Lue keskustelun säännöt.
Äärimmäinen yksinäisyys
15.07.2021 |
Onko täällä muita, jotka kärsivät äärimmäisestä yksinäisyydestä? Tiedätkö, mitä sillä tarkoitan? Korona-ajan yksinäisyys on naurettavaa pikku asioista valittamista tähän verrattuna.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin kerran luontodokumenttia lintupopulaatiosta, olisivatko olleet pingviinejä tai muita rantalintuja. Siinä yksi poikanen joutui emonsa hylkäämäksi. Sen jälkeen se kierteli muiden lintujen luona etsimässä hoivaa, mutta emot nokkivat sen pois. Laumansa hylkäämä poikanen jäi hitaasti kuolemaan. Kun näin sen, purskahdin itkuun. Niin vahvasti samaistuin poikaseen.
Voikohan olla, että lapsena rakkautta vailla jääneitä tiedostamatta hyljeksitään ja siksi he ovat tuomittuja koko elämän pituiseen yksinäisyyteen..? Ihmiset automaattisesti olettavat, että yksinäisessä on oltava jotain vikaa, vaikka näin ei olisi.
Voi itsesäälin määrä. Mitä jos itseesi keskittymisen sijaan menisit vapaaehtoistyöhön, vaikka auttamaan niitä eläimiä? Arvaan jo, ei käy.
Teille kaikille on yhteistä kaksi piireettä: itsesääli ja itserakkaus. Ette te ketään auta, tue tai kuuntele, te vaan vaaditte. Ei ihme, ettei kukaan jaksa. Muutenhan te yksinäiset ystävyisitte, mutta ei kelpaa toinen yksinäinen. Koska hän on yhtä itsekäs ja itsesäälinen kuin sinä, eihän se toimi.
Jonkun se pitää rakastaa jos ei kukaan muu rakasta. Helppo tulla huutelemaan sieltä ulkopuolelta.
Mutta se joka rakastaa ei voi olla sinä? Miksi? Miksi muilla olisi velvollisuus rakastaa sinua, mutta sinulla olisi vaan oikeus tulla rakastetuksi?
Te tulette aina olemaan kavahdettuja, muut huomaavat että te vaan vaaditte, ette anna mitään. Ei kukaan halua mitään kivireen tapaista tukiprojektia ottaa.
Kuulostaa projisoinnilta. Ei kukaan täällä ole puhunut mitään siitä, ettei rakastaisi tai kykenisi rakastamaan. Miksi sinulla on tarve psykoanalysoida sinulle vieraita ihmisiä?
Ja kuka se puoskaroi, kun puhuu projisoinnista?
Te saatte ihan sen minkä panostatte, olette omasta kivasta luonteesta yhtä harhaisia kun palstan naisettomat miehet. Jotka ei näe, että vika ei ole muissa, vaan ihan heissä itsessään.
Nyt on perjantai, miksi ette lähde tapaamaan muita ihmisiä? Koska te tykkäätte valittaa ja rypeä itsesäälissä. Ja koska ihan oikein, tuskin löytyy kyllin hölmöä ihmistä teidän itsesääliänne kuuntelemaan.
Saanko kysyä, mitä teet työksesi? Toivottavasti et mitään, mikä vaatii empatiakykyä. Mikä siinä on, että joillakin on aina tarve lyödä lyötyjä? Tämä on vertaistukiketju. Sinulta ei ole vaadittu yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta näissä yksinäisyyskeskusteluissa nousee aina sama ongelma esiin. Eli yksinäinen kirjoittaa esim "on minulla pari tätiä mutta eivät ne pidä yhteyttä" tai "on minulla vanhemmat ja pari etäistä ystävää mutta kaikki juhlapyhät vietän yksin.."
Eli ainakin osa yksinäisistä on yksinäisiä sen takia, että odottavat muilta sitä mitä itsekkään eivät ole valmiita tekemään. Odottavat muilta kutsuja ja yhteydenottoja, mutta eivät itse pidä yhteyttä eivätkä kutsu ketään luokseen.
