Lue keskustelun säännöt.
"Niin kyllähän se mies sun ulkonäköä siellä juhlissa kehui, mutta se ei ollutkaan nähnyt sua alasti"
11.07.2021 |
Antaisitko tällaisen lauseen anteeksi miehellesi, jos hän sanoisi sinulle näin riidan aikana?
Kommentit (295)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Tällaisen "intohimoisen" ja "rehellisen" parisuhdeideologian takana ei ole turvallista kiintymyssuhdetta, vaan riitelyä ja draamaa. Riitely ja toisen tahallinen loukkaaminen ovat kaksi täysin eri asiaa ja kommenttiin näyttää sisältyvän ajatus, että suhde missä ei loukata olisi olemista jatkuvasti "taiten". Eli on vain repivä tapa riidellä tai sitten kulissi.
Näissä juuri näkee miten suuri merkitys kiintymyssuhteella on. Tuollaisesta suhteesta kyllä lähdetään ajan myötä, kun loukkausten kuorma kasvaa liian suureksi, vaikka molemmilla olisikin turvaton kiintymyssuhde. Turvallisen kiintymyssuhteen omaavat eivät koskaan lähde näihin suhteisiin alun perinkään, siksi kokemukset ovat niin eriytyneitä.
Riitelyn lomassa voi sanoa pahastikin, koska ihmistä ollaan lähellä. Mitä lähempänä ihmistä joku on, sitä sosiaalisesti epähyväksytympää ainesta hänestä paljastuu. Kääntäen mitä kauempana ihmistä on, sitä enemmän hän ei poikkea yleisestä. Esimerkiksi voi olla, että kumppani tietää, näkee ja kokee asioita, joita oma vanhempikaan ei tiedä, näe eikä koe.
Lisäksi kulttuurilla on vaikutusta sosiaalisesti.
Ei ole mitään ihan helppoa olla erittäin lähellä, koska silloin idylli hajoaa ja realismi kasvaa.
Olen toki samaa mieltä siitä, että jotkut kasvatetaan olemaan aina asiallisia joka käänteessä. Yritän sanoa, että se on helposti pois läheisyydestä eikä sen tae.
Turvallisesti kiintynyt ihminen ei päästä lähelleen ketään, joka loukkaa tahallisesti. Vain turvattomasti kiintynyt kokee vetoa sellaiseen suhteeseen.
Tämä on aika yksiselitteistä kyllä, jos lähdetään parisuhdedynamiikan teoriasta katsomaan, ja tutkimusnäyttöäkin asiasta löytyy paljon. Repivä riitely ja loukkaaminen on yksi parisuhteen neljästä mustasta ratsastajasta (John Gottman, joka on tutkinut asiaa empiirisesti videoimalla pareja). Mitä enemmän mustia ratsastajia, sitä todennäköisempi ero.
Olet ehkä oppinut elämässäsi, että sinut sytyttää loukkaaminen ja samoin kumppanisi eli pääsette sitä kautta lähelle, mikä on merkki turvattomasta kiintymyssuhteesta (niitäkin on erityyppisiä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehellä on tuossa kyllä pointti.
Naiset pystyy vaatteilla piilottelemaan löysää selluliittikroppaa ja sen huomaa hyvin rannalla ja maauimalassa.
Ja miehet pientä piliään isolla vatsallaan. Hyi!
Mietin että oletko alkanut seukkaamaan mun exän kanssa. Siltä tuli juuri tuollaista juttua. Edelleen olen lehmä ja idiootti kun tulee riita lasten asioista mutta nyt pystyy laittamaan puhelimen kiinni. Herra on vielä erittäin varakas toimitusjohtaja ja osaa olla oikein fiksu ja sivistynyt ulkopuolisten seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Tällaisen "intohimoisen" ja "rehellisen" parisuhdeideologian takana ei ole turvallista kiintymyssuhdetta, vaan riitelyä ja draamaa. Riitely ja toisen tahallinen loukkaaminen ovat kaksi täysin eri asiaa ja kommenttiin näyttää sisältyvän ajatus, että suhde missä ei loukata olisi olemista jatkuvasti "taiten". Eli on vain repivä tapa riidellä tai sitten kulissi.
Näissä juuri näkee miten suuri merkitys kiintymyssuhteella on. Tuollaisesta suhteesta kyllä lähdetään ajan myötä, kun loukkausten kuorma kasvaa liian suureksi, vaikka molemmilla olisikin turvaton kiintymyssuhde. Turvallisen kiintymyssuhteen omaavat eivät koskaan lähde näihin suhteisiin alun perinkään, siksi kokemukset ovat niin eriytyneitä.
Riitelyn lomassa voi sanoa pahastikin, koska ihmistä ollaan lähellä. Mitä lähempänä ihmistä joku on, sitä sosiaalisesti epähyväksytympää ainesta hänestä paljastuu. Kääntäen mitä kauempana ihmistä on, sitä enemmän hän ei poikkea yleisestä. Esimerkiksi voi olla, että kumppani tietää, näkee ja kokee asioita, joita oma vanhempikaan ei tiedä, näe eikä koe.
