Köyhät on laiskoja

Ei kai se laitonta ole jos ei palkkaa huonoa työntekijää vaan valitsee sen hyväkuntoisen ja ahkeran ? Jos tämä on laitointa niin varmasti tulen rikkomaan sitä. Veronkiertoa tuskin tarvitsee harjoittaa.

Köyhät on muutenkin perseestä ja pilaavat katukuvan.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:29"]KYLLÄ! Olen täsmälleen samaa mieltä. Mulla oli säästöjä (kesätienestit, rippijuhlien ja ylioppilasjuhlien lahjarahat), kun aloitin opiskelun ja niillä rahoitin elämääni opintotuen lisäksi. Opintojen puolivälissä aloin tehdä töitä, aivan kaikenlaisia hanttihommia mutta myös oman alani töitä. Työt veivät mennessään ja sain vakipaikan ja siitä nopeasti ylennyksen. Koko ajan säästin ja sijoitin nopeasti rahastoihin, hankin vanhempieni avustuksella lapsuudenkotikuntani pankista todella hyvän koron säästötilille jne. Otimme silloisen avomieheni kanssa ison lainan ja ostimme asunnon - jonka sitten tosin kahden vuoden päästä myimme ja onneksemme oli juuri silloin asuntojen hinnat hyvässä nousussa, saimme molemmat 10 000 euron myyntivoitot. Sitten tapasin tulevan aviomieheni, hän on mua jonkin verran vanhempi ja oli jo aikoja sitten ostanut oman asunnon ja ehtinyt jo maksaa lainatkin pois. Muutin hänen luokseen, menimme naimisiin, saimme lapsen ja ostimme isomman asunnon, väliraha hänen asunnon ja uuden asunnon välillä maksettiin minun rahastosijoitukseni lunastamalla mutta muutimme tarkoituksella kauemmas keskustasta, jotta ei tarvinnut paljoakaan realisoida rahastoja - aina tulee elää niin, että on pahan päivän varalle rahaa!

Mulle sitten koittikin jonkinlainen paha päivä, kun jäin työttömäksi puolitoista vuotta sitten, ja olen tehnyt pätkätöitä ja hanttihommia. Tulotaso laski, mutta onneksi meillä on puskurirahastoa, joita olemme realisoineet (mutta ei liikaa!). Kuitenkin sen verran, että voimme lähteä elokuussa ulkomaille koko perheen voimin. 

Ihmettelen, mikseivät pienituloiset sijoita rahastoihin. Helppo tapa tienata. Mä olen tavallisesta duunariperheestä lähtöisin, ja tienannut aina omat rahani, osannut sijoittaa oikein, enkä koskaan, koskaan ole elänyt yli varojeni. Lainaa en ole turhaan ottanut, saati jotain ihme kulutusluottoja tms. Ja vielä sattui niin onnellisesti, että miehellä oli oma asunto, josta lainat maksettu. Ei välttämättä kannata ottaa sitä kaikkein velkaisinta ja köyhintä "unelmien prinssiä" vaan vähän miettiä sitä taloudellistakin puolta, vaikka mitään järkiavioliittoja ei sen ihmeemmin haluaisikaan solmia. Jotain REALISMIA kehiin kuitenkin. 

Velka on se joka kalvaa mieltä, ja mitä vähemmän velkaa sitä onnellisempi on. Raha tuo turvallisuutta. 
Hyvä ap, jatka samaan tapaan!

[/quote]

Mitä jos olisitkin ostanut talon 90 luvulla? Talosi arvo olisikin laskenut. Et olisi saanut voittoa, vaan tappiota. Olisit menettänyt työpaikkasi ja sijoituksesi olisivat menneet Lehman Brothers' n mukana?

Vähän huonompi tuuri ja olisit rahasi menettänyt, köyhä ja velkainen.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:45"][quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:29"]KYLLÄ! Olen täsmälleen samaa mieltä. Mulla oli säästöjä (kesätienestit, rippijuhlien ja ylioppilasjuhlien lahjarahat), kun aloitin opiskelun ja niillä rahoitin elämääni opintotuen lisäksi. Opintojen puolivälissä aloin tehdä töitä, aivan kaikenlaisia hanttihommia mutta myös oman alani töitä. Työt veivät mennessään ja sain vakipaikan ja siitä nopeasti ylennyksen. Koko ajan säästin ja sijoitin nopeasti rahastoihin, hankin vanhempieni avustuksella lapsuudenkotikuntani pankista todella hyvän koron säästötilille jne. Otimme silloisen avomieheni kanssa ison lainan ja ostimme asunnon - jonka sitten tosin kahden vuoden päästä myimme ja onneksemme oli juuri silloin asuntojen hinnat hyvässä nousussa, saimme molemmat 10 000 euron myyntivoitot. Sitten tapasin tulevan aviomieheni, hän on mua jonkin verran vanhempi ja oli jo aikoja sitten ostanut oman asunnon ja ehtinyt jo maksaa lainatkin pois. Muutin hänen luokseen, menimme naimisiin, saimme lapsen ja ostimme isomman asunnon, väliraha hänen asunnon ja uuden asunnon välillä maksettiin minun rahastosijoitukseni lunastamalla mutta muutimme tarkoituksella kauemmas keskustasta, jotta ei tarvinnut paljoakaan realisoida rahastoja - aina tulee elää niin, että on pahan päivän varalle rahaa!

Mulle sitten koittikin jonkinlainen paha päivä, kun jäin työttömäksi puolitoista vuotta sitten, ja olen tehnyt pätkätöitä ja hanttihommia. Tulotaso laski, mutta onneksi meillä on puskurirahastoa, joita olemme realisoineet (mutta ei liikaa!). Kuitenkin sen verran, että voimme lähteä elokuussa ulkomaille koko perheen voimin. 

