Puutavaran hinta noussut mielettömästi. Samoin laivarahtien hinta
Elektroniikan kriittiset osat lopussa ja valmistus takkuaa. Mihin tämä oikein menee.
Luin jostain, että laivarahdin hinta Kiinasta olisi kuusinkertaistunut.
Ei viitsi itse ostaa puutavaraa pieniäkään määriä, kun hinta pilvissä.
Kommentit (13)
Valtamerirahtien hinnoittelu on aina ollut lyhytsyklistä isolla vaihtelulla, joten siltä osin ei mitään uutta.
Pahinta on, että myös ruuan maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet. Levottomuudet eri maissa voivatkin johtua köyhyydestä, kun ei ole varaa ostaa ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on, että myös ruuan maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet. Levottomuudet eri maissa voivatkin johtua köyhyydestä, kun ei ole varaa ostaa ruokaa.
Kyllä. Ja nimenomaan siitä on nyt kysymys Etelä-Afrikassakin siinä yhdessä kaupungissa.
Talous on täysin pohjalukemissa.
Ja syyt ovat usein noissa korruptuneissa hallitsijoissa, jotka nylkee kansan puti puhtaaksi, eikä välitä ollenkaan oman maansa kehittymisestä, taloudesta eikä mistään muustakaan, kuin siitä omasta rikastumisesta ja omista sotilaistaan.
On syynä siinäkin, että joillakin aloilla raaka-aineet ovat kertakaikkiaan lopussa, koska kulustus, kysyntä on niin kovaa.
Ja korona on vaikuttanut asiaan myös.
Sekin on hidastunut kuljetuksia, kun se eräs laiva seisoi Suezin kanavalla kuukausia.
Vastahan se viime viikolla lähti taas liikenteeseen.
Jo silloin sanottiin, että tietyistä osista ja komponeiteista tulee pulaa.
Puun hinta on nyt pitkästä aikaa korkealla.
Nyt siis kannataa myydä. Myydä jo senkin varalta kerralla tosi paljon, kun ei tiedä mitä EU päättää meidän metsistämme.
Avohakkuita tulee olemaan nyt monissa mökkimaisemissa.
Juuri nyt onkin täydellinen hetki ajaa alas suomalainen metsäteollisuus. 😖
Saapa nähdä miten täydellisesti EU onnistuu tuhoamaan Suomen talouden. Onneksi mepit ovat sentään hereillä. Ainakin enemmistö heistä näyttäisi olevan.
Elämme jatkuvan talouskasvun harhassa. Ihmeen seesteistä onkin ollut jonkin aikaa mutta ravistelua on luvassa. Rahti- ja logistiikka-ala yleisesti on murroksessa. Varastot pyritään pitämään minimissä niin heilahteluja tulee.
Vierailija kirjoitti:
Puun hinta on nyt pitkästä aikaa korkealla.
Nyt siis kannataa myydä. Myydä jo senkin varalta kerralla tosi paljon, kun ei tiedä mitä EU päättää meidän metsistämme.
Avohakkuita tulee olemaan nyt monissa mökkimaisemissa.
Kannattaa tilata sahuri omaan metsään ja myydä lautana. Metsänomistajat eivät saa korkeampaa hintaa muuten.
Korona on saanut aikaan remontointiaallon. Siksi kaikki rakennustarvikkeet ovat nyt kiven alla.
Vierailija kirjoitti:
Kapitalistinen ikuisesti kasvava markkinatalous ei toimi ihan loputtomiin. Joku päivä se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Yleensä ennen sitä on erinäisiä nousu- ja taantumajaksoja, mutta nyt näyttää siltä että voisi olla se viimeinen edessä.
Ai kommunismi ei ole mahdotonta? Maksetaan kaikille velttoilijoille sama palkka ja työinto on huipussaan vai? Markkinatalous on ainoa luonnollisesti toimiva järjestelmä vaikka vikoja on.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on, että myös ruuan maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet. Levottomuudet eri maissa voivatkin johtua köyhyydestä, kun ei ole varaa ostaa ruokaa.
Aika harva huvikseen lähtee mellakoimaan. Kyllä niissä isommissa mellakoissa aina on suuret syyt taustalla.
Pieni joukko toki rähinöi huvikseen, mutta he eivät saa lietsottua rähinöihinsä isosti väkeä.
Vierailija kirjoitti:
Puun hinta on nyt pitkästä aikaa korkealla.
Nyt siis kannataa myydä. Myydä jo senkin varalta kerralla tosi paljon, kun ei tiedä mitä EU päättää meidän metsistämme.
Avohakkuita tulee olemaan nyt monissa mökkimaisemissa.
Tämä. Itsekin tein vähän yli 90 000 euron puukaupan vain siksi, että EU:n päätökset voivat estää kaikki hakkuut Suomessa. Nuuksiossa nuotiopaikoilla poltellaan sen jälkeen Puolasta tuotua tuontipuuta.
Pari mökkiläistä saa viimeistään marraskuussa huomata, että eivät enää lomaile korpien kätköissä. Eikä ole kamalaa määrää hyttysiä.