Mies "säästää".... huokaus
Mies kuvittelee säästävänsä hieman kyseenalaisilla tavoilla. Esimerkiksi roskis, kun se on täynnä runttaa ja runttaa ja runttaa, koko painollaan runttaa roskia astiaan kun jätevaunu on ulkona. Olen sanonut sata kertaa, että se vaunu kohta hajoaa ja irtoaa kiinnityksistään, että voisiko vain vaihtaa pussin. Mutta ei, pitää säästää niitä pusseja runttaamalla roskia tiiviiksi. No kohta sitten etsitään uutta jätevaunua kun edellinen on hajonnut.
Hän myös "säästää" panttaamalla tiskikoneen päälle laittamista. Jos sanon, että se on täynnä, sinne ei mahdu enää mitään, laita päälle. Mies huutaa että kyllä sinne mahtuu vielä muutama pikkulusikka, en laita vielä päälle. Ja se säästää kuulemma.
Hän jättää tankkaamisen viime tippaan, kirjaimellisesti. Olen sanonut, että se ei säästä häneltä mitään, se viimeinen bensatippa ei monistu siellä tankissa itsekseen. Mutta pitää ajaa, ja jonain hetkenä on sitten tienposkessa. Onhan se hänen mielestään säästöä, pitää tankata harvemmin. Jooh.
Ja jos kysyn, onko vessapaperia, pitääkö ostaa. Hän vastaa kyllä on! Ja kun tulen kotiin, siellä on yksi rulla jäljellä. Ja kun sanon että eihän ole paperia, olisi pitänyt ostaa. Hän uhmakkaana kertoo olevansa oikeassa, kyllä vessapaperia on. Sitäkään ei voi ostaa, kun pitää säästää ja ostaa vasta kun se on loppunut.
Joo pienet on murheet, mutta ärsyttää. Ja varsinkin siksi, koska se olen minä, joka sen roskisvaunun sitten korjaa tai etsii uuden. Kuten kaiken muunkin tänne. Mies kuvittelee että tämä on joku asuntola, jossa asiat vain korjaantuvat ja hän niitä käyttää.
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ääliöltä toi sun äijä. Kannattaa punnita suhteen hyvät ja huonot puolet aika tarkkaan et kannattakko tuollaista jäädä katselemaan.
Mies tuo varmaan sen verran pätäkää taloon, että esim mahdollistaa kivan kodin, johon hänellä ei yksin olisi varaa?
Entä sitten? Aika harvalla miehelläkään on yksin varaa ostaa kiva koti, kyllä siihen yleensä ne kahden ihmisen tulot tarvitaan.
Käyttäjä5296 kirjoitti:
Miehesi kuulostaa passiivis-aggressiviselta, kannattaa perehtyä aiheeseen. Nauttii kun saa toisen ärtymään ( kiusa se on pienikin kiusa). Mutta ei myönnä tätä, koska ei tunnista omaa vihaansa.
Onko sulla jotain kirjaa, mitä vinkata? Tai linkki?
Minäkin päätin että sinkkuna parempi ja vapaampi olotila, en jumalauta enää muuta asumaan samaan osoitteesee, mutta kyl sellaista kevytmielisempää touhua voinee pitää.
YH mammoja löytynee viihdytettäväksi melkei joka alueella xD
Exä oli samantyylinen vahtija, jopa kesken kokkaamisen piti tulla nappaamaan roskat pöydältä,
minä taas siivoan sittenkun olen saanu syötyä eikä tule enempää roskia, yksi isompi pino kerralla.
Hän halusi tehdä kaikki asiat aina heti, minä taas fiilispohjalta.
Minä olen alisuorittaja, hän ylisuorittaja, ei hyvä kombo.
Ja se Hollywoodin väite jotta vastakohdat vetää toisiaan puoleensa on täyttä paskaa.
Helpompaa se on elää samanlaisen ihmisen kanssa kuin sähköjäniksen.
Vela -72 kirjoitti:
Mun mieheni mielestä vessapaperia on vielä jäljellä, jos sitä on yksi rulla jäljellä. Ja no, kirjaimellisesti ottaenhan sitä on silloin vielä jäljellä. Toki minusta niin vähän, että uutta on syytä ostaa, mutta mies itse ajattelee, että riittäähän se vielä pari päivää, joten ei hätää. En ala hänen kanssaan kiistelemään semantiikasta, joten jos olen unohtanut katsoa vessapaperitilanteen ja pyydän miestä tarkistamaan, kysyn häneltä suoraan, että montako rullaa sitä on jäljellä. Vastauksen perusteella sitten itse arvioin, että onko paperia syytä ostaa lisää vai ei.
Todennäköisemmin en viitsi alkaa edes soitella asiasta, vaan ostan paketin vessapaperia joka tapauksessa, kun kerran kaupassa ollessani muistan, että sitä voisi ostaa. Jos se mulla ilman ostoslistaa on mielen päällä, sitä ei todennäköisesti kovin paljon jäljellä kotona enää ole, ja vaikka olisikin, niin eipä tuo pilalle mene, vaikkei heti käyttöön pääsisi.Roskisvaunut ovat kyllä ilmeisen tukevaa tekoa. Minä olen roskarunttaajan kanssa elänyt kohta 20 vuotta ja ainoastaan kerran on roskisvaunu rikkoutunut runttaajan käsittelyssä. Silloin kesti pari viikkoa ennen kuin arvon herra sai aikaiseksi hankittua uuden. Minä avustin asiassa ainoastaan naputtamalla aiheesta päivittäin. Miehen mielestä se oli tietysti nalkuttamista, mutta aiheestapa nalkutin. Kyllä hän tiesi millä tavalla nalkutuksen saa loppumaan.
Tiskit meillä hoidan minä. Aloittajan tilanteessa varmaan pistäisin itse sen tiskikoneen päälle silloin kun katson sen tarpeelliseksi enkä kyselisi mitään. Näin munkin mies toimii, jos hänestä siltä tuntuu.
Jos miehellä näiden tapojen taustalla on säästäväisyys eikä ihan vain kiinnostuksen puute osallistua yhteisiin asioihin, hänen kanssaan voisi ehkä myös pyrkiä keskustelemaan säästövinkkelistä näistä asioista. Esimerkiksi jos tiskit eivät puhdistu tarpeeksi hyvin, koska kone on liian täyteen ahdettu, on varmaan jokaiselle järkevälle ihmiselle selvää, että ei se säästä sen enempää rahaa kuin aikaakaan. Tai mieheltä voisi kysyä, että kuinka rahaa säästää se, että vessapaperia ei osta ennenkuin se on täysin lopussa. Rahaa säästääkseenhän vessapaperia kannattaisi ostaa tarjouksesta varastoon.
Jos tällaiset jutut eivät tehoa, kannattaa miettiä onko kyse enää vain erilaisista säästäväisyys- ja kodinhoitokäsityksistä, vai puhtaasti välinpitämättömyydestä. Jälkimmäinen onkin sitten isompi ongelma kuin joka viides vuosi rikkimenevä roskisvaunu.
