tarjoamalla näkökulmaa.

Jatkossa siis pidä suusi kiinni äläkä kerro, koska se on pelkkää valittamista jos et halua että siihen reagoidaan.  

Vierailija kirjoitti:

No nyt ymmärrän miksei kukaan koskaan pidä minusta. Pitää vain olla hiljaa ja nyökkäillä selkeästi jatkossa…

Olen hyvin avoin ja puhelias ihminen. Jos minulle puhutaan jostain ongelmasta, koen sen aloitteena keskustelulle ja ajattelen että kyseinen ihminen haluaa siitä jutella ja vaikka kuulla toisenlaista näkemystä.

Mutta selkeästi ihmiset haluaa vain avautua, eikä kuulla mitään vastausta tai muuta.

Melkolailla sama. Ja itseä taas on turhauttanut, kun olen toisinaan avautunut ongelmistani ja olisi ollut hauska kuulla jotain mielipidettä ja ehkä keskustella asiasta niin vastauksena on lähinnä hiljaisuutta tai kyllä se siitä jargonia.

Mutta olenkin jo jonkun aikaa erakoitunut tässä, kun syvempää henkistä yhteyttä ei oikein ole löytynyt keneenkään. Perheeseen pidän lähinnä yhteyttä ja satunnaisesti joihinkin mukaviin tyyppeihin. Mutta eiköhän tämä tästä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ihan silmiä avaava keskustelun aloitus ja ketju.

Itse tarjoan usein en varsinaisesti neuvoja, mutta ratkaisukeskeisenä ihmisenä koetan juurikin löytää ratkaisua. Tai itse koen sen näin, nyt ymmärrän että se voidaan kokea toisinkin. Minä en sinänsä oletakaan että toinen toimisi suoraan minun ehdottamallani tavalla, jokainen tekee miten itse parhaaksi näkee. Mutta kuvittelen omalla elämänkokemuksella tai muulla kokemuksellani auttavani tilanteessa, kun kerran toinen minulle asiasta/ongelmasta/tilanteesta kertoo. 

Koetan vähän katsoa tästedes peiliin, tai ainakin kysyä että haluatko että yhdessä pohditaan ratkaisua. 

Hienoa! Seuraava askel on sitten ymmärtää ettei kaikkeen ole ratkaisua, kuten nyt esim siihen sisaruksen alkoholismiin tai lapsen pysyvään sairauteen. Tällöin on melko loukkaavaa kuulla jonninjoutavuuksia muka hyvinä neuvoina.