Minkä kirjan hehkutusta et itse ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Sofian maailma. Oli olevinaan mahtava filosofiajytky 90-luvun puolivälissä. No, kirjan alku oli ihan lupaava filosofisestikin, mutta sitten se lähti ihan laukalle, kun satuolennot sun muut outoudet lähtivät kirmailemaan. Petyin.

Väsyin kaikkiin niihin filosofeihin, joista yksi keksi jonkun mullistavan teorian ja seuraava jo kumosi sen. 

Raamattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sofi Oksasen Puhdistus. Oli kirjoitettu sellaiseen tyyliin, että lukija tunsi tulevansa mielipidevaikutetuksi. Liikaa tendenssiä. Siitä puuttui elämäntuntu jotenkin.

 

 

Minä en koskaan tuntenut tarvetta lukea sitä, mutta siihen aikaan kahdeksankymppiselle äidilleni (oli silloin vielä veitsenterävä pääkopaltaan) lainasin sen kirjastosta luettavaksi. Äiti luki elämänsä aikana ihan tolkuttoman määrän kirjoja, mutta Puhdistus jäi häneltä kesken. Äidin mielestä se oli 'ilkeä' kirja. 

Siinä on päähenkilönä itsekäs ja kateellinen ihminen. Mielestäni se pelastaa tarinan, muuten tuo olisi raskasta ja tylsää. Mutta tuo päähenkilö on harvinainen ja muistaakseni aika onnistunut. Samaistuttavuutta hänessä ei niin paljon ole, mutta se ei itseäni häirinnyt.

Ymmärrän kuitenkin monen kritiikin tuota kohtaan. Ei se yllä hehkutuksensa mittoihin. Suomalaisella kirjallisuuskentällä se on kuitenkin hieno teos. 

Vierailija kirjoitti:

Auts. Olen lukenut Jumalat juhlivat öisin -kirjan nuorena ja se oli minusta loistava. Nyt alkaa epäilyttää, että ehkä se ei olisikaan aikuisena luettuna samanlainen kokemus. Tilhiä yritin lukea, mutta ajatuksena oli lähinnä vmp. 

Ei ole LAINKAAN sama kokemus. Osa ei pääse siitä yli. Sitten on meitä, jotka luemme sitä uudestaan eri ikäkausina ja nautimme kun niitä hahmoja pääsee analysoimaan ihan eri tavalla kuin aiemmin! Ehdottomasti suosittelen, mutta kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:

- Kirjan ensimmäinen osa on "whydunnit" eli siinä kerrotaan miksi Bunny on murhattu. Toinen osa taas on "who are these people?" eli siinä naamiot riisutaan ja henkilöiden todelliset kasvot paljastetaan.

- Ensimmäisen luvun alku menee näin: "Does such a thing as 'the fatal flaw', that showy dark crack running down the middle of a life, exist outside literature? I used to think it didn't. Now I think it does. And I think that mine is this: a morbid longing for the picturesque at all costs." Kirjan nimi englanniksi on The Secret History ja salaisuudet ovat yhtenä teemana. Tämän kirjan hahmoja ei ole tarkoitus ihailla. Tartt lähtee tässä kertomaan tarinaa hyvin pinnallisista ihmisistä, jotka murhaavat ystävänsä hyvin pinnallisista syistä. Ja onnistuu siinä erinomaisesti! 

Vierailija kirjoitti:

George Orwellin 1984

Niin kaukana tästä maailmasta kuin olla ja voi. Nykyajan kontekstissa vaikuttaa oikeiston kirjoittamalta pelottelukirjaselta.

Eli kommenttisi perusteella kirja on onnistunut erinomaisesti juuri siinä missä sen oli tarkoituskin!

Vierailija kirjoitti:

Antti Tuomaisen Jäniskerroin. 

Ei nappaa ollenkaan. Töksähtelevää, mustaa huumoria? Ei kiinnosta ollenkaan miten päähenkilön käy, yritän sinnillä lukea loppuun.

Täysin sama ongelma. Oli todella outoa lukea kirjaa välittämättä lainkaan päähenkilöstä.

Outolintu kirjoitti:

Katja Ketun Kätilö. Hirveästi hehkutettu, mutta minun mielestä siinä on liikaa kaikkea. Yksinkertaistamalla olisi tullut parempi. Tosi työläs lukea. Tarinahan oli sinänsä hyvä, mutta odotin siltä enemmän.

Tässä kirjassa oli hyvin rakennettu juoni ja Kettu kirjoittaa ihan hyvin. Mutta aivan puistattavaa lukea sitä pillumehun hajua joka toiselta sivulta!! Teki mieli jättää kesken moneen kertaan, kun pakko palata jatkuvasti naisen eritteisiin. Ostin tämän omaksi, mutta en halunnut tuollaista kirjaa omaan hyllyyn, joten vein kirjaston vaihtopisteeseen...