Joo, ainakin mun kokemuksen mukaan ei oo ollu hyötyä noista keskusteluista koska supersäästäjä kokee olevansa ainoa joka ajattelee asiat oikein. :)
Oon yrittäny kysyä miten se säästää jos ostaa jonkun varaosan vaikkapa hanan kun se vuotaa, muttei asenna sitä?
65
On se elämä vaikeaa joillakin, kun tiskikoneen käytöstä ja roskiksen tyhjentämisestäkin saadaan tuollainen kriisi aikaiseksi. Ehkä se yksin asuminen olisi useimmille ketjussa kirjoittaneille kuitenkin paras ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä sua estää käynnistämästä tiskikonetta tai viemästä roskia useammin?
Vessapaperiakin useimmiten jokainen osaa ostaa kun alkaa näyttämään siltä, että rullat alkaa olemaan lopussa.Mun isä on samanlainen. Se mikä estää on se riitely, huutaminen ja jopa uhkailu sen jälkeen. Ja sitten joku ylläri tyyliin: jos paiskot ovea, se irroittaa sen. Jos "rämpytät valoa" sen mielestä nii seuraavaksi katkaisija on teipattu kiinni. Jne. Ja kaikki nää vaikka käyttäisit ihan normaalisti sitä katkaisijaa ym.
Hyvin raskasta....... onhan säästäminen hyvä asia mutta miksi syödä se yksi 60snt jogurtti joka on pilaantunut kun lääkärikäyntikin maksaa?
Onpas outoa.
Mitä esimerkiksi aloittajan perheessä tapahtuisi jos aloittaja nyt vain ostaisi sitä vessapaperia kaupassa ollessaan mitään keneltäkään kysymättä. Kotiin tultuaan laittaisi sen mitään puhumatta ja spektaakkelia siitä nostamatta sinne paikkaan missä vessapapereita normaalisti pidetään.
Napsauttaisi tiskikoneen ohimennen päälle, ei mitään neuvottelu- tai juttusessiota siitä.
Ottaisi eleettömäst, sivuilleen tai miestään vilkuilematta ja puhua pukahtamatta ulos mennessään roskapussin ja veisi sinne mihin kuuluu.
Minkähän raivokohtauksen mies muka saisi? Ei se edes huomaisi mitään.Ehkä ei myöskään tekisi mitään?
Ap antoi nämä esimerkit ja niistä jokainen on hyvin pienellä vaivalla itse hoidettu, jos turhaa ärtymistä ja riitelyä haluaa välttää. Mies selvästi kuitenkin esim tiskikonetta täyttää ja tekee sitä sillä tavalla vieläpä, että sinne mahtuisi mahdollisimman paljon astioita. Tuossa ap:n ei tarvitsisi muuta kuin napsauttaa se päälle. Aikaa kuluu alle puoli minuuttia. Nyt vaikuttaa siltä, että ap mieluummin käyttää paljon pidemmän ajan käskemällä miestä pistämään sen päälle ja riitelemällä, kun tämä ei tee niin. Itse olen asunut miehen kanssa, joka ei viitsinyt sen enempää tyhjentää kuin täyttääkään tiskikonetta ja jos riidan ja käskyttämisen päätteeksi niin teki, viskeli astiat minne sattuu välittämättä yhtään siitä, missä puhtaiden astioiden paikka kaapissa oli tai että mihin mikäkin astia siellä koneessa kannattaisi laittaa. Itse sitten piti joko uudelleenjärjestellä kaikki tai antaa olla. Paljon mieluummin olisin selvinnyt pelkällä tiskarin käynnistyksellä kuin joutunut tekemään koko homman aina itse.
Vessapaperiasiaa en ymmärrä ollenkaan. Jos ap kerran on halukas sitä kaupasta kuitenkin ostamaan, miksei vaan osta soittelematta miehelle? Roskien viennin ymmärrän, että se alkaa ärsyttämään, jos se täysin omalle kontolle jää, mutta pieni vaiva sekin on verrattuna moniin muihin kodin asioihin.
Sitähän me emme tiedä, "säästääkö mies pölypusseja" laistamalla imuroimisesta tai pyykinpesuainetta kieltäytymällä pesemästä pyykkiä. Mutta jos noin on, kyse on tahallisesta laiskuudesta ja olettaisin, että ap olisi silloin ennemmin valittanut miehen laiskuudesta kuin väärällä tavalla säästämisestä. Jos isoimmat ongelmat ovat aloituksessa kerrotun kaltaisia, niin sen verran pieniä ne ovat, että kantsii miettiä ovatko kuitenkaan riitelyn väärtejä.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on tyhjällä tankilla ajelija, ja hyvänen aika että se on ärsyttävää. Tankata voi viidellä tai kymmenellä eurolla kerrallaan, ja sitten poikkeillaan tankilla jatkuvasti. Vaikka olisi tiedossa, että ajetaan joku 300 kilometriä yhteen menoon, ei vaan voi laittaa tankkia kerralla täyteen.
Miehelläni sama tapa on kuulemma jäänne siltä ajalta, kun täysi tankki bensaa olisi ollut arvokkaampi kuin auto siinä tankin ympärillä. Nykyään ajaa 15-20 t. autolla, mutta silti aina tankkailee pikkusummilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä sua estää käynnistämästä tiskikonetta tai viemästä roskia useammin?
Vessapaperiakin useimmiten jokainen osaa ostaa kun alkaa näyttämään siltä, että rullat alkaa olemaan lopussa.Mun isä on samanlainen. Se mikä estää on se riitely, huutaminen ja jopa uhkailu sen jälkeen. Ja sitten joku ylläri tyyliin: jos paiskot ovea, se irroittaa sen. Jos "rämpytät valoa" sen mielestä nii seuraavaksi katkaisija on teipattu kiinni. Jne. Ja kaikki nää vaikka käyttäisit ihan normaalisti sitä katkaisijaa ym.
Hyvin raskasta....... onhan säästäminen hyvä asia mutta miksi syödä se yksi 60snt jogurtti joka on pilaantunut kun lääkärikäyntikin maksaa?
Onpas outoa.
Mitä esimerkiksi aloittajan perheessä tapahtuisi jos aloittaja nyt vain ostaisi sitä vessapaperia kaupassa ollessaan mitään keneltäkään kysymättä. Kotiin tultuaan laittaisi sen mitään puhumatta ja spektaakkelia siitä nostamatta sinne paikkaan missä vessapapereita normaalisti pidetään.
Napsauttaisi tiskikoneen ohimennen päälle, ei mitään neuvottelu- tai juttusessiota siitä.
Ottaisi eleettömäst, sivuilleen tai miestään vilkuilematta ja puhua pukahtamatta ulos mennessään roskapussin ja veisi sinne mihin kuuluu.