Miksei tämä henkilö jolla on esim vanhemmat ja pari nykyään etäistä kaveria, kutsu vanhempiaan luokseen jouluksi tai kavereitaan juhlimaan synttäreitään? Ja kutsu ei tarkoita sitä että annetaan jollekin yksin mahdollinen päivä, ja jos se ei käy, niin sitten antaa asian olla. Yhteydenpitoon, ystävyyteen ja sosiaalisuuteen pitää nähdä aikaa ja vaivaa!!
Yhtenä edellisistä keskustelijoista vastaan, että kyse ei minulla ole siitä, etteikö ympärillä olisi ihmisiä tai etten voisi tavata tuttuja vaikka joka elämän päivä. Tämä ei vain lievitä yksinäisyyttäni lainkaan. Se on paljon syvempää kuin se, että ei tapaisi ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ongelmia paljastaa haavoittuvuuttani. Avaudun asioistani ehkä liikaakin ja sitten joudun pettymään, kun muut eivät avaudu vastavuoroisesti minulle enkä saa heihin syvällistä yhteyttä.
Mielestäni on parempi itse avautua ja pettyä, kuin sulkea itsensä muilta (ja olla itse pettymys muille.)
Kolmea lähintä ystävää lukuunottamatta suljin muut ihmiset ulos elämästäni yli kymmenen vuotta, toki syynä oli pettymykset.
Sitten pääsin tutustumaan mukavaan naiseen, jonka kanssa pystyimme keskustelemaan, ja aloin avautua. Hänkin avautui aluksi, mutta alkoi sitten välttelemään henkilökohtaisia asioitaan, ja niinpä sitten lopulta välit laitettiin määrittämättömälle katkolle. En tiedä petyinkö itseeni, häneen vai tilanteeseen, mutta olin kuitenkin ehtinyt tutustua ihanaan ihmiseen.
Piti aluksi vastata yhteen toiseen viestiin, mutta siitä olisi tullut negatiivinen, niin totesin, että sinun viestiisi on parempi vastata. 😎👍
Tämän em. tuttavuuden jälkeen olin määräaikaisessa työsuhteessa, ja siellä tuli tutustuttua yhteen tosi hyvään tyyppiin, johon mielelläni pitäisin yhteyttä, mutta sitten alkoi nämä tietyt rajoitukset.
Olen ollut ehkä vähän vastaavassa tilanteessa, siellä toisella puolella. Totuus on, että en osaa avautua. En tiedä, mitä minun tulisi tehdä tai mitä teen väärin. Miehen kanssa tuntui siltä, kun hän olisi odottanut sisälläni olevan jotain enemmän, vaikka siellä on vain se ammottava tyhjyys, jota pystyn hädin tuskin peittelemään. Luulen, että hän vain halusi minun olevan jotain muuta.
Ei kannata olettaa, luulla ja kuvitella osaavansa lukea toisten ajatuksia, parempi olla läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kärsinyt yksinäisyydesta koko elämäni ajan. Minulla on paljon tuttuja, työkavereita, olen jopa seurustellut, mutta sisälläni on tyhjyys ja onttous, jota kukaan ihminen ei voi täyttää. En päästä ketään lähelle, en näytä itseäni kenellekään, koska en usko kenenkään ymmärtävän minua. Silti kaikista eniten kaipaan syvää yhteyttä toiseen ihmiseen.
Tietenkään kukaan ei ymmärrä sinua, kun et näytä itseäsi kenellekään. Et siis anna mahdollisuutta ymmärtämiseen. Tuosta pääsee kyllä pois, nimenomaan näyttämällä oman itsesi. Se on kyllä hyvin vaikeaa aluksi.
Ei minun tarvitse näyttää itseäni kenellekään tietääkseni, etteivät he voi minua ymmärtää. Olen tarkkaillut muita koko ikäni. Olen ollut jollain perustavanlaisella tavalla irrallinen niin kauan, kun jaksan muistaa.