En ymmärrä miten nuo Satu Rämön kirjat on niin suosittuja. 

Vierailija kirjoitti:

Outolintu kirjoitti:

Katja Ketun Kätilö. Hirveästi hehkutettu, mutta minun mielestä siinä on liikaa kaikkea. Yksinkertaistamalla olisi tullut parempi. Tosi työläs lukea. Tarinahan oli sinänsä hyvä, mutta odotin siltä enemmän.

 

Tässä kirjassa oli hyvin rakennettu juoni ja Kettu kirjoittaa ihan hyvin. Mutta aivan puistattavaa lukea sitä pillumehun hajua joka toiselta sivulta!! Teki mieli jättää kesken moneen kertaan, kun pakko palata jatkuvasti naisen eritteisiin. Ostin tämän omaksi, mutta en halunnut tuollaista kirjaa omaan hyllyyn, joten vein kirjaston vaihtopisteeseen...

Hauska peruste (liikaa pillumehun hajua) kiikuttaa kirja vaihtopisteeseen. Omasta hyllystäni lähtee Thomas Bernhardin Hakkuu - tylsä kuin mikä, kaoottista tekstiä; en ymmärtänyt tätä "tyylivirtuoosia".  

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten nuo Satu Rämön kirjat on niin suosittuja. 

En minäkään, mutta tv-sarjaa olen odottanut innolla. Toivottavasti toimii. Islanti on niin kaunis maa.

Satu Rämön hypetystä en ymmärrä minäkään. Kirjastoissa maailmanloppuun asti ulottuvat jonot. Kieli köyhää ja köykäistä, klisettä kliseen perään. Markkinointikoneisto ja henkilöbrändäys avittaa. Naistenlehtien haastattelut tuo lukijakuntaa.

Sinuhe egyptiläinen. Nuortenkirja. Satu. Pitkäveteinen aikuiselle.

Sirpa Kähkösen Finlandia-palkittu kirja. Loputonta sanojen pyörittelyä ja sanojen hehkutusta. Ehkä tarkoitus oli saada lukijan tunteet heräämään. Tärkeintä tuntui olevan ilmaisun kiemuraisuus, kuten Kähkösen ärsyttävän sössöttävässä, kai tyttömäisyyteen pyrkivässä puheessakin. She on shiis niin rashittavaa. Eikö ollukkin kamala tuo shihshällisshota punaishille.

Pelkistys, kielen siivous ja ns. sanoman kiteytys olisivat parantaneet huomattavasti. 

Ylipäänsä huonossa kirjassa liiallinen kielen kuorrutus ja konstailu ovat yleisimpiä vikoja. Ei kieli sinänsä ole mitään, varsinkaan omituisuuden tavoittelussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikku prinssi on kuin Paolo Coelhoa lapsille.

 

Hmmm. Varmaan joo. Olen joskus lapsena lukenut Pikku prinssin, mutten muista siitä oikeastaan mitään muuta kuin että ei napannut, oli jotenkin ärsyttävä mielestäni. Monet lukiokaverini, jotka muuten lukivat innoissaan Coelhoa, pitivät Pikku prinssiä suunnilleen kaikkien aikojen ihanimpana kirjana.

Pikku prinssi on sellainen aikuisille kirjoitettu lastenkirja. 

Vierailija kirjoitti:

Jumalat juhlivat öisin. Henkilöhahmot oli epäuskottavia ja kyllästyttävän kliseisiä, kuvaukset tuntuivat ulkopuolisen kuvauksilta eikä siltä, että hahmoja kuvataan syvällisesti ja monipuolisesti. Mutta niinhän se kirja alkoikin, että yksi tarkkaili muita, mutta jotenkin siitä tarkkailusta ei koskaan päästy eteenpäin. Se olisi voinut olla ihan mielenkiintoinen tarina, jos siinä kultissa olisi ollut jotain syvyyttä tai juoni olisi ollut erilainen. Epäuskottavat hahmot olivat lähes aina jossain oleskelemassa ja sitten siitä oli hidasta kerrontaa estetiikasta, tunnelma ei edes välittynyt hyvin. Kirjaan liittyy toisaalta ehkä jotkin huumeet, koska yksittäisistä antiikin lauseista vedettiin kaikenlaisia yhteyksiä, se selittäisi turhan kohdan päähenkilön jäätymisestä huonossa kämpässä, yölliset rituaalit, vainoharhat, putoaminen kalliolta...

Tulee mieleen Twilight, jossa sentään tehtiin tarkoituksella sama ulkopuoliseen kulttiin päätyminen

Olet kaiketi tottunut lukemaan kolmannessa persoonassa kirjoitettua tekstiä. Jumalat juhlivat öisin on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, päähenkilö on nimenomaan "bystander" eli sivustakatsoja. Se on hyvin yleinen valinta nykykirjallisuudessa, mutta kaikki eivät siitä pidä. 