Minkähän raivokohtauksen mies muka saisi? Ei se edes huomaisi mitään.Varmasti huomaisi! Turha alapeukuttaa mun viestiä, oon yli 30v ja sisaruksetkin jopa yli 40v... mun isä puuttuu aivan kaikkeen. Ehkä järjettömin ollu "lukko kuluu" eli lukkoa ei saa käyttää liikaa. On joskus kaivanut roskiksesta (jossa eläinten ulostetta) likaisen paperiroskan (minun roskan), koska siihen voi vielä kirjoittaa. Laittanut sen keittiönpöydälle. Jos haen kahvin toiseen huoneeseen johon olen laittanut valot just, se sammuttaa ne.
Ei minulla kylässä käydessäänkään vedä vessaa jälkeensä vaikka kuinka sanon.
Mun kokemuksen mukaan tuollainen joustamattomuus on usein persoonallisuuden piirre, mahdollisesti persoonallisuushäiriöön (esim. narsismi, vaativa persoonallisuus, jne) liittyvää?
Vai onko teistä normaalia/keskivertosuhtautumista tuo?
Mun isä vahtii vieressä tuomitsevasti kun lasken vettä hanasta, montako talouspaperia otan. Jne.
T.65
Isäsi vaikuttaa tyrannilta, mutta miksi oletat, että ap:n mies on samanlainen? Hänestähän tässä oli kyse eikä sinun isästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä sua estää käynnistämästä tiskikonetta tai viemästä roskia useammin?
Vessapaperiakin useimmiten jokainen osaa ostaa kun alkaa näyttämään siltä, että rullat alkaa olemaan lopussa.Mun isä on samanlainen. Se mikä estää on se riitely, huutaminen ja jopa uhkailu sen jälkeen. Ja sitten joku ylläri tyyliin: jos paiskot ovea, se irroittaa sen. Jos "rämpytät valoa" sen mielestä nii seuraavaksi katkaisija on teipattu kiinni. Jne. Ja kaikki nää vaikka käyttäisit ihan normaalisti sitä katkaisijaa ym.
Hyvin raskasta....... onhan säästäminen hyvä asia mutta miksi syödä se yksi 60snt jogurtti joka on pilaantunut kun lääkärikäyntikin maksaa?
Onpas outoa.
Mitä esimerkiksi aloittajan perheessä tapahtuisi jos aloittaja nyt vain ostaisi sitä vessapaperia kaupassa ollessaan mitään keneltäkään kysymättä. Kotiin tultuaan laittaisi sen mitään puhumatta ja spektaakkelia siitä nostamatta sinne paikkaan missä vessapapereita normaalisti pidetään.
Napsauttaisi tiskikoneen ohimennen päälle, ei mitään neuvottelu- tai juttusessiota siitä.
Ottaisi eleettömäst, sivuilleen tai miestään vilkuilematta ja puhua pukahtamatta ulos mennessään roskapussin ja veisi sinne mihin kuuluu.
Minkähän raivokohtauksen mies muka saisi? Ei se edes huomaisi mitään.Ehkä ei myöskään tekisi mitään?
Ap antoi nämä esimerkit ja niistä jokainen on hyvin pienellä vaivalla itse hoidettu, jos turhaa ärtymistä ja riitelyä haluaa välttää. Mies selvästi kuitenkin esim tiskikonetta täyttää ja tekee sitä sillä tavalla vieläpä, että sinne mahtuisi mahdollisimman paljon astioita. Tuossa ap:n ei tarvitsisi muuta kuin napsauttaa se päälle. Aikaa kuluu alle puoli minuuttia. Nyt vaikuttaa siltä, että ap mieluummin käyttää paljon pidemmän ajan käskemällä miestä pistämään sen päälle ja riitelemällä, kun tämä ei tee niin. Itse olen asunut miehen kanssa, joka ei viitsinyt sen enempää tyhjentää kuin täyttääkään tiskikonetta ja jos riidan ja käskyttämisen päätteeksi niin teki, viskeli astiat minne sattuu välittämättä yhtään siitä, missä puhtaiden astioiden paikka kaapissa oli tai että mihin mikäkin astia siellä koneessa kannattaisi laittaa. Itse sitten piti joko uudelleenjärjestellä kaikki tai antaa olla. Paljon mieluummin olisin selvinnyt pelkällä tiskarin käynnistyksellä kuin joutunut tekemään koko homman aina itse.
Vessapaperiasiaa en ymmärrä ollenkaan. Jos ap kerran on halukas sitä kaupasta kuitenkin ostamaan, miksei vaan osta soittelematta miehelle? Roskien viennin ymmärrän, että se alkaa ärsyttämään, jos se täysin omalle kontolle jää, mutta pieni vaiva sekin on verrattuna moniin muihin kodin asioihin.
Sitähän me emme tiedä, "säästääkö mies pölypusseja" laistamalla imuroimisesta tai pyykinpesuainetta kieltäytymällä pesemästä pyykkiä. Mutta jos noin on, kyse on tahallisesta laiskuudesta ja olettaisin, että ap olisi silloin ennemmin valittanut miehen laiskuudesta kuin väärällä tavalla säästämisestä. Jos isoimmat ongelmat ovat aloituksessa kerrotun kaltaisia, niin sen verran pieniä ne ovat, että kantsii miettiä ovatko kuitenkaan riitelyn väärtejä.
Johan tämä viesti poiki keskustelua. Mutta ei tässä ollut tarkoitus lähteä tälle tielle, mua vain ärsytti tuon puolison tapa tehdä asioita. Kuten sanoin, ei missään nimessä ole laiska, vaan jotenkin yrittää "säästää" oudoissa asioissa, ja se mua riepoo.
Ja pakko nyt vielä sanoa, kun tässä joku mainitsee pölypussit, tuo säästää niissäkin! Siis hän imuroi meidän taloudessa, ja kun pölypussi on täynnä, kaivaa sieltä pois roskia että voi käyttää pidempään. Mä ostin yksi päivä meille 5 pakettia pölypusseja, nyt niitä on!
ap

No mitä pitäisi miehen tässä tehdä? Eikö lopputulos ollut juuri hyvä ja kaikkia tyydyttävä kun ei tehty tai puhuttu näistä, minun mielestäni pikkuhommista mitään? Ei tullut kinaa, tai väärinkäsitystä. Eikä syyttelyä.
Minusta perherauha on parempi ratkaisu kun turha käninä.
Vai onko tämä monien pariskuntien harrastama käninä se liima, joka pitää nämä ihmiset yhdessä.En tiedä, meillä ei känistä ja molemmat ovat oma-aloitteisia. Jos ap:n mies on laiska ja välttelee hommia, tuo on loistokonsti vetelehtiä.
Mistä tämä laiskuus oikein on keksitty? Ei kai laiska jaksaisi runnoa jotain hiton roskakoria tuhannen auringon voimalla?
Ainiin, tietysti kaikki miehet ovat laiskoja paskoja.
Se on yksi mahdollinen selitys miehen toiminnalle. Odotamme ap:n tulevan jatkamaan tarinaansa.