Ihmettelen, mikseivät pienituloiset sijoita rahastoihin. Helppo tapa tienata. Mä olen tavallisesta duunariperheestä lähtöisin, ja tienannut aina omat rahani, osannut sijoittaa oikein, enkä koskaan, koskaan ole elänyt yli varojeni. Lainaa en ole turhaan ottanut, saati jotain ihme kulutusluottoja tms. Ja vielä sattui niin onnellisesti, että miehellä oli oma asunto, josta lainat maksettu. Ei välttämättä kannata ottaa sitä kaikkein velkaisinta ja köyhintä "unelmien prinssiä" vaan vähän miettiä sitä taloudellistakin puolta, vaikka mitään järkiavioliittoja ei sen ihmeemmin haluaisikaan solmia. Jotain REALISMIA kehiin kuitenkin. 

Velka on se joka kalvaa mieltä, ja mitä vähemmän velkaa sitä onnellisempi on. Raha tuo turvallisuutta. 
Hyvä ap, jatka samaan tapaan!

[/quote]

Mitä jos olisitkin ostanut talon 90 luvulla? Talosi arvo olisikin laskenut. Et olisi saanut voittoa, vaan tappiota. Olisit menettänyt työpaikkasi ja sijoituksesi olisivat menneet Lehman Brothers' n mukana?

Vähän huonompi tuuri ja olisit rahasi menettänyt, köyhä ja velkainen.

[/quote]

Ainiin miehesi olisi sairastunut ja pelannut asuntonsa rahat ja sinusta olisi tullut yh!

Minä taas en niistä rikkauksista niin välitä, riittää, että katto on pään päällä, ruokaa kaapissa, lapset ja itse ollaan terveitä, köyhyys opettaa selviytymään, yllättävän hyvin tulen toimeen vähemmälläki.

Tuo 90-luku on totta. Sillon ihmiset köyhtyivät jopa sellaiset jotka hoitivat asiansa viisasti. Mutta siitä on jo 20vuotta. Nyt on nyt.

Tuo 90-luku on totta. Sillon ihmiset köyhtyivät jopa sellaiset jotka hoitivat asiansa viisasti. Mutta siitä on jo 20vuotta. Nyt on nyt.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:47"]

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:45"][quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:29"]KYLLÄ! Olen täsmälleen samaa mieltä. Mulla oli säästöjä (kesätienestit, rippijuhlien ja ylioppilasjuhlien lahjarahat), kun aloitin opiskelun ja niillä rahoitin elämääni opintotuen lisäksi. Opintojen puolivälissä aloin tehdä töitä, aivan kaikenlaisia hanttihommia mutta myös oman alani töitä. Työt veivät mennessään ja sain vakipaikan ja siitä nopeasti ylennyksen. Koko ajan säästin ja sijoitin nopeasti rahastoihin, hankin vanhempieni avustuksella lapsuudenkotikuntani pankista todella hyvän koron säästötilille jne. Otimme silloisen avomieheni kanssa ison lainan ja ostimme asunnon - jonka sitten tosin kahden vuoden päästä myimme ja onneksemme oli juuri silloin asuntojen hinnat hyvässä nousussa, saimme molemmat 10 000 euron myyntivoitot. Sitten tapasin tulevan aviomieheni, hän on mua jonkin verran vanhempi ja oli jo aikoja sitten ostanut oman asunnon ja ehtinyt jo maksaa lainatkin pois. Muutin hänen luokseen, menimme naimisiin, saimme lapsen ja ostimme isomman asunnon, väliraha hänen asunnon ja uuden asunnon välillä maksettiin minun rahastosijoitukseni lunastamalla mutta muutimme tarkoituksella kauemmas keskustasta, jotta ei tarvinnut paljoakaan realisoida rahastoja - aina tulee elää niin, että on pahan päivän varalle rahaa!

Mulle sitten koittikin jonkinlainen paha päivä, kun jäin työttömäksi puolitoista vuotta sitten, ja olen tehnyt pätkätöitä ja hanttihommia. Tulotaso laski, mutta onneksi meillä on puskurirahastoa, joita olemme realisoineet (mutta ei liikaa!). Kuitenkin sen verran, että voimme lähteä elokuussa ulkomaille koko perheen voimin. 

Ihmettelen, mikseivät pienituloiset sijoita rahastoihin. Helppo tapa tienata. Mä olen tavallisesta duunariperheestä lähtöisin, ja tienannut aina omat rahani, osannut sijoittaa oikein, enkä koskaan, koskaan ole elänyt yli varojeni. Lainaa en ole turhaan ottanut, saati jotain ihme kulutusluottoja tms. Ja vielä sattui niin onnellisesti, että miehellä oli oma asunto, josta lainat maksettu. Ei välttämättä kannata ottaa sitä kaikkein velkaisinta ja köyhintä "unelmien prinssiä" vaan vähän miettiä sitä taloudellistakin puolta, vaikka mitään järkiavioliittoja ei sen ihmeemmin haluaisikaan solmia. Jotain REALISMIA kehiin kuitenkin. 

Velka on se joka kalvaa mieltä, ja mitä vähemmän velkaa sitä onnellisempi on. Raha tuo turvallisuutta. 
Hyvä ap, jatka samaan tapaan!

[/quote]

Mitä jos olisitkin ostanut talon 90 luvulla? Talosi arvo olisikin laskenut. Et olisi saanut voittoa, vaan tappiota. Olisit menettänyt työpaikkasi ja sijoituksesi olisivat menneet Lehman Brothers' n mukana?

Vähän huonompi tuuri ja olisit rahasi menettänyt, köyhä ja velkainen.

[/quote]

Ainiin miehesi olisi sairastunut ja pelannut asuntonsa rahat ja sinusta olisi tullut yh!

