Mieheni tajusi vasta nyt että meidän perheellä ei oikeasti aina ollut edes rahaa ruokaan kun olin pieni
Ollaan oltu miehen kanssa jo vuosia yhdessä, saman ikäisiä ja käyty aikanaan samaa yläastettakin. Ollaan ostettu yhteinen talo ja lapsiakin löytyy. Kumpikin käy töissä, ollaan matalapalkka-alalla mutta tullaan kuitenkin mun mielestä hyvin toimeen kunhan vähän katsoo mitä ostaa.
Nyt kun omat lapset on sen ikäisiä (2- ja 4-vuotiaat) käytiin tänä kesänä ekaa kertaa Muumimaailmassa. Ei se halpa reissu ollut ja pyrittiin menemään omilla eväillä että voidaan ensi kuussa käydä jossain kun ei mene kaikki rahat ruokaan ja huvituksiin. Mies tätä harmitteli kun ei voinut lomailla "täysillä" kun osittain vaadin että mennään omilla eväillä reissuun ja haettiin kaupasta täydennystä.
Se reissu oli minullekin eka kerta Muumimaailmaan ja nautin lasten kanssa. Mies on käynyt siellä muutaman kerran ennen meidän lapsia. Mies oli "järkyttynyt" kun tuli puhetta että en ole kotona asuessani käynyt missään huvipuistossa. Ja kun kerroin että ei käyty kun hyvä kun riitti rahat edes ruokaan. Mies sitten oli:" hyvä että nyt sitten edes pääset vaikka et lapsena ole päässyt"
Nyt ke meidän auto yllättäen meni rikki (jakoketju katkesi jo 100tkm kohdalla) ja ostettiin muutaman satasen auto nyt että pääsee töihin. Tämän takia loppukuun ruokabudjetti meni uusiksi ja nyt vkl ei grillattu kun makkaraa ja syötiin uusia pottuja. Tämä harmitti miestäni ja hän olisi halunnut jotain kunnon grillattavaa mutta pidin pääni ettei grilliruokiin käytetä luottoa. Sit kerroin mitä meillä yleensä syötiin ja sanoin et me eletään oikeasti "luksuselämää" kun nyt on vasta ekat rahamurheet ja joutuu tinkimään herkkuruuista.
Itseäkin silti nyppii rahatilanteemme mutta kun muistan oman lapsuuden niin en voi valittaa
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Jäi vaan epäselväksi, miksi ap päättää, käyttääkö mies korttia tai ostetaanko eväitä? Eikö miehellä ole sananvaltaa rahankäyttöön?
Meillä on yhteinen tili mihin palkat tulee. Eli sillä ei ole merkitystä kumpi viilaa kun samalta tililtä se lähtee. Ja oltiin juteltu ennakkoon että jos me mennään Muumimaailmaan omilla eväillä voidaan tehdä 2 reissua, Muumimaailma ruokien kera yksi reissu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talo, kaksi lasta, grilli, kaksikin autoa ja kesäreissu ja molemmilla työpaikat. Ei kuulosta kovin köyhien ihmisten touhulta minusta.
Yksi auto, mut mun pointti alunperin ei ollut se et me mun mielestä ollaan köyhiä koska mulla on vertailupohjaa siitä miten esim vkl odotin vaan maanantaita ja kouluruokaa että saisi muutakin syötävää kun perunoita ja kaurapuuroa.
Mies siis pitää meitä köyhinä kun ei voida ostaa mitä vaan millon vaan.
Ap
Itse olen sitä mieltä, että ruuassa ei säästetä ellei ole todellinen hätä. Hätä ei voi olla, jos pystytte käymään Muumimaassa ja säästämään säännöllisesti lapsille.
Sillon pitää vaan miettiä, mitä arvostaa. Itselleni monipuolinen ja ravitseva ruoka on arvoasteikon kärjessä, sitten vasta ylimääräiset säästämiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi vaan epäselväksi, miksi ap päättää, käyttääkö mies korttia tai ostetaanko eväitä? Eikö miehellä ole sananvaltaa rahankäyttöön?
Meillä on yhteinen tili mihin palkat tulee. Eli sillä ei ole merkitystä kumpi viilaa kun samalta tililtä se lähtee. Ja oltiin juteltu ennakkoon että jos me mennään Muumimaailmaan omilla eväillä voidaan tehdä 2 reissua, Muumimaailma ruokien kera yksi reissu.