Mulla on oikein hyvä mies, muiden miehistä en tiedä. Laiskureita ei kenenkään kannata kotonaan katsella, miehiä, naisia tai muita.
Minusta se on aika omituinen hypoteesi, että joku, joka oikein ottaa asiakseen tehdä turhaa työtä (roskien runnominen roskapussien säästämiseksi) olisi laiska. Jotenkin vain näissä keskusteluissa sellaisia arvauksia tupataan tekemään. Ihmettelenkin, millaiseen elämänkokemukseen nämä arvailut perustuvat.
Roskien runnoja ajattelee välttyvänsä roskapussin viemisen vaivalta. Laiskuus siinä siis on useinmiten taustalla. Tiskikoneen täyttämisestä pingottaminen puolestaan ei viittaa laiskuuteen. Laiska ihminen ei jaksaisi täyttää tiskaria ollenkaan vaan keräilisi ensin tiskialtaat ja tasot likaisia astioita täyteen ennen kuin rupeaisi tiskarin täyttöön. Ja siinäkin vaiheessa hän työntäisi astiat sinne koneeseen miten sattuu välittämättä vähääkään minkään muun kuin omien vaivojensa säästämisestä juuri sillä hetkellä.
Mun mies oli aiemmin tällainen mutta hyvällä koulutuksella osaa nykyään nauttia elämästä ilman " säästövinkkejä" . Esimerkiksi bensan tankkaus on sitä entisen tyhjän tankin sijaan että kun käydään kerran viikossa kaupassa niin samalla tankkaa vaikka tankki olis melkein täynnä eli meillä tankki on nyt aina periaatteessa täynnä eikä tarvitse miettiä että pitääkö tankata.
Vessapaperia meillä ostetaan isoissa erissä. Ja uus erä haetaan kun viimeinen kuuden kappaleen paketti otetaan käyttöön. Ei tarvitse hädissään mennä hakemaan huoltikselta kallista pientä pakettia kun paperi loppu.
Roskiksen suhteen mies ennen vaati että iso roskis on täynnä ennen kuin se viedään ulos piharoskikseen. Meillä käy roska-auto kerran viikossa. Nyt meillä on pienempi roska-astia ja mies vie roskiksen joka ilta ulos siitä huolimatta onko se täynnä vai ei. Tämä alkoi onnistumaan sen jälkeen kun kerran annoin roskiksen olla kesällä miehen toiveesta monta päivää ja yks aamu keittiöön mennessään häntä odotti toukkainen roskis. Ei ole sen jälkeen tarvinnut kehottaa viedä roskista joka ilta ulos.
Sitä voi joko olla hyvä tai huono pomo perheessä. Nalkutus ei kannata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä sua estää käynnistämästä tiskikonetta tai viemästä roskia useammin?
Vessapaperiakin useimmiten jokainen osaa ostaa kun alkaa näyttämään siltä, että rullat alkaa olemaan lopussa.Mun isä on samanlainen. Se mikä estää on se riitely, huutaminen ja jopa uhkailu sen jälkeen. Ja sitten joku ylläri tyyliin: jos paiskot ovea, se irroittaa sen. Jos "rämpytät valoa" sen mielestä nii seuraavaksi katkaisija on teipattu kiinni. Jne. Ja kaikki nää vaikka käyttäisit ihan normaalisti sitä katkaisijaa ym.
Hyvin raskasta....... onhan säästäminen hyvä asia mutta miksi syödä se yksi 60snt jogurtti joka on pilaantunut kun lääkärikäyntikin maksaa?
Onpas outoa.
Mitä esimerkiksi aloittajan perheessä tapahtuisi jos aloittaja nyt vain ostaisi sitä vessapaperia kaupassa ollessaan mitään keneltäkään kysymättä. Kotiin tultuaan laittaisi sen mitään puhumatta ja spektaakkelia siitä nostamatta sinne paikkaan missä vessapapereita normaalisti pidetään.
Napsauttaisi tiskikoneen ohimennen päälle, ei mitään neuvottelu- tai juttusessiota siitä.
Ottaisi eleettömäst, sivuilleen tai miestään vilkuilematta ja puhua pukahtamatta ulos mennessään roskapussin ja veisi sinne mihin kuuluu.
Minkähän raivokohtauksen mies muka saisi? Ei se edes huomaisi mitään.Ehkä ei myöskään tekisi mitään?
No mitä pitäisi miehen tässä tehdä? Eikö lopputulos ollut juuri hyvä ja kaikkia tyydyttävä kun ei tehty tai puhuttu näistä, minun mielestäni pikkuhommista mitään? Ei tullut kinaa, tai väärinkäsitystä. Eikä syyttelyä.
Minusta perherauha on parempi ratkaisu kun turha käninä.
Vai onko tämä monien pariskuntien harrastama käninä se liima, joka pitää nämä ihmiset yhdessä.En tiedä, meillä ei känistä ja molemmat ovat oma-aloitteisia. Jos ap:n mies on laiska ja välttelee hommia, tuo on loistokonsti vetelehtiä.
Mistä tämä laiskuus oikein on keksitty? Ei kai laiska jaksaisi runnoa jotain hiton roskakoria tuhannen auringon voimalla?
Ainiin, tietysti kaikki miehet ovat laiskoja paskoja.
Se on yksi mahdollinen selitys miehen toiminnalle. Odotamme ap:n tulevan jatkamaan tarinaansa.
Mulla on oikein hyvä mies, muiden miehistä en tiedä. Laiskureita ei kenenkään kannata kotonaan katsella, miehiä, naisia tai muita.
Minusta se on aika omituinen hypoteesi, että joku, joka oikein ottaa asiakseen tehdä turhaa työtä (roskien runnominen roskapussien säästämiseksi) olisi laiska. Jotenkin vain näissä keskusteluissa sellaisia arvauksia tupataan tekemään. Ihmettelenkin, millaiseen elämänkokemukseen nämä arvailut perustuvat.
Runnomisessa on vähemmän vaivaa kuin roskien pihalle viemisessä.
Oma kokemus: Lapsi oli teininä laiska. Ei ole enää omassa huushollissaan.Siperiaan astiko se roskapussi pitää kiikuttaa, vai mikä ihmeen vaiva siinä on? Minä ainakin vien roskat ulos silloin kun olen muutenkin menossa ulos. Vaiva aika pyöreä nolla.
Kaikilla ei ole se roskis matkan varrella kun ulos menee vaan sinne täytyy ihan erillinen reissu tehdä. Ja jos roskis haiskahtaa tai kotona on lemmikkejä, ei sitä voi oven pieleenkään jättää moneksi tunniksi lojumaan. Näin ollen laiska ihminen todellakin ennemmin runnoo kuin lähtee erikseen sitä roskapussia viemään. Tiedän tämän, kun olen itse just niin laiska. Varsinkin illalla kun on ehtinyt jo pistää yöpaidan päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä sua estää käynnistämästä tiskikonetta tai viemästä roskia useammin?
