Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen hankkiminen yksin
13.07.2021 |
Joitain vuosi tämä ajatus on ollut taka-alalla mielessä, varasuunnitelmana jos ei puolisoa löydykään. Lähipiiriin on nyt alkanut putkahdella vauvoja enemmänkin ja puolison etsiminenkään ei meinaa enää kiinnostaa. Olen alkanut nyt miettiä aktiivisemmin lapsen hankkimista yksin. Koska se on ollut varasuunnitelmana jo jonkun aikaa, olen ottanut monista asioista jo valmiiksi selvää ja tavallaan valmistautunutkin tähän asiaan.
En aio kertoa täällä itsestäni, en kaipaa mielipiteitä iästäni tmv. ”Sinulla on vielä aikaa” tai ”Sinulla ei ole aikaa”. Herättelen keskustelua yleisellä tasolla, koska joku samassa tai samankaltaisessakin tilanteessa saattaa lukea tätä.
Ajatuksia aiheesta? Mitä pitäisi huomioida itsestäänselvyyksien lisäksi? Vai onko sellaisiakin asioita joita pidät itsestäänselvyytenä mutta saattaisi silti jäädä ajattelematta joltain?
Kommentit (88)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siskoni sai lapsen yksin vauvakuumeissaan ja lapsi on enemmän minulla, meidän äidillä tai äitimme siskolla. Anteeksi nyt vaan etten ala hehkuttumaa kuinka vahvaa ja itsenäistä. Sinäkin vastaat valikoiden...yhteiskuntako esim maksaisi elatusmaksut? Entä se tukiverkosto? Vanhempasi ilman muuta auttaa?
Lähes jokaisen "lähipiiristä" löytyy se yksinhuoltaja, joka hoidattaa lapsensa toisilla. Ja kuinka usein täälläkin saa lukea, kuinka väsyneitä ollaaan kun ei ne omat vanhemmat auta. Lapsi tehdään itselleen ja aina pitäisikin miettiä miten pärjää YKSIN!
Ohis Jostain syystä tämä haave ja unelma saada lapsi vaikka yksin on paljon hyväksyttävämpi naisille kuin miehille. - jos mies kertoo, että hän haluaisi saada oman lapsen, ilman mahd. kumppania, niin hänen kannattaa henkisesi varautua siihen, että saa päälleen kasan sontaa ja saman verran erilaisia ennakkoluuloja. Kun taas vastaavassa asemassa oleva nainen saa myös kiittäviä ja ylistäviä kommentteja yyliin, että jokainen järkevä naisen kannattaisi tehdä näin, koska mihin sitä mietä oikeasti kukaan tarvitsee. Ikäänkuin sukupuoli olisi tässä kohtaa se, joka ratkaisisi minkälaisen huoltajan lapsi mahd. saa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isättömiä lapsia ei saisi tehdä enää yhtään lisää.
Mielelläni tekisin lapsen jolma on isä mutta kohdalleni ei ole sattunut isäksi haluavia miehiä. Uskon myös isättömän lapsen tilanteen olevan parempi kuin lapsen jolla on isä joka ei tätä halunnut.
Lasten tilanne olisi parempi, jos niitä ei hankittaisi tyydyttämään omia itsekäitä tarpeita, esim yksinäisyyden pelkoon, tyydyttämään sitä omaa läheisyyden kaipuuta, jne...
Lapsen hankinta on AINA ITSEKÄS VALINTA, itsellisillä naisilla se ei ole sen itsekkäämpää kuin pariskunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi lapsen syntyä yksinäiselle äidille kuin tilanteeseen, jossa isä ei häntä halua.
Tärkeintä minusta olisi varmistaa tukiverkko sellaista tilannetta varten, että itse sairastut vakavasti tai sattuu jotain vielä pahempaa.
Muutoin pärjäät varmasti. Maailmahan on täynnä tapauksia, joissa lapsi on syystä tai toisesta menettänyt toisen vanhempansa ja hänet on sitten kasvattanut yksinhuoltajaksi jäänyt toinen vanhempi.
Itsekin olen sellainen. Isä joutui nuorena onnettomuuteen ja menehtyi. Äiti kasvatti sitten meidät kolme pientä lasta yksin.