Ap
Selvästikään mies ei ollut miettinyt kuten sinä, kun olisi ostanut parillakympillä viikonlopuksi ruokaa, mikä on kohtuullinen toive.
Mikset kommentoi 200 euron kuukausisäästöjä? Miksei siitä voi tinkiä edes kesällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talo, kaksi lasta, grilli, kaksikin autoa ja kesäreissu ja molemmilla työpaikat. Ei kuulosta kovin köyhien ihmisten touhulta minusta.
Yksi auto, mut mun pointti alunperin ei ollut se et me mun mielestä ollaan köyhiä koska mulla on vertailupohjaa siitä miten esim vkl odotin vaan maanantaita ja kouluruokaa että saisi muutakin syötävää kun perunoita ja kaurapuuroa.
Mies siis pitää meitä köyhinä kun ei voida ostaa mitä vaan millon vaan.
Ap
Minusta kylläkin kaksi autoa mutta ihan miten vaan. Mitä mieheen tulee niin itsepä olet hänet valinnut. Itse valitsin miehen jolla on samankaltainen tausta joten ei ole tällaisia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtääkö miehesi mitä teidän arki maksaa ja kuinka paljon tienaatte? Eihän tuohon nykyiseen tiukkaan elämäänne vaikuta miten ja kuinka paljon sinä olet saanut lapsena. Vaikka olisit saanut kaiken mitä haluat niin nyt teidän perhe elää tiukoilla ja sen mukaan mennään ja molempien aikuisten tulee se ymmärtää.
Luitko ap:n viestejä? Hän säästää joka kuukausi 100 euroa tai enemmän lapsille. Puolittaisi edes summan kesäksi niin olisi saaneet mieleistä ruokaa vaikka useana viikonloppuna ja olisi matkalla voinut pysähtyä vaikka kahvilaan tai ravintolaan syömään.
200e menee kuussa lapsien säästöön yhteensä, oman talouden puskuriin pyritään saamaan satanen. Meillä on kk tietty "hupibudjetti" millä saa ostaa vaikka jäätelöä koko rahalla, mutta kun otettiin omat eväät mukaan niin meillä meni satanen reissuun, toinen olisi mennyt heittämällä ruokiin kun koko päivä oltiin liikenteessä. Näin jäi (tai olisi jäänyt jos auto ei olisi mennyt rikki) rahaa toiseenkin 100e kesäreissuun tälle kuulle. Mennään sit vaan palkkapäivän jälkeen reissuun joku vkl.
Ap
Tajuatko miten irvokasta on puhua köyhyydestä noilla tiedoilla tai kieltää miestä ostamasta kunnon ruokaa?? Suorastaan törkeää.
Oikeasti teillä ei ole tiukkaa. Teillä ei ole mitään pakkoa säästää lapsille joka ikinen kuukausi 200 e ja sitten yllättävän menon tullessa syödä pelkkää perunaa ja makkaraa vasten tahtoa tai syödä omia eväitä kesäretkellä. Kyse on sinun valinnasta ja näköjään jyräät miehen tahdon älyttömillä vaatimuksillasi.
Kerro minulle konkreettisia vinkkejä! Rehellisesti sanottuna haluaisin pistää kerrankin "kunnolla haisemaan" ja esim tehdä sen Särkänniemen reissun hotelleineen ja ravintoloineen päivineen, lapset saisi vetää narua ja syödä hattaraa navat täyteen. Siihen reissuun kuluisi kaikki säästöt. Sitten jos tulisikin jotain yllätysrahan menoa, esim pyykinpesukone leviää ja vaikka kaadun ja murran jalkani ja joudun saikulle ja tulot tippuu sen takia, viilaanko vain luottokorttia ja kerjään facessa rahaa?
Me tarvitaan joku taloudellinen puskuri työttömyyden tai vaikka vuotavan katon takia. Se saadaan nyt paremmin kasaan kun lapset on pieniä ja ei osaa vaatia. Eikä sen summan tartte olla 3000e enempää, mutta ennen kun se summa on kasassa me ei voida elää kädestä suuhun ja osareilla ja luottokortteja vaikuttaen. Omst vanhemmat teki niin ja kun tuli lama, täytyi pärjätä sitten sillä mikä jäi lyhennysten jälkeen.