Ehkäpä tämä juontaa juurensa jostain lapsuuden traumasta?
Olen lukenut paljon narsismista. Narsisteilla ei ole aitoa persoonallisuutta, he ovat tyhjiä sisältä. Olenko täysin väärässä, jos arvelen, voisiko kohdallasi olla kyse tästä tai jostain muusta persoonallisuushäiriöstä, esim. epävakaasta?Luultavasti kyse on ainakin osittain C-PTSD:stä, joka usein ilmenee samoin tavoin kuin epävakaa persoonallisuushäiriö. Mutta tunsin irrallisuutta ja yksinäisyyttä jo paljon ennen traumatapahtumaa. Jo lapsena olin ihmisten ympäröimä, mutta yksin.
Minäkin olen miettinyt, että kärsin tuosta C-PTSD:stä lapsuuden laiminlyönnin ja kiusatuksi tulemisen vuoksi. Olen kuunnellut paljon podcasteja asiasta. Onkohan tästä lisätietoa jossain, esim. kirjaa? Tämä taitaa olla aika uusi käsite eikä ole vielä kunnolla rantautunut Jenkkilästä Suomeen.
Kyllä näistä ainakin mielenterveyspalvelut ovat tietoisia, mutta sen hoitaminen on pitkällinen prosessi, jonka onnistumisesta ei ole mitään takeita.
https://www.disso.fi/tietoa_traumasta_ja_dissosiaatiosta/kirjoituksia-a…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ongelmia paljastaa haavoittuvuuttani. Avaudun asioistani ehkä liikaakin ja sitten joudun pettymään, kun muut eivät avaudu vastavuoroisesti minulle enkä saa heihin syvällistä yhteyttä.
Mielestäni on parempi itse avautua ja pettyä, kuin sulkea itsensä muilta (ja olla itse pettymys muille.)
Kolmea lähintä ystävää lukuunottamatta suljin muut ihmiset ulos elämästäni yli kymmenen vuotta, toki syynä oli pettymykset.
Sitten pääsin tutustumaan mukavaan naiseen, jonka kanssa pystyimme keskustelemaan, ja aloin avautua. Hänkin avautui aluksi, mutta alkoi sitten välttelemään henkilökohtaisia asioitaan, ja niinpä sitten lopulta välit laitettiin määrittämättömälle katkolle. En tiedä petyinkö itseeni, häneen vai tilanteeseen, mutta olin kuitenkin ehtinyt tutustua ihanaan ihmiseen.
Piti aluksi vastata yhteen toiseen viestiin, mutta siitä olisi tullut negatiivinen, niin totesin, että sinun viestiisi on parempi vastata. 😎👍
Tämän em. tuttavuuden jälkeen olin määräaikaisessa työsuhteessa, ja siellä tuli tutustuttua yhteen tosi hyvään tyyppiin, johon mielelläni pitäisin yhteyttä, mutta sitten alkoi nämä tietyt rajoitukset.
Olen ollut ehkä vähän vastaavassa tilanteessa, siellä toisella puolella. Totuus on, että en osaa avautua. En tiedä, mitä minun tulisi tehdä tai mitä teen väärin. Miehen kanssa tuntui siltä, kun hän olisi odottanut sisälläni olevan jotain enemmän, vaikka siellä on vain se ammottava tyhjyys, jota pystyn hädin tuskin peittelemään. Luulen, että hän vain halusi minun olevan jotain muuta.
Ei kannata olettaa, luulla ja kuvitella osaavansa lukea toisten ajatuksia, parempi olla läsnä.