Sukulaispojalle kävi niin, että hän jäi yksin vauvan ja taaperon kanssa vaimon kuoltua. Hänkin on selviytynyt.
Ja kyllä yhteiskunta hoitaa ja maksaa.
Mihin viittaat? Eivätkö yksinhuoltajan lapsille mielestäsi kuulu samat lapsilisät ja päivähoito-oikeus kuin muillekin lapsille?
Toki minun lapsuudessani päivähoito-oikeutta ei ollut, joten meitä hoiti naapurin eläkeläistäti sillä aikaa kun äiti oli töissä.
Sukulaispojalla on asiat sen verran helpommin, että lapset ovat kunnallisessa päiväkodissa hänen työpäiviensä ajan (onnekseen tekee ihan virastoaikaa, mikä tekee hoitojärjestelyjä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siskoni sai lapsen yksin vauvakuumeissaan ja lapsi on enemmän minulla, meidän äidillä tai äitimme siskolla. Anteeksi nyt vaan etten ala hehkuttumaa kuinka vahvaa ja itsenäistä. Sinäkin vastaat valikoiden...yhteiskuntako esim maksaisi elatusmaksut? Entä se tukiverkosto? Vanhempasi ilman muuta auttaa?
Vastaan valikoiden paristakin syystä. Halusin pitää keskustelun yleisellä tasolla aiheesta, ei vain "Ap kysyy ja muut yrittävät auttaa". Itsekin googlettelen joskus viisi vuotta vanhoja keskusteluja kun jollain toisella ihmisellä on ollut samoja asioita mielessä kuin minulla tällä hetkellä.
Toiseksi en ole ehtinyt vielä lukemaan kaikkia vastauksia.
Kolmanneksi pyrin aina tällä palstalla toimimaan anonyymisti. Siksi en ala luettelemaan esim. ketä lähipiiriini kuuluu tai mitä työtä teen. Olen tarpeeksi fiksu itsekin arvioimaan lähipiirini avunhalun tai budjettini, en kaipaa siihen random palstalaisen mielipidettä. Mielipiteitä kaipaan sellaisiin asioihin, joita ei itse tule ajatelleeksi. Sinun kommenttisi ei antanut mitään uutta ajateltavaa minulle. Nuo asiat on ajateltu tietysti ihan ensimmäisenä.
En suosittele kumppanuusvanhemmuutta. Lähipiirissä on tällainen nainen, joka diilasi vieraan miehen kanssa kumppanuusvanhemmuuslapsen. Kun tuli se aika, että vauva pitikin antaa vastavuoroisesti miehelle, niin naisella meni tunteisiin eikä hän suostunut antamaan pikkuvauvaa isälleen esim. viikoksi hoitoon. Asiasta käytiin oikeutta, jossa äiti hävisi keissin. Lapsi on nyt puolet ajasta äidillä ja puolet isällä, mikä on erittäin vaikeaa äidille. Nyt samainen nainen hankkii toista lasta jostain ulkomailta luovutuspermalla. Luovutusperma taas on sekin erittäin kyseenalaista moraalisesti. Jonain päivänä se ihana vauva on aikuinen ja tuomitsee sinut pahasti siitä, että hän ei tiedä mitään omasta isästään. Puolet identiteetistä on hukassa ja elämä on henkisesti erittäin vaikeaa. Voit sitten kertoa hänelle kuinka sait jonkun r*****rin spermaa jostain Hollannista. Voit katsoa vaikka "kadonneen jäljillä"-sarjaa, niin tiedät miten tärkeää omien vanhempien (juurien) tietäminen on ihmiselle. Lapsi ei ole lemmikki vaan ihminen.
Kyllä lastenteon edellytys on se, että pystyy pysyvästi sitoutumaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Jos ei ole kykyä hyväksyä "viallista" puolisoa, niin miten hyväksyt lapsen, jossa on myös vikoja. Ihanne lapselle on elää oman isän ja äidin kanssa. Sanokoot uudet opit mitä tahansa. Vasta viime vuosikymmeninä on alettu muuttaa näitä tieteellisiä faktoja poliittisista syistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan kaikki lasta suunnittelevat osaavat miettiä taloudelliset vaikutukset ja sen, ketkä lähipiiristä ovat halukkaita lapsenvahteja. Ehkä on jollakin tasolla myös mietitty kasvatustyylejä ja omia arvoja, joita haluaa lapselle siirtää.