Ap
Ai vaihtoehdot on tuhansia euroja haisemaan tai pihistely grilliruuissa? Mitään välimuotoa ei ole?
Miten olisi vaikka se, että mieskin saa jotain toiveitaan läpi ja voisitte vaikka käydä ulkona syömässä muumimatkalla? Ei maksaisi tuhansia, laittaisitte vaan vähemmän säästöön lapsille kesällä. Saisitte grilliruuatkin kevyesti.
Poikien säästötilit on sellaiset että kun sinne laittaa rahat niin niitä ei saa pois ellei lakkauta koko tiliä. Ja Muumimaailmassa käytiin viime vkl, nyt ke levisi auto, ostettiin ke toinen tilalle ja sen ke oston takia ei voinut laittaa vkl yhteen grillaukseen 30e rahaa että saa 80e bensaa ja ruokaa 15 päivään asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi vaan epäselväksi, miksi ap päättää, käyttääkö mies korttia tai ostetaanko eväitä? Eikö miehellä ole sananvaltaa rahankäyttöön?
Meillä on yhteinen tili mihin palkat tulee. Eli sillä ei ole merkitystä kumpi viilaa kun samalta tililtä se lähtee. Ja oltiin juteltu ennakkoon että jos me mennään Muumimaailmaan omilla eväillä voidaan tehdä 2 reissua, Muumimaailma ruokien kera yksi reissu.
Ap
Tämä kaikki kuulostaa kontrollifriikiltä. Oma tili on vähintä, mitä puolisoilla voi olla. Pitäkää yhteinen taloustili, jonne siirrätte rahaa ruokaan ja lainoihin ja muuten erilliset tilit.

Taloudenhallinnan kurssille mars jos ei kolmeakymppiä löydy. Jestas.

Mikä mahti teitä estää ennakoimasta ja muuttamasta säästettävää summaa jo ennen seuraavaa kesää? Tehkääpä se nyt vastaisuuden varalle niin on isompi summa käytössä seuraavaa lomaa varten.
Ja miehellähän oli luottokortti. Ei ole synti ostaa parilla kymmenellä eurolla ruokaa.
Itselläni menisi totaalisesti hermot jos joku kieltäisi minua ostamasta asiaa x. Mutta mieheni ei tiedä paljonko minulla on rahaa tilillä ja minä en tiedä paljonko hänellä.
Mutta ilmeisesti jotkut aikuiset ihmiset määräilee toisiaan että saako ostaa lihaa tai makkaraa.
Itse kävin vähävaraisena leipäjonossa. (Silloin kun opiskelin ja olin vähän aikaa työttömänä). Sieltä sai kyllä niin paljon ruokaa (ja lihaa) että ruokin niillä koiratkin. Kaikki tuet jäi säästöön ja oli varaa syödä ulkonakin välillä.
Suosittelen teillekin leipäjonoa niin ei tarvi jauhomakkaraa syödä; sieltä saa ihan oikeita lihoja.
Ap, minusta olet fiksu rahankäyttäjä. Eväissä ja makkarassa ei ole mitään pahaa. Me olemme hyvätuloisia, ja aina huvipuistossa eväitten kanssa, vaikka se huvipuisto saattaa välillä olla vaikka Universal Studios Orlandossa.
Joskus tulee yllättäviä menoja. Pienituloisiksi säästätte kuitenkin tosi paljon lapsille. En tiedä, onko se ihan tarpeen. Kaunis ajatus, mutta esim 50 kuussa olisi ihan hieno satsaus sekin, ja voisit lisätä perheen säästöihin satasen kuussa. Kai kuitenkin tiedät, että kun raha on lapsen tilille siirretty, siitä tulee lapsen rahaa, ja sitä ei saa edes tiukan paikan tullen käyttää lapsen elatukseen.
Vierailija kirjoitti:
Kai kuitenkin tiedät, että kun raha on lapsen tilille siirretty, siitä tulee lapsen rahaa, ja sitä ei saa edes tiukan paikan tullen käyttää lapsen elatukseen.
Tiedän tämän asian että kun ne on lasten tileille laitettu niin se on vain heille tarkoitettua rahaa. Jos nyt vaikka pimahtaisin ja ostaisin vaatteita itselle tilit tyhjäksi niin kun pojat täyttää 18 niin he voi vaatia mua korvaamaan ne rahat. Tai näin olen asian ymmärtänyt.