Lisäksi kulttuurilla on vaikutusta sosiaalisesti.
Ei ole mitään ihan helppoa olla erittäin lähellä, koska silloin idylli hajoaa ja realismi kasvaa.
Olen toki samaa mieltä siitä, että jotkut kasvatetaan olemaan aina asiallisia joka käänteessä. Yritän sanoa, että se on helposti pois läheisyydestä eikä sen tae.Turvallisesti kiintynyt ihminen ei päästä lähelleen ketään, joka loukkaa tahallisesti. Vain turvattomasti kiintynyt kokee vetoa sellaiseen suhteeseen.
Tämä on aika yksiselitteistä kyllä, jos lähdetään parisuhdedynamiikan teoriasta katsomaan, ja tutkimusnäyttöäkin asiasta löytyy paljon. Repivä riitely ja loukkaaminen on yksi parisuhteen neljästä mustasta ratsastajasta (John Gottman, joka on tutkinut asiaa empiirisesti videoimalla pareja). Mitä enemmän mustia ratsastajia, sitä todennäköisempi ero.
Olet ehkä oppinut elämässäsi, että sinut sytyttää loukkaaminen ja samoin kumppanisi eli pääsette sitä kautta lähelle, mikä on merkki turvattomasta kiintymyssuhteesta (niitäkin on erityyppisiä).
Minusta tämä oli vähän sekava selitys.
Itse kyökkipsykologin pätevyydellä ajattelisin, että turvattomasti kiintynyt on tottunut läheisiltään saamaan huonoon kohteluun, eikä hänelle ole kehittynyt tervettä itsetuntoa lähteä sairaista ihmissuhteista. Ei niinkään että tykkäisi siitä että tulee loukatuksi ja kaltoinkohdelluksi.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavaa, että joku nosti turvattoman kiintymissuhteen selitykseksi, että jää huonoon suhteeseen. Voisitteko avata, että miten se toimii?
Minulla nimittäin on se turvaton kiintymismalli ja olen jäänyt suhteeseen, jossa mies haukkuu. Kiitos jos voitte selittää sen yhteyden niiden asioiden välillä!
Netistäkin löytyy tästä paljon tietoa. Tietyt turvattomat kiintymystyypit tuntevat vetoa toisiinsa kuten vetäytyvä/välttelevä ja tunkeileva. Draamahakuiset suhteet ovat tyypillisiä turvattomasti kiintyneille. He eivät rakastu turvallisiin tyyppeihin, ja tämähän perustuu tietysti lapsuuteen ja varhaiseen vuorovaikutukseen (sen häiriytymiseen) erityisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Joku voisi kyseenalaistaa noiden suhteiden hyvyyden.
Se että kaksi ihmistä ovat emotionaalisesti tasapainoisia ja osaavat olla keskenään riehumatta kuin apinat, ei kerro heidän suhteensa syvyydestä yhtään mitään. Voi herrajestas mitä selittelyjä porukka keksiikin typeryydelleen.
Et ehkä tunne itseäsi etkä psykologiaa? Psykologisesti ottaen täysi tasapaino on ihmiselle (ihmisyydelle) mahdoton rasti.
Voit kysyä keneltä tahansa parisuhdeterapeutilta, kumpi suhdedynamiikka on parempi: tasaisen harmoninen vai joskus tuulinen. He vastaavat luultavasti jokainen, että joskus tuulinen.
Tasaisen harmoninen parisuhde ei tarkoita sitä, ettei koskaan riideltäisi. Riitely ei tarkoita sitä, että toista loukattaisiin tahallisesti ja iskettäisiin vyön alle tai että tuollainen olisi "syvällisen" suhteen määritelmä. Juuri mikään ei voisi olla kauempana parisuhdeterapian käsityksistä.
Jos väität, että terapeutit pyrkisivät nollaamaan riitelyenergian, olen eri mieltä. Olen ainoastaan väittänyt, että liika energia riitelyssä joskus ei tarkoita automaattisesti huonoa suhdetta. Tunnekaaoslasti (tai Id) on olemassaoloa määrittävä asia.
Enemmän on niin, että läsnäolon hinta on väripaletin kasvu. Jolloin asiat eivät voi pysyä aina uomissaan. Psykologian perusteesejä ollut ja neurotieteen vahvistama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Tällaisen "intohimoisen" ja "rehellisen" parisuhdeideologian takana ei ole turvallista kiintymyssuhdetta, vaan riitelyä ja draamaa. Riitely ja toisen tahallinen loukkaaminen ovat kaksi täysin eri asiaa ja kommenttiin näyttää sisältyvän ajatus, että suhde missä ei loukata olisi olemista jatkuvasti "taiten". Eli on vain repivä tapa riidellä tai sitten kulissi.
Näissä juuri näkee miten suuri merkitys kiintymyssuhteella on. Tuollaisesta suhteesta kyllä lähdetään ajan myötä, kun loukkausten kuorma kasvaa liian suureksi, vaikka molemmilla olisikin turvaton kiintymyssuhde. Turvallisen kiintymyssuhteen omaavat eivät koskaan lähde näihin suhteisiin alun perinkään, siksi kokemukset ovat niin eriytyneitä.