Kannattaa siinä suunnittelu- ja tekovaiheessa miettiä myös muita juttuja kun sitä vauvaa. Vaikka perhe onkin se juttu mihin pyrkii, yritä pitää myös muuta elämää yllä koko ajan. Vaikka säästääkin rahaa yksinhuoltajuuteen, on tärkeää elää ja toteuttaa muitakin haaveita samalla. Myöskin sillä ajatuksella että tässä ollaan nyt viimeisiä hetkiä vapaita elämään ilman sen kummempia velvollisuuksia.
Itse hankin lapsen ystäväni kanssa, ja ennen raskauden yritystä minulle oli tärkeää lähteä (toisten) ystävien kanssa kaupunkilomalle Eurooppaan. Ei iso juttu sinkkuelämäni aikana, mutta nyt lapsen kanssa en voisi tuollaista tehdä noin vaan. Nykyään ne lomat ovat erilaisia kun 4v on mukana.
Lapsen hankkiminen yksin saattaa olla helpompaa ja henkisesti kevyempää kuin yrittää väkisin pitää ja sopeutua, että joku mieskin jakaa samaa ruokakuntaa.
Joka tapuksessa useat parit päätyvät eroon ja äidit jäävät pääosin vastuuseen lapsistaan.
Kukaan ei ole huomauttelemassa ja arvostelemassa raskauden aiheuttamia muutoksia vartalossa tai muutenkaan. Jos lapsen syntymän jälkeen tapaat jonkun, hän ei ole entistä sinua nähnytkään, eikä voi vertailla.
On helpompi suunnitella menot, lomat ja aktiviteetit lapsen kanssa, kun ei tarvitse niistä kumppanin kanssa jankata. Lapsella on yksi koti vs eroperheiden kahta kotia ramppaavat reppanat. Myös talousasiat ovat paremmin kontrollissa, kun säädät ne itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni sai lapsen yksin vauvakuumeissaan ja lapsi on enemmän minulla, meidän äidillä tai äitimme siskolla. Anteeksi nyt vaan etten ala hehkuttumaa kuinka vahvaa ja itsenäistä. Sinäkin vastaat valikoiden...yhteiskuntako esim maksaisi elatusmaksut? Entä se tukiverkosto? Vanhempasi ilman muuta auttaa?
Vastaan valikoiden paristakin syystä. Halusin pitää keskustelun yleisellä tasolla aiheesta, ei vain "Ap kysyy ja muut yrittävät auttaa". Itsekin googlettelen joskus viisi vuotta vanhoja keskusteluja kun jollain toisella ihmisellä on ollut samoja asioita mielessä kuin minulla tällä hetkellä.
Toiseksi en ole ehtinyt vielä lukemaan kaikkia vastauksia.
Kolmanneksi pyrin aina tällä palstalla toimimaan anonyymisti. Siksi en ala luettelemaan esim. ketä lähipiiriini kuuluu tai mitä työtä teen. Olen tarpeeksi fiksu itsekin arvioimaan lähipiirini avunhalun tai budjettini, en kaipaa siihen random palstalaisen mielipidettä. Mielipiteitä kaipaan sellaisiin asioihin, joita ei itse tule ajatelleeksi. Sinun kommenttisi ei antanut mitään uutta ajateltavaa minulle. Nuo asiat on ajateltu tietysti ihan ensimmäisenä.
On vain yksi asia mitä sinun pitää ajatella. Miten pärjää yksin?
Pienperheyhdistyksessä voisi olla muita samassa tilanteessa olevia. Tai muusta syystä totaaliyksinhuoltajia. Aion itsekin olla sinne yhteydessä, kun oma lapsi syntyy. Sieltä saa henkistä tukea, neuvoja saman kokeneilta, mammakavereita, yhteisiä leirejä yms. Eli verkostoitumista. Se on varmasti hyvä myös lapselle. Tottakai yhdistys on vähemmän aktiivinen pienissä kaupungeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan kaikki lasta suunnittelevat osaavat miettiä taloudelliset vaikutukset ja sen, ketkä lähipiiristä ovat halukkaita lapsenvahteja. Ehkä on jollakin tasolla myös mietitty kasvatustyylejä ja omia arvoja, joita haluaa lapselle siirtää.
