Lapsen hankkiminen yksin

Tunnen pari itsellistä äitiä. He ovat keskenään hyvin erilaisia. Toinen on kahden lapsensa kanssa todella tiiviisti ydinperhe, hyvin tavallinen keskiluokkainen sellainen. Lapset käy mummolassa, tosi tavallista lapsiperhearkea.

Toinen elää sitten yhden lapsensa kanssa sellaista hippielämää. Heitä ei jotenkin ydinperheeksi osaa ajatella kun on varmaan 10 ”mieskaveria” lapsella, kummeja ja äidin ystäviä pyörii nurkissa koko ajan jne.

Pointtina lähinnä se, että itsellisenä äitinäkin voi elää monella tavalla ja kannattaa miettiä sitä tapaa etukäteen. Onnea yritykseen!

Oletko miettinyt kumppanuusvanhemmuutta?

Isättömiä lapsia ei saisi tehdä enää yhtään lisää.

Millainen tukiverkosto sinulla on? Entä taloudellinen tilanne?

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt kumppanuusvanhemmuutta?

Olen ja todennut että siinä on monia ongelmia eikä sopisi minulle. Pidän myöskin lapselle parempana yhtä selkeää vanhempaa (+ läheistä lähipiiriä) ja yhtä kotia kuin kahta vanhempaa jotka asuvat eri paikoissa eikä heitä yhdistä juuri muu kuin lapsi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Isättömiä lapsia ei saisi tehdä enää yhtään lisää.

Mielelläni tekisin lapsen jolma on isä mutta kohdalleni ei ole sattunut isäksi haluavia miehiä. Uskon myös isättömän lapsen tilanteen olevan parempi kuin lapsen jolla on isä joka ei tätä halunnut.

Mielummin yksin kuin tavan vuoksi väkisin parisuhteessa. Kyllähän lain mukaan lapsi saa tietää luovuttajansa hedelmöityshoidoilla, isänsä, täysi-ikäisenä.

Nro 6 oli ap, unohtui kirjoittaa se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt kumppanuusvanhemmuutta?

Olen ja todennut että siinä on monia ongelmia eikä sopisi minulle. Pidän myöskin lapselle parempana yhtä selkeää vanhempaa (+ läheistä lähipiiriä) ja yhtä kotia kuin kahta vanhempaa jotka asuvat eri paikoissa eikä heitä yhdistä juuri muu kuin lapsi.

Ap

Lapselle riittää yksi kyllin hyvä läsnäoleva vanhempi, mutta kun elämässä ei sitä ennustettavuutta miten esim pärjäisit jos sairastuisit synnytyksen jälkeiseen masennukseen?

Anna olla.

Voi olla aika rankkaa, ellei ole tosi hyviä tukiverkkoja. Eli jos on joku, jolle voi saada lapsen usein ja helposti hoitoon/soittaa auttamaan kun olette kipeitä tai valvottu yökaupalla/henkisenä tukena, eli lähellä asuva oma perhe kai lähinnä, niin sitten lähtisin tuohon, muuten en. Ellet sitten ole tosi sosiaalinen tyyppi, jolla riittää kavereista apua, ehkä sitten myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isättömiä lapsia ei saisi tehdä enää yhtään lisää.

Mielelläni tekisin lapsen jolma on isä mutta kohdalleni ei ole sattunut isäksi haluavia miehiä. Uskon myös isättömän lapsen tilanteen olevan parempi kuin lapsen jolla on isä joka ei tätä halunnut.

Lasten tilanne olisi parempi, jos niitä ei hankittaisi tyydyttämään omia itsekäitä tarpeita, esim yksinäisyyden pelkoon, tyydyttämään sitä omaa läheisyyden kaipuuta, jne...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt kumppanuusvanhemmuutta?

Olen ja todennut että siinä on monia ongelmia eikä sopisi minulle. Pidän myöskin lapselle parempana yhtä selkeää vanhempaa (+ läheistä lähipiiriä) ja yhtä kotia kuin kahta vanhempaa jotka asuvat eri paikoissa eikä heitä yhdistä juuri muu kuin lapsi.

Ap

Lapselle riittää yksi kyllin hyvä läsnäoleva vanhempi, mutta kun elämässä ei sitä ennustettavuutta miten esim pärjäisit jos sairastuisit synnytyksen jälkeiseen masennukseen?

Ohiksena pakko kommentoida

Elämää ei voi ennustaa ja voihan sitä ihan tavallisessa ydinperheessäkin tapahtua vaikka mitä. Voi vaikka se isä sairastua pahasti tai kuolla vauva-aikana. Isä voi lähteä yllättäin. Mitä tahansa. Kun lasta hankkii tietoisemmin kun yksin hankkii, osaa ehkä ajatella näitä ’mitä jos’ skenaarioita tarkemmin ja varautua niihin.

Yleensä yksin lapsia hankkivat myös panostavat tuohon lähipiiriin muutenkin joten varmasti löytyy muitakin keinoja ratkoa tuollaisia tilanteita kuin lapsen isä.

Sellainen vinkki tuli mieleen ensimmäisiä kommentteja lukiessa että ap, tulet saamaan vihaa ja ilkeyttä niskaasi joka tapauksessa. Sait sitä jo nyt useammassa kommentissa. Opettele suodattamaan nämä mielipiteet pois. Perinteinen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, menetelmä.

