Äitini kieltää kaiken
Olen 13-vuotias tyttö, perheen ainoa lapsi, ja tahdon kuulla, mitä mieltä olette äitini antamista kielloista. Olisin ihan superkiitollinen, jos voisitte vielä kertoa, mitä minun tulisi tehdä tässä tilanteessa!
Tähän äidilläni on todella tiukat säännöt: Asun siis Helsingissä, mutta en saa mennä kaupungille yksin tai kavereideni kanssa. Hänen mukaansa saan mennä kaupungille ilman vanhempiani vasta, kun olen 15-vuotias. Siis mitä ihmettä?! Tämä on asia, mikä saa minut häpeämään. Koulun jälkeen koko kaveripiirini menee keskustaan ostoksille, mutta minun täytyy aina keksiä tekosyitä, miksi en pääse mukaan. En saa mennä edes aivan meidän lähellämme olevaan ruokakauppaan tai edes R-kioskille! Lisäksi vähän pidemmän kävelymatkan päässä meistä on melko pieni ostoskeskus, ja osaan mennä sinne kävellen, pyörällä ja bussilla. En saa mennä sinne mitenkään, tähänkin ikäraja on 15-v. :(
Ja sitten todella omituinen sääntö: En saa käyttää topattuja liivejä!!! Olin kerran äitini kanssa vaateliikkeessä, ja siellä varovasti osoitin kevyesti topattuja, kaarituellisia liivejä. Äitini alkoi heti päivitellä, kuinka alan näyttää "ties miltä katutytöltä", jos alan tässä iässä käyttämään tuollaisia. Olen luokkani ainoa, jolla ei ole kaarituellisia liivejä! Kuulen tästä kommentteja ja kuiskauksia joka päivä, ja se sattuu. :( Minulla on siis vain pelkät harjoitusrintsikat, jotka ovat pelkkää ohutta kangasta, eivätkä peitä nännejäni kunnolla tai tue rintojani mitenkään! Kerran mennessäni sovituskoppiin nappasin äitini huomaamatta a-kupin rintaliivit ja sovitin niitä. Ne olivat sopivqn napakat, mukavat, eikä niiden takaosa noussut ylöspäin yhtään. Raotin hieman verhoa sanoakseni äidilleni liiveistä, mutta hän vain tuli luokseni ja "kuiskasi", että minun tulisi ottaa ne heti pois, sillä ne on tehty paljon isommille tytöille! D:
Ihan vain sanoakseni, äitini siis ei ole uskovainen, hän on ateisti.
Kunnon vanhemmat, kertokaa mitä minun tulisi tehdä... Minulla ei ole edes rahaa jolla voisin salaa vain mennä ostamaan liivit sieltä "kielletystä ostoskeskuksesta". Auttakaa oikeasti...
Kommentit (175)
Sori vaan AP, en voi millään uskoa, että olet oikeasti joku 13-vuotia koulutyttö. Muutamat sanavalintasi ovat niin absurdeja ja toiselta planeetalta, ettei kukaan nykyajan teini niitä käytä.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:25"]Missä sun äiti olettaa sun tapaavat kavereitasi kesälomalla, jos et saa käydä missään :o
Näytä ihmeessä äitillesi tämä ketju. :)
-26
[/quote]Mä en oo mun koulukavereihin muutenkaan yhteydessä koulun ulkopuolella, koska ne on niitä jotka kiusaa. Mulla on vaan yks kaveri, jota muutenkaan voisin tavata.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:26"]Sori vaan AP, en voi millään uskoa, että olet oikeasti joku 13-vuotia koulutyttö. Muutamat sanavalintasi ovat niin absurdeja ja toiselta planeetalta, ettei kukaan nykyajan teini niitä käytä.
[/quote]
Ei kaikki teinit puhu ns. teinikieltä. Itse nuorena luin satoja kirjoja vuodessa ja osin tämän takia puhuin ja kirjoitin paremmin kuin mitä nykyään osaan.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:26"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:23"]Terkkari olisi kyllä hyvä ulkopuolinen apu, ihan oikeasti. Ne tietää nämä asiat ja voi vaikka soittaa ystävällisen puhelun jossa neuvoo äitiä miten suhtautua teiniin. Muista vaan kertoa avoimesti huolesi siellä terkkarilla.
[/quote]Muuten terkkarin apu vois ratkaista monta ongelmaa, mutta mun äidin käsitys tollasista puheluista on lähinnä se, että ne on tehty joillekki ongelmaperheille...
[/quote]
Ehkä äitisi on aika hyväksyä, että perheenne on ongelmaperhe. Vaikkakin eri tavalla kuin yleensä ajatellaan, mutta ei terveessä perheessä tuolla lailla kielletä lapsen kehittymistä.
Älä anna äitis käsitysten häiritä. Sitäpaitsi teillähän on ongelmia! Ei pahoja ongelmia, mut kuten joistain vastauksista voi päätellä, moni ihminen alkaisi kapinoimaan valehtelemalla jne. sun tilanteessas. Sitä sun äitisi ei varmasti halua, niin parempi etsiä ratkaisuja jo nyt, ennenkuin (jos koskaan) sulla menee hermot :P
-26
Kaarituelliset liivit ei auta mitään urheillessa. Mitä jos tekisitte äitisi kanssa kompromissin ja saisit kunnolliset urheiluliivit? Niissä ei ole kaaritukia, eikä toppauksia, mutta tukea sitäkin enemmän..