Kannattaa siinä suunnittelu- ja tekovaiheessa miettiä myös muita juttuja kun sitä vauvaa. Vaikka perhe onkin se juttu mihin pyrkii, yritä pitää myös muuta elämää yllä koko ajan. Vaikka säästääkin rahaa yksinhuoltajuuteen, on tärkeää elää ja toteuttaa muitakin haaveita samalla. Myöskin sillä ajatuksella että tässä ollaan nyt viimeisiä hetkiä vapaita elämään ilman sen kummempia velvollisuuksia.
Itse hankin lapsen ystäväni kanssa, ja ennen raskauden yritystä minulle oli tärkeää lähteä (toisten) ystävien kanssa kaupunkilomalle Eurooppaan. Ei iso juttu sinkkuelämäni aikana, mutta nyt lapsen kanssa en voisi tuollaista tehdä noin vaan. Nykyään ne lomat ovat erilaisia kun 4v on mukana.
Siinä vaiheessa, kun alkaa tosissaan suunnittelemaan lapsen tekoa, niin noi asiat on jo koettu ja niistä on saanut riittämiin.
Vierailija kirjoitti:
Isättömiä lapsia ei saisi tehdä enää yhtään lisää.
Joo oli veen rasittavaa kasvaa vain äidin kanssa joka yritti kasvattaa mua kuin tyttöä. Oli barbia, spice göörlsiä sun muuta. Isää ei pahrmmin näkynyt, äidin tahdosta johtuen. Miehen malli jäi lapsena aika vähille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotan lasta yksin. Ei ollut suunniteltu juttu, mutta joskus käy näin.
Sanoisin, että raskainta lapsen kanssa yksin olemisessa on se, että kukaan ei ole jakamassa niitä hyviä hetkiä.
Huonoihin hetkiin saat kyllä apua. On neuvola, sosiaalitoimisto, jos on varaa niin siivous- ja lastenhoitoapua saa rahalla.
Mutta kipeimpiä hetkiä ovat ne, kun hypistelen vauvanvaatteita ihan yksikseni. Kun haen äitiyspakkauksen ja ihmettelen sen sisältöä, eikä ole ketään, kenelle riemuita asiasta.
Joten ap, sanoisin, että ota tämä huomioon, kun suunnittelet lapsenhankintaa yksin. Kenelle soitat, kun lapsi oppii istumaan? Ja seisomaan? Ottaa ensimmäisen askeleen, sanoo ensimmäisen äidiksi tunnistettavan sanansa... Kenelle jaat ne tähtihetket?
Yllättävän harvaa ihmistä kiinnostaa muiden lapset... joten jos sinulla on sisaruksia tai vanhemmat, joiden kanssa olet läheinen, niin suosittelen miettimään jo etukäteen, että kuka heistä on se ihminen, jolle soitat, kun asiat ovat niin hyvin, että se ilo ja riemu on pakko jakaa jonkun kanssa!
Tsemppiä ja paljon rakkautta <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni sai lapsen yksin vauvakuumeissaan ja lapsi on enemmän minulla, meidän äidillä tai äitimme siskolla. Anteeksi nyt vaan etten ala hehkuttumaa kuinka vahvaa ja itsenäistä. Sinäkin vastaat valikoiden...yhteiskuntako esim maksaisi elatusmaksut? Entä se tukiverkosto? Vanhempasi ilman muuta auttaa?
Vastaan valikoiden paristakin syystä. Halusin pitää keskustelun yleisellä tasolla aiheesta, ei vain "Ap kysyy ja muut yrittävät auttaa". Itsekin googlettelen joskus viisi vuotta vanhoja keskusteluja kun jollain toisella ihmisellä on ollut samoja asioita mielessä kuin minulla tällä hetkellä.
Toiseksi en ole ehtinyt vielä lukemaan kaikkia vastauksia.