[/quote]

Mitä jos mitä jos... näin ei kuitenkaan ole käynyt. Mitäpä sitä jossittelemaan. En ole tämä henkilö mut huvittaa vain. Toinen on osannut pelata korttinsa oikein, säästänyt sukan varteen ja napannut itselleen varoissaan olevan miehen, onnea hänelle. 

Laiskana on hyvä olla. Mitään kun ei matkaansa saa.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:18"]

Perustelisiko joku minulle että miksi olet köyhä ja miksi et tee asialle mitään? Ja jos et tee niin miksi valitat?

[/quote]

Ensinnäkään en valita, raha ei ole ollut minulle koskaan se ykkösasia elämässä vaan olen toteuttanut tärkeämpiä asioita. En ole siis koskaan keskittynyt rahan hankkimiseen. Jos kutsumustyölläni rikastuisi niin ei se haittaisi, mutta tärkeämpää on että työ on tärkeää ja mielekästä.

Ap:n ikäisenä en asunut mamman helmoissa vaan olin kahden lapsen äiti joten rahat sijoitettiin muuhun. Nyt nuo sijoitukseni asuvat jo omillaan ja en vaihtaisi heitä omistusasuntoon ja osakkeisiin vaan ihan tyytyväinen olen sijoitukseeni aikoinaan:)

Kuulostas hienolta :) Mutta miksi ei voisi sijoittaa lapsiin, elää onnelista perhe elämää ja samalla hoitaa taloutensa hyvin että saisi sen leivän päälle voin lisäksi juustonkin? näin vertauskuvallisesti :)

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:29"]

KYLLÄ! Olen täsmälleen samaa mieltä. Mulla oli säästöjä (kesätienestit, rippijuhlien ja ylioppilasjuhlien lahjarahat), kun aloitin opiskelun ja niillä rahoitin elämääni opintotuen lisäksi. Opintojen puolivälissä aloin tehdä töitä, aivan kaikenlaisia hanttihommia mutta myös oman alani töitä. Työt veivät mennessään ja sain vakipaikan ja siitä nopeasti ylennyksen. Koko ajan säästin ja sijoitin nopeasti rahastoihin, hankin vanhempieni avustuksella lapsuudenkotikuntani pankista todella hyvän koron säästötilille jne. Otimme silloisen avomieheni kanssa ison lainan ja ostimme asunnon - jonka sitten tosin kahden vuoden päästä myimme ja onneksemme oli juuri silloin asuntojen hinnat hyvässä nousussa, saimme molemmat 10 000 euron myyntivoitot. Sitten tapasin tulevan aviomieheni, hän on mua jonkin verran vanhempi ja oli jo aikoja sitten ostanut oman asunnon ja ehtinyt jo maksaa lainatkin pois. Muutin hänen luokseen, menimme naimisiin, saimme lapsen ja ostimme isomman asunnon, väliraha hänen asunnon ja uuden asunnon välillä maksettiin minun rahastosijoitukseni lunastamalla mutta muutimme tarkoituksella kauemmas keskustasta, jotta ei tarvinnut paljoakaan realisoida rahastoja - aina tulee elää niin, että on pahan päivän varalle rahaa!

Mulle sitten koittikin jonkinlainen paha päivä, kun jäin työttömäksi puolitoista vuotta sitten, ja olen tehnyt pätkätöitä ja hanttihommia. Tulotaso laski, mutta onneksi meillä on puskurirahastoa, joita olemme realisoineet (mutta ei liikaa!). Kuitenkin sen verran, että voimme lähteä elokuussa ulkomaille koko perheen voimin. 

Ihmettelen, mikseivät pienituloiset sijoita rahastoihin. Helppo tapa tienata. Mä olen tavallisesta duunariperheestä lähtöisin, ja tienannut aina omat rahani, osannut sijoittaa oikein, enkä koskaan, koskaan ole elänyt yli varojeni. Lainaa en ole turhaan ottanut, saati jotain ihme kulutusluottoja tms. Ja vielä sattui niin onnellisesti, että miehellä oli oma asunto, josta lainat maksettu. Ei välttämättä kannata ottaa sitä kaikkein velkaisinta ja köyhintä "unelmien prinssiä" vaan vähän miettiä sitä taloudellistakin puolta, vaikka mitään järkiavioliittoja ei sen ihmeemmin haluaisikaan solmia. Jotain REALISMIA kehiin kuitenkin. 

Velka on se joka kalvaa mieltä, ja mitä vähemmän velkaa sitä onnellisempi on. Raha tuo turvallisuutta. 
Hyvä ap, jatka samaan tapaan!

[/quote]

hei.

minun oma isäni hyväksikäyttö minua kunnes olin 13 ja asia selvisi, tämän seurauksena äitini rupesi juomaa ja minut huostaanotettiin laitokseen. On varmaan selvää että meni monta vuotta että pääkoppani tuli sellaiseen kuntoon että pystyin jatkamaan opintojani, rippijuhlia, syntymäpäiviä yms. Mistä olis voinu rahaa saada ei ollut. Töissäkäynti ei onnistunut koska asuin laitoksessa, kävin terapiassa eikä vaan voimat riittänyt.

kun täytin 18.v aloitin lukion. Sosiaalitoimisto hommasi minulle soluasunnon ja sinne laverisängyn. Kukaan siis kukaan ei ollut kiinostunut miten minulla menee puhumattakaan siitä että joku olisi tukenut minua opiskeluissa edes henkisesti. 

