Te, jotka nautitte näistä helteistä, voisitteko kertoa millä tavalla? Mitä teette?
Oikeastiko liikutte samaan tapaan helteillä, urheilette ja teette samoja asioita kuin muutenkin? Vai nautitteko makaamalla auringossa? Laittauduin tässä just, että voisin lähteä kauppaan ja valun hikeä joka puolelta.
Kommentit (1004)
Lomalla ollessa ei lämpö haittaa. Hirsitalo lautavuorilla pysyy viileänä. Kävelylenkit rantamaisemissa, pyöräilyä ja uintia lisäksi. Kalastusta veneellä järvenselillä paljon. Saunomista ja kaljaa omalla terassilla näin korona aikaan. Pihatyöt jää vähän vähemmälle.
Jos pääsisikin jonnekin mökille missä olisi mahdollisuus uida aina kun huvittaa, niin ei sitten haittaisi. Varsinkin jos mökissä on ilmalämpöpumppu eli sisälämpötilaa pystyisi laskemaan. Eihän se helle haittaa jos yöt pystyy nukkumaan.
Mutta kun kärvistelen sisällä 26 asteessa kaikki verhot ja räppänät kiinni, ettei ulkoa tule se 33 asteen paahde sisään, eikä ulkona pihalla voi olla edes varjossa viittä minuuttia läkähtymättä, niin enpä kauheasti nauti. Lenkilläkin pitää käydä aamukuudelta tai iltayhdeltätoista että edes joten kuten pystyisi.
Yleensä ne helteistä "nauttijat" ovat niitä etuoikeutettuja joilla on ökymökki vesistön rannalla ja autossa ilmastointi.
Vierailija kirjoitti:
Mua inhottaa yleinen ihmisten empatian puute kuumasta kärsiviä kohtaan. Tällaisissa erikoisoloissa ihmisten tulisi auttaa toisiaan. Kaikilla ei ihan oikeasti ole varaa mihinkään viilentimiin, eikä Suomessa todellakaan ole läheskään kaikissa työpaikoissakaan sellaisia. Itselläni on tuollainen tosi vanha siirrettävä laite ja se ei ole kovin hyvä, mutta kuitenkin parempi kuin ei mitään joten olen kiitollinen siitäkin. Olen monta vuotta harkinnut ilmalämpöpumppua, mutta aina tulee jotain muuta äkillistä rahanmenoa, enkä pienipalkkaisena yksineläjänä pysty ihan kaikkea hommaamaan heti kun tarvitsen. Minulla on nytkin iso sairaalamaksu maksettavana, juuri kun luulin että pystyisin vihdoinkin ostamaan uuden tiskikoneen, kun tuo vanha hajosi jo talvella. No onneksi tiskit voi sentään tiskata käsinkin. Seuraavaksi mulla varmaan on menossa pyykkikone vaihtoon, sekin on jo vanha ja oikuttelee. Samoin tämä vanha läppärini alkaa olla mennyttä kalua, joten ei tässä nyt ihan lähiaikoina ole varaa mihinkään ilppiin, taaskaan.
Sen päätin, että kun vihdoinkin saan sen ilpin ostettua niin annan tuon vanhan mölytoosan jollekin vähävaraiselle ilmaiseksi, jos se vielä silloin toimii.
Kunnon uhriutumista. Ap ei kysele vointeja vaan kyselee miten lämmöstä nautiskelijat viettävät päiviään. En ymmärrä tuota jatkuvaa valittelua, kuinka tukalaa on. Ei se meistä lämmöistä nautiskelijoista ole kiinni minkälainen sää on.
Jaksamisia sinulle kummiskin, jos sinulla tukalaa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kertoo miten nauttivat ja saavat miljoona alapeukkua :D Väärin nautittu!