Riitelyn lomassa voi sanoa pahastikin, koska ihmistä ollaan lähellä. Mitä lähempänä ihmistä joku on, sitä sosiaalisesti epähyväksytympää ainesta hänestä paljastuu. Kääntäen mitä kauempana ihmistä on, sitä enemmän hän ei poikkea yleisestä. Esimerkiksi voi olla, että kumppani tietää, näkee ja kokee asioita, joita oma vanhempikaan ei tiedä, näe eikä koe.
Lisäksi kulttuurilla on vaikutusta sosiaalisesti.
Ei ole mitään ihan helppoa olla erittäin lähellä, koska silloin idylli hajoaa ja realismi kasvaa.
Olen toki samaa mieltä siitä, että jotkut kasvatetaan olemaan aina asiallisia joka käänteessä. Yritän sanoa, että se on helposti pois läheisyydestä eikä sen tae.Turvallisesti kiintynyt ihminen ei päästä lähelleen ketään, joka loukkaa tahallisesti. Vain turvattomasti kiintynyt kokee vetoa sellaiseen suhteeseen.
Tämä on aika yksiselitteistä kyllä, jos lähdetään parisuhdedynamiikan teoriasta katsomaan, ja tutkimusnäyttöäkin asiasta löytyy paljon. Repivä riitely ja loukkaaminen on yksi parisuhteen neljästä mustasta ratsastajasta (John Gottman, joka on tutkinut asiaa empiirisesti videoimalla pareja). Mitä enemmän mustia ratsastajia, sitä todennäköisempi ero.
Olet ehkä oppinut elämässäsi, että sinut sytyttää loukkaaminen ja samoin kumppanisi eli pääsette sitä kautta lähelle, mikä on merkki turvattomasta kiintymyssuhteesta (niitäkin on erityyppisiä).
Minusta tämä oli vähän sekava selitys.
Itse kyökkipsykologin pätevyydellä ajattelisin, että turvattomasti kiintynyt on tottunut läheisiltään saamaan huonoon kohteluun, eikä hänelle ole kehittynyt tervettä itsetuntoa lähteä sairaista ihmissuhteista. Ei niinkään että tykkäisi siitä että tulee loukatuksi ja kaltoinkohdelluksi.
Hän ei rakastu ihmisiin, joissa ei ole vaaran ja hylkäämisen tuttuutta, siitä on kyse. Se on "vaarallista kemiaa" eli miksi jotkut eivät pysty tuntemaan kemiaa "tylsiin tyyppeihin", jotka kohtelevat hyvin. Perustuu varhaiseen vuorovaikutukseen, saattaa löytyä tietoa netistäkin tästä aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Tällaisen "intohimoisen" ja "rehellisen" parisuhdeideologian takana ei ole turvallista kiintymyssuhdetta, vaan riitelyä ja draamaa. Riitely ja toisen tahallinen loukkaaminen ovat kaksi täysin eri asiaa ja kommenttiin näyttää sisältyvän ajatus, että suhde missä ei loukata olisi olemista jatkuvasti "taiten". Eli on vain repivä tapa riidellä tai sitten kulissi.
Näissä juuri näkee miten suuri merkitys kiintymyssuhteella on. Tuollaisesta suhteesta kyllä lähdetään ajan myötä, kun loukkausten kuorma kasvaa liian suureksi, vaikka molemmilla olisikin turvaton kiintymyssuhde. Turvallisen kiintymyssuhteen omaavat eivät koskaan lähde näihin suhteisiin alun perinkään, siksi kokemukset ovat niin eriytyneitä.
Riitelyn lomassa voi sanoa pahastikin, koska ihmistä ollaan lähellä. Mitä lähempänä ihmistä joku on, sitä sosiaalisesti epähyväksytympää ainesta hänestä paljastuu. Kääntäen mitä kauempana ihmistä on, sitä enemmän hän ei poikkea yleisestä. Esimerkiksi voi olla, että kumppani tietää, näkee ja kokee asioita, joita oma vanhempikaan ei tiedä, näe eikä koe.
Lisäksi kulttuurilla on vaikutusta sosiaalisesti.
Ei ole mitään ihan helppoa olla erittäin lähellä, koska silloin idylli hajoaa ja realismi kasvaa.
Olen toki samaa mieltä siitä, että jotkut kasvatetaan olemaan aina asiallisia joka käänteessä. Yritän sanoa, että se on helposti pois läheisyydestä eikä sen tae.Turvallisesti kiintynyt ihminen ei päästä lähelleen ketään, joka loukkaa tahallisesti. Vain turvattomasti kiintynyt kokee vetoa sellaiseen suhteeseen.
Tämä on aika yksiselitteistä kyllä, jos lähdetään parisuhdedynamiikan teoriasta katsomaan, ja tutkimusnäyttöäkin asiasta löytyy paljon. Repivä riitely ja loukkaaminen on yksi parisuhteen neljästä mustasta ratsastajasta (John Gottman, joka on tutkinut asiaa empiirisesti videoimalla pareja). Mitä enemmän mustia ratsastajia, sitä todennäköisempi ero.