Sain yhden kuukauden kesätyöpaikan kaupungilta mutta koska sosiaalitoimisto oli "huoltajana" niin en tietystikkään saanut toimentulotukea siltä kuukaudelta. Ja noista kesätöistä ei paljon sukan varteen laiteta. Hyvä niillä sai ruokaa kuukaudeksi koska edelleenkään minulla ei ollut ketään missä olisin edes voileivän voinut käydä syömässä.

lukion joudun jättämään kesken koska en pärjännyt matikassa. Pyysin tukiopetusta mutta en siitä huolimatta pärjännyt. Menin ammattikouluun josta valmistuin kaupan alalle. 

Olin monta vuotta työttömänä koska minulla ei ollut varaa lähteä helvettiin tästä pikkukaupungista, n. Kerran kuukaudessa pääsin isompaan kaupunkiin työhaastatteluun joka tarkoitti sitä että toimeentulotuesta ostin linja-autolipun ja olin neljä päivää syömättä.

yksi kaunis kesäkuu sitten tärppäsi. Sain paikan kaupasta. Työt alkoi heti. Joten viimeisillä rahoilla ostin linkkarilipun isoon kaupunkiin ja nukuin teltassa viikon, pesin itseni ja vaatteet järvessä, kunnes sosiaalitoimisto antoi rahan takuuvuokraan.

En voi sanoin kuvailla kun avasin ensimmäistä kertaa oman asuntoni oven, laitoin patjan lattialle, yhden lautasen ja yhden kupin kaappiin sekä repustani vaateet komeroon.

nyt olen 28.v asun edelleen samassa asunnossa ja olen samassa työpaikassa. Palkka ei ole iso mutta sillä rahalla olen saanut ostettua itselleni vaatteita ja sisustanut kodin kodiksi. Osa rahasta menee edelleen terapeutille mutta pärjään, säästöön en ole saanut yhtään.

joten myönnän että olen köyhä mutta että laiska, sitä minä en todellakaan ole! Mieti itsesi minun saappaisiin ja mieti missä itse olisit ja tiedä sen jälkeen että tuo on vain murto-osa siitä helvetistä missä minä olin.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:29"]

KYLLÄ! Olen täsmälleen samaa mieltä. Mulla oli säästöjä (kesätienestit, rippijuhlien ja ylioppilasjuhlien lahjarahat), kun aloitin opiskelun ja niillä rahoitin elämääni opintotuen lisäksi. Opintojen puolivälissä aloin tehdä töitä, aivan kaikenlaisia hanttihommia mutta myös oman alani töitä. Työt veivät mennessään ja sain vakipaikan ja siitä nopeasti ylennyksen. Koko ajan säästin ja sijoitin nopeasti rahastoihin, hankin vanhempieni avustuksella lapsuudenkotikuntani pankista todella hyvän koron säästötilille jne. Otimme silloisen avomieheni kanssa ison lainan ja ostimme asunnon - jonka sitten tosin kahden vuoden päästä myimme ja onneksemme oli juuri silloin asuntojen hinnat hyvässä nousussa, saimme molemmat 10 000 euron myyntivoitot. Sitten tapasin tulevan aviomieheni, hän on mua jonkin verran vanhempi ja oli jo aikoja sitten ostanut oman asunnon ja ehtinyt jo maksaa lainatkin pois. Muutin hänen luokseen, menimme naimisiin, saimme lapsen ja ostimme isomman asunnon, väliraha hänen asunnon ja uuden asunnon välillä maksettiin minun rahastosijoitukseni lunastamalla mutta muutimme tarkoituksella kauemmas keskustasta, jotta ei tarvinnut paljoakaan realisoida rahastoja - aina tulee elää niin, että on pahan päivän varalle rahaa!

Mulle sitten koittikin jonkinlainen paha päivä, kun jäin työttömäksi puolitoista vuotta sitten, ja olen tehnyt pätkätöitä ja hanttihommia. Tulotaso laski, mutta onneksi meillä on puskurirahastoa, joita olemme realisoineet (mutta ei liikaa!). Kuitenkin sen verran, että voimme lähteä elokuussa ulkomaille koko perheen voimin. 

Ihmettelen, mikseivät pienituloiset sijoita rahastoihin. Helppo tapa tienata. Mä olen tavallisesta duunariperheestä lähtöisin, ja tienannut aina omat rahani, osannut sijoittaa oikein, enkä koskaan, koskaan ole elänyt yli varojeni. Lainaa en ole turhaan ottanut, saati jotain ihme kulutusluottoja tms. Ja vielä sattui niin onnellisesti, että miehellä oli oma asunto, josta lainat maksettu. Ei välttämättä kannata ottaa sitä kaikkein velkaisinta ja köyhintä "unelmien prinssiä" vaan vähän miettiä sitä taloudellistakin puolta, vaikka mitään järkiavioliittoja ei sen ihmeemmin haluaisikaan solmia. Jotain REALISMIA kehiin kuitenkin. 

Velka on se joka kalvaa mieltä, ja mitä vähemmän velkaa sitä onnellisempi on. Raha tuo turvallisuutta. 
Hyvä ap, jatka samaan tapaan!