Vessapaperiakin useimmiten jokainen osaa ostaa kun alkaa näyttämään siltä, että rullat alkaa olemaan lopussa.Mun isä on samanlainen. Se mikä estää on se riitely, huutaminen ja jopa uhkailu sen jälkeen. Ja sitten joku ylläri tyyliin: jos paiskot ovea, se irroittaa sen. Jos "rämpytät valoa" sen mielestä nii seuraavaksi katkaisija on teipattu kiinni. Jne. Ja kaikki nää vaikka käyttäisit ihan normaalisti sitä katkaisijaa ym.
Hyvin raskasta....... onhan säästäminen hyvä asia mutta miksi syödä se yksi 60snt jogurtti joka on pilaantunut kun lääkärikäyntikin maksaa?
Onpas outoa.
Mitä esimerkiksi aloittajan perheessä tapahtuisi jos aloittaja nyt vain ostaisi sitä vessapaperia kaupassa ollessaan mitään keneltäkään kysymättä. Kotiin tultuaan laittaisi sen mitään puhumatta ja spektaakkelia siitä nostamatta sinne paikkaan missä vessapapereita normaalisti pidetään.
Napsauttaisi tiskikoneen ohimennen päälle, ei mitään neuvottelu- tai juttusessiota siitä.
Ottaisi eleettömäst, sivuilleen tai miestään vilkuilematta ja puhua pukahtamatta ulos mennessään roskapussin ja veisi sinne mihin kuuluu.
Minkähän raivokohtauksen mies muka saisi? Ei se edes huomaisi mitään.Ehkä ei myöskään tekisi mitään?
Ap antoi nämä esimerkit ja niistä jokainen on hyvin pienellä vaivalla itse hoidettu, jos turhaa ärtymistä ja riitelyä haluaa välttää. Mies selvästi kuitenkin esim tiskikonetta täyttää ja tekee sitä sillä tavalla vieläpä, että sinne mahtuisi mahdollisimman paljon astioita. Tuossa ap:n ei tarvitsisi muuta kuin napsauttaa se päälle. Aikaa kuluu alle puoli minuuttia. Nyt vaikuttaa siltä, että ap mieluummin käyttää paljon pidemmän ajan käskemällä miestä pistämään sen päälle ja riitelemällä, kun tämä ei tee niin. Itse olen asunut miehen kanssa, joka ei viitsinyt sen enempää tyhjentää kuin täyttääkään tiskikonetta ja jos riidan ja käskyttämisen päätteeksi niin teki, viskeli astiat minne sattuu välittämättä yhtään siitä, missä puhtaiden astioiden paikka kaapissa oli tai että mihin mikäkin astia siellä koneessa kannattaisi laittaa. Itse sitten piti joko uudelleenjärjestellä kaikki tai antaa olla. Paljon mieluummin olisin selvinnyt pelkällä tiskarin käynnistyksellä kuin joutunut tekemään koko homman aina itse.
Vessapaperiasiaa en ymmärrä ollenkaan. Jos ap kerran on halukas sitä kaupasta kuitenkin ostamaan, miksei vaan osta soittelematta miehelle? Roskien viennin ymmärrän, että se alkaa ärsyttämään, jos se täysin omalle kontolle jää, mutta pieni vaiva sekin on verrattuna moniin muihin kodin asioihin.
Sitähän me emme tiedä, "säästääkö mies pölypusseja" laistamalla imuroimisesta tai pyykinpesuainetta kieltäytymällä pesemästä pyykkiä. Mutta jos noin on, kyse on tahallisesta laiskuudesta ja olettaisin, että ap olisi silloin ennemmin valittanut miehen laiskuudesta kuin väärällä tavalla säästämisestä. Jos isoimmat ongelmat ovat aloituksessa kerrotun kaltaisia, niin sen verran pieniä ne ovat, että kantsii miettiä ovatko kuitenkaan riitelyn väärtejä.
Johan tämä viesti poiki keskustelua. Mutta ei tässä ollut tarkoitus lähteä tälle tielle, mua vain ärsytti tuon puolison tapa tehdä asioita. Kuten sanoin, ei missään nimessä ole laiska, vaan jotenkin yrittää "säästää" oudoissa asioissa, ja se mua riepoo.
Ja pakko nyt vielä sanoa, kun tässä joku mainitsee pölypussit, tuo säästää niissäkin! Siis hän imuroi meidän taloudessa, ja kun pölypussi on täynnä, kaivaa sieltä pois roskia että voi käyttää pidempään. Mä ostin yksi päivä meille 5 pakettia pölypusseja, nyt niitä on!
ap
Onko miehen turvallisuudentunne ihan kunnossa? Mä olen nuuka kuin perkele, siis en pihi enkä saita mutta jos mulla menisi tosi huonosti, alkaisin varmaan repiä tyydytystä tuommoisesta pölypussintonkimisesta. Olin nuorempana masentunut ja aloin jotenkin minimoida itseäni. Sitten kun menee paremmin, en ole ihan niin tarkka, mutta olen ollut hiukan turhan köyhä turhan pitkään, että se tekisi mielelle hyvää. Tonkisin niitä pölypusseja kylläkin salaa koska en haluaisi huolestuttaa ympäristöä. Sitä kun samaan aikaan käyttäytyy erikoisesti kun tietää, ettei se ihan normaalia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä sua estää käynnistämästä tiskikonetta tai viemästä roskia useammin?
Vessapaperiakin useimmiten jokainen osaa ostaa kun alkaa näyttämään siltä, että rullat alkaa olemaan lopussa.Mun isä on samanlainen. Se mikä estää on se riitely, huutaminen ja jopa uhkailu sen jälkeen. Ja sitten joku ylläri tyyliin: jos paiskot ovea, se irroittaa sen. Jos "rämpytät valoa" sen mielestä nii seuraavaksi katkaisija on teipattu kiinni. Jne. Ja kaikki nää vaikka käyttäisit ihan normaalisti sitä katkaisijaa ym.
Hyvin raskasta....... onhan säästäminen hyvä asia mutta miksi syödä se yksi 60snt jogurtti joka on pilaantunut kun lääkärikäyntikin maksaa?
Onpas outoa.
Mitä esimerkiksi aloittajan perheessä tapahtuisi jos aloittaja nyt vain ostaisi sitä vessapaperia kaupassa ollessaan mitään keneltäkään kysymättä. Kotiin tultuaan laittaisi sen mitään puhumatta ja spektaakkelia siitä nostamatta sinne paikkaan missä vessapapereita normaalisti pidetään.
Napsauttaisi tiskikoneen ohimennen päälle, ei mitään neuvottelu- tai juttusessiota siitä.
Ottaisi eleettömäst, sivuilleen tai miestään vilkuilematta ja puhua pukahtamatta ulos mennessään roskapussin ja veisi sinne mihin kuuluu.
Minkähän raivokohtauksen mies muka saisi? Ei se edes huomaisi mitään.Ehkä ei myöskään tekisi mitään?