Niin hänkin tapasi sanoa, mutta taisi kuitenkin itse tehdä paljon oletuksia myös minusta. Jos käsi hapuilee tyhjää puolin tai toisin, niin ei sitä loputtomasti halua ojentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuule, olen vuosien aikana yrittänyt kaikki keinot yksinäisyyden poistamiseksi: aloittanut uuden liikuntaharrastuksen, liittynyt yliopiston järjestöihin, pyytänyt työkavereita yksille töiden jälkeen (eivät innostuneet), pyytänyt kavereita baariin, risteilylle, ulkomaan matkalle, jopa valmiiksi maksettuun hotelliin (ei kukaan lähtenyt), liittynyt tinderiin ja muihin treffipalstoihin, osallistunut sinkkutapahtumiin ja laittanut ystävänhakuilmoituksia fb-ryhmiin. Ystävänhakuilmoitukseni olivat pitkiä ja avasin siinä elämääni avoimesti. Sain paljon tykkäyksiä ja sydämiä ja tapasin monia ihmisiä. Seuraavan kerran, kun ehdotin tapaamista, ei kellekään enää sopinutkaan :(
Sen huomaa, ettei tuo yksi empatiakyvytön nokkija lukenut koko ketjua, esim. 1. sivulta yllä olevaa viestiä. Siinähän kerrotaan, mitä kaikkea yksinäinen on yrittänyt tehdä, saadakseen ystäviä. Samoin toisessa viestissä kerrottiin, että yksinäinen on etsinyt ryhmää, jossa olisi muita yksinäisiä, mutta aikuisille ei ole sellaista.
Olen ollut työtön muutaman vuoden ja nykyisin myös asunnoton. Täytän huomenna 59 vuotta, mutta kukaan ei tiedä sitä. Kieltämättä harmittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työtön muutaman vuoden ja nykyisin myös asunnoton. Täytän huomenna 59 vuotta, mutta kukaan ei tiedä sitä. Kieltämättä harmittaa.
Onnea syntymäpäivällesi, tuntematon. Paistakoon aurinko vielä risukasaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työtön muutaman vuoden ja nykyisin myös asunnoton. Täytän huomenna 59 vuotta, mutta kukaan ei tiedä sitä. Kieltämättä harmittaa.
Onnea syntymäpäivällesi, tuntematon. Paistakoon aurinko vielä risukasaasi.
Toivotan sinulle onnea ja halaan täältä kaukaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on paljon mitä tekisi mieli siteerata. Mainittiin siitä että miksi itsekeskeisillä ihmisillä on paljon ystäviä. Se on tosiaan outoa. Miksi juuri egoisteilla jotka koko ajan puhuu itsestään on hovi ympärillään? Nro 20 mainitsi pingviineistä ja hylkäämisestä: tuossa voi olla jotakin perää: ehkä lapsena hylätyt vaistomaisesti olettaa ettei he kelpaa kenellekään ja huokuu tuota ilmapiiriä ympärilleen. Nro 40: jospa yksinäisyys on ihmisen normaalitila ja ego on rooli?
Vierailija kirjoitti:
Täällä on paljon mitä tekisi mieli siteerata. Mainittiin siitä että miksi itsekeskeisillä ihmisillä on paljon ystäviä. Se on tosiaan outoa. Miksi juuri egoisteilla jotka koko ajan puhuu itsestään on hovi ympärillään? Nro 20 mainitsi pingviineistä ja hylkäämisestä: tuossa voi olla jotakin perää: ehkä lapsena hylätyt vaistomaisesti olettaa ettei he kelpaa kenellekään ja huokuu tuota ilmapiiriä ympärilleen. Nro 40: jospa yksinäisyys on ihmisen normaalitila ja ego on rooli?
Yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon onnea, yksinäinen, 59v syntymäpäiväksi!
Halaus sinulle! Ja monet muut yksinäiset täällä- jos saisin yhteyden, voisin olla juttelukaverina…
Vierailija kirjoitti:
Olen kärsinyt yksinäisyydesta koko elämäni ajan. Minulla on paljon tuttuja, työkavereita, olen jopa seurustellut, mutta sisälläni on tyhjyys ja onttous, jota kukaan ihminen ei voi täyttää. En päästä ketään lähelle, en näytä itseäni kenellekään, koska en usko kenenkään ymmärtävän minua. Silti kaikista eniten kaipaan syvää yhteyttä toiseen ihmiseen.
Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat. Minulla on myös juuri tuo kokemus. Kaikkea hyvää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kärsinyt yksinäisyydesta koko elämäni ajan. Minulla on paljon tuttuja, työkavereita, olen jopa seurustellut, mutta sisälläni on tyhjyys ja onttous, jota kukaan ihminen ei voi täyttää. En päästä ketään lähelle, en näytä itseäni kenellekään, koska en usko kenenkään ymmärtävän minua. Silti kaikista eniten kaipaan syvää yhteyttä toiseen ihmiseen.
Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat. Minulla on myös juuri tuo kokemus. Kaikkea hyvää sinulle.
Samoin itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin kerran luontodokumenttia lintupopulaatiosta, olisivatko olleet pingviinejä tai muita rantalintuja. Siinä yksi poikanen joutui emonsa hylkäämäksi. Sen jälkeen se kierteli muiden lintujen luona etsimässä hoivaa, mutta emot nokkivat sen pois. Laumansa hylkäämä poikanen jäi hitaasti kuolemaan. Kun näin sen, purskahdin itkuun. Niin vahvasti samaistuin poikaseen.
Voikohan olla, että lapsena rakkautta vailla jääneitä tiedostamatta hyljeksitään ja siksi he ovat tuomittuja koko elämän pituiseen yksinäisyyteen..? Ihmiset automaattisesti olettavat, että yksinäisessä on oltava jotain vikaa, vaikka näin ei olisi.
Voi ei, minua kävi itkettää tämä sinun kertomus pikkuisesta pingviini raukasta. Voi toista!
Teidän ongelma on se, että istutte kotona 4 seinän sisällä ja surkuttelette siellä että miksei kukaan tule sieltä kotoa hakemaan tai kutsu minnekään. Mutta kun ei se toimi niin. Ei se sellaista ole niilläkään jotka eivät ole yksinäisiä. Ihmiset jotka eivät tunne itseään yksinäiseksi, hakeutuvat itse muiden ihmisten seuraan, kutsuvat muita ihmisiä tapaamisiin. Tiedän tämän koska olen itsekin passiivisena ollut todella yksinäinen mutta saanut tilanteen muutettua ryhdyttyäni itse aktiivisesti kontaktin ottajaksi.
Olen nuorenpana kärsinyt yksinäisyydestä, tuntui, että minusta huokui kuin jokin yksinäisyyden aura ja epätoivo, joka sai muut ihmiset kavahtamaan seuraani. Minullakin on traumaattisia kokemuksia lapsuudessa ja nuoruudessa. Ne varmaan muokanneet minäkuvaani.
Pitkässä terapiassa opin jossain määrin hyväksymään itseni. Tajusin, että ihmisen tärkein ihmissuhde on kuitenkin suhde itseen. Mietin mitä on armo, armollisuus itseäkin kohtaan. Se oli pitkä tie.
Nyt yli kuusikymppisrnä olen jotenkin tyytynyt olooni. Perhettä en koskaan saanut. Asun minua nuoremman miehen kanssa kimppakämpässä kavereina. Ei meillä niin paljon yhteistä ole vaikka jotain onkin.
Yksinäisyyttäni on myös helpottanut pitkät kävelyt metsäpoluilla. Olen jopa alkanut puhumaan linnuille ja eläimille tuntien voimakasta yhteenkuuluvaisuutta luonnon kanssa. Ehkä vähän outoa mutta ei haittaa. Satunnaisetkin kohtaamiset outojenkin ihmisten kanssa helpottavat yksinäisyyden tunnetta.
Yksinäisyydentunteen kanssa olen oppinut jotenkin elämään.
Kuka täällä on puhunut kivasta luonteestakaan? Oletko nyt lainkaan lukenut keskustelua, vai puratko tänne vain jotain omia patoutumiasi?