[/quote]

Oikeasti elämäsi kuulostaa minun korvaani megatylsältä. Turvalliselta varmaan mutta supertylsältä. Hyvä että itse tykkäät ja olet onnellinen, mutta kaikki eivät halua pihistellä rippilahjarahoista saakka jotta saisivat omaisuutta jota ei täältä mukaansa kuitenkaan saa. Ymmärräthän ettei kaikille tuo ole edes mahdollista, vaan toiset joutuvat käyttämään omiin menoihinsa, vaatteisiin Ym omia rahojaan kun eivät kotoa saa.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 17:12"][quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:29"]

KYLLÄ! Olen täsmälleen samaa mieltä. Mulla oli säästöjä (kesätienestit, rippijuhlien ja ylioppilasjuhlien lahjarahat), kun aloitin opiskelun ja niillä rahoitin elämääni opintotuen lisäksi. Opintojen puolivälissä aloin tehdä töitä, aivan kaikenlaisia hanttihommia mutta myös oman alani töitä. Työt veivät mennessään ja sain vakipaikan ja siitä nopeasti ylennyksen. Koko ajan säästin ja sijoitin nopeasti rahastoihin, hankin vanhempieni avustuksella lapsuudenkotikuntani pankista todella hyvän koron säästötilille jne. Otimme silloisen avomieheni kanssa ison lainan ja ostimme asunnon - jonka sitten tosin kahden vuoden päästä myimme ja onneksemme oli juuri silloin asuntojen hinnat hyvässä nousussa, saimme molemmat 10 000 euron myyntivoitot. Sitten tapasin tulevan aviomieheni, hän on mua jonkin verran vanhempi ja oli jo aikoja sitten ostanut oman asunnon ja ehtinyt jo maksaa lainatkin pois. Muutin hänen luokseen, menimme naimisiin, saimme lapsen ja ostimme isomman asunnon, väliraha hänen asunnon ja uuden asunnon välillä maksettiin minun rahastosijoitukseni lunastamalla mutta muutimme tarkoituksella kauemmas keskustasta, jotta ei tarvinnut paljoakaan realisoida rahastoja - aina tulee elää niin, että on pahan päivän varalle rahaa!

Mulle sitten koittikin jonkinlainen paha päivä, kun jäin työttömäksi puolitoista vuotta sitten, ja olen tehnyt pätkätöitä ja hanttihommia. Tulotaso laski, mutta onneksi meillä on puskurirahastoa, joita olemme realisoineet (mutta ei liikaa!). Kuitenkin sen verran, että voimme lähteä elokuussa ulkomaille koko perheen voimin. 

Ihmettelen, mikseivät pienituloiset sijoita rahastoihin. Helppo tapa tienata. Mä olen tavallisesta duunariperheestä lähtöisin, ja tienannut aina omat rahani, osannut sijoittaa oikein, enkä koskaan, koskaan ole elänyt yli varojeni. Lainaa en ole turhaan ottanut, saati jotain ihme kulutusluottoja tms. Ja vielä sattui niin onnellisesti, että miehellä oli oma asunto, josta lainat maksettu. Ei välttämättä kannata ottaa sitä kaikkein velkaisinta ja köyhintä "unelmien prinssiä" vaan vähän miettiä sitä taloudellistakin puolta, vaikka mitään järkiavioliittoja ei sen ihmeemmin haluaisikaan solmia. Jotain REALISMIA kehiin kuitenkin. 

Velka on se joka kalvaa mieltä, ja mitä vähemmän velkaa sitä onnellisempi on. Raha tuo turvallisuutta. 
Hyvä ap, jatka samaan tapaan!

[/quote]

hei.

minun oma isäni hyväksikäyttö minua kunnes olin 13 ja asia selvisi, tämän seurauksena äitini rupesi juomaa ja minut huostaanotettiin laitokseen. On varmaan selvää että meni monta vuotta että pääkoppani tuli sellaiseen kuntoon että pystyin jatkamaan opintojani, rippijuhlia, syntymäpäiviä yms. Mistä olis voinu rahaa saada ei ollut. Töissäkäynti ei onnistunut koska asuin laitoksessa, kävin terapiassa eikä vaan voimat riittänyt.

kun täytin 18.v aloitin lukion. Sosiaalitoimisto hommasi minulle soluasunnon ja sinne laverisängyn. Kukaan siis kukaan ei ollut kiinostunut miten minulla menee puhumattakaan siitä että joku olisi tukenut minua opiskeluissa edes henkisesti. 

Sain yhden kuukauden kesätyöpaikan kaupungilta mutta koska sosiaalitoimisto oli "huoltajana" niin en tietystikkään saanut toimentulotukea siltä kuukaudelta. Ja noista kesätöistä ei paljon sukan varteen laiteta. Hyvä niillä sai ruokaa kuukaudeksi koska edelleenkään minulla ei ollut ketään missä olisin edes voileivän voinut käydä syömässä.

lukion joudun jättämään kesken koska en pärjännyt matikassa. Pyysin tukiopetusta mutta en siitä huolimatta pärjännyt. Menin ammattikouluun josta valmistuin kaupan alalle. 

Olin monta vuotta työttömänä koska minulla ei ollut varaa lähteä helvettiin tästä pikkukaupungista, n. Kerran kuukaudessa pääsin isompaan kaupunkiin työhaastatteluun joka tarkoitti sitä että toimeentulotuesta ostin linja-autolipun ja olin neljä päivää syömättä.

yksi kaunis kesäkuu sitten tärppäsi. Sain paikan kaupasta. Työt alkoi heti. Joten viimeisillä rahoilla ostin linkkarilipun isoon kaupunkiin ja nukuin teltassa viikon, pesin itseni ja vaatteet järvessä, kunnes sosiaalitoimisto antoi rahan takuuvuokraan.

En voi sanoin kuvailla kun avasin ensimmäistä kertaa oman asuntoni oven, laitoin patjan lattialle, yhden lautasen ja yhden kupin kaappiin sekä repustani vaateet komeroon.

nyt olen 28.v asun edelleen samassa asunnossa ja olen samassa työpaikassa. Palkka ei ole iso mutta sillä rahalla olen saanut ostettua itselleni vaatteita ja sisustanut kodin kodiksi. Osa rahasta menee edelleen terapeutille mutta pärjään, säästöön en ole saanut yhtään.

joten myönnän että olen köyhä mutta että laiska, sitä minä en todellakaan ole! Mieti itsesi minun saappaisiin ja mieti missä itse olisit ja tiedä sen jälkeen että tuo on vain murto-osa siitä helvetistä missä minä olin.