No mitä pitäisi miehen tässä tehdä? Eikö lopputulos ollut juuri hyvä ja kaikkia tyydyttävä kun ei tehty tai puhuttu näistä, minun mielestäni pikkuhommista mitään? Ei tullut kinaa, tai väärinkäsitystä. Eikä syyttelyä.
Minusta perherauha on parempi ratkaisu kun turha käninä.
Vai onko tämä monien pariskuntien harrastama käninä se liima, joka pitää nämä ihmiset yhdessä.En tiedä, meillä ei känistä ja molemmat ovat oma-aloitteisia. Jos ap:n mies on laiska ja välttelee hommia, tuo on loistokonsti vetelehtiä.
Mistä tämä laiskuus oikein on keksitty? Ei kai laiska jaksaisi runnoa jotain hiton roskakoria tuhannen auringon voimalla?
Ainiin, tietysti kaikki miehet ovat laiskoja paskoja.
Se on yksi mahdollinen selitys miehen toiminnalle. Odotamme ap:n tulevan jatkamaan tarinaansa.
Mulla on oikein hyvä mies, muiden miehistä en tiedä. Laiskureita ei kenenkään kannata kotonaan katsella, miehiä, naisia tai muita.
Minusta se on aika omituinen hypoteesi, että joku, joka oikein ottaa asiakseen tehdä turhaa työtä (roskien runnominen roskapussien säästämiseksi) olisi laiska. Jotenkin vain näissä keskusteluissa sellaisia arvauksia tupataan tekemään. Ihmettelenkin, millaiseen elämänkokemukseen nämä arvailut perustuvat.
Runnomisessa on vähemmän vaivaa kuin roskien pihalle viemisessä.
Oma kokemus: Lapsi oli teininä laiska. Ei ole enää omassa huushollissaan.Siperiaan astiko se roskapussi pitää kiikuttaa, vai mikä ihmeen vaiva siinä on? Minä ainakin vien roskat ulos silloin kun olen muutenkin menossa ulos. Vaiva aika pyöreä nolla.
Tätä minäkin olen ihmetellyt, kun usein lukee miten vaivalloista se roskien vieminen on. Onko porukat useita päiviä sisällä käymättä ulkona ja se roskien vieminen on ylivoimaista sitten?
Ei kyse ole siitä, että roskien vienti olisi ylivoimaista, mutta laiska ihminen käyttää mieluummin 20 sekuntia roskien runnomiseen kuin lähtee heti niitä viemään. Ja kaikissa kotitalouksissa roskia ei voi jättää johonkin oven eteen lattialle odottamaan. Niin se vain nyt on. Toki on hienoa että teillä ei olla laiskoja ja roskat viedään aina ongelmitta samalla kun muutenkin mennään ulos, mutta joillekin se laiskuus on syynä, miksi roskia mieluummin runnotaan kuin lähdetään viemään ulos.
Sitähän tuossa ihmeteltiin, että miksi laiska ihminen käyttäisi aikaa roskien runnomiseen. No, juuri siksi, että ne mahtuisivat olemaan siellä kaapissa vielä siihen asti, kun on muutenkin menoa sinne ulos tai jaksaa tehdä erillisen roskiskeikan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä sua estää käynnistämästä tiskikonetta tai viemästä roskia useammin?
Vessapaperiakin useimmiten jokainen osaa ostaa kun alkaa näyttämään siltä, että rullat alkaa olemaan lopussa.Mun isä on samanlainen. Se mikä estää on se riitely, huutaminen ja jopa uhkailu sen jälkeen. Ja sitten joku ylläri tyyliin: jos paiskot ovea, se irroittaa sen. Jos "rämpytät valoa" sen mielestä nii seuraavaksi katkaisija on teipattu kiinni. Jne. Ja kaikki nää vaikka käyttäisit ihan normaalisti sitä katkaisijaa ym.
Hyvin raskasta....... onhan säästäminen hyvä asia mutta miksi syödä se yksi 60snt jogurtti joka on pilaantunut kun lääkärikäyntikin maksaa?
Onpas outoa.
Mitä esimerkiksi aloittajan perheessä tapahtuisi jos aloittaja nyt vain ostaisi sitä vessapaperia kaupassa ollessaan mitään keneltäkään kysymättä. Kotiin tultuaan laittaisi sen mitään puhumatta ja spektaakkelia siitä nostamatta sinne paikkaan missä vessapapereita normaalisti pidetään.
Napsauttaisi tiskikoneen ohimennen päälle, ei mitään neuvottelu- tai juttusessiota siitä.
Ottaisi eleettömäst, sivuilleen tai miestään vilkuilematta ja puhua pukahtamatta ulos mennessään roskapussin ja veisi sinne mihin kuuluu.
Minkähän raivokohtauksen mies muka saisi? Ei se edes huomaisi mitään.Ehkä ei myöskään tekisi mitään?
No mitä pitäisi miehen tässä tehdä? Eikö lopputulos ollut juuri hyvä ja kaikkia tyydyttävä kun ei tehty tai puhuttu näistä, minun mielestäni pikkuhommista mitään? Ei tullut kinaa, tai väärinkäsitystä. Eikä syyttelyä.
Minusta perherauha on parempi ratkaisu kun turha käninä.
Vai onko tämä monien pariskuntien harrastama käninä se liima, joka pitää nämä ihmiset yhdessä.Jos kaikki kotityöt jää vain toisen vastuulle, niin eiköhän siitä vasta riitaa synnykin.
Voin miehenä kertoa että jos jonkin asian hoitamisene on kaksi tapaa: minun ja vaimoni, ja vaimoni nalkuttaa minulle että minun tapani tehdä asia on väärin ja minun tulee muuttua, annan vaimoni hoitaa asian omalla tavallaan aivan vapaasti.
HOITAKAA SAATANA ITSE JOS EI MIEHEN TAPA HOITAA ASIA KELPAA TEILLE
Sanoisitko näin myös pomollesi? Että jo on kumma jos ei miehen tapa asioita kelpaa? Ja että pomo nalkuttaa?
Onko tässä nyt kysymys siitä, että pelkäät että naisesta tulee pomosi ja äitisi jos suostut yhteistyöhön? Vai onko ongelma siinä, että sinun pitää saada olla pomo, eli kusta alaisen muroihin ilman että tämä saa sanoa mitään? En ole montakaan naista näissä keskusteluissa bongannut, jotka eivät olisi ottaneet perusteluja vastaan, jos sinun tapasi on mielestäsi parempi. Aika moni asia kotona vain vaikeutuu kovasti siitä, jos sitä tehdään kahdella eri tavalla yhtä aikaa. Jos ei voida keskustella kumpi tapa otetaan käyttöön tai passiivis-aggressiivinen sanoo juu ja tekee kuitenkin oman päänsä mukaan, niin asiahan on sillä taputeltu. Sinähän se pomo silloin olet.
Kenen syy on sitten se, jos alaisesi toteaa, ettei työolot ja palkka vastaa toisiaan, ja olet jatkossa alaiseton pomo vinkumassa, kun on paskaa työväki nykyisin.