Olet ehkä oppinut elämässäsi, että sinut sytyttää loukkaaminen ja samoin kumppanisi eli pääsette sitä kautta lähelle, mikä on merkki turvattomasta kiintymyssuhteesta (niitäkin on erityyppisiä).
Minusta vedät aika lailla mutkia suoriksi.
Turvattomasti kasvanut ei yksinkertaisesti tiedä rajojaan, koska ne on rikottu. Siksi hän SIETÄÄ tai yrittää kestää solvauksia pidempään. Hänen on ollut pakko aiemminkin laittaa itsensä syrjään ja kestää asioita. Harva oikeasti haluaa tulla huonosti pidetyksi ja loukatuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Joku voisi kyseenalaistaa noiden suhteiden hyvyyden.
Se että kaksi ihmistä ovat emotionaalisesti tasapainoisia ja osaavat olla keskenään riehumatta kuin apinat, ei kerro heidän suhteensa syvyydestä yhtään mitään. Voi herrajestas mitä selittelyjä porukka keksiikin typeryydelleen.
Et ehkä tunne itseäsi etkä psykologiaa? Psykologisesti ottaen täysi tasapaino on ihmiselle (ihmisyydelle) mahdoton rasti.
Voit kysyä keneltä tahansa parisuhdeterapeutilta, kumpi suhdedynamiikka on parempi: tasaisen harmoninen vai joskus tuulinen. He vastaavat luultavasti jokainen, että joskus tuulinen.
Tasaisen harmoninen parisuhde ei tarkoita sitä, ettei koskaan riideltäisi. Riitely ei tarkoita sitä, että toista loukattaisiin tahallisesti ja iskettäisiin vyön alle tai että tuollainen olisi "syvällisen" suhteen määritelmä. Juuri mikään ei voisi olla kauempana parisuhdeterapian käsityksistä.
Jos väität, että terapeutit pyrkisivät nollaamaan riitelyenergian, olen eri mieltä. Olen ainoastaan väittänyt, että liika energia riitelyssä joskus ei tarkoita automaattisesti huonoa suhdetta. Tunnekaaoslasti (tai Id) on olemassaoloa määrittävä asia.
Enemmän on niin, että läsnäolon hinta on väripaletin kasvu. Jolloin asiat eivät voi pysyä aina uomissaan. Psykologian perusteesejä ollut ja neurotieteen vahvistama.
Riidellä voi vaikka miten railakkaasti huutaen, mutta se ei tarkoita sitä, että toinen huutaa mahdollisimman ilkeitä loukkauksia, joiden tietää saavan aikaan vahinkoa. Muutenhan toiselle ei voisi ikinä paljastaa omia heikkoja kohtia, koska toinen tietäisi, miten niillä voi satuttaa. Minusta sinä olet ihan pihalla asian suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?
Aivan. Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.
Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.
Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.
Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista. Aivan varmasti on.
Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.
Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.
Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.
Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.
Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?
Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.
Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti. Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään. Tämä on nähty pariterapioissa.
Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.
Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.
Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista. Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.
Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen. Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.
On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.
Olen ollut parisuhteessa saman miehen kanssa vuodesta 1991 eikä kumpikaan meistä ole koskaan lyönyt toista vyön alle tai arvostellut ulkonäköä riidan aikana tai muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Tällaisen "intohimoisen" ja "rehellisen" parisuhdeideologian takana ei ole turvallista kiintymyssuhdetta, vaan riitelyä ja draamaa. Riitely ja toisen tahallinen loukkaaminen ovat kaksi täysin eri asiaa ja kommenttiin näyttää sisältyvän ajatus, että suhde missä ei loukata olisi olemista jatkuvasti "taiten". Eli on vain repivä tapa riidellä tai sitten kulissi.
Näissä juuri näkee miten suuri merkitys kiintymyssuhteella on. Tuollaisesta suhteesta kyllä lähdetään ajan myötä, kun loukkausten kuorma kasvaa liian suureksi, vaikka molemmilla olisikin turvaton kiintymyssuhde. Turvallisen kiintymyssuhteen omaavat eivät koskaan lähde näihin suhteisiin alun perinkään, siksi kokemukset ovat niin eriytyneitä.
Riitelyn lomassa voi sanoa pahastikin, koska ihmistä ollaan lähellä. Mitä lähempänä ihmistä joku on, sitä sosiaalisesti epähyväksytympää ainesta hänestä paljastuu. Kääntäen mitä kauempana ihmistä on, sitä enemmän hän ei poikkea yleisestä. Esimerkiksi voi olla, että kumppani tietää, näkee ja kokee asioita, joita oma vanhempikaan ei tiedä, näe eikä koe.
Lisäksi kulttuurilla on vaikutusta sosiaalisesti.
Ei ole mitään ihan helppoa olla erittäin lähellä, koska silloin idylli hajoaa ja realismi kasvaa.