[/quote]Hyi mikä sika se isäs, miten sairas täytyy olla, että tekee omalle lapselle jotain sellasta, mitä ei viitsi edes ääneen sanoa. Hyvä, että olet selviytynyt, tsemppiä jatkossakin.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:52"][quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:47"]

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:45"][quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:29"]KYLLÄ! Olen täsmälleen samaa mieltä. Mulla oli säästöjä (kesätienestit, rippijuhlien ja ylioppilasjuhlien lahjarahat), kun aloitin opiskelun ja niillä rahoitin elämääni opintotuen lisäksi. Opintojen puolivälissä aloin tehdä töitä, aivan kaikenlaisia hanttihommia mutta myös oman alani töitä. Työt veivät mennessään ja sain vakipaikan ja siitä nopeasti ylennyksen. Koko ajan säästin ja sijoitin nopeasti rahastoihin, hankin vanhempieni avustuksella lapsuudenkotikuntani pankista todella hyvän koron säästötilille jne. Otimme silloisen avomieheni kanssa ison lainan ja ostimme asunnon - jonka sitten tosin kahden vuoden päästä myimme ja onneksemme oli juuri silloin asuntojen hinnat hyvässä nousussa, saimme molemmat 10 000 euron myyntivoitot. Sitten tapasin tulevan aviomieheni, hän on mua jonkin verran vanhempi ja oli jo aikoja sitten ostanut oman asunnon ja ehtinyt jo maksaa lainatkin pois. Muutin hänen luokseen, menimme naimisiin, saimme lapsen ja ostimme isomman asunnon, väliraha hänen asunnon ja uuden asunnon välillä maksettiin minun rahastosijoitukseni lunastamalla mutta muutimme tarkoituksella kauemmas keskustasta, jotta ei tarvinnut paljoakaan realisoida rahastoja - aina tulee elää niin, että on pahan päivän varalle rahaa!

Mulle sitten koittikin jonkinlainen paha päivä, kun jäin työttömäksi puolitoista vuotta sitten, ja olen tehnyt pätkätöitä ja hanttihommia. Tulotaso laski, mutta onneksi meillä on puskurirahastoa, joita olemme realisoineet (mutta ei liikaa!). Kuitenkin sen verran, että voimme lähteä elokuussa ulkomaille koko perheen voimin. 

Ihmettelen, mikseivät pienituloiset sijoita rahastoihin. Helppo tapa tienata. Mä olen tavallisesta duunariperheestä lähtöisin, ja tienannut aina omat rahani, osannut sijoittaa oikein, enkä koskaan, koskaan ole elänyt yli varojeni. Lainaa en ole turhaan ottanut, saati jotain ihme kulutusluottoja tms. Ja vielä sattui niin onnellisesti, että miehellä oli oma asunto, josta lainat maksettu. Ei välttämättä kannata ottaa sitä kaikkein velkaisinta ja köyhintä "unelmien prinssiä" vaan vähän miettiä sitä taloudellistakin puolta, vaikka mitään järkiavioliittoja ei sen ihmeemmin haluaisikaan solmia. Jotain REALISMIA kehiin kuitenkin. 

Velka on se joka kalvaa mieltä, ja mitä vähemmän velkaa sitä onnellisempi on. Raha tuo turvallisuutta. 
Hyvä ap, jatka samaan tapaan!

[/quote]

Mitä jos olisitkin ostanut talon 90 luvulla? Talosi arvo olisikin laskenut. Et olisi saanut voittoa, vaan tappiota. Olisit menettänyt työpaikkasi ja sijoituksesi olisivat menneet Lehman Brothers' n mukana?

Vähän huonompi tuuri ja olisit rahasi menettänyt, köyhä ja velkainen.

[/quote]

Ainiin miehesi olisi sairastunut ja pelannut asuntonsa rahat ja sinusta olisi tullut yh!

[/quote]

Mitä jos mitä jos... näin ei kuitenkaan ole käynyt. Mitäpä sitä jossittelemaan. En ole tämä henkilö mut huvittaa vain. Toinen on osannut pelata korttinsa oikein, säästänyt sukan varteen ja napannut itselleen varoissaan olevan miehen, onnea hänelle. 

[/quote]

Hyvä että hänellä on kaikki mennyt putkeen. Se että jollain ei ole mennyt, ei tarkoita että hän olisi laiska.

Joskus elämä tuo sattumia, joihin ahkeruus ei vaan riitä korjaamaan tilannetta. Epäonnesta on vaan minusta väärin, syyllistää toisia.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 17:07"]

Kuulostas hienolta :) Mutta miksi ei voisi sijoittaa lapsiin, elää onnelista perhe elämää ja samalla hoitaa taloutensa hyvin että saisi sen leivän päälle voin lisäksi juustonkin? näin vertauskuvallisesti :)

[/quote]

Nimenomaan ei pienituloisena lapsellisena ole ollut varaa sijoittaa rahoja jotka voi menettää vaan on hankittu mielummin se juusto leivän päälle. Kun rahat riittää hädintuskin perustarpeisiin niin ei niitä silloin sijoitella utopistisen rikastumisen toivossa. Ap:lla on käynyt hyvin mutta monella muulla ei ja sijoitetut rahat on menneet. Oma äitini köyhänä yh:na sijoitti pienen saamansa perinnön, mutta menetti sen lähes kokonaan. 

Köyhyys on muuten hyvin suhteellista, jos rahat riittää kaikkeen mitä tarvitsee niin eikö silloin saa olla onnellinen tilanteeseensa? Onko silloin edes köyhä? Pitääkö koittaa rikastua vaikka ei halua eikä kiinnosta?