Vai oikein pomo? Jos mies tekee asian omalla tavallaan niin miten mies kuvittelee olevansa pomo kusemassa naisen mmuroihin?
Kirjassaan My Enemy, My Love (1992) Judith Levine tuo esiin, miten miesv iha johtaa miesten kohtuuttoman yleistävään leimaamiseen lapsiksi, mammanpojiksi, pettäjiksi, hylkääjiksi, hyväksikäyttäjiksi, pedoiksi, perversseiksi ja tappajiksi.
Charlotte Haysin mukaan "radikaalifeminismin miesvastaisuus on suodattunut laajalti kulttuurimme...tämä asenne on niin läpitunkeva, että tuskin enää huomaamme sitä."
Siis spämmääkö tänne useampi tyyppi tätä samaa viestiä vai oletko noin nopea kirjoittamaan joka hemmetin ketjuun samaa?
Väännän rautalangasta. Meillä on astiakaappi, ja pieni keittiö jossa on huonosti säilytystilaa. Astioita siis säilytetään kuivauskaapissa. On syytä olla jokin järjestelmä, jolla ne sinne laitetaan, muuten ne eivät mahdu. Jos järjestelmä on sellainen, että avatessasi oven päähäsi lävähtää leivontakulho, tai vaihtoehtoisesti hyökkää lapsen päähän näkymätön kuppi joka piileksi kulhon sisällä. ja samaan aikaan tilaa on tyhjänä johon kulho olisi mahtunut jos lautasia ei olisi viskottu sinne sikinsokin sinnetänne, kannattaa olla sovittu järjestelmä, mihin reunaan laitetaan syvät ja mihin leipälautaset jne.
Minulle ei olisi mitään ongelmaa siinä, jos miehellä on esittää systeemi, jonka mukaan ne lautaset sinne laitetaan. Tai jos minun systeemini on hänestä väärä, kestän kuulla mikä siinä on vikana. Mutta jos sinun mielestäsi ihmisoikeudet vaativat, että sinun on saatava pommittaa omia lapsiasi mukeilla, niin kyllähän sinä silloin muroihinkusija olet, ja minun pomoni, jos en saa sanoa siitä mitään ilman että heittäydyt istumalakkoon ja teet minusta myös orjasi.
Asian luonne ei muutu yhtään kauniimmaksi siitä, että muroihinkusija väittää itseään väärinymmärretyksi hyväntekijäksi.
Jos sinun tyylisi laittaa asiat kaappiin ei miehelle kelpaa niin anna miehen laittaa ne kaappiin kuten haluaa.
Sitä samaa suosittelen miehille: jos pomo kertoo että vie roskis niin antaa pomon viedä se ihan itse jos sä saat sinne vielä mahtumaan tavaraa.
Ja copy-paste toimii. Kumma että eksyt joka hemmetin ketjuun jossa haukutaan miehiä.
Joku voisi luulla että sulla on agendaa ja harrastuksiisi kuuluu misandria.
Siis jos kaapissa ei yksinkertaisesti ole tilaa laittaa astioita miten sattuu ilman että kaapista tippuu tavaraa kun oven avaa, niin todellako olet sitä mieltä, että toisen puolisoista pitäisi saada viskellä astiat sinne miten lystää muista perheenjäsenistä välittämättä? Entä jos sinä tykkäisit, että tiskatut astiat mahtuisivat kaappeihin, mutta vaimosi mielestä sillä ei ole väliä? Olisitko silloinkin sitä mieltä, että vaimo laittakoon ne miten haluaa ja sinä sitten kävisit ihan mielelläsi järjestelemässä astiat uudestaan, jotta et saa vesilasia päähäsi kun avaat kaapin oven ottaaksesi sieltä jotain?
Entä jos vaimosi pistäisi pyykkikoneen päälle, mutta ei viitsisikään enää ripustaa pyykkejä kuivumaan vaan jättäisi ne koneeseen haisemaan. Sinäkö et olisi milläsikään? Et olisi sitä mieltä että pyykit on parempi pistää kuivumaan pesun jälkeen kuin homehduttaa niitä märkinä pesukoneessa ja pestä uudestaan seuraavana päivänä ja sitä seuraavana, kunnes vaimosi jaksaisi jopa ottaa ne koneestakin pois ja pistää kuivumaan? Tosiaanko olisit sitä mieltä, että vaimosi tyyli on ihan yhtä hyvä kuin sinunkin, tai mielelläsi ripustelisit ne pyykit itse kerta toisensa jälkeen?
Entä jos vaimosi viikkaisi vuorollaan puhtaat pyykit kaappiin, mutta ei katsoisi tarpeelliseksi sen enempää viikata niitä kuin edes laittaa sinne minne ne kuuluu? Sinuako ei haittaisi aamukiireessä penkoa puolta vaatekaappia läpi löytääksesi edes yhdet puhtaat kalsarit ja sukat? Tai jos haluaisit saada edes suht siistin puseron päällesi, huomaisitkin että kaikki puserosi on suoraan narulta ryntätty jonnekin kaapin perälle täysin sattuman varaisesti? Olisitko sitä mieltä, että vaimosi laittakoon pyykit kaappiin kuten haluaa, jos sinun tyylisi ei hänelle sovi?
Vai olisitko sitä mieltä, että jos parisuhteessa eletään, niin kotitöistä olisi hyvä sopia yhdessä myös sen osalta, millainen lopputulos niiden tekemisessä hyödyttää ja miellyttää kaikkia perheenjäseniä? Vai niinkö se menee, että ainoastaan sen laiskemman ja suurpiirteisemmän tapa on aina oikein ja puoliso tekee väärin jos valittaa? Vai onko ainoastaan miehen tapa oikein, riippumatta siitä, mitä muut perheenjäsenet asiasta ajattelevat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mies on myös tuollainen roskikseen tunkija. Joskus ihmettelin, että miksi se tekee noin, mutta syy oli yksinkertainen. Jos mies tunnustaisi, että roskis on täynnä, hän joutuisi ottamaan siitä täyden pussin pois, solmimaan kahvat ja viemään pussin eteisen ovensuuhun odottamaan uloslähtöä. Sen jälkeen miehen pitäisi laittaa uusi roskapussi paikoilleen. Helpompi tunkea roskat ja väittää, että hyvin mahtuu. Samoin se täysi roskapussi joko lähtee miehen mukaan tai ei. Joskus ihmetyttää, miten paljon mies näkee vaivaa ettei jotain pikkujuttua tarvitse tehdä.
No onneksi sinä fiksuna hoidat nuo pikkujutut. Vai kuuluko siihen naisen tekemänä kovin paljon metatöitä?
Harmi, kun mies ei hoida niitä isojakaan juttuja. Olen kyllä huomannut, että tekemistä vähentämällä pääsee helpommalla. Roskat on pakko hoitaa, muuten kämppä haisee, mutta ruuanlaiton lopettamisesta ei ole kenellekään haittaa.