Olen toki samaa mieltä siitä, että jotkut kasvatetaan olemaan aina asiallisia joka käänteessä. Yritän sanoa, että se on helposti pois läheisyydestä eikä sen tae.Kaikki ihmiset eivät ole ilkeitä ja riidanhaluisia lähelläkään katsottuna. Kaikki vaan eivät rakasta draamaa kuten sinä, eikä sillä ole kasvatuksen kanssa mitään tekemistä.
Niin kauan kuin ihmisen ja koneen välille ei saa yhtäläisyyttä, tunteet ja konfliktit eivät ainoastaan löydy jokaisesta, vaan myös hallitsevat jokaisen elämää jo biologian tasolla.
On sitten toinen asia, miten ihminen päästää nämä ulos vai pitääkö sisällään tulppana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Joku voisi kyseenalaistaa noiden suhteiden hyvyyden.
Se että kaksi ihmistä ovat emotionaalisesti tasapainoisia ja osaavat olla keskenään riehumatta kuin apinat, ei kerro heidän suhteensa syvyydestä yhtään mitään. Voi herrajestas mitä selittelyjä porukka keksiikin typeryydelleen.
Et ehkä tunne itseäsi etkä psykologiaa? Psykologisesti ottaen täysi tasapaino on ihmiselle (ihmisyydelle) mahdoton rasti.
Voit kysyä keneltä tahansa parisuhdeterapeutilta, kumpi suhdedynamiikka on parempi: tasaisen harmoninen vai joskus tuulinen. He vastaavat luultavasti jokainen, että joskus tuulinen.
Tasaisen harmoninen parisuhde ei tarkoita sitä, ettei koskaan riideltäisi. Riitely ei tarkoita sitä, että toista loukattaisiin tahallisesti ja iskettäisiin vyön alle tai että tuollainen olisi "syvällisen" suhteen määritelmä. Juuri mikään ei voisi olla kauempana parisuhdeterapian käsityksistä.
Jos väität, että terapeutit pyrkisivät nollaamaan riitelyenergian, olen eri mieltä. Olen ainoastaan väittänyt, että liika energia riitelyssä joskus ei tarkoita automaattisesti huonoa suhdetta. Tunnekaaoslasti (tai Id) on olemassaoloa määrittävä asia.
Enemmän on niin, että läsnäolon hinta on väripaletin kasvu. Jolloin asiat eivät voi pysyä aina uomissaan. Psykologian perusteesejä ollut ja neurotieteen vahvistama.
Riidellä voi vaikka miten railakkaasti huutaen, mutta se ei tarkoita sitä, että toinen huutaa mahdollisimman ilkeitä loukkauksia, joiden tietää saavan aikaan vahinkoa. Muutenhan toiselle ei voisi ikinä paljastaa omia heikkoja kohtia, koska toinen tietäisi, miten niillä voi satuttaa. Minusta sinä olet ihan pihalla asian suhteen.
Jep, "psykologian perusteesejä ja neurotieteen vahvistama", hohhoijaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Tällaisen "intohimoisen" ja "rehellisen" parisuhdeideologian takana ei ole turvallista kiintymyssuhdetta, vaan riitelyä ja draamaa. Riitely ja toisen tahallinen loukkaaminen ovat kaksi täysin eri asiaa ja kommenttiin näyttää sisältyvän ajatus, että suhde missä ei loukata olisi olemista jatkuvasti "taiten". Eli on vain repivä tapa riidellä tai sitten kulissi.
Näissä juuri näkee miten suuri merkitys kiintymyssuhteella on. Tuollaisesta suhteesta kyllä lähdetään ajan myötä, kun loukkausten kuorma kasvaa liian suureksi, vaikka molemmilla olisikin turvaton kiintymyssuhde. Turvallisen kiintymyssuhteen omaavat eivät koskaan lähde näihin suhteisiin alun perinkään, siksi kokemukset ovat niin eriytyneitä.
Riitelyn lomassa voi sanoa pahastikin, koska ihmistä ollaan lähellä. Mitä lähempänä ihmistä joku on, sitä sosiaalisesti epähyväksytympää ainesta hänestä paljastuu. Kääntäen mitä kauempana ihmistä on, sitä enemmän hän ei poikkea yleisestä. Esimerkiksi voi olla, että kumppani tietää, näkee ja kokee asioita, joita oma vanhempikaan ei tiedä, näe eikä koe.
Lisäksi kulttuurilla on vaikutusta sosiaalisesti.
Ei ole mitään ihan helppoa olla erittäin lähellä, koska silloin idylli hajoaa ja realismi kasvaa.
Olen toki samaa mieltä siitä, että jotkut kasvatetaan olemaan aina asiallisia joka käänteessä. Yritän sanoa, että se on helposti pois läheisyydestä eikä sen tae.Turvallisesti kiintynyt ihminen ei päästä lähelleen ketään, joka loukkaa tahallisesti. Vain turvattomasti kiintynyt kokee vetoa sellaiseen suhteeseen.