Kolmanneksi pyrin aina tällä palstalla toimimaan anonyymisti. Siksi en ala luettelemaan esim. ketä lähipiiriini kuuluu tai mitä työtä teen. Olen tarpeeksi fiksu itsekin arvioimaan lähipiirini avunhalun tai budjettini, en kaipaa siihen random palstalaisen mielipidettä. Mielipiteitä kaipaan sellaisiin asioihin, joita ei itse tule ajatelleeksi. Sinun kommenttisi ei antanut mitään uutta ajateltavaa minulle. Nuo asiat on ajateltu tietysti ihan ensimmäisenä.
On vain yksi asia mitä sinun pitää ajatella. Miten pärjää yksin?
Leskiäitinä täytyy sanoa että ei.
Kaikkien meidän täytyy varautua yllättäviinkin tilanteisiin ja siihen ettei perheeestä tulekaan sellaista kun kuvitteli. Mutta ihminen elää siltikin heimoissa (perhe/suku/ystävät) ja tässä yhteiskunnassa ei kyllä ole yksin vaikka olisikin yksin.
Tarkoitit ehkä miten elää itsenäisesti. Itsenäisesti on eri asia kuin yksin. Minäkään en ollut puolisoni kuoleman jälkeen yksin. Naapurin Sirpa ei ollut miehen jättämisen jälkeen yksin kun minä ja puolisoni (ennen kuolemaansa) olimme tukena. Eikä itsellinen äitikään ole yksin - hänen pitää vain pohtia etukäteen ketkä ovat niitä ketkä ovat hänen kanssaan.
Yhden ihmisen varaan en laskisi, jos on mahdollista. Mutta tuollainen pelottelu ”vanhempasi kuolevat, sisaruksiasi ei kiinnosta, ystäväsi hylkäävät” pelottelu ei auta ketään. Voihan se olla että kaikki 20 etukäteen mietittyä läheistä muuttavatkin mieltään eivätkä enää edes onnittele syntymäpäivänä. Mutta hedelmällisenpää olisi miettiä listalle ne 20 ihmistä jotka tosiaan voivat olla osa perheen elämää. Joku on se joka vierailee synttäreinä mukavan tädin roolissa. Joku on se joka ottaa lapsen yökylään kerran vuodessa, kunhan lapsi on tarpeeksi iso käydäkseen vessassa itse. Joku on se joka kuuntelee äidin murheet mutta ei niinkään innostu siitä lapsesta. Pieni rooli jokaisella, ei niin että joku hoitaa kaiken mahdollisen.
Mutta tuo yksinäisyydellä pelottelu ei johda mihinkään.
Minä valmistauduin itselliseen äitiyteen, kun ikää alkoi olla liikaa ja parisuhde toisensa jälkeen päättyi lapsettomana (mies ei halunnut/pystynyt). Minulle kynnykseksi kuitenkin nousi voimakas tarpeeni parisuhteelle ja lopulta löysinkin hyvän parin ja isän lapselle. Kerron kuitenkin mitä opin prosessissa.
Käytännön valmistautumiseen ja tutkimuksiin/hoitoihin saa todella hyvin tukea yksityisiltä klinikoilta ja esim. simpukka ry:n webinaareista. Myös julkisella hoidetaan itsellisiä, mutta jonot on pitkiä ja hoito on kuulemma kovin liukuhihnamaista, toki hinta paljon halvempi. Yksityisen ja julkisen palveluja voi myös yhdistää (esim. tutkikaan yksityisellä ja hoitoihin lähete julkiselle). Tutkimukset tulisi siis tehdä, vaikka ei olisi tiedossa vikaa tai epäonnistuneita yrityksiä. Hoidot on paljon kalliimpia kuin hedelmällisyystutkimukset.
Lahjasolujen käyttöön liittyy aina lahjasoluneuvonta (pakolliset psykologikäynnit), jonka luulin epävarmuuksissani olevan tentti minun kelpaavuudesta, mutta olikin oikeasti neuvontaa ja siinä psykologi herättelee ajattelemaan erilaisia asioita, joita lahjasoluihin/itsellisyyteen tulee liittymään ja kertoo tutkitusta tiedosta (mm. miten ja koska lapselle kertoa alkuperästään). Luovuttajaa ei sitten muuten tule kutsua isäksi, että ei synny vääriä mielikuvia tai luuloja velvollisuuksista/oikeuksista. Psykologille voi myös varata enemmänkin aikoja, jos haluaa pohtia itsellisyyttä.