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:23"]Terkkari olisi kyllä hyvä ulkopuolinen apu, ihan oikeasti. Ne tietää nämä asiat ja voi vaikka soittaa ystävällisen puhelun jossa neuvoo äitiä miten suhtautua teiniin. Muista vaan kertoa avoimesti huolesi siellä terkkarilla.
[/quote]
tässä ihan hyvä vinkki. onko ketään muuta aikuista, tätiä, mummoa tai vaikka vanhempaa serkkua, joka voisi sinua tuossa rintsikka-asiassa auttaa?
kuulostat fiksulta nuorelta ja taidat olla ainoa lapsi? ilmeisesti melko kilttikin. kuten joku sanoikin, älä pelkää riitaa. jos et kovin ruukaa sanoa vastaan vanhemmillesi, voivat he jopa hämmentyä siitä jos kerrankin sanoisit vastaan ja jopa korottaisit hieman ääntäsi. tämä hämmenys taas saisi ehkä heidät ajattelemaan että sinullakin on mielipiteitä, joita olisi syytä kuunnella.
tuo että menisit salaa ostarille yms on hieman kaksipiippuinen juttu. toisaalta he ehkä osaisivat sen jälkeen arvostaa kilttiä käyttäytymistä ja ehkä hieman höllätä, mutta toisaalta taas luottamus voisi kärsiä. ehkäpä jos sanoisit että menen koulun jälkeen tunniksi kaupungille ystävieni kanssa ja sitten vain menisit? ymmärrä toisaalta vanhempiesi huolen, sillä teini-ikäinen ajautuu helposti hölmöyksiin. eivät he kuitenkaan voi sinua tynnyrissä pitää loppuelämääsi.
Toivottavasti äitisi avaa silmänsä ja saatte ratkaisun aikaan :)
Muista, että kiusaajat eivät aina oikein tiedä mitä tekevät, ja heidän juttunsa voi antaa tulla toisesta korvasta ulos. Harvinaisen fiksu teinihän sinä vaikutat olevan :) ja varmasti hyvä ja ihana ihminen juuri tuollaisena!
-26
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:26"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:23"]Terkkari olisi kyllä hyvä ulkopuolinen apu, ihan oikeasti. Ne tietää nämä asiat ja voi vaikka soittaa ystävällisen puhelun jossa neuvoo äitiä miten suhtautua teiniin. Muista vaan kertoa avoimesti huolesi siellä terkkarilla.
[/quote]Muuten terkkarin apu vois ratkaista monta ongelmaa, mutta mun äidin käsitys tollasista puheluista on lähinnä se, että ne on tehty joillekki ongelmaperheille...
[/quote]
Entä, jos terkkari pyytäisi äitisi koululle ja juttelisitte kaikki yhdessä tai äiti ja terkkari kaksin?
Ite sain omat vapauteni teininä iha vaa toimimalla oman pääni mukaan, parin viikon arestit ei paljo pidättele jos ei vaa suostu kotona pysymään... Lastakaan ei saa väkisin kotona pitää, on kuitenkin olemassa itsemääräämis oikeus ja vanhemmallakaan ei ole oikeutta väkipakoin sua seinien sisällä pitää...
Ei jeesus mitä porukkaa maailmasta löytyy, ei tämmösille pitäis ees pitäis syntyä lapsia...
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:25"]Entäpä jos menisit ostoksille mummon kanssa! Tai avautuisit hänelle asioista rehellisesti, että äitisi ei halua tukea rintsikoiden ostossa yms.
[/quote]Menisin mummon kanssa ostoksille, jos hän ei olisi invalidina ja asuisi 200km päässä meistä (tosin olemme nyt hänen luonaan). Toinen mummoni on minulle jokseenkin etäinen...
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:30"][quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:26"]Sori vaan AP, en voi millään uskoa, että olet oikeasti joku 13-vuotia koulutyttö. Muutamat sanavalintasi ovat niin absurdeja ja toiselta planeetalta, ettei kukaan nykyajan teini niitä käytä.
[/quote]
Ei kaikki teinit puhu ns. teinikieltä. Itse nuorena luin satoja kirjoja vuodessa ja osin tämän takia puhuin ja kirjoitin paremmin kuin mitä nykyään osaan.
[/quote]Oon kyllä 13... Pidän vain selkokielellä puhumisesta, sillä sen välityksellä koen, että minut otetaan vakavammin. :/
Jos ilmottaisit meneväsi tunniksi kaupungille mutta tulisitkin kotiin jo esim 45min kuluttua koska "se sai riittää siltä kerralta"
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:26"]
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 23:23"]Terkkari olisi kyllä hyvä ulkopuolinen apu, ihan oikeasti. Ne tietää nämä asiat ja voi vaikka soittaa ystävällisen puhelun jossa neuvoo äitiä miten suhtautua teiniin. Muista vaan kertoa avoimesti huolesi siellä terkkarilla.