En kyllä tiedä mitä tarkoitat "yksittäisillä antiikin lauseilla joista on vedetty kaikenlaisia yhteyksiä". Olen lukenut kirjan useaan kertaan, mutten muista mitään tälläisiä. Tuntuu, että sulta on jotenkin mennyt ohi mitä oikein olet lukenut! Putoaminen kalliolta?? Koko kirjan ideahan on, että alusta asti tiedetään, että Bunny on murhattu ja päähenkilö lähtee nyt selittelemään, että miksi näin tehtiin sekä omaa osuuttaan asiaan.

Mutta siitä olen samaa mieltä, että tuo osa siellä hipin kämpillä jäätymisestä oli täysin turha tarinan kannalta. 

"Rikos ja Rangaistus: Luulin että siinä on transihminen, mutta sitten tajusin käsittäneeni väärin ja että en tajua yhtään mistä siinä on kyse."

? ? ? 

Miten tämä on mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

Donna Tarttin Tikli. Tiiliskiveksi ylivenytetty jonninjoutavuus, joka kuvittelee liittyvänsä suureen orpolapsiteeman jatkumoon. Yksi kirjan henkilöistä "hankasi nenäänsä" varmaan kymmenen kertaa.

Samaa mieltä pituudesta. Tartt on lukenut aivan järjettömän laajasti ihan lapsesta asti ja hänen teoksiltaan voi odottaa jatkossakin isoihin teemoihin tarttumista. Tuo on monelta osin erinomainen teos, mutta kyllä sitä olisi voinut tiivistää... 

Nenän hankaamisella on varmaan viitattu huumeiden käyttöön, mutta en muista kuka siellä on nenäänsä hankaillut.

Vierailija kirjoitti:

Amikki kirjoitti:

Sain juuri luettua kolmannen kirjan Elena Ferranten Napoli-sarjasta. Viimeinen osa odottaa lukemista. KAUHEA PETTYMYS. Luen,koska tulin ostaneeksi kyseisen sarjan. Akateemisen Kirjakaupan myyjä totesi,että varsinkin ensimmäinen osa vähän haastava, kun niitä ihmisiä siinä riittää - hyvin sanottu. Luen tässä välissä 'tavallisen' kevyen, ei keskittymistä vaativan Sophie Kinsellan kirjan Love Your Life, jonka ostin samalla kertaa, kuin hehkutettu Ferranten kirjat.

Ei yllätä että Ferrante saattaa olla vaikea jos yleensä lukee Kinsellaa.
Mä taas ihmettelen miten Nora Robertsia julkastaan vuodesta toiseen. Tylsää kertomuskirjallisuutta, pystyisin itse varmaan samaan.

Nora Roberts kirjoittaa tasalaatuista hömppää. Hänen kirjoistaan mikään ei erityisesti lumoa, mutta sen tyylisestä kirjallisuudesta pitävä ei myöskään pety. Hänen lukijansa saattavat muistaa sen yhden hyvän ja valitessaan minkä tahansa muun, löytävät suunnilleen samaa tasoa olevaa helppoa kirjallisuutta. Hän on siis siltä kannalta luotettava valinta omassa genressään, jolloin kirjat myyvät tasaisesti, vaikka ne eivät nousisi listojen kärkeen. 

Iida Turpeisen Elolliset. Ei mitään kielitaidetta.

Vierailija kirjoitti:

Kahlasin läpi Dostojevskin Idiootin ja tunsin itsenikin idiootiksi sen luettuani, minusta se oli hirvittävän tylsä. Se oli myös niitä venäläisiä kirjoja, joista joku sanoi, että vasta puolessa välissä huomaa, että henkilöitä on paljon vähemmän kuin nimiä.

Olen juuri lukemassa tätä ja noin sata sivua on jäljellä. Heräsin pari päivää sitten keskellä yötä miettimään, että mikäs helvetti tässä kirjassa on ideana? Onko lukija se idiootti? Monta sataa sivua luettuna, enkä ole ollenkaan seurannut sitä punaista lankaa, että mihin tämä tarina on menossa? Mitä loppuratkaisua kohti ollaan liikkumassa? 

Rikos ja rangaistus oli mielestäni erinomainen, mutta tämä... 

Vierailija kirjoitti:

Hiljainen Potilas - muuten hyvä ja koukuttava, mutta loppu oli jotenkin antikliimaksinen, en pitänyt loppuratkaisusta.

Colleen Hooverin Se päättyy meihin - luin suurella odotuksella. Kirjan teksti oli tönkköä luettavaa, paljon typeriä juttuja kuten kirjeet Ellenille. Aika keskinkertainen tarina.

Luin häneltä jonkun toisne kirjan, joka oli ihan teinihömppää, mutta sellainen sopi rantalomalle. Nappasin seuraavalla rantalomalla tuon Se päättyy meihin - ai hirveä mitä paskaa! Jäi kesken. Hienoa, että kirjailija on kehittynyt tuosta teoksesta...