Ennen klinikalle menoa kävin itse tunteella läpi niin lapsen isättömyyden, tukiverkot kuin luopumisen ydinperhehaaveesta. Joo, kaikki synkimmät fiilikset ja ajatukset nousi esille, koska asia oli vaikea. Netin ryhmissä huomasin, että parhaiten itsellisyys tuntui sopivan niille, joilla ei ollut voimakkaita haaveita parisuhteesta/ydinperheestä.
Yksi, mihin itsellinen äiti joutuu jatkuvasti törmäämään on ennakkoluulot. Jos marginaalissa eläminen ei ole ollut aiemmin tuttua, niin itsellisenä joudut sopeutumaan myös uuteen rooliin yhteiskunnassa, jossa olet pientä vähemmistöä ja joudut suojelemaan itseäsi ja lasta näiltä ennakkoluuloilta ja siihen mahdollisesti liittyvältä asiattomalta käytökseltä. Toki itsellisyys on täysin laillista ja lailla säädeltyä, että sentään virallisissa yhteyksissä sinulla on tunnustettu asema.
Vierailija kirjoitti:
Odotan lasta yksin. Ei ollut suunniteltu juttu, mutta joskus käy näin.
Sanoisin, että raskainta lapsen kanssa yksin olemisessa on se, että kukaan ei ole jakamassa niitä hyviä hetkiä.
Huonoihin hetkiin saat kyllä apua. On neuvola, sosiaalitoimisto, jos on varaa niin siivous- ja lastenhoitoapua saa rahalla.
Mutta kipeimpiä hetkiä ovat ne, kun hypistelen vauvanvaatteita ihan yksikseni. Kun haen äitiyspakkauksen ja ihmettelen sen sisältöä, eikä ole ketään, kenelle riemuita asiasta.
Joten ap, sanoisin, että ota tämä huomioon, kun suunnittelet lapsenhankintaa yksin. Kenelle soitat, kun lapsi oppii istumaan? Ja seisomaan? Ottaa ensimmäisen askeleen, sanoo ensimmäisen äidiksi tunnistettavan sanansa... Kenelle jaat ne tähtihetket?
Yllättävän harvaa ihmistä kiinnostaa muiden lapset... joten jos sinulla on sisaruksia tai vanhemmat, joiden kanssa olet läheinen, niin suosittelen miettimään jo etukäteen, että kuka heistä on se ihminen, jolle soitat, kun asiat ovat niin hyvin, että se ilo ja riemu on pakko jakaa jonkun kanssa!
Tsemppiä ja paljon rakkautta <3
Olen samassa tilanteessa kuin sinä. Tahtomattani yksin odottava. Olen miettinyt samoja asioita. Seulontaultrassa tai neuvolakäynneillä on aina vähän yksinäinen olo, kun näkee ympärillä iloisia pariskuntia. Osaan kyllä itsekin iloita näitä asioista, mutta olisi kiva voida jakaa niitä jonkun kanssa jolle se on yhtä tärkeää. Olisi kiva yhdessä seurata ja ihastella mahan kasvua jne.
Mulla on kyllä ystäviä, jotka ovat innoissaan puolestani. Yhdelle heistä olenkin esitellyt vauvavaatekokoelmani. He ovat henkisesti tukena, vaikkei heistä konkreettista vauvanhoitotukea saakaan. Tiedän, etteivät he katoa minnekään kun vauva tulee tähän maailmaan ja minä alan kulkemaan heidän seurassaan aina vaunujen kanssa.
Tunnen useita itsellisiä äitejä. Kukaan ei elä missään marginaalissa vaan ovat korkeasti koulutettuja, täyttä elämää eläviä naisia, joilla on ystäviä ja sukua.
Doulan palveluja kannattaa ostaa raskausajaksi ja synnytykseen. Kelasta saa samat tuet kuin tavallinen yh ml. elatustuki.
Alue: Aihe vapaa
Ja kyllä yhteiskunta hoitaa ja maksaa.