Olisit miettinyt asiaa ennen kuin annoit pillua.
Kyllä ehdottomasti! Olet aivan oikeassa! Jokaisen naisen kannattaisi ehdottomasti pihdata siihen asti, että
A) suhde miehen kanssa on niin vakiintunut, että yhteen muuttaminen on ajankohtaista, sekä
B) yhteen muuton jälkeenkin vielä niin pitkään, että sitkeinkin sissi kyllästyy pillun toivossa tekemään kotitöitä yhtään enempää kuin oikeasti viitsii ja katsoo tarpeelliseksi.
Ja kaikki Suomen miehet ainakin olisivat ylen tyytyväisiä!
Eiku....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mies on myös tuollainen roskikseen tunkija. Joskus ihmettelin, että miksi se tekee noin, mutta syy oli yksinkertainen. Jos mies tunnustaisi, että roskis on täynnä, hän joutuisi ottamaan siitä täyden pussin pois, solmimaan kahvat ja viemään pussin eteisen ovensuuhun odottamaan uloslähtöä. Sen jälkeen miehen pitäisi laittaa uusi roskapussi paikoilleen. Helpompi tunkea roskat ja väittää, että hyvin mahtuu. Samoin se täysi roskapussi joko lähtee miehen mukaan tai ei. Joskus ihmetyttää, miten paljon mies näkee vaivaa ettei jotain pikkujuttua tarvitse tehdä.
No onneksi sinä fiksuna hoidat nuo pikkujutut. Vai kuuluko siihen naisen tekemänä kovin paljon metatöitä?
Harmi, kun mies ei hoida niitä isojakaan juttuja. Olen kyllä huomannut, että tekemistä vähentämällä pääsee helpommalla. Roskat on pakko hoitaa, muuten kämppä haisee, mutta ruuanlaiton lopettamisesta ei ole kenellekään haittaa.
Olisit miettinyt asiaa ennen kuin annoit pillua.
Ihmiset nyt tuppaavat muuttumaan kymmenien vuosien aikana ihan poikkeuksetta. Löydät vielä itsestäsi ja puolisostasi uusia puolia moneen otteeseen.
Jos mies joka oli ennen siivousintoilija lakkaa siivoamasta kymmenessä vuodessa niin kannattaa katsoa sinne peiliin.
Ettei vain olisi tapana nalkuttaa että johonkin jäi tahra, tai kuivasi tiskejä väärällä pyyhkeellä?
Siis pillun toivossako se mies ensin siiivousintoilijaa on esittänyt ja sitten heittäytyy mitään tekemättömäksi laiskimukseksi, jos vaimo kehtaa esittää, että kun meillä on tässä keittiössä kaksi pyyhettä, toinen käsille ja toinen astioille, niin oikeasti käytettäisiin astioille sitä astiapyyhettä eikä pyyhittäisi kalatöhnäisiä käsiä siihen niin että ne töhnät ja hajut tarttuvat sitten vastapestyihin astioihinkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä sua estää käynnistämästä tiskikonetta tai viemästä roskia useammin?
Vessapaperiakin useimmiten jokainen osaa ostaa kun alkaa näyttämään siltä, että rullat alkaa olemaan lopussa.Mun isä on samanlainen. Se mikä estää on se riitely, huutaminen ja jopa uhkailu sen jälkeen. Ja sitten joku ylläri tyyliin: jos paiskot ovea, se irroittaa sen. Jos "rämpytät valoa" sen mielestä nii seuraavaksi katkaisija on teipattu kiinni. Jne. Ja kaikki nää vaikka käyttäisit ihan normaalisti sitä katkaisijaa ym.
Hyvin raskasta....... onhan säästäminen hyvä asia mutta miksi syödä se yksi 60snt jogurtti joka on pilaantunut kun lääkärikäyntikin maksaa?
Onpas outoa.
Mitä esimerkiksi aloittajan perheessä tapahtuisi jos aloittaja nyt vain ostaisi sitä vessapaperia kaupassa ollessaan mitään keneltäkään kysymättä. Kotiin tultuaan laittaisi sen mitään puhumatta ja spektaakkelia siitä nostamatta sinne paikkaan missä vessapapereita normaalisti pidetään.
Napsauttaisi tiskikoneen ohimennen päälle, ei mitään neuvottelu- tai juttusessiota siitä.
Ottaisi eleettömäst, sivuilleen tai miestään vilkuilematta ja puhua pukahtamatta ulos mennessään roskapussin ja veisi sinne mihin kuuluu.
Minkähän raivokohtauksen mies muka saisi? Ei se edes huomaisi mitään.Varmasti huomaisi! Turha alapeukuttaa mun viestiä, oon yli 30v ja sisaruksetkin jopa yli 40v... mun isä puuttuu aivan kaikkeen. Ehkä järjettömin ollu "lukko kuluu" eli lukkoa ei saa käyttää liikaa. On joskus kaivanut roskiksesta (jossa eläinten ulostetta) likaisen paperiroskan (minun roskan), koska siihen voi vielä kirjoittaa. Laittanut sen keittiönpöydälle. Jos haen kahvin toiseen huoneeseen johon olen laittanut valot just, se sammuttaa ne.
Ei minulla kylässä käydessäänkään vedä vessaa jälkeensä vaikka kuinka sanon.
Mun kokemuksen mukaan tuollainen joustamattomuus on usein persoonallisuuden piirre, mahdollisesti persoonallisuushäiriöön (esim. narsismi, vaativa persoonallisuus, jne) liittyvää?
Vai onko teistä normaalia/keskivertosuhtautumista tuo?
Mun isä vahtii vieressä tuomitsevasti kun lasken vettä hanasta, montako talouspaperia otan. Jne.
T.65
Isäsi vaikuttaa tyrannilta, mutta miksi oletat, että ap:n mies on samanlainen? Hänestähän tässä oli kyse eikä sinun isästäsi.
En ole olettanut mitään. Sanoin että kuulostaa samalta ja "mun kokemuksen mukaan".
Ja tuo apn vastaus että mies tulee heti sanomaan niin kyllähän se jo kertoo että se mies huomaa heti. Tämän arvasin jo ennen kuin olin kommenttia nähnyt...
Ja arvasin sen siksi että nämä äärisäästäväiset ja tarkat ihmiset on niinku... tarkkoja. Ne kattoo tarkkaan miten sä toimit. Ja sitte huomauttaa/yrittää estellä/valittaa.
Joku syyhän siihen on sitäpaitsi että ap kirjoittaa tänne. Huomaa kyllä osasta kommenteista että kaikilla ei oo ymmärrystä siitä millaista elämä tollasessa ihmissuhteessa on, missä toisen toimintatavat on niin jumiutuneita että ne menee ihmissuhteiden edelle. Onko se sen arvoista riidellä noista asioista että ihmissuhteet kärsii?
Näin minäkin tein koska noinhan se on. Kunnes tajusin, että mies runnoo sitten tosi voimalla ne kerran jo runnotut niin että pussi hajoaa. Joten en tee enää.