Mutta ehkä mä voisin tän keskustelun innoittamana laittaa 15. päivä sen yhteensä 200e sijasta 100e lasten tileille nyt tässä ja ensikuussa. Pelkään vaan että jos annan itselle luvan "lipsua" ja jättää laittamatta poikien tilille rahaa niin aina tulee jotain menoja minkä varjolla jätän säästämättä ja sit ne säästämiset jää
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtääkö miehesi mitä teidän arki maksaa ja kuinka paljon tienaatte? Eihän tuohon nykyiseen tiukkaan elämäänne vaikuta miten ja kuinka paljon sinä olet saanut lapsena. Vaikka olisit saanut kaiken mitä haluat niin nyt teidän perhe elää tiukoilla ja sen mukaan mennään ja molempien aikuisten tulee se ymmärtää.
Luitko ap:n viestejä? Hän säästää joka kuukausi 100 euroa tai enemmän lapsille. Puolittaisi edes summan kesäksi niin olisi saaneet mieleistä ruokaa vaikka useana viikonloppuna ja olisi matkalla voinut pysähtyä vaikka kahvilaan tai ravintolaan syömään.
200e menee kuussa lapsien säästöön yhteensä, oman talouden puskuriin pyritään saamaan satanen. Meillä on kk tietty "hupibudjetti" millä saa ostaa vaikka jäätelöä koko rahalla, mutta kun otettiin omat eväät mukaan niin meillä meni satanen reissuun, toinen olisi mennyt heittämällä ruokiin kun koko päivä oltiin liikenteessä. Näin jäi (tai olisi jäänyt jos auto ei olisi mennyt rikki) rahaa toiseenkin 100e kesäreissuun tälle kuulle. Mennään sit vaan palkkapäivän jälkeen reissuun joku vkl.
Ap
Tajuatko miten irvokasta on puhua köyhyydestä noilla tiedoilla tai kieltää miestä ostamasta kunnon ruokaa?? Suorastaan törkeää.
Oikeasti teillä ei ole tiukkaa. Teillä ei ole mitään pakkoa säästää lapsille joka ikinen kuukausi 200 e ja sitten yllättävän menon tullessa syödä pelkkää perunaa ja makkaraa vasten tahtoa tai syödä omia eväitä kesäretkellä. Kyse on sinun valinnasta ja näköjään jyräät miehen tahdon älyttömillä vaatimuksillasi.
Kerro minulle konkreettisia vinkkejä! Rehellisesti sanottuna haluaisin pistää kerrankin "kunnolla haisemaan" ja esim tehdä sen Särkänniemen reissun hotelleineen ja ravintoloineen päivineen, lapset saisi vetää narua ja syödä hattaraa navat täyteen. Siihen reissuun kuluisi kaikki säästöt. Sitten jos tulisikin jotain yllätysrahan menoa, esim pyykinpesukone leviää ja vaikka kaadun ja murran jalkani ja joudun saikulle ja tulot tippuu sen takia, viilaanko vain luottokorttia ja kerjään facessa rahaa?
Me tarvitaan joku taloudellinen puskuri työttömyyden tai vaikka vuotavan katon takia. Se saadaan nyt paremmin kasaan kun lapset on pieniä ja ei osaa vaatia. Eikä sen summan tartte olla 3000e enempää, mutta ennen kun se summa on kasassa me ei voida elää kädestä suuhun ja osareilla ja luottokortteja vaikuttaen. Omst vanhemmat teki niin ja kun tuli lama, täytyi pärjätä sitten sillä mikä jäi lyhennysten jälkeen.
Ap
Joo tuo onkin ihan fiksua, mutta itse tiputtaisin lapsien säästöjä 50 euroon edes osaksi vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Lasten tileille oli jo laitettu rahat ja kuukauden ylimääräiset rahat oli laitettu tuohon autoon. Meille tulee palkka 15.7 seuraavan kerran ja tilillä oli 100e jolla pitää tankata auto (ja ruokkia koko perhe) niin oli nyt tänä viikonloppuna pakko jättää ne miehen himoitsevat sisäfileepihvit ostamatta että ei tartte syödä kaurapuuroa loppuviikkoa. Ensi vkl voidaan sit taas grillata jotain parempaa kun ei sen takia oteta lisävelkaa
Ap
Entä ne muut tilit ja vararahastot...