Ei, vaan alapeukut tulevat siksi ettei yksikään todella vastaa kysymykseen mikä helteissä on niin nautittavaa. Täällä luetellut ratsastamiset, grillaamiset jne, ja niiden tuottama ilo, eivät liity mitenkään säätilaan.
No ilmeisesti ne on ihan nautittavia asioita että edes pystyy niitä tekemään, koska suurin osa valittajista tuntuu invalidisoituvan täysin neljän seinän sisään makaamaan verhot ikkunoiden edessä.
Niin. Betonikuutiossa asuvallahan onkin tosi usein varaa harrastaa ratsastusta, moottoripyöräilyä, veneilyä ym saati mahdollisuus grillaamiseen..
Normikesänä voi sentään istua omalla partsilla mutta nyt ei tarvitse tehdä sitäkään.
Eihän helteistä nauttiminen ole rahasta kiinni. Aika hassuja piirteitä alkaa saamaan tää keskustelu :D
Onko betonikuutiossa asuvalla mahdollisuus paljuun? Tai omaan uima-altaaseen? Terassiin? Veneeseen? Prätkään? Vesijettiin? Ilmastointiin? Grillaamiseen?
Näitä helteestä nauttivien elämään vaikuttaa kuuluvan. On rahaa ostella jätskejä ja marjoja ja käydä terassilla.
Ei oo todellista miten katkeraa ja kateellista porukkaa täällä pyörii! Ja avututonta: mitään maksutonta puuhaa ei voi helteellä keksiä, ei sitten millään...
Komppaan sinua. Ja aikaisempiin kommentteihin niin lämpö on se nautittava juttu helteillä. Itsekin asun kerrostalossa (en missään Hesassa) ja rahaa riittää kesäisiin tekemisiin. Lämmön alla grillaamiset ja muut ovat nautinnollisia asioita näillä helteillä.
Luulisi sentään, että ihmiset olisivat tyytyväisiä, että kaikki ihmiset eivät valittele koko aika helteistä, mutta ei. Kaikki asiat kaikilla pitäisi aina olla ihan veetun perseellään. Itsekään en pidemmän päälle viihdy auringossa ja viilennystäkin kaipaan, mutta en silti osoita siitä mieltä, että tunnen ylen palttista lämpöä. Koitan silti nauttia, vaikka vähän tukalaa onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kertoo miten nauttivat ja saavat miljoona alapeukkua :D Väärin nautittu!
Ei, vaan alapeukut tulevat siksi ettei yksikään todella vastaa kysymykseen mikä helteissä on niin nautittavaa. Täällä luetellut ratsastamiset, grillaamiset jne, ja niiden tuottama ilo, eivät liity mitenkään säätilaan.
No ilmeisesti ne on ihan nautittavia asioita että edes pystyy niitä tekemään, koska suurin osa valittajista tuntuu invalidisoituvan täysin neljän seinän sisään makaamaan verhot ikkunoiden edessä.
Niin. Betonikuutiossa asuvallahan onkin tosi usein varaa harrastaa ratsastusta, moottoripyöräilyä, veneilyä ym saati mahdollisuus grillaamiseen..
Normikesänä voi sentään istua omalla partsilla mutta nyt ei tarvitse tehdä sitäkään.
Eihän helteistä nauttiminen ole rahasta kiinni. Aika hassuja piirteitä alkaa saamaan tää keskustelu :D
Onko betonikuutiossa asuvalla mahdollisuus paljuun? Tai omaan uima-altaaseen? Terassiin? Veneeseen? Prätkään? Vesijettiin? Ilmastointiin? Grillaamiseen?
Näitä helteestä nauttivien elämään vaikuttaa kuuluvan. On rahaa ostella jätskejä ja marjoja ja käydä terassilla.
Itse asun kerrostalossa ja toissapäivänä ostin pari mansikka rasiaa. Niitä nautiskelin sitten kotiterassilla. Eilen matkasin mökille ja söin perunaa, kasvisvartaita,pihvejä ja olutta päälle. Helle säillä, kun itselleni maittaa tuollainen ruoka. Kyllä sitä rahaa riittää, kunhan fiksusti osaa sijoittaa rahansa ja osaa säästää.