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 17:26"]

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 17:12"][quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:29"]

KYLLÄ! Olen täsmälleen samaa mieltä. Mulla oli säästöjä (kesätienestit, rippijuhlien ja ylioppilasjuhlien lahjarahat), kun aloitin opiskelun ja niillä rahoitin elämääni opintotuen lisäksi. Opintojen puolivälissä aloin tehdä töitä, aivan kaikenlaisia hanttihommia mutta myös oman alani töitä. Työt veivät mennessään ja sain vakipaikan ja siitä nopeasti ylennyksen. Koko ajan säästin ja sijoitin nopeasti rahastoihin, hankin vanhempieni avustuksella lapsuudenkotikuntani pankista todella hyvän koron säästötilille jne. Otimme silloisen avomieheni kanssa ison lainan ja ostimme asunnon - jonka sitten tosin kahden vuoden päästä myimme ja onneksemme oli juuri silloin asuntojen hinnat hyvässä nousussa, saimme molemmat 10 000 euron myyntivoitot. Sitten tapasin tulevan aviomieheni, hän on mua jonkin verran vanhempi ja oli jo aikoja sitten ostanut oman asunnon ja ehtinyt jo maksaa lainatkin pois. Muutin hänen luokseen, menimme naimisiin, saimme lapsen ja ostimme isomman asunnon, väliraha hänen asunnon ja uuden asunnon välillä maksettiin minun rahastosijoitukseni lunastamalla mutta muutimme tarkoituksella kauemmas keskustasta, jotta ei tarvinnut paljoakaan realisoida rahastoja - aina tulee elää niin, että on pahan päivän varalle rahaa!

Mulle sitten koittikin jonkinlainen paha päivä, kun jäin työttömäksi puolitoista vuotta sitten, ja olen tehnyt pätkätöitä ja hanttihommia. Tulotaso laski, mutta onneksi meillä on puskurirahastoa, joita olemme realisoineet (mutta ei liikaa!). Kuitenkin sen verran, että voimme lähteä elokuussa ulkomaille koko perheen voimin. 

Ihmettelen, mikseivät pienituloiset sijoita rahastoihin. Helppo tapa tienata. Mä olen tavallisesta duunariperheestä lähtöisin, ja tienannut aina omat rahani, osannut sijoittaa oikein, enkä koskaan, koskaan ole elänyt yli varojeni. Lainaa en ole turhaan ottanut, saati jotain ihme kulutusluottoja tms. Ja vielä sattui niin onnellisesti, että miehellä oli oma asunto, josta lainat maksettu. Ei välttämättä kannata ottaa sitä kaikkein velkaisinta ja köyhintä "unelmien prinssiä" vaan vähän miettiä sitä taloudellistakin puolta, vaikka mitään järkiavioliittoja ei sen ihmeemmin haluaisikaan solmia. Jotain REALISMIA kehiin kuitenkin. 

Velka on se joka kalvaa mieltä, ja mitä vähemmän velkaa sitä onnellisempi on. Raha tuo turvallisuutta. 
Hyvä ap, jatka samaan tapaan!

[/quote]

hei.

minun oma isäni hyväksikäyttö minua kunnes olin 13 ja asia selvisi, tämän seurauksena äitini rupesi juomaa ja minut huostaanotettiin laitokseen. On varmaan selvää että meni monta vuotta että pääkoppani tuli sellaiseen kuntoon että pystyin jatkamaan opintojani, rippijuhlia, syntymäpäiviä yms. Mistä olis voinu rahaa saada ei ollut. Töissäkäynti ei onnistunut koska asuin laitoksessa, kävin terapiassa eikä vaan voimat riittänyt.

kun täytin 18.v aloitin lukion. Sosiaalitoimisto hommasi minulle soluasunnon ja sinne laverisängyn. Kukaan siis kukaan ei ollut kiinostunut miten minulla menee puhumattakaan siitä että joku olisi tukenut minua opiskeluissa edes henkisesti. 

Sain yhden kuukauden kesätyöpaikan kaupungilta mutta koska sosiaalitoimisto oli "huoltajana" niin en tietystikkään saanut toimentulotukea siltä kuukaudelta. Ja noista kesätöistä ei paljon sukan varteen laiteta. Hyvä niillä sai ruokaa kuukaudeksi koska edelleenkään minulla ei ollut ketään missä olisin edes voileivän voinut käydä syömässä.

lukion joudun jättämään kesken koska en pärjännyt matikassa. Pyysin tukiopetusta mutta en siitä huolimatta pärjännyt. Menin ammattikouluun josta valmistuin kaupan alalle. 

Olin monta vuotta työttömänä koska minulla ei ollut varaa lähteä helvettiin tästä pikkukaupungista, n. Kerran kuukaudessa pääsin isompaan kaupunkiin työhaastatteluun joka tarkoitti sitä että toimeentulotuesta ostin linja-autolipun ja olin neljä päivää syömättä.

yksi kaunis kesäkuu sitten tärppäsi. Sain paikan kaupasta. Työt alkoi heti. Joten viimeisillä rahoilla ostin linkkarilipun isoon kaupunkiin ja nukuin teltassa viikon, pesin itseni ja vaatteet järvessä, kunnes sosiaalitoimisto antoi rahan takuuvuokraan.

En voi sanoin kuvailla kun avasin ensimmäistä kertaa oman asuntoni oven, laitoin patjan lattialle, yhden lautasen ja yhden kupin kaappiin sekä repustani vaateet komeroon.

nyt olen 28.v asun edelleen samassa asunnossa ja olen samassa työpaikassa. Palkka ei ole iso mutta sillä rahalla olen saanut ostettua itselleni vaatteita ja sisustanut kodin kodiksi. Osa rahasta menee edelleen terapeutille mutta pärjään, säästöön en ole saanut yhtään.

joten myönnän että olen köyhä mutta että laiska, sitä minä en todellakaan ole! Mieti itsesi minun saappaisiin ja mieti missä itse olisit ja tiedä sen jälkeen että tuo on vain murto-osa siitä helvetistä missä minä olin.