Onko teillä siis luottokorttivelkaa? Vai onko ns pakkosäästökohteita muitakin.
Olisiko se pihvi ollut pakko ostaa visalla?
Älkää nyt jonnekin tilille säästäkö lapsille 100e/kk 18 vuoden ajan. Laittakaa vaikka pienikuluisiin indeksirahastoihin, niin voi olla jotain nostettavaakin 18-vuotissyntymäpäivänä.
Ei mulla muuta. Jatkakaa.
Kyllä ne perheen yhteiset kokemukset ja matkailusta syntyvät muistot on tärkeämpiä kuin saada vähän rahaa käteen täysi-ikäisenä. En näe järkevänä toimintana pihistellä koko lasten lapsuutta siksikään, ettei 18v välttämättä käytä niitä rahoja järkevästi vaan hassaa menemään. APlle suosittelisin ihan hyvää tarkoittaen terapiaa, jossa voisi purkaa lapsuuden kokemuksia. Vaikka tarkoitusperäsi olisivatkin hyvät eivät ne oikeuta tuollaiseen taloudelliseen väkivaltaan.

Tämä. Sitten pojat voivat tulla tänne itkemään kuinka kaikilla ei ole samanlaisia taloudellisia edellytyksiä opiskella pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi vaan epäselväksi, miksi ap päättää, käyttääkö mies korttia tai ostetaanko eväitä? Eikö miehellä ole sananvaltaa rahankäyttöön?
Meillä on yhteinen tili mihin palkat tulee. Eli sillä ei ole merkitystä kumpi viilaa kun samalta tililtä se lähtee. Ja oltiin juteltu ennakkoon että jos me mennään Muumimaailmaan omilla eväillä voidaan tehdä 2 reissua, Muumimaailma ruokien kera yksi reissu.
Ap
Selvästikään mies ei ollut miettinyt kuten sinä, kun olisi ostanut parillakympillä viikonlopuksi ruokaa, mikä on kohtuullinen toive.
Mikset kommentoi 200 euron kuukausisäästöjä? Miksei siitä voi tinkiä edes kesällä?
Oletko säästänyt lapsillesi yhtään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne perheen yhteiset kokemukset ja matkailusta syntyvät muistot on tärkeämpiä kuin saada vähän rahaa käteen täysi-ikäisenä. En näe järkevänä toimintana pihistellä koko lasten lapsuutta siksikään, ettei 18v välttämättä käytä niitä rahoja järkevästi vaan hassaa menemään. APlle suosittelisin ihan hyvää tarkoittaen terapiaa, jossa voisi purkaa lapsuuden kokemuksia. Vaikka tarkoitusperäsi olisivatkin hyvät eivät ne oikeuta tuollaiseen taloudelliseen väkivaltaan.
Tämä. Sitten pojat voivat tulla tänne itkemään kuinka kaikilla ei ole samanlaisia taloudellisia edellytyksiä opiskella pitkälle.
Sosiaaliluokka usein periytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai kuitenkin tiedät, että kun raha on lapsen tilille siirretty, siitä tulee lapsen rahaa, ja sitä ei saa edes tiukan paikan tullen käyttää lapsen elatukseen.
Tiedän tämän asian että kun ne on lasten tileille laitettu niin se on vain heille tarkoitettua rahaa. Jos nyt vaikka pimahtaisin ja ostaisin vaatteita itselle tilit tyhjäksi niin kun pojat täyttää 18 niin he voi vaatia mua korvaamaan ne rahat. Tai näin olen asian ymmärtänyt.
Mutta ehkä mä voisin tän keskustelun innoittamana laittaa 15. päivä sen yhteensä 200e sijasta 100e lasten tileille nyt tässä ja ensikuussa. Pelkään vaan että jos annan itselle luvan "lipsua" ja jättää laittamatta poikien tilille rahaa niin aina tulee jotain menoja minkä varjolla jätän säästämättä ja sit ne säästämiset jää
Ap
Lipsya? Ne lapset on pieniä. Tulee vielä toisenlaisia aikoja. Miksi heillä pitää olla 20 tuhatta tilillä ajokorttia varten?
Sinulla on varmasti myös muita pakkosäästöjä, joista ei voi lipsua.
Eli kyse on kontrollintarpeesta.