Mieti lähipiiristä joku johon luotat lapsenkasvatusasioissa, jolta kyselet tarvittaessa vinkkejä. Se voi olla oma äiti, sisko, ystävä jonka kanssa jaatte samankaltaisia näkemyksiä. Ei tarvitse kaikesta olla samaa mieltä, mutta silloin on joku jonka kanssa voi ihan vaikka purkaa taaperon kiukunpuuskia ilman että tulee näitä kommentteja joiden sisältö on vain että isättömyydestä johtuu uhmaikä.

Mammakavereita voi myös tavata seurakunnan kerhoissa, taloyhtiön hiekkalaatikolla ja muissa paikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt kumppanuusvanhemmuutta?

Olen ja todennut että siinä on monia ongelmia eikä sopisi minulle. Pidän myöskin lapselle parempana yhtä selkeää vanhempaa (+ läheistä lähipiiriä) ja yhtä kotia kuin kahta vanhempaa jotka asuvat eri paikoissa eikä heitä yhdistä juuri muu kuin lapsi.

Ap

Lapselle riittää yksi kyllin hyvä läsnäoleva vanhempi, mutta kun elämässä ei sitä ennustettavuutta miten esim pärjäisit jos sairastuisit synnytyksen jälkeiseen masennukseen?

Ohiksena pakko kommentoida

Elämää ei voi ennustaa ja voihan sitä ihan tavallisessa ydinperheessäkin tapahtua vaikka mitä. Voi vaikka se isä sairastua pahasti tai kuolla vauva-aikana. Isä voi lähteä yllättäin. Mitä tahansa. Kun lasta hankkii tietoisemmin kun yksin hankkii, osaa ehkä ajatella näitä ’mitä jos’ skenaarioita tarkemmin ja varautua niihin.

Yleensä yksin lapsia hankkivat myös panostavat tuohon lähipiiriin muutenkin joten varmasti löytyy muitakin keinoja ratkoa tuollaisia tilanteita kuin lapsen isä.

Samoja asioita heidänkin pitää miettiä, jotka sitä perhettä perustaa yhdessä. Mitä, jos tulee ero? Mitä, jos sairastuu? Mitä, jos jää työttömäksi? Mitä, jos toinen kuolee? Totta hitossa se oma selusta pitää turvata ja ajatella vähän kauaskantoisemmikin. Realismi on negatiivista ja se yleensä unohtuu kun katsotaan sitä maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi ja polkee sitä jalkaa MINÄ tahdon. Niin ap miksi sinä haluat sen lapsen ja miten sinä turvaat hänen elämän?

Oma perhe tulisi olla tärkeä tukiverkko. Jos omat vanhemmat jo iäkkäitä ja muistisairaita, tuohon tuskin kannattaa lähteä. Vanhemmuus on muutakin kuin helppo vauva-aika. Omat sisarukset apuun, niistä on itselleni ollut suuri apu yksin vanhempana. Siskoni kanssa hoidetaan lapsia jos tarve. Asumme lähekkäin. Omat vanhempanne jo vanhoja ja sairaita.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen vinkki tuli mieleen ensimmäisiä kommentteja lukiessa että ap, tulet saamaan vihaa ja ilkeyttä niskaasi joka tapauksessa. Sait sitä jo nyt useammassa kommentissa. Opettele suodattamaan nämä mielipiteet pois. Perinteinen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, menetelmä.

Mieti lähipiiristä joku johon luotat lapsenkasvatusasioissa, jolta kyselet tarvittaessa vinkkejä. Se voi olla oma äiti, sisko, ystävä jonka kanssa jaatte samankaltaisia näkemyksiä. Ei tarvitse kaikesta olla samaa mieltä, mutta silloin on joku jonka kanssa voi ihan vaikka purkaa taaperon kiukunpuuskia ilman että tulee näitä kommentteja joiden sisältö on vain että isättömyydestä johtuu uhmaikä.

Mammakavereita voi myös tavata seurakunnan kerhoissa, taloyhtiön hiekkalaatikolla ja muissa paikoissa.

Eipä tässä ole reilun vuoden aikana paljon kerhoja ollut. Ihan pirun yksinäistä on ollut. Lapsikin pelkää aikuisia, kun ei ole heitä minun lisäksi nähnyt.

t. 1 v äiti

Parempi lapsen syntyä yksinäiselle äidille kuin tilanteeseen, jossa isä ei häntä halua.

Tärkeintä minusta olisi varmistaa tukiverkko sellaista tilannetta varten, että itse sairastut vakavasti tai sattuu jotain vielä pahempaa.

Muutoin pärjäät varmasti. Maailmahan on täynnä tapauksia, joissa lapsi on syystä tai toisesta menettänyt toisen vanhempansa ja hänet on sitten kasvattanut yksinhuoltajaksi jäänyt toinen vanhempi.

Itsekin olen sellainen. Isä joutui nuorena onnettomuuteen ja menehtyi. Äiti kasvatti sitten meidät kolme pientä lasta yksin.

Sukulaispojalle kävi niin, että hän jäi yksin vauvan ja taaperon kanssa vaimon kuoltua. Hänkin on selviytynyt.

Siskoni sai lapsen yksin vauvakuumeissaan ja lapsi on enemmän minulla, meidän äidillä tai äitimme siskolla. Anteeksi nyt vaan etten ala hehkuttumaa kuinka vahvaa ja itsenäistä. Sinäkin vastaat valikoiden...yhteiskuntako esim maksaisi elatusmaksut? Entä se tukiverkosto? Vanhempasi ilman muuta auttaa? 

Tukiverkot ja hyvä taloustilanne helpottaa asiaa.Eihän tuo sen kummempi ole kuin totaali yh joita maailma pullollaan. Kiirehtisin jos ikä on yli 33v. Sitten jää vielä optio sisarukselle.