Tämä on aika yksiselitteistä kyllä, jos lähdetään parisuhdedynamiikan teoriasta katsomaan, ja tutkimusnäyttöäkin asiasta löytyy paljon. Repivä riitely ja loukkaaminen on yksi parisuhteen neljästä mustasta ratsastajasta (John Gottman, joka on tutkinut asiaa empiirisesti videoimalla pareja). Mitä enemmän mustia ratsastajia, sitä todennäköisempi ero.
Olet ehkä oppinut elämässäsi, että sinut sytyttää loukkaaminen ja samoin kumppanisi eli pääsette sitä kautta lähelle, mikä on merkki turvattomasta kiintymyssuhteesta (niitäkin on erityyppisiä).
Minusta tämä oli vähän sekava selitys.
Itse kyökkipsykologin pätevyydellä ajattelisin, että turvattomasti kiintynyt on tottunut läheisiltään saamaan huonoon kohteluun, eikä hänelle ole kehittynyt tervettä itsetuntoa lähteä sairaista ihmissuhteista. Ei niinkään että tykkäisi siitä että tulee loukatuksi ja kaltoinkohdelluksi.
Hän ei rakastu ihmisiin, joissa ei ole vaaran ja hylkäämisen tuttuutta, siitä on kyse. Se on "vaarallista kemiaa" eli miksi jotkut eivät pysty tuntemaan kemiaa "tylsiin tyyppeihin", jotka kohtelevat hyvin. Perustuu varhaiseen vuorovaikutukseen, saattaa löytyä tietoa netistäkin tästä aiheesta.
Minulla ainakaan ei ollut kyse siitä, etteikö olisi voinut rakastua, mutta ei kokenut olevansa kyvykäs sellaiseen suhteeseen ja pidin itseäni alempiarvoisena. Olisi pitänyt avautua heti alussa liikaa ja asettaa itsensä epäedulliseen asemaan eli olisiko suhde edes voinut toimia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Joku voisi kyseenalaistaa noiden suhteiden hyvyyden.
Se että kaksi ihmistä ovat emotionaalisesti tasapainoisia ja osaavat olla keskenään riehumatta kuin apinat, ei kerro heidän suhteensa syvyydestä yhtään mitään. Voi herrajestas mitä selittelyjä porukka keksiikin typeryydelleen.
Et ehkä tunne itseäsi etkä psykologiaa? Psykologisesti ottaen täysi tasapaino on ihmiselle (ihmisyydelle) mahdoton rasti.
Voit kysyä keneltä tahansa parisuhdeterapeutilta, kumpi suhdedynamiikka on parempi: tasaisen harmoninen vai joskus tuulinen. He vastaavat luultavasti jokainen, että joskus tuulinen.
Tasaisen harmoninen parisuhde ei tarkoita sitä, ettei koskaan riideltäisi. Riitely ei tarkoita sitä, että toista loukattaisiin tahallisesti ja iskettäisiin vyön alle tai että tuollainen olisi "syvällisen" suhteen määritelmä. Juuri mikään ei voisi olla kauempana parisuhdeterapian käsityksistä.
Jos väität, että terapeutit pyrkisivät nollaamaan riitelyenergian, olen eri mieltä. Olen ainoastaan väittänyt, että liika energia riitelyssä joskus ei tarkoita automaattisesti huonoa suhdetta. Tunnekaaoslasti (tai Id) on olemassaoloa määrittävä asia.
Enemmän on niin, että läsnäolon hinta on väripaletin kasvu. Jolloin asiat eivät voi pysyä aina uomissaan. Psykologian perusteesejä ollut ja neurotieteen vahvistama.
Ymmärrätköhän enää itsekään, että mitä yrität selittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. Jotkut väittävät täällä, että hyvässä suhteessa ei koskaan puhuta rumasti. Asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen. Intohimoinen purkaus ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta.
Tarvitsee mennä vain Ranskaan tai Venäjälle, niin riitely voi olla ns. hyvässäkin suhteessa aika rajua.
Ihmisyys on, paljolti, myös tuskaa ja erilaista pimeyttä. Älykkyys ja viisauskin nousevat osin sieltä.
Enemmän olisin huolissani suhteesta, jossa ollaan jatkuvasti taiten. Siinä ei sukelleta yhtä syvälle, vaan ikään kuin hypellään lauttojen päällä.
Tällaisen "intohimoisen" ja "rehellisen" parisuhdeideologian takana ei ole turvallista kiintymyssuhdetta, vaan riitelyä ja draamaa. Riitely ja toisen tahallinen loukkaaminen ovat kaksi täysin eri asiaa ja kommenttiin näyttää sisältyvän ajatus, että suhde missä ei loukata olisi olemista jatkuvasti "taiten". Eli on vain repivä tapa riidellä tai sitten kulissi.
Näissä juuri näkee miten suuri merkitys kiintymyssuhteella on. Tuollaisesta suhteesta kyllä lähdetään ajan myötä, kun loukkausten kuorma kasvaa liian suureksi, vaikka molemmilla olisikin turvaton kiintymyssuhde. Turvallisen kiintymyssuhteen omaavat eivät koskaan lähde näihin suhteisiin alun perinkään, siksi kokemukset ovat niin eriytyneitä.
Riitelyn lomassa voi sanoa pahastikin, koska ihmistä ollaan lähellä. Mitä lähempänä ihmistä joku on, sitä sosiaalisesti epähyväksytympää ainesta hänestä paljastuu. Kääntäen mitä kauempana ihmistä on, sitä enemmän hän ei poikkea yleisestä. Esimerkiksi voi olla, että kumppani tietää, näkee ja kokee asioita, joita oma vanhempikaan ei tiedä, näe eikä koe.
Lisäksi kulttuurilla on vaikutusta sosiaalisesti.
Ei ole mitään ihan helppoa olla erittäin lähellä, koska silloin idylli hajoaa ja realismi kasvaa.
Olen toki samaa mieltä siitä, että jotkut kasvatetaan olemaan aina asiallisia joka käänteessä. Yritän sanoa, että se on helposti pois läheisyydestä eikä sen tae.Kaikki ihmiset eivät ole ilkeitä ja riidanhaluisia lähelläkään katsottuna. Kaikki vaan eivät rakasta draamaa kuten sinä, eikä sillä ole kasvatuksen kanssa mitään tekemistä.
Niin kauan kuin ihmisen ja koneen välille ei saa yhtäläisyyttä, tunteet ja konfliktit eivät ainoastaan löydy jokaisesta, vaan myös hallitsevat jokaisen elämää jo biologian tasolla.
On sitten toinen asia, miten ihminen päästää nämä ulos vai pitääkö sisällään tulppana.
Ymmärrätkö että ihmiset on sillä tavalla erilaisia että kaikilla ei ole ilkeitä ja riidanhaluisia tunteita?
Jäätävää kun tässä ketjussa jänkättävät ilkeilyä puolustelevat eivät tunnu tajuavan että ihan kaikki muut ihmiset eivät edes syvällä sisimmässään ole yhtä myrkyllisiä.
Kyllä meillä välillä riidellään. Huudetaan, mökötetään, taannutaan lapsen tasolle, mutta koskaan ei silloinkaan solvata toista, ei haukuta, ei sanota pahoja asioita, koska on keskinäinen kunnioitus ja rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?
Aivan. Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.
Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.
Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.
Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista. Aivan varmasti on.
Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.
Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.
Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.
Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.
Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?
Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.
Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti. Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään. Tämä on nähty pariterapioissa.
Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.
Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.
Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista. Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.
Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen. Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.
On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.
Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.
Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.
Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?
Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?
Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.
Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.
Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.
Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.
En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.
Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.
Ei ole. Olen saanut käsityseni ihan todellisesta elämästä. Olen onnellisesti saanut läheltä seurata, millainen parisuhde voi parhaimmillaan olla eikä siihen todellakaan kuulu toisen ihmisen tahallinen loukkaaminen. Se ei tarkoita ettenkö tiedostaisi että kaikenlaisia kuspäitä on olemassa, mutta sellaisia ei ole - than god - pakko ottaa omaan elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ei ikinä sanoisi minulle noin. Ihmettelen jatkuvasti miten rumasti puolisot puhuvat toisilleen. Millaisissa suhteissa ihmiset oikein elää?
Aivan. Mutta sinäkään et todellisuudessa tiedä, mitä miehesi sinusta ajattelee ja miten näkee vartolosi ja kasvosi ja toimintasi elämässä.
Eivät miehet ole niinkuin naiset, että suoltavat suustaan ulos kaiken saman, mitä ajattelevat.
Miehet osaavat pitää suunsa kiinni.
Ei se niin mene, että miehellä ei olis muka mitään negatiivista sanomista vaimosta ja tämän tekemisistä, ja pukeutumisesta ja vartalosta ja hiuksista. Aivan varmasti on.
Miehet vain ovat tottuneet olemaan asioista hiljaa, näin pääsevät helpomalla, eikä tule tyhjänpäiviäisiä riitoja.
Toisaalta olis kuitenkin hyväkin, jos tietäis mitä juuri oma mies, minusta vaimostaaan, syvällä sisimmässä ajattelee.
Silloin on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, muuttua ja kehittyä henkisesti.
Eivät kaikki riidat suhteessa ole olenkaan p#rseestä, niistä voi myös oppia jotain, kuin kuulee vaiettuja totuuksia.
Tuntemasi miehet osaavat pitää suunsa kiinni, sinä et?
Mikään yleispätevä sukupuolipiirre tuo ei todellakaan ole.
Omassa suvussani miehet on epäempaattisia rääväsuita, naiset eivät tahallaan loukkaisi.Kyllä kahdenkeskisissä riidoissa molemmat sanovat toisilleen tosi pahasti. Ja aivan sivitynytkeetkin ihmiset, ei se pahasti sanominen ja toisen loukkaaminen kuulu pelkästään duunaripuolelle eikä vähemmän koulutettujen ihmisten elämään. Tämä on nähty pariterapioissa.
Ja sitten on naisia, jotka eivät uskalla sanoa miehilleen ilkeästi eikä sanoa juuri mistään vastaan.
Nämä naiset ovat riippuvaisia miehestään, pelkäävät että miehet jättävät heidät.
Riippuvuus voi olla henkistä mutta yhä useimmin taloudellista. Pidetään suu kiinni ja yritetään säilyttää liitto.
Ei kukaan liitossa olevista miehistä eikä naisista ole mitään täysin moraalisia ja ilman jotenkin syyttäviä, vihaisia ja jopa ilkeitä ajatuksia oleva ihminen. Mikään liitto ei milloinkaan ole sitä täydellistä satua ja onnea ja onnellisuutta.
On tilanteita ja aikoja, jossa on parempi sanoa asiat suoraan ja keskustella ne sitten lähemmin, kun riita on haihtunut.
Asiat pystyy kyllä sanomaan suoraan vaikka osaisi käyttäytyäkin. Ja minusta sillä on huomattavasti enemmän vaikutusta kuin epämääräisillä loukkauksilla. Riitelyäkin kannattaa opetella.
Tämä. Suoraan puhumisella ja tahallisella loukkaamisella on huima ero. Loukkaamista ei koskaan voi perustella sillä, että haluaa puhua asioista suoraan. Lipsahduksia saattaa tapahtua mutta ne on osattava pyytää anteeksi ja varauduttava myös siihen, että toinen osapuoli ei ehkä kykene antamaan niitä anteeksi. Olen nuorempana kelpuuttanut ihan liikaa impulsiivisia loukkaajatyyppejä niin ystäväpiiriini kuin seurustelukumppaneiksi (kiitos kotoa saamani epäterveen ihmissuhdemallin) joten itse en enää pystyisi jatkamaan suhdetta yhdenkään möläyttelijän ja vyön alle lyöjän kanssa. Sellainen käytös ei kuulu parisuhteeseen, joskaan eivät kuulu jatkuvat erimielisyydet muutenkaan.
Mietipä hetki.. Mitä kuvittelisit, että on tapahtunut ja mitä nainen on sanonut, ennen kuin mies on vastannut otsikossa väitetyllä tavalla?
Heitän sivusta sulle vastakysymyksen: mikä sun mielestä olisi tilanne jossa tuollainen vastaus olisi ok?
Ap on itse halventanut miehen ulkonäköä riidan aikana ja kehunut kuinka kaunis hän muka on ja kuinka sai kehuja joltain mieheltä.
Eli siis samalla mitalla takaisin? Jos on tilanne jossa tuohon tarvitsee turvautua, eikö silloin olisi viisaampaa vaan lähteä kävelemään? Selvästikään kumallakaan ei ole mitään syviä rakkauden tunteita toista kohtaan ole, jos ajatukset ovat molemmilla tuollaiset. Ei kukaan pakota olemaan ihmisen kanssa joka ei miellytä.
Eihän mies tuossa tilanteessa anna samalla mitalla takaisin, vaan kommentoi faktapohjaisesti, että ap on vaatteet päällä kauniimpi kuin alasti. Mikä tietenkin pitää paikkaansa lähes kaikkien yli 30-vuotiaiden naisten kohdalla. Ihan mielenkiinnosta, oletko koskaan ollut pitkässä parisuhteessa? Rehellisesti.
Tuosta kommentista välittyy kyllä ihan selvästi, ettei ap näytä miehen mielestä ollenkaan hyvältä ilman vaatteita. Ei niin, että olisi vaatteet päällä kauniimpi mutta ilman vaatteitakin kaunis.
En ole ollut. Miksi kysyt? Sen verran tiedän ilman parisuhdekokemustakin, ettei tuollainen kommentointi hyvään parisuhteeseen kuulu.
Sulla on naiivi käsitys parisuhteesta ja oikeastaan ihmisistä ylipäätään.
Ei ole. Olen saanut käsityseni ihan todellisesta elämästä. Olen onnellisesti saanut läheltä seurata, millainen parisuhde voi parhaimmillaan olla eikä siihen todellakaan kuulu toisen ihmisen tahallinen loukkaaminen. Se ei tarkoita ettenkö tiedostaisi että kaikenlaisia kuspäitä on olemassa, mutta sellaisia ei ole - than god - pakko ottaa omaan elämään.
*thank
Itse ottaisin pistoolin ja ampuisin miestä jalkoihin ja antaisin kärsiä rauhassa. Myöhemmin sitten ampuisin päähän.
Luin kommenttisi moneen kertaan enkä silti ymmärtänyt sitä. Omalla puolisolla on ominaisuuksia, joille hän ei voi kertakaikkiaan mitään. Hän ei niistä huutele ympäriinsä, joten hyvin harva tietää niistä. Ominaisuudet ovat ja pysyvät, ne ei parane, niistä on hänelle haittaa ja ne harmittavat häntä, mutta puoliso kuitenkin yrittää pärjätä niiden kanssa parhaansa mukaan. Miten se on pois meidän läheisyydestä, kun en sano niistä puolisolleni ilkeästi ja tahalleen loukkaavasti? Parantaisiko se meidän parisuhdetta, jos keksisin pari ilkeää kommenttia, joita välillä sanoisin?