[/quote]Muuten terkkarin apu vois ratkaista monta ongelmaa, mutta mun äidin käsitys tollasista puheluista on lähinnä se, että ne on tehty joillekki ongelmaperheille...
[/quote]
Entä, jos terkkari pyytäisi äitisi koululle ja juttelisitte kaikki yhdessä tai äiti ja terkkari kaksin?
[/quote]Mua harmittaa, kun ihmiset antaa tollasia asiallisia ja hyviä neuvoja, mutta musta ei vain ole niitä toteuttamaan! Mun vanhemmat pitää mua hirveänä huligaanina, kun en vaikka muista avata astianpesukonetta. Tosiasiassa mä oon ihan liian kiltti, ja mä vähän oikeestaan pelkään mun vanhempien reaktioita... Oon koulussakin tosi ujo ja hiljanen.
Noista terkkarikeskusteluista sen verran, että meidän koulussa tollaset hoitaa koulupsykologi, joka on mies ja jolle taas vanhemman täytyy varata aika. Mulla oli yks talvi tosi synkkää aikaa, ja mua kiusattiin paljon, mutta mä sanoin mun äidille et mä haluisin ehkä jutella sen psykologin kanssa. Äiti sanoi ettei terveet tytöt niillä psykologeilla käy...
Koulupsykologille ei vanhemman tarvitse varata aikaa. Miten muuten voi koululainen jutella luottamuksella psykologin kanssa, luottamukseen sisältyy myös se, että käynnistä ei tarvitse kenenkään tietää!
Voi voi...
Riitele, huuda, mene ostarille kiellosta huolimatta. Mikä on pahinta, mitä äitisi voi tehdä? Huutaa? Antaa kotiarestia? Entä sitten? Et sinä siihen kuole. Etkä olisi ensimmäinen teini, joka niin toimii. On oikeastaan normaalia teinin käytöstä, koska siinä iässä tehdään pesäeroa vanhempiin ja ymmärretään, etteivät he ole jumalia.
(ja nyt kaikki teinien äidit kauhistuvat, koska sinunhan pitää lapsena olla isompi ihminen ja jutella nätisti äitisi kanssa ihan sama paljonko itse kärsit tilanteestasi *sarkasmia*)
Googlasin aiheesta ja löysin tällaisen jutun vuodelta 2008.
Rintaliiveistä haittaa pikkutytöille!
http://www.iltalehti.fi/terveys/200804097490895_tr.shtml
Olihan tässä asiaa perusteltu, mutta eräs professori on sitä mieltä että ensimmäiset rintsikat pitäis hankkia vasta 20 vuotiaana. Whaaat? Eikös useimmilla 15-16v ole jo ihan selkeä tarve.
Entä jos juttelet sille mummille nyt, jospa hän ottaisi asian puheeksi äitisi kanssa? Sun ongelma on että olet vanhojen vanhempien ainoa lapsi, varhaisteini-iässä, ja asutte ilmeisesti vielä eri ympäristössä kuin missä äitisi on kasvanut, joten kaikki tuntuu sun äidistä uhkaavalta ja hän ei oikeastaan tiedä yhtään mitä siellä kodin ulkopuolella tapahtuu, kuvittelee vain kaikkea kamalaa. Ehkä äidilläsi ei myöskään ole kontakteja muihin perheisiin, joilla saman ikäisiä lapsia, ei tiedä mitä niissä muissa perheissä tapahtuu. Ehkä tuntuu ettei äiti välitä sinusta, mutta uskon että välittää niin hirveästi ettei oikein kestä sitä sinun kasvamista. Joskus äideillä ei oikein ole muuta elämänsisältöä, kuin hoitaa sitä hartaasti odotettua lasta, omaa vauvaa. Et todella ole ainoa lapsi, jolle on käynyt noin, ja se kyllä helpottaa sitten kun kasvat. Joudut ehkä ottamaan yhteen asioista ja ottamaan sitä etäisyyttä, mutta kyllä se siitä.
Yksi vinkki mitä ei kai ole tässä vielä tullut, niin voisit kysyä siitä ulkona käymisestä, että miten sitten 15-vuotiaana pystyt siellä ostoksilla käymään, kun et ikinä ennen ole saanut yksin käydä. Voit sanoa että monet lapset opettelee alakouluikäisenä toimimaan sellaisessa ympäristössä pikkuhiljaa, sinun pitäisi melkein aikuisena osata ilman harjoittelua. Sano että susta tuntuu että nyt jo on kehittymässä julkisten paikkojen pelko tai vieraille ihmisille puhumisen pelko, kun et missään saa käydä ilman vanhempia edes koulun jälkeen.
Rintaliiveistä voit kysyä äidiltä että miksi luulet että jankutan näistä liiveistä, mitä luulet että siitä kaarituellisten ostamisesta seuraisi. Ja selittää että haluat tukevat liivit koska et pysty juoksemaan näillä lasten topeilla, rinnat hölskyy ja se sattuu. Tsemppiä!