[/quote]Hyi mikä sika se isäs, miten sairas täytyy olla, että tekee omalle lapselle jotain sellasta, mitä ei viitsi edes ääneen sanoa. Hyvä, että olet selviytynyt, tsemppiä jatkossakin.

[/quote]

Kerroin tämän siksi koska tunnen monta kymmentä nuorta joilla samantapainen tilanne. Osa laitoksissa ja osa sijaisperheissä.

Ei meillä kaikilla ole samanlaisia lähtökohtia elämään, moni kunnon perheestä tuleva sanoo itse elättäneensä itsensä töitä tekemällä, mutta usein ei huomioida sitä että se kotoa saama henkinen tuki, ruoka annos viikonloppuisin ja 5-10 euroa silloin tällöin helpottavat todella paljon. Jo pelkästään se helpottaa että sinulla on tieto että kotiin saa mennä ja sieltä saa leivän jos on tiukka paikka.

Ymmärrän myös sen että aloittaja sanoo että on tavis duunariperheestä eikä paljon apuja ole saanut, jos olisi elänyt minun kengissä niin voisi ajatella toisin, että oikeestaan se apu olikin aika iso.

Kun on itse rämpinyt läpi helvetin ei viitsi yleisesti syytellä muita laiskoiksi tietämättä lähtötilannetta.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 16:29"]

KYLLÄ! Olen täsmälleen samaa mieltä. Mulla oli säästöjä (kesätienestit, rippijuhlien ja ylioppilasjuhlien lahjarahat), kun aloitin opiskelun ja niillä rahoitin elämääni opintotuen lisäksi. Opintojen puolivälissä aloin tehdä töitä, aivan kaikenlaisia hanttihommia mutta myös oman alani töitä. Työt veivät mennessään ja sain vakipaikan ja siitä nopeasti ylennyksen. Koko ajan säästin ja sijoitin nopeasti rahastoihin, hankin vanhempieni avustuksella lapsuudenkotikuntani pankista todella hyvän koron säästötilille jne. Otimme silloisen avomieheni kanssa ison lainan ja ostimme asunnon - jonka sitten tosin kahden vuoden päästä myimme ja onneksemme oli juuri silloin asuntojen hinnat hyvässä nousussa, saimme molemmat 10 000 euron myyntivoitot. Sitten tapasin tulevan aviomieheni, hän on mua jonkin verran vanhempi ja oli jo aikoja sitten ostanut oman asunnon ja ehtinyt jo maksaa lainatkin pois. Muutin hänen luokseen, menimme naimisiin, saimme lapsen ja ostimme isomman asunnon, väliraha hänen asunnon ja uuden asunnon välillä maksettiin minun rahastosijoitukseni lunastamalla mutta muutimme tarkoituksella kauemmas keskustasta, jotta ei tarvinnut paljoakaan realisoida rahastoja - aina tulee elää niin, että on pahan päivän varalle rahaa!

Mulle sitten koittikin jonkinlainen paha päivä, kun jäin työttömäksi puolitoista vuotta sitten, ja olen tehnyt pätkätöitä ja hanttihommia. Tulotaso laski, mutta onneksi meillä on puskurirahastoa, joita olemme realisoineet (mutta ei liikaa!). Kuitenkin sen verran, että voimme lähteä elokuussa ulkomaille koko perheen voimin. 

Ihmettelen, mikseivät pienituloiset sijoita rahastoihin. Helppo tapa tienata. Mä olen tavallisesta duunariperheestä lähtöisin, ja tienannut aina omat rahani, osannut sijoittaa oikein, enkä koskaan, koskaan ole elänyt yli varojeni. Lainaa en ole turhaan ottanut, saati jotain ihme kulutusluottoja tms. Ja vielä sattui niin onnellisesti, että miehellä oli oma asunto, josta lainat maksettu. Ei välttämättä kannata ottaa sitä kaikkein velkaisinta ja köyhintä "unelmien prinssiä" vaan vähän miettiä sitä taloudellistakin puolta, vaikka mitään järkiavioliittoja ei sen ihmeemmin haluaisikaan solmia. Jotain REALISMIA kehiin kuitenkin. 

Velka on se joka kalvaa mieltä, ja mitä vähemmän velkaa sitä onnellisempi on. Raha tuo turvallisuutta. 
Hyvä ap, jatka samaan tapaan!

[/quote]

Jos sun paha päivä on yks saatanan työttömyys kun asut valmiiksi maksetussa talossa ja lähdet ulkomaille niin Ymmärrän saatanan hyvin ettet sä tajua..

Moni nuori aikuinen on nuorena satutettu niin paljon ettei se pysty edes vilkaisemaan miehiä päin ja kehoitat ettei kannata ottaa köyhää miestä.. just just

Rippilahjarahat pitäis laittaa säästöön, mites sellaiset ihmiset joille ei pidetty rippijuhlia?

Mistähän opiskelija laittaa säästöön, kun kotoa heitettiin ulos 16- vuotiaana mukana äitiyspakkauksesta saatu makuupussi?

Kun kaikilla ei se elämä menen ihan niin että vanhemmat jeesivät rahastojen kanssa ja avomiehellä on valmiiksi ostettu asunto..

Meidän pikkucityssä kukaan ei halunnut ottaa narkkariäidin lasta töihin, ajateltiin että samanlainen luuseri se on kun äitinsä.

äähh, en jaksa edes selittää, ehkä joskus koet sun elämässä sen OIKEAN pahan päivän, ehkä silloin osaat mennä itseesi ja miettiä mistä paskasta toiset ponnistaa.