Toisille se elämä on yhtä pelkkää valittamisen aihetta. Tiedättekö se vanhan sanonnan: hyvin menee kun ei valita? 😅 Vähän on lämmin juu, mutta kaikissa kodeissa tulee hanasta kylmää vettä, millä voi itseään viilentää niin sisältä kuin ulkoa. Suomessa iltaisin ilma viilenee kuitenkin sen verran, että hyvin voi pistäytyä ulkosalla jos ei päivällä pysty. Sitten se paras kohta helteiden vihaajille: tämä ei joka tapauksessa kestä pitkään. Jos vuodessa on 52 viikkoa, niin sen valtaosan ajasta saatte nauttia kuitenkin kylmästä viimasta, rännästä, liukkaudesta ym. mukavasta. 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kertoo miten nauttivat ja saavat miljoona alapeukkua :D Väärin nautittu!
Ei, vaan alapeukut tulevat siksi ettei yksikään todella vastaa kysymykseen mikä helteissä on niin nautittavaa. Täällä luetellut ratsastamiset, grillaamiset jne, ja niiden tuottama ilo, eivät liity mitenkään säätilaan.
No ilmeisesti ne on ihan nautittavia asioita että edes pystyy niitä tekemään, koska suurin osa valittajista tuntuu invalidisoituvan täysin neljän seinän sisään makaamaan verhot ikkunoiden edessä.
Niin. Betonikuutiossa asuvallahan onkin tosi usein varaa harrastaa ratsastusta, moottoripyöräilyä, veneilyä ym saati mahdollisuus grillaamiseen..
Normikesänä voi sentään istua omalla partsilla mutta nyt ei tarvitse tehdä sitäkään.
Eihän helteistä nauttiminen ole rahasta kiinni. Aika hassuja piirteitä alkaa saamaan tää keskustelu :D
Onko betonikuutiossa asuvalla mahdollisuus paljuun? Tai omaan uima-altaaseen? Terassiin? Veneeseen? Prätkään? Vesijettiin? Ilmastointiin? Grillaamiseen?
Näitä helteestä nauttivien elämään vaikuttaa kuuluvan. On rahaa ostella jätskejä ja marjoja ja käydä terassilla.
Itse asun kerrostalossa ja toissapäivänä ostin pari mansikka rasiaa. Niitä nautiskelin sitten kotiterassilla. Eilen matkasin mökille ja söin perunaa, kasvisvartaita,pihvejä ja olutta päälle. Helle säillä, kun itselleni maittaa tuollainen ruoka. Kyllä sitä rahaa riittää, kunhan fiksusti osaa sijoittaa rahansa ja osaa säästää.
kerrostalossa terassi?
Vierailija kirjoitti:
Olen atoopikko ja astmaatikko joten olen elämäni kunnossa tällä kelillä. Iho voi hyvin kun on saanut aurinkoa ja astma ei vaivaa. Minä valitan sitten pakkasilla kun iho on rikki ja henki pihisee.
Täällä myös atoopikko, nautin kun iho voi edes pienen hetken elämästä hyvin. Ei tarvitse edes rasvoilla läträtä, mitä nyt aurinkorasvaa. Allergioitakin on, oireet pysyy lääkityksellä kurissa. Pari kuukautta ja taas nahka hilseilee, kutisee, kirvelee. Olispa aina lämmin.
Alkuperäiseen kysymykseen, on ihana herätä kauniiseen auringonpaisteeseen, nauttia aamukahvi parvekkeella. Töiden jälkeen on ihana pulahtaa uimaan. On ihana, kun aamulla pestyt pyykit voi kuivata ulkona ja viikata illalla kaappiin. On ihana hakea kioskilta jäätelö, nauttia ja vain katsella ohikulkevia hyväntuulisia ihmisiä. On ihana puuhastella pihalla, grillailla, syödä pihasta metsämansikoita. On ihana lähteä ulos miettimättä tarvitseeko takkia. On ihana, kun kerrankin ei palele. En keksi yhtään huonoa asiaa tälläisestä kesästä.
Nautin helteistä paljuiden uiden jne kaikkeen mihin mulla on varaa oli helle tai ei, samat jutut kesäisin.
Se että jollain ei ole varaa ei ole mun ongelma. Elämä on. Tuskin mäkään missään betokuutiossa jossain lähiössä kovin kauheesti nauttisin muutenkaan oli keli mikä tahansa.

Unohtui mainita, että en omassa kodissa niitä mansikoita syönyt.
Hyvin sanottu. En nauttisi minäkään ylipäätään mistään vuodenajasta, jos asuisin keskustassa tai lähiön betonikuutiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen atoopikko ja astmaatikko joten olen elämäni kunnossa tällä kelillä. Iho voi hyvin kun on saanut aurinkoa ja astma ei vaivaa. Minä valitan sitten pakkasilla kun iho on rikki ja henki pihisee.
Täällä myös atoopikko, nautin kun iho voi edes pienen hetken elämästä hyvin. Ei tarvitse edes rasvoilla läträtä, mitä nyt aurinkorasvaa. Allergioitakin on, oireet pysyy lääkityksellä kurissa. Pari kuukautta ja taas nahka hilseilee, kutisee, kirvelee. Olispa aina lämmin.
Alkuperäiseen kysymykseen, on ihana herätä kauniiseen auringonpaisteeseen, nauttia aamukahvi parvekkeella. Töiden jälkeen on ihana pulahtaa uimaan. On ihana, kun aamulla pestyt pyykit voi kuivata ulkona ja viikata illalla kaappiin. On ihana hakea kioskilta jäätelö, nauttia ja vain katsella ohikulkevia hyväntuulisia ihmisiä. On ihana puuhastella pihalla, grillailla, syödä pihasta metsämansikoita. On ihana lähteä ulos miettimättä tarvitseeko takkia. On ihana, kun kerrankin ei palele. En keksi yhtään huonoa asiaa tälläisestä kesästä.
AI et?
No mä autan sua alkuun..
Ulkona paarmat, hyttyset, muurahaiset sun muut.
Et ehkä tarvi takkia, mutta tarvitset laukkuun aurinkorasvaa, sateenvarjon, paljon juotavaa.
Luonto ja eläimet kärsii.
Vesistöissä on levää ja rannat täynnä ihmisiä, ei tilaa makoilla rauhassa.
Ja iso osa ihmisistä kärsii kuumuudesta, vaikka sinä et.
OT: mua ärsyttää nämä IHANAA NAUTTIA -ihmiset, jotka aina PULAHTAVAT veteen ja ANTAVAT ITSENSÄ syödä jäätelön!
Vierailija kirjoitti:
Nautin helteistä paljuiden uiden jne kaikkeen mihin mulla on varaa oli helle tai ei, samat jutut kesäisin.
Se että jollain ei ole varaa ei ole mun ongelma. Elämä on. Tuskin mäkään missään betokuutiossa jossain lähiössä kovin kauheesti nauttisin muutenkaan oli keli mikä tahansa.
Oletko kuullut empatiasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen atoopikko ja astmaatikko joten olen elämäni kunnossa tällä kelillä. Iho voi hyvin kun on saanut aurinkoa ja astma ei vaivaa. Minä valitan sitten pakkasilla kun iho on rikki ja henki pihisee.
Täällä myös atoopikko, nautin kun iho voi edes pienen hetken elämästä hyvin. Ei tarvitse edes rasvoilla läträtä, mitä nyt aurinkorasvaa. Allergioitakin on, oireet pysyy lääkityksellä kurissa. Pari kuukautta ja taas nahka hilseilee, kutisee, kirvelee. Olispa aina lämmin.
Alkuperäiseen kysymykseen, on ihana herätä kauniiseen auringonpaisteeseen, nauttia aamukahvi parvekkeella. Töiden jälkeen on ihana pulahtaa uimaan. On ihana, kun aamulla pestyt pyykit voi kuivata ulkona ja viikata illalla kaappiin. On ihana hakea kioskilta jäätelö, nauttia ja vain katsella ohikulkevia hyväntuulisia ihmisiä. On ihana puuhastella pihalla, grillailla, syödä pihasta metsämansikoita. On ihana lähteä ulos miettimättä tarvitseeko takkia. On ihana, kun kerrankin ei palele. En keksi yhtään huonoa asiaa tälläisestä kesästä.
AI et?
No mä autan sua alkuun..
Ulkona paarmat, hyttyset, muurahaiset sun muut.
Et ehkä tarvi takkia, mutta tarvitset laukkuun aurinkorasvaa, sateenvarjon, paljon juotavaa.
Luonto ja eläimet kärsii.
Vesistöissä on levää ja rannat täynnä ihmisiä, ei tilaa makoilla rauhassa.
Ja iso osa ihmisistä kärsii kuumuudesta, vaikka sinä et.
Pessimisti ei hyvää päivää nää.
Eri
Vierailija kirjoitti:
OT: mua ärsyttää nämä IHANAA NAUTTIA -ihmiset, jotka aina PULAHTAVAT veteen ja ANTAVAT ITSENSÄ syödä jäätelön!
ANTAVAT ITSELLEEN LUVAN syödä..
Vierailija kirjoitti:
Luulisi sentään, että ihmiset olisivat tyytyväisiä, että kaikki ihmiset eivät valittele koko aika helteistä, mutta ei. Kaikki asiat kaikilla pitäisi aina olla ihan veetun perseellään. Itsekään en pidemmän päälle viihdy auringossa ja viilennystäkin kaipaan, mutta en silti osoita siitä mieltä, että tunnen ylen palttista lämpöä. Koitan silti nauttia, vaikka vähän tukalaa onkin.
No miksi pitäisi väkisin helteistä nauttia? Kun syksy tulee niin alkaa näiden verenkierto-ongelmaisten valitus siitä miten kaikki paikat on kohmeessa ja pitää käyttää lapasia ja villahousuja 20 asteessa. Nauttisivat itse sitten siitä ja ihan niistä oikeasti kylmistä ilmoista kun talvi tulee. Katsotaan sitten kuinka moni täällä itkee ja valittaa kylmyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nautin helteistä paljuiden uiden jne kaikkeen mihin mulla on varaa oli helle tai ei, samat jutut kesäisin.
Se että jollain ei ole varaa ei ole mun ongelma. Elämä on. Tuskin mäkään missään betokuutiossa jossain lähiössä kovin kauheesti nauttisin muutenkaan oli keli mikä tahansa.Oletko kuullut empatiasta?
Eri tyyppinä voin sanoa, että empatiaa ei heru, kun vastaanasettelette itsenne lämmöstä pitävien kanssa. Varmasti itsekin osoitat mieltäsi dislikeillä, kun joku pitää näistä helteistä. Jatkuvasti koko ajan monet tyypit täällä kerjää säälipisteitä ja pidemmän päälle tuo ottaa kaaliin. Hyvät aikuiset ihmiset, koittakaa olla aikuisia. Säälissä rypeminen ei auta viilentymään.
Loma niin teen mitä huvittaa. Uimassa aamuin illoin. Fillaroin ja kuljen ilmastoidulla autolla museoissa Uudella maalla. Ei valittamista. Tsimmarit ja pyyhe aina mukana niin voi pulahtaa milloin missäkin. Kuka nyt kotona kököttää kesällä